Mistä tiesit että olet kohdannu oikean?

Siitä oikeasta otin avioeron. Oli lopulta pakko tehdä niin vastoin kaikkia periaattetita. Meillä meni alusta lähtien kaikki pieleen. Pahemmin eivät asiat olisi voineet mennä. Ei tästä sen enempää. En edes ajattele häntä päivittäin enkä oikeastaan kaipaa.

Siitä huolimatta hän on minulle edelleenkin se ainoa oikea. Siinäpä miettimistä ja ihmettelemistä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tunne jota kuvailisin sanoilla: nyt olen kotona.

Justiinsa näin. Tunsin vihdoin löytäneeni kotiin, eikä tarvitse enää haahuilla maailmassa eksyneenä.

Tieksä se mieletön kemia about 2 sekuntia tapaamisen jälkeen? Se kun kaikki vaan kliksahti ja haaroväli turisi onnesta, että tota on pakko saada.

Harmi että 5 vuotta myöhemmin parin lapsen jälkeen se paljastu narsistiks.

Jos kaikki asiat menevät pieleen ja vaikka vihaisi toista-ja siitä huolimatta kokee että toinen on se ainoa oikea, eikö tuon jo kohtuudella usko, että hän on se ainoa oikea?

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki asiat menevät pieleen ja vaikka vihaisi toista-ja siitä huolimatta kokee että toinen on se ainoa oikea, eikö tuon jo kohtuudella usko, että hän on se ainoa oikea?

Siis näin, vaikka oltiin naimisissa ja tuli ero. Hän on se ainoa oikea. Siinä tosiaan ihmettelemistä. Ei mulla ole tuohon selitystä.

sama

Tunsin mieheni tavattuani että rauha laskeutui. Ja samoin tunne siitä että nyt olen kotona. Toinen tunsi samoin.

Tiesin kolmen kuukauden päästä. Lähdimme viikonlopuksi Tallinnaan, sitä ennen olimme vain nähneet korkeintaan yön yli.

Muistan, kuinka takaisin tullessa laivalla katsoin miestä ja ajattelin, että hän on juuri sellainen, jonka haluan.

Mies on väittänyt tietävänsä saman heti ensi tapaamisella. En kyllä ymmärrä miten, koska minä olin silloin ärsyyntynyt.

Muistan suurinpiirtein kuinka rakastuin. Olimme lapsia kun tapasimme ensimmäisen kerran. Ihastuin jo silloin vuotta vanhemman pojan nerokkaaseen huumoriin, ystävällisyyteen ja hellään katseeseen. Oli sininen, liian iso verkkatakki ja lyhyeksi ajettu siili, leveä hymy, hän hymyili melkein aina. Istuimme vierekkäin tivolin maailmanpyörässä ja hän puhui minulle koko ajan vaikka jännitin, tuli lähelle työkseni ilman taka-ajatuksia. Muutaman vuoden päästä aloimme seurustella ja tapaamisemme olivat täydellistä onnea. Juttelimme varmaankin täysin aivottomista aiheista ja nauroimme tuntikausia lukemattomia kertoja, kävimme pitkillä kävelyillä käsi kädessä ja suutelimme. Olin uskomattoman rakastunut. Molemmilla meistä oli sosiaalisia ongelmia, mutta en halua enempää profiloitua. Seurustelu sitten päättyi. Nuorina aikuisina löysimme toisemme uudestaan, mutta se huuma kesti vain muutaman kuukauden. En tiedä mitä pelkäsin, mutta pakenin ja hylkäsin koko suhteen. Todella pitkänkin ajan jälkeen välillä kaipaan häntä ja suren sitä, että saatoin luopua ja päästää irti jostain niin arvokkaasta. Viime yönä olin unessa hänen kanssaan, koko yön. En usko, että tulen olemaan ikinä yhtä onnellinen ilman häntä. Olen yrittänyt unohtaa ja ajatella, ettei mielikuvani vastaisi todellisuutta, olen mennyt eteenpäin. Silläkään ei mitään väliä koska rakastuin häneen, oli hän jo millainen vain olen koukussa. Kohtasin hänet vahingossa vuosi sitten ja tunne on yhtä oikea. Elämäni on kaipausta.

Työkseni=tuekseni

Vierailija kirjoitti:

En ole kohdannut sellaista.

Kerran luulin kohdanneeni, mutta ei siitä sitten tullutkaan mitään.

Sama juttu mulla. Luulin aikoinaan tavanneeni unelmien naisen. Vuosien varrella oltuamme naimisissa useamman vuoden, nainen oli kaikkea muuta kuin unelmien nainen. Lähinnä pettävä, ja juoppo narsisti joka syyllisti Minua joka asiasta.

Paras päätös oli erota tuosta muijasta.

Minusta siinä on sekä tunne että järki. Järki siinä mielessä, että olosuhteiden ja tiettyjen muuttujien on myös sovittava yksiin, sen lisäksi että toinen tuntuu oikealta itselle. Esimerkiksi en katso koskaan varattuja miehiä, joten on ihan sama, kuinka sopiva yksilö heidän joukossaan sattuisi olemaan.

Up

Tuntui vain siltä että kerrankin kaikki oli kohdallaan. Ei säätöä, ei pelailua, ei puolitotuuksia. Vain välittämistä, läheisyyttä ja valtavaa turvallisuutta ensi hetkestä alkaen. En koskaan edes ajatellut että tästä suhteesta ei tulisi mitään kuten olin niin monessa aikaisemmassa suhteessa epäillyt. Oli päivänselvää että olisimme yhdessä.

Huumori, äly ja arvot sopivat hyvin yhteen.

Sitten meillä on myös ns. naimanaamat 😁

Luulin tavanneeni. Kemian ja ihastuksen aistin heti. Olin niin onnellinen ja olin varma, että ollaan aina yhdessä. No ei oltu. Nyt vaikea kuvitella, että toista samanlaista tulee vastaan, mutta toivoa vielä jäljellä.

20 vuotta sitten tapasin ja tiesin alle kuukaudessa meidän olevan loppuelämän yhdessä. Kaikki oli vain niin selkeää ja helppoa. Vaikeaakin on ollut, mutta palataan aina helppoon.

Se vaan käveli siihen.

Katsoin hetken silmiin ja kysyin jäätkö?

Jäi se ja on ollut jo vuoden verran. Kaikki sujuu, ajatellaan samoja asioita yhtä aikaa, tehdään samoin päin.

Ollaan avoimia toisillemme, kaikesta. Mahdottoman hyvä ja turvallinen olo.

Kohtasin ja siitä seurasikin useamman vuoden suhde. Koin löytäneeni unelmien naisen. Hänkin sanoi minun olevan unelmakumppaninsa, käytös vain näytti alusta asti ajoin siltä että en mahdu siihen elämään ja hänellä oli muita intressejä joiden varjoon jäin ja yhteisyyden kokemus rapisi. No päätin sen suhteen, kaipaamisesta en ole päässyt.

Sen tietää siitä, että vaan tietää. Yhdessä 10 v, kun se toimii, se toimii.

Sellainen tasapaino, molemmat yhtä hulluina toisiimme.