Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää kun isovanhemmat eivät auta lastenhoidossa
02.03.2014 |
Siis koskaan. Tiedän että hoitoapu ei ole mikään velvollisuus mutta silti ärsyttää ja varsinkin suhtautuminen meidän ongelmiin.
Meillä on ollut monesta syystä raskasta, esimerkisi sen takia että kolme pientä lastamme ovat sairastelleet todella paljon ja en ole sen takia nukkunut moneen kuukauteen enemmän kuin tunnin pätkän.
Vanhempani asuvat lähellä ja heillä on kaikki hyvin, ovat eläkkeellä, nuorehkoja, hyvässä kunnossa, varakkaita. Jos joskus kerron että meillä on ollut raskas kuukausi niin vastaus on vaan että voi kun en käsitä miksi teillä on niin vaikeaa, kun te olitte tuon ikäisiä veljesi kanssa miellä oli hauskaa! Olen pari kertaa sanonut että olen liian väsynyt että pelkään esimerkiksi ajaa autoa kun olen nukahtahtamaisillaan rattiin, että voisiko heittää pojan lätkäharrastukseen ja isä sitten hakisi, no ei koskaan sovi, on sitä ja tätä tapaamista. Olen kerran pyytänyt hoitoapua yhdeksi illaksi ja vastaus oli että olemme jo lapsemme hoitaneet.
Sitten vielä ihmettelevät miksi ei ole lämpimiä välejä lapsiimme. No, koska ette koskaan vietä heidän kanssa aikaa! Tuskin tulevat synttäreille kun kutsutaan. Oma on valintansa laittaa matkustelu ja ystävien tapaaminen lasten edelle mutta ei ole oikeutta sitten odottaa että lapset kokevat heidät läheisiksi ihmisiksi.
Sori, piti vaan vuodattaa.
Kommentit (256)
Mun äiti hoiti lastani ensimmäisen kerran tämän ollessa 1.5 v. Silloin oli oikeasti hätätilanne, mies oli reissussa ja minulla oli akuuttikäynti hammaslääkäriin elämäni pahimman hammassäryn takia (yhsi hammas vain yhtäkkiä kuoli!?). Sen jälkeen meni taas useampi vuosi ilman, että lapsi ja isoäiti viettivät aikaa yhdessä. Äiti on ja oli silloinkin hyväkuntoinen eläkeläinen, mutta aika kiireinen omien menojensa ja ystäviensä kanssa.
Sitten yllättäen kun lapsi tuli kouluikään, äitini havahtuikin, että lapsihan on ihan hauska ja fiksu ja kiltti, ja sen jälkeen on ollut lukuisia kertoja äitini luona yökylässä ja shoppailemassa ja syömässä ravintolassa. Usein menee niin päin, että äitini kutsuu lasta luokseen arkisinkin, vaikka tällä on koulua ja harrastuksia, ja sitten on pettynyt kun ei sovi.
Ilmeisesti äitini ei vain ole pikkulapsi-ihminen. Nyt oman lapsen lähestyessä murrosikää alan olla sitä mieltä, että en taida olla itsekään. Joka tapauksessa olen tosi iloinen, että tyttö on niin läheinen äitini kanssa nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei olla tuputettu lasta hoitoon isovanhemmille, 2,5v aikana ollut mummolassa hoidossa vain yhden yön ja muutoin aina meidän vanhempien kanssa siellä kyläillyt.
Isovanhemmat pyytää usein hoitoon ja nytkin oli sovittu, että ukki omalla lomallaan ottaa lapsen parina päivänä hoitoon, täysin omasta aloitteesta, mutta eipä ole mitään kuulunut.
Minua ei haittaa, mutta ihmettelen vaan, miksi pitää näitä tyhjiä lupauksia kerta toisensa jälkeen lupailla. Varmaan jotain oman itsensä pönkittämistä, että edes ajatuksen tasolla on hyvä ja aktiivinen isovanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu tällaista se on. Meikäläinen vietti viikkotolkulla aikaa mummulassa lapsena ja nyt kun itselläni on lapsia niin aina saa anella hoitoapua. Nytkin väännön takana, saisinko äidin katsomaan tunniksi lasta jotta pääsisin salilla käymään.
Idiootti nostaa ikivanhan aloituksen esiin.
Mitä siitä jos on vanha aloitus. Paljon kommentteja joten selvästi lukijoita kiinnostava aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky mummot ja papat pvat ihan erilaisia kuin sukupolvikin sitten. Työikä pidentynyt. Kunto parantunut- mummot käyvät harrastuksissaan ja papat ajelee moottoripyörällä. Digiaika vie keskittymisen vanhemmiltakin ihmisiltä. Netflixiä on hauskempi katsoa kun ei ole perästäseurattavaa lasta vahdittavana. Lisäksi lapset saattavat olla huonokäytösisiä jos vanhemmat eivät ole opettaneet kunnioittamaan ja ymmärtämään ei- sanaa.
Eikä ne mummot ennenkään hoitaneet lastenlapsiaan riemusta kiljuen, mutta elämässä ei ollut vaihtoehtoja, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut. Moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla, kun raadettiin aamuvarhaisesta iltamyöhään ja meni oma terveys. Ja hoideksi riitti, kun pari kertaa päivässä huusi, nyt lapset syömään. Ei ennen lapsia tarvinnut viihdyttää, mutta silti lasten onnettomuudet ja tapaturmat oli yleisiä.
Ja nyt moni mummo itkee hoivakodissa, kun oma elämä jäi elämättä tai kirja lukematta tai mieluisa käsityö tekemättä, kun omaa aika ei ollut, vaan sen veivät muut.
Toisaalta ihmetyttää, miten korkean elintason ja lapsen oikeuksien aikana, lapsen hoitovastuu ollaan sysäämässä vanhoille ihmisille, vaikka jo lääketiett. heidän voimat voi vaihdella jopa tunneittain, reagointikyky ja tarkkaivaisuus alentunut, liikkeet hidastuneet ja voimat vähentyneet, samoin kuulo ja näkö ja heidän hoidettavaksi ollaan antamassa puolustuskyvytön lapsi, kun samaan aikaan he ovat suurin riski esim. liikenteessä.
Ja tätä vielä naiset jaksavat itse ihannoida ja haikailla.
Uskoisin että apua haikaillaan lähinnä sellaisilta isovanhemmilta, joilla oikeasti olisi resursseja auttaa. Monilla isovanhemmat kuitenkin on näitä hiljattain vielä työelämässäkin olleita, jotka jaksavat (ja on varaa) harrastaa, matkustaa, tavata ystäviään jne. Ne taitaa olla vähemmistö jotka haluaisi orjuuttaa hauraita muistisairaita mummeleita, useimmiten on niin että aikaa ja jaksamista isovanhemmilla kyllä olisi mutta kiinnostusta ei niinkään.
Ja ehkä nämä haikailijat ovat muutenkin riippuvaisia lapsuuden kodista ja vanhemmistaan.
Suurimmalla osalla pienten lasten vanhemmilla ei haikailuun ole edes mahdollisuutta, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä lapsuuden kodista ja kaupungista kauas ja välimatka voi olla tuhansia kilometrejä. Näin ainakin itselläni ja ystävä- ja tuttavapiirissä, eikä vastaavaa keskustelua edes käydä, kun vanhempia näkee vain lomalla muutaman kerran vuodessa.
No ei se nyt mitään riippuvaisuutta ole että asuu samassa kaupungissa/kohtuullisen matkan päässä ja toivoo saavansa silloin tällöin apua, edes hätätilanteissa. Kuten aiemminkin sanottiin niin joskus isovanhemmat itse kovasti mainostavat olevansa muka halukkaita auttamaan mutta kun kysytään niin ei ikinä sovi, milloin minkäkin syyn takia. Eivätkä koskaan ihan tosissaan omastakaan aloitteestaan pyydä lapsia kylään tms.
Pienten lasten hoitaminen on raskasta jos on eläkeiässä.
Onhan se raskasta jos lapset jatkuvasti sairaana eikä hoitajia. Mutta pitää myös ymmärtää että iäkkäämmät isovanhemmat jotka hoitavat sairaita lapsenlapsiaan, saavat yleensä samat taudit. Ei ole lainkaan mukavaa jos on reissuja suunnitellut kun kerrankin vihdoinkin on siihen aikaa ja varaa.
Itse ap: n tilanteessa etsisin hoitajia muilta tahoilta jos isovanhemmista ei siihen ole. Katkeruus on pahimpia asenteita mitä tuolla asenteella mahdollisesti siirtää lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky mummot ja papat pvat ihan erilaisia kuin sukupolvikin sitten. Työikä pidentynyt. Kunto parantunut- mummot käyvät harrastuksissaan ja papat ajelee moottoripyörällä. Digiaika vie keskittymisen vanhemmiltakin ihmisiltä. Netflixiä on hauskempi katsoa kun ei ole perästäseurattavaa lasta vahdittavana. Lisäksi lapset saattavat olla huonokäytösisiä jos vanhemmat eivät ole opettaneet kunnioittamaan ja ymmärtämään ei- sanaa.
Eikä ne mummot ennenkään hoitaneet lastenlapsiaan riemusta kiljuen, mutta elämässä ei ollut vaihtoehtoja, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut. Moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla, kun raadettiin aamuvarhaisesta iltamyöhään ja meni oma terveys. Ja hoideksi riitti, kun pari kertaa päivässä huusi, nyt lapset syömään. Ei ennen lapsia tarvinnut viihdyttää, mutta silti lasten onnettomuudet ja tapaturmat oli yleisiä.
Ja nyt moni mummo itkee hoivakodissa, kun oma elämä jäi elämättä tai kirja lukematta tai mieluisa käsityö tekemättä, kun omaa aika ei ollut, vaan sen veivät muut.
Toisaalta ihmetyttää, miten korkean elintason ja lapsen oikeuksien aikana, lapsen hoitovastuu ollaan sysäämässä vanhoille ihmisille, vaikka jo lääketiett. heidän voimat voi vaihdella jopa tunneittain, reagointikyky ja tarkkaivaisuus alentunut, liikkeet hidastuneet ja voimat vähentyneet, samoin kuulo ja näkö ja heidän hoidettavaksi ollaan antamassa puolustuskyvytön lapsi, kun samaan aikaan he ovat suurin riski esim. liikenteessä.
Ja tätä vielä naiset jaksavat itse ihannoida ja haikailla.
Uskoisin että apua haikaillaan lähinnä sellaisilta isovanhemmilta, joilla oikeasti olisi resursseja auttaa. Monilla isovanhemmat kuitenkin on näitä hiljattain vielä työelämässäkin olleita, jotka jaksavat (ja on varaa) harrastaa, matkustaa, tavata ystäviään jne. Ne taitaa olla vähemmistö jotka haluaisi orjuuttaa hauraita muistisairaita mummeleita, useimmiten on niin että aikaa ja jaksamista isovanhemmilla kyllä olisi mutta kiinnostusta ei niinkään.
Ja ehkä nämä haikailijat ovat muutenkin riippuvaisia lapsuuden kodista ja vanhemmistaan.
Suurimmalla osalla pienten lasten vanhemmilla ei haikailuun ole edes mahdollisuutta, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä lapsuuden kodista ja kaupungista kauas ja välimatka voi olla tuhansia kilometrejä. Näin ainakin itselläni ja ystävä- ja tuttavapiirissä, eikä vastaavaa keskustelua edes käydä, kun vanhempia näkee vain lomalla muutaman kerran vuodessa.
No ei se nyt mitään riippuvaisuutta ole että asuu samassa kaupungissa/kohtuullisen matkan päässä ja toivoo saavansa silloin tällöin apua, edes hätätilanteissa. Kuten aiemminkin sanottiin niin joskus isovanhemmat itse kovasti mainostavat olevansa muka halukkaita auttamaan mutta kun kysytään niin ei ikinä sovi, milloin minkäkin syyn takia. Eivätkä koskaan ihan tosissaan omastakaan aloitteestaan pyydä lapsia kylään tms.
Jos ovat kovin ahkeria käymään erilaisissa riennoissa, ei välttämättä todellakaan käy hoitaminen juuri sillä kertaa. Kannattaa itsekin olla aloitteellinen ja tarjota tenavia hoitoon silloin kun "kaikki on hyvin" ja lapset terveitä. Sovitusti tiettyinä päivinä.
Itse ottaisin asian puheeksi ja kysyisin suoraan eivätkö halua hoitaa jne. Muuten jää homma vaivaamaan puolin ja toisin. Hyvin usein, itse asiassa melkein aina, kun tulee tuon kaltaisia tilanteita, ne näyttävät aivan erilaisilta todellisuudessa kun asioita vähän availlaan. Meilläkin oli vaikeaa ymmärtää anoppini tiettyjä asioita ja lopulta selvisi että hän ei halua meitä häiritä niin usein ja itse tulkitsin että hän haluaa ottaa etäisyyttä.
Siis puhetta, muuten ei asiat selviä. Ja jos eivät edelleenkään halua hoitaa lapsenlapsiaan, voi kertoa rehellisesti miten kokee pettymystä tilanteessa missä todella tarvitsisi apua.
Minkälaisia lapset ovat, onko nepsyjä? Asettaako AP kovasti vaatimuksia lasten hoidolla? Ennen hoidossa oleminen oli perus huolehtimista. Katsottiin, että vatsa ei jää tyhjäksi ja puettiin puhtaat vaatteet päälle. Muuten sai elää aikalailla kuin pellossa. Ei voi verrata niihin aikoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky mummot ja papat pvat ihan erilaisia kuin sukupolvikin sitten. Työikä pidentynyt. Kunto parantunut- mummot käyvät harrastuksissaan ja papat ajelee moottoripyörällä. Digiaika vie keskittymisen vanhemmiltakin ihmisiltä. Netflixiä on hauskempi katsoa kun ei ole perästäseurattavaa lasta vahdittavana. Lisäksi lapset saattavat olla huonokäytösisiä jos vanhemmat eivät ole opettaneet kunnioittamaan ja ymmärtämään ei- sanaa.
Eikä ne mummot ennenkään hoitaneet lastenlapsiaan riemusta kiljuen, mutta elämässä ei ollut vaihtoehtoja, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut. Moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla, kun raadettiin aamuvarhaisesta iltamyöhään ja meni oma terveys. Ja hoideksi riitti, kun pari kertaa päivässä huusi, nyt lapset syömään. Ei ennen lapsia tarvinnut viihdyttää, mutta silti lasten onnettomuudet ja tapaturmat oli yleisiä.
Ja nyt moni mummo itkee hoivakodissa, kun oma elämä jäi elämättä tai kirja lukematta tai mieluisa käsityö tekemättä, kun omaa aika ei ollut, vaan sen veivät muut.
Toisaalta ihmetyttää, miten korkean elintason ja lapsen oikeuksien aikana, lapsen hoitovastuu ollaan sysäämässä vanhoille ihmisille, vaikka jo lääketiett. heidän voimat voi vaihdella jopa tunneittain, reagointikyky ja tarkkaivaisuus alentunut, liikkeet hidastuneet ja voimat vähentyneet, samoin kuulo ja näkö ja heidän hoidettavaksi ollaan antamassa puolustuskyvytön lapsi, kun samaan aikaan he ovat suurin riski esim. liikenteessä.
Ja tätä vielä naiset jaksavat itse ihannoida ja haikailla.
Uskoisin että apua haikaillaan lähinnä sellaisilta isovanhemmilta, joilla oikeasti olisi resursseja auttaa. Monilla isovanhemmat kuitenkin on näitä hiljattain vielä työelämässäkin olleita, jotka jaksavat (ja on varaa) harrastaa, matkustaa, tavata ystäviään jne. Ne taitaa olla vähemmistö jotka haluaisi orjuuttaa hauraita muistisairaita mummeleita, useimmiten on niin että aikaa ja jaksamista isovanhemmilla kyllä olisi mutta kiinnostusta ei niinkään.
Ja ehkä nämä haikailijat ovat muutenkin riippuvaisia lapsuuden kodista ja vanhemmistaan.
Suurimmalla osalla pienten lasten vanhemmilla ei haikailuun ole edes mahdollisuutta, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä lapsuuden kodista ja kaupungista kauas ja välimatka voi olla tuhansia kilometrejä. Näin ainakin itselläni ja ystävä- ja tuttavapiirissä, eikä vastaavaa keskustelua edes käydä, kun vanhempia näkee vain lomalla muutaman kerran vuodessa.
No ei se nyt mitään riippuvaisuutta ole että asuu samassa kaupungissa/kohtuullisen matkan päässä ja toivoo saavansa silloin tällöin apua, edes hätätilanteissa. Kuten aiemminkin sanottiin niin joskus isovanhemmat itse kovasti mainostavat olevansa muka halukkaita auttamaan mutta kun kysytään niin ei ikinä sovi, milloin minkäkin syyn takia. Eivätkä koskaan ihan tosissaan omastakaan aloitteestaan pyydä lapsia kylään tms.
Jos ovat kovin ahkeria käymään erilaisissa riennoissa, ei välttämättä todellakaan käy hoitaminen juuri sillä kertaa. Kannattaa itsekin olla aloitteellinen ja tarjota tenavia hoitoon silloin kun "kaikki on hyvin" ja lapset terveitä. Sovitusti tiettyinä päivinä.
Itse ottaisin asian puheeksi ja kysyisin suoraan eivätkö halua hoitaa jne. Muuten jää homma vaivaamaan puolin ja toisin. Hyvin usein, itse asiassa melkein aina, kun tulee tuon kaltaisia tilanteita, ne näyttävät aivan erilaisilta todellisuudessa kun asioita vähän availlaan. Meilläkin oli vaikeaa ymmärtää anoppini tiettyjä asioita ja lopulta selvisi että hän ei halua meitä häiritä niin usein ja itse tulkitsin että hän haluaa ottaa etäisyyttä.
Siis puhetta, muuten ei asiat selviä. Ja jos eivät edelleenkään halua hoitaa lapsenlapsiaan, voi kertoa rehellisesti miten kokee pettymystä tilanteessa missä todella tarvitsisi apua.
Minustakin olisi kiva olla läheisempi siskoni lasten kanssa. Menisin mielelläni heille esimerkiksi viikonloppuna syömään ja voisin leikkiä lasten kanssa samalla. Tosiasiassa hoitopyynnöt ovat aina täysin kohtuuttomia. Pyydetään, esimerkiksi hoitamaan lasta oksutaudissa aamukuudesta iltakasiin asti. Lasta ei myöskään voi tietenkään tuoda luokseni vaan minun pitää raahautua julkisilla toiselle paikkakunnalle missä en pääse edes ruokakauppaan itsekseni. Sitten valitetaan, kun sukulaiset ei koskaan auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky mummot ja papat pvat ihan erilaisia kuin sukupolvikin sitten. Työikä pidentynyt. Kunto parantunut- mummot käyvät harrastuksissaan ja papat ajelee moottoripyörällä. Digiaika vie keskittymisen vanhemmiltakin ihmisiltä. Netflixiä on hauskempi katsoa kun ei ole perästäseurattavaa lasta vahdittavana. Lisäksi lapset saattavat olla huonokäytösisiä jos vanhemmat eivät ole opettaneet kunnioittamaan ja ymmärtämään ei- sanaa.
Eikä ne mummot ennenkään hoitaneet lastenlapsiaan riemusta kiljuen, mutta elämässä ei ollut vaihtoehtoja, kun kunnallista päivähoitoa ei ollut. Moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla, kun raadettiin aamuvarhaisesta iltamyöhään ja meni oma terveys. Ja hoideksi riitti, kun pari kertaa päivässä huusi, nyt lapset syömään. Ei ennen lapsia tarvinnut viihdyttää, mutta silti lasten onnettomuudet ja tapaturmat oli yleisiä.
Ja nyt moni mummo itkee hoivakodissa, kun oma elämä jäi elämättä tai kirja lukematta tai mieluisa käsityö tekemättä, kun omaa aika ei ollut, vaan sen veivät muut.
Toisaalta ihmetyttää, miten korkean elintason ja lapsen oikeuksien aikana, lapsen hoitovastuu ollaan sysäämässä vanhoille ihmisille, vaikka jo lääketiett. heidän voimat voi vaihdella jopa tunneittain, reagointikyky ja tarkkaivaisuus alentunut, liikkeet hidastuneet ja voimat vähentyneet, samoin kuulo ja näkö ja heidän hoidettavaksi ollaan antamassa puolustuskyvytön lapsi, kun samaan aikaan he ovat suurin riski esim. liikenteessä.
Ja tätä vielä naiset jaksavat itse ihannoida ja haikailla.
Uskoisin että apua haikaillaan lähinnä sellaisilta isovanhemmilta, joilla oikeasti olisi resursseja auttaa. Monilla isovanhemmat kuitenkin on näitä hiljattain vielä työelämässäkin olleita, jotka jaksavat (ja on varaa) harrastaa, matkustaa, tavata ystäviään jne. Ne taitaa olla vähemmistö jotka haluaisi orjuuttaa hauraita muistisairaita mummeleita, useimmiten on niin että aikaa ja jaksamista isovanhemmilla kyllä olisi mutta kiinnostusta ei niinkään.
Ja ehkä nämä haikailijat ovat muutenkin riippuvaisia lapsuuden kodista ja vanhemmistaan.
Suurimmalla osalla pienten lasten vanhemmilla ei haikailuun ole edes mahdollisuutta, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä lapsuuden kodista ja kaupungista kauas ja välimatka voi olla tuhansia kilometrejä. Näin ainakin itselläni ja ystävä- ja tuttavapiirissä, eikä vastaavaa keskustelua edes käydä, kun vanhempia näkee vain lomalla muutaman kerran vuodessa.
No ei se nyt mitään riippuvaisuutta ole että asuu samassa kaupungissa/kohtuullisen matkan päässä ja toivoo saavansa silloin tällöin apua, edes hätätilanteissa. Kuten aiemminkin sanottiin niin joskus isovanhemmat itse kovasti mainostavat olevansa muka halukkaita auttamaan mutta kun kysytään niin ei ikinä sovi, milloin minkäkin syyn takia. Eivätkä koskaan ihan tosissaan omastakaan aloitteestaan pyydä lapsia kylään tms.
Jos ovat kovin ahkeria käymään erilaisissa riennoissa, ei välttämättä todellakaan käy hoitaminen juuri sillä kertaa. Kannattaa itsekin olla aloitteellinen ja tarjota tenavia hoitoon silloin kun "kaikki on hyvin" ja lapset terveitä. Sovitusti tiettyinä päivinä.
Itse ottaisin asian puheeksi ja kysyisin suoraan eivätkö halua hoitaa jne. Muuten jää homma vaivaamaan puolin ja toisin. Hyvin usein, itse asiassa melkein aina, kun tulee tuon kaltaisia tilanteita, ne näyttävät aivan erilaisilta todellisuudessa kun asioita vähän availlaan. Meilläkin oli vaikeaa ymmärtää anoppini tiettyjä asioita ja lopulta selvisi että hän ei halua meitä häiritä niin usein ja itse tulkitsin että hän haluaa ottaa etäisyyttä.
Siis puhetta, muuten ei asiat selviä. Ja jos eivät edelleenkään halua hoitaa lapsenlapsiaan, voi kertoa rehellisesti miten kokee pettymystä tilanteessa missä todella tarvitsisi apua.
Eikö tuossa ihan selvästi sanottu että kysyttäessä ei sovi. Ja jos isovanhempia kiinnostaa muut riennot enemmän kuin omat lapset ja lapsenlapset niin mikäs siinä, mutta tuollaisesta voi kukin tehdä omat johtopäätöksensä. Sitten kun nämä mummot ja papat eivät enää jaksa juosta omissa menoissaan ja ehkä toivoisivat että joku sukulaisista tulisi joskus katsomaan, niin minusta on ihan ymmärrettävää jos siinä vaiheessa lapsia ja lapsenlapsia kiinnostaakin enemmän omat jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
8 on oikeassa.
Kaikille teille, jotka tykkäätte aina inttää, että miksi pitää tehdä lapsia jos niitä ei halua hoitaa: tässä, niin kuin poikkeuksitta kaikissa muissakin vastaavissa "isovanhemmat eivät auta"-tapauksissa vanhemmat hoitavat ja ovat lastensa kanssa, mutta silloin joskus kun jeesaamista tarvitsisi, se ei ikinä sovi isovanhemmille milloin mistäkin syystä, perussyyn ollessa se, että ei kiinnosta eikä huvita eikä haluta nähdä vaivaa. Suuret ikäluokat on kyllä loistavia, itse ovat hoidattaneet lapsensa omilla vanhemmillaan ja nyt kun joskus harvoin pitäisi omia lapsenlapsia jeesata, se ei käykään. Vielä viimeisillä voimillaan ne varmaan tosiaan vääntävät vielä senkin lain, että lasten pitää hoitaa omat vanhempansa, ja sitten livistävät käänteisen asuntolainan voimin tuhoamaan loputkin siitä kolmen sukupolven rahamäärästä, jotka he ovat itselleen haalineet. En ole uskovainen mutta toivoisin, että näille ihmisille tosiaan olisi joku kiirastuli, jossa tyypit joutuvat viettämään satatuhatta vuotta parkuvan lapsilauman keskellä ja joku pikkupiru tulisella atraimella törkkii persauksiin. Omat vanhempani ja appivanhempani ovat auttaneet meitä aina silloin tällöin, kiitos heille. Mutta he ovatkin vanhempaa ikäpolvea kuin tuo itsekäs suurten ikäluokkien väki.
Voi helvetti mitä paskaa!
Miksi ette käy isovanhempien luona perheenä kylässä? Näin meillä on luotu lämpimät suhteet lasten ja isovanhempien välille. Miksi se pitäisi olla hoitosuhde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hittoa hoitakaa itse omat lapsenne ei se mikään isovanhempien homma ole.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="02.03.2014 klo 16:31"]
3 lasta eikä perheessä yhdenkään lapsen isää, joka hakisi oman lapsensa harkoista? Kuule, yksinhuoltajana sinulla on oikeus perhetyöntekijän apuun. Yritä saada lapsillesi tukiperhe, niin saat edes joskus nukkua.
Siis tarkoitin että lasten isä hakee. Lapsilla on isä on mutta on töissä kun harkat alkaa.
ap
Kannattaisiko miettiä harrastuskuviot uusiksi jos teillä fi ole aikaa tai jaksamista hakea ja viedä harrastuksiin enkä tarkoita tää pahalla, vaan ihan oikeasti perheen lasten harrastukset eivät voi ennä vanhempien resurssien edelle- oli kyse ajasta, rahasta tai jaksamisesta. Voisiko jaksamisen kannalta olla mahdollista jättää osa harkoista väliin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ette käy isovanhempien luona perheenä kylässä? Näin meillä on luotu lämpimät suhteet lasten ja isovanhempien välille. Miksi se pitäisi olla hoitosuhde?
Hyvä pointti. Näin se olisi luontevinta minunkin mielestäni ja näin me tehtiin aikoinaan kun isovanhemmat vielä elossa. Omat pennut niin villejä ja aivottomia koheltajia etten olisi niitä uskaltanut jättää vanhempieni hoidettaviksi ihan pieninä. Kouluikäisinä olivat sitten yökylässä useinkin.
Autamme mielellämme lastenhoidossa ja useimmiten pystymme hoitamaan myös akuuteissa tilanteissa. Toinen eläkkeellä, toinen työelämässä vielä.
Lapsenlapset menevät ehdottomasti muiden menojen ja harrastusten edelle. Töissä on pakko käydä, mutta tarvittaessa on mahdollisuus lähteä aiemmin pois.
Lapsenlapset kasvavat hirmuista vauhtia, joten hoidetaan niin kauan kuin seura kelpaa. Murrosiässä heilläkin on jo muut menot mielessä eikä mummola ole enää se ykkösmesta. :D
Ja ehkä nämä haikailijat ovat muutenkin riippuvaisia lapsuuden kodista ja vanhemmistaan.
Suurimmalla osalla pienten lasten vanhemmilla ei haikailuun ole edes mahdollisuutta, kun on lähdetty opiskelun ja työn perässä lapsuuden kodista ja kaupungista kauas ja välimatka voi olla tuhansia kilometrejä. Näin ainakin itselläni ja ystävä- ja tuttavapiirissä, eikä vastaavaa keskustelua edes käydä, kun vanhempia näkee vain lomalla muutaman kerran vuodessa.