Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa
02.03.2014 |
Siis koskaan. Tiedän että hoitoapu ei ole mikään velvollisuus mutta silti ärsyttää ja varsinkin suhtautuminen meidän ongelmiin.
Meillä on ollut monesta syystä raskasta, esimerkisi sen takia että kolme pientä lastamme ovat sairastelleet todella paljon ja en ole sen takia nukkunut moneen kuukauteen enemmän kuin tunnin pätkän.
Vanhempani asuvat lähellä ja heillä on kaikki hyvin, ovat eläkkeellä, nuorehkoja, hyvässä kunnossa, varakkaita. Jos joskus kerron että meillä on ollut raskas kuukausi niin vastaus on vaan että voi kun en käsitä miksi teillä on niin vaikeaa, kun te olitte tuon ikäisiä veljesi kanssa miellä oli hauskaa! Olen pari kertaa sanonut että olen liian väsynyt että pelkään esimerkiksi ajaa autoa kun olen nukahtahtamaisillaan rattiin, että voisiko heittää pojan lätkäharrastukseen ja isä sitten hakisi, no ei koskaan sovi, on sitä ja tätä tapaamista. Olen kerran pyytänyt hoitoapua yhdeksi illaksi ja vastaus oli että olemme jo lapsemme hoitaneet.
Sitten vielä ihmettelevät miksi ei ole lämpimiä välejä lapsiimme. No, koska ette koskaan vietä heidän kanssa aikaa! Tuskin tulevat synttäreille kun kutsutaan. Oma on valintansa laittaa matkustelu ja ystävien tapaaminen lasten edelle mutta ei ole oikeutta sitten odottaa että lapset kokevat heidät läheisiksi ihmisiksi.
Sori, piti vaan vuodattaa.
Kommentit (256)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidänkään lasten mummo hoida. Meidät kyllä hoidatti anopilla, päivät oltiin siellä hoidossa kun äiti töissä. Muistan että vanha isoisäni haki mua hevostallilta vielä viimeisenä iltanaan ennen kuolemaansa. Minulla on nyt kaksi pientä lasta, hyvin me pärjätään miehen kanssa, mutta kummalliselta tuntuu kun apua ei tarjota koskaan. Sitten vielä äitini haukkuu tätä edesmennyttä anoppia sietämättömäksi ihmiseksi jne. Mikä tuossa meidän vanhempien ikäluokassa on vikana?
Mikä teissä nuorissa aikuisissa on vikana, voisi kysyä. Olette saaneet keskimäärin aika lailla helpomman elämän kuin edeltäjänne ja silti jaksatte narista.
Kyllä se suurten ikäluokkien polvi on se helpolla päässyt. Juurikin nää nykyiset isovanhemmat.
Höpön, pöpön. Tämän hetken pari-kolmekymppisten lapsuus on millä tahansa mittarilla on keskimäärin turvatumpaa, onnellisempaa, taloudellisesti parempaa jne kuin vanhempiensa. On ollut kiintymysvanhemmuudet, lapset on huomioitu yksilöinä jne. Tottakai on poikkeuksia, mutta keskimäärin näin.
Puppua.
Suuri ikäluokka on rohmunnut kaiken. Koulutuksen, julkiset suojatyöpaikat, inflaatio maksoi asuntolainat. Ja edellen politiikassa sama paskakaarti jyrää.
Muille jäi muruset.
Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä ja silti nuoremmista ei ole kantamaan samaa vastuuta, joka heillä on ollut. Voisiko tässä olla vikana se, että nyt noin kolmekymppisistä ei yksinkertaisesti ole tekemään samaa kuin vanhemmistaan oli aikanaan? Ei suuret ikäluokat aikanaan saaneet maksutonta opetusta tai asumistukea, joten miksi ihmeessä asuntolainoistaan jaksetaan itkeä vuosi toisensa perään. Paljon vähemmän tukea he aikanaan saivat kuin nykyperheet.
Suuret ikäluokat on räävitön möykkäporukka, joka rohmuaa kaiken.
Itsekäs, avuton, itsekeskeinen ja vastenmielinen porukka.
Jos he rohmuavat kaiken, niin miksi ihmeessä suurin osa yhteiskunnan tukieuroista valuu muille kuin heille?
Ei muuten valu. Jättisuuret eläkkeet ja suurin menoero yhteiskunnalle.
Sulla on nyt jääny jotain oleellista ymmärtämättä... Siirteles vähän niitä tyhjiä kaljapulloja sivuun, että pääset nouseen sieltä lattialta. Jospa liikunta vähän auttais tohon aivotoiminnan jähmeyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No yleisesti koen kyllä outona, jos isovanhempi ei lainkaan halua luoda suhdetta lapsenlapsiin. Mutta toisaalta ymmärrän, ettei jakseta hoitaa, ainakaan usein. Moni isovanhempi on vielä työelämässä, tai ajatellut eläkeikänsä käyttää pitkälti omasta elämästä nauttimiseen. Meillä on 3 teiniä, ja juuri nyt tuntuu siltä, että kun kotoa lähtevät, todellakin miehen kanssa otamme takaisin sen kaiken parisuhdeajan, josta lasten vuoksi on tingitty. Ilman muuta satunnaista lastenhoitoapua terveyden salliessa annan lapsille, jos he haluavat, mutta en oman jaksamisen, parisuhteen tai ylipäätään elämän kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidänkään lasten mummo hoida. Meidät kyllä hoidatti anopilla, päivät oltiin siellä hoidossa kun äiti töissä. Muistan että vanha isoisäni haki mua hevostallilta vielä viimeisenä iltanaan ennen kuolemaansa. Minulla on nyt kaksi pientä lasta, hyvin me pärjätään miehen kanssa, mutta kummalliselta tuntuu kun apua ei tarjota koskaan. Sitten vielä äitini haukkuu tätä edesmennyttä anoppia sietämättömäksi ihmiseksi jne. Mikä tuossa meidän vanhempien ikäluokassa on vikana?
Mikä teissä nuorissa aikuisissa on vikana, voisi kysyä. Olette saaneet keskimäärin aika lailla helpomman elämän kuin edeltäjänne ja silti jaksatte narista.
Kyllä se suurten ikäluokkien polvi on se helpolla päässyt. Juurikin nää nykyiset isovanhemmat.
Höpön, pöpön. Tämän hetken pari-kolmekymppisten lapsuus on millä tahansa mittarilla on keskimäärin turvatumpaa, onnellisempaa, taloudellisesti parempaa jne kuin vanhempiensa. On ollut kiintymysvanhemmuudet, lapset on huomioitu yksilöinä jne. Tottakai on poikkeuksia, mutta keskimäärin näin.
Puppua.
Suuri ikäluokka on rohmunnut kaiken. Koulutuksen, julkiset suojatyöpaikat, inflaatio maksoi asuntolainat. Ja edellen politiikassa sama paskakaarti jyrää.
Muille jäi muruset.
Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä ja silti nuoremmista ei ole kantamaan samaa vastuuta, joka heillä on ollut. Voisiko tässä olla vikana se, että nyt noin kolmekymppisistä ei yksinkertaisesti ole tekemään samaa kuin vanhemmistaan oli aikanaan? Ei suuret ikäluokat aikanaan saaneet maksutonta opetusta tai asumistukea, joten miksi ihmeessä asuntolainoistaan jaksetaan itkeä vuosi toisensa perään. Paljon vähemmän tukea he aikanaan saivat kuin nykyperheet.
Suuret ikäluokat on räävitön möykkäporukka, joka rohmuaa kaiken.
Itsekäs, avuton, itsekeskeinen ja vastenmielinen porukka.
Jos he rohmuavat kaiken, niin miksi ihmeessä suurin osa yhteiskunnan tukieuroista valuu muille kuin heille?
Ei muuten valu. Jättisuuret eläkkeet ja suurin menoero yhteiskunnalle.
Sulla on nyt jääny jotain oleellista ymmärtämättä... Siirteles vähän niitä tyhjiä kaljapulloja sivuun, että pääset nouseen sieltä lattialta. Jospa liikunta vähän auttais tohon aivotoiminnan jähmeyteen.
Ei ole jäänyt. Kyllä minä tiedän jo, että suuret ikäluokat on myös vittumaisin sukupolvi.
Tyttärelläni on yksivuotias poika. En ole paljoa mummona ehtinyt olla...
Käyn töissä, ja kotona on vielä kaksi teiniä omine murheineen. Olen vielä ihan täysin alaikäisten vanhempi, ja nyt pitäisi jaksaa olla mummokin (olen 47). Tytär perheineen toki on tervetullut kylään koska vaan, ja satunnaisesti jonkun lääkärikäynnin ajaksi olen pojan ottanut. Hätätilanteessa tottakai auttaisin. Enempään en pysty, vastahan omat lapset olivat pieniä ja nyt isoin velvollisuus on hoitaa teinit kunnialla aikuisiksi.
Soitin juuri suurten ikäluokkien -äidilleni, kiittääkseni häntä siitä, minkä minä olen kuvitellut olevan ihan normaalia isovanhemmuutta. Ei näköjään olekaan.
Mutta jos suuria ikäluokkia haukutaan siitä miten he ovat päässeet helpolla (se miten he nyt ajavat olla etujaan on eri asia) niin älkäähän yleistäkö. Oma äitini käytti kaikki lomansa ja isoimman osan viikonlopuistaan siihen, että hän siskonsa ja tämän miehen kanssa piti huolta maalla asuvasta äidistänsä niin, että isomummo sai asua kotonansa elämänsä loppuun asti 94vuotiaaksi. Tämän lisäksi hän vuoroviikonlopuin kävi hoitamassa anoppiaan toisessa kaupungissa (meidän isä jo kuollut, 3sisarusta ja yksi miniä siis vuoroviikonlopuin aina hoitivat isomammaa). Toki me lapsetkin olimme joskus hoidossa mummolassa (mikä maalla tarkoitti töitä mitä osasimme, 5vuotias osaa jo kitkeä rikkaruohoja ja poikia viinimarjoja ja hakea vintiltä hillopurkkeja ja jnejne) ja se oli ihanaa aikaa ismummojen kanssa pienelle lapselle.
Kun meillä on ollut pieniä lapsia on äiti myös aina ’ollut varalla’ jos on ongelmaa lasten aikataulujen kanssa, ehkä 1krt/2kk Ja hän on myös ymmärtänyt että me aikuiset kaipaamme välillä parisuhdeaikaa (ehkä 1yö/vuosi) . Olen (ja nuo vanhukset varmaan myös) hänelle äärettömän kiitollinen! - mutta arvatkaapa mitä hän sanoi? Ettei tuo ole ollut mikään ’ajan ja harrasteiden uhraaminen meidän takiamme, vaan se on osoitus siitä, että suvussa on rakkautta eikä hänellä olisi elämästään yhtään sen parempia muistoja jos hän olisi mennä koheltanut jossain ’omissa harrastuksissaan’ yhtään enempää.
Juuri nyt tunnen itseni tosi onnekkaaksi ❤️
Kiitos siis kaikille isovanhemmille, jotka olette ja osallistutte!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua ei heru. Ei tietysti ole mitään velvollisuuttakaan. Mutta kun samalla lähes kokopäivätyönä autetaan muita lapsenlapsia, niin kyllähän se vähän närästää. Toki meillä ei ole erityislasta, mutta edes joskus. Edes kerran.
Mies kyllä kelpaa kuskaamaan, korjaamaan yms. Ja oletetaan, että joka viikko ainoina vapaapäivinä tullaan seuraa pitämään. Kiva tietysti, että on yhteisöllisyyttä edes sen verran.
En halua mieltä pahoittaa tai sotaa aloittaa, eihän se heidän vika ole, että omat isovanhemmat on kuopattu/epäluotettavia. Mutta eivät jotenkin tunnu ymmärtävän, että ihan tavallistenkin lasten kanssa voi väsyä, kun ei ole ikinä lastenhoitoapua. Kaikki apu valuu toiseen osoitteeseen, toivottavasti tajuavat olla kiitollisia.
Voimia teille!
Oikeudenmukaisuus maan perii. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu, että meidän lapsilla on erittäin lämpimät ja läheiset välit mieheni vanhempiin vaikka eivät ole siellä päivääkään olleet hoidossa.
Samoin ! Mun lasten ja isovanhempien välit oikein hyvät ilman mitään hoitopakkoa.
Taitaa olla niin, että mammat itse vääntää lastensa ja isovanhempien välit väkisinkin huonoiksi, jos eivät itse saa haluamaansa apua. Katsokaas, rakkaus ei ole ehdollista. Se on ehdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä yhtään tätä epäitsenäistä sukupolvea! Otatteko te lemmikinkin oletuksena että vanhempanne osittain huolehtii niistä? Teidän vanhempanne eivät ole valinneet tulla isovanhemmiksi. Isovanhemmuus ei tarkoita uutta vastuurumbaa teidän valinnoistanne. Voitte kiukutella asiasta vaikka maailman tappiin. Hoitakaa laiskat kersanne!
Oletko sinä pärjännyt koko elämäsi täysin ilman apua?
En ole se jolta kysyt, mutta vastaan omasta puolestani: itse olen ollut omillani lasten isän kanssa. Päävastuu jäi lapsista minulle , halusin tai en. Omat vanhempani kuolivat, kun sain toisen lapseni enkä olisi heiltä apua saanutkaan (alkoholisti ja toisella mielenterveys ongelmia). Miehen vanhemilla samoja ongelmia, sekä infarkti, joka vei terveyden myös.
Olen hoitanut kolme lasta aikuiseksi lasten isän avustuksella valittamatta.
Toisaalta koin , että sain itse myös paljon lapsilta.
Olen huono ottamaan apua vastaan vaan haluan aina pärjätä itse ja omilla avuillani.
Sen takia vanhuus kammottaa. Toivonkin, että lähden saappaat jalassa täältä ! Toisaalta en koskaan jaksa ymmärtää tämän palstan ruikuttajia kaikesta mahdollisesta, miten elämä onkaan vaikeaa...kun sen sellaiseksi tekee.
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei selvästi osata lukea. Aloittaja kirjoittaa että on pari kertaa pyytänyt kyytiapua ettei nukahda rattiin-> palstalla luetaan että jatkuvaa kuskausapua tarvitaan kun ei osata järjestää omaa taloutta ja ajankäyttöä.
Aloittaja kirjoittaa että on kerran pyytänyt hoitoapua illaksi-> palstalla luetaan että ap on jatkuvasti ruinaamassa apua, ei vietä lainkaa aikaa lastensa kanssa ja isäkään ei osallistu lainkasn. En tajua tämän palstan ihmisten ajatuksenjuoksua. Ihan kuin itse ei IKINÄ olisi tarvinnut kenenkään apua....
koirat älähtää kun kalikat kalahtaa. Mukavampi vain lorvia näiden kuusikymppisten
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkään ei miehen vanhempia kiinnostaa lapsenlapset, hädin tuskin koskaan ottavat yhteyttä. Jonkun kerran esikoinen oli anopilla hoidossa kun vielä opiskelin. Silloinkin kehtasi pyytää siitä rahaa. Aina jos apua pyytää heittäytyvät todella hankaliksi. En todellakaan aio auttaa heitä, kun vanhuuden päivät koittavat.
Ihmeellistä, ovatko vielä töissä vai harrastuksia paljon? En ymmärä missä kuvioissa elämä etenee, kun ei ole kiinnostunut omista lapsenlapsista 0_0
Kun me saatiin esikoinen, sovittiin reissu appivanhempien luo. Hyvissä ajoin. Sovimme koiranhoidon ja järjestimme kaiken.
Lähtöaamuna mies soitti sitten appivanhemmille ja sai kuulla, että nää olikin lähteneet puolukkaan apen veljen mökille. Puolukat ohitti lapsenlapsen.
Meillä (lomalla olevat) isovanhemmat eivät voineet tulla hoitamaan kolmevuotiasta esikoista synnytykseni ajaksi, koska piti päästä keräämään mustikoita. Onneksi sain lapsen vietyä ystäväni luokse.
Jäi vähän huono maku vanhempieni toiminnasta. Jollain tasolla vielä ymmärrän sen, että mustikat menevät elokuvaillan edelle - mutta että synnytyksen...
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:25"]
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:04"]
Suuret ikäluokat ovat itsekkäitä, minkäs teet. Ovat tosiaan valinneet oman elämänsä, surullista mutta itse he siinä menettävät. Arvaan kuitenkin että on teidät omilla vanhemmillaan hoidattanut? :D
Kyllä ovat meidät omilla vanhemmillaan hoidattanut. Muistan kun isälläni oli kerran lapsuudessani mahdollisuus viettää meidän kanssa viikko kun äitini oli kavereiden kanssa matkalla ja vei meidät heti saman tien vanhempiensa mökille hoitoon. Miksi saada lapsia jos ei halua viettää heidän kanssa aikaa?
ap
Samaa ap ihmettelen. Miksi olet halunnut 3 lasta, jos en halua viettää heidän kanssaan aikaa?
Sisälukutaito? AP ei kirjoittanut siitä että ei halua viettää aikaa lastensa kanssa vaan kaipaisi SATUNNAISTA apua vanhemmiltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti alkoi vinkumaan lapsenlapsia jo kun olin vasta 18v., aina niin lirkutteli miten haluaa olla nuori mummi joka jaksaa touhuta lasten kanssa. Noh ikävälillä 24-30v. sain kolme lasta ja yhtäkään lasta ei ole hoitanut. Kahvilla haluaa käydä luonamme joka lauantai, (kuvittelee ettei meillä ole mitään muuta menoja lauantaisin) mutta siihen se sitten jääkin.
Tuntien äitini ailahtelevuuden en todellakaan jättänyt sen varaan lapsia hankkiessa, että meille olisi hänestä mitään apua. Hyvin ollaan pärjätty ilman apujoukkoja (anoppi käy toiselta puolelta Suomea pari kertaa vuodessa), mutta olishan se varmaan lapsille mukavaa jos saisivat isovanhempien kanssa viettää aikaa. Itsekkään en saanut koskaan viettää aikaa isovanhempieni kanssa kun äitini oli katkaissut välit heihin ja kyllä se harmitti.
Äiti vietti/viettää yhä melkein kaikki pidemmät lomansa mummon luona. Me lapset ollaan oltu aina mukana, kesäisin saatettu olla kuukausi putkeen mummolassa. Äiti on sitten pessyt mummolle matot ja siivoillut mummon kanssa, lapset on leikkinyt keskenään. Marjassa on käyty yhdessä, talvella tehty mummon lumityöt jne. Minusta ihan kohtuullista kun mummo on passannut aina älyttömät ruokamäärät ja on muutenkin aidosti ihana. Yhdessä vietetty aika on johtanut todella lämpimiin väleihin. Mummo on jäänyt leskeksi todella nuorena ja hoitanut periaatteessa yksin kaikki kolme lastaan, olisiko siksi niin aktiivinen lastenlasten hoidossa.
Viime talven asuin mummon luona kun hän oli liukastunut ja murtanut lonkan/reisiluun. Tein etätöitä tietokoneella ja laitoin ruokaa/siivoilin. Mummo oli tyytyväinen kun sai olla kotonaan ja minulla oli mukavaa kun sain kuunnella mummon juttuja jo edesmenneistä sukulaisista. Eipä tullut mieleenkään että en auttaisi mummoa kun oli siihen ja etänä työskentelyyn mahdollisuus. Kyllä se auttaminen tulee luonnostaan jos tosiaan koko elämä ollaan oltu tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, I feel you! Oma äitini 55v on sanonut, että heille ei voi tuoda lapsia yökylään, koska ei hän jaksa herätä aikaisin aamulla (meillä lapset herää 6-7 aikoihin). Ihan oikeesti, ei voi edes kerran vuodessa ottaa, yhdeksi yöksi! Voiko oikeesti olla niin kamalaa! Muutenkin hoitaa lapsia todella, todella harvoin, ehkä 2 iltaa vuodessa 3h kerrallaan kun oikein miehen kanssa on pyytämällä pyydetty.
Kun taas silloin kun minä ja sisarukseni oltiin lapsia niin silloin asuttiin ihan kivenheiton päässä mummolasta ja en ole varma menikö yhtäkään päivää niin etteikö mummo olisi meitä hetken katsonut. Ja kyllä, oltiin yökylässäkin ja muutenkin hengailtiin päivittäin mummon nurkissa. Äitini tuntuu niin itsekkäältä ja epäreilulta!! Hänellä oli kyllä oikeus hyödyntää mummon apua joka päivä, mutta hän ei omille lapsille apua anna, ehkä on sitten tyytyväinen kun mieheni kanssa joskus erotaan sen seurauksena kun kahdenkeskistä, lapsivapaata aikaa ei ole ollut nimeksikään. Illallakin kun on pakko mennä nopeasti nukkumaan tyyliin samaan aikaan lasten kanssa kun tietää, että herätys on aikainen...
Vierailija kirjoitti:
Äiti vietti/viettää yhä melkein kaikki pidemmät lomansa mummon luona. Me lapset ollaan oltu aina mukana, kesäisin saatettu olla kuukausi putkeen mummolassa. Äiti on sitten pessyt mummolle matot ja siivoillut mummon kanssa, lapset on leikkinyt keskenään. Marjassa on käyty yhdessä, talvella tehty mummon lumityöt jne. Minusta ihan kohtuullista kun mummo on passannut aina älyttömät ruokamäärät ja on muutenkin aidosti ihana. Yhdessä vietetty aika on johtanut todella lämpimiin väleihin. Mummo on jäänyt leskeksi todella nuorena ja hoitanut periaatteessa yksin kaikki kolme lastaan, olisiko siksi niin aktiivinen lastenlasten hoidossa.
Viime talven asuin mummon luona kun hän oli liukastunut ja murtanut lonkan/reisiluun. Tein etätöitä tietokoneella ja laitoin ruokaa/siivoilin. Mummo oli tyytyväinen kun sai olla kotonaan ja minulla oli mukavaa kun sain kuunnella mummon juttuja jo edesmenneistä sukulaisista. Eipä tullut mieleenkään että en auttaisi mummoa kun oli siihen ja etänä työskentelyyn mahdollisuus. Kyllä se auttaminen tulee luonnostaan jos tosiaan koko elämä ollaan oltu tekemisissä.
Kyllä tuli hyvä mieli! Tällaista sen pitäisi olla. Vapaaehtoista iloista auttamista puolin ja toisin ilman marttyyrin kruunua.
Vierailija kirjoitti:
Ap, I feel you! Oma äitini 55v on sanonut, että heille ei voi tuoda lapsia yökylään, koska ei hän jaksa herätä aikaisin aamulla (meillä lapset herää 6-7 aikoihin). Ihan oikeesti, ei voi edes kerran vuodessa ottaa, yhdeksi yöksi! Voiko oikeesti olla niin kamalaa! Muutenkin hoitaa lapsia todella, todella harvoin, ehkä 2 iltaa vuodessa 3h kerrallaan kun oikein miehen kanssa on pyytämällä pyydetty.
Kun taas silloin kun minä ja sisarukseni oltiin lapsia niin silloin asuttiin ihan kivenheiton päässä mummolasta ja en ole varma menikö yhtäkään päivää niin etteikö mummo olisi meitä hetken katsonut. Ja kyllä, oltiin yökylässäkin ja muutenkin hengailtiin päivittäin mummon nurkissa. Äitini tuntuu niin itsekkäältä ja epäreilulta!! Hänellä oli kyllä oikeus hyödyntää mummon apua joka päivä, mutta hän ei omille lapsille apua anna, ehkä on sitten tyytyväinen kun mieheni kanssa joskus erotaan sen seurauksena kun kahdenkeskistä, lapsivapaata aikaa ei ole ollut nimeksikään. Illallakin kun on pakko mennä nopeasti nukkumaan tyyliin samaan aikaan lasten kanssa kun tietää, että herätys on aikainen...
Ohoh! Vai mummon vika jos te eroatte. Voi kuule, jos on halua kahdenkeskiseen aikaan, sitä saa ilman mummojakin. Lapsenvahti, päiväunet, saunavuoro, pitkä elokuva pyörimään lapsille, niitä konsteja me käytettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidänkään lasten mummo hoida. Meidät kyllä hoidatti anopilla, päivät oltiin siellä hoidossa kun äiti töissä. Muistan että vanha isoisäni haki mua hevostallilta vielä viimeisenä iltanaan ennen kuolemaansa. Minulla on nyt kaksi pientä lasta, hyvin me pärjätään miehen kanssa, mutta kummalliselta tuntuu kun apua ei tarjota koskaan. Sitten vielä äitini haukkuu tätä edesmennyttä anoppia sietämättömäksi ihmiseksi jne. Mikä tuossa meidän vanhempien ikäluokassa on vikana?
Mikä teissä nuorissa aikuisissa on vikana, voisi kysyä. Olette saaneet keskimäärin aika lailla helpomman elämän kuin edeltäjänne ja silti jaksatte narista.
Kyllä se suurten ikäluokkien polvi on se helpolla päässyt. Juurikin nää nykyiset isovanhemmat.
Höpön, pöpön. Tämän hetken pari-kolmekymppisten lapsuus on millä tahansa mittarilla on keskimäärin turvatumpaa, onnellisempaa, taloudellisesti parempaa jne kuin vanhempiensa. On ollut kiintymysvanhemmuudet, lapset on huomioitu yksilöinä jne. Tottakai on poikkeuksia, mutta keskimäärin näin.
Puppua.
Suuri ikäluokka on rohmunnut kaiken. Koulutuksen, julkiset suojatyöpaikat, inflaatio maksoi asuntolainat. Ja edellen politiikassa sama paskakaarti jyrää.
Muille jäi muruset.
Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä ja silti nuoremmista ei ole kantamaan samaa vastuuta, joka heillä on ollut. Voisiko tässä olla vikana se, että nyt noin kolmekymppisistä ei yksinkertaisesti ole tekemään samaa kuin vanhemmistaan oli aikanaan? Ei suuret ikäluokat aikanaan saaneet maksutonta opetusta tai asumistukea, joten miksi ihmeessä asuntolainoistaan jaksetaan itkeä vuosi toisensa perään. Paljon vähemmän tukea he aikanaan saivat kuin nykyperheet.
Suuret ikäluokat on räävitön möykkäporukka, joka rohmuaa kaiken.
Itsekäs, avuton, itsekeskeinen ja vastenmielinen porukka.
Jos he rohmuavat kaiken, niin miksi ihmeessä suurin osa yhteiskunnan tukieuroista valuu muille kuin heille?
Ei muuten valu. Jättisuuret eläkkeet ja suurin menoero yhteiskunnalle.
Työeläke on saatu siitä, että on itse tehty töitä ja siitä palkasta on otettu 30-40 % eläkerahastoon ja nyt sitä omaa eläkettä saa takaisin. Se on siis itse sinne työtä tekemällä saanut!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä meidänkään lasten mummo hoida. Meidät kyllä hoidatti anopilla, päivät oltiin siellä hoidossa kun äiti töissä. Muistan että vanha isoisäni haki mua hevostallilta vielä viimeisenä iltanaan ennen kuolemaansa. Minulla on nyt kaksi pientä lasta, hyvin me pärjätään miehen kanssa, mutta kummalliselta tuntuu kun apua ei tarjota koskaan. Sitten vielä äitini haukkuu tätä edesmennyttä anoppia sietämättömäksi ihmiseksi jne. Mikä tuossa meidän vanhempien ikäluokassa on vikana?
Mikä teissä nuorissa aikuisissa on vikana, voisi kysyä. Olette saaneet keskimäärin aika lailla helpomman elämän kuin edeltäjänne ja silti jaksatte narista.
Kyllä se suurten ikäluokkien polvi on se helpolla päässyt. Juurikin nää nykyiset isovanhemmat.
Höpön, pöpön. Tämän hetken pari-kolmekymppisten lapsuus on millä tahansa mittarilla on keskimäärin turvatumpaa, onnellisempaa, taloudellisesti parempaa jne kuin vanhempiensa. On ollut kiintymysvanhemmuudet, lapset on huomioitu yksilöinä jne. Tottakai on poikkeuksia, mutta keskimäärin näin.
Puppua.
Suuri ikäluokka on rohmunnut kaiken. Koulutuksen, julkiset suojatyöpaikat, inflaatio maksoi asuntolainat. Ja edellen politiikassa sama paskakaarti jyrää.
Muille jäi muruset.
Suuret ikäluokat on jo eläkkeellä ja silti nuoremmista ei ole kantamaan samaa vastuuta, joka heillä on ollut. Voisiko tässä olla vikana se, että nyt noin kolmekymppisistä ei yksinkertaisesti ole tekemään samaa kuin vanhemmistaan oli aikanaan? Ei suuret ikäluokat aikanaan saaneet maksutonta opetusta tai asumistukea, joten miksi ihmeessä asuntolainoistaan jaksetaan itkeä vuosi toisensa perään. Paljon vähemmän tukea he aikanaan saivat kuin nykyperheet.
Suuret ikäluokat on räävitön möykkäporukka, joka rohmuaa kaiken.
Itsekäs, avuton, itsekeskeinen ja vastenmielinen porukka.
Jos he rohmuavat kaiken, niin miksi ihmeessä suurin osa yhteiskunnan tukieuroista valuu muille kuin heille?
Ei muuten valu. Jättisuuret eläkkeet ja suurin menoero yhteiskunnalle.
Sulla on nyt jääny jotain oleellista ymmärtämättä... Siirteles vähän niitä tyhjiä kaljapulloja sivuun, että pääset nouseen sieltä lattialta. Jospa liikunta vähän auttais tohon aivotoiminnan jähmeyteen.
Ei ole jäänyt. Kyllä minä tiedän jo, että suuret ikäluokat on myös vittumaisin sukupolvi.
Tuollaista sanaakaan me suuret ikäluokat emme osaa käyttää. Meille se paikka on mitä miellyttävin ja kunnioitetuin.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 19:32"][quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 18:59"]
Kurjaa tosiaan, jos isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset. Mutta eipä sitten tarvitse ihmetelllä myöhemmin, kun heitä odottaa yksinäinen vanhuus. En myöskään ymmärrä miksi näissä aina pitää kääntää asia sellaiseksi, että vanhemmat eivät hoitaisi lapsiaan. Tottakai hoitavat, mutta voisi se apu joskus olla silti tervetullutta. Luulisi, että lapsenlapset olisivat tärkeitä ja heidän kanssaan haluaisi viettää aikaa. Sapettaa myös keskustelu vanhusten hoidosta, kun osa suuresta ikäluokasta on tosi itsekästä.
Suomessa on tänäänkin yli 200 000 yksinäistä vanhusta, joista suuri osa on aikanaan eli noin 25 vuotta sitten hoitanut lapsenlapsia. Kun terveys on mennyt, ei kukaan sukulainen kuitenkaan ennätä apuun. Isovanhemmat muistetaan vain niin kauan kuin he auttavat, sen jälkeen unohdetaan.
Väärin, ehkä se on enemmän kuitenkin luonnekysymys. Minua ovat isovanhemmat aina hoitaneet, auttaneet ja tukeneet rahallisestikin. En voisi kuvitellakaan hylkääväni heitä johonkin laitokseen, koska rakastan heitä. Käyn viikottain heillä ja teen myös isommat siivoukset jne..
vastavuoroisuus lienee se juttu, myös sukulaisuussuhteissa, vaikka monelta se tuntuu päässytkin unohtumaan. En oikein näe sitä toimivana yhtälönä, että autetaan pitkin hampain. Ja jos suhteet jäävät, sen takia etäisiksi, sitten jäävät.
Eli vaikuttaisi siltä, että jos ap:n vanhemmat ovat jo aiemmin tottuneet itse "luistamaan" hoitovelvotteista ei kai paljon ole sitten tehtävissä sen suhteen, että asenne muuttuisi lastenlasten kohdalla. Näitä näkee sekä isovanhemmissa että vanhemmissa ja siitähän se sitten siirtyy sujuvasti eteenpäin tulevillekin sukupolville.
Itse olen miettinyt, että jos ainokaiseni joskus jälkikasvua saa, niin olisin mielelläni kyllä leikittäjänä ja hoitoapunakin, jos vaan terveys on siinä vaiheessa mallillaan, mutta kokoaikasta vastuuta en kyllä siitä haluaisi enkä sitä, että apuni olisi itsestäänselvyys.
Apua ei heru. Ei tietysti ole mitään velvollisuuttakaan. Mutta kun samalla lähes kokopäivätyönä autetaan muita lapsenlapsia, niin kyllähän se vähän närästää. Toki meillä ei ole erityislasta, mutta edes joskus. Edes kerran.
Mies kyllä kelpaa kuskaamaan, korjaamaan yms. Ja oletetaan, että joka viikko ainoina vapaapäivinä tullaan seuraa pitämään. Kiva tietysti, että on yhteisöllisyyttä edes sen verran.
En halua mieltä pahoittaa tai sotaa aloittaa, eihän se heidän vika ole, että omat isovanhemmat on kuopattu/epäluotettavia. Mutta eivät jotenkin tunnu ymmärtävän, että ihan tavallistenkin lasten kanssa voi väsyä, kun ei ole ikinä lastenhoitoapua. Kaikki apu valuu toiseen osoitteeseen, toivottavasti tajuavat olla kiitollisia.