Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Kasvaminen eri suuntiin.
Mies ei koskaan puhu tunnepuolestaan. Ei ilmaise itseään ollenkaan tunteita sanoittamalla, on vaan. Puhuu arjen asioista, ei mitään sielukasta tai syvällistä.
On muuttunut yhä enemmän sulkeutuneeksi vuosien aikana.
Itse olen voimakkaasti tunneihminen, rakastan sanoja, nokkelia ilmaisuja, älykästä huumoria.. Syttyisin sanoista, ja siitä jos joku kumppani olisi verbaalisti älykäs.
No, eivät siis tarpeet kohtaa ja tunnen näivettyväni tässä liitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuiseksi muuttunut mies yllätti kirjoitti:
Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.
Meillä ihan sama juttu! Minkä ikäinen miehesi on ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Meillä yhteistä elämää noin 20 vuotta ja mies 45v. Johtuuko tuo miehen kiukuttelu alentuneista testosteronitasoista vai onko muuten vain päässä vinksahtanut? Lääkäriin en saa miestä, mutta kohta olen itse hermolomalla jos ei muutosta tule.
Kaikki vuorovaikutteinen keskustelu mitä yritän käynnistää on miehen mielestä kieltämistä tai rajoittamista. Jos kysyn ystävllisesti, että pakkaanko miehelle tämän päivän makaroonilaatikon tähteet huomiseksi evääksi niin mies raivoaa että en saa kieltää ja estää häntä menemästä työpaikkaruokalaan. No en kielläkään, mutta voisiko syödä sen mahdollisesti pakkaamani makrulootan niin se ei mene biojätteeseen ja samalla säästyy yhden päivän työpaikkaruokalan maksu. Mies voisi seuraavana päivänä mennä sinne ruokalaan. Ei onnistu, kuulemma kiellän ja rajoitan, mies antaa palautteen raivohuudon kera. Eli hän vääristelee asioita koko ajan eikä suostu myöntämään sitä.
Kaikki mielipiteeni ohitetaan nykyään täysin. Olimme juuri katsomassa rautakaupassa saunaan uutta kiuasta. Näytin miehelle yhtä kiuasta ja sanoin, että tuo kiuas näyttää silmiini kivalta (en siis käskenyt ostaa vaan halusin ilmaista minkätyylisestä kiukaasti tykkään). Mies vastasi, että mä en halua sitä, mä haluan tuon kiukaan joka on hienompi. Ja asiasta ei keskusteltu enempää, miehen päätös piti. Mies on täysin joustamaton ja ehdoton nykyään kaikissa asioissa, mistään ei voi neuvotella ja mitään kompromisseja ei suostu tekemään.
Mies ei ole aikoihin enää hymyillyt tai ollut ylipäätään hyvällä, iloisella ja kepeällä tuulella. Aina on sellainen hapan ilme naamalla ja puhe on tiuskimista ja raivoamista. Aikoinaan kuitenkin menin naimisiin kiltin, luotettavan, iloisen ja hymyilevän nuoren miehen kanssa. Mitä on tapahtunut? Kyllä tuntuu tosi vaikealta ajatus että lopun ikääni tuollaisen ärjyveikon kanssa eläisin. Avioeroa olen ehdottanut, mutta mies ei sitä halua. Naisen logiikkani vaan sanoo, että jos puolisolle ei ole muuta tarjottavaa kuin murjotus ja ärjyhuuto niin luulisi miehen vaihtavan maisemaa paremmille apajille, mutta ei näytä toimivan naisen ja miehen logiikka samalla tavalla.
Minulla myös mies 47, yhdessä 15 v. ja hän kanssa kiukuttelee ja väittää että minä "määrään" eikä hän enää suostu alistumaan. On ihan eri mies kun kenen kanssa avioiduin, mutta hänestä minä olen muuttunut. Hän on täysin joustamaton, päättää itse kaiken yksin. On tunnekylmä minua kohtaan. Miehillä on vaihdevuodet, olen kuullut. ehkä tämä on joku hormonijuttu kun samanikäinen teilläkin? Murrosikäisen kiukuttelua.
Vierailija kirjoitti:
Kasvaminen eri suuntiin.
Mies ei koskaan puhu tunnepuolestaan. Ei ilmaise itseään ollenkaan tunteita sanoittamalla, on vaan. Puhuu arjen asioista, ei mitään sielukasta tai syvällistä.
On muuttunut yhä enemmän sulkeutuneeksi vuosien aikana.
Itse olen voimakkaasti tunneihminen, rakastan sanoja, nokkelia ilmaisuja, älykästä huumoria.. Syttyisin sanoista, ja siitä jos joku kumppani olisi verbaalisti älykäs.
No, eivät siis tarpeet kohtaa ja tunnen näivettyväni tässä liitossa.
Sama!
Olen ihmetellyt miten työssään hauskana pidetty mieheni ei pysty omatoimisesti hoitamaan mitään sosiaalisia suhteitaan. Minä hoidan kaiken yhteydenpidon hänenkin tuttuihin. Tarkemmin ajatellen hän ei taida puhua mitään lastenkaan kanssa. Automatkoilla voi olla hiljaa vaikka 230 km ajettu.Ei kauhean kivaa matkaseuraa perheelle. Kerran oikein kokeilin, mutta minua alkoi ahdistaa.Onko muilla mykkiä miehiä. Huonoa käytöstä. Itsestään ei oikeastaan puhu mitään. Kerran oltiin lähipiirin lakkiasiissa. Kävi ilmi että hänellä oli ollut 6 ällää, laudaturia. Kuusinen antoi lakit näille huippusuorittajille. Jaa , enkö mä ole kertonut, enhän mä muuten olis diplomi-. insinööri. olihan broidillakin 6 ällä ja siitä tuli tekniikan tohtori. Ei selvänäkijä vaimo.
Olipa jollekin yllätys ettei city-nainen ole hakannut halkoja eikä vaihda jarrupaloja. Se ei tarkoita ettei sinun tarvitsis tiskata,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että 10 vuodessa mies ei ole avioliittolupauksestaan huolimatta saanut edes ostettua kihlasormusta. On periaatteessa asiat hyvin, mutta silti vaivaa, kun en kahden lapsen jälkeen kelpaa vaimoksi. Kun otan asian puheeksi, edessä on vähintään kuukauden mykkäkoulu. Mitään järkevää, saati järjetöntä, selitystä en ole lupauksen rikkomiseen saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se, että 10 vuodessa mies ei ole avioliittolupauksestaan huolimatta saanut edes ostettua kihlasormusta. On periaatteessa asiat hyvin, mutta silti vaivaa, kun en kahden lapsen jälkeen kelpaa vaimoksi. Kun otan asian puheeksi, edessä on vähintään kuukauden mykkäkoulu. Mitään järkevää, saati järjetöntä, selitystä en ole lupauksen rikkomiseen saanut.
Mies ei halua naimisiin kanssasi. Ei olisi kannattanut tehdä lapsia ilman avioliittoa.
Avoliitosta on helpompi lähteä ja sitä mies varmaan tuossa alitajuisesti petaa.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Kasvaminen eri suuntiin.
Mies ei koskaan puhu tunnepuolestaan. Ei ilmaise itseään ollenkaan tunteita sanoittamalla, on vaan. Puhuu arjen asioista, ei mitään sielukasta tai syvällistä.
On muuttunut yhä enemmän sulkeutuneeksi vuosien aikana.
Itse olen voimakkaasti tunneihminen, rakastan sanoja, nokkelia ilmaisuja, älykästä huumoria.. Syttyisin sanoista, ja siitä jos joku kumppani olisi verbaalisti älykäs.
No, eivät siis tarpeet kohtaa ja tunnen näivettyväni tässä liitossa.
Itse olen juuri lähtenyt samanlaisesta liitosta, ja vaikka asiaa vielä harkitessani pelkäsin kuollakseni yksinjäämistä ja sitä että jos teenkin virheen, niin nyt voin todeta että paras päätös koskaan!
Rakensin uuden elämän ja kodin, ajatus yksinolosta ei enää pelottanut, päinvastoin, se tuntui vapauttavalta! Ja kun vähiten odotin, elämääni astui ihminen joka on avoin, älykäs, huumorintajuinen ja ennen kaikkea läsnä myös psyykkisesti. Olenkin tajunnut että entisessä suhteessani olin ollut yksin jo vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se miten musta tuli itsestäänselvyys miehelle kun oltiin naimisissa. Häiden jälkeen ei treffi-iltoja tai mitään yhteistä ajanviettoa muuta kuin kotona telkkarin katsominen, koska eihän enää tartte panostaa kun ollaan jo naimisiin asti päästy. Miehestä myös tuli tarkka rahoistaan ja miehen ajatusmaailman mukaan jos meille olisi tullut lapsi, olisi mun oma ongelma miten rahani (mammalomarahat) riittävät mun puolikkaan asuntolainan ja yhtiövastikkeen maksuun ja siihen päälle juoksevat kulut. Sitten lopulta kun ero tuli niin mies ruinasi vielä vuoden jälkeenkin perään että voitaisko silti vielä puhua ja yrittää uudelleen, samaan aikaan kun valitti että yksin asuminen on kallista ja mun olisi pitänyt antaa hänelle erossa rahaa vaikka hän sai pitää kaikki huonekalut ja astiat mitä oltiin yhdessä ostettu. (Ihan yhtä köyhiä oltiin ja tulotkin oli samat.)
Sitten taas on yllättänyt uudessa parisuhteessani toisen huomaavaisuus ja se ettei mulle tule ahdistuksia ollenkaan. Kaikki on jotenkin luonnollista ja mies fiksaa mielellään mun autosta pikkujuttuja ja tekee ruokaa ja kauppaan mennessä kysyy tarttenko jotain. Osaa omatoimisesti ruokkia mun lemmikinkin jos on keittiössä ennen mua. Yhdessä sovitaan harrastuspäivät suurinpiirtein samoiksi, että jää yhteistäkin aikaa enkä mä ole enää se joka hyppää toisen aikataulujen mukaan. On ollut vähän totuttelemista. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Jep! On pelottavaa, miten sellaiseen käytökseen tottuu ja turtuu. Oma nyksäni on aivan huippu tyyppi silloin kun hän jaksaa yrittää, mutta väsyneenä tai stressaantuneena hänestä tulee juuri tuollainen. Ja kun viimeiset puolitoista vuotta meillä on ollut vauva/taapero talossa, hän on ollut tietysti väsynyt lähes päivittäin. Saan vähän väliä vääntää hänelle rautalangasta, että hänen on otettava muutkin huomioon ja pelattava tiimipeliä, jotta perhe-elämämme toimii. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pistää lusikat jakoon, kun mies on esimerkiksi päättänyt että hänen nälkänsä on tärkeämpi kuin lapsen nälkä ja syönyt nälkää kiljuvan taaperon edessä rauhassa ensin oman ruokansa, ennen kuin on ryhtynyt laittamaan lapselle ruokaa. Tai monen tunnin automatkalla päättänyt, että aikaa säästääksemme vain hän kuskina saa käydä huoltsikalla vessassa, viis siitä oliko muilla kyydissä olevilla hätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Jep! On pelottavaa, miten sellaiseen käytökseen tottuu ja turtuu. Oma nyksäni on aivan huippu tyyppi silloin kun hän jaksaa yrittää, mutta väsyneenä tai stressaantuneena hänestä tulee juuri tuollainen. Ja kun viimeiset puolitoista vuotta meillä on ollut vauva/taapero talossa, hän on ollut tietysti väsynyt lähes päivittäin. Saan vähän väliä vääntää hänelle rautalangasta, että hänen on otettava muutkin huomioon ja pelattava tiimipeliä, jotta perhe-elämämme toimii. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pistää lusikat jakoon, kun mies on esimerkiksi päättänyt että hänen nälkänsä on tärkeämpi kuin lapsen nälkä ja syönyt nälkää kiljuvan taaperon edessä rauhassa ensin oman ruokansa, ennen kuin on ryhtynyt laittamaan lapselle ruokaa. Tai monen tunnin automatkalla päättänyt, että aikaa säästääksemme vain hän kuskina saa käydä huoltsikalla vessassa, viis siitä oliko muilla kyydissä olevilla hätä.
Anteeksi vaan, mutta miehesi on käytökseltään ihan tampio. Miten perustelee sen, että monen tunnin automatkalla pitää säästellä minuutteja? Entä kiusaa nälkäistä lasta syömällä itse sen edessä? Eipä tollasta luonnetta varmaan millään pysty korjaamaan, jos muiden huomioon ottaminen on noin vaikeaa - oma lapsi ja puoliso sentään kyseessä! Yleensä tämmöiset tyypit on sitten kaveriporukassa höveleitä ja joustavia, ja lähimmäiset saa kärsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36329 kirjoitti:
Oman edun tavoittelu
Mikä saa sinut ajattelemaan, että tämä on ongelma? Minusta parisuhde voi olla hyvä vain, kun molemmat hakevat (ja saavat) siitä hyvää itselleen, omat tarpeensa tyydytetyiksi.
Olen eri, mutta tuo voisi olla ongelma ihan vaikka siten, että toinen pyrkii häpeilemättä aina poimimaan rusinat pullasta yhteisissä asioissa tai junailemaan asioita niin, että esim. eron tullen mahdollisimman paljon tai arvokkain osuus yhteisenä aikana kertyneestä omaisuudesta jäisi hänelle, toisen osapuolen kustannuksella. Tai arkipäiväisemmällä tasolla vaikka siten, että hän haluaa aina ensimmäisenä vessaan, aina sen viimeisen keksin, häippäsee suihkuun heti saatuaan itse vaikka toinen ei olisi vielä saanut, ottaa aina auton omaan käyttöön vaikka toisellakin olisi tarvetta sille jne.
Hyi hemmetti mikä tyyppi - tuli oma eksä mieleen tästä. Kuinka arkipäiväinen itsekkyys on normaali tapa toimia, miten siihen tottui. Sitten kun joku on epäitsekäs ja antelias sua kohtaan, melkein purskahtaa itkuun. Kun on koko ajan joutunut olemaan kakkossijalla tarpeidensa kanssa.
Jep! On pelottavaa, miten sellaiseen käytökseen tottuu ja turtuu. Oma nyksäni on aivan huippu tyyppi silloin kun hän jaksaa yrittää, mutta väsyneenä tai stressaantuneena hänestä tulee juuri tuollainen. Ja kun viimeiset puolitoista vuotta meillä on ollut vauva/taapero talossa, hän on ollut tietysti väsynyt lähes päivittäin. Saan vähän väliä vääntää hänelle rautalangasta, että hänen on otettava muutkin huomioon ja pelattava tiimipeliä, jotta perhe-elämämme toimii. Välillä on oikeasti tehnyt mieli pistää lusikat jakoon, kun mies on esimerkiksi päättänyt että hänen nälkänsä on tärkeämpi kuin lapsen nälkä ja syönyt nälkää kiljuvan taaperon edessä rauhassa ensin oman ruokansa, ennen kuin on ryhtynyt laittamaan lapselle ruokaa. Tai monen tunnin automatkalla päättänyt, että aikaa säästääksemme vain hän kuskina saa käydä huoltsikalla vessassa, viis siitä oliko muilla kyydissä olevilla hätä.
Anteeksi vaan, mutta miehesi on käytökseltään ihan tampio. Miten perustelee sen, että monen tunnin automatkalla pitää säästellä minuutteja? Entä kiusaa nälkäistä lasta syömällä itse sen edessä? Eipä tollasta luonnetta varmaan millään pysty korjaamaan, jos muiden huomioon ottaminen on noin vaikeaa - oma lapsi ja puoliso sentään kyseessä! Yleensä tämmöiset tyypit on sitten kaveriporukassa höveleitä ja joustavia, ja lähimmäiset saa kärsiä.
Suotta pyydät anteeksi, olet ihan oikeassa. Tuossa automatkassa kyse oli siitä, että hän halusi ehtiä yhteen erikoisliikkeeseen vielä samana päivänä ja oli siinä ja siinä, ehdittäisiinkö tarpeeksi ajoissa perille. Siihen liikkeeseen ehtiminen juuri sinä päivänä ei kuitenkaan olisi ollut oikeasti kriittistä, hän vain halusi saada asian pois alta. Lapsen nälkä vs. oma nälkä -tapauksessa hän istutti lapsen valmiiksi syöttötuoliin ruokapöydän ääreen, jottei joutuisi vahtimaan taaperon puuhia syödessään, ja sitten ilmeisesti vain päätti, että hänen oma nälkänsä oli kovempi. Eikä ajatellut asiaa lapsen kantilta. Korpeaa vieläkin muistella tuota...
Ennen lasta meidän yhteiselämä oli tosi helppoa ja mukavaa puoli vuosikymmentä, eikä tuo ikävämpi puoli miehestä tullut esiin kuin kerran pari vuodessa. Laitoin sen aina huonojen päivien tai krapulan piikkiin. Nyt tietenkin toivon, että olisin ollut viisaampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että millaiseksi ongelmaksi poikkeavat siisteyskäsitykset voivat muodostua. Olen itse se suurpiirteinen. Puhdasta pitää olla, mutta sotkuista saa olla. Mies on sellainen, että järjestelee maton hapsutkin. Ja jäkättää joka päivä jostain, jonka olen "jättänyt lojumaan", niin kuin päivän lehden ruokapöydälle tai kahvikupin työpöydälle. Meille varmaan sopisi paremmin erillään asuminen...
Sama täällä. Itsekin olen mielestäni perussiisti eli en päästä paikkoja likaisiksi ja siivoilen joka päivä pikkuisen jotain, mutta elämän jäljet saavat kyllä mielestäni näkyä. Ei haittaa jos on vaate tuolin selkänojalla tai lehtiä/kahvikupit pöydällä, tai viltti rytyssä sohvalla. Mies sen sijaan on pirun kiukkuinen, jos ei ole kaikki just eikä melkein ojennuksessa :D Jos on esim. yllämainitut asiat valloillaan niin puhisee kuinka "täällä meillä on aina ihan hirveää!". No positiivinen puoli tässä on se, että siivoaa kyllä sitten ahkerasti, mutta itse toivoisin vähän rennompaa olemista kotona.... Tulee paineita itsellekin että kaiken pitäisi olla aina ihan täydellisesssä järjestyksessä.
Aika moni mies on mielestään perussiisti ja silti vaimo jäkättää harva se päivä jostain miehen auhuttamasta "sotkusta". Jotenkin näissä tapauksissa ollaan nopeasti taipuvaisia uskomaan, että mies ei ole siisti.
Vierailija kirjoitti:
Mies haluaa s*ksiä huomattavasti harvemmin eikä ole koskaan innostunut kokeilemaan mitään uutta. Mies on kohta eläkeiässä ja halut vain vähenee vuosi vuodelta. Mä olen vähän päälle 40 ja halut vaan lisääntyy ja samalla myös kokeilunhalu. En todellakaan tiedä, miten ratkaista tilanne, jossa mies innostuu asiasta parin kuukauden välein ja mä haluaisin monta kertaa viikossa enkä jaksaisi enää jyystää samassa asennossa. Erotakaan en haluaisi, koska muuten kaikki hyvin, mutta kauhistuttaa ajatus seksittömästä loppuelämästä.
Koita muistaa, että elämässä on niin paljon muutakin kuin seksi.
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että 10 vuodessa mies ei ole avioliittolupauksestaan huolimatta saanut edes ostettua kihlasormusta. On periaatteessa asiat hyvin, mutta silti vaivaa, kun en kahden lapsen jälkeen kelpaa vaimoksi. Kun otan asian puheeksi, edessä on vähintään kuukauden mykkäkoulu. Mitään järkevää, saati järjetöntä, selitystä en ole lupauksen rikkomiseen saanut.
Mies ei halua naimisiin kanssasi. Ei olisi kannattanut tehdä lapsia ilman avioliittoa.
Avoliitosta on helpompi lähteä ja sitä mies varmaan tuossa alitajuisesti petaa.
Mä niin tiesin että joku tulee jeesustelemaan tuolla "ensin naimisiin, sitten lapset" 😂 Eli mun vika kun mies ei pidä lupaustaan. Jep jep.
Kaikista yllättävintä on se, kuinka jokaisessa suhteessa tulee uudenlaisia tunteita, joita ei osannut odottaa. Samoin suhteen edetessä. Aina ei alkuun huomaa tai ymmärrä kaikki uusia tuntemuksia ja niitä on vaikea pukea sanoiksi. Tietenkin äänen puhuminen auttaa.
Toinen on se, kuinka olen tottunut ensiksi käsittelemään asiat päässäni ennen kuin kerron ajatuksistani ääneen. Tämä toimintapa aiheuttaa usein hankaluuksia.
Yhteenvetona: Asioiden käsittely ja tunnepuolen asiat. Paljon on vielä tsempattavaa näillä osa-alueilla, ettei tule väärinymmärretyksi.
Alue: Aihe vapaa
Mun ex oli tyytyväinen, kun pääsi naimisiin. Sen jälkeen loppui miellyttäminen. Ukko kävi suihkussa kerran viikossa. Vaihtoi vaatteet hyvin harvoin. Alusvaatteet oli 10 vuotta vanhoja ja osin risoja. Telkkua katsellessa kädet oli aina omissa munissa. Erohan siitä tuli. Kyllä oikea mies huolehtii itse peseytymiset ja vaatteet eikä jatkuvalla syötöllä veivaa muniaan.