Lue keskustelun säännöt.
Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?
Siis tyyliin en olisi ikinä uskonut tai ei olisi ikinä tullut mieleenkään, että meille tapahtuu tällaista.
Omalla kohdalla miehen seksuaalinen haluttomuus. Kuvittelin nuorena, että kaikki miehet haluaa aina seksiä.
Kommentit (2601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Se, että sinulla on ehtoja ja vaatimuksia kumppanillesi on ALISTAMISTA, ei rakkautta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen alkoholisoituminen. Kun mentiin yhteen, ei juonut juuri koskaan. Ja silloinkin kun joi, otti vain 1-3 olutta. Toisaalta sitten taas ei olisi pitänyt yllättyä ottaen huomioon kuinka viinaan meneviä miehen isän sekä äidin suku on. Hirveä sukurasite ja ihan vääränlaiset mallit kotoa.
No Haloo. Ei todellakaan parisuhteessa rakasteta täysin ehdoitta - huonoa käytöstä ja kohtelua ei kenenkään pidä sietää ja kenenkään ei tarvitse toiselle sijaisvanhemmaksi ryhtyä. Tämä ei tarkoita sitä etteikö haavoittuvaisuutta sallittaisi.
Lapsen ja vanhemman suhde eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Se, että sinulla on ehtoja ja vaatimuksia kumppanillesi on ALISTAMISTA, ei rakkautta
Kyllä mulla on ehtoja ja vaatimuksia. Esim. mua ei saa lyödä, eikä muutenkaan käyttää väkivaltaa. Lemmikkejä ei rääkätä, eikä esimerkiksi hakata lapsia. Kaikkia rahoja ei saa käyttää viinaan ja villeihin naisiin, uhkapeleihin tai muuhunkaan, vaan laskuihin ja ruokaan pitää riittää. Kaikkea tällaista alistamista.
Vierailija kirjoitti:
No Haloo. Ei todellakaan parisuhteessa rakasteta täysin ehdoitta - huonoa käytöstä ja kohtelua ei kenenkään pidä sietää ja kenenkään ei tarvitse toiselle sijaisvanhemmaksi ryhtyä. Tämä ei tarkoita sitä etteikö haavoittuvaisuutta sallittaisi.
Lapsen ja vanhemman suhde eri asia.
Kyllä vaan monessakin suhteessa miehen pitää sietää henkistä väkivaltaa ja alistua naisen koiraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju saa kyllä hurjan kiitolliseksi siittä millaiseen suhteeseen oon ite päässy. Aiemmissa parisuhteissa oli erilaisia ongelmia, esim riitelyn ja kommunikoinnin suhteen. Nyt kuitenkin oon muutaman vuoden saanu elää sellaisessa suhteessa, jonka ainut ongelma on ollu se, ettei ole ongelmia. Aluks aika pitkään tuntu vaikealta hyväksyä ja uskoa todeksi se, että me vaan tullaan hyvin juttuun ja meidän arjen askareet menee hyvin yhteen. Tuli mietittyä että kauanko tämä voi jatkua näin hyvin ja voiko tämmöstä ees olla. No, ilmeisesti voi, enkä enää pidä ongelmattomuutta ongelmana. Halusin silti jakaa tämän.
Tämä on kuin itse kirjoittamani muutama vuosi, tai vaikka vuosikin sitten. Itseäni on yllättänyt eniten se, että se että kaikki tuntuu sujuvan kätevästi, soljuvan mukavasti ja mitään ongelmia ja ristiriitoja ei ole, voikin olla oikeasti olla pinnan alla ongelma, joka räjähtää naamalle kun sitä vähiten odottaa.
Jos vuodesta toiseen mitään konflikteja ei tule, on todennäköistä että joko molemmat tai toinen myötäilee toista liikaa ja piilottaa omat todelliset halunsa ja tunteensa. Usein edes tiedostamatta tätä itse.
Jossain vaiheessa se alkaa pikkuhiljaa ahdistaa ja katkeroittaa sisältäpäin, kunnes joku asia katkaisee kamelin selän. Näin kävi 10 vuoden jälkeen, enkä ollut rehellisesti koskaan oikein tajunnut että mies on oikeasti myötäilevä ja ylikiltti, eikä vain sattumalta juuri minun kanssani niin ihanasti yhteensopiva ja samoista asioista pitävä.
En halua olla pahanilmanlintu, mutta jos voisin sanoa jotain parin vuoden takaiselle itselleni, niin sen, että kahdella ihmisellä tulee väistättä joskus ristiriitoja ja hankalia asioita, ja niin sen kuuluukin terveessä suhteessa olla.
Äiti rakastaa lastaan ehdoitta ja tämähän jatkuu niin kauan kuin äiti elää. Aikuiset miehet kuvittelevat että puolison kuuluu myös rakastaa ehdoitta, kuten äiti tekee. EI helvetissä. Ei pidä kuvitella edes että jos äijä sikailee ja sekoilee, vaimolle olisi ok. Tämän olen itse kokenut, haukut saanut kun pettämisen jälkeen en rakastanut ehdoitta. Eikä muutes exän seuraavakaan. Ei me olla teidän äitejä! Tai jos meidän pitää olla kuin äidit teille niin olkaa kuin isät meille. Vaikka mitä tehdään niin ottakaa se vastaan rakkaudella. Sillä mitä sellaiset rakkaudesta tietävät jotka ei niele paskaa ehdoitta. Aamen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen minkä taalseen jättää sen eesyään löytää.
Nuorena olin rakastunut enkä huomannut silloisen poikaystäväni itsekeskeisyyttä ja kyvyttömyyttä puhua mistään. Muutakun 5 kaljan jälkeen. Läheisyyttä oli jo tuolloin mielestäni liian vähän ja/tai se oli laadullisesti riittämätöntä minulle.Mentiin naimisiin ja keskityttiin lasten kasvatukseen ja muihin arkirutiineihin.
Nyt 26v jälkeen huomaan ihan samat hankaluudet, eli minä keskeisyyden ja kyvyttömyyden puhua hankalista asioista, fyysisyyttä ei ole ollut enää aikoihin, siis ei yhtään mitään.
Tämä voisi olla minun kirjoittamani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Se, että sinulla on ehtoja ja vaatimuksia kumppanillesi on ALISTAMISTA, ei rakkautta
Kyllä mulla on ehtoja ja vaatimuksia. Esim. mua ei saa lyödä, eikä muutenkaan käyttää väkivaltaa. Lemmikkejä ei rääkätä, eikä esimerkiksi hakata lapsia. Kaikkia rahoja ei saa käyttää viinaan ja villeihin naisiin, uhkapeleihin tai muuhunkaan, vaan laskuihin ja ruokaan pitää riittää. Kaikkea tällaista alistamista.
Ootko ottanu sellaisen kumppanin jolle tarvii erikseen tuollaisia vaatimuksia asettaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monta parisuhdetta on keski-ikään mennessä ehtinyt olla ja suurin osa on ollut ok, mutta yksi asia on yhdistänyt.
Miesten kyvyttömyys asettua toisen asemaan, tunnetilaan tai ylipäätään ottaa huomioon muita. Liekö tämä jotain tunnekylmyyttä vai itsekeskeisyyttä.Suvaisevaisuus on psykoosi
Mene hoidattamaan psykoosisi - tolvana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Rakkaus ei ole rakkautta, jos se ei tapahdu ehdoitta. Jokainen saa toki toimia ja tuntea suhteessa miten lystää, mutta älköön kutsuko rakkaudeksi sellaista mikä ei sitä ole.
Rakkauden ja toimivan ihmissuhteen välillä on ero. Ehdoton rakkaus ei välttämättä käänny toimivaksi parisuhteeksi missä kummankin on hyvä olla ja elää. Itse en uhraa itseäni ehdottoman rakkauden alttarille vaan vaadin kumppanilta omien rajojeni kunnioittamista ja yleistä asiallista suhtautumista ja sitoutumista yhteiseen elämäämme. Jos joku kokee tämän alistamisena niin hän ei ole oikea kumppani minulle ja voi siirtyä muualle ehdottoman rakkautensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Rakkaus ei ole rakkautta, jos se ei tapahdu ehdoitta. Jokainen saa toki toimia ja tuntea suhteessa miten lystää, mutta älköön kutsuko rakkaudeksi sellaista mikä ei sitä ole.
Rakkauden ja toimivan ihmissuhteen välillä on ero. Ehdoton rakkaus ei välttämättä käänny toimivaksi parisuhteeksi missä kummankin on hyvä olla ja elää. Itse en uhraa itseäni ehdottoman rakkauden alttarille vaan vaadin kumppanilta omien rajojeni kunnioittamista ja yleistä asiallista suhtautumista ja sitoutumista yhteiseen elämäämme. Jos joku kokee tämän alistamisena niin hän ei ole oikea kumppani minulle ja voi siirtyä muualle ehdottoman rakkautensa kanssa.
Mitä omien rajojen kunnioittamista se on, jos kumppanin pitää muttua vaatimustesi kaltaiseksi, eikä kelpaa sinulle omana itsenään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Se on vain huonoa käytöstä ettå kohtelee rakastaan törkeästi ja huono käytös on toimintaa jota voi ja pitää muuttaa jos haluaa että kumppani haluaa elää kyseisen käyttäytyjän kanssa.
Ei väkivaltaakaan voi oikeuttaa sillä että minä vain olen tälläinen vaimon turpiin vetåjä ja jos et rakasta kun hakkaan sinua niin olet enintään kiintynyt minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Kyseessä on aika sairas juttu mielestäni jos roikkuu toisessa rakastuneena aina vaan vaikka kohtelisi miten huonosti. Ehkäpä jonkinlainen epäterve riippuvuussuhde jopa.
Naisen vihaisuus, kiukkuisuus ja aggressiivisuus...se jaksaa aina yllättää miten aikuiset naiset tekee tuota nalkutuksen lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Jos olet edes joskus riidellyt kunnolla ja vihaisesti kumppanisi kanssa, väittäisin että tuona hetkenä et ole sinäkään tuntenut juuri rakkautta. Sinäkin rakastat vain silloin kun on kivaa ja kaipuu siihen kivaan rakastamiseen pakottaa pois siitä rakkaudettomasta vihaisesta olotilasta ja sopimaan riidat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Se, että sinulla on ehtoja ja vaatimuksia kumppanillesi on ALISTAMISTA, ei rakkautta
Kyllä mulla on ehtoja ja vaatimuksia. Esim. mua ei saa lyödä, eikä muutenkaan käyttää väkivaltaa. Lemmikkejä ei rääkätä, eikä esimerkiksi hakata lapsia. Kaikkia rahoja ei saa käyttää viinaan ja villeihin naisiin, uhkapeleihin tai muuhunkaan, vaan laskuihin ja ruokaan pitää riittää. Kaikkea tällaista alistamista.
Ootko ottanu sellaisen kumppanin jolle tarvii erikseen tuollaisia vaatimuksia asettaa?
Mä asetan ne vaatimukset ihan kaikille. Mun vaatimus puolisolle on myös se, että sen pitäisi edustaa samaa lajia kuin itsekin olen, eikä olla esimerkiksi hevonen. Näiden vaatimusten perusteella olen valintani tehnyt, mutta vaatimus on että näiden tulee pysyä samana myös valinnan jälkeen. Eikä esimerkiksi niin että mies muuttuu hevoseksi, tai väkivaltaiseksi avioliiton solmimisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesten henkinen kypsymättömyys. Näin keski-ikäisenä olen yllättynyt siitä, miten ikäiseni miehet ovat usein isoja mieslapsia, joilla on usein jokin äititrauma käsittelemättä. Tämä tekee miehistä isoja mieslapsia, jotka etsivät naista, joka olisi lähinnä äitihahmo. Useamman kerran olen joutunut sanomaan, että minä en ole äitisi korvike. Äiti rakastaa aina, teki tai sanoi lapsi äidilleen mitä tahansa, se on äidinrakkautta ja ainutlaatuista. Minä en rakasta, jos minua kohdellaan huonosti. Koska minun ei tarvitse. Ja aina mieslapsi näyttää yhtä hölmistyneeltä.
Parisuhteessa pitää olla toisen tuki, mutta ei terapeutti. Kaikilla on elämän varrelta tarttunut mukaan jotakin painolastia, ja sen läpikäyminen on jokaisen itse tehtävä. Sen voi sanoa toiselle, että minulle on sattunut tällaista ja se vaikuttaa näin ja näin, ja yritän tehdä tälle asialle jotain. Mutta toinen ei ole mikään kaatopaikka, jolle voi kostaa koko elämän pituisen hatutuksen.
Itse olen joutunut tekemään paljon töitä itseni kanssa. Niin kuin sanottu, kaikilla meillä on omat traumamme...siksi en arvosta pätkääkään ihmistä, joka ei halua nähdä vaivaa omien ongelmiensa kanssa vaan tekee niistä muiden ongelmia. Ja sitten on viisi-kuusikymppisenä katkeroitunut käppänä, joka vihaa naisia, koska mikään suhde ei kestä. Yllätys...
Ihan vaan tämän haluan sanoa, että toimivassa suhteessa toista rakastetaan ehdoitta. Jos rakastat miestäsi vain silloin kun hän toimii tietyllä tapaa tai on jonkunlainen, et rakasta häntä oikeasti. Toki voi tuntea kiintymystä yms, mutta ei ole sama asia.
Millainen suhde kenellekin toimii, on ihan pariskunnan oma asia. Aika ankaraa sanelua, että toista pitää rakastaa ehdoitta. Kyllä jokaisella on jonkinlaiset rajat, joiden ylittäminen lopettaa rakkauden. Ja hyvä niin. Mitä tahansa ei ole tervettä tehdä eikä sietää.
Rakkaus ei ole rakkautta, jos se ei tapahdu ehdoitta. Jokainen saa toki toimia ja tuntea suhteessa miten lystää, mutta älköön kutsuko rakkaudeksi sellaista mikä ei sitä ole.
Rakkauden ja toimivan ihmissuhteen välillä on ero. Ehdoton rakkaus ei välttämättä käänny toimivaksi parisuhteeksi missä kummankin on hyvä olla ja elää. Itse en uhraa itseäni ehdottoman rakkauden alttarille vaan vaadin kumppanilta omien rajojeni kunnioittamista ja yleistä asiallista suhtautumista ja sitoutumista yhteiseen elämäämme. Jos joku kokee tämän alistamisena niin hän ei ole oikea kumppani minulle ja voi siirtyä muualle ehdottoman rakkautensa kanssa.
Mitä omien rajojen kunnioittamista se on, jos kumppanin pitää muttua vaatimustesi kaltaiseksi, eikä kelpaa sinulle omana itsenään?
Se kumppani on valittu sen mukaan, että se täyttää ainakin ne tärkeimmät vaatimukset. Jos sitten parisuhteen solmimisen jälkeen kumppani muuttuu niin, ettei se enää täytä niitä vaatimuksia, niin sitten joko vaaditaan täyttämään ne, tai erotaan. Parisuhde on sopimus, jossa molemmilla on odotuksia toisiltaan. Eikä sopimuksia voi lähteä yksipuoleisesti (ainakaan pysyvästi) muuttamaan ilman että toisella on oikeus sanoa asiasta. Joskus voi elämä muuttua niin, ettei enää pysty pitämään omaa osuuttaan sopimuksesta vaikka haluaisi. Silloin pitää tehdä uusi sopimus yhdessä, tai erota jos sopimukseen ei päästä.
Suurin osa teistä ei edes tiedä mitä rakkaus on, olette vaan yhdessä jonkun kanssa.