Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

Täällä yksi itsediagnosoitu erityisherkkä kanssa. 

Miten te muut olette päässeet yli kariutuneesta suhteesta? Erosin 3kk sitten miehestä, josta välitin todella paljon, mutta elämäni oli tavatessamme niin stressaavaa (rankkaa töissä, opiskelu, isän äkillinen kuolema jne), että taisin pilata suhteeni tällä piirteelläni. Ja nyt tietty olen edelleen ahdistunut ja vatvon joka ikistä juttua ja asiaa suhteessamme ja erossamme. 

Tuntuu myös, että haluaisin miehen takaisin, jotta voisin näyttää hänelle, etten ole se itkevä sekopää, jollaisena jumalaton stressi ja herkkyys yhdessä sai näyttäytymään.

Ei kannata itseään syyttää tai syyllistää suhteen päättymisestä, mielestäni oikean suhteen tai "sen oikean" pitäisi kestää myös ne elämän vastoinkäymiset. Tuskin elämä on kenelläkään niin tasaista ja voi olla mahdollista että eron syy onkin ollut jotain muuta ja se olisi tapahtunut jokatapauksessa. Tekee itselleen vain hallaa tuollainen ajattelutapa, vaikeissa elämäntilanteissa jyvät todella erottuu akanoista. Kannattaa myös tiedostaa, että läheisille tai läheiselle ihmiselle voi olla liian raskasta, jos herkkä tai miksei vaikka vähemmänkin herkkä, purkaa kaiken pahan olon/surun lähimmälle.

Eli kannattaa ajatella, ettei kyseinen ihminen ollutkaan sinua varten. Vaikkei se niin helppoa varmasti ole, mutta arvosta itseäsi sellaisena kuin olet ja usko että parempaa on tulossa! :-)

itsehän olen erityisherkkä ja oireilen aspergerin mukaisesti. Minulla on diagnosoitu virheellisesti myös epävakaa persoonallisuushäiriö.
Erityisherkkyyteni vuoksi olen tehnyt itselleni kovan kuoren. Eli esitän kylmää, välinpitämätöntä eikä minulta ketään saa pienintäkään empatiaa. Se ei tarkoita ettenkö tuntisi noita tunteita. Pidän päivittäin kaiken sisälläni ja illalla itken itseni uneen.

Stressaavissa tilanteissa, eli lähes 24/7 tahtomattani heijailen itseäni. Kärsin myös levottomista raajoista (ei vain jaloista). Ahdistun herkästi. Kärsin migreenistä. Haluaisin vain istua pimeässä kuulosuojaimet päässä. Kissani mieunta kuulostaa samalta kuin seisoisin soivien kirkonkellojen vieressä.

Välttelen television katsomista, koska herkistyn tunnusmusiikeista yms niin paljon, että alan itkemään. Television valo ottaa myös päähän. En nauti tietokoneella istumisesta, koska koneen hurina ja näppäimistön äänet hajottavat päätäni.
Muut ihmiset ovat lähinnä ärsyttäviä.

Listaa voisi käytännössä jatkaa loputtomasti..

Itse olen 15-vuotias tyttö ja huomannut myös että olen erityisherkkä. Huomasin tämän vasta tämän kuluneen vuoden sisällä, sillä ollut vähän mielenterveys ongelmia vuoden aikana. Vanhemmat eronneet ja tämän takia ollut sekavaa ja muutosta täynnä viimeiset 3 vuotta. Aluksihan nämä muutokset tuntuivat ihan normaalilta enkä niihin paljoa mitenkään reagoinut ja jotenkin minua ympäröi kuori ja en päästänyt tätä nykyistä ''löytynyttä'' herkkyyttä näkyville. Tai silloin en ainakaan ajatellut itseäni tai huomannut itsessäni mitään erikoista. Ja kun vuosi sitten alkoi henkinen murrosikä puskemaan päälle se alkoin itse asiassa paniikkikohtauksilla...Ihmettelin ja mietin syitä näihin ja siitä alkoi itseni tutkiminen...Paniikkikohtauksista ja lievästä ahdistuneisuudesta selvitty ihanan isäni ja ystävien ansiosta..Isäni itse kokenut saman kaltaista mutta vasta 30 kriisin myötä. Minulla taitaa olla jokin murrosiän kriisi sitten...?? 

No kumminkin nykyään huomaan itsessäni paljon erityisherkän piirteitä...Havaitsen todella tarkasti erinlaisia vivahteita ja muutoksia ympäristössä ja tietynlaisista ympäristöistä ahdistun jopa ja saatan alkaa pohtimaan pelkkään ympäristöön liittyviä asioita pitkäksi aikaa. Eli ympäristöherkyyttä(kö?)varmaan...

Rakastan maalaamista ja klassista musiikkia ja herkistyn usein jopa kyyneliin jostain ihanasta klassisesta kappaleesta sillä usein ne herättävät minussa tietynlaisia muistoja tai muita selittämättömiä tuntemuksia. Herkistyn myös helposti muiden ihmisten ollessa surullisia ja aistin muutenkin helposti muiden ihmisten tunteet yms. Ja tuota aistiyliherkkyyttäkin minulla luultavasti on..tietyt äänet siis häiritsevät todella paljon!

Tunnen vahvasti minulle tärkeät asiat, ympäristön ja arvot...kuitenkin on välillä hyvin ahdistavaa kun kuormitun paljon esim siitä kun olen täysin eri aaltopituudella olevien ihmisten  kanssa, tai olen pitkän aikaa epämiellyttävässä ympäristössä (esim äitini luona uudella asuinalueella missä talot ovat kuin minkkihäkit vierekkäin). Olen miettinyt miten selviän tulevaisuudessa kun kaikki muutot yms muutokset koen niin raskaasti.?? Yleensä olen hyvin pirteä ja iloinen mutta sitten saatan muuttua pitkäksikin aikaa alakuloiseksi ja itkuiseksi jostain aivan pienestä asiasta mikä on muille ihmisille ihan normaali. Eivielä hirveästi ole mitään elämänkokemusta kyllä mutta onko tämä teidän mielestä erityisherkkyyttä??

Ja yksi asia mikä minua mietityttää...kuuluko tämä erityisherkkyytteen? Osaan jotenkin katsoa ympäristöä monella eri tavalla....tätä on todella vaikea selittää, mutta välillä pelkään että olenko mielisairas tai joku hullu, kun minulla on tällainen. Eli minulla on siis ollut tämä tietty ympäristö koko elämäni ajan mutta osaan muunnella sitä erinlaiseksi jos haluan mutta jos en niin se pysyy koko ajan samanlaisena. Unessa saattaa ympäristö olla se toisenlainen ja unista sen varmaan huomasinkin ja osaan katsoa ihan hereillä ollessanikin ympäristöä sillä toisella tavalla. Tämä on todella ärsyttävää!! tuntuu aina että menen paniikkiin kun liikaa mietin tätä :( Nytkin olen viimeviikkoina ollut hyvin väsynyt ja stressaantunut miettiessäni näitä ja muunlaisia psyykkisiä asiota. Kertokaa jos jollain teillä on jotain tällaista samanlaista ja mitä tämä ympäristöjuttu voisi olla? Huomautan vielä että tämä on ollut minulla ihan pienestä asti mutta todella ahdistava asia tämä on!

Mutta nyt olen varmaan kertonut tarpeeksi että jätetäänpä tähän...;)

Tsemppiä kaikille erityisherkille ja hyvää syksyä :)

Hei 15-vuotias, et varmasti ole "hullu" etkä mielisairas, sinulla vain on lahja, jota useimmilla muilla ei ole. Itselläni on pienestä pitäen ollut sellainen ominaisuus, että "näen" kaiken musiikin mielessäni liikkeenä/tanssina. En tiedä, miten harvinaista tuollainen on, mutta ainakin kaikki, joille olen asiasta puhunut, ovat lähinnä katsoneet kummissaan :-) Meidän perheessä on kolme ilmiselvästi erityisherkkää jäsentä. Ainoa ei-erityisherkkä on muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, ja kun hän ei enää ole tasapainottamassa tilannetta, meidän elämämme on välillä aika "mielenkiintoista" häröilyä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2014 klo 21:39"]

Miten yleistä tällainen on? Tein oman ketjun aiheesta ennen tämän löytämistä, mutta tyypilliset lähiö-wt av mammat heittivät itsensä volttiin aiheen edessä kun oma kapasiteettikyky ei riittänyt käsittelemään aihetta.

[/quote]

Ainakin joidenkin arvioiden mukaan 15-20 prosenttia ihmisistä on erityisherkkiä, joten mitenkään tavattoman harvinaista se ei välttämättä ole.

Minkälaiset vanhemmat teillä on? Itselläni on samoja piirteitä ja äitini on hyvin ylisuojeleva, oli lapsuudessani ja on sitä edelleen.

Ihan kuin olisin lukenut itsestäni...joka sana piti niin paikkansa että ihmettelen suu auki

isäni etäinen ja äiti kiltti. Sain elää aika vapaasti. minulla oli suht paha murrosikä. Tällähetkellä työskentelen kahvilassa. Työ on ihanan kamalaa. Rasitun kun näen niin paljon ihmisiä. On raskasta olla sosiaalinen ja iloinen jokapäivä. Työ on ehkä liian sosiaalista. Työkaverini kehuvat miten iloinen, sosiaalinen ja ihana ihminen olen. He eivät tiedä että kotona itken välillä ilosta, surusta, rasituksesta. Stressaan kamalasti. Tuntuu että pääni sisällä on kokoajan ajatuksia. En kestä kun aistin kaikki ihmisten mielialat ja ne vaikuttavat minuun valtavasti.

Itkin ilosta kun löysin tän ketjun ja huomasin etten ole ainut :))

Missä te muut olette töissä? Mitä harrastatte? Onko teillä paljon kavereita?

Täällä yksi erityisherkkä. Oli vapauttavaa tajuta että tämä kokonaisuus jota olen joskus pohtinut, on saanut jonkin määritelmän. Itsellä tuli tosi korkeat pisteet testeistä mitä tein.

En koe olleeni koskaan erityisen kaltoinkohdeltu lapsena. Meillä perhe puuhaili kaikkea yhdessä kävelyistä hiihtolenkkeihin. Toki olen ihan lapsesta saakka halunnut ettei ihmisillä olis paha mieli tai paha olla. Jostain syystä olen ollut herkästi kaverienkin osalta se sovittelija tai ainakin ollut sovitteleva ja valmis keskustelemaan ja ymmärtämään.

Erilaiset asiat saavat herkästi silmiin vettä ihan rutkasti, enkä pysty sillekään asialle mitään tekemään. Välillä olen koittanut kovastikin. En kuitenkaan halua olla jääkaappi ja alkaa elämään tunteellisesti passivista elämää. Välitän elämästä, ihmisistä, eläimistä, kaikesta. Olis hirveen ihanaa jos kaikki yrittäis tulla paremmin toimeen keskenään. Valitettavan paljon on kilpailua ym.

Koen olevani tosi sensitiivinen musiikin ja esim.taideteosten suhteen. Joistain taideteoksista tulee olo, ettei sen tekijä ole ehkä ihan parhaimmalla ja onnellisemmalla olotilalla ollut, ja silloin vatsanpohjaa vääntää. Ajattelen asioita syvällisesti. Minua on aina kiinnostanut se miten voisin omalla elämälläni saada toisten ihmisten elämänlaatua paremmaksi.

Yhdessä kohtaa elämässäni ajauduin tosi voimakkaan ihmisen vaikutuspiiriin. Sattui olemaan mulla hyvinkin voimakas tunnesidos häneen ja koin aluksi että kyllä hän varmaan hyvää tarkoittaa. Aika pian se osoittautuikin sellaiseksi, että vain sen ihmisen näkökulmat ja asiat oli oikeita, aina vänkäsi asiat haluamallaan tavalla - ja itselläni ei ollut merkitystä sitten millään tasolla, koska tärkeäksi kokeamiani asioita ei sitten missään kohtaan tullut huomioiduksi.

Tulin oppineeksi asettamaan rajaa sille, minkälaisia ihmisiä olen valmis ymmärtämään, ja kuinka pitkälle. Edelleen koen kyllä voimakkaasti tarvetta huolenpidolle tuon ihmisen osalta, mutta toisella tavalla. Etäämpää niin etten itse ole osana hänen vaikutuspiiriään. Montaa hänen kaltaistaan ei ole kohdalle osunut. Superhöveli hyvälle päälle osuessaan, tosi sitkeällä tavalla pahantahtoinen silloin kun kaikki ei mene hänen suuntaansa kuten tahtoo.

Koen että erityisherkällä ihmisellä on olennaista juuri se ns. heikkous, että tahtoo aidosti antaa tilaa muille ihmisille koska arvostaa ihmisiä, elämää, inhimillisyyttä. Mutta näähän on vaan mun mielipiteitä.

Moni umpisokea narsistikin mielellään ottais erityisherkän leiman itselleen jos se auttaisi omissa pyrkimyksissään, mutta mun mielestä sellaisen erottaa nimenomaan aitoudesta. Toki sellainen joka haluaa puljata ihmisten tunteilla, tekee mitä tahansa, opettelee mitä tahansa manöövereitä että saa haluamansa 'statuksen'. Yököttää ajatuskin.

Syvällisten asioiden pohtimisessa olen omimmillani. Ja tykkään tuoda keskusteluihin ajatuksia eri näkökulmista jo pelkästään sen takia, että jos paikalla on sellaisia joilla on voimakkaita mielipiteitä, saattaa jotkut kokea etteivät saa ääntään kuuluville, ja keskustelu ei monipuolistu. Tai ainakaan ei ajatukset aukene jos joku johtaa keskustelua suvereenisti.

Herkkyyteeni kuuluu tuo muutaman tunnin kestäminen erilaisia hälinätilanteita. Sen jälkeen alan etsiä jotain taukoa, edes jotakin vetäytymistä tilanteista. Vaikka omiin ajatuksiini uppoamismahdollisuutta, tunnelman fiilistelymahdollisuutta, ihmisten kanssakäymistilanteiden kuulostelua, että mahdollisimman monella oisi mahdollisimman rentoa olla.

Erilaisia vaativia tilanteita kestän ja olen erittäin tehokaskin. Kunhan, siis kuhan saan vastapainoa, ja etäisyyttä asioihin aina vähän väliä. Työssäni olen ollut supertunnollinen ja fokus oikeassa asiassa eli työni tekemisessä parhaiten kuin ikinä suinkin, ettei tarvitsisi työn takia murehtia.

Tarvitsen joskus tosi vahvasti omaa rauhaa. Ylipäänsä äänet, musiikki - niissä on parhainta jos itse pääsen säätämään mutta julkisimmissa paikoissa se on mahdotonta, ja sen takia saattaa vaikka joku reissu olla raskas jo pelkästään sen takia että ollut kovaa ääntä. Kai sillä on vaikutusta stressitasoihin, mutta balanssia olenkin opetellut elämäni varrella mutta varsinkin nyt kun löysin tämän erityisherkkä-määritelmän, ja voi sanoa että korkeiden pisteiden takia jouduin perehtymään tarkemmin, missä mennään ja mitä asialle voi tehdä ja mitä iloa tästä koko jutskasta sitten on.

Mutta erityisherkkyysaiheeseen takaisin: Tekstiilien tunnulla on merkitystä. Ehkä osittain olen myös synesteetikko. Joskus jonkun asian tuntuminen jollekin saa aikaan jonkin musiikin (pitäisi kirjata jotenkin ylös) soimaan päässä. Siis mitä erilaisimpia rallatuksia tai muunsävyisiä biisejä on tullut erilaisista tilanteista mieleen. Joitain olen tallentanutkin. Olen onneksi musikaalinen, ettei ole pelkkää kakofoniaakaan :)

Mut takaisin siis tuohon erityisherkkyyteen.

Rivien välistä lukemisesta on ollut paljonkin puhetta. Miehelleni olen jutellut muutamien pariskuntien käyttäytymisestä toisiaan kohtaan (myös sanaton viestintä ym.) ja sanonut että varmasti on kriisi päällä vaikka ovat olevinaan että kaikki ok. Valitettavaa on ollut olla oikeassa. Mieheni ei ole asioista sen kummemmin kelleen jutellut, enkä minäkään kelleen toiselle - joten vain ja pelkästään niiden ihmisten välit on olleet asiana (ei edes kyse onneksi läheisistä ihmisistä vaikka liian läheltä asioita on nähtykin just tän 'fiiliksen' takia). Yksi pari päätyi eroon. Oli kamalaa nähdä sivusta. 

Ja pari pariskuntaa sanoi myöhemmin, että niihin aikoihin ollut syvä kriisi ja ero lähellä, kun olin miehelle asiasta sanonut (esim. vuosi sitten kesällä).

Töissä ollessani otin esimiehelleni puheeksi huomaamani räikeän eron työkaverini asiakaskohtelussa, ja heitin ilmoille arvelun, että oisko lähtöaikeinen ja irroittautumistarpeinen työjutskista. Kävi ilmi että olin valitettavan oikeassa. Esimieheni sanoi minulle että olis jokaisen esimiehen etu, jos töissä olis sellaiset tuntosarvet kuin minulla. Itse ajattelin silloin ettei mulla ollut muutakaan vaihtoehtoa tulkita työkaverini rajua muutosta tavassaan kohdella asiakkaita (oli muuttunut negatiiviseksi ja hylkiväksi sekä välinpitämättömäksi).. eli ihmettelin että kuis noin se nyt mitään erikoista. Koin kutienkin porukan parhaaksi että esimies oli asiasta jutuissa ko. ihmisen kanssa, koska hän oli myös osoittanut kohtuutonta aietta alkaa syömään toisten leipää eli morkkaamaan pitkästi työpaikkaa ym. vaikka itse oli selkeästi jättämässä sen ja omalla toiminnallaan sai asiakkaat reagoimaan huonosti.

Onneksi en ihan kaikesta menetä yöuniani ja murehdi. Olen aikalailla jo lapsena joutunut opettelemaan ettei murheet musertaisi. Elämässä kun tapahtuu paljon hyvääkin. Olen oppinut hyvinkin sen että asiat kyllä järjestyy aikanaan. Ja jokainen ihminen on oman onnensa seppä, sen olen tajunnut jo pienenä. Ei kukaan muu voi tietää minun tai sinunkaan elämästä tarpeeksi voidakseen antaa suoria ohjeita, vaan se mitä tapahtuu kunkin elämässä 24/7 on vain sen ihmisen tiedossa, kenen elämästä on kyse, ja sen täytyy loppupeleissä olla se, joka ratkoo mitä tekee millekin asialle. Laajanäkökulmaisesti voi kyllä jutustella mun kanssa.

Hyvät asiat tulee ajallaan ja eri tilanteissa. Vaikka joskus hyvinkin naurattaa jonkun ihmisen naurattamiset, niin parhaita on arkiset sattumukset, enkä itse harrasta joukon naurattamista. Jos jotain tapahtuu tahattomasti, niin se on parasta ja aidointa.

Nyt alankin tässä valmistelemaan Joulua niin että koko perheellämme on levollista viettää muutama lämminhenkinen yhteishetki perinteisen hulinankin keskellä. Ja otan varmasti tänä Joulun keskellä paremmin huomioon oman tarpeeni saada olla välillä ihan rauhassa. Ihan rauhassa ja hiljaisuudessa ja vaikka sitten rauhaisassa äänimaailmassa. Nauttia hyväntuntuisista, -kuuloisista, ja -makuisista asioista.

Jatkoa tuohon superpitkään viestiin (täällä yksi eritysherkkä). Kävin katsomassa stara.fi:ssä tuon mistä tunnistaa onko erityisherkkä..ja siellä oli määritelmiä, jotka todellakin osui kohdalle, mutta joiltain osin ei: Esimerkiksi se, ettei pidä kritiikistä. Itse koen tosi kiusallisena, jos asioista ei puhuta oikeasti. Kritiikki on mun mielestä ihan normaalia esim. työpaikalla esimieheltä jos kerran on ilmennyt jotain jota vois kehittää - tai muissa tilanteissa. Se vaan on tärkeää, että onko kritiikin esittäjä jotenkin erityisesti puhumassa halventavasti tai vähä-älyisenä pitäen, koska sellainenhan ei ole mitään fiksua kritiikkiä. Eikä myöskään heittää kritiikkiä asioista, jotka ei liity mitenkään asioihin, joille voisi tehdä jotain.

Ja siellä oli avokonttorista.

Erilainen kokemus itsellä. Pystyn hyvin kyllä intensiivisesti keskittymään tekemään töitäni silloin kun on tarve, mutta minua tarvitsee erikseen 'herätellä työmoodista', jos vaikka on joku pikapalaveri tms., koska olen silloin hyvinkin keskittynyt käsilläolevaan työhön.

Eli ei nuo kaikki kyselyt ja määritelmät ole ihan tarkkoja, varsinkin noissa epävirallisissa joskus kuultaa läpi toimittajan omat arvioinnit, ennakkoluulot tms., tai näkökulmat - joilla taas ei ole aina välttämättä ollenkaan tekemistä varsinaisen erityisherkkyyden kanssa. En väitä että tässä olisi niin, mutta onhan se inhimillistä ylipäätään, että kun ihminen kirjoittaa asioista, niin sinne voi tulla omia näkökantoja ilmaisevia sananmuotoja ja lauserakenteita. Olisihan se ihan parasta, jos oikeasti erityisherkät olis niitä jotka aihepiiristä kirjoittelee. Mutta kun astevaihteluita ja erilaisia ihmisiä on tässäkin erityisherkkien joukossa. Kuvitella, että 15-20% ihmisistä voi lukeutua eritysherkäksi, onhan se paljon!

leijonaemo

Onpa meitä täällä. Itseasiassa tänään liityin Suomen Erityisherkkien Ry:hyn. Kannattaa tsekata!

Minut uuvutti tyystin ammattini sairaanhoitajana. Olen sairastunut siis työuupumukseen pari vuotta sitten ja vieläkin yritän toipua tapauksesta. Erityisherkkänä mietin nyt uutta ammattia, mutta ensin täytyy hoitaa terveys kuntoon. Veikkaan, etten ole Suomen ainoa erityisherkkä, joka on työskennellyt, liian tunnollisena, itsensä liian väsyneeksi. Miesystäväni ei ymmärtänyt koskaan herkkyyttäni ja erokin on tässä käsiteltävänä. Päivä kerrallaan täältä noustaan ja jaksankin uskoa hyvään tulevaisuuteen! 

"Koen että erityisherkällä ihmisellä on olennaista juuri se ns. heikkous, että tahtoo aidosti antaa tilaa muille ihmisille koska arvostaa ihmisiä, elämää, inhimillisyyttä. Mutta näähän on vaan mun mielipiteitä.

Moni umpisokea narsistikin mielellään ottais erityisherkän leiman itselleen jos se auttaisi omissa pyrkimyksissään, mutta mun mielestä sellaisen erottaa nimenomaan aitoudesta. Toki sellainen joka haluaa puljata ihmisten tunteilla, tekee mitä tahansa, opettelee mitä tahansa manöövereitä että saa haluamansa 'statuksen'. Yököttää ajatuskin."

Noi kaksi kohtaa kolahti eli olen samaa mieltä! Omalla kohdalla mietin välillä, että ihmiset jotka ei oikeasti tunne minua, eivät välttämättä osaa nähdä tai tulkita tuota ensimmäistä asiaa minussa, koska se jää hiljaisen ulkokuoreni alle. Minun pitäisi opetella tuomaan ajatuksiani enemmän esille ääneen, ettei muiden ihmisten ymmärtäminen ja mahdollinen huonon käytöksen sietäminen tapahdu pahimmassa tapauksessa oman hyvinvoinnin kustannuksella.

Jälkimmäisen asian kanssa epäilen joutuneeni tekemisiin. Itse en erityisherkkänä ole millään tavalla vaativa muiden ihmisten suhteen (tai sitten ei ole vain tarvinnut, koska sosiaalinen piirini on niin pieni), eli en vaadi missään asiassa erityiskohtelua vaan enemmän olen hiljainen epäkohtien tai "epäkohtien" sietäjä.

Olen ollut parisuhteessa kohta pari vuotta erityisherkän ihmisen kanssa, tai kuvaus ainakin sopii häneen täydellisesti. Nyt kysyisinkin vinkkejä, koska parisuhteemme on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen, enkä ole voinut käsittää miten joku voi (varsinkin mies) jatkuvasti loukkaantua vähäisemmästäkin asiasta. Olen ymmärtänyt, että tarvii antaa tilaa ja sitä olen tehnytkin. Emme asu vielä yhdessä, mutta asiasta on ollut puhetta. Samaan talouteen hänen kanssaan muuttaisi myös minun kaksi nuorta lasta. Nyt olisi kristallipallolle käyttöä, että onko minkään valtakunnan mahdollisuutta saada yhteiseloa toimimaan?!

*Uusi "herkkis" nostaa varovaisesti kättään* Täällä mä olen. 36 vuotta naisen elämästäni olen tiennyt, että jollain tapaa olen outo, en sopeudu normaaleihin kanssakäymisiin jne. Vasta viime vuosina nämä "ongelmat" ovat eriytyneet siihen pisteeseen, että olen kokenut töissä burn-outin, vaihtanut sen jälkeen kahdesti työpaikkaa ja tällä hetkellä olen totaalisen hukassa sen kanssa, mitä aion tulevaisuudessa tehdä. Alan vaihto kai edessä..

Olen herkkä äänille, valoille, kosketukselle ja ihmisten lähettämille tietoisille ja tiedostamattomille viboille.. You name it. Luen eleitä, tulkitsen äänensävyn vivahteita - teen johtopäätöksiä, ja sitten ahdistun ja masennun. En kestä painetta enää työssäni, vaikka nuorempana olin hyvä toimimaan myös paineen alla. Mitä enemmän minulta vaaditaan (niin työelämässä, kuin ihmissuhteissa), sitä kuormittuneemmaksi tulen ja väistämättä vetäydyn taka-alalle, yksinäisyyteen, jos kovasti alkaa ahdistamaan :(.

Nyt, kun olen löytänyt ns."paikkani", alkaa kyllä itsetutkiskelun matka. Jos tässä jonain päivänä olisi vielä ehjä minä.

Se, mikä minua ja parisuhdettani raastaa, täytyy ihan teiltä muilta kysyä: reagoitteko te kotinne järjestykseen/epäjärjestykseen mitenkä? Minä ärsyynnyn tavaroiden epäjärjestyksestä uskomattomiin mittasuhteisiin, että ihan itseänikin hävettää :(. Olen ollut tällainen _aina_. Rauhoitun vasta sitten, kun kaikki on paikallaan. Kuuluuko tämä nyt tähän erityisherkkyyden palapeliin, vai meneekö tämä jonkin neuroottisuuden piikkiin? Sen verran vielä lapsuudesta mainittakoon, etten kestänyt esim. kiertyneitä sukkahousuja tai hiekanmurusia sukkiksissa. Jos äiti ei antanut minun kiireeseen vedoten enää ottaa sukkiksia pois jalasta murusen poistamiseksi, minä leikkasin saksilla sen kohdan pois. Aina. Herkkähipiäinen pienestä pitäen.

Heh. Tuttua on.

Sunnuntaina itkin, kun katsoin telkkarista hetken latinalaistanssien MM-kisoja.

Eilen taistelin kyyneliä vastaan kun lauloin lapsille tuutulauluksi Päivänsäde ja menninkäinen.

Tänään itkin lapseni jumppanäytöksessä.

Huuuhhhuh. On tämä vaan malkoista.

Onneksi naurua tulee enemmän, ja vähintään yhtä herkästi.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 00:39"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:50"]

Ja samoja piirteitä kuin aspergerissä..

[/quote] No ei todellakaan, jos et ole tiennyt, asseilla on juuri vaikeuksia empatian tuntemisessa, ei herkkyyttä siinä...

[/quote]

Ei vaan aspergerit kokevat yhtä paljon empatiaa kuin valtaväestö,

mutta eivät välttämättä ilmaise sitä ja näyttävät ulospäin empatiakyvyttömiltä.

Ei helvetti. Tässäkin ketjussa arviolta 100 "erityis"herkkää.

Mitä erityistä siinä on, jos - kuten aiemmin väitettiin - "erityis"herkkyyttä esiintyy 15-20 prosentilla populasta?

Ja toisaalta, älkää tonttuparat analysoiko itseänne jonkun saatanan naistenlehden testin perusteella. Tai toisaalta, koska kyseessä tällainen länsimaisen ihmisen omanapaisuusongelma tai pseudo-sellainen, why not...

En vaan tajua, miksi tavallisista reaktioista ja ajatuksista pitää johtaa jotakin hienoa, ERITYISTÄ ja rivien välistä ilmaistuna parempaa?

Aika moni täälläkin ihastelee omaa herkkyyttään ja empaattisuuttaan, luovuuttaan ja eksentrisyyttään...

Ei jatkoon. Kasvattakaa nyt edes vähän sitä nahkaa paksummaksi ja lopettakaa turha vossotus kahvikuppien häiritsevästä kilinästä ja rintsikoitten ahdistamisesta.

Kaikkia väsyttää, ahdistaa, vituttaa ja itkettää joskus. SE ON SITÄ ELÄMÄÄ!

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 12:24"]

Kaikkia väsyttää, ahdistaa, vituttaa ja itkettää joskus. SE ON SITÄ ELÄMÄÄ!

[/quote]

Joo. Ja erityisherkkä reagoi jokaiseen väsymykseen, ahdistukseen ja vitutukseen voimakkaammin kuin normihenkilö. Tämä havaitaan jo ihan vauvoilla, joita tuskin voi syyttää asenneongelmista. Kun herkkä vauva joutuu tismalleen samantasoiseen stressitilanteeseen kuin toisen ääripään vauva, vauvassa ilmenevät fysiologiset reaktiot ovat voimakkaampia ja niistä palautuminen vaatii enemmän aikaa. Tämä palautuminen on minusta juuri erityisherkkyyden ytimessä, ei mikään intuitio tai itkuherkkyys tai mikään muukaan. Nykyelämässä palautumiskyky on koetuksella jo ihan tavallisellakin, herkällä ei tahdo riittää millään.

Nykyelämässä palautumiskyky on koetuksella jo ihan tavallisellakin, herkällä ei tahdo riittää millään.

Just. Päästiin taikatermiin "nykyelämä". Sekä tavallliset että "herkät" voi kehittää itteensä. Tai sitten jäädä märisemään maailman kovuutta kuin koivunlehti tsunamissa.