Naistenpäivä: millä tavalla sinua on tänään huomioitu?
Noniin, eli onko miehesi huomioinut jotenkin erityisesti tai esimerkiksi vanha herra kaupassa avannut oven ja toivottanut hyvää naistenpäivää? :)
Hyvää naistenpäivää tytöt ja naiset!
Kommentit (101)
Toivotettu todella apaattisella ja krapulaisella äänellä "Hyvää naistenpäivää.." -.-
Aamiainen tuli sänkyyn.
Kyllä mäkin olen nainen vuoden jokaisena päivänä, siitä huolimatta tuollaiset huomioimiset arjen keskellä on kivoja ja tulee hyvä mieli.
Toki muistetaan toisiamme myös muulloin, mutta kun muistaa vähintään näinä kissanristiäisinä, muistetaan toinen toisiamme monta kertaa vuodessa myös 30 vuoden päästä, kun muuten on saattanut tottumus viedä ne ei-päivään-sidotut muistamiset mennessään. Kuten näyttää tapahtuvan 90% suhteissa eikä me haluta ottaa sitä riskiä, että kuuluttais just tohon 10% vaikka näin kolmen vuoden jälkeen tietenkin siltä vielä tuntuukin. Vaaleanpunaiset lasit päässä on helppo sanoa "meidän suhteemme ei koskaan arkipäiväisty".
Mieheni makaa krapulassa ja haisee pahalle. Ei ole huomioinut vielä mitenkään, eikä edes tietäisi, että on naistenpäivä, ellen olisi eilen maininnut.
Vittuilemalla ja haastamalla riitaa ennen aamu kasia...
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:10"]Mies tuli alastomana nostamaan koiran, joka ei päässyt loikkimaan ulkoportaita ylös. Sitten meni takas nukkumaan. Koiralla on siis päässään leikkauksen jälkeen muovikauluri, eikä se uskaltanut pomppia sen kanssa portaita ylös. Näytti kyllä aika koomiselta, kun alaston mies kantoi koiraa tuolla räntäsateessa. Lasketaanko tuo naistenpäivän muistamiseksi?
[/quote] Ihana :D
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:09"]Tuossa vieressä nukkuu, ei täällä valvo muut kuin minä. Tuskinpa meillä naistenpäivää huomata millään tavalla.
[/quote]
Ei ole miestä mutta on oma tahto, itsenäisyys, omat rahat. Hienoa Naistenpäivää kaikille naisille.
Ei muistanut mitenkään, laitoin aamulla tiskikoneen ja pesukoneen päälle, toivottavasti hoitaa ne loppuun sillä aikaa kun istun kampaajalla.
Vähän teeskentelyä jos mies muistaa naistenpäivänä kukkasin, lahjoin ja tekemällä kodin töitä mutta eipä juuri muuten. En arvosta.
Valittamalla siitä, että naputtelin tietokoneella jo aikaisin aamulla (en kovasta flunssasta johtuen pystynyt nukkumaan yhtä pitkään kuin normaalisti). Varmaan naputtelin jotain, josta mies voisi olla mustasukkainen tai jonka hän haluaisi kieltää.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 10:44"]
Ei ole miestä mutta on oma tahto, itsenäisyys, omat rahat. Hienoa Naistenpäivää kaikille naisille.
[/quote]
Naistenpäivä ei koske feministejä
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:29"]
Ei ole vielä huomioitu, sillä naisystäväni tulee vasta illalla.
Silloin tarjolla hyvää ruokaa kera viinin ja sitten tietysti vien illalla naiseni hekuman huipulle ;)
T: mies
[/quote]
Huusholli siiivottu, puhtaat petivaattteet vaihdettu, viini kylmässä ja kynnet leikattu ;)
Nyt ostaa tuoreet elintarvikkeet illan menua varten :)
Hyvää naistenpäivää!
T: mies
Sanoin aamupalapöydässä, (kun lehdestä huomasin) että tänään on näköjään naistenpäivä. Mies kysyi, mitä siihen pitää sanoa, "onneksi olkoon" vai "hyvää naistenpäivää"? Vastasin, että luultavasti "hyvää naistenpäivää" johon hän ei sanonut mitään, koska lehdessä oli kiinnostava juttu kesken. :)
Minulla on naistenpäivä joka päivä, jos sitä miehen huomioinnilla mitataan. Esimerkiksi eilen illalla tosi raskaan työviikon päätteeksi (vaikka miehellä on joka viikko tosi raskas ja nyt viikonloppukin töitä) sain kokovartalohieronnan ja sen jälkeen vielä hyvää seksiä, jonka eteen minun ei tarvinnut tehdä mitään, ainoastaan kääntyä vatsaltani selälleni ja nauttia. :)
Ei tartte muistaa mitenkään. Mies siivoaa joka päivä, itse en juuri koskaan. Muistan ilman muistuttamistakin olevani nainen, etenkin nyt viimeisilläni raskaana.
Eilen illalla pesin viimeksi vessanpöntön. No tänä aamuna oli pönttö kyllä pask@ttu kuin viimeistä päivää. Ukko tuolla sängyssä vielä kuorsaa ja piereskelee...Hyvää naistenpäivää minulle!
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:55"]
Laittakaapa muuten samalla tiedoksi, miten te muistitte miestänne kansainvälisenä miestenpäivänä. Siis 19.11. ;)
[/quote] :-D Kylläpä olikin tullut alapeukkuja. En usko, että yksikään näistä naisista miestenpäivää juhlii. En minäkään.
Jatkokysymys: miten itse muistatte muita naisia naistenpäivänä? Minulla on perinteenä lahjoittaa kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen rahaa naistenpäivänä.
Otin mieheltäni tänä aamuna suihin ja lauettuaan hän (vielä ihan unisena) sanoi " Ole hyvä, eiku eiku kiitos! Niin ja hyvää naistenpäivää". Molempia nauratti. Noustiin ylös, suihkun kautta aamiaisen laittoon.
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:58"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:37"]
[quote author="Vierailija" time="08.03.2014 klo 09:13"]
Ei mitenkään ja suoraan sanoen en kyllä kaipaakaan mitään huomioimista vain sukupuoleni perusteella. Pikemminkin ärsyttää nämä keinotekoiset "päivät" meillä Suomessa. Innokkat voisivat käyttää energiansa naisen aseman parantamiseen niissä maissa, missä siitä olisi oikeasti hyötyä.
[/quote]
Tiedoksi sinulle, että tänään vietetään KANSAINVÄLISTÄ naistenpäivää, ei kansallista. Eli kyllä sitä vietetään muuallakin kuin Suomessa. Naistenpäivää vietetään tasa-arvon ja äänioikeuden kunniaksi.
[/quote]
Joo, voihan päivää viettää mutta tasa-arvo ja naisen asema ei kohene päivää juhlistamalla. Varsinkin jos sitten loput 364 päivää naisella ei ole mitään arvoa.... sen saa joukolla raiskata ja polttaa sitten lopuksi
[/quote]
Ai sun mies raiskaa sut 364 päivää vuodessa.
Miksi et jätä miestäsi