Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

Minua on yllättänyt eniten se, että isojakin ongelmia on jaksettu selättää, kun on jaksettu työskennellä asioiden eteen yhdessä. Parisuhde on paitsi rakkautta, myös työvoitto.

Ihmeenä olen pitänyt sitäkin, että myös rakkautta on riittänyt - olen lähes koko parisuhteen ajan kuullut sivullisilta mielipiteitä ja "neuvoja" tyyliin "viimeistään 5 vuotta kestänyt parisuhde..."; "viimeistään seitsemän vuoden kuluttua..."; "viimeistään 10, 12, 15 vuoden kuluessa" jne.

Näistä "neuvoista" huolimatta rakkaus ei ole vielä osoittanut loppumisen tai edes väljähtymisen merkkejä, vaikka olemme viihtyneet yhdessä jo kohta 17 vuotta. Kaksi lasta. Olemme olleet käytännössä lähes koko aikuisikämme, ja hyvin menee edelleen; rakastan vaimoani samalla tavoin kuin hän olisi se 18-vuotias nuori nainen, johon ihastuin. Myös hänen puoleltaan saan jatkuvasti vastarakkautta.

Myös läheisyyttä on paljon, vaikka - luonnollisesti - seksielämä ei ole niin vilkasta; eihän sen tarvitsekaan enää olla. Olemme myös toistemme parhaat ystävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kun ollaan oltu yli 30 vuotta yhdessä ja mies muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi aivan yhtäkkiä.

Pakko kysyä? Milloin tämä muutos tapahtui? Viidenkympin villitys? Miten muuttui?

Varmaan viidenkympin villitys. Muuttui ihan täysin. Ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, paitsi ulkonäöstä (ja sitäkin on muokannut). Käskin tutkituttaa päänsä, että onko alkavaa otsalohkon dementiaa, mutta ei suostunut. Erollakin uhkailee. Pelkään pahoin, että hänestä on tulossa sellainen kammoksuttu hopeakettu.

Heh. Hopeakettuus on miehen viimeinen mahdollisuus ihmisarvoiseen, eikun miesarvoiseen oman näköiseen elämään. Sitä kannattaa yrittää, vaikka ei onnistuisikaan. Toinen vaihtoehto on vaipua keinutuoliin, kulttuuririentoihin tai metsästykseen ja kalastukseen tai muihin sijaistoimintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Miten vaikeaa miestäni on saada puhumaan. Selvinpäin vain murahtelee ja kännissä avautuu kaikki tuntemuksensa. En ymmärrä tätä.

Tyypillinen suomalainen jurrikka. Naiset tekevät kyllä ihan samaa ilmenee vain toisella tavalla. Älä vaadi sitä miestäsi väkisin avautumaan mutta puhu jälkikäteen asioista joista edes humalassa kertoi.

Läheisyys korvaa seksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että kun ollaan oltu yli 30 vuotta yhdessä ja mies muuttuu ihan toiseksi ihmiseksi aivan yhtäkkiä.

Pakko kysyä? Milloin tämä muutos tapahtui? Viidenkympin villitys? Miten muuttui?

Varmaan viidenkympin villitys. Muuttui ihan täysin. Ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, paitsi ulkonäöstä (ja sitäkin on muokannut). Käskin tutkituttaa päänsä, että onko alkavaa otsalohkon dementiaa, mutta ei suostunut. Erollakin uhkailee. Pelkään pahoin, että hänestä on tulossa sellainen kammoksuttu hopeakettu.

Heh. Hopeakettuus on miehen viimeinen mahdollisuus ihmisarvoiseen, eikun miesarvoiseen oman näköiseen elämään. Sitä kannattaa yrittää, vaikka ei onnistuisikaan. Toinen vaihtoehto on vaipua keinutuoliin, kulttuuririentoihin tai metsästykseen ja kalastukseen tai muihin sijaistoimintoihin.

Samoin ajattelee moni 50v nainen. Että jättää sen ukonrahjuksensa ja etsii uuden ja viliilimmän/sopivamman, koska viimeiset vaihtopäivät menossa.

Mutta paljon on myös niitä, jotka rakastaa vielä entistäkin enemmän sitä yhtä ja samaa puolisoa, joka on valittu rinnalle jo vuosikymmeniä sitten.

Nämä hopeaketut ja "puumat" on asia erikseen. Heitä on sekä miehissä, että naisissa. Eikä todellakaan ole monellekaan miehelle mieleen se, että vaimo lähtee ja vaihtaa toiseen mieheen, vaikka kuinka sitten pääsisiät itsekin uusia tuulia haistelemaan.

Kyllä ne itkee sen entisen vaimon perään, nähty on. (tuttavissa, meille ei ole noin käynyt, koska ollaan tyytyväisiä yhdessä. )

Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.

Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.

Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.

Millainen tilanne kumppanillasi on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.

Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.

Millainen tilanne kumppanillasi on?

Krooninen sairaus ja ennen sitä monia surullisia tapahtumia menneisyydessä, jotka painavat edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.

Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.

Millainen tilanne kumppanillasi on?

Krooninen sairaus ja ennen sitä monia surullisia tapahtumia menneisyydessä, jotka painavat edelleen.

Kuulostaa samantyyppiseltä tilanteelta. Meidän tilanteessa osa noista vanhoista asioista on muuttunut nyt vain todella ajankohtaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, miten vahvasti toisen pahan olon voi jakaa ja miten siihen voi eläytyä. Kun näkee toisen kärsivän jollain tavalla lähes joka hetki, eikä voi tehdä asialle mitään. Tuntuu, että se syö minuakin sisältä, mutta koitan silti olla iloinen kumppanini seurassa, jotta hänenkin mielialansa pysyisi positiivisempana. Yritän jaksaa pitää toivoa yllä, jotta hän uskoisi sitä olevan, vaikka epäilen välillä uskonko itse. Välillä se tuntuu umpikujalta.

Toisaalta tämä on saanut kaikki muut menneet ongelmat tuntumaan ihan mitättömiltä ja turhilta, ja itseni on helppo arvostaa kaikkia pieniäkin asioita, jotka ovat hyvin. Haluaisin hänelle vain paremman elämän ja vähemmän vastoinkäymisiä.

Millainen tilanne kumppanillasi on?

Krooninen sairaus ja ennen sitä monia surullisia tapahtumia menneisyydessä, jotka painavat edelleen.

Kuulostaa samantyyppiseltä tilanteelta. Meidän tilanteessa osa noista vanhoista asioista on muuttunut nyt vain todella ajankohtaisiksi.

En tiedä millaisista asioista on kyse, mutta kaikkea hyvää teille. Toivottavasti saatte nuo asiat jotenkin käsiteltyä ja tehtyä jonkinlaisen rauhan niiden kanssa, jos mahdollista. Meidän tilanteessa tuo krooninen sairaus on tavallaan saanut nuo aiemmat murheet painumaan taas taka-alalle ja yleensä tuntuu, että ilman sitä elämässä olisi kaikki ihan täydellistä nyt menneistä huolimatta. Mutta sitten toisinaan vaan miettii, että miksi tulee vastoinkäymistä toisensa perään ja eikö se koskaan helpota, vai paheneeko vain.

Vierailija kirjoitti:

Kumppanini sukulainen teki oksettavan rikoksen. Tiedän että toisen mukana tulee myös omaan elämään enemmän tai vähemmän niitä kumppanin elämään kuuluvia ihmisiä mutta tuo rikos oli sellainen että halusin pakata tavarat ja lähteä. Vaikka kumppanillani ei ollut tuohon asiaan mitään osuutta jo se että omaan elämääni on kumppanini kautta vähäisessäkin määrin kuulunut tuollainen ihminen oksettaa. Ikinä ei olla riidelty niin kuin silloin kun tämä sukulainen pyysi kumppaniltani apua niin kuin olin ennustanut.

Ruumiin piilottaminen, huumeitten salakuljetus? Mikä kyseessä.

Entäpä olisiko ok jos tilanne toisinpäin? Elikkä sun sukulainen möhlinyt, niin ukkos eroais susta? Juu, varmaakin ok? Eiku...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkuvasti yllättää vaimon rahan käyttö, ns kulutukseen eli ulkona syömiseen, vaatteiden osteluun ja vaan jonnekin, esim toi nyt Alkosta kassin 30 e viinejä kun oli ollut kaunis pullo.

Kaikki menee mitä tienaa, eikä ihan riitä, vaan luottokortti on ns tapissa, autosta on velkaa ja aikoo sen vaihtaa heti uuteen, kun nykylainan maksu loppuu. Melkein joka kk joudun laittamaan rahaa tililleen, kun vaimon tili on loppukuusta tyhjä.

Niin, tienaamme suurinpiirtein saman verran eli +4000 e / kk, minä käyn ja maksan ruokakaupassa ja maksan asumiseen liittyvät laskut. Lapset muuttaneet jo pois kotoa, joten sinne ei rahaa mene. Minä haluaisin alkaa sijoittamaan rahoja, eikä työntää niitä kauppoihin.

Aika monta kertaa on asiasta puhuttu, sama meno jatkuu vuodesta toiseen.

M48

Laske teidän kuukausittaiset menot keskimäärin ja käske vaimon laittaa se automaattisiirrolla sinun tilille palkkapäivänä. Sinun tehtäviin jää huolehtia yhteisistä laskuista, mutta sen jälkeen sinun ei tarvitse huolehtia vaimon rahankäytöstä. Jos vaimon rahat loppuu, niin ei voi mitään. Vaimolta myös luottokortti pois käytöstä.

Juuri näin, eihän tuo muutu niin kauan kun syydät vaimolle lisää rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että keskivertopenis ei riittänytkään naiselle. 

Mistä tiedät että on keskivertopenis? Saattaa hyvinkin on pienempi.

Huomasin nuorena, että ensimmäisellä ja toisella poikaystävälläni oli kummallakin

aika kookkaat, tosin ymmärsin sen vasta kolmannen kohdalla, että niitä tosiaankin on

erikokoisia 😀, hänellä kun oli pienempi.

Eipä tuo haitannut, tulipahan vain todettua, että niitäkin on moneen junaan.

Koska asiaa on tutkittu ja siitä on julkaistu tilastoja maakohtaisesti.

Meillä lopahti seksi...viisikymppinen mies olen, vaimo pari vuotta nuorempi. Rakastan vaimoani ja muutenkin kyllä pärjätty yhdes ja kivoja aikojakin on.

Keskusteltiin, et jos nuori mies tulisi leikkimään kimpassa....Nyt on säännöllisesti 22v, komea opiskelijapoika käynyt meidän luona. Myös mä löytäny bi-seksuaalisuuteni pojan kanssa. Vaimokin hyväksyny sen. Poika jopa pannu mua ja mä sitä, poika pannu vaimoa kimpassa. tää toi uutta ulottuvuutta elämään, kun avoimin mielin....Meidän suhde on pelastettu ja se on täyttä rakkautta...vaimoani kohtaan!

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen, että kun nainen sitoutuu, niin sitoutuminen on emotionaalisesti erittäin lujaa, mutta yhtälailla tunteiden heilahtaessa minkäänlaista periaatteellista sitoutumista ei ole, vaan tunteet ovat syy jättää liitto. Nainen siis käy todellisuudessakin tunteilla.

Omakin vaimoni lähti keski-iässä kauniin saatesanoin. Kertoi, että olen hyvä mies enkä ole tehnyt mitään väärin, mutta hän kokee tarvitsevansa elämäänsä jotain uutta.

Tuttavapiirissäni on ihan sama ilmiö. Keski-ikäiset naiset lähtevät ulkoisesti perustoimivista liitoista.

Minut on siis yllättänyt se, kuinka vähän moraalista ja käytännöllistä periaatteellisuutta naisilla on. He perustavat ratkaisunsa tunteisiin.

Jep, naisen rakkaus on kuin kynttilä myrskyssä. Hirveällä vaivalla sen voi saada pysymään liekissä, mutta se voi silti sammua ihan milloin vain ilman erityistä syytä ja se on sitten loppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen, että kun nainen sitoutuu, niin sitoutuminen on emotionaalisesti erittäin lujaa, mutta yhtälailla tunteiden heilahtaessa minkäänlaista periaatteellista sitoutumista ei ole, vaan tunteet ovat syy jättää liitto. Nainen siis käy todellisuudessakin tunteilla.

Tämä! Lisäksi naiset terapioivat toisiaan. Ihan minkä tahansa syyn nainen kertookin eropäätöksensä tueksi, hän saa siihen muilta naisilta tukea. 

Esimerkiksi oma eron tahtonut vaimoni ei tahtonut loputtomien maanittelujen jälkeenkään lähteä terapiaan. Syy on helposti arvattava. Hän ei tahtonut kohdata omaa irrationaalisuuttaan. Muilta naisilta saa tukea keksityille syille, mutta terapeutti ei välttämättä tuekaan, joten terapiaan ei tahdota.

Minulla samanlainen kokemus, ei ollut naisella halukkuutta edes yrittää korjata asioita vaan pakeni vain suhteesta. Naisella on tunnemaailma sellainen, että jos se "oikea" tunne pääsee hetkeksikään katoamaan, niin sitä ei saa takaisin, vaan ero on väistämätön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten yllätti se, että täydellinen suhde voi päättyä yhtäkkiä puolison menehtymiseen.

Mitä tapahtui?

Äkkikuolema, eihän sellaista osaa edes ajatella kun kaikki menee niin hyvin,

Onko pettäminen jo mainittu. Tiedän pari petettyä (naisia) jotka elää kuin pystyyn kuolleet. Ei kaikilla ole voimia lähteä eteenpäin petetyksi tulemisen jälkeen. Jotenkin petetylle ei aina voi sanoa että jätä se sika ja kohti uusia rakkauksia tai ihanaa vapaata yksineloa.

Mies osoittautui hamsteriksi. Se ei sentään säästä mitään täysin turhaa, mutta kaikkea käyttötavaraa se varastoi koko ajan lisää. Meillä on aivan liian paljon astioita ja lakanoita ja sillä itsellään on valehtelematta 10 kertaa enemmän vaatteita kuin mulla. Lisäksi joka paikka vinttikomeroa ja kesämökkiä ja sen varastoa myöden täynnä huonekaluja. Kaikki on ihan käyttökelpoista ja tyylikästä tavaraa, mutta ei me vaan tarvita esim. kymmenittäin ylimääräisiä kahvimukeja niiden lisäksi joita käytetään. Eikä mistään voi luopua, vaikka kuinka neuvottelisi tai lahjoisi.

Mun exä oli suorittaja. Tai omasta mielestään hän oli tehokas tyyppi. En jaksanut enää yhtään sitä kun bussipysäkille piti juosta (lopulta itse lähdin aikaisemmin rauhallisesti kävellen, exäni tuli juosten perässä), kaupassa piti käydä puolijuosten (napataan äkkiä tavarat koriin, exäni myös "ohitti" jonoissa kysymällä edellä olevalta asiakkaalta, että voiko päästä edelle kun bussi tulee kohta - 50% meni läpi, vaikka mikään kiire ei olisi ollut), minnekään ei voinut mennä rauhassa. Joko tulin perässä tai lähdin aikaisemmin. Se oli masentavaa kun halusin kävellä kahdestaan ja nauttia tilanteista. Mutta exäni mielestä se oli ajan tuhlausta vain kävellä tai "mennä aikaisemmin". En ole vielä tavannut toisenlaista ihmistä, joka käyttäytyy näin. Voi olla, että samankaltainen nainen näkee tämän "juoksemisen" ihan yhtä hyvänä asiana kuin exäni.

Hän oli myös pihi, mutta en pidä sitä niin pahana kun itsekin olen tarkka rahan perään. Pahimmillaan pihiys näkyi siinä kun exä ei suostunut ostamaan edes kympillä siistiä paitaa Tokmannilta. Hän kulki reikäisissä sukissa, alusvaatteissa ja paidoissa.

Rahaongelmia ei parisuhteessa ollut, mutta rahankäytöstä tuli välillä kinaa. Eli olin exäni mielestä liian tuhlaileva (ostin pari kertaa vuodessa vaatteita tai tilasin uudet lakanat käyttöömme).