Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

Olen herännyt tähän erityisherkkyyteen viime kuukausina. Se selittää paljon asioita ja on tuntunut siltä että diagnoosi on viimein löytynyt. Voisin kertoa kirjan verran esimerkkejä elämästäni, jotka viittaa tähän ominaisuuteen mutta tässäpä jotain pohdintojani. Tunnen musiikin vahvasti. (Vaikka olen mies,) saatan itkeä kuulleesani kaunista musiikkia. Hyötyä tästä on ollut kun olen itse soittanut kitaraa. Hajut tunnen voimakkaasti. Muistan lapsena itkeneeni kun jollakin oli tarhassa liian vahvaa hajuvettä.

Ennakoin tilanteita. Päättelen mitä toisessa huoneessa tapahtuu pelkän äänen perusteella. Mietin joskus, miten sosiaalisessa tilanteessa valaistuksen ja äänien avulla voisi tehdä paikasta mukavamman. Ravintolaan mennessä aistin paikan tunnelmaa ja alan mielessäni tehdä parannusehdotuksia miten ravintolasta voisi tehdä viihtyisämmän. Viihtyisämmän ainakin itselleni...

Otan kritiikin helposti itseeni. En tykkää esiintyä ison joukon edessä. Yksikin negatiivinen aistimus yleisön joukosta saa mut alisuorittamaan.

En ole niin sanottu playoff pelaaja joka tekee maalit silloin kun pelataan tärkeitä pelejä, vaan teen ne paineettomassa olotilassa.

Vetäytydyn helposti isosta joukosta sivummalle tankkaamaan omaa aikaa ja selviytymään liiallisista aistimuksista.

Minä olen 37 vuotias mies ja HSP myöskin. Kuten todettua, herkkyys saattaa hankaloittaa elämää, koska sitä tarvittavaa latautumista ja yksinäisyyttä ei tässä nykymaailmassa aina löydy tarpeeksi. Minä taidan kuulua siihen herkkien joukkoon, jolle tämä kaikki on yksinkertaisesti liikaa. Olen eristäytynyt maailmasta lähes täysin. Olen kyllä hyvä tulemaan toimeen ihmisten kanssa, mutta kaikki on minun osaltani pelkkää teeskentelyä. Oikeasti todella harva ihminen on semmoinen aito ja hyväntahtoinen persoona josta minä pidän. En sano että itsekään olisin mikään pyhimys, mutta suurin osa ihmisistä on semmoisia, että en yksinkertaisesti kestä edes havaita heitä näkökentässäni. Pitäisi varmaan muuttaa jonnekin maalle asumaan, missä saisi olla rauhassa tältä ihmislaumalta, jonka kyynerpäät ovat terävämmät kuin Rambon metsästyspuukko. Voin siis suoraan tunnustaa, että minä en ole löytänyt sitä sisäistä rauhaa. Ehkä en sitten ole tarpeeksi vahva tähän maailmaan.

Olen sairaanhoitaja-terveydenhoitaja. Työ vie melko paljon voimia, kun tunteille herkkä,kuormittaa ja olen ollut kahdesti uupumislomalla. Takana kohta 30 vuotta em työtä. Olisi kai toimistohommat paremmin istuneet mulle,mutta ihmiset aina kiinnostuneet. Myös oman lapsen asiat uuvuttaneet( en huomannut enää kotona lapsen masennusta kun työ vei voimat...)

[quote author="Vierailija" time="10.04.2014 klo 15:28"]Mä olen kummallinen. En tiedä olenko erityisherkkä, sain kyllä tuosta testistä 17 pistettä.

Tarvitsen paljon omaa aikaa. Voin olla sosiaalinen maksimissaan päivän tai pari (esimerkiksi joku risteily), mutta sen jälkeen mun on pakko vain saada olla. Pitkistä sosiaalisista tilanteista mun täytyy päästä "toipumaan", eli esimerkiksi viettää koko päivä kotona uppoutuen johonkin hyvään sarjaan. Sen jälkeen jaksan taas.

En kestä tietynlaisia ääniä tai kosketuksia. En pysty nukkumaan, jos joku koskettaa mua. Herään heti. En voi nukkua, jos kello tikittää. Vaatteiden tulee olla mukavat päällä, jos mikään kiristää mistään niin mun on epämieluisaa olla. Tämän seurauksena en voi keskittyä mihinkään. Mun on myös vaikea pitää hiuksia auki, koska ne tuntuu koko ajan liikkuvan ja olevan tiellä.

Mulla on tosi rikas sisäinen maailma. Mulla on sellainen "mielikuvitusmaailma", johon uppoudun kun on tylsää. Ajattelen asioita muutenkin monelta kantilta, ja olen ihmisenä hyvin ymmärtäväinen. Minulla on paljon ideoita ja ratkaisuehdotuksia ongelmiin.

Osaan filtteröidä hyväntahtoiset ihmiset pahantahtoisista. Erotan narsistiset piirteet todella nopeasti, tosin tämän olen joutunut oppimaan kantapään kautta. Elämänkokemus kasvattanut. Näen usein muiden parisuhteista, että tuleeko ne kestämään vai eikö. Ajattelen monista, että ei tuo noiden homma toimi jos ne ei muuta toimintatapoja. Tähän mennessä kaikki tällaiset pariskunnat ovat eronneet tai niillä on vähintäänkin joku kriisi menossa :D. Aistin tosi herkästi tilanteita, esim. milloin ilmapiiri on aidon iloinen ja milloin se on jotenkin teennäinen. Kun olen iloinen, todella olen iloinen. Kun olen surullinen, olen todella surullinen. Aistin mielialoja myös fyysisesti. Jos minulla on vaikka vatsa sekaisin jonkun psyykkisen syyn takia, osaan heti paikantaa syyn.

En pysty toimimaan jos joku tarkkailee mua. En esimerkiksi pysty selaamaan mitään nettisivuja, jos tiedän jonkun katsovan. Ihan sama olenko henkilökohtaisella sivulla vai enkö, mutta se tieto, että joku katselee.. Voin esiintyä ihmisille, jos esiintymistä ei arvioida. Erilaiset arvioitavat suoritukset ovat kamalia, koska alisuoriudun niissä joka ikinen kerta.

Kaikkein hankalinta mielestäni on tuo sosiaalisesta toiminnasta palautuminen. Pidän ihmisistä ja tykkään sosiaalisista kontakteista, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Alan käymään ylikierroksilla, jos en pääse "palautumaan" tästä ja saa olla välillä rauhassa. 

Tarvittaessa pystyn toimimaan kiireessä ja kiireellisellä aikataululla, mutta se stressaa ja ahdistaa mua todella paljon. En tykkää, jos on paljon pakollista tekemistä. Ajattelen koko ajan, että "kiirekiirekiire apuaaa", vaikka ei oikeasti nyt mikään hengenhätä olisikaan. Tämän takia en enää aikatauluta elämääni niin kamalan tarkasti, en esimerkiksi suunnittele mitään "tänään teen oppariani viisi tuntia, sitten nään kaveria, sitten menen treenaamaan ja sitten jatkan opparin tekoa". Enemmänkin pyrin ajattelemaan, että "tänään teen oppariani niin paljon kuin jaksan, sitten näen kaveria ja katsotaan sen jälkeen, jaksanko lähteä treenaamaan tai tehdä opparia". Minulla täytyy olla siis paljon joustovaraa myös näissä "päänsisäisissä" aikatauluissani ja suunnitelmissani.

Olipa sekava selitys :D

[/quote]

Minun mielestäni ei ollut sekava selitys. Oli kuin olisit kuvaillut minua! Tosin muiden avioeroja en ole osannut ennustaa mutta olen kyllä ihmetellyt ihmisten, myös pariskuntien epäkunnioittava käytöstä toisiaan kohtaan. Minkä ikäinen olet? Oletko nainen? En ole tiennyt että on muitakin samankaltaisia kuin minä.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:15"]

Olen sairaanhoitaja-terveydenhoitaja. Työ vie melko paljon voimia, kun tunteille herkkä,kuormittaa ja olen ollut kahdesti uupumislomalla. Takana kohta 30 vuotta em työtä. Olisi kai toimistohommat paremmin istuneet mulle,mutta ihmiset aina kiinnostuneet. Myös oman lapsen asiat uuvuttaneet( en huomannut enää kotona lapsen masennusta kun työ vei voimat...)

[/quote]

Täällä myös yksi erityisherkkä sairaanhoitaja, joka kokee että työ on melkeinpä ylivoimasen stressaavaa. Jatkuva sosiaalisena oleminen, hälinä, monen asian hoitaminen yhtäaikaa, kiire, kiire, kiire... Olen helpottanut kuitenkin stressiä tekemällä töitä vain osa-aikaisesti. Ammatinvaihtoa olen myös harkinnut vakavasti, en vaan ole vielä keksinyt mikä voisi olla sellainen työ jota jaksaisin paremmin. Varmaan joku paperinpyörittely sopisi parhaiten.

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 13:38"]

[quote author="Vierailija" time="11.04.2014 klo 11:15"]

Olen sairaanhoitaja-terveydenhoitaja. Työ vie melko paljon voimia, kun tunteille herkkä,kuormittaa ja olen ollut kahdesti uupumislomalla. Takana kohta 30 vuotta em työtä. Olisi kai toimistohommat paremmin istuneet mulle,mutta ihmiset aina kiinnostuneet. Myös oman lapsen asiat uuvuttaneet( en huomannut enää kotona lapsen masennusta kun työ vei voimat...)

[/quote]

Täällä myös yksi erityisherkkä sairaanhoitaja, joka kokee että työ on melkeinpä ylivoimasen stressaavaa. Jatkuva sosiaalisena oleminen, hälinä, monen asian hoitaminen yhtäaikaa, kiire, kiire, kiire... Olen helpottanut kuitenkin stressiä tekemällä töitä vain osa-aikaisesti. Ammatinvaihtoa olen myös harkinnut vakavasti, en vaan ole vielä keksinyt mikä voisi olla sellainen työ jota jaksaisin paremmin. Varmaan joku paperinpyörittely sopisi parhaiten.

[/quote]

Kannattaa lukea Kaarina Davisin kirjat - "Rankka kutsumus" (kertoo kirjoittajan burnoutista sairaanhoitajana) ja "Irti oravanpyörästä". En ole itse koskaan ollutkaan sairaanhoitaja, mutta todellakin suosittelen noita kirjoja kenelle tahansa. Saavat ajattelemaan omaa elämää ihan eri tavalla.

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 19:51"]

Miten te muut erityisherkät jaksatte perhe-elämää? Odotan nyt esikoistani ja vieläpä yksin. Tarvitsen todella paljon keskimääräistä enemmän hiljaisuutta ja yksinoloa pysyäkseni kasassa. En tajua, miten tulen pärjäämään. Normaalit pikkulapset kuitenkin pitävät lähes jatkuvaa melua ja vaativat tauotonta läsnäoloa.

(lapsi ei ollut suunniteltu, en vaan pystynyt aborttiin)

[/quote]

No meillä on neljä lasta(nuorin 6kk) ja joskus tuntuu että tarvitsee taukoa. Kun pitää lapsen tyytyväisenä niin ei ne paljon melua. Kovaääniset touhut tehään aamusta. Pikkukakkosen aikaan äiti pystyy vähän lepäämään. Tosin päiväuniaikaankin äiti lepää.:) Itellä on siivouspäivät kaikkein stressaavimpia nyt kun ryömijän takia joutuu harjan tilalta käyttää taas imuria. Se on pahin ääni. Meillä on lapset aika hyvin oppinut siihen että kun joku nukkuu pitää olla hiljaa. Hyvä tukiverkosto on kuitenkin ehdoton jos tarvitsee yksinoloa vauva aikaan

[quote author="Vierailija" time="11.03.2014 klo 19:51"]

Miten te muut erityisherkät jaksatte perhe-elämää? Odotan nyt esikoistani ja vieläpä yksin. Tarvitsen todella paljon keskimääräistä enemmän hiljaisuutta ja yksinoloa pysyäkseni kasassa. En tajua, miten tulen pärjäämään. Normaalit pikkulapset kuitenkin pitävät lähes jatkuvaa melua ja vaativat tauotonta läsnäoloa.

(lapsi ei ollut suunniteltu, en vaan pystynyt aborttiin)

[/quote]

Mulla on kolme lasta ja välillä tulee ajateltua, että sopisin paremmin yhden (rauhallisen) lapsen äidiksi. Mieheni on täys vastakohta minulle ja lapset ovat varmaan perineet isältään sosiaalisuuden ja vilkkauden. Vaikeaa tekee välillä, kestää jatkuvaa mekastusta. Kaipaan kovasti hiljaisuutta ja yksinoloa. Yksi lapsistamme on kyllä tietyissä asioissa kovin herkkä (äänille, ihmisvilinälle, liikuttuu ja itkee herkästi...)

Hienoa mielestäni, että yliherkkyys on nyt esillä. Aina tähän asti olen tietyllä tapaa hävennyt herkkyyttäni. Ihanaa huomata, että en ole ainoa tällainen.

Olen naureskellut näitä kirjaindiagnooseja,joita pulppuaa joka ominaisuudesta.Mutta:niinpä vain huomaan kuuluvani ominaisuuksiltani tähän ryhmään ja helpottavaa on ollut lukea omista ominaisuuksistaan ja huomata että tosiaankin on erilainen kuin jotkut toiset.Ympärilläni on aika nasevaa porukkaa ja kuulla saa että älä välitä,täytyy olla paksunahkainen ymym.Olen vielä joutunut keskim.tiukempaan rakoseeen suvun taholta ja mielipahaa ja vatvomista on riittänyt.Mielenterveyteen olen apuakin hakenut,mutta sameissa vesissä taas mennään.Voimat loppuvat.Olen aina sanonut itsestäni,että "tuo oli tumma maammon marja,näki kauhut kaikkialla...",stressaan ja pelkään "kaikkea",en riitä kellekään enkä mihinkään.Toisaalta nuorempana rakastin luonnon kauneutta haltioituneena,musiikki saa itkemään,usein pakahduttaa (nykyisin valitettavan usein ahdistuksesta...)

Olen jo pidempää tiennyt olevani erityisherkkä. Ap:n ja 52:n kirjoituksissa kiteytyi monet asiat, jotka kuvaavat minuakin. Tarvitsen paljon omaa aikaa, hiljentymistä ja meditointia (auttaa moneen "vaivaan").  Nuorena kuuntelin jatkuvasti musiikkia, nykyään kuuntelen mielummin hiljaisuutta. Luonto on ollut minulle aina rentoutumisen lähde. Kun olin asunut Helsingissä 1,5v ja romahtanut henkisesti, keräsin voimiani 4kk teltassa järvenrannalla vanhempieni mökkitontilla (vailla mukavuuksia, kun mökki oli rakennusvaiheessa) ja se lähin sähköjohtokin meni jossain 300m päässä (aah).

Sille joka kyseli miten kestää lapsen kanssa, niin minäkin liputan kunnon tukiverkon nimeen, että saat tarpeeksi niitä hengähdystaukoja itsellesi. Tosin itse olen sen verran onnellisessa asemassa, että lapsenikin ja mieheni ovat erityisherkkiä ja yhteiselomme on yleensä erittäin mukavaa ja antoisaa (kun kukaan ei hakemalla hae kriisejä ja tappeluita). Tosin jos jotain perhekriisejä tai jollain paha mieli, niin ne kyllä vaikuttavat syvästi koko porukkaan. Onneksi meillä on erillinen autotalli, jossa mies viettää paljon aikaansa ja kesäisin itse kykin puutarhassa. Saadaan kaikki "omaa rauhaa".

Itse en ole työelämässä ollut, kuin pieniä pätkiä jossain työkkärin harjoitteluissa. Etsin sitä elämäntapaa missä jaksan ja en kuormita itseäni liikaa. Opiskelen, jos seuraava kolmas ammatti toisi sellaisen työn, jossa viihtyisin (toki kokemusta on erilaisista hanttihommistakin, paitsi siitä marketin kassasta). Mutta mitä enemmän elämänkokemusta tulee ja oppii tuntemaan itseään, niin eiköhän sitä itsekin löydä sen itselleen parhaan tavan elää, ilman, että on pakko yrittää tunkea itseään johonkin mahdollisimman tuottavaan markkinatalouden ihannerooliin.

Hei, mielestäni erityisherkkä on väärä sana tälle ns. sairaudelle. Tai ei tämä ole sairaus, vaan mielestäni lahja. Antaisin tälle uuden nimen, vaikka erityisvaistoajat tai erityisaistijat tai erityistuntijat. Ihmiset  mieltävät tuon erityisherkät aivan muulla tavalla, kuin mitä tämä oikeasti on. Olen itse todella tunneherkkä. Vaistoan toisten tunteet herkästi, jopa tiedän, kun joku ajattelee tai puhuu minusta sekä hyvässä että pahassa. Tiedän sen, kumpi tunnetila on kyseessä.Samoin tiedän onko kyse nuoresta tai vanhemmasta ihmisestä, miehestä tai naisesta. Vaistoa huoneeseen tultaessa tunnelman ja millaiset välit ihmisillä on toisiinsa. Onko kenelläkään samanlaisia tuntoja?

Täällä myös yksi erityisherkkä, aiheesta olen alkanut lukea noin vuosi sitten ja tämänkin keskustelun joukosta löydän todella paljon itseäni, teidän muiden kirjoituksista.

Nyt olen alkanut miettiä, että olisi mukava jos joku osaisi ja jaksaisi tehdä meille kohdistetun keskustelupalstan/foorumin. En haluaisi kirjoitella omalla nimellä tai liittyä esim. facebookin suljettuunkaan ryhmään. Aihe tuntuu niin henkilökohtaiselta ettei sitä halua varovaisuuttaan levittää kaikkien tuttujen tietoon, nimimerkillä olisi helpompi kirjoitella ja käsitellä asioita, saada vertaistukea. Yhdistykseen en ole vielä liittynyt, mutta Elaine N. Aronin HSP kirjan tilasin sen kautta ja luin jo. Kirjaa enemmän on minuun kolahtanut nämä muiden kirjoitukset netissä sekä HSP Suomi -facebook -sivulla olevat videopätkät aiheesta. Ne tuntuu enemmän omalta :-) Luulen olevani aika hyvässä tasapainossa tämän ominaisuuteni kanssa, kehitän itseäni jatkuvasti, vähitellen, jotta pystyisin tekemään sitä mitä haluaisin (esim. ammatin valinta). Olen joskus luullut olevani laiska, mutta nyt olen tajunnut, että tietyt piirteet onkin kenties sitä itsesäätelyä, ettei kuormittuisi liikaa. Lapsena sain paljon kuulla olevani tunnollinen, herkkä ja kiltti. Iän ja kokemuksen myötä herkkyys joihinkin asioihin on laantunut, en jaksa murehtia esim. asioista jotka ei suoraan kosketa itseä. Tykkään liikkumisesta luonnossa ja eläimistä. Nuorempana kun olin koulun penkillä, ihmettelin kun päivän aikana silmät väsyi helposti ja tuli todella vetämätön olo. Nyt olen keksinyt sen johtuvan luokkahuoneen valaistuksesta, jaksaisin paremmin siis hämärässä luonnonvalossa joka tulisi ikkunan kautta! Joskus opettajan/luennoitsijan puhe alkaa soida liian kovana korvissa, lähes kaikuu. Ruokalan hälinä saattaa tuntua ja kuulostaa epäselvältä puurolta, on vaikeuksia keskittyä pöytäseurueessa jonkun puheeseen taustametelin takia tai jos useampi puhuu samaan aikaan. Muutamia asioita mainitakseni :-)

Nimim. -Herkkis-

Kiitos tästä ketjusta. Tuli aivan kyyneleet silmiin. Olen pitänyt itseäni outona ja ehkä hieman muita huonompana näiden luonteenpiirteitteni vuoksi. 

Minä olen myös hyvin herkkä ihminen, ja erityisen herkkä juurikin muiden ihmisten tunnetilojen kanssa. Sosiaaliset tilanteet ovat minulle joko painajaisia tai ihania, tervetulleita vaihteluja arkeen - riippuen tilanteen luonteesta. Jos olen seurassa jossa vaistoan, ettei minusta pidetä tai vaistoan kireyttä muuten, tuntuu että kaikki tuntosarveni ovat pystyssä. Näen jokaisen ilmeen ja eleen, kuulen äänensävyt, näen vaivihkaiset katseet, huomaan muutoksen toisen kasvoissa jos puhun hänelle. Tarkkailen ympäristöäni ja omaa ulosantiani niin herkkänä että tilanteen päätteeksi olen niin väsynyt, että voisin nukkua yhden kerran kellon ympäri.  

Myös minä tarvitsen paljon aikaa itselleni. Koska olen herkkä ihmisten kanssa, saatan olla myös yliherkkä lasteni kanssa ja kokea, että minun täytyy olla jatkuvasti askeleen edellä, jotta välttyisin mm. kovilta ääniltä (lasten kova huuto esimerkiksi). En silti ole mikään curling-vanhempi, päinvastoin!

Minulla ei paljoa ole ystäviä, enkä ole varma johtuuko se omasta käytöksestäni. En anna itsestäni juuri mitään, ja siihen meni se kymmenen vuotta tämän tajuamiseen. En kysele ihmisiltä juuri mitään, ja se varmaan tekee minusta vaikeasti lähestyttävän sen kanssa, että en anna mitään. 

Olen myös ääniyliherkkä. Kova, äkillinen ääni saa minut suuttumaan. Äkillinen kipu saa raivon valtaan. 

Ja olen itkuherkkä, varsinkin kun suutun! Se on inhottavaa, ja häpeän sitä, enkä juuri koskaan ole itkenyt muiden kuin puolisoni nähden. Ehkä myös itkuherkkyyden takia olen vaiennut omasta elämästäni, joka ei ole mennyt niin kuin Strömssössä. 

Täälläkin yksi erityisherkkä. Koko elämäni olen tuntenut samaa "outouden" tunnetta ja miettinyt, mikä minussa on niin erilaista. No, nyt sille on nimikin.

Olen herkkä koville äänille ja kirkkaille valoille. Maku- ja hajuaistini ovat myös terävät. Olen aina ollut herkkis, itken helposti ja ahdistun ikävistä asioista. Joku kirjoitti siitä, että tulee fyysisesti paha olo kun kuuntelee pahanpuhumista tai juoruilua. Minulla tulee myös, ja olen aina ihmetellyt, mistä se johtuu. Käyn helposti ylikierroksilla esim. jos on ollut vieraita tai muuten paljon ohjelmaa. Jos en osaa säännöstellä ärsykkeitä tarpeeksi, alan kärsiä unettomuudesta ja levottomuudesta. Vasta näitä juttuja lukiessani olen tajunnut, miten paljon sosiaalisena oleminen kuormittaa minua. Olenkin alkanut tarkemmin pohtia, mitä oikeasti jaksan ja haluan tehdä.

Muiden ihmisten tunnetilat vaikuttavat minuun todella vahvasti. Vaistoan paljon asioita, joita minulle ei suoraan kerrota (esim. jonkun ihmissuhdeongelmat). Kireän tai teennäisen ilmapiirin aistin herkästi, samaten ihmisten väliset ristiriidat. Pohdin asioita usein vähän liiankin syvällisesti ja jään helposti vatvomaan turhia asioita.

Kannatan Herkkistä, olisi kiva jakaa syvemminkin kokemuksia!

73 jatkaa:

Yhtä hassua ristiriitaa olen itsessäni miettinyt, nimittäin sitä missä parhaiten olen elämäni aikana viihtynyt. Lontoossa! Älkää nyt naurako, olen siellä ollut vain turistina, mutta vastoin omia odotuksiani, keskellä suurkaupunkia ja sen hälinää minulla on ollut kaikkein rennoin olo. 

Jos normiympyröissäni olen aina kokenut, että olen outo ja erotun joukosta, en pääse ryhmiin sisälle enkä osaa ystävystyä, niin suurkaupungissa olen tuntenut, että saan olla outo. Saan tuijottaa jotakin nähtävyyttä paikallani ja olen vain turisti, en hullu joka seisoo vain paikallaan muiden tiellä. Saan istua kahvilassa yksin, enkä ole epämiellyttävä hylkiö jolla ei ole päiväkahviseuraa. Jne. 

Mitä tulee ihmisten tunnetilojen vaistoamiseen, netti on sekä painajainen että pelastus - sekin. Uskon, että täällä ihmiset ovat aidoimmillaan ja että normaalissa kanssakäymisessä tunteet peitetään. 

52 on taas linjoilla:

Mullakin on tuota valoyliherkkyyttä. Silmiä aristaa kirkas valo todella pahasti, tulee aina huono olo. Sairastan myös migreeniä, joten koitan vältellä kauhean kirkkaita valoja. En voisi kuvitellakkaan ostavani jotain kunnon kirkasvalolamppua :D

Minä muutin pk-seudulle pikkukaupungista. Tuntuu myös mulla niin, että ihmisvilinässä (ei kuitenkaan mikään järjetön tungos, esim. Hullut Päivät) olen aika rentona. Voin kulkea vaikka yökkärissä, ei ketään kiinnosta. Pikkukaupungissa taas kaikki tuntevat sut ja arvioivat myös.

Mä tykkään kyllä kuunnella musiikkia, mutta en voi opiskella/tehdä töitä/nukahtaa jos on musa päällä.

Onko teillä muilla mukavien vaatteiden lisäksi ongelma hiuksien kanssa? Huh tää on niin outoa :D. En osaa pitää hiuksia auki, ahdistaa! Ne on koko ajan kaulalla tai jotenkin huonosti. Myös edessä heiluvat ja otsaa kutittelevat vauvahiukset ovat todella raivostuttavia, pakko aina pitää pinniä..

Mä olen koittanut välillä päästä melua pakoon korvatulppien avulla. Muuten hyvä yritys, mutta sitten kuulen tietysti kovempana oman hengityksen ja muuta. Eli uusi ongelma...

Hei! Minäkin koen olevani erityisherkkä. Olen vajaa 30-vuotias ja ikäni ajatellut olevani outo. Minulla on ollut lapsesta saakka voimakas tarve "olla rauhassa". Meteli tekee minut hulluksi, yhtäkkinen kova ääni tuottaa kipua ja tekee "raivopiikin" siis hetken koen valtaisaa suuttumusta sitä ääntä ja sen aiheuttajaa kohtaan. En ymmärrä miksi kotonakin telkkari pauhaa vaikkei kukaan sitä katso, enkä voi sietää musiikin kuuntelua.. Kun lenkkeilen teen sen aina ilman kuulokkeita, nautin äärettömästi luonnossa liikkumisesta. Saatan jopa hieman itkeä kävellessäni, kun tunnen niin syvästi. Miehen partavesi pistää nenään, tulee oksettava olo. Mielestäni toisessa lapsessamme on erilainen tuoksu kuin ensimmäisessä, nuorempi tuoksuu auringon paahtamalle hiekalle. Lapsiperheen arki syö kovasti voimia. Kun mies on vapaalla, tarvitsen paljon latautumisaikaa, muuten alan itkeskellä ja olen alakuloinen. Työssä olin ensin kolmen hengen huoneessa, mutta pääsin omaan huoneeseen sitten ja on ollut ihanaa! Jaksan kotona lasten kanssa paljon paremmin, kun en ole kuormittanut itseäni loppuun jo työpäivän aikana. Ihmettelen eivätkö muut huomaa tiettyjä asioita sosiaalisessa kanssakäymisessä; teeskentelyä, kaikkea mikä on pinnan alla kytemässä. Tulen pahoinvoivaksi jos joku jätetään keskustelun ulkopuolelle ilkeilymielessä, koen velvollisuudekseni huomioida tämän ihmisen. Minulla ei ole paljoa ystäviä, en jaksa tavata heitä. Kaikki voimani menevät työhön ja perhe-elämään. Onneksi olen alkanut ymmärtää tämän herkkyyteni ja osaan luovia elämässä eteenpäin. En koe enää olevani hullu vaan minulla on jo keinot joilla selvitä arjessa. Koen että tämä herkkyys on kuitenkin rikkaus, kokemusmaailmani on vahva, vaikka joskus tunnen itseni yksinäiseksi. Itse tulen perheestä, jossa isä on narsisti-alkoholisti. Lapsuuteni on jättänyt minuun syvät jäljet.

Edelliseen vielä, että koen, että erityisherkkyyteni ilmenee vahvasti ääni-maailmaan liittyvissä asioissa. Kerrostalossa asuminen oli hirveintä mitä tiedän. Olin syvästi ahdistunut naapureiden metelistä ja piittaamattomuudesta. Nyt asumme omakotitalossa ja on ihanaa laittaa nukkumaan, kun on hiljaista (elleivät lapset nuku huonosti). Silti olen erittäin herkkäuninen, vatvon asioita öisin ja ihan kaikki vaikuttaa yöuniini.

hei vielä, kiitos kaikille antoisasta keskustelusta. Saman kaltaisia ihmisiä tuntuu olevan paljon ja olisi mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia teidän kaikkien kanssa. Omalta osaltani jätän tämän palstan lukemisen/kirjoittelun tältää erää, mutta minulle saa laittaa sähköpostia osoitteeseen nannameri@hotmail.fi

t. 79