Mikä on pahin loukkaus narsistille?
Kertokaa, mikä on pahin loukkaus, mitä narsisti voi kokea?
Kommentit (1115)
Narsistit luulee koulukiusaajien tavoin saavuttavansa kiusaamisella ja hämmentämisellään jotakin, kuten suosiota ja valtaa. Meillä narsisti yritti mustamaalata minua töissä. Tapauksesta on jo pari vuotta. Pidin puoleni ja en sen jälkeen olen ollut narsistia kohtaan täysin jäätävä. En puhu hänelle kuin ihan pakolliset. Narsisti on voimaton, koska ei voi tehdä samaa mustamaalaamista uudestaan. Tapaus meni silloin pari vuotta sitten ihan ylimmän johdon pöydälle (hänen toimestaan) ja todettiin aiheettomaksi. Narsisti on heikko kun peli kääntyy. Välillä hän yrittää mielistellä ja milloin mitäkin, mutta vaikeeta näyttäisi olevan kun on seinä vastassa.
Vuosia sitten näytin myös nuoruuden ystävälle ovea. En ole ollut missään tekemisissä. En mene mihinkään samoihin tilaisuuksiin. Ehdottomasti kannatti. Sielläkin käärme kiemurtelee ja sihisee, mutta eipä paljoa voi.
Sitten kommentti nykyajasta,vaikka tämä aihe ei narsismia sivuakaan.Koska todetaan,että maailmasta on tullut liian vaikea tämän digiloikan ansiosta?Ei riitä älykkyys tähän! kaikesta ihan h..tin pihalla!Tulevaisuuden kuva on lohduton mummot viedään kuopan renalle ja teloitetaan kylmäverisesti kun eivät ole opeteellet uusimpia digitaitoja!Jos ei älykkyys riitä ei tämän enempää voi vaatia!
En vanhanaikaisella sydämen sivistyksellä enkä kirja oppineisudellani mitään tee jos en näitä digitaitoja opi!
Enkä halua edes omaa sähköpostia,jos sinne tulisi vihapostia,rupeasin itkemään ja rillini mensivät rikki,kun olen näin helposti loukkaantuva.Siksi olen linnoittautunut kotiini,ei tarviste kotoaan poistua kuin lenkkipolulle ja kauppaan.Onnekseni minun ei maailman kanssa todella tarvitse kauheasti olla tekemisissä.Kotonani olen turvassa!
Satanisitinen maailma,ilmestyskirjanpeto on keskuudessamme!
Ja ajatelkaa,että jotakin ei herran vuonna 2024 jaksa yhtään kiinnostaa mikä on esim pre-paid liittymä!Mikä se on? Ei yhtään kiinnosta tietää.Keskityn mieluummin hesarin pääkirjoitukseen,joka sekin on melko kuivakka(paperi-versio) kuin opin sisäistämään mitä tarkoittaa omata joku prepaid liittymä! Ei yhään kiinnosta!
Vierailija kirjoitti:
Ja ajatelkaa,että jotakin ei herran vuonna 2024 jaksa yhtään kiinnostaa mikä on esim pre-paid liittymä!Mikä se on? Ei yhtään kiinnosta tietää.Keskityn mieluummin hesarin pääkirjoitukseen,joka sekin on melko kuivakka(paperi-versio) kuin opin sisäistämään mitä tarkoittaa omata joku prepaid liittymä! Ei yhään kiinnosta!
Entä sitten se, että Herran vuonna 2024 joku ei osaa kirjoittaa! Ajatelkaa.
Ja vielä lopuksi kaikki kauheat pelot identiteettivarkauksista,ynnä deepfakesta.Tämä maailma on ihan kauhea!En minä täällä puoliani osaa pitää!
En osaa kirjoittaa,koska meillä 80-luvulla ei koulussa opetettu!
Meillä ei ollut atk - opetusta enkä koneella ole oppinut kirjoittamaan!
Vai tarkoitatko kielioppi virheitä? Myönnettäköön,että lukiossa laiskuuttani tuudittauduin siihen,että olen laudatur-tason kirjoittaja,mutta laiskuuttani vedin kielioppikokeissa improbatureita!Olin laiska!Ylioppilaslakkini silti sain,koska sehän oli pääasia silloin,että vappuna saa pistää valkolakin päähänsä ja juoda skumppaa!:D
Oi nuoruus-Oi huoruus ja ihanaa skumppaa!
Jättää narsisti ja kertoa että hän omaa narsistiset piirteet jonka vuoksi elo hänen kanssaan on mahdotonta. Narsisti ei hyväksy epätäydellisyyttä joten tämä totuuden kertominen hänestä itsestään loukkaa.
Mummon muistelot!Oli se ihanaa!:D
Ädinkielen opettaja hieman ennen kirjoituksia sanoi minulle:Te(sukunimeni)olette kyllä erinomainen tarinoiden sepittäjä,mutta te olette patalaiska!Joo ei silloin kiinnostanut kuin viikonloput ja bilettäminen!:D
Paras olla tekemättä mitään jos tunnistaa narsistin.
Vaarana on hänen kohdistama vaino ja musta maalaus kampanja joka ei tuo tullessaan mitään hyvää.
Välinpitämättömyys ja hänen seuransa karttaminen on paras tapa ehkäistä ja torjua häntä.
Siksi ettei hän pysty myrkyttämään silloin ketään ympärillään. Hän tajuaa itse lähteä pois. Ei vuorovaikutusta eikä syitä tarvitse itselleen perustella sen enempää. Lyö vain faktat pöytään ja katsoo miten hän niihin reagoi ja usein syyttävästi ja halventaen se alkaa mennä johdonkin tajuntaan pikkuhiljaa.
Ei onnistu jos narsisti on johtajana.
Silloin pitää olla luova ja aikaansa edellä kokoajan mistä milloinkin tuulee.
Ehkä työpaikan vaihto tulee siinä kohtaa ajankohtaiseksi tai parisuhteesta ulos pääsy tien löytäminen. Sekään ei lopeta vainoamista.
Siinä auttaa poliisi ja oikeuslaitos jos he ovat asianmukaisia viranomaisia itse.
Muussa tapauksessa on parasta kadota maan alle ja etsiä suojaa henkensä edestä. Narsisteja on paljon johtajina ja heidän alaistaan suurin osa. Ei siis ihme miksi työpaikoilla ja kotona on ihmiset vaarassa heidän kauttaan kaikkialla.
Heitä ei osata tunnistaa.
Kun täytin 40 marssin avoimeen yliopistoon ja tentin koko kirjallisuustieteen ,sekä kotimaisen kirjallisuuden,että yleisen kirjallisuustieteen.Aika hyvin ihmiseltä,joka ei osaa kirjoittaa.En silti päässyt kirjoille humanistiseen tiedekuntaan,kaikki tentit oilsi pitänyt läpäistä kolmosella,kun tenttini menivät vain kakkosella läpi-Olosuhteisiin nähden hyvin ihmiseltä joka ei osaa kirjoittaa!:D
Ap. Sano sille narsistille: Olet väärässä.
Johan kimpoilee pitkin seiniä.
https://www.suomi24.fi/profiili/Moktar.Gubta
Sano sille (nimi yllä) ettei se osaa kirjoittaa.
Raivoaa aina siitä.