Miksi ihmiset eivät mene enää naimisiin?

Vierailija kirjoitti:

No ei ole mikään pakko mennä naimisiin, mutta kyllä minäkin ap:n tavoin ihmettelen sitä, että miksi pariskunnat sitten hankkivat myös lapsia ja ostavat asunnon? Nehän ovat paljon isompia sitoumuksia. Ja kun ero sitten tulee, on sitä sotkua monesti paljon vaikeampi selvitellä, jos avioliitossa ei ole oltu.

Alapeukuttakaa rauhassa, mutta joku voisi myös selittää tämän.

No selitä. Minä olin avoliitossa ja hankimme lapsia. Miksikö? No siksi, kun halusimme yhdessä lapsia. Myöhemmin erosimme, mutta en kyllä huomannut mitään erityistä sotkua. Hyvissä väleissä olemme, lasten asioista sovittiin ilman riitoja, ja kun olemme tekemisissä, niin ihan hyvin tullaan toimeen. Voit toki kertoa, millä lailla avioliitosta eroaminen olisi ollut helpompaa.

Asuntoa ei ostettu yhdessä, joten siihen liittyvää omaisuuden jakoa ei ollut.

Mutta sitten tuohon, kun ihmettelit, miksi tehdään isoja sitoumuksia (kuten lapset, asuntolain) kun ei olla naimisissa. No, pystytkö ymmärtämään sen, että ihmiset tekevät näitä sitoutumuksia silloin, kun ovat ihmisen kanssa, jonka kanssa haluavat jakaa elämänsä ja olla yhdessä. Jotkut haluavat siihen avioliiton, jotkut eivät tunne sitä tarvitsevansa eivätkä halua.

Olen usein huomannut, että palstalla toistuu sama jankutus "mutta jos kerran on sitouduttu toiseen ja halutaan olla yhdessä, mikä siinä on kun ei voi mennä naimisiin" tajuamatta lainkaan sitä, että me ihmiset nyt ollaan erilaisia ja eletään vähän eri tavoin tätä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen samaa. Saman sukupuolen liittoja väännettiin pitkään, että saako vaiko eikö. Nyt heterot eivät halua naimisiin.

Menimme naimisiin, on lapset, talo ja autot. Koira puuttuu, mutta sitä ei tule. Kaikki eteni luonnollisesti, ilman tuskailua tai miettimistä. Meille se oli itsestäänselvyys. Ihmettelen, miksi nykyään ei mennä naimisiin. Ollaan niin olevinaan itsenäisiä ja vahvoja ja pidetään kiinni kaikista oikeuksista ja tarpeen mukaan myös loukkaannutaan kaikesta.

Minä olen biseksuaali ja kannatin kyllä tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka en itse halua naimisiin. Mutta haluan, että kaikilla on sama mahdollisuus mennä, JOS haluavat.

Miten nykyisin joku vielä ihmettelee, että kaikki eivät mene naimisiin. Onko sitten jokin sääntö, että kaikkien PITÄISI mennä naimisiin, jos kerran aikoo pariskuntana elää yhdessä? Sinulle avioliitto on itsestäänselvyys - okei. Mutta pysytkö käsittämään sitä, että on myös ihmisiä, jotka eivät koe asiaa niin? Tai onko se jopa jotenkin väärin mielestäsi?

Mulle sitoutuminen ei ole yhteydessä sellaiseen seremoniaan, jonka koen aika vastenmieliseksi ja feikiksi näyttelemiseksi. En ole koskaan haaveillut häistä, en edes pikkutyttönä, jotenkin tuntuu ihan samalta kuin näyttelisin jotain prinsessaa tai pistäisi jonkun halloween-asun päälle ja hippaloisin sen kanssa menemään "koska on tapana". Koko touhu tuntuu aivan pelleilyltä. Jos joku järkisyy vaatisi, voisin solmia maistraatissa avioliiton, ja jos se on mahdollista tehdä ilman mitään puheita ja kyselyitä vain allekirjoittamalla paperi, se kyllä passaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi en mene, koska avioliitto ei suojele minua mitenkään miltään. Luulin ensin että olisi oikeus leskeneläkkeeseen, mutta se täyttyy vain jos mies kuolee sen jälkeen kun minä olen täyttänyt 50v. Eli jos mies kuolee kun olen 49v, en saa leskeneläkettä. 

Toinen on yhteinen talo jossa asumme. Luulin että minulla olisi lesken oikeus jäädä asumaan tähän taloon, mutta toista ketjua lukeneena huomasin että ei olekaan, eli pankki ja miehen lapset (perijät) päättäisivät senkin asian niin että talo olisi pakko myydä jos muut tahot haluavat niin.

Kolmas syy on se, että naimisiinmeno heikentäisi oman, jo aikuisen lapseni turvaa jos minä kuolisinkin ennen miestäni, koska miehellä olisi varaa ottaa itselleen lainat ja ja jäädä tähän asumaan, jolloin minun lapseni perintö jäisi "odottelemaan" sitä jos mieheni joskus haluaisi tästä talostamme muuttaa pois, tai vasta sitten kun hän kuolisi, ehkä kymmenien vuosien päästä.

Rakkautta kyllä olisi, mutta avioliitosta ei tunnu olevan mitään hyötyä, ehkäpä jopa haittaa, joten saa nyt jäädä menemättä. Jos kaikki menee hyvin, saadaan talo maksetuksi ennen kuin täytämme 45v, (leskeneläke vaatii että on oltu väh. 5v aviossa, ja täytyy olla solmittu avioliitto ennen kuin täyttää 50v) niin sitten voidaan katsoa uudestaan.

Jos olisi jotain hyviä syitä mennä, niin varmaan menisimme. Nyt niitä ei ole.

Uteliaisuudesta, mikä ajaa ohi lesken oikeudesta asua kotonaan? 

En ole tuo, jolle vastasit, mutta itselleni tulee mieleen esim. tilanne, jossa perijät (aikuiset lapset) ovat pienituloisia opiskelijoita ja joutuisivat perintöveron takia  joko ulostottoon tai luopumaan perinnöstä, mikäli leski vaan haluaa jäädä asuntoon asumaan eikä anna perijöiden myydä kämppää voidakseen maksaa perintöverot. Kyllä itse ajattelisin, että elämäänsä vasta aloittelevien nuorten aikuisten intressi painaisi vaakakupissa enemmän kuin aikuisen ihmisen intressi asumisen jatkumiseen. Leskihän voi muuttaa muualle.

Itselläni on kaksi lasta aiemmasta suhteesta, ja heidän vuokseen en ikinä tule menemään naimisiin, vaikka uuden kumppanin löytäisinkin. Minulla on oma asunto ja lisäksi tulossa perintöä - haluan, että ne menevät kaikki lapsilleni ilman tasinkoja puolisolle, ja haluan myös, että lapset saavat asuntoni ilman viivytyksiä.

Nyt puhuttiin oikeudesta, ei siitä mikä tuntuu oikealta. Eikä minusta todellakaan ole oikein että joku joutuu muuttamaan pois kodista missä on asunut ikänsä vain siksi että joku saa perintöä ja on persaukinen. Eli onko laillisesti mahdollista häätää leski kodistaan jollain syyllä? Tämän haluaisin tietää. 

Kyllä minäkin ymmärrän sen, että lasten toinen vanhempi voi jäädä perheen entiseen yhteiseen kotiin viettämään vanhuutta. Mutta joissain tapauksissa on kyllä kohtuutonta, että leski voi olla ikäänkuin toisten kustannuksella elävä vapaamatkustaja, esim. jos on vainajan uusi puoliso ja asettunut asumaan vainajan nimissä olevaan kotiin. Vainajan lapset sitten maksavat perintöverot ja muut, ja leski saa jäädä asuntoon, eikä ole edes mitään takeita, että hän pitää toisten asuntoa hyvässä kunnossa. Jos lapset olisivat omia, olisi se usein motiivina, että haluaa pitää huolta omien lastensa perinnöstä. Mutta jos eivät lapset ole itselle läheisiä, voi olla ihan saman tekevää leskelle, vaikka aiheuttaisi oikeille perijöille taloudellista tappiotakin.

Miten niin "toisten asuntoa"? Leski omistaa lähtökohtaisesti puolet asunnosta osituksen perusteella (ellei muutenkin). Eli hänen pitäisi muuttaa pois omastaan että ahneet perilliset savat rahansa? Sitä paitsi he eivät välttämättä ole edes lesken perillisiä eli koko asunto ei tule koskaan kuulumaan heille. 

Sekoitat nyt asioita. Lapset perivät vanhempansa eikä leskellä ole oikeutta myydä tai testamentata vainajan osuutta eli lasten perintöä kenellekään muulle. Vai kuvitteletko sinä nyt jotenkin, että leski tulee lopulta saamaan kaiken ja perillisten osuus on vain maksaa perintöverot?

Itse sekoitat nyt asiat täysin, enhän minä mitään tuollaista ole sanonut. Leski ja perikunta omistavat asunnon puoliksi. Kun leski kuolee, asunnon omistavat kaksi eri perikuntaa puoliksi (jos lapset eivät olleet lesken omia). Lapset, jotka eivät ole yhteisiä, eivät tule koskaan saamaan asuntoa kokonaan omakseen. 

Tämä uhkakuva on minulle syy, miksi en mene naimisiin, ettei kukaan vie lapsiltani heidän lapsuudenkotiaan.

Me haluamme mennä naimisiin, koska rakastamme toisiamme. Meille naimisiinmeno on ensisijaisesti yhteinen päätös elämän pituiselle matkalle toisiamme tukien ja kunnioittaen. Hän on paras ystäväni, rakastajani ja kallioni - miksi en haluaisi virallistaa yhteistä taivaltamme? Ehdottomasti haluamme viettää hääjuhlan ja kirkkovihkimisen perheiden ja lähimpien ystävien kanssa, tässä elämässä ei mielestäni koskaan ole liikaa syitä juhlia rakkautta ja onnea läheisten kanssa. Ennen kuin tapasin tulevan mieheni en edes ajatellut naimisiinmenoa tai häitä. Hyvin pian ymmärsinkin että hänen kanssaan haluan juuri nämä asiat ja perheen.

Mikään ulkopuolinen taho tai instituutio ei määrittele minun ja puolisoni sitoutumisen astetta. Tääkin keskustelu on hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun mennään ajattelematta vaan perinteiden varassa. Avioliitto ei ole oikeasti sitoutumisen merkki eikä edellytys. Se aito sitoutuminen ei lähde siitä, ollaanko naimisissa vai ei.

Vanhoillinen ja moralistinen paheksunta siitä, jos jotkut eivät halua naimisiin näköjään elää vielä, luulin sen jääneen 1970-luvulle vanhempieni nuoruuteen, kun susipareja vielä kammoksuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi en mene, koska avioliitto ei suojele minua mitenkään miltään. Luulin ensin että olisi oikeus leskeneläkkeeseen, mutta se täyttyy vain jos mies kuolee sen jälkeen kun minä olen täyttänyt 50v. Eli jos mies kuolee kun olen 49v, en saa leskeneläkettä. 

Toinen on yhteinen talo jossa asumme. Luulin että minulla olisi lesken oikeus jäädä asumaan tähän taloon, mutta toista ketjua lukeneena huomasin että ei olekaan, eli pankki ja miehen lapset (perijät) päättäisivät senkin asian niin että talo olisi pakko myydä jos muut tahot haluavat niin.

Kolmas syy on se, että naimisiinmeno heikentäisi oman, jo aikuisen lapseni turvaa jos minä kuolisinkin ennen miestäni, koska miehellä olisi varaa ottaa itselleen lainat ja ja jäädä tähän asumaan, jolloin minun lapseni perintö jäisi "odottelemaan" sitä jos mieheni joskus haluaisi tästä talostamme muuttaa pois, tai vasta sitten kun hän kuolisi, ehkä kymmenien vuosien päästä.

Rakkautta kyllä olisi, mutta avioliitosta ei tunnu olevan mitään hyötyä, ehkäpä jopa haittaa, joten saa nyt jäädä menemättä. Jos kaikki menee hyvin, saadaan talo maksetuksi ennen kuin täytämme 45v, (leskeneläke vaatii että on oltu väh. 5v aviossa, ja täytyy olla solmittu avioliitto ennen kuin täyttää 50v) niin sitten voidaan katsoa uudestaan.

Jos olisi jotain hyviä syitä mennä, niin varmaan menisimme. Nyt niitä ei ole.

Uteliaisuudesta, mikä ajaa ohi lesken oikeudesta asua kotonaan? 

En ole tuo, jolle vastasit, mutta itselleni tulee mieleen esim. tilanne, jossa perijät (aikuiset lapset) ovat pienituloisia opiskelijoita ja joutuisivat perintöveron takia  joko ulostottoon tai luopumaan perinnöstä, mikäli leski vaan haluaa jäädä asuntoon asumaan eikä anna perijöiden myydä kämppää voidakseen maksaa perintöverot. Kyllä itse ajattelisin, että elämäänsä vasta aloittelevien nuorten aikuisten intressi painaisi vaakakupissa enemmän kuin aikuisen ihmisen intressi asumisen jatkumiseen. Leskihän voi muuttaa muualle.

Itselläni on kaksi lasta aiemmasta suhteesta, ja heidän vuokseen en ikinä tule menemään naimisiin, vaikka uuden kumppanin löytäisinkin. Minulla on oma asunto ja lisäksi tulossa perintöä - haluan, että ne menevät kaikki lapsilleni ilman tasinkoja puolisolle, ja haluan myös, että lapset saavat asuntoni ilman viivytyksiä.

Nyt puhuttiin oikeudesta, ei siitä mikä tuntuu oikealta. Eikä minusta todellakaan ole oikein että joku joutuu muuttamaan pois kodista missä on asunut ikänsä vain siksi että joku saa perintöä ja on persaukinen. Eli onko laillisesti mahdollista häätää leski kodistaan jollain syyllä? Tämän haluaisin tietää. 

Kyllä minäkin ymmärrän sen, että lasten toinen vanhempi voi jäädä perheen entiseen yhteiseen kotiin viettämään vanhuutta. Mutta joissain tapauksissa on kyllä kohtuutonta, että leski voi olla ikäänkuin toisten kustannuksella elävä vapaamatkustaja, esim. jos on vainajan uusi puoliso ja asettunut asumaan vainajan nimissä olevaan kotiin. Vainajan lapset sitten maksavat perintöverot ja muut, ja leski saa jäädä asuntoon, eikä ole edes mitään takeita, että hän pitää toisten asuntoa hyvässä kunnossa. Jos lapset olisivat omia, olisi se usein motiivina, että haluaa pitää huolta omien lastensa perinnöstä. Mutta jos eivät lapset ole itselle läheisiä, voi olla ihan saman tekevää leskelle, vaikka aiheuttaisi oikeille perijöille taloudellista tappiotakin.

Miten niin "toisten asuntoa"? Leski omistaa lähtökohtaisesti puolet asunnosta osituksen perusteella (ellei muutenkin). Eli hänen pitäisi muuttaa pois omastaan että ahneet perilliset savat rahansa? Sitä paitsi he eivät välttämättä ole edes lesken perillisiä eli koko asunto ei tule koskaan kuulumaan heille. 

Sekoitat nyt asioita. Lapset perivät vanhempansa eikä leskellä ole oikeutta myydä tai testamentata vainajan osuutta eli lasten perintöä kenellekään muulle. Vai kuvitteletko sinä nyt jotenkin, että leski tulee lopulta saamaan kaiken ja perillisten osuus on vain maksaa perintöverot?

Itse sekoitat nyt asiat täysin, enhän minä mitään tuollaista ole sanonut. Leski ja perikunta omistavat asunnon puoliksi. Kun leski kuolee, asunnon omistavat kaksi eri perikuntaa puoliksi (jos lapset eivät olleet lesken omia). Lapset, jotka eivät ole yhteisiä, eivät tule koskaan saamaan asuntoa kokonaan omakseen. 

Tämä uhkakuva on minulle syy, miksi en mene naimisiin, ettei kukaan vie lapsiltani heidän lapsuudenkotiaan.

Ymmärrän tämän täysin. Tosin itseäni vähän ärsyttää tämä ahneeksi leskeksi leimaaminen kun puolisoni aikuiset lapset eivät ole koskaan asuneet tässä meidän yhdessä maksamassamme kodissa (itseasiassa olen maksanut tästä 2/3 koska tuloni ovat suuremmat). Aika erikoista olisi että minun pitäisi lähteä kodistani että lapset saisivat rahaa perinnöksi. Lisäksi minun puolikkaani ei edes mene heille vaan omille sukulaisilleni. Puoliso perii lapsettoman, mutta jos puoliso on kuollut niin hänen omat lapsensa eivät peri vaan kuolleen omat sukulaiset. 

Vierailija kirjoitti:

Me haluamme mennä naimisiin, koska rakastamme toisiamme. Meille naimisiinmeno on ensisijaisesti yhteinen päätös elämän pituiselle matkalle toisiamme tukien ja kunnioittaen. Hän on paras ystäväni, rakastajani ja kallioni - miksi en haluaisi virallistaa yhteistä taivaltamme? Ehdottomasti haluamme viettää hääjuhlan ja kirkkovihkimisen perheiden ja lähimpien ystävien kanssa, tässä elämässä ei mielestäni koskaan ole liikaa syitä juhlia rakkautta ja onnea läheisten kanssa. Ennen kuin tapasin tulevan mieheni en edes ajatellut naimisiinmenoa tai häitä. Hyvin pian ymmärsinkin että hänen kanssaan haluan juuri nämä asiat ja perheen.

Ehdottomasti kannattaa mennä naimisiin jos haluaa, mutta mitään logiikkaahan tossa ei ole. Siitä, että joku on sun kallio ja rakastaja ei seuraa automaattisesti se, että sen kanssa pitää mennä naimisiin. Joku toinen  voi vastaavassa tilanteessa päätyä täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen naimisiinmenon osalta.

Onko nykyisessä leskeneläkkeen uudistamisessa sitten sellainen pykälä, että leskeneläkkeen voi saada ainoastaan silloin, jos leski on yli 50 v.?  Voiko olla totta?  Eli nuori leski ei saisi yhtään mitään.

Vai onko kirjoittaja käsittänyt nyt jotain väärin?

Minä jäin 25-vuotiaana leskeksi, kyllä sain leskeneläkkeen ja saan sitä edelleen.  

Minä muistelisin niin, että leskeneläkkeen sai, jos avioliitto oli solmittu ennen kuin kumpikaan oli täyttänyt 50 v.  

Ja leski sai mennä uusiin naimisiinkin ilman, että menetti leskeneläkkeen, kuitenkin vain JOS oli mennyt uudelleen naimisiin sen jälkeen, kun leski oli täyttänyt 50 v.   Tämähän tietysti oli pykälä, joka suosi avoliittoja.  Monet meni sitten naimisiin tuo ikärajan täytyttyä, ja leskeneläke jatkoi juoksemistaan.  Mutta jotta ei kukaan saisi uusia väärinkäsityksiä, niin mainitaan, että oikeutta toiseen leskeneläkkeeseen ei tule, vaikka jäisikin uudelleen leskeksi.  Kahta leskeneläkettä ei ole mahdollista saada.

Yhteiskunnan tukien takia ei kannata avo-tai avoliitto. Avoliitosta helpompi siirtää kirjat erilleen jos elämäntilanteet muuttuvat. Työpaikat ovat epävarmoja. Yksinhuoltajana saa tukia enemmän. Avo-ja avioliitossa tulot lasketaan yhteen ja mitään tukia ei tule jos puoliso tienaa jonkun yli 1000 euroa. Tosi alhainen oli se raja niin että harva niin pientä palkkaa saa. 

 Avioliitto istituutiona on vanhentunut. Se kaipaisi nykyaikaistamista. Leskeneläkkeitä ei enää tarvita. Testamenteissa ja avioliitoissa perintövero pitäisi olla ihan sama eikä eritellä eriarvoiseksi sitä. Perintövero pitäisi muuttaa samansuuruiseksi riippumatta perimysjärjestyksestä, asemasta jne. En ymmärrä tätä ihme etuus järjestelmää joka johtaa turhiin avioliittoihin jotka eivät kestä ja taas heti avioliittoon uudessa suhteessa joka ei sekään kestä. Avioliiton etuudet johtavat avioliitosta toiseen hyppimiseen. Se monen avioliiton historia ihmisellä näyttää naurettavalta kun avioliitto on elinikäiseksi luotu alunperin. 

Avioliitto tekee puolisoista automaattisesti toistensa lähiomaisia. Jos toinen sairastuu, ei tarvita ulkopuolisia edunvalvojia.

Jos on yhteinen asunto ja tulee ero on ositus lain määräämä. (kaverini ei saa entistä aviomiestään myymään asuntoa ja jakamaan omaisuutta, asia menee oikeuteen ja erosta on kaksi vuotta!)

Lesken oikeus yhteiseen kotiin estää puolison lapsia heittämästä leskeä kadulle.

Yhtiökokouksessa ei tarvita valtakirjaa...

Häitä ei tarvita, nimensä voi pitää.

Siihen vielä avioehto ja keskinäinen testamentti niin ollaan turvassa.

Mieheni ex löysi uuden ukon ja vei puolet omaisuudesta jonka eteen ei ollut laittanut penniäkään.

Vierailija kirjoitti:

Avioliitto tekee puolisoista automaattisesti toistensa lähiomaisia. Jos toinen sairastuu, ei tarvita ulkopuolisia edunvalvojia.

Jos on yhteinen asunto ja tulee ero on ositus lain määräämä. (kaverini ei saa entistä avomiestään myymään asuntoa ja jakamaan omaisuutta, asia menee oikeuteen ja erosta on kaksi vuotta!)

Lesken oikeus yhteiseen kotiin estää puolison lapsia heittämästä leskeä kadulle.

Yhtiökokouksessa ei tarvita valtakirjaa...

Häitä ei tarvita, nimensä voi pitää.

Siihen vielä avioehto ja keskinäinen testamentti niin ollaan turvassa.

Mieheni ex löysi uuden ukon ja vei puolet omaisuudesta jonka eteen ei ollut laittanut penniäkään.

Korjattu kaverin aviomies avomieheksi. Olennainen ero.

Avopuolisot ovat lain edessä toisilleen vieraita henkilöitä.