Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

Kun tapasin mieheni ensimmäistä kertaa niin tiesin heti että tämä on nyt tässä. Kaikki oli heti luontevaa, tuntui sille että oltaisiin tunnettu koko ajan. Kuulostaa kliseiseltä, mutta vielä vuosienkin jälkeen olo on kuin vastarakastuneena; joka päivä hassutellaan, tehdään asioita yhdessä, ollaan lähekkäin, puhutaan toisesta kauniisti. Saa olla ihan oma itsensä joka päivä. 

Ilmeisesti en ole tiennyt, koska kaikki parisuhteet (3) tuntuu menevän persiilleen. 🤷

Vierailija kirjoitti:

Kohtasin kerran, mutta sitten itse jänistin. Oli "minun tasoiseni", enkä uskaltanut lähteä leikkiin. Ei kenenkään kanssa ole ollut sellaista tunnetta, olin taivaissa.

Ei siitä sitten koskaan tullut mitään.

Toivottavasti kerroit tuon myös sille toiselle. Hän saattaa olla jumissa tuolla kaipausketjussa ja miettiä loppuelämänsä, mikä meni vikaan.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tasapaino, molemmat yhtä hulluina toisiimme.

Tasapaino on muuten hyvä kuvaus tästä.

Sain kerrankin p**lua.

En ole koskaan kokenut tuollaista yhtäaikaista molemminpuolista varmuutta, hullaantumista ja siitä seurannutta seurustelua. Joka kerta olen ensin saanut kunnolla henkisesti turpaan kun toinen ei ole ollut valmis ja sitten myöhemmin tehty paluu. Mitä ilmeisemmin olen ollut kakkosvaihtoehto, ainakin ensimmäinen poikaystävä tämän estoitta toi ilmi.

Yksi mies tiesi kyllä heti haluavansa minut ja päädyimmekin yhteen mutta hän paljastui sittemmin kontrolloivaksi ja luonnehäiriöiseksi, oli vain love-bombingia. Toinen mies myös mutta hän ei silloin tuntenut minua lainkaan eikä ollut jotenkin läsnä. Että enpä luota enää millään muotoa siihen jos joku haluaa minut heti. Kyseessä on vain pakonomainen tarve saada joku.

Nyt olen asenteella että tapahtuu jos on tapahtuakseen.

En nyt tiedä onko "oikea" sellainen, jonka kanssa varmuus syntyy sataprosenttisesti ja salamaniskuna suunnilleen heti tavattaessa. Minusta tuo riippuu paljon kyseessä olevista ihmisistä. Toiset ovat varautuneempia, ja toiset taas avoimempia tunteidensa kanssa ja valmiita hyppäämään syvään päätyyn heti. Toisilla menee enemmän aikaa fiilistensä ihmettelemisessä. Eli "varmuus" voi tulla myös  ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Aivan absurdi ajatus sellainen, että kohtaisin jonkun jonka kanssa olisi molemminpuoliset tunteet.

En ole kokenut molemminpuolista rakastumista.

Sama. Aivan absurdi ajatuskin että joku josta pidän tuntisi samoin minua kohtaan.

Näin sivusta tällaisen kohtaamisen livenä tänä kesänä, ystäväni ja erään naisen katseet kohtasivat ja he vain hymyilivät kuin tollot. Ystäväni pyysi numeroaan ja nyt ovat yhdessä. Eivät siis olleet koskaan nähneetkään toisiaan. Siinä hetkessä kuulemma jokin vain kolahti. Aha? Minä kun otan katsekontaktia miehiin, he kääntyvät äkkiä pois. Enkä ole ruma.

En vain ymmärrä miten jotain tuollaista voisi ikinä tapahtua. N37

Nyt alan sen uskoa, kun sen kanssa on kaksikymmentä vuotta yhdessä oltu. Tietäähän sitä ei voi, koska ei ole perusteita käsitykselle, että joku tietty henkilö olisi "se oikea". Mutta jos se olisi ihan väärä ihminen mulle, niin tuskin me oltaisiin enää yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Nyt alan sen uskoa, kun sen kanssa on kaksikymmentä vuotta yhdessä oltu. Tietäähän sitä ei voi, koska ei ole perusteita käsitykselle, että joku tietty henkilö olisi "se oikea". Mutta jos se olisi ihan väärä ihminen mulle, niin tuskin me oltaisiin enää yhdessä. 

Komppaan tätä. Nuorena en tiennyt mitä haluan, nyt kahdenkymmenen vuoden jälkeen tiedän että valitsin oikein. Vaikken oikeasti edes valinnut, enemminkin vain jäin tähän suhteeseen. Hyvä niin.

Isäni sanoi aikanaa, että hän tiesi siitä rauhan tunteesta, mikä äitini kanssa tuli.

Ja minä sanon samoin.

Tiesin jo vauvana että Jeesus on se oikea . Muut oli eksyttäjiä .

Ei sellaista ole olemassakaan kuin "se oikea", miehet ovat paskamaisia

En usko mihinkään oikeaan, mutta kun tapasin kumppanini niitä hyviä merkkejä olivat:

- tunne siitä, että oltaisiin tunnettu pidempään

- juttua riitti myöhään yöhön

- kumpikin piti yhteyttä tasapuolisesti

- toisen tunteita ei tarvinnut arvuutella

- fyysinen vetovoima

- ei mustasukkaisuutta tai omistushalua, vaikka ikävä tuli aluksi päivässä, molemmilla oli myös oma elämä

- ei ollut kiire mihinkään (esimerkiksi yhteenmuuttoon, itselläni on siis huonoja kokemuksia liian nopeasta etenemisestä, vaikka varmaan joillain se on ollu oikea ratkaisu)

Toisen vierellä on hyvä olla. Turvallinen ja rauhallinen olo, ”turvasatama”. Ja sitten tapahtui se suurin ihme että myös toinen tuntee samalla tavalla. Ei enää pelaamista, arvailua, draamaa, turhat pelit jää kun on tosi kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikea tuoksu.

Kiveshiki?

PH eli pallihiki.

Huumorintaju on ihan ensimmäinen, ja rakkauden jälkeen tärkein asia, ehkä rakkautakaan ei voisi olla ilman että toinen saa sut nauramaan ja sinä hänet.

Sitten on ne elämänarvot ja tavoitteet elämässä, haluaako kumpikin perustaa perheen, onko lapsuuden perhe tärkeä jne. Puoluekanta ei välttämättä ole tärkeä jos kuitenkin tärkeistä asioista ollaan samaa mieltä.

Jos kemiat sitten kohtaa kun kohdataan fyysisesti, niin siinähän se sitten on. Mulle se kattaa myös tuoksun, äänen, kosketuksen... se että onko seksi älyttömän hyvää heti alussa ei, pääasia että kumpikin haluaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Isäni sanoi aikanaa, että hän tiesi siitä rauhan tunteesta, mikä äitini kanssa tuli.

Ja minä sanon samoin.

Oidipus tunnistettu'd.

Minulla ei ole kokemusta kuin niistä vääristä.

Katseet kohtasivat, päästiin lähemmäksi niin tuoksu vei jalat alta. Ihminen vain veti puoleensa vaikka ei oltu sanottu mitään. Tunne vain vahvistui ensi kertaa rakastellessa. En ollut koskaan kokenut mitään niin ihanaa, muuttunut vain paremmaksi vuosien mittaan. Kumma juttu, ettei vieläkään juuri jutella paljoa. Keskustellaan tärkeät asiat kuten suhteeseen liittyvät, mutta muuten ollaan vaan hiljaa lähekkäin. Molemmat ollaan puheliaita sosiaalisissa tapahtumissa omillamme.