Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Tuolla joku mainitsi, että mies rajoittaa kodinlaittoa. Meilläkin mies vastustaa monesti uusia tapetteja tai muuta, mutta olen vain alkanut tekemään niin, että ostan tapetit ja alan itse tapetoimaan. Yleensä mies kuitenkin tulee irroittelemaan listoja ja joskus myös tulee kaveriksi tapetoimaan. Mutta jos ei tule, tapetoin yksin. Se ei ole vaikeata.

Huonekaluja olen entisöinyt miehen vastuksesta huolimatta jne. meillä olisi kaikki vanhassa kuosissa, jos mies olisi saanut päättää. Huonekaluja kuten esim sohvat ja muut olohuoneen kalusteet mies on valinnut. En niistä kauheasti tykkää, mutta menkööt.

Ei meilläkään koti näytä siltä kuin haluaisin, mutta koska koti on myös miehen, on hänelläkin oikeus päättää. 

Keittiöremppa tehttiin niin, että minä päätin yläkaappien värin, mies alakaappien.

Teen aika paljon asioita ilman miehen suostumusta, koska olen tajunnut, ettei miehellä ole oikeus rajoittaa minun tekemisiä. En minäkään rajoita hänen. Nuorempana taivuin aina miehen tahtoon, mutta nyt vanhempana olen tajunnut, ettei se mieskään aina automaattisesti ole oikeassa joka asiassa, vaikka hän itse niin luuleekin.

Ja  mies kyllä aika usein myöntääkin, että minä olin sittenki oikeassa asia suhteen, vaika hän sitä vastustikin.

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?

Parisuhteessa on yllättänyt eniten appivanhemmat eli miehen vanhemmat ja miehen sukulaiset.

Appivanhemmat ovat määräilynhaluisia ja omistushaluisia. He haluavat puuttua ja sekaantua kaikkiin asioihimme: Parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja lastenkasvatukseen, ajankäyttöömme ja lomien viettoon.

Olen ratkaissut asian niin, että en anna lapsia appivanhemmille hoitoon ja kylään. Lapset kyläilevät puolison kotona vain, kun vanhempi on mukana. En myöskään pyydä appivanhemmilta ikinä neuvoja enkä mitään apua mihinkään asiaan.

Olen kärsinyt parisuhteessa paljon appivanhempien ajattelemattomasta käytöksestä ja luonteesta. Positiivista on, että onneksi asumme kaukana appivanhempien kodista!

Vierailija kirjoitti:

Miten hyvin ihminen pystyy peittämään kaikilta synkät ajatuksensa, traumat ja katkeruuden, kunnes sitten asuu jonkun kanssa yhdessä niin ettei pysty enää pitämään kulissia yllä. Enkä tarkoita nyt mitään narsisteja, vaan sitä kuinka monella on jotain käsittelemättömiä juttuja, jotka vaikuttavat suhteeseen, vaikka mitään diagnosoitavaa ongelmaa ei olekaan.

Tai siis aikanaan tämä oli yllätys, kun seurustelujutut aloitti, nyt ei enää yllätä.

Aamen. Ja kuinka älykäs ja sivistynytkään mies ei pysty näkemään tilannetta ja sitä, kuinka paljon helpompaa elämä olisi kun vaan käsittelisi asiat, vaikka ammattilaisen avustuksella. Mutta ei, hakataan vaan päätä seinään kerta toisensa jälkeen!

Se on yllättävää, että nainen ei haluta, kun päästää itsensä lässähtämään. Ei edes lässähtänyt kovin pahasti, oli vielä iha normaalipainoissa, mutta kuitenkin halut lähti. Sitten se alkoi liikkumaan, niin olin ihan hulluna. Ikävä kyllä ero lopulta tuli mykkäkoulun takia. Avovaimo oli esim. yli kuukauden puhumatta minulle. Sen kuukauden aikana tein päätöksen, että tämä suhde loppuu. Vieläkin himottaa kyllä hänen kehonsa silloin kun piti siitä huolta. Ei ole parempaa naista sängyssä kuin Lähi-idästä tullut.

Toinen yllättävä on sitten se, että mitä tapahtuu seksielämälle, kun sormuksen laittaa sormeen. Ensimmäinen suuri muutos naisen haluissa tapahtui välittömästi, kun muutettiin yhteen. Toinen muutos oli kun menimme naimisiin. Lopulta emme harrastaneet seksiä vuoteen, koska en halua tökkiä halutonta. Onneksi muualta saa halukasta seksiä. Nyt päädyimme asumuseroon vaimon kanssa lopulta ja emme vieläkään eronneet lapsen takia. Tässä suhteessa ihmetytti myös se vaimon jatkuva tarve yrittää muuttaa minua, ja se että hän muuttui kun olisin halunnut hänen pysyvän sinä samana henkilönä, johon rakastuin.

Mutta ihmiset on yksilöitä. Noissa kahdessa suhteessa, ensimmäisessä olin haluttomampi ja kaipasin vähemmän läheisyyttä kuin avovaimoni. Toisessa avovaimo oli aluksi samaa tasoa läheisyyden kaipuussa ja seksissä, mutta myöhemmin sitoumuksia tehdessä vaimolta lähti molemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?

Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla taas toisinpäin, eli se miten tärkeää miehelle on seksi. Toinen asia on se miten paljon puolison sukulaiset vaikuttavat parisuhteeseen ja ajan käyttöön. Jos nämä kaksi asiaa olisin arvannut olisin pysynyt sinkkuna.

Jos minäkin olisin tajunnut, että seksi on miehelle tärkeintä, olisin pysynyt sinkkuna. Olen jotenkin ihan kurkkuani myöten täynnä koko aihetta. Meillä on riidelty seksistä paljon. Ihan kuin jotenkin mystisesti haluaisin sitä enemmän sitten kun siitä on oikein riidelty, kävi päinvastoin. Se, että seksi on tärkeintä kävi lopulta ällöttämään. Näin on muuten käynyt yhdelle ystävällenikin.

Pihtariksi sanominen loukkaa. Heitän siihen välittömästi takaisin sanan alisuorittaja. Jos kerta minä pihtaan niin hän alisuorittaa (kaikessa)

Ei seksi varmaankaan tärkeintä ole useimmille miehille, mutta tärkeää kuitenkin. Ja useimmille naisille myös. Miehen ja naisen yhteiselo on niin pirun vaivalloista, että jos seksiä ei olisi niin ei sitä kukaan yrittäisi.

Mies on ihan jäätävän pedantti siivoamaan. Minä olen siisti ihminen, silti siivoaa mun asunnossani. Enpä olisi edellisen parisuhteen jälkeen uskonut että ongelma voi olla näinpäin että mä olen jonkun mielestä sotkuinen, vaan nyt sitten olen.

Ärsyttää ihan vietävästi, että toinen kokee tarvetta korjata mun jälkiä. Tyyliin lasken mukin tai roskan sohvapöydälle, se vie sen samantien siitä pois.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.

Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.

Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.

Vierailija kirjoitti:

No minulle tuli yllätyksenä se, että koska olen ilmeisesti hyvin ymmärtäväinen ihminen, niin siitä on ollut itselle haittaa.

Esimerkiksi voin ymmärtää, mikä ajaa ihmisen pettämään puolisoaan. En ole huutanut ja raivonnut puolison flirttailuista ja panemisista vaikka se on loukannut minua, vaan olen kuunnellut ja ymmärtänyt. Ymmärtämällä olen vain rikkonut itseäni sisältäpäin ja ilmeisesti antanut kumppanille viestin, että sellaista voi tehdä uudestaankin ilman että tulee raivoamista. Koska minä YMMÄRRÄÄÄNNNNN jos joku tekee virheitä...

Muutenkin olen kuuntelevainen ihminen, joten parisuhteessa (myös välillä ystävyyssuhteissa) homma menee ilmeisesti siihen, että puhutaan vaan toisen ongelmista eikä koskaan minun, ja itse asiassa päädyn kokoaikaiseksi terapeutiksi toiselle. Ja toinen on aina tottakai moniongelmainen sekopää, ei tietenkään inasenkaan normaali tapaus, jonka kanssa voisi melkein jopa elää.

Joo, pitäis laittaa oma pää kuntoon ennen kuin rupean mihinkään suhteeseen enää. Ja pysyä kaukana ihmisistä, joilla on enemmän kuin yksi diagnoosi. Olen liian lässy idiootti, että suhteesta tulee väistämättä aina käytännössä hoitosuhde, ei parisuhde.

Että niin, parisuhteessa yllätti omien rajojen pitämisen vaikeus.

Joo, ei tässä maailmassa muutenkaan pärjää jos ei vedä omia rajojaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä nyt olen tätä ketjua lukenut, niin kaikki tilanteet mitä täällä kerrotaan, on tuttuja minullekin. Eli miehet onkin aika samanlaisia parisuhteissaan.

Eli vaihtamalla ei yleensä parane, tietyt asiat pitää vain hyväksyä. Ette te naisetkaan mikään piknikki ole.

Mies aina kehuu, miten puuhaili isänsä kanssa lapsena kaikkea. Kun saimme oman lapsen (pojan), kuvittelin, että mies tekisi samoin kuin isänsä. Ei. Saattoi suuttua, kun ehdotin, että "ota Mikko mukaan". Nyt kun poika on lähes aikuinen, mies ihmettelee, kuinka hän ei ole kiinnostunut esim. luonnosta tai liikunnasta. No onpa kumma.

Apinanraivo kirjoitti:

Se on yllättävää, että nainen ei haluta, kun päästää itsensä lässähtämään. Ei edes lässähtänyt kovin pahasti, oli vielä iha normaalipainoissa, mutta kuitenkin halut lähti. Sitten se alkoi liikkumaan, niin olin ihan hulluna. Ikävä kyllä ero lopulta tuli mykkäkoulun takia. Avovaimo oli esim. yli kuukauden puhumatta minulle. Sen kuukauden aikana tein päätöksen, että tämä suhde loppuu. Vieläkin himottaa kyllä hänen kehonsa silloin kun piti siitä huolta. Ei ole parempaa naista sängyssä kuin Lähi-idästä tullut.

Toinen yllättävä on sitten se, että mitä tapahtuu seksielämälle, kun sormuksen laittaa sormeen. Ensimmäinen suuri muutos naisen haluissa tapahtui välittömästi, kun muutettiin yhteen. Toinen muutos oli kun menimme naimisiin. Lopulta emme harrastaneet seksiä vuoteen, koska en halua tökkiä halutonta. Onneksi muualta saa halukasta seksiä. Nyt päädyimme asumuseroon vaimon kanssa lopulta ja emme vieläkään eronneet lapsen takia. Tässä suhteessa ihmetytti myös se vaimon jatkuva tarve yrittää muuttaa minua, ja se että hän muuttui kun olisin halunnut hänen pysyvän sinä samana henkilönä, johon rakastuin.

Mutta ihmiset on yksilöitä. Noissa kahdessa suhteessa, ensimmäisessä olin haluttomampi ja kaipasin vähemmän läheisyyttä kuin avovaimoni. Toisessa avovaimo oli aluksi samaa tasoa läheisyyden kaipuussa ja seksissä, mutta myöhemmin sitoumuksia tehdessä vaimolta lähti molemmat.

Heh, klassinen. Mies haluaisi että nainen ei muutu ja nainen taas haluaa että mies muuttuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

jouduin turvautumaan harmooninkorvaushoitoon ja se pelasti miehen selipaatilta

:D

Olen rento ja suurpiirteinen ihminen, kuten kumppaninikin, joten en olisi ikinä uskonut, että siivouksesta tulee ongelma.

Kumpikaan meistä ei ole tiptop, mutta itse en pysty rauhoittumaan likaisessa kodissa. Miehelle siisteys taas on yksi vähiten tärkeistä asioista, joten hänelle esim. imurointi kerran kuussa on riittävästi. Käytännössä mies ei siis imuroi koskaan, koska oma imurointitarpeeni herää viimeistään parin viikon jälkeen.

Yllätyin siis tosi paljon, kun löysin itseni nalkuttamasta miehelle siitä, ettei hän siivoa. On jotenkin niin klisee. En edes osannut kuvitella, että asialla olisi väliä minulle.

Toinen yllättävä asia on ollut se, että ei riitä, että rakastaa ja antaa läheisyyttä ja huomiota. Täytyy antaa myös tilaa ja toisaalta ottaa sitä itselleen. Olin suhteen alussa umpirakastanut, enkä olisi malttanut olla hetkeäkään erossa miehestäni. Oli hyvin vaikeaa hyväksyä, että mieheni haluaa välillä olla yksin, vaikka minua kovasti rakastaakin.

Nykyään oman tilan tarve on itsestäänselvä juttu myös minulle. Jos tunnelma on sellainen, että ollaan oltu liian paljon toistemme seurassa, asia on helppo ratkaista lähtemällä viikonloppureissulle tai vaikka iltalenkille.

Menee ohi aiheen, mutta loppuhuomautuksena on pakko sanoa, että ylipäänsä parisuhteessa oleminen on ollut paljon helpompaa ja mukavampaa kuin muiden juttujen perusteella oletin.

Vierailija kirjoitti:

En olisi ikinä uskonut, ettei päästä sopimukseen kotitöistä. Tilanne meni niin pahaksi, ettei lopulta ollut enää mitään muuta kuin riitaa ja pahaa mieltä, ja ero tuli. En olisi koskaan uskonut, ettei tuollaisesta asiasta kyetä pääsemään yli.

Tämä oli iso syy vanhempani eroon, äiti katkeroitui niin paljon siitä että pitää siivota 2 kakaroiden lisäksi aikuisen miehen sotkuja. (molemmat olivat täyspäiväisesti töissä)

Tulen ”hyvästä” perheestä, jossa alkoholia käytettiin kohtuudella juhlajuomana eikä fyysistä väkivaltaa käytetty.

Kun löysin itseni lääkärin vastaanotolta 36-vuotiaana ja käynti päämäärä oli saada lääkettä alkoholisti mieheni kuristuksen aiheuttamaan kurkkukipuun niin täytyy sanoa että olin yllättynyt että siellä odotushuoneessa vuoroani odotin. Enpä olisi parikymmppisenä uskonut että parisuhde voi tuollaiseksi mennä ja tuollaista apua vaatia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Miksi pitäisi jotenkin perustella, jos ei kiinnosta katsella jotain valokuvia?

Häh? Mistä näitä käytöstavattomia ihmisiä sikiää? Tiedoksi; toisen huomioiva ja peruskäytöstavat omaava ihminen vastaisi vaikka näin: "Olisi kiva katsella rippikuviasi, mutta juuri nyt en jaksaisi keskittyä sellaiseen. Käykö jos katsotaan joskus toisen kerran?" Sitten annetaan asian painua unholaan ja jos toinen pitää asiaa niin tärkeänä, että ottaa sen toistuvasti esille, silloin niitä varmaan katsellaan kohtuullinen aika ihan rakkaudesta toista kohtaan, eikö?

Naisten sosiaaliseen koodistoon kuuluu, että pitää esittää kiinnostunutta joka helvetin asiaan, mitä joku keksii ottaa esiin. Miehille tämä ei ole pakollista, varsinkaan parisuhteessa jossa ei tarvitse olla vieraskorea.

Kun sanotaan, että parisuhteessa on aina mukana vähintään kuusi ihmistä (pari itse ja molempien vanhemmat), no se on niin totta. Ne vanhat yli sukupolvien kulkeutuneet mallit vaan ajan myötä aktivoituu päälle pitkissä suhteissa, viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan lapsia. Meilläkin meni just eikä melkein asiat kuin omilla vanhemmilla - vaikka seurusteluaikoina vannottiin ettei niin käy!

Miehen itsereflektointikyky osoittautui suhteessa ihan olemattomaksi. Fiksu, koulutettu ihminen, mutta parisuhdetaidot ja oman käytöksen reflektointi suhteessa parisuhteen tilaan olematon. Moni ihminen saa leffoista yms. mallin kyllä siihen ensihuumaseurusteluvaiheeseen, mutta monelta puuttuu mallioppimisen kautta saatu oppi parisuhdetaidoista ja teoista. Niiden oppiminen ja käyttöönotto omassa suhteessa vaatisi sitä kuuluisaa parisuhdetyötä ja vaivaa.

Ja just se, että itsestä annetaan 110% työlle ja ehkä lapsillekin, mutta omalle puolisolle kiukutellaan kuin lapsi. Että miksi niin usein siitä puolisosta tulee itsestäänselvyys ja omien tunteiden projisoinnin kohde?

Ugh! Ja tunnistan samaa itsessänikin, en vain miehessä. Mutta osaankin itsereflektoida omaa osuuttani tässä sopassa.

Eniten on yllättänyt se, miten vähän ja pieniä ongelmia hyvässä parisuhteessa on. Populaarikulttuurin perusteella hyvässäkin suhteessa pitäisi aina jokin hiertää.