Lue keskustelun säännöt.
Paras oivalluksesi tavaran karsimiseen?
Eli mikä oivallus on auttanut sinua eniten kun olet karsinut tavaroita? Olen siis toki lukenut konmarit ja muut alan tuoreet teokset ja seuraan aiheeseen liittyviä instatilejä jne, mutta haluaisin kuulla minkä asian ymmärtäminen on auttanut juuri sinua eniten?
Kommentit (550)
Yksi oivallus perintötavaroiden suhteen: osaisitko kaivata niitä, jos et tietäisi niiden olevan olemassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä välitä luonnosta, heitä surutta sekajätteeseen.
Näin pysyy koti väljänä ja siistinä.
Oletko käyttänyt asiaa niin kauan kun olet asunut nykyisessä asunnossa? Tajusin ennen joulua kun siivoilin, että en ole käyttänyt tiettyja astioita, kynttilöitä yms. kertaakaan sinä aika mitä ollaan tässä kodissa asuttu. Viisi vuotta tuli lokakuussa. Lähti myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun vielä joku kertoisi, että miksi niitä tavaroita pitäisi karsia?
Pidän olennaisempana sitä, että ei hanki turhia tai heikkolaatuisia tavaroita.
Teinivuosina 80-luvulla kaveripiirissä oli tapana antaa lahjaksi kauniita kahvimukeja ja tuikkukippoja. Tuossa kaapissa ne vieläkin on, kun eivät kelvanneet edes omille lapsille heidän poismuuttaessa. Karsia pitäisi, mutta ei oikein vieläkään raskisi. Itse en näin pitkälle osannut ajatella vuosikymmeniä sitten.
Niin, niitä 80-luvun vaatteitakin minulla on vielä yläkomerossa.
Olen joskus katsonut tv-ohjelmia, joissa ammattijärjestäjä karsii kodin ylimääräisestä tavarasta. Ystävien kahvikupit ja tuikkukipot eivät vie paljon tilaa ja tuovat hyvää mieltä.
Luin uutisen, että runsaan lumen takia lapsilta puuttuu suksia. Kaupat myyvät eioota.
Tunnen huonoa omatuntoa varastossa olevasta suksipussista. Ehkä joku päivä vien sukset kierrätykseen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi oivallus perintötavaroiden suhteen: osaisitko kaivata niitä, jos et tietäisi niiden olevan olemassa?
Naulan kantaan! Jos ei tiedä tavaran olemassa oloa,on vaikea kaivata: Sepä se just on,kun ne taulut on siinä seinällä roikkunu ja kaikki tietää niiden olevan... Mutt sukulaiset hei,mä ne vaan ittelleni saan,ette voi mitään! hähhähhähääää pruutt prööött rup rup rup tuuuuh.....pam pam piu pau pok pok pok...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdin kuumeisesti miten säilyttäisin yksiössä vaatteet, joita tarvitsen ehkä 2-3 vuoden välein (tyyliin häät ja hautajaiset). Vinkkejä? EN halua heittää niitä pois, jotta joudun ostamaan ne uusiksi kun tarvetta taas on :D
Mä oon laittanut varastoon sivuun tavaroita joita en tarvitse aktiivisesti ja jotka on kuitenkin ehjiä ja säilyvät todennäköisesti loppuelämän satunnaisessa käytössä. Vielä pitäisi hankkia näille kunnon varastolaatikot.
Muutama isompi huonekalu on siellä varastossa jotka pitäisi varmaan myydä, mutta tapana on ollut pitää kaikki itsellä pari vuotta, jonka jälkeen on ollut varma tuleeko joku tavara vielä käyttöön, vai ei. Tällä hetkellä kodin eteisen kaapissa on mm. keittiötarvikkeita ym. piensälää samassa tarkoituksessa. Kun muutan tästä asunnosta viimeistään reilun vuoden päästä pois, tsekkaan tilanteen ja tyhjennän varastot asianmukaisesti kierrätykseen. Nyt autossa on vaatteita, joita on kannettu jo kolmessa muutossa mukana. Eivät päässeet sisälle asti tänne uuteen asuntoon, johon juuri muutin. Mukana on myös muutama keittiötarvike sekä kattolamppu. Helpotus on suuri, se tunne siis, kun tietää että joku voi niitä hyväkuntoisia ja ehjiä tavaroita vielä kuitenkin ottaa itselleen käyttöön.
Lyhyesti, iän tuoma kokemus. Vertailu-vapaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe myymisen vaivaa alle 20 euron arvoisten tavaroiden kanssa, vien ne suosiolla kierrätyskeskukseen. Muutenkaan en yritä saada mahdollisimman korkeaa hintaa tavaroista (enkä varsinkaan "omiani pois"). Ennen lojui joka nurkassa ja kaapissa myytävien tavaroiden nyssäköitä ja laatikoita ja varasto oli täynnä myytäviä huonekaluja. Karsiminen siis onnistui, mutta tavaroiden hoitaminen ulos talosta oli se kompastuskivi.
Koska normaali ihminen ei voi koko ajan konmarittaa ja normaalissa elämässä tavaroita tulee ja tarpeet vaihtuvat, kotona pitää olla riittävästi raivaustilaa. Tämä tarkoittaa selkeitä paikkoja erilaisille poistoille. Kunnon kierrätyspisteet ovat välttämättömiä: ongelmajätteet, paristot, pienelektroniikka , vanhentuneet lääkkeet, kaverin lapsille menevät vaatteet, kirjastonkirjat jne. Jne.
Nämä oppii tyhjentämään rutiininomaisesti, että apteekkireissulle tulee mukaan vanhat lääkkeet jne.
Komerossa täytyy olla paikka poistettaville kamoilla. Sinne aina kiikutan tavaran, jonka totean turhaksi niin ei pyöri jaloissa.
Arvonsa läpi vuosikymmenien ja jopa satojen säilyttävät taulut, korut, astiat, arvohuonekalut, jotkut harvinaiset kirjat.
Arvonsa menettää hyvinkin nopeasti elektroniikkaa ja harrastus- ja urheiluvälineet.
Samoin tietenkin kosmetiikka. Niitä ei siis kannata säilöä missään, jos ei käytä juuri nyt.
Kaikki muuttuu ja muutamassa vuodessa myös käyttöarvo on nolla.
Turhaa askartelukamaa ei kannata säästää. Ei liioin nyppyisiä, hiertäviä, tahraisia, haisevia jne vaatteita tai kenkiä. Eikä rikkinäisiä koneita, naarmuuntuneita kattiloita. Ne ovat roskia.
Muulle voi yrittää etsiä uutta kotia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin kirjan;
Tuiavii's Way : A South Sea Chief's Comments on Western Society
Alkoi ostopakko-riippuvuus helpottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kuolinpesiä tyhjennellessä monelle tullut oivallus: kaikki nämä "miljoona kiloa krääsää kerätty ja mene nyt kaatopaikalle", tätä samaa en halua omille lapsilleni
Juuri näin. Olen ollut reilun kahden vuoden aikana mukana kolmen kuolinpesän tyhjennyksessä, enkä halua lapsilleni (tai kuka ikinä taloni tyhjentää) sellaista taakkaa.
Ihmiset keräävät vuosikymmenien aikana aivan uskomattoman määrän tavaraa, ja kaiken surun ja hautajaisjärjestelyiden ja perunkirjoituksen jne. keskellä pitää käydä vielä läpi toisen omaisuus, ja keksiä mitä sille kaikelle tavaralle tehdään.
Mä taas en yhtään tykkää tästä että syyllistetään kuollutta, että olisi pitänyt hänenkin eläessään tehdä sitä ja tätä. Vainaja saattoi saada hyvää mieltä siitä että hänellä on rakkaita asioita ja esineitä ympärillään. Perintöä ei ole mikään pakko ottaa vastaan, eikä perillisenä asuntoja tyhjennellä. Sen saa hyvin helposti ulkoistettua, joten kitinä vainajan perään siitä että sekään ei minun takiani viitsinyt edes siivota ja hävittää tavaroitansa ennen kuin kehtasi kuolla!!-mentaliteetti on jotain ihan kamalaa. Miten tuollaisia ihmisiä voi edes olla. Kaikki pitäisi olla itselle mahdollisimman helppoa. Varmaan parasta olisi että vainaja olisi viimeisenä elon päivänään myynyt kaiken omaisuutensa jotta arvon perillisen ei muuta tarvitsisi tehdä kuin tuhlata saamansa perintörahat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa, kun se on annettu ja saatu. Sen jälkeen sen voi laittaa kierrätykseen.
Ihmettelen myös noita "muistoesineitä" ja "perintötavaroita", joita täytyy säilyttää jälkipolvillekin, vaikkei niillä mitään tee, muuta kuin säilyttää. Mitä ihmettä nämä ovat?
Mummon tekemä ryijy - jos se ilahduttaa sinua seinällä, ok. Jos se pölystyy kaapissa, pois.
Isoisän pokaalit - sama juttu, ne ovat tehtävänsä täyttäneet siinä vaiheessa kun ne on saatu.
Joku vanha kahvikalusto - vie julmetusti tilaa. Siitä on nautittu ja sitä on toivoakseni käytettykin aikoinaan, mutta miksi säilyttää pelkän säilyttämisen vuoksi?
Perintöhopeat - jos käytät, kivoja. Jos et käytä, niin miksi säilyttää. Nämä ovat menneiden aikakausien juttuja, nykyään ei ole sellaisia koteja, joihin nämä sujuvasti mahtuisivat, eikä sellaisia tilaisuuksia, joissa näytä käyttäisi. Jos on, niin ok toki!Aikansa kutakin. Vaikka Liisa-täti olisi hartaudella sitä asiaa x kerännyt, se on ilahduttanut Liisa-tätiä, meillä ei ole velvollisuutta sitä säilyttää. Ja muisto Liisa-tädistä säilyy kyllä mielessäni ilman muistoesinettäkin. Ne asiat, mitkä ovat oikeasti tärkeitä, kyllä muistaa.
Saako kysyä miten omat lapsesi "muistavat" liisatädin, jos eivät ole häntä koskaan edes kerenneet nähdä? Suvun esineet ovat muitakin varten kuin sinua. Jos et halua mitään sukuusi kuuluneita esineitä, niin olethan kiltti ja kysyt jos joku muu sukulainen, ehkä kaukaismpikin haluaisi, ennen kuin heität kaatopaikalle? Joku voi ymmärtää arvon, vaikka se sinulle roskaa onkin.
Äitini on heittänyt kaiken pois mitä lapsuudessaan on ollut. Kuulemma roskaa ja ei niitä kukaan olisi huolinut. Onneksi hänen sisarensa on säästänyt omaa lastaan, mutta myös siinä samalla minua, ja minun aikuista lastani, ja hänen vielä vatsassa olevaa lasta varten esineitä, kirjeitä jne.
Hankkii erill. varaston, niin asuntoon ei tarvitse varastoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myy torilla kirpparilla vie hope-kierrätykseen. Vähävaraisille menee kaikki suoraan ilman välikäsiä.
SPR kontti.
Annetaan osasto torilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa, kun se on annettu ja saatu. Sen jälkeen sen voi laittaa kierrätykseen.
Ihmettelen myös noita "muistoesineitä" ja "perintötavaroita", joita täytyy säilyttää jälkipolvillekin, vaikkei niillä mitään tee, muuta kuin säilyttää. Mitä ihmettä nämä ovat?
Mummon tekemä ryijy - jos se ilahduttaa sinua seinällä, ok. Jos se pölystyy kaapissa, pois.
Isoisän pokaalit - sama juttu, ne ovat tehtävänsä täyttäneet siinä vaiheessa kun ne on saatu.
Joku vanha kahvikalusto - vie julmetusti tilaa. Siitä on nautittu ja sitä on toivoakseni käytettykin aikoinaan, mutta miksi säilyttää pelkän säilyttämisen vuoksi?
Perintöhopeat - jos käytät, kivoja. Jos et käytä, niin miksi säilyttää. Nämä ovat menneiden aikakausien juttuja, nykyään ei ole sellaisia koteja, joihin nämä sujuvasti mahtuisivat, eikä sellaisia tilaisuuksia, joissa näytä käyttäisi. Jos on, niin ok toki!Aikansa kutakin. Vaikka Liisa-täti olisi hartaudella sitä asiaa x kerännyt, se on ilahduttanut Liisa-tätiä, meillä ei ole velvollisuutta sitä säilyttää. Ja muisto Liisa-tädistä säilyy kyllä mielessäni ilman muistoesinettäkin. Ne asiat, mitkä ovat oikeasti tärkeitä, kyllä muistaa.
Saako kysyä miten omat lapsesi "muistavat" liisatädin, jos eivät ole häntä koskaan edes kerenneet nähdä? Suvun esineet ovat muitakin varten kuin sinua. Jos et halua mitään sukuusi kuuluneita esineitä, niin olethan kiltti ja kysyt jos joku muu sukulainen, ehkä kaukaismpikin haluaisi, ennen kuin heität kaatopaikalle? Joku voi ymmärtää arvon, vaikka se sinulle roskaa onkin.
Äitini on heittänyt kaiken pois mitä lapsuudessaan on ollut. Kuulemma roskaa ja ei niitä kukaan olisi huolinut. Onneksi hänen sisarensa on säästänyt omaa lastaan, mutta myös siinä samalla minua, ja minun aikuista lastani, ja hänen vielä vatsassa olevaa lasta varten esineitä, kirjeitä jne.
Miksi pitäisi "muistaa" ihminen, jota ei ole koskaan tavannut ja jolla ei ole omassa elämässä mitään merkitystä? Joku isoisovanhempien sota-ajan kirjeenvaihto nyt tietysti on oma asiansa, mutta jos puhutaan tyyliin Arabian maitokannuista, niin mikä velvollisuus niitä on säilytellä?
Jos selvästi epäröit jonkin tavaran kohdalla, pidä se tai vie jonnekin ehkä-laatikkoon. Kysy itseltäsi vaikka puolen vuoden jälkeen, mitä siellä ehkä-laatikossa on? Kirjoita vaikka paperille. Jos et muista jotain tavaraa siellä edes olleen, se tavara saa lähteä. Muistojen kohdalla ole kuitenkin varovainen.
Katso Youtubesta hoarding-/decluttering-videoita, tai siivousvideoita. Näistä saa aina hyvin motivaatiota!
Karsiminen on tosi vaikeaa. Itselläni se on ollut vuosien ajan jatkuva prosessi. Kiinnyn helposti tavaroihin, ja ne edustavat minulle muistoja tai ihan vaan "ajan henkeä". Olisin esim. halunnut säästää viimeisen puhelinluettelo-painoksen, mutta havahduin asiaan liian myöhään, eikä sitä jaettu kotiin, joten en saanut sitä.
Vaikeaa on myös lasten lelujen karsiminen. Onko kannattavaa säästää esim. muovisia Fischer Price -leluja ajatuksella, että mahdolliset lastenlapset leikkivät? Ihan jo siksi, että onko se muovi vielä ok 20 vuoden päästä? Säästän myös Barbiet, legot, puulelut, kirjat, my little ponyt, Paw Patrol -vahtitornin, pehmoja...
Uskon ja toivon, että lapseni arvostavat varsinkin aikuistuessaan enemmän sitä, että kaatopaikalla on edes hieman vähemmän roskaa,
---------------
Eikös sekajäte polteta, ainakin täällä pk-seudulla, ja lämpökin taidetaan ottaa talteen. Ei kaatopaikat täyty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on tehnyt tehtävänsä siinä vaiheessa, kun se on annettu ja saatu. Sen jälkeen sen voi laittaa kierrätykseen.
Ihmettelen myös noita "muistoesineitä" ja "perintötavaroita", joita täytyy säilyttää jälkipolvillekin, vaikkei niillä mitään tee, muuta kuin säilyttää. Mitä ihmettä nämä ovat?
Mummon tekemä ryijy - jos se ilahduttaa sinua seinällä, ok. Jos se pölystyy kaapissa, pois.
Isoisän pokaalit - sama juttu, ne ovat tehtävänsä täyttäneet siinä vaiheessa kun ne on saatu.
Joku vanha kahvikalusto - vie julmetusti tilaa. Siitä on nautittu ja sitä on toivoakseni käytettykin aikoinaan, mutta miksi säilyttää pelkän säilyttämisen vuoksi?
Perintöhopeat - jos käytät, kivoja. Jos et käytä, niin miksi säilyttää. Nämä ovat menneiden aikakausien juttuja, nykyään ei ole sellaisia koteja, joihin nämä sujuvasti mahtuisivat, eikä sellaisia tilaisuuksia, joissa näytä käyttäisi. Jos on, niin ok toki!Aikansa kutakin. Vaikka Liisa-täti olisi hartaudella sitä asiaa x kerännyt, se on ilahduttanut Liisa-tätiä, meillä ei ole velvollisuutta sitä säilyttää. Ja muisto Liisa-tädistä säilyy kyllä mielessäni ilman muistoesinettäkin. Ne asiat, mitkä ovat oikeasti tärkeitä, kyllä muistaa.
Saako kysyä miten omat lapsesi "muistavat" liisatädin, jos eivät ole häntä koskaan edes kerenneet nähdä? Suvun esineet ovat muitakin varten kuin sinua. Jos et halua mitään sukuusi kuuluneita esineitä, niin olethan kiltti ja kysyt jos joku muu sukulainen, ehkä kaukaismpikin haluaisi, ennen kuin heität kaatopaikalle? Joku voi ymmärtää arvon, vaikka se sinulle roskaa onkin.
Äitini on heittänyt kaiken pois mitä lapsuudessaan on ollut. Kuulemma roskaa ja ei niitä kukaan olisi huolinut. Onneksi hänen sisarensa on säästänyt omaa lastaan, mutta myös siinä samalla minua, ja minun aikuista lastani, ja hänen vielä vatsassa olevaa lasta varten esineitä, kirjeitä jne.
Ensinnäkin, en tietenkään vie mitään kaatopaikalle. Ymmärrän kyllä noiden "arvon", siitä ei ole kyse, mutta en halua enkä pysty säilyttämään kaikkea itselläni. Ja kyllä vaan, olen kysynyt, sukulaisilta ja aikuisilta lapsiltani. En tiedä miten Liisa-tädin muisto säilyy muka paremmin jossain esineessä kuin hänestä kertovissa tarinoissa?
Ja toki tavaraa on jäljelläkin, ihan käytössäkin. Sellaista mitä tarvitsemme tai käytämme.
Noihin perintökaluihin liittyen: sukulaisten mielestä on ajatuksena kiva, että isoisomummon tai -vaarin kahviastiasto/piironki/ladonovi säilytetään. Mutta vain niin kauan, kun he eivät itse ole siitä vastuussa eivätkä joudu sitä raahaamaan muutosta toiseen. Kun esineestä on konkreettisesti itselle vaivaa, siihen alkaa suhtautumaan neutraalimmin, tai niin käy ainakin minulle.
Hyviä vinkkejä. Meillä on ongelmia tuottanut se, että vain tavara, jota konkreettisesti käytetään, on puolisoni mielestä tarpeellinen. Mielihyvän tuottamiseen tarkoitetut tavarat hän tuntuu arvottavan hyvin mekanistisesti: jos tavaraa ilman "pärjää" (siis huom! hän itse pärjää), tavara on hänen mielestään lähes automaattisesti turha. Hän ei tunnu myöskään lainkaan ymmärtävän (eikä arvostavan) materian esteettistä ulottuvuutta (esim. taide- ja keräilyesineet).