Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Yllätti miten vaikeaa on sopia ihan yksinkertaisista asioista esim. mitä ruokaa tehtäisiin, millon nähdään, mitä tehtäisiin lomalle jne. Aloin tulla hulluksi kun mies ei ehdottanut eikä sopinut juuri mitään–siis mun kanssa. Kavereidensa kanssa pystyi kyllä hyvin suunnittelemaan ja itellä meni siinä pari vuotta hukkaan odotellessa. No oma vika kun kattelin niin pitkään, mut enää en kestäis päivääkään sellasta "katotaan sitten", "pitää miettiä", "en oikein tiedä mitä haluaisin" vellomista. Niinku lasta raahais perässään.

Tärkeintä suhteessa taitaa olla se että molempien tarpeet jotenkin kohtaa ainakin suht monen asian suhteen... 

Vierailija kirjoitti:

#1 eniten yllätti se, miten lapsen saaminen muutti kaiken.

Miten ihmeessä tämä voi vuonna 2020 yllättää enää ketään? Lastenhankinnan odotettavat seuraukset on erittäin hyvin dokumentoitu, ja parisuhteen laadun romahtaminen on eräs kaikkein todennäköisimpiä seurauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen haluttomuus on myös aika ehdotonta, vain puolison vuoksi seksiin ei ryhdytä eikä asiaa yritetäkään muuttaa.

Niinpä. Kuvottaa ajatellakin, mitä ohjeita ja neuvoja haluttomuudesta kärsiville naisille ladellaan. "Menet vain miehen viettely-yrityksiin mukaan, kyllä ne omatkin halut siinä heräävät!"

Kysymykseen: Eniten on yllättänyt se, miten vielä 2020-luvullakin parisuhde (ja perhe) nähdään yksinomaan naisen vastuualueena ja tonttina, jossa kaikki epäkohdat käsitetään johtuvaksi siitä, mitä nainen joko tekee tai ei tee, on tai ei ole.

Itse olen vannonut itselleni pyhän valan siitä, että jos nykyisen mieheni kanssa jotakin tapahtuisi (mitä en siis kuitenkaan toivo), niin uuteen suhteeseen en ala. Ei maksa vaivaa.

Näinhän se yleensä meneekin. Naiset pysyy esim leskenä yksin, miehellä on verkot vesillä jo parin kuukauden kuluttua leskeytymisestä. Ei tietenkään aina, mutta lähen aina näin on.

Mies lesket, joita naapureissakin on, ovat äkkiä löytäneet uusen, ellei kyse ole 80+ leskestä.

Sukulainen, jonka mies kuoli  joitakin aikoja sitten,kävi sururyhmässä. Kaikki  naiset ryhmässä ovat pysyneet yksin, nyt kun heillä oli tapaaminen pitemmän ajan kuluttua. Miehillä sensiaan oli jo jos minkä näköistä  viritystä menossa.

Itsekään en kyllä jaksa uutta ottaa, jos syystä tai toisesta joskus yksin jään.

Kurre oli jo kiinnostunut naisista, vaimo kuollut toukokuussa.  Marko itki kuollutta veljeään, hyvä että puhutuksi sai, veli kuollut toukokuussa. (TTK)

Kai ne miehet enemmän naista tarvii, kuin nainen miestä.

Vierailija kirjoitti:

On ollut yllättävää, kuinka paljon mies haluaa viettää aikaa kanssani vieläkin lähes vuosikymmenen jälkeen. Jos lähden jonnekin pariksi tunniksi, niin heti miestä harmittaa ja sanoo, että ikävöi minua. Auta armias, jos lähden jonnekin useaksi päiväksi. Aina valitusta, että nyt hän varmasti sairastuu eikä pärjää yksin eikä ole mitään tekemistä. Minä itse olen hyvin itsenäinen ja viihdyn erittäin hyvin yksin.

Tämä! Minä haaveilen, että saisi edes kerran elämässä olla viikonlopun yksin. Ei taida tulla tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Naisen sitoutumiskammoisuus. Itse olin seurustelun aloittamisesta sovittaessa valmis sitoutumaan ja oletin naiselta samaa, mutta hän halusikin elää vain päivä kerrallaan suunnittelematta mitään suurempia.

Jotenkin minulla oli sellainen käsitys, että naiset olisivat yleensä niitä, jotka yrittävät saada miehiään sitoutumaan eikä päinvastoin. 

Kyllä nainen haluaa sitoutua, jos on oikea mies kiikarissa. Varalla pidetään sitten sellaisia vähemmän hyviä, joihin ei sitouduta. Eikä se varmaan ole sukupuolesta kiinni.

Miehen seksiaddiktio. Aina olisi pitänyt olla hommissa, vaikka synnytysten jälkeen omat halut oli nollissa. Annoin velvollisuudesta, mikä sitten aiheutti suorastaan vastenmielisyyden tunteita miestä kohtaan. Käytännössä usein jouduin raiskatuksi. 

Vanhempana halut jossain määrin palasi ja vastenmielisyys väheni, ja nyt on seksikin ihan hyvää ja molemmin puolin kunnioittavaa. 

Te, joiden mielestä lössähtänyttä naista ei miehen tee mieli - olen lihonut kolmanneksella "lähtöpainostani" enkä taatusti ole mitenkään hemaiseva roikkovatsoineni ja rupsahtaneine naamoineni, mutta ei se miehen halujen määrään ole vaikuttanut. Voisin sanoa, että pelkkä tekosyy vedota naisen ulkonäköön, mutta en sano, koska ihmiset nyt on erilaisia ja niitä kiihottaa eri asiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1 eniten yllätti se, miten lapsen saaminen muutti kaiken.

Miten ihmeessä tämä voi vuonna 2020 yllättää enää ketään? Lastenhankinnan odotettavat seuraukset on erittäin hyvin dokumentoitu, ja parisuhteen laadun romahtaminen on eräs kaikkein todennäköisimpiä seurauksia.

Ei sitä pysty mitenkään oikeasti ymmärtämään, ennen kuin se lapsi siinä on.

Kyllähän ihmisen pitäisi ymmärtää sekin, miten paljon esim koiran ottaminen/kasvattaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta silti niitä otetaan ja sitten ollaan antamassa pois, kun ei vaan jakseta. Ei tajuta, että koira täytyy oikeasti viedä ulos ennen töihin/opiskeluun lähtemistä ja se sotkee ja särkee paikkoja jne. 

Yllätyksenä tulee ja varmaan lapsesta johtuva sitoutuminen vielä enemmän.

Eipä niitä näköjään suurin osa ymmärrä, eikä oikein voi ymmärtääkään, vaikka kuinka luulee, että kyllä minä .....

Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.

Anoppi ja appiukko kuvittelevat, että heillä on oikeus käyttäytyä niin kuin haluavat. Meille on yritetty tunkea yllätyskylään ilmoittamatta. On harrastettu puhelinterroria, koska appivanhempien mielestä emme vielä aikuisenakaan osaa elää ilman anopin ja appiukon "elämänohjeita".

Parisuhteen alkuaikoina anopilta ja appiukolta tuli puhelinsoittoja, neuvoja pyytämättä ja määräyksiä. Missä ja miten meidän pitäisi viettää joulua, uutta vuotta, pääsiäistä, äitienpäivää, kesälomaa ja isänpäivää. Anoppilassa. Aikuisten ihmisten pitää aina viettää juhlapyhät ja lomat vanhempiensa kanssa!

En päästä yllätyskylään. En vastaa puhelinsoittoihin, urkintatekstiviesteihin ja uteluihin. Vietämme juhlapyhät ja lomat omassa kotona. Appivanhemmat eivät päätä meidän perheen asioista. Appivanhemmat eivät päätä, miten me hoidamme ja kasvatamme lapsiamme. Hoidamme ja kasvatamme lapsemme ihan itse. Emme halua ja tarvitse appivanhempien apua arjen pyöritykseen ja juhlapyhien viettoon.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa on yllättänyt eniten appivanhemmat eli miehen vanhemmat ja miehen sukulaiset.

Appivanhemmat ovat määräilynhaluisia ja omistushaluisia. He haluavat puuttua ja sekaantua kaikkiin asioihimme: Parisuhteeseen, perhe-elämään, lastenlasten hoitoon ja lastenkasvatukseen, ajankäyttöömme ja lomien viettoon.

Olen ratkaissut asian niin, että en anna lapsia appivanhemmille hoitoon ja kylään. Lapset kyläilevät puolison kotona vain, kun vanhempi on mukana. En myöskään pyydä appivanhemmilta ikinä neuvoja enkä mitään apua mihinkään asiaan.

Olen kärsinyt parisuhteessa paljon appivanhempien ajattelemattomasta käytöksestä ja luonteesta. Positiivista on, että onneksi asumme kaukana appivanhempien kodista!

Vierailija kirjoitti:

Miehen haluttomuus ja erityisesti se, että kieltäytyy puhumasta aiheesta. On tehnyt selväksi, että on aina ollut sellainen (koska luulin sen johtuvan itsestäni ja siitä, etten kelpaa) mutta muutoin ei pysty aiheesta puhumaan. Ärsyttää aivan tavattomasti, koska muuten parisuhteessa ja vanhemmuudessa kaikki toimii erinomaisesti.

Muutama vuosi tuohon päälle ja mies "herää" tajuamaan, että ongelma olikin itse asiassa sinussa ja suhteessanne. Että haluttomuus olikin merkki rakkaudettomuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1 eniten yllätti se, miten lapsen saaminen muutti kaiken.

Miten ihmeessä tämä voi vuonna 2020 yllättää enää ketään? Lastenhankinnan odotettavat seuraukset on erittäin hyvin dokumentoitu, ja parisuhteen laadun romahtaminen on eräs kaikkein todennäköisimpiä seurauksia.

Ei sitä pysty mitenkään oikeasti ymmärtämään, ennen kuin se lapsi siinä on.

Kyllähän ihmisen pitäisi ymmärtää sekin, miten paljon esim koiran ottaminen/kasvattaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta silti niitä otetaan ja sitten ollaan antamassa pois, kun ei vaan jakseta. Ei tajuta, että koira täytyy oikeasti viedä ulos ennen töihin/opiskeluun lähtemistä ja se sotkee ja särkee paikkoja jne. 

Yllätyksenä tulee ja varmaan lapsesta johtuva sitoutuminen vielä enemmän.

Eipä niitä näköjään suurin osa ymmärrä, eikä oikein voi ymmärtääkään, vaikka kuinka luulee, että kyllä minä .....

Kyllä minä ainakin ymmärrän aivan loistavasti, vaikka olenkin lapseton. Siksi minulla ei lapsia olekaan, kun tuollainen jatkuva sitoutuminen, huonompi parisuhde ja spontaaniuden katoaminen eivät kiinnosta.

Onko nyt niin, että ihmiset, joilla on huono itsetuntemus ja puutteelliset tiedonhankintataidot, tai jotka antavat sosiaalisten paineiden sokaista nämä ominaisuudet, ovat juuri niitä, jotka lapsia hankkivat?

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja aina mennyt oikein hyvin. Ei ole tarvinnut tehdä ns. töitä suhteen eteen vaan helpolla ollaan päästy. Nyt yht'äkkiä meillä ei ole enää yhtään mitään sanottavaa toisillemme. Kaipa tämä oli tässä.

Ero on luonnollinen osa parisuhteen kaarta. Kiittäkää toisianne yhteisistä vuosista ja lukuisista ihanista kokemuksista ja jatkakaa eri teille kiitollisina siitä, mitä teillä oli. Parikymmentä vuotta hyvää parisuhdetta on hieno onnistuminen.

Vierailija kirjoitti:

Miten mies rajoittaa sisustusta ja kodin laittamista. Kaiken pitäisi pysyä koko ajan samana. Meillä ei ole esim. litteää tv:tä, koska vanha pullea tv toimii. En saa elää kodissa, jonkalaisen haluaisin. Jos jotakin on pakko uusia esim. kun lapsi menee kouluun, mies saattaa olla muutaman päivän vihainen. Maksan itse eli ei ole edes rahakysymys.

Kun asuu erikseen, saa itse päättää, minkälaisessa kodissa asuu. Kaikki, jotka ovat hyviä rakastajia, eivät ole myös hyviä kämppiksiä.

Vierailija kirjoitti:

20 vuoden avioliiton kokemuksella se kuinka paljon mies miettii ja elää sek sin kautta. Koko ajan puhuu siitä, koko ajan sitä pitäisi olla , koko ajan pitäisi räplätä sieltä.

Kaikki asiat linkittyy sek siin. Jos ostan uudet alusvaatteet niin mies luulee että se on kutsu sek siin. Jos hymyilen, mies luulee että olen puutteessa. Jos menen suihkuun yksin, mies näkee sen mahdollisuutena sek siin.

Voisko olla vaikka viikon hiljaa ja selibaatissa!?!? Tässä elämässä on muutakin tekemistä ja ajateltavaa.

Mikset kannusta miestäsi sivusuhteeseen? Win win, ja lisäksi joku sinkkunainen saa kaupan päälle läheisyyttä ja yhdessäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Miehen haluttomuus ja erityisesti se, että kieltäytyy puhumasta aiheesta. On tehnyt selväksi, että on aina ollut sellainen (koska luulin sen johtuvan itsestäni ja siitä, etten kelpaa) mutta muutoin ei pysty aiheesta puhumaan. Ärsyttää aivan tavattomasti, koska muuten parisuhteessa ja vanhemmuudessa kaikki toimii erinomaisesti.

Ei tuossa minusta ole mitään keskusteltavaa. Mies on tehnyt selväksi, että seksi ei ole häelle tärkeää ja että hän ei halua sitä nykyistä enempää harrastaa. Tähän hänellä on täysi oikeus. En tiedä sinusta, mutta itse en ainakaan sietäisi yhtään sellaista, että minun voimakkaasta libidostani pitäisi jatkuvasti puhua ja leipoa siitä ongelmaa.

Miehesi on, mitä on. Ota tai jätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore suhde ja jo nyt seksiongelmia.

Mies on itse diagnosoinut, että ongelma johtuu hänen aiemmasta pornon katsomisestaan siten, että porno on turruttanut hänet ja nyt orastavassa suhteessa haluttomuus- ja erektio-ongelmia.

Jos seksi on sinulle missään arvossa niin kannattaa lopettaa suhde.

Miehenä voin kertoa, että seksi ei useinkaan toimi suhteen alussa, etenkin jos jännityksestä johtuvasta erektiohäiriöstä tulee itseään ruokkiva kierre (mikä pahenee naisen suhtautumisen vuoksi). Mies vain sanoo, ettei tee mieli, koska häpeää ongelmaansa ja erityisesti sitä, että nainen kokee sen ongelmaksi. Se ie itsetunnon ja johtaa pahimmillaan seksin välttelyyn.

Kun kierteestä pääsee eroon, niin kyllä ne "halut" siitä paranee kummasti. Kun häiriö ei yleensä ole mikään halusta tai sen puutteesta johtuva asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

#1 eniten yllätti se, miten lapsen saaminen muutti kaiken.

Miten ihmeessä tämä voi vuonna 2020 yllättää enää ketään? Lastenhankinnan odotettavat seuraukset on erittäin hyvin dokumentoitu, ja parisuhteen laadun romahtaminen on eräs kaikkein todennäköisimpiä seurauksia.

Ei sitä pysty mitenkään oikeasti ymmärtämään, ennen kuin se lapsi siinä on.

Kyllähän ihmisen pitäisi ymmärtää sekin, miten paljon esim koiran ottaminen/kasvattaminen vaatii aikaa ja vaivaa, mutta silti niitä otetaan ja sitten ollaan antamassa pois, kun ei vaan jakseta. Ei tajuta, että koira täytyy oikeasti viedä ulos ennen töihin/opiskeluun lähtemistä ja se sotkee ja särkee paikkoja jne. 

Yllätyksenä tulee ja varmaan lapsesta johtuva sitoutuminen vielä enemmän.

Eipä niitä näköjään suurin osa ymmärrä, eikä oikein voi ymmärtääkään, vaikka kuinka luulee, että kyllä minä .....

Totta kai sen pystyy ymmärtämään. Minä ymmärrän aivan loistavasti, vaikka lapsia ei olekaan. Ja juuri sen vuoksi olenkin lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore suhde ja jo nyt seksiongelmia.

Mies on itse diagnosoinut, että ongelma johtuu hänen aiemmasta pornon katsomisestaan siten, että porno on turruttanut hänet ja nyt orastavassa suhteessa haluttomuus- ja erektio-ongelmia.

Jos seksi on sinulle missään arvossa niin kannattaa lopettaa suhde.

Miehenä voin kertoa, että seksi ei useinkaan toimi suhteen alussa, etenkin jos jännityksestä johtuvasta erektiohäiriöstä tulee itseään ruokkiva kierre (mikä pahenee naisen suhtautumisen vuoksi). Mies vain sanoo, ettei tee mieli, koska häpeää ongelmaansa ja erityisesti sitä, että nainen kokee sen ongelmaksi. Se ie itsetunnon ja johtaa pahimmillaan seksin välttelyyn.

Kun kierteestä pääsee eroon, niin kyllä ne "halut" siitä paranee kummasti. Kun häiriö ei yleensä ole mikään halusta tai sen puutteesta johtuva asia.

Kuinka moni haluaa projektiparisuhteen, jossa toista pitää auttaa sen ja tämän ongelman yli, ennen kuin normaali seurustelu onnistuu?

80 % ketjun ongelmista katoaisi erillissuhteessa. Tämä kyllä vain vahvistaa käsitystäni siitä, että erillään asuminen on parisuhteessa parhaita päätöksiä, joita voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore suhde ja jo nyt seksiongelmia.

Mies on itse diagnosoinut, että ongelma johtuu hänen aiemmasta pornon katsomisestaan siten, että porno on turruttanut hänet ja nyt orastavassa suhteessa haluttomuus- ja erektio-ongelmia.

Jos seksi on sinulle missään arvossa niin kannattaa lopettaa suhde.

Miehenä voin kertoa, että seksi ei useinkaan toimi suhteen alussa, etenkin jos jännityksestä johtuvasta erektiohäiriöstä tulee itseään ruokkiva kierre (mikä pahenee naisen suhtautumisen vuoksi). Mies vain sanoo, ettei tee mieli, koska häpeää ongelmaansa ja erityisesti sitä, että nainen kokee sen ongelmaksi. Se ie itsetunnon ja johtaa pahimmillaan seksin välttelyyn.

Kun kierteestä pääsee eroon, niin kyllä ne "halut" siitä paranee kummasti. Kun häiriö ei yleensä ole mikään halusta tai sen puutteesta johtuva asia.

Kuinka moni haluaa projektiparisuhteen, jossa toista pitää auttaa sen ja tämän ongelman yli, ennen kuin normaali seurustelu onnistuu?

Kunpa olisin tajunnut miettiä tätä silloin vuosia sitten, parisuhteen alussa. Vaikka kuinka yritin, mikään ei koskaan riittänyt tukemaan puolison miehistä itsetuntoa. Hän tarvitsi loputtomasti ymmärrystä, kannustusta ja hienotunteisuutta, ja kaikkien aloitteiden oli tultava minun puoleltani, koska hän ei kestänyt torjutuksi tulemisen riskiä. Nykyisin minua ei voisi vähempää kiinnostaa enää minkäänlaisten aloitteiden tekeminen, eikä niitä siis tehdä. Mistä sopii olla minulle katkera. Tottakai.