Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Se, että kummankin osapuolen omat ongelmat tulevat väistämättä osaksi parisuhdetta. Luulin, että parisuhde olisi erillinen romanttinen kuplansa, jossa kaikki on hyvin. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos kumppanillani on vaikka ärsyttävä työkaveri, tämä voi välillisesti olla minunkin ongelmani.
Haen tällä siis sitä, että parisuhde on yllättävän herkkä kaikenmaailman tilanteille. Ongelmia tulee ja parisuhde muuttuu johonkin suuntaan niiden myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apinanraivo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on yllättänyt eniten appivanhemmat eli miehen vanhemmat ja miehen sukulaiset.
Appivanhemmat ovat määräilynhaluisia ja omistushaluisia. He haluavat puuttua ja sekaantua kaikkiin asioihimme: Parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja lastenkasvatukseen, ajankäyttöömme ja lomien viettoon.
Olen ratkaissut asian niin, että en anna lapsia appivanhemmille hoitoon ja kylään. Lapset kyläilevät puolison kotona vain, kun vanhempi on mukana. En myöskään pyydä appivanhemmilta ikinä neuvoja enkä mitään apua mihinkään asiaan.
Olen kärsinyt parisuhteessa paljon appivanhempien ajattelemattomasta käytöksestä ja luonteesta. Positiivista on, että onneksi asumme kaukana appivanhempien kodista!
Tällaisessa on yleensä vain kyse naisen psyykkisistä ongelmista. Kuvitellaan, että appivanhemmat on kontrollointihaluisi ja määräileviä, kun itse on juuri sitä ja ei kestä kun jokin toinenkin on. Olen seurannut tätä vierestä. Vaimollani on äärimmäinen psyykkinen häiriö siitä, että hänen pitää saada kontrolloida ihan kaikkea ja kun joku ulkopuolinen sanoo vähänkin jotain eroavaa, niin hän räjähtää, sisällä. Kun olemme kahdestaan, niin alkaa raivo näkyä ulospäinkin. Tällainen henkinen kehitysvamma pitäisi tietysti korjata psykologin avulla, mutta ei kuulemma itsessä ole ikinä mitään vikaa, mutta muissa on. Jostain syystä juuri äitini vaimoni mielestä neuvoo liikaa, mutta hänen äitinsä on aina oikeassa, vaikka ihan samanlaisia. Pitäisi ymmärtää myös sitä toista, ja että yleensä perhe yrittää vain auttaa, ja että jokainen neuvo/mielipide ei ole hyökkäys sinua kohtaan. Tämä on siis äärimmäisen yleistä ja sen takia näitä anoppi-juttuja onkin paljon. Yleensä tämä psyykkinen kehityshäiriö korjaantuu jossain 40-50-vuoden iässä.
Enemmän kyllä on liikkeellä sitä psyykkistä kehityshäiriötä, jonka uhreja kansankielellä kutsutaan mammanpojiksi. Jotkut miehet eivät aikuistu koskaan, eivätkä ymmärrä että sitten kun perustaa oman perheen niin sen täytyy olla keskiössä ja siihen ei tarvita ketään mummoja ja pappoja jakelemaan neuvoja. Hyväntahtoinenkin toiminta voi olla tungettelevaa, jos ei ole yhtään tilannetajua. Miehistynyt mies osaa luovia tilanteessa niin, että huomioi puolisoaan ja tarvittaessa asettaa vanhemmilleen rajoja.
Se on ollut yllätys, että nainen voi kokea suhteen olevan täysin kunnossa vaikka seksiä ei ole ollut vuoteen. Jos läheisyyttä tai pussailua ei ole pariin päivään, niin sitten onkin parisuhde kriisissä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas toisinpäin, eli se miten tärkeää miehelle on seksi. Toinen asia on se miten paljon puolison sukulaiset vaikuttavat parisuhteeseen ja ajan käyttöön. Jos nämä kaksi asiaa olisin arvannut olisin pysynyt sinkkuna.
Jos minäkin olisin tajunnut, että seksi on miehelle tärkeintä, olisin pysynyt sinkkuna. Olen jotenkin ihan kurkkuani myöten täynnä koko aihetta. Meillä on riidelty seksistä paljon. Ihan kuin jotenkin mystisesti haluaisin sitä enemmän sitten kun siitä on oikein riidelty, kävi päinvastoin. Se, että seksi on tärkeintä kävi lopulta ällöttämään. Näin on muuten käynyt yhdelle ystävällenikin.
Pihtariksi sanominen loukkaa. Heitän siihen välittömästi takaisin sanan alisuorittaja. Jos kerta minä pihtaan niin hän alisuorittaa (kaikessa)
En enää kolmikymppisenä huolisi naista, jolle seksi ei olisi parisuhteessa prioriteetti. Elämässä tulee vastaan niin paljon kaikenlaista häiriötekijää, stessin aihetta ja kiirettä, että jos seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä korkealla, se on lopulta tärkeysjärjestyksessä pohjalla. Tuossa tilanteessa on menetetty kosketus siihen, miksi parisuhteeseen on alkujaan hakeuduttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Naisena vastaan, että se että sinut halutaan mukaan jakamaan yhteisiä (perhe)kokemuksia, on nimenomaan sitä välittämistä ja arvostamista. Olen käynyt tämän keskustelun miljoona kertaa nyt jo ex-mieheni kanssa. Hän koki olevansa minulle vain resurssi ja pakotettu johonkin muottiin. Minä taas halusin viettää hänen kanssaan aikaa. Kun lapsia on, niin usein se oli sitä perheaikaa. En vieläkään tajua, miten saman suhteen osapuolet voivat tulkita saman tilanteen niin eritavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, mitä tarpeeksi pitkä aika raskasta ja kiireistä arkea tekee suhteelle, jota 10 vuotta sitten pidimme likimain täydellisenä. Olimme rakastuneita, pidimme toisiamme fiksuina ja kiinnostavina tyyppinä, jonka kanssa kaikki vain sujuu. Kun riideltiin, riideltiin kunnolla, ja lopputulos tuntui sen arvoiselta.
Nyt toisen naaman näkeminenkin v i t u t t a a. Jopa töissä on mukavampaa kuin kotona. Lasten kanssa on kivempaa olla kotona ilman puolisoa. Kaikki toisen jutut on niin kuultu, kaikki riidan aiheet läpikäyty tuhat kertaa, ilman ratkaisua. Enää ei viitsi edes riidellä. Ei puhettakaan, että olisi läheisyyttä, tai kiinnostusta siihen.
Kunpa joskus vielä saisin elää yksin. Ihan, ihan yksin. Jos niin käy, lupaan etten koskaan enää lähde saman katon alle kenenkään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Miehen totaalinen haluttomuus (tietenkin netin kivat naiset kyllä kiinnostaa).
Pieni tilannekatsaus peilin ja vaa-an kautta, mieti sitten uudestaan.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ilmeisesti kaiken viihdemaailmasta tulleen romanttisen hömpän pilaama, mutta yllätyin siitä kuinka pieni rooli rakkaudella ja hellyydellä loppujen lopuksi on parisuhteessa. Miehenä oletin että nuo ovat naisillekin tärkeitä asioita, mutta aina huomaan olevani se joka noita enemmän kaipaa. Naiselle noilla ei ole juuri merkitystä ja tärkeintä tuntuu olevan se, että suoritan tiettyjä arkisia asioita tietyllä tavalla, se on sitten se ns. toimiva suhde. On kyllä karissut pois kaikki romanttinen kuvitelma parisuhteista ja tilalle tullut pettymys. Miksi pitää väkisin pyrkiä sovittamaan elämiä yhteen, jos ei parisuhteessa ole mitään, mikä nousisi arjen yläpuolelle? Arjen saan ihan ominkin päin ja ilman ylimääräistä säätämistä toisen ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nyt olen tätä ketjua lukenut, niin kaikki tilanteet mitä täällä kerrotaan, on tuttuja minullekin. Eli miehet onkin aika samanlaisia parisuhteissaan.
Täällä valitetaan miehen haluttomuudesta ja myös miehen liiallisesta seksikeskeisyydestä. Ehkei ne ongelmat ihan aina samoja ole ja uskon lisäksi, että monessa parisuhteessa ovat asiat ihan hyvällä tolalla. Eivät vain tule tänne kirjoittelemaan.
Eivät tule, kun eivät kuulu ketjun aiheeseen: Mikä ongelma parisuhteessa...
***
Se ongelma: kuinka kaavoihin kangistunut exä oli!
Oma sauna, senhän voi lämmittää vain tiistaisin ja lauantaisin.
Seksiä vain lauantaisaunan jälkeen oletuksena, että olen juuri silloin "valmiina" ilman minkäänlaista "tunnelman luomista" ja esileikkiä :-( Itse yrittelin joskus virittää tunnelmaa esim. silittelyllä sohvalla, exä istui kuin jäykkä p*ska huomioimatta lainkaan.
Arkirutiinit, pyykit pestään tiettyinä päivinä, siivous perjantaisin... juu, ei voi milloinkaan muulloin imuroida.
Aina samalla bussilla yhdessä töihin/töistä, minulla työaika 10-17, hänellä 9-18, joten jouduin notkumaan työpaikalla ylimääräisen tunnin aamuin illoin. Jos en aamulla lähtenyt "ajoissa" tai odottanut sitä tuntia, viikon mykkäkoulu :-(
Yksin ei voinut lähteä pyöräilemään, minun olisi aina pitänyt lähteä mukaan. Jos en lähtenyt, ei mennyt hänkään.
Tällä järjellä: oli läheisriippuvainen ja neuroottinen noissa rutiineissa.
Yhdessäoloa n.2 vuotta, joista vajaa puolet aviossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että kummankin osapuolen omat ongelmat tulevat väistämättä osaksi parisuhdetta. Luulin, että parisuhde olisi erillinen romanttinen kuplansa, jossa kaikki on hyvin. Todellisuudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jos kumppanillani on vaikka ärsyttävä työkaveri, tämä voi välillisesti olla minunkin ongelmani.
Haen tällä siis sitä, että parisuhde on yllättävän herkkä kaikenmaailman tilanteille. Ongelmia tulee ja parisuhde muuttuu johonkin suuntaan niiden myötä.
Nimenomaan se, että osaa pitää henkilökohtaiset ja esimerkiksi työhön liittyvät ongelmat omassa karsinassaan eikä tee niistä parisuhdeongelmia, on eräs hyvän parisuhteen avaimista. Ainakin minulle parisuhteen tulee olla voimavara, keidas keskellä elämän erämaata. Vaikka olisi kuinka huono päivä, voi luottaa siihen, että ainakin kumppanin kanssa voi jakaa hellän hetken ja tuntea olonsa paremmaksi.
Ei ole mitenkään väistämätöntä, että omista ongelmista seuraa parisuhdeongelmia.
On ollut yllättävää, kuinka paljon mies haluaa viettää aikaa kanssani vieläkin lähes vuosikymmenen jälkeen. Jos lähden jonnekin pariksi tunniksi, niin heti miestä harmittaa ja sanoo, että ikävöi minua. Auta armias, jos lähden jonnekin useaksi päiväksi. Aina valitusta, että nyt hän varmasti sairastuu eikä pärjää yksin eikä ole mitään tekemistä. Minä itse olen hyvin itsenäinen ja viihdyn erittäin hyvin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ilmeisesti kaiken viihdemaailmasta tulleen romanttisen hömpän pilaama, mutta yllätyin siitä kuinka pieni rooli rakkaudella ja hellyydellä loppujen lopuksi on parisuhteessa. Miehenä oletin että nuo ovat naisillekin tärkeitä asioita, mutta aina huomaan olevani se joka noita enemmän kaipaa. Naiselle noilla ei ole juuri merkitystä ja tärkeintä tuntuu olevan se, että suoritan tiettyjä arkisia asioita tietyllä tavalla, se on sitten se ns. toimiva suhde. On kyllä karissut pois kaikki romanttinen kuvitelma parisuhteista ja tilalle tullut pettymys. Miksi pitää väkisin pyrkiä sovittamaan elämiä yhteen, jos ei parisuhteessa ole mitään, mikä nousisi arjen yläpuolelle? Arjen saan ihan ominkin päin ja ilman ylimääräistä säätämistä toisen ihmisen kanssa.
Sinulla on yksinkertaisesti väärä kumppani.
Minulle ja tyttöystävälleni hellyys, läheisyys, kosketus ja seksi or erittäin tärkeää, ja noista asioista nautitaan päivittäin. "Arjen pyörittäminen" onnistuu meiltä molemmilta oikein hyvin yksinkin. Parisuhteen tehtävä on ennemminkin tehdä vapaa-ajasta nautinnollisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas toisinpäin, eli se miten tärkeää miehelle on seksi. Toinen asia on se miten paljon puolison sukulaiset vaikuttavat parisuhteeseen ja ajan käyttöön. Jos nämä kaksi asiaa olisin arvannut olisin pysynyt sinkkuna.
Jos minäkin olisin tajunnut, että seksi on miehelle tärkeintä, olisin pysynyt sinkkuna. Olen jotenkin ihan kurkkuani myöten täynnä koko aihetta. Meillä on riidelty seksistä paljon. Ihan kuin jotenkin mystisesti haluaisin sitä enemmän sitten kun siitä on oikein riidelty, kävi päinvastoin. Se, että seksi on tärkeintä kävi lopulta ällöttämään. Näin on muuten käynyt yhdelle ystävällenikin.
Pihtariksi sanominen loukkaa. Heitän siihen välittömästi takaisin sanan alisuorittaja. Jos kerta minä pihtaan niin hän alisuorittaa (kaikessa)
En enää kolmikymppisenä huolisi naista, jolle seksi ei olisi parisuhteessa prioriteetti. Elämässä tulee vastaan niin paljon kaikenlaista häiriötekijää, stessin aihetta ja kiirettä, että jos seksi ei ole tärkeysjärjestyksessä korkealla, se on lopulta tärkeysjärjestyksessä pohjalla. Tuossa tilanteessa on menetetty kosketus siihen, miksi parisuhteeseen on alkujaan hakeuduttu.
Samaa mieltä. Itse olen 30 v. nainen ja parisuhteessa, jossa loistava seksielämä jo 9 vuotta ja paranee vaan omasta mielestäni. Ennen olin ”täydellisessä” seksittömässä ja intohimottomassa suhteessa. Nyt kun tietää paremmasta, ei vaan VOI kelpuuttaa vähempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että seksuaalisten halujen saaminen osumaan yhteen on alkuhuuman jälkeen niin haastavaa.
Väärä kumppani.
134 jatkaa:
V. 2010 Kaikki liikenevä aika haluttiin käyttää yhdessäoloon, jopa työpaikan ruokiksella piti välillä livahtaa kotiin käymään laatuajan merkeissä.
V. 2020 Meillä on sanaton sopimus, että etäpäiviä ei pidetä samaan aikaan ilman pakottavaa syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että kun ollaan oltu yli 30 vuotta yhdessä ja mies muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi aivan yhtäkkiä.
Pakko kysyä? Milloin tämä muutos tapahtui? Viidenkympin villitys? Miten muuttui?
Varmaan viidenkympin villitys. Muuttui ihan täysin. Ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, paitsi ulkonäöstä (ja sitäkin on muokannut). Käskin tutkituttaa päänsä, että onko alkavaa otsalohkon dementiaa, mutta ei suostunut. Erollakin uhkailee. Pelkään pahoin, että hänestä on tulossa sellainen kammoksuttu hopeakettu.
Onko ostanut muodikkaan farmariasun ja valkoiset tennistossut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.
Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?
Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?
Entä mitä sinusta pitäisi sanoa tilanteessa, jossa sinusta ei ole kiva katsella toisen rippikuvia? Onko ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä lähestymistapa sinusta valehtelu?
Omassa suhteessani ei tarvitse tehdä asioita, jotka eivät kiinnosta. Ja saa myös suoraan sanoa, jos ei kiinnosta. Meiltä varmaan puuttuvat nämä "peruskäytöstavat". :)
esim. pariutumista epätoivoisesti yritäävä taka-aasikko parturi kiljumassa ongelmiaan perässä.
Naisen sitoutumiskammoisuus. Itse olin seurustelun aloittamisesta sovittaessa valmis sitoutumaan ja oletin naiselta samaa, mutta hän halusikin elää vain päivä kerrallaan suunnittelematta mitään suurempia.
Jotenkin minulla oli sellainen käsitys, että naiset olisivat yleensä niitä, jotka yrittävät saada miehiään sitoutumaan eikä päinvastoin.
Minkä vuoksi vastuut ja velvollisuudet moninkertaistuisivat naisella parisuhteessa? Eihän parisuhde itsessään lisää noita yhtään vaan päinvastoin tekee elämästä helpompaa.
Sekoitettiinko tässä taas keskenään ja vanhemmuus?