Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.
Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.
Voin sanoa, että tällainen tilanne ihan oikeasti syö sinua sisältäpäin, niin että joku päivä itse huomaat ettet enää jaksa. Se tekohymy tulee hyytymään aikanaan, kyyneleet tulee tilalle. Niin kävi minulle, neljä vuotta ongelmien alkamisesta jaksoin tukea toista, mutta uuvuin itse ja lopulta erosin. Viimeinen niitti oli se, että väsymykseni takia olisin jättänyt opinnot kesken ja ottanut minkä tahansa suorittavan työn tilalle, koska muuhun en enää kyennyt. Onneksi tajusin, missä tilassa itse olin. Nyt lepään, jotta voin jatkaa opintoja taas ensi syksynä.
Sydän syrjällään seuraan kaukaa eksän elämää. Ymmärsin, että vaikka kuinka olin läsnä ja kuuntelin, niin se ei loppujen lopuksi auttanut toista lainkaan, mutta vei vaan omat voimat. Jokainen edistysaskel oli lähtöisin hänestä itsestään, ei siitä, mitä minä tein tai olin tekemättä. Takapakki hajotti minut joka kerta, vaikka minusta ei niissäkään ollut kyse.
Ei kannata jäädä toisen hoitajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Jep! On pelottavaa, miten sellaiseen käytökseen tottuu ja turtuu. Oma nyksäni on aivan huippu tyyppi silloin kun hän jaksaa yrittää, mutta väsyneenä tai stressaantuneena hänestä tulee juuri tuollainen. Ja kun viimeiset puolitoista vuotta meillä on ollut vauva/taapero talossa, hän on ollut tietysti väsynyt lähes päivittäin. Saan vähän väliä vääntää hänelle rautalangasta, että hänen on otettava muutkin huomioon ja pelattava tiimipeliä, jotta perhe-elämämme toimii. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pistää lusikat jakoon, kun mies on esimerkiksi päättänyt että hänen nälkänsä on tärkeämpi kuin lapsen nälkä ja syönyt nälkää kiljuvan taaperon edessä rauhassa ensin oman ruokansa, ennen kuin on ryhtynyt laittamaan lapselle ruokaa. Tai monen tunnin automatkalla päättänyt, että aikaa säästääksemme vain hän kuskina saa käydä huoltsikalla vessassa, viis siitä oliko muilla kyydissä olevilla hätä.
Muut mukana olevat saa sitten tarvittaessa jatkaa matkaa pissalätäkössä istuen? Kuka siivoaa ja pyykkää mahdolliset vahingot? Ja miksi hitossa kukaan tuohon suostuu?
Ei mies mieti asioita noissa tilanteissa noin laajasti. Hän kuuntelee silloin vain omia tarpeitaan/halujaan, jotka tuossa tilanteessa olivat ”pitää päästä vessaan” ja ”pitää ehtiä sinne liikkeeseen”. Ja kuten todettu, tuohon käytökseen turtuu. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa alkaa riitelemään taas yhdestä pienestä tilanteesta, kun edellistenkään riitojen pölyt eivät ole vielä kunnolla laskeutuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiseksi muuttunut mies yllätti kirjoitti:
Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.
Meillä ihan sama juttu! Minkä ikäinen miehesi on ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Meillä yhteistä elämää noin 20 vuotta ja mies 45v. Johtuuko tuo miehen kiukuttelu alentuneista testosteronitasoista vai onko muuten vain päässä vinksahtanut? Lääkäriin en saa miestä, mutta kohta olen itse hermolomalla jos ei muutosta tule.
Kaikki vuorovaikutteinen keskustelu mitä yritän käynnistää on miehen mielestä kieltämistä tai rajoittamista. Jos kysyn ystävllisesti, että pakkaanko miehelle tämän päivän makaroonilaatikon tähteet huomiseksi evääksi niin mies raivoaa että en saa kieltää ja estää häntä menemästä työpaikkaruokalaan. No en kielläkään, mutta voisiko syödä sen mahdollisesti pakkaamani makrulootan niin se ei mene biojätteeseen ja samalla säästyy yhden päivän työpaikkaruokalan maksu. Mies voisi seuraavana päivänä mennä sinne ruokalaan. Ei onnistu, kuulemma kiellän ja rajoitan, mies antaa palautteen raivohuudon kera. Eli hän vääristelee asioita koko ajan eikä suostu myöntämään sitä.
Kaikki mielipiteeni ohitetaan nykyään täysin. Olimme juuri katsomassa rautakaupassa saunaan uutta kiuasta. Näytin miehelle yhtä kiuasta ja sanoin, että tuo kiuas näyttää silmiini kivalta (en siis käskenyt ostaa vaan halusin ilmaista minkätyylisestä kiukaasti tykkään). Mies vastasi, että mä en halua sitä, mä haluan tuon kiukaan joka on hienompi. Ja asiasta ei keskusteltu enempää, miehen päätös piti. Mies on täysin joustamaton ja ehdoton nykyään kaikissa asioissa, mistään ei voi neuvotella ja mitään kompromisseja ei suostu tekemään.
Mies ei ole aikoihin enää hymyillyt tai ollut ylipäätään hyvällä, iloisella ja kepeällä tuulella. Aina on sellainen hapan ilme naamalla ja puhe on tiuskimista ja raivoamista. Aikoinaan kuitenkin menin naimisiin kiltin, luotettavan, iloisen ja hymyilevän nuoren miehen kanssa. Mitä on tapahtunut? Kyllä tuntuu tosi vaikealta ajatus että lopun ikääni tuollaisen ärjyveikon kanssa eläisin. Avioeroa olen ehdottanut, mutta mies ei sitä halua. Naisen logiikkani vaan sanoo, että jos puolisolle ei ole muuta tarjottavaa kuin murjotus ja ärjyhuuto niin luulisi miehen vaihtavan maisemaa paremmille apajille, mutta ei näytä toimivan naisen ja miehen logiikka samalla tavalla.
En tiedä miksi, mutta jostain syystä tekstistäsi tuli fiilis, että miehesi on täysin kyllästynyt siihen, että sinä päätät ja tiedät muka parhaiten ja hän vastareagoi todella voimakkaasti. Ehkä hän on tähän asti mukautunut aina sinun toiveisiisi, mutta sinä et ole ehkä edes huomannut sitä. Olet saattanut ajatella, että olitte samaa mieltä, vaikka niin ei ollut.
Jos kerran hän ilmaisee, että ruokala on tärkeä hänelle, niin hyväksy se. Mittaa tarkemmin tekemäsi ruuan määrä, ettei sitä jää yli tai laita se pakastimeen tai syöt sen itse.Ehkä sinun kannattaisi kokeilla, että tosiaan ensin kuunnellaan hänen toiveensa. ”Haluatko syödä ruokalassa, vai laitanko tämän makaronilaatikon evääksi”. ” Rakas, onko sinulla jo ajatusta millainen kiuas sinne saunaan sopisi, minusta tämä on aika nätti?”.
Tai sitten mies on vain kyllästynyt, mutta toisaalta tietyt palvelut pelaavat kun on nainen talossa. Ei jaksa enää katsella naamaa, mutta ei viitsisi opetella hoitamaan huusholliaan yksin.
Untuvakerä kirjoitti:
Minä ja ,ieheni syömme joka aamu suuren lautasellisen graham-puuroa kaurakerman kera. Meillä ei ole ollut koskaan riitaa mistään. Ei ikinä.
Mikä merkitys puuron syönnillä on? Miten liittyy keskustelun aiheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Se on yllättänyt, kuinka minusta on tullut ylipäätään vaimolleni vain arjen mahdollistaja.
Meillä on yhteiset rahat ja omat rahat - joiden käytöstä kuitenkin vaimoni päättää. Itselleni jää kuukaudessa vain alle tonni käyttöön, jolla silläkin pitäisi ostaa puolet ruuista ja bensoista.
Meillä on yhteiset menot ja vaimon menot - joiden mahdollistajana minulta ei kysytä mitään. Minä olen se, joka hoitaa lapset kun tiistaisin on joogaa, keskiviikkoisin tyttöjen ilta, maanantaisin ja torstaisin salitreeni, perjantaisin ratsastustunti. Viikonloppuna käydään siellä ja siellä - menemisistä ja tulemisista päättää vaimoni.
Meillä on miesten työt ja yhteiset kotityöt. Miesten töitä vaimoni ei tee: ei osallistu talon tai puutarhan hoitoon, ei remontoi, ei maalaa, ei tee polttopuita, ei lämmitä tulisijoja, ei huolla autoja, ei osallistu kesämökin tai veneen hoito- ja huoltotehtäviin. Sen sijaan siivouksesta, ruuanlaitosta, tiskauksesta, pyykkihommista, lasten hoidosta, kaupassa käynnistä, lasten kuljetuksesta jne. jne. täytyy tehdä tasan tarkkaan puolet. Unohtamatta tarhavaatteiden nimikointia.
Yksi asia on varmaa: läheisyyttä en anna enkä seksiä silloin kun vaimo haluaa. Sekös sitten kimpaannuttaa.
Miksi olet puudeli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten vaikea naiselle voi olla kertoa tunteistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Tai toiveista, edes silloin kun toinen niitä kysyy. Ja se, että sitten vielä voi syyttää toista kun ei osannut huomioida niitä salattuja toiveita.
Aamen, veli.
Osaatteko analysoida miksi se omista tunteistaan kertominen on niin vaikeaa?
Minun tapauksessani on vain kerta kaikkiaan se, että vedän puoleeni naisia joilla on huonosta lapsuudesta ja aiemmista suhteista peräisin olevia tunnelukkoja ja korkeat muurit ympärillä. Monesti vieläpä niin, että niitä saadaan auki ja menee tosi hienostikin aluksi, mutta jossain vaiheessa nainen vain lakkaa puhumasta ja sitten lopulta ilmoittaa erosta. Minullakin on toki oma painolastini, alan ahdistua kun toinen ei osaa osoittaa rakkautta puheen tasolla oikein ollenkaan, tai edes avata että mitä voitaisiin tehdä, jotta saataisiin suhdetta parempaan suuntaan. Tuntuu, että kaikki perustuu seksiin. Siitä tulee sitten epävarmuutta ja riidan ainekset ovat kasassa ja sitten taas puolestaan nainen vetäytyy lisää.
Joo, nyt on tässä koronan keskellä yksinään ollut aikaa analysoida että missä menee pieleen. Pitäisi varmaan seuraavassa suhteessa mennä heti alkuunsa pariterapiaan.
Yleensä tunnelukkoilijat vetävät toisiaan puoleensa. Ulkopuoliset kietoutujia, hyväksynnän hakijat hylkääjiä, vajavat vaativia jne. Olisi ultimaattinen rakkaustarina, jos vastakohdat onnistuisivat korjaamaan toisensa. Mutta ehkä onnistuminen on kuitenkin epätodennäköisintä.
No niinpä. Sitä sitten vain kantaa sitä lukkoaan suhteesta toiseen ja toistaa samoja käyttäytymismalleja uudestaan ja uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Vähän tyhmä kommentti. Eihän nainenkaan ole itsessään ja ihmisenä arvokas miehelle, vaan se että nainen suorittaa tiettyjä asioita (esim seksi, hellyys, kodinhoito) miehen tahtomalla tavalla. Jos nainen ei suoriudu kuten mies tahtoo, niin alkaa nimittely pihatuksesta, nalkuttamisesta, kylmyydestä jne.
Kylläpäs vaan onkin. Tietysti en voi varmuudella puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä kun minä rakastun, niin rakastun nimenomaan siihen naiseen, hänen persoonaansa, tapaansa olla ja puhua ja ties mitä. Kaikkiin niihin lukemattomiin henkisiin ja fyysisiin asioihin jotka liittyvät nimenomaan siihen naiseen, ilman mitään suorituksia. Suorittaminen on sitten oma tasonsa jossa niitä konflikteja voi tulla syystä tai toisesta, mutta suoritukset eivät ole se syy miksi naisen kanssa yhteen mennään.
Miettikää nyt, mies on monesti niin hullaantunut naiseen että voi tehdä ihan hulluja ja typeriäkin asioita sen takia esimerkiksi erossa. Nainen taas liitelee seuraavaan suhteeseen kuin kevätperhonen, eikä taakseen katsele. Miespalikka on korvattavissa tuosta vain.
Totta. Moni mies esimerkiksi ottaa naiselta hengen pois siinä vaiheessa, kun ero tulee.
Kyllä, tätäkin tarkoitin.
Mitä mä just luin? Nyt valoja päälle, urpot. Sillä ei ole yhtään mitään tekemistä rakkauden kanssa, kun mies (tai nainen) tappaa kumppaninsa. Se kertoo ainoastaan tappajan vinksahtaneesta ajatusmaailmasta, jossa kumppani nähdään itselle kuuluvana omaisuutena eikä rakastettuna ihmisenä. Miten tämmöistä tuubaa saa lukea vielä nykyäänkin maassa, jonka pitäisi olla maailman tasa-arvoisimpia.
Ei se ole niin yksinkertaista. Monesti on kyllä ihan puhtaasta narsisimista kyse, mutta ihminen voi mennä rakkaudesta ja sen menettämisestä myös ihan vilpittömästi sekaisin.
Tutkimustietoon perustuva lähde tuolle väitteelle, kiitos.
Jaa, voikohan tuollaista edes tutkia. Kyllähän se ainakin tiedetään, että rakastuminen, etenkin alkuhuumassa, aiheuttaa aivoissa melkoisen myrskyn ja sitä leikillisesti joskus sanotaan jopa psykoosiksi. Mutta tekevät jotkut naisetkin hulluja asioita rakastuessaan, pitääkö heidätkin sitten järjestään luokitella narsisteiksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
33 vuotta sitten loksahdimme toisiimme seksuaalisesti kuin magneetit. Se ksiä oli pari kertaa päivässä. Mies halusi kokeilla aina vain uutta ja uutta. Leluja kummankin sisällä, kaikenlaisia leluja, p.videoita, sitomista. Toinen mies, useita eri miehiä kolmantena pyöränä. Vanhenimme ja minun haluni rauhoituivat, ainakin haluamaan aina vain uutta. Enkä totuuden nimessä enää olisi mihinkään vielä hurjempaan olisi suostunutkaan. Vaihdevuosieni myötä haluni katosivat lähes kokonaan. Mieheni halut eivät. Hänen oli kertakaikkiaan mahdotonta käsittää, että entinen ei jatkuisi, ei, hän haluaisi edelleen uusia kokemuksia. Minun pitäisi olla mukana halusin tai en. Tulee tunne, että mikään ei riitä. Mieheni on kaikenlisäksi minua melko paljon vanhempi. Toivon, että hänen vanhuutensa pelastaa vielä tämän suhteen.
Jos et pysty vastaamaan miehen perustarpeisiin, ei sinulla ole mitään asiaa suhteeseen hänen kanssaan.
Vastaamaan miehen perustarpeisiin? Oksensin vähän suuhuni.
Naiset hei. Oisko aika jättää ne ukkelit, olette vain perustarpeita varten.
Annetaan miesten hoidella perustarpeet ihan itsekseen tai keskenään.
Kuolisin mieluummin kuin asuisin miehen kanssa.
Ei *vain* perustarpeita varten, mutta jos ei edes niissä kohdata niin ennuste ei ole kovin hyvä.
-eri
Eli millään muulla ei ole väliä? Ei lojaaliudella, rakkaudella, pitkällä yhteisellä historialla, yhteisillä lapsilla? Jos nainen saa kohdunkaulan syövän, eikä kykene seksiin, hänet voi hylätä? Koska miehen perustarpeet?
Miehet on inhottavia, tunteettomia sikoja.
Onhan noillakin väliä, tietenkin on. Mutta jos seksitarpeet jossain kohti menevät kovin eri suuntiin, kyllä siitä ikävä kyllä tulee rasite moneen suhteeseen. Eivätkä seksinpuutteessa riutuvat naiset ole yhtään iloisempia siitä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies hoitaa mukisematta oman osuutensa siivoamisesta ja pyykeistä ja tiskeistä, mutta ruoanlaittotaidon se "unohti" ensimmäisten avioliittovuosien jälkeen. Tiedän, että se osaa tehdä ruokaa ja vieläpä hyvää ruokaa, mutta ei vaan suostu tekemään enää. Ei suoraan kieltäydy, mutta jos pyydän, niin kaikki menee niin tosi vaikeaksi. Ensin se istuu 3 tuntia keittokirjoja selaillen, sitten käy kaupassa ja jotenkin onnistuu viipymään siellä ainakin tunnin, ja vasta se pääsee kokkailun pariin. Siinä vaiheessa muu perhe on jo kuollut nälkään. Yleensä en edes viitsi tätä show'ta katsella, on helpompi vain itse tehdä. Samoin jos pyydän sitä tuomaan kaupasta "jotain syötävää", niin se menee ihan lukkoon ja pyörii siellä kuin puolukka p*llussa iät ja ajat sen sijaan, että ostaisi vaikka maksalaatikon. Olen muutaman kerran testannut, mitä se tekee, jos en tee mitään ruokaa enkä ota asiaa puheeksi. Lopputulos: se käy keittiössä tekemässä voileipiä läpi illan parin tunnin välein ja menee sitten ihan tyytyväisenä nukkumaan.
Taitaa tulla suorituspaine, jos on tunnettu aiemmin hyvänä kokkina. Menee sitten aikaavieväksi säätämiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla samanlainen kokemus, ei ollut naisella halukkuutta edes yrittää korjata asioita vaan pakeni vain suhteesta. Naisella on tunnemaailma sellainen, että jos se "oikea" tunne pääsee hetkeksikään katoamaan, niin sitä ei saa takaisin, vaan ero on väistämätön.
Näissä on yleensä kyse siitä, että nainen on löytänyt uuden rakkauden. Aihe on edelleen tabu, joten nainen ei halua myöntää totuutta asiasta, vaan runoilee kauniita sanoja ”erilleen kasvamisesta”.
Sitten lähipiiri ihmettelee, miksi nainen erosi.
No eihän se nainen voi sitä totuutta ex-miehen sukulaisille kertoa, eli sitä, että exällä ei seisonut ja nyt on kovempi vehje kierroksessa!
Ehkä vain lähimmät ystävättäret tietävät totuuden...
Tuotahan siinä heti epäilee, että toinen on löytynyt, vaikka vakuuttelevat ettei ole. Tosin sillä ei ole väliä, että miksi mies pitää vaihtaa, ei yksi syy ole toista parempi jos se liihottelu on noin vaivatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Vähän tyhmä kommentti. Eihän nainenkaan ole itsessään ja ihmisenä arvokas miehelle, vaan se että nainen suorittaa tiettyjä asioita (esim seksi, hellyys, kodinhoito) miehen tahtomalla tavalla. Jos nainen ei suoriudu kuten mies tahtoo, niin alkaa nimittely pihatuksesta, nalkuttamisesta, kylmyydestä jne.
Kylläpäs vaan onkin. Tietysti en voi varmuudella puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä kun minä rakastun, niin rakastun nimenomaan siihen naiseen, hänen persoonaansa, tapaansa olla ja puhua ja ties mitä. Kaikkiin niihin lukemattomiin henkisiin ja fyysisiin asioihin jotka liittyvät nimenomaan siihen naiseen, ilman mitään suorituksia. Suorittaminen on sitten oma tasonsa jossa niitä konflikteja voi tulla syystä tai toisesta, mutta suoritukset eivät ole se syy miksi naisen kanssa yhteen mennään.
Miettikää nyt, mies on monesti niin hullaantunut naiseen että voi tehdä ihan hulluja ja typeriäkin asioita sen takia esimerkiksi erossa. Nainen taas liitelee seuraavaan suhteeseen kuin kevätperhonen, eikä taakseen katsele. Miespalikka on korvattavissa tuosta vain.
Totta. Moni mies esimerkiksi ottaa naiselta hengen pois siinä vaiheessa, kun ero tulee.
Kyllä, tätäkin tarkoitin.
Mitä mä just luin? Nyt valoja päälle, urpot. Sillä ei ole yhtään mitään tekemistä rakkauden kanssa, kun mies (tai nainen) tappaa kumppaninsa. Se kertoo ainoastaan tappajan vinksahtaneesta ajatusmaailmasta, jossa kumppani nähdään itselle kuuluvana omaisuutena eikä rakastettuna ihmisenä. Miten tämmöistä tuubaa saa lukea vielä nykyäänkin maassa, jonka pitäisi olla maailman tasa-arvoisimpia.
Ei se ole niin yksinkertaista. Monesti on kyllä ihan puhtaasta narsisimista kyse, mutta ihminen voi mennä rakkaudesta ja sen menettämisestä myös ihan vilpittömästi sekaisin.
Tutkimustietoon perustuva lähde tuolle väitteelle, kiitos.
Jaa, voikohan tuollaista edes tutkia. Kyllähän se ainakin tiedetään, että rakastuminen, etenkin alkuhuumassa, aiheuttaa aivoissa melkoisen myrskyn ja sitä leikillisesti joskus sanotaan jopa psykoosiksi. Mutta tekevät jotkut naisetkin hulluja asioita rakastuessaan, pitääkö heidätkin sitten järjestään luokitella narsisteiksi?
Sinä siis perustat väitteesi mutuun. Ymmärrätkö, että romantisoit henkirikosta ja vierität vastuuta tekijältä uhrille. Tekijän ei tarvitse olla narsisti tappaakseen, mutta edelleenkään sillä teolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Sillä on tekemistä vallitsevan kulttuurin ja naisen aseman kanssa, ja ikävä sanoa mutta sinun näkemyksesi on kyllä hyvin linjassa sen tutkitun faktan kanssa, että Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvaminen eri suuntiin.
Mies ei koskaan puhu tunnepuolestaan. Ei ilmaise itseään ollenkaan tunteita sanoittamalla, on vaan. Puhuu arjen asioista, ei mitään sielukasta tai syvällistä.
On muuttunut yhä enemmän sulkeutuneeksi vuosien aikana.
Itse olen voimakkaasti tunneihminen, rakastan sanoja, nokkelia ilmaisuja, älykästä huumoria.. Syttyisin sanoista, ja siitä jos joku kumppani olisi verbaalisti älykäs.
No, eivät siis tarpeet kohtaa ja tunnen näivettyväni tässä liitossa.
Sama!
Sama, mutta miehen näkökulmasta. Ei tahdo löytyä naista, jonka kanssa pystyisi keskustelemaan vähän korkeammalla tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiseksi muuttunut mies yllätti kirjoitti:
Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.
Ehkä miehesi vain vihdoin löysi pallinsa, jotka olit laittanut naulaan joskus kauan sitten.
Meillä ihan sama juttu! Minkä ikäinen miehesi on ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Meillä yhteistä elämää noin 20 vuotta ja mies 45v. Johtuuko tuo miehen kiukuttelu alentuneista testosteronitasoista vai onko muuten vain päässä vinksahtanut? Lääkäriin en saa miestä, mutta kohta olen itse hermolomalla jos ei muutosta tule.
Kaikki vuorovaikutteinen keskustelu mitä yritän käynnistää on miehen mielestä kieltämistä tai rajoittamista. Jos kysyn ystävllisesti, että pakkaanko miehelle tämän päivän makaroonilaatikon tähteet huomiseksi evääksi niin mies raivoaa että en saa kieltää ja estää häntä menemästä työpaikkaruokalaan. No en kielläkään, mutta voisiko syödä sen mahdollisesti pakkaamani makrulootan niin se ei mene biojätteeseen ja samalla säästyy yhden päivän työpaikkaruokalan maksu. Mies voisi seuraavana päivänä mennä sinne ruokalaan. Ei onnistu, kuulemma kiellän ja rajoitan, mies antaa palautteen raivohuudon kera. Eli hän vääristelee asioita koko ajan eikä suostu myöntämään sitä.
Kaikki mielipiteeni ohitetaan nykyään täysin. Olimme juuri katsomassa rautakaupassa saunaan uutta kiuasta. Näytin miehelle yhtä kiuasta ja sanoin, että tuo kiuas näyttää silmiini kivalta (en siis käskenyt ostaa vaan halusin ilmaista minkätyylisestä kiukaasti tykkään). Mies vastasi, että mä en halua sitä, mä haluan tuon kiukaan joka on hienompi. Ja asiasta ei keskusteltu enempää, miehen päätös piti. Mies on täysin joustamaton ja ehdoton nykyään kaikissa asioissa, mistään ei voi neuvotella ja mitään kompromisseja ei suostu tekemään.
Mies ei ole aikoihin enää hymyillyt tai ollut ylipäätään hyvällä, iloisella ja kepeällä tuulella. Aina on sellainen hapan ilme naamalla ja puhe on tiuskimista ja raivoamista. Aikoinaan kuitenkin menin naimisiin kiltin, luotettavan, iloisen ja hymyilevän nuoren miehen kanssa. Mitä on tapahtunut? Kyllä tuntuu tosi vaikealta ajatus että lopun ikääni tuollaisen ärjyveikon kanssa eläisin. Avioeroa olen ehdottanut, mutta mies ei sitä halua. Naisen logiikkani vaan sanoo, että jos puolisolle ei ole muuta tarjottavaa kuin murjotus ja ärjyhuuto niin luulisi miehen vaihtavan maisemaa paremmille apajille, mutta ei näytä toimivan naisen ja miehen logiikka samalla tavalla.
Minulla myös mies 47, yhdessä 15 v. ja hän kanssa kiukuttelee ja väittää että minä "määrään" eikä hän enää suostu alistumaan. On ihan eri mies kun kenen kanssa avioiduin, mutta hänestä minä olen muuttunut. Hän on täysin joustamaton, päättää itse kaiken yksin. On tunnekylmä minua kohtaan. Miehillä on vaihdevuodet, olen kuullut. ehkä tämä on joku hormonijuttu kun samanikäinen teilläkin? Murrosikäisen kiukuttelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että millaiseksi ongelmaksi poikkeavat siisteyskäsitykset voivat muodostua. Olen itse se suurpiirteinen. Puhdasta pitää olla, mutta sotkuista saa olla. Mies on sellainen, että järjestelee maton hapsutkin. Ja jäkättää joka päivä jostain, jonka olen "jättänyt lojumaan", niin kuin päivän lehden ruokapöydälle tai kahvikupin työpöydälle. Meille varmaan sopisi paremmin erillään asuminen...
Sama täällä. Itsekin olen mielestäni perussiisti eli en päästä paikkoja likaisiksi ja siivoilen joka päivä pikkuisen jotain, mutta elämän jäljet saavat kyllä mielestäni näkyä. Ei haittaa jos on vaate tuolin selkänojalla tai lehtiä/kahvikupit pöydällä, tai viltti rytyssä sohvalla. Mies sen sijaan on pirun kiukkuinen, jos ei ole kaikki just eikä melkein ojennuksessa :D Jos on esim. yllämainitut asiat valloillaan niin puhisee kuinka "täällä meillä on aina ihan hirveää!". No positiivinen puoli tässä on se, että siivoaa kyllä sitten ahkerasti, mutta itse toivoisin vähän rennompaa olemista kotona.... Tulee paineita itsellekin että kaiken pitäisi olla aina ihan täydellisesssä järjestyksessä.
Aika moni mies on mielestään perussiisti ja silti vaimo jäkättää harva se päivä jostain miehen auhuttamasta "sotkusta". Jotenkin näissä tapauksissa ollaan nopeasti taipuvaisia uskomaan, että mies ei ole siisti.
Monesti on myös kyse siitä, että on erilaisia toleransseja sotkuisuudelle tai lialle. Sitten jostaisn syystä sen useammin siivoavan täytyy aina pakottaa se toinenkin siihen samaan muottiin, tai muuten on jatkuvaa vääntöä asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on moniakin. Itsehän kuvittelin, että lapsen isä innokkaasta sitoutumisesta johtuen olisi loisto perheenisä, niin mitä vielä. Minulle tuli täydellisenä yllätyksenä monen vuoden haluttomuus, jonka aikana mies saattoi katsella kuitenkin pornoa. Samaan aikaan hän kielsi minua kuitenkin otattamasta huomenlahjakuvia ja tämä kirpaisee edelleen. Sen jälkeen kun kuulin maksullisista käymisestä, niin elämältä katosi lopultakin pohja.
Mies antoi minun ottaa vastaan työpaikan tältä paikkakunnalta, ennen kuin jäi kiinni kaikesta. Nyt kärvistelen kahden vaiheilla, että etsinkö uuden asunnon vai jäänkö vanhaan. Miehen mielestä kun ongelmia ei ole, ja hänelle on kriisivaiheet täysin epäselviä. Hän ei ymmärrä miten en shokkitilanteessa pystynyt käymään asioita läpi.
Otan osaa! Voimia!!!Saat jättää tuon pettäjän. J. --sus parantaa särkyneet sydämet. Itse jätin pettäjä-ilkiön. En ikinä ole katunut enkä kaivannut häntä!
Lisäksi tuli yllätyksenä miten paljon mies voi kontrolloida huomaamattaan. Laskut on avattu ennen kuin saan ne, oma aika nipistetään sotkemalla tahallaan koko kämppä, kuulustellaan menoja jne.. ja marmatetaan jos tulen suklaalevyn kanssa kaupasta "meidän piti laihduttaa". Tämä kuluttaa aivan loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Jep! On pelottavaa, miten sellaiseen käytökseen tottuu ja turtuu. Oma nyksäni on aivan huippu tyyppi silloin kun hän jaksaa yrittää, mutta väsyneenä tai stressaantuneena hänestä tulee juuri tuollainen. Ja kun viimeiset puolitoista vuotta meillä on ollut vauva/taapero talossa, hän on ollut tietysti väsynyt lähes päivittäin. Saan vähän väliä vääntää hänelle rautalangasta, että hänen on otettava muutkin huomioon ja pelattava tiimipeliä, jotta perhe-elämämme toimii. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pistää lusikat jakoon, kun mies on esimerkiksi päättänyt että hänen nälkänsä on tärkeämpi kuin lapsen nälkä ja syönyt nälkää kiljuvan taaperon edessä rauhassa ensin oman ruokansa, ennen kuin on ryhtynyt laittamaan lapselle ruokaa. Tai monen tunnin automatkalla päättänyt, että aikaa säästääksemme vain hän kuskina saa käydä huoltsikalla vessassa, viis siitä oliko muilla kyydissä olevilla hätä.
En kauhean usein järkyty palstan jutuista, mutta nyt kyllä loksahti suu auki. Oikeesti? En tietystikään tiedä teidän tilanteestanne juuri mitään, mutta tämän viestin perusteella kuulostaa siltä, että itse rupeisin virittelemään eroa. Väsyneenä/suuttuneena/tms. pitää silti huolehtia lasten tarpeista ensin, jos kyse on tosiaan taaperoikäisestä, joka ei pysty itseään ruokkimaan. Eihän se lapsi siihen tietystikään kuole, mutta hyvänen aika sentään! Käsittämätöntä itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe-elämää töihinsä karkaava mies. Yhtäkkiä kaikki pyöri töiden ympärillä.
Se kuinka vähän miehet noin keskimäärin panostaa suhteeseen pitkässä juoksussa. Unelmien prinssistä kuoriutuu aika minäkeskeinen yksintoimija, jota ei yhteiset jutut enää kiinnosta. Niitä tehdään "pakotettuna" kun "nainen pakotti". Tosi surullista jotenkin.
Miehenä sitä taas pettyy siihen, ettei mies itsessään ja ihmisenä ole arvokas naiselle, vaan se että mies suorittaa tiettyjä asioita naisen tahtomalla tavalla. Masentaahan sellainen ja vain töihin voi paeta.
Vähän tyhmä kommentti. Eihän nainenkaan ole itsessään ja ihmisenä arvokas miehelle, vaan se että nainen suorittaa tiettyjä asioita (esim seksi, hellyys, kodinhoito) miehen tahtomalla tavalla. Jos nainen ei suoriudu kuten mies tahtoo, niin alkaa nimittely pihatuksesta, nalkuttamisesta, kylmyydestä jne.
Kylläpäs vaan onkin. Tietysti en voi varmuudella puhua kuin omasta puolestani, mutta kyllä kun minä rakastun, niin rakastun nimenomaan siihen naiseen, hänen persoonaansa, tapaansa olla ja puhua ja ties mitä. Kaikkiin niihin lukemattomiin henkisiin ja fyysisiin asioihin jotka liittyvät nimenomaan siihen naiseen, ilman mitään suorituksia. Suorittaminen on sitten oma tasonsa jossa niitä konflikteja voi tulla syystä tai toisesta, mutta suoritukset eivät ole se syy miksi naisen kanssa yhteen mennään.
Miettikää nyt, mies on monesti niin hullaantunut naiseen että voi tehdä ihan hulluja ja typeriäkin asioita sen takia esimerkiksi erossa. Nainen taas liitelee seuraavaan suhteeseen kuin kevätperhonen, eikä taakseen katsele. Miespalikka on korvattavissa tuosta vain.
Totta. Moni mies esimerkiksi ottaa naiselta hengen pois siinä vaiheessa, kun ero tulee.
Kyllä, tätäkin tarkoitin.
Mitä mä just luin? Nyt valoja päälle, urpot. Sillä ei ole yhtään mitään tekemistä rakkauden kanssa, kun mies (tai nainen) tappaa kumppaninsa. Se kertoo ainoastaan tappajan vinksahtaneesta ajatusmaailmasta, jossa kumppani nähdään itselle kuuluvana omaisuutena eikä rakastettuna ihmisenä. Miten tämmöistä tuubaa saa lukea vielä nykyäänkin maassa, jonka pitäisi olla maailman tasa-arvoisimpia.
Ei se ole niin yksinkertaista. Monesti on kyllä ihan puhtaasta narsisimista kyse, mutta ihminen voi mennä rakkaudesta ja sen menettämisestä myös ihan vilpittömästi sekaisin.
Tutkimustietoon perustuva lähde tuolle väitteelle, kiitos.
Jaa, voikohan tuollaista edes tutkia. Kyllähän se ainakin tiedetään, että rakastuminen, etenkin alkuhuumassa, aiheuttaa aivoissa melkoisen myrskyn ja sitä leikillisesti joskus sanotaan jopa psykoosiksi. Mutta tekevät jotkut naisetkin hulluja asioita rakastuessaan, pitääkö heidätkin sitten järjestään luokitella narsisteiksi?
Sinä siis perustat väitteesi mutuun. Ymmärrätkö, että romantisoit henkirikosta ja vierität vastuuta tekijältä uhrille. Tekijän ei tarvitse olla narsisti tappaakseen, mutta edelleenkään sillä teolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Sillä on tekemistä vallitsevan kulttuurin ja naisen aseman kanssa, ja ikävä sanoa mutta sinun näkemyksesi on kyllä hyvin linjassa sen tutkitun faktan kanssa, että Suomi on EU:n toiseksi väkivaltaisin maa naisille.
En romantisoi mitään ja väkivalta kaikissa muodoissaan on väärin ja tekijän vastuulla. Sinulla on nyt ehkä joku oma agenda tässä niin vahvana, että keskustelu on livennyt sivuraiteille.
Minä tarkoitin sanoa vain, että mies rakastuu naiseen vahvemmin kuin nainen mieheen. Siihen liittyen sitten mainitsin, että tulee sitten myös ikäviä lieveilmiöitä joskus, mutta en puolustellut sitä mitenkään.
Miksi Suomi on tilastoissa tuollainen, johtunee eniten alkoholikulttuurista, joka ei kohtele miehiä täällä sen paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on moniakin. Itsehän kuvittelin, että lapsen isä innokkaasta sitoutumisesta johtuen olisi loisto perheenisä, niin mitä vielä. Minulle tuli täydellisenä yllätyksenä monen vuoden haluttomuus, jonka aikana mies saattoi katsella kuitenkin pornoa. Samaan aikaan hän kielsi minua kuitenkin otattamasta huomenlahjakuvia ja tämä kirpaisee edelleen. Sen jälkeen kun kuulin maksullisista käymisestä, niin elämältä katosi lopultakin pohja.
Mies antoi minun ottaa vastaan työpaikan tältä paikkakunnalta, ennen kuin jäi kiinni kaikesta. Nyt kärvistelen kahden vaiheilla, että etsinkö uuden asunnon vai jäänkö vanhaan. Miehen mielestä kun ongelmia ei ole, ja hänelle on kriisivaiheet täysin epäselviä. Hän ei ymmärrä miten en shokkitilanteessa pystynyt käymään asioita läpi.
Otan osaa! Voimia!!!Saat jättää tuon pettäjän. J. --sus parantaa särkyneet sydämet. Itse jätin pettäjä-ilkiön. En ikinä ole katunut enkä kaivannut häntä!
Lisäksi tuli yllätyksenä miten paljon mies voi kontrolloida huomaamattaan. Laskut on avattu ennen kuin saan ne, oma aika nipistetään sotkemalla tahallaan koko kämppä, kuulustellaan menoja jne.. ja marmatetaan jos tulen suklaalevyn kanssa kaupasta "meidän piti laihduttaa". Tämä kuluttaa aivan loppuun.
"Olen kokeillut kaikenlaisia dieettejä ja mikään ei ole toiminut." :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että mun lihominen on ukon ongelma.
Itsepä kiloni kannan.Oletettavasti miehen pitää kuitenkin pystyä kiihottumaan sinusta tai olla ilman seksiä?
Lisäksi ylipaino tuo mukanaan terveysongelmia.
Se pitää vain kestää. Minä en vain onnistu laihdutuksessa, vaikka kuinka yritän. Elämäntapamuutos kestää 3 päivää, pahimmillaan 3 tuntia. Mulla vaan ei ole itsekuria. :/
Alue: Aihe vapaa
Muut mukana olevat saa sitten tarvittaessa jatkaa matkaa pissalätäkössä istuen? Kuka siivoaa ja pyykkää mahdolliset vahingot? Ja miksi hitossa kukaan tuohon suostuu?