Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta, minulle on tärkeää moni asia, enkä näe siinä mitään väärää. Minusta on parempaa vanhuus luotettavassa parisuhteessa kun muutama kiimainen perjantai-ilta jossain discossa eronneena suurella tunteella.

Juu, ihmisillä saa olla erilaiset ihmissuhdearvot, ja on ihan normaalia, että on. Minulle "kiimaiset illat" eli hauskanpito, romanttinen jännite ja seksi ovat huomattavasti tärkeämpiä asioita kuin turvallisuus. Oloni on täysin turvallinen ja luottavainen ihan sinkkunakin. Parisuhteesta haen hyvää seksiä, intohimoa ja toisesta nauttimista, jos näihin tarpeisiin ei vastata, olen mieluummin yksin.

t. eri

Ja se on ihan ok, mutta miksi ihmeessä näitä haluavat ihmiset menevät naimisiin ja parisuhteisiin ja hankkivat lapsia? Jos kerran se on tärkeintä, miksei pysytä sinkkuina? Vai eikä siinä ole samaa jännitystä?

Eikö se ole aika itsekästä perustaa perhe ja sitten viedä se niiltä kaikilta muilta siihen kuuluvilta pois, koska itsestä tärkeintä on romanttinen jännite ja hauskanpito ja tasaisin välein kaikki on rikottava sitä saadakseen? Kai jokainen ymmärtää ettei sitä perjantaikiimaa voi saada joka perjantai 40 vuotta kestävissä parisuhteissa? Mutta sen sijaan saa paljon muuta, jota kannattaa arvostaa ja vaalia, vai eikö sellaista enää ole perheissä ja parisuhteissa? Mikään ei ole minkään arvoista paitsi se oma tunne?

Taidat olla nainen, jos luulet että kaikki voivat saada tarpeeksi seksiä, läheisyyttä ja romantiikkaa sinkkuina? 😊

Kysymyksesi onkin melko älytön. Halusin parisuhteen JUURI SIKSI, että nämä asiat ovat minulle tärkeitä. Jos ne eivät olisi, olisin pysynyt sinkkuna.

No miksi ihmeessä jonkun tunteen takia olet valmis heittämään sen kaiken pois? Kyse oli siis siitä, onko tärkeintä tunne vai muut asiat? Minä väitän, että tunnetta ei kannata pitää tärkeimpänä ja sinä(?) väität, että ihminen on tyhjä ja turha, jollei aseta omaa tunnetta tärkeimmäksi.

Koska moni tekee sen, heittää paljon todella hyvää ja arvokasta pois ja muille tärkeää, kuten lapsille oma ehjä perhe esimerkiksi on, älyttömän helposti. Ja siis ihan vain jonkun tunteen takia.

En usko todellakaan sen läheisyyden helppoon saamiseen. Päinvastoin ja siksi se tuntuu vielä ihmeellisemmältä, että erotaan, koska joku tyyppi saa tuntumaan joltain pienen ajan, kun todennäköisyys sen tunteen pysyväksi muuttuminen on vielä todella pieni.

Mitä vanhemmaksi mies tulee, sitä neuroottisemmaksi muuttuu hänen suhtautumisensa fyysisiin vaivoihin. Enkä tarkoita miesflunssaa vaan sitä, että jos vaikka jostain vähän pistää tai kolottaa, niin se on esittelemässä tätä mystistä vaivaansa noin puolen tunnin välein, tyyliin "nyt tästä [osoittaa kohtaa] pistää vähemmän kuin viimeksi mutta tästä [osoittaa toista kohtaa] jotenkin nipistelee ja kuumottaa". En keksi enää mitään sanottavaa näihin, kun 100% ovat olleet sellaisia vaivoja, jotka ovat itsekseen vaan hävinneet, ei siis ole löytynyt mitään vakavampaa.

Juteltiin tästä muutaman kerran ja se sanoi itsekin, että ehkä hänellä on joku alitajuntainen kuolemanpelko, kun jokainen pienikin kolotus aiheuttaa paniikin. En osaa sanoa niihin enää muuta kuin että odota huomiseen, jos menee pahemaksi niin käy lääkärissä. Sille on ihan turha sanoa esim, että venyttele, käy hieronnassa, ota särkylääke, jos sen niska on jumissa 10 tunnin tietokoneella istumisen jälkeen. Ehei, sen on pakko tarkoittaa jotain pahempaa, varmaan jotain niskasyöpää suurin piirtein.

Itsellä oikeasti vaikeita terveysongelmia, joiden kanssa kamppailen, ja välillä tekisi mieli sanoa, että nyt turpa kiinni ihan oikeesti, mulla on hermosärkyä joka päivä enkä silti käy sitä kenellekään itkemässä 1000 kertaa päivässä. En silti sano, koska ei siitä mitään hyötyä kenellekään olisi, pahoittaisin vain hänen mielensä.

Mies on vuosikymmenten myötä muuttunut todella aamuvirkuksi. Herää klo 4-5 aamulla. Minä taas olen iltavirkku ja menen nukkumaan noin klo 12-02, jos vain pystyn. Muutama vuosi lisää, niin ei varmaan edes nähdä toisiamme enää, kun nukutaan niin eri aikoihin

Minulla myös miehen haluttomuus, halusi kyllä lasta, mutta ei olisi jaksanut tehdä sitä. Lapsen syntymän jälkeen kaikki muukin hellyys ja kiinnostus kahden keskeisiin hetkiin päättyi. Oma reaktio yllätti myös, rakastuin toiseen ja minulla oli lyhyt suhde. Sen jälkeen yllätti, miten koville se otti miehellä. Hän ei halunnut erota, mutta jauhoi asiasta monta vuotta ja muuttui tosi ilkeäksi. Eikä koskaan osannut nähdä itsellään mitään osaa tai arpaa asiaan. Mihinkään pariterapiaan ei myöskään suostunut.

Myös se yllätti, miten nopeasti kotitöistä tuli minun töitäni lapsen saamisen jälkeen. Olimme olleet yhdessä jo monta vuotta ennen sitä ja jakaneet kotityöt. Sitten olin lapsen kanssa kotona reilun vuoden ja siinä ajassa kotityöt olivatkin jotenkin siirtyneet minulle.

Enää emme ole naimisissa enkä ole uskaltanut etsiä uuttakin suhdetta, sen verran jäi traumoja.

Se, että nainen luule, että voin haluta hänet samalla tavalla kuin 5 vuotta, silloin hän painoi 50kg ja nyt 85kg, tämä keho positiivinen p*aska saa hänet ajattelemaan että nyt kun hän ei meikkaa, ei ajaa karvoja, semmonen puoli kalju kampaus niin minun pitäisi kiihotua kun silloin ku hän oli hoikka, käytti naisellisia vaateita, meikkasi ja sheivasi ja oli semmonen pirteä ihana nainen johon rakastuin. Mutta monille on aika vaikea ymmärtää että kyllä se miltä ihminen näyttää on toiselle tärkeä, jos rakastuu ylipainosen ihmiseen ja hän laihtuu alipainoon asti varmaan on eri tunteet, niin tässäkin sama asiaa. Mutta sitten ihmetellään että kun miehen haluttomuus vaivaa. Kaverin vaimo joka oli ylipainoinen joutui laihtumaan sairauden takia 20kg ja kaveri kertoi että heidän seksi elämä on nyt paljon paljon parempi ja että hän on tavallaan uudestaan ihastunut vaimoon kun näyttää niin kuin ennen oli, hoikka.

Rakkauden puute.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se yllätti, miten tärkeää on että kumppaneiden huumorintajut sopivat yhteen. Ennen tuota suhdetta en ollut osannut koskaan edes ajatella, että ihmisten käsitys siitä, mikä on hauskaa ja mikä ei, voisi poiketa niin paljon toisistaan ettei yhteiselosta tule mitään. Kolme vuotta yritin päästä samalle aaltopituudelle ihmisen kanssa, joka koki olevansa erittäin humoorintajuinen ja hauska tyyppi ja jonka kaikki huumori perustui ympärillä olevien ihmisten pilkkaamiseen. Koin hänen läpänheittonsa hauskana aluksi, mutta muutettuamme yhteen minusta tuli jatkuvan roastaamisen kohde eikä mikään ollut hänelle pyhää. Mitä arkaluontoisempi ja henkilökohtaisempi asia oli kyseessä, sitä suuremmalla innolla hän irvaili asiasta. Jos loukkaannuin tai pyysin häntä lopettamaan, sain kuulla olevani huumorintajuton tosikko. Hänen mielestä olin tylsä, kun nauroin ennemmin harmittomille jutuille. Suhde hajosi omaan mahdottomuuteensa ennen kuin neljä vuotta yhteiseloa ehti tulla täyteen.

Tositen pilkaaminen ei ole mitään huumoria. Ihan vinksahtanutta.

Niin no, monien standup-koomikoiden vitsit perustuvat nimenomaan toisten pilkkaamiseen, ja keikat vetävät yleisöä kuin häkä. Esim. Jimmy Carr on luonut oikein kansainvälisen uran mollaamalla muita. Valitettavasti sellainen tosiaan on hauskaa monien mielestä.

Minut on yllättänyt se miten paljon toista ihmistä tarvitsee ja miten hyvä olo tulee puolison lähellä olemisesta, halaamisesta ja suutelemisesta. Tuntuu pahalta olla ilman toista ja rakkautta.

Todella huonon parisuhteen jälkeen on yllättänyt, että voi olla sellaisessa parisuhteessa, jossa on hyvä olla. Joskus joku pieni asia saattaa hetken ärsyttää, mutta kun on kulkenut helvetin läpi, niin osaa arvostaa normaalia, hyvää arkea ja turvallista suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Että miehen on pakko puhua koko helvatun ajan tunteista. Oi jeesus armahda.

Ei ole pakko. Saahan nainen arvailla toki. Me miehet emme välitä miltä tuntuu, kun tehtävä on tärkein.

Fuuuuk my feelings.

Ettei ketään ole juurikaan kiinnostunut toisista ihmisistä, tuijotetaan vain kännykkää.

Meillä oikeastaan isoin ongelma ainakin minulle on ollut se, ettei mieheni ollutkaan se, joksi häntä kuvittelin.

Suhteemme alkuaikoina hän kertoi laajalti itsestään ja elämästään ennen minua ja miten hän parisuhteissaan on käyttäytynyt. Nämä perinteiset: "minulla ei ole naisia pahemmin ollut, en ole koskaan pettänyt ketään, jne" -tarinat. Hän halusi minun poistavan Facebook-kavereista ja Insta-seuraajista kaikki, joiden kanssa olen ollut. Poistin, eikä heitä montaa edes ollut. Halusin hänen tekevän samoin. Tämä ei meinannutkaan onnistua häneltä mitenkään. Moni jonka hän poisti Facebookista, jäi kuitenkin Instaan, jne. Tietenkin oletin ja odotin, että hän tekisi saman, mitä edellyttää minulta. 

Tämä kuukausia häneltä vienyt "vaikea prosessi" toi tietooni monenlaisia asioita hänen historiastaan. Samaan aikaan aloin sieltä ja täältä kuulemaan kaikenlaista. Pikkuhiljaa selvisi, että mieheni onkin peluri ja hänellä on aina ollut monta rautaa tulessa. Ei hän vieläkään myönnä mitään, mutta jollain tavalla tämä syö mua. Olisin halunnut kuulla totuuden heti alussa, olisin sen johdosta voinut tehdä omat johtopäätökseni samantien.

Vierailija kirjoitti:

Niin, eli jos olen sopiva palikka joka sopii naisen suunnitelmiin, niin minut otetaan mukaan ja pitäisi olla vielä otettu siitä, että pääsee toteuttamaan naisen suunnitelmaa juuri hänen haluamallaan tavalla. Mutta mikä minä olen naiselle yksilönä, tyyppinä, miehenä, Perttinä? Miksi juuri minä? Vai voisiko se olla yhtä hyvin joku muu, kunhan suostuu samaan järjestelyyn ja toimittaa samat resurssit?

Tuntuuko tutulta keskustelulta? :D

Tottakai se voisi olla joku muu. Parisuhteessa kyse on tarpeista. En minäkään oleta, että kukaan haluaa olla kanssani, jos en huolehdi itsestäni eikä minulla ole mitään annettavaa suhteelle. Tietenkään!

Siihen omaan puolisoon rakastuu todella vasta sitten, kun näkee, että häneltä saa jopa enemmän, mitä odotti. Niin kävi minulle.

En olisi halunnut suhdetta ollenkaan, mutta tämä mies oli niin upea tyyppi, että halusin jakaa elämäni hänen kanssani.

Ihan hyviä tyyppejä on tietysti ollut elämässäni aiemminkin, mutta en olisi voinut kuvitellakaan esim. yhteen muuttamista jonkun työttömän rokkarin kanssa. Sellaiset miehet on vain hetken hauskanpitoa varten, ei elämän mittaiseen suhteeseen.

Kaikelle on aikansa ja paikkansa.

Mulle on ollut iso yllätys miten älykäs, itsereflektioonkin esim työelämässä ja ystävyyssuhteissa kykenevä, aikaansaapa mies taantuu aivan 10-vuotiaan tasolle parisuhteessa eikä tiedä itsekään miksi. Onneksi ei sentään siitä väitä vastaan, vaan pystytään asiasta puhumaan.

Eniten yllätti se, että täydellinen suhde voi päättyä yhtäkkiä puolison menehtymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni sanoi, että jos seksi loppuu niin rakkauskin on kuollut ennen sitä. Ja perään sanoi, että ei ymmärrä miten edes voi tuosta vain lakata rakastamasta kumppaniaan. Onko rakkautta koskaan ollutkaan.

Monelle miehelle tulee erektio-ongelmat noin viisikymppisenä ja seksi loppuu. Tämä on syy, miksi niin moni keski-ikäinen nainen ottaa eron.

Aiheesta ei puhuta, koska erektio-ongelmat ovat edelleen tabu. Seksin loppumiseen loppuu rakkauskin, niin se vaan usein menee.

Kiukkuiseksi muuttunut mies yllätti kirjoitti:

Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.

Meillä ihan sama juttu! Minkä ikäinen miehesi on ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Meillä yhteistä elämää noin 20 vuotta ja mies 45v. Johtuuko tuo miehen kiukuttelu alentuneista testosteronitasoista vai onko muuten vain päässä vinksahtanut? Lääkäriin en saa miestä, mutta kohta olen itse hermolomalla jos ei muutosta tule.

Kaikki vuorovaikutteinen keskustelu mitä yritän käynnistää on miehen mielestä kieltämistä tai rajoittamista. Jos kysyn ystävllisesti, että pakkaanko miehelle tämän päivän makaroonilaatikon tähteet huomiseksi evääksi niin mies raivoaa että en saa kieltää ja estää häntä menemästä työpaikkaruokalaan. No en kielläkään, mutta voisiko syödä sen mahdollisesti pakkaamani makrulootan niin se ei mene biojätteeseen ja samalla säästyy yhden päivän työpaikkaruokalan maksu. Mies voisi seuraavana päivänä mennä sinne ruokalaan. Ei onnistu, kuulemma kiellän ja rajoitan, mies antaa palautteen raivohuudon kera. Eli hän vääristelee asioita koko ajan eikä suostu myöntämään sitä.

Kaikki mielipiteeni ohitetaan nykyään täysin. Olimme juuri katsomassa rautakaupassa saunaan uutta kiuasta. Näytin miehelle yhtä kiuasta ja sanoin, että tuo kiuas näyttää silmiini kivalta (en siis käskenyt ostaa vaan halusin ilmaista minkätyylisestä kiukaasti tykkään). Mies vastasi, että mä en halua sitä, mä haluan tuon kiukaan joka on hienompi. Ja asiasta ei keskusteltu enempää, miehen päätös piti. Mies on täysin joustamaton ja ehdoton nykyään kaikissa asioissa, mistään ei voi neuvotella ja mitään kompromisseja ei suostu tekemään.

Mies ei ole aikoihin enää hymyillyt tai ollut ylipäätään hyvällä, iloisella ja kepeällä tuulella. Aina on sellainen hapan ilme naamalla ja puhe on tiuskimista ja raivoamista. Aikoinaan kuitenkin menin naimisiin kiltin, luotettavan, iloisen ja hymyilevän nuoren miehen kanssa. Mitä on tapahtunut? Kyllä tuntuu tosi vaikealta ajatus että lopun ikääni tuollaisen ärjyveikon kanssa eläisin. Avioeroa olen ehdottanut, mutta mies ei sitä halua. Naisen logiikkani vaan sanoo, että jos puolisolle ei ole muuta tarjottavaa kuin murjotus ja ärjyhuuto niin luulisi miehen vaihtavan maisemaa paremmille apajille, mutta ei näytä toimivan naisen ja miehen logiikka samalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, että täydellinen suhde voi päättyä yhtäkkiä puolison menehtymiseen.

Mitä tapahtui?

Minua on yllättäny seesteisyys. Se ettei ole ongelmia. Tai jos onkin, niin ne ovat niin mitättömän pieniä.

Vierailija kirjoitti:

Kiukkuiseksi muuttunut mies yllätti kirjoitti:

Ennen mies oli tosi kiltti ja huomaavainen. Nyt on alkanut jatkuva epälooginen kiukuttelu. Nallkuttaa joka asiasta ja ottaa kierroksia todella helposti. Jos sanon takaisin, alkaa korottaa ääntään että älä huuda ja miksi en voi olla hiljaa. Alkaa räyhätä vaikka siitä että sanon olevani väsynyt. Alkaa hirveä tenttaaminen että miksi sitten en mene nukkumaan ja mitä valitat että olet väsynyt kun kerran olet valveilla. ääni koko ajan korottuen. Tätä sitten koko ilta eri asioista joita keksii. Sitten kun menetän hermoni että saanko nyt rauhassa hetken katsoa televisiota tai jotain ilman että mulle suututaan joka asiasta. (koska tässä vaiheessa varmasti ei enää tule uni vaikka haluaisinkin) Taas suututaan minulle ja huudetaan että älä huuda ja voitko lopettaa tuon haukkumisen ja paiskotaan ovia. En ymmärrä. Kun yritän puhua asiasta olen minä kuulemma aina hänelle vihainen ja hän ei jaksa sitä että huudan hänelle koko ajan.. Että silleen.

Meillä ihan sama juttu! Minkä ikäinen miehesi on ja kuinka kauan olette olleet yhdessä? Meillä yhteistä elämää noin 20 vuotta ja mies 45v. Johtuuko tuo miehen kiukuttelu alentuneista testosteronitasoista vai onko muuten vain päässä vinksahtanut? Lääkäriin en saa miestä, mutta kohta olen itse hermolomalla jos ei muutosta tule.

Kaikki vuorovaikutteinen keskustelu mitä yritän käynnistää on miehen mielestä kieltämistä tai rajoittamista. Jos kysyn ystävllisesti, että pakkaanko miehelle tämän päivän makaroonilaatikon tähteet huomiseksi evääksi niin mies raivoaa että en saa kieltää ja estää häntä menemästä työpaikkaruokalaan. No en kielläkään, mutta voisiko syödä sen mahdollisesti pakkaamani makrulootan niin se ei mene biojätteeseen ja samalla säästyy yhden päivän työpaikkaruokalan maksu. Mies voisi seuraavana päivänä mennä sinne ruokalaan. Ei onnistu, kuulemma kiellän ja rajoitan, mies antaa palautteen raivohuudon kera. Eli hän vääristelee asioita koko ajan eikä suostu myöntämään sitä.

Kaikki mielipiteeni ohitetaan nykyään täysin. Olimme juuri katsomassa rautakaupassa saunaan uutta kiuasta. Näytin miehelle yhtä kiuasta ja sanoin, että tuo kiuas näyttää silmiini kivalta (en siis käskenyt ostaa vaan halusin ilmaista minkätyylisestä kiukaasti tykkään). Mies vastasi, että mä en halua sitä, mä haluan tuon kiukaan joka on hienompi. Ja asiasta ei keskusteltu enempää, miehen päätös piti. Mies on täysin joustamaton ja ehdoton nykyään kaikissa asioissa, mistään ei voi neuvotella ja mitään kompromisseja ei suostu tekemään.

Mies ei ole aikoihin enää hymyillyt tai ollut ylipäätään hyvällä, iloisella ja kepeällä tuulella. Aina on sellainen hapan ilme naamalla ja puhe on tiuskimista ja raivoamista. Aikoinaan kuitenkin menin naimisiin kiltin, luotettavan, iloisen ja hymyilevän nuoren miehen kanssa. Mitä on tapahtunut? Kyllä tuntuu tosi vaikealta ajatus että lopun ikääni tuollaisen ärjyveikon kanssa eläisin. Avioeroa olen ehdottanut, mutta mies ei sitä halua. Naisen logiikkani vaan sanoo, että jos puolisolle ei ole muuta tarjottavaa kuin murjotus ja ärjyhuuto niin luulisi miehen vaihtavan maisemaa paremmille apajille, mutta ei näytä toimivan naisen ja miehen logiikka samalla tavalla.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä tekstistäsi tuli fiilis, että miehesi on täysin kyllästynyt siihen, että sinä päätät ja tiedät muka parhaiten ja hän vastareagoi todella voimakkaasti. Ehkä hän on tähän asti mukautunut aina sinun toiveisiisi, mutta sinä et ole ehkä edes huomannut sitä. Olet saattanut ajatella, että olitte samaa mieltä, vaikka niin ei ollut.

Jos kerran hän ilmaisee, että ruokala on tärkeä hänelle, niin hyväksy se. Mittaa tarkemmin tekemäsi ruuan määrä, ettei sitä jää yli tai laita se pakastimeen tai syöt sen itse.

Ehkä sinun kannattaisi kokeilla, että tosiaan ensin kuunnellaan hänen toiveensa. ”Haluatko syödä ruokalassa, vai laitanko tämän makaronilaatikon evääksi”. ” Rakas, onko sinulla jo ajatusta millainen kiuas sinne saunaan sopisi, minusta tämä on aika nätti?”.