Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

hei vielä, kiitos kaikille antoisasta keskustelusta. Saman kaltaisia ihmisiä tuntuu olevan paljon ja olisi mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia teidän kaikkien kanssa. Omalta osaltani jätän tämän palstan lukemisen/kirjoittelun tältää erää, mutta minulle saa laittaa sähköpostia osoitteeseen nannameri@hotmail.fi

t. 79

Huh, tässähän tuli ihan tippa linssiin. Piti sitten elää 40 vuotta, että löysin selityksiä itselleni ja tunteilleni. Löysin niin paljon samaa näistä kirjoituksista, kiitos ap kun oot tämän ketjun laittanut joskus alulle.

Varsinkin kirjoittajan 52 kuvaus osui monelta kohdaltaan niin hyvin, että alkoi itkettämään :)

Olen tosiaan erittäin itkuherkkä, mikä tahansa voi liikuttaa ja se on kiusallista. Ahdistun tiedosta että vieraita on tulossa ja sen jälkeen haluankin vetäytyä omiin oloihin. Hiuksia pidän kiinni jatkuvasti, jopa yöllä, ahdistaa kun ne liikkuvat niskassa. Silti haluan pitää pitkät hiukset. Vaatteet vaihtuu heti mukaviin kun pääsen kotiin. Tarvitsen omaa aikaa, olen onnellinen kun mies on vuorotöissä ja mulle jää omaa aikaa kivasti. Oon jo pienestä pitäen viihtynyt hyvin yksin.

Stressaan kiireessä, toisaalta työskentelen tehokkaasti paineen alla. Töissä kun on kiire ja työpöytä on sekaisin, se on pakko järjestää kesken kaiken, ahdistaa se epäjärjestys. Mielestäni olen hyvä aistimaan tunteita ja tilanteita, mulla on vilkas mielikuvitus. Usein iltaisin uppoan omaan mielikuvitusmailmaan.

Mun on helppo asettua tilanteisiin, jotenkin osaan luovia ja asettua uusiin tilanteisiin ja sopeudun nopeasti.

Netin selaaminen on kiusallista jos joku katsoo, varsinkin facebookin tilapäivitys ei onnistu jos joku katsoo :D Vaikka hetken päästä se näkyy kaikille kavereille :D Hah.

Kova meteli on epämiellyttävää ja usein työpäivän jälkeen haluan olla ihan hiljaisuudessa. 

19/23

Miettiny usein et tilanteet missä mua säälitään ääneen, mua rupee itkettää aivan helvetisti?? Vaikken kaipaa sääliä..liittyyks tääkii herkkyyteen?

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 21:43"]

Tuossa linkki, http://www.anna.fi/hyva-olo/testaa-oletko-erityisherkka/  Löysin muitakin testiä ja sain kaikista isot pistemäärät, eli sen mukaan ainaki olisin erityisherkkä. Minulla se ilmenee niin että minulla on niinkuin "kuudes aisti". Vaistoan ihmisten tunnetiloja tosi herkästi. Luulen tietäväni mitä pohjimmiltaan tarkoittaa, vaikka ihminen peittelisi sitä. Monesti muutenkin aavistan asioita, jotenkin vain tiedän, vaikka minulle sitä ei ole kerrottu. Jälkeenpäin saan useasti sanoa miehelleni että mitäs minä sanoin, tiesinhän tämän. Nään myös joskus enneunia. En kestä kovaa hälinää, isoja ihmisjoukkoja. En kestä kirkkaita mainosvaloja, stressaannun niin sanotusti kaikesta "ylimääräisestä". Käyn kaupassakin silloin kun tiedän siellä olevan hiljaista. Pohdiskelen paljon asioita, mietin tarkotuksia, ja kyllä, myös joskus jään vatvomaan asioita. Loukkaannun herkästi ja vaivun itsesääliin. En kestä kaltoinkohtelua, en eläinten enkä ihmisten. ilkeät kylmät ihmiset saavat minut joskus voimaan suorastaan pahoin. Minusta aika useat ihmiset tuntuvat tunteettomilta. Joskus joku typerä asia voi saada ihan älyttömät mittasuhteet jos se alkaa vaivaamaan minua. Valvon sen takia sitten öitä ja murehdin. Itken ja liikutun todella herkästi, mutta myös nauran ja iloitsen samalla syvyydellä ja sekin voi saada minut itkemään. Joskus minua hävettää kun juttelen vieraammallekin ihmiselle ja puhun esimerkiksi lapsistani, niin pelkkä arkipäiväinen juttelu omista lapsistani voi tuoda kyyneleet silmiini. Ajattelen että pitävätköhän minua ihan hulluna. Niin rakkaita lapseni vaan ovat minulle. Stressaannun valtavasti kiireen tunteesta, ja muutun täysin toimintakyvyttömäksi jos stressaannun liikaa. Jätän kaiken tekemättä jos on liian kiire, vaikka muuten olenkin tunnollinen ja aikaansaava jos vaan saan tehdä omassa rauhassa. Ihmiset pitävät minua varmasti sosiaalisena, iloisena, positiivisena ja reippaana, mutta todellisuudessa väsyn ihmisten seurasta tosi paljon. Tykkään olla vain omissa oloissani, en kaipaa vieraita ja heti stressaannun jos esim. useampana päivänä peräkkäin meille on tulossa vieraita. Minua on jotenkin kamalasti hävettänyt tämä piirre itsessäni, olen ajatellut että minussa on jotain vikaa, mutta törmätessäni artikkeleihin erityisherkistä ihmisistä jotenkin kolahti että tätäkö se on!!! tv. ap

[/quote]

Jestas. Aivan kuin olisi minun kirjoittama teksti (lapsiasiaa lukuunottamatta kun ei sellaisia ole). Ihan hämmennyin.

Täällä myös yksi erityisherkkä. Juuri äsken siitä luin ensimmäistä kertaa eläissäni. Testissä taisi ainoastaan olla yksi tai kaksi kohtaa joka ei kuvannut minua. Olen ammatiltani muusikko ja todella herkkä ihminen. Olen aina viihtynyt omissa oloissani ja väsyn jos tarvitsee olla sosiaalinen. Seurustelu ei ole ongelma minulle, mutta se on muodostunut ongelmaksi, kun minun mies ei oikein tajua, että tarvin paljon omaa aikaa. Miten saisin sille selitettyä, että en mitenkään väheksy hänen seuraansa, vaan tarvitsen vaan omaa aikaa? Antakaahan neuvoja kaikki erityisherkät perheelliset. :D

Olen erityisherkkä. Tämän huomasi jo äitini vauva aikana. Muihin sisaruksiini verrattuna olin erityisen herkkä  äänille, valoille, kivulle, suihkulle, ja reagoin tunteisiin voimakkaasti.  Lapsena kuulo oli erityisen herkkä ja kovaääniset asiat aiheuttivat fyysistä kipua, mitkään konsertit mahdottomuus. Vaatteiden oli myös oltava pehmeitä ja mukavia tai ne kiusasivat päivän mittaan. Tunnereaktiot ilosta kiukkuun ja suruun potenssiin kymmenen. En pystynyt koskaan vastaanottamaan minkäänlaista arvostelua menemättä täysin tolaltani. Lapsesta lähtien järkähtämätön oikeudentaju, taiteellista silmää ja tapana uppoutua haaveisiin erittäin syvästi, etenkin murrosikänä, jolloin suuria vaikeuksia herkkyyden kanssa etenkin sosiaalisella alueella. Nyt aikuisena, jolloin olen vasta asian tiedostanut, olen ensimmäistä kertaa osannut kääntää asian myös vahvuudeksi, heikkouden ja vian tuntemisen sijaan, ja ymmärtänyt asian että moni ihminen elää ikäänkuin aivan toisenlaisessa vähemmän emotionaalisessa maailmassa ja olen oppinut kommunioimaan myös heidän tavallaan. Parhaiten kuitenkin viihdyn muiden erityisherkkien kanssa. Uskon että tämä lopulta onkin siunaus eikä kirous. Tunnen ainakin eläväni isolla t.llä, aina. Palautuminen onkin sitten se ongelma ja normiyhteiskunnan rytmi ja se vaatii valintoja ja jostain luopumista.

Olen myös eritysiherkkä. Välillä on turhauttavaa ja yksinäinen olo, kun tuntuu, ettei kukaan ymmärrä tai kokee minun liioittelevan (esim. tarvitsen työrauhan, jotta kuulisin omat ajatukset).

Jo on taas keksitty joku diagnoosi minkä taakse voi vetäytyä. Pah sanon minä!

Nämä lusmut keksii aina kaikki tekosyitä että voivat luistella velvotteista ja tehtävistä milloin milläkin diagnoosilla

Itse olen saanut helpotusta mindfulness kurssista. Ja harjoituksia jatkan youtubesta löytyvien äänitteiden parissa. Myös halusanalla tietoinen läsnäolo.

Olen itse erityisherkkä, vaikkakaan en ihan ääripäästä, ja mieheni on erityisherkkä ja neurologisesti Asperger. Korjaisin sen harhaluulon, että Aspergerit eivät olisi tunneherkkiä. Kyllä he ovat, ainakin mieheni on. Hän tuntee päin vastoin poikkeuksellisen syvästi. Ongelma on tunteiden ilmaisemisessa. Hän voi tuntea syvästi, mutta olla täysin kyvytön ilmaisemaan sitä. Hänellä vaihtelevat täyden vetäytymisen ja helpomman ilmaisun jaksot, jotka ovat pidempiä kuin vetäytyvät jaksot. Helpon ilmaisun jakson aikana hän pystyy kommunikoimaan myös tunteistaan sillä tasolla, että se riittää neurologisesti tyypilliselle.

Olemme hyvin yhteensopiva ja onnellinen pari, koska tarvitsemme molemmat paljon omaa aikaa ja tilaa.

Mindfulness-harjoitukset tosiaan on tarkoitettu rauhoittamaan tahdosta riippumatonta hermostoa, joka erityisherkillä juuttuu usein ylikierroksille. Minäkin olen saanut siitä paljon apua t. 118

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:32"]

Minä työskentelen toimistossa ''paperinpyörittäjänä''. Herkkyys vaikuttaa esim. niin, että en osallistu usein kahvitaukoihin, ahdistun jos tunnen että minulta vaaditaan liikaa, työskentelen mieluiten silloin kun toimisto on hiljainen ja vaistoan helposti ketkä työkaverit eivät pidä toisistaan kohteliaan ulkokuoren alla.

[/quote]

Aargh, minäkin vihasin kahvitaukoja ollessani harjoittelussa eräässä suuressa firmassa! Akat kälkättivät yksityiselämäänsä suureen ääneen ja kiusasivat kollegoitaan ja esimiehiä. Lopulta päätin vain jättäytyä pois kahvitauoilta, koska eihän minua niissä huomioitu ja niiden henki oli niin negatiivinen. No sainkin yhdeltä kollegalta hirvittävät huudot niskaani. "Etsä pidä ikinä taukoja?????!!!!! Etsä pidä meistä???!!!!!!"

Olin myös eräässä yrityksessä osakkaana ja minua haukuttiin siitä, kun en halunnut osallistua firman ryyppäjäisiin. Tuntui että ryypiskelyllä saavutti paremman aseman kuin tunnollisella työnteolla.

Minäkin olen siis erityisherkkä. En oikein osaa pitää sitä hyvänä ominaisuutena, koska se on haitannut elämääni. Minua on luultu lapsena mielisairaaksi tai autistiseksi. Vihaan kovia ääniä (jopa kovaa naurua), aistin ihmisten tunnetilat, ihmisjoukossa oleminen on raskasta, saan hankalia oireita voimakkaista valoista, tunnen herkästi kipua... Erityisen voimakkaasti reagoin luontoon, taiteeseen ja musiikkiin. Joskus sitä ajattelee, että plisi helpompaa olla tavallinen tollukka joka ei tajua tai tunne mitään syvällistä :D 

tuntuu kuin olisit kirjoittanut suoraan minun elämästäni, täysin samoin olisin kirjoittanut!

En voi uskoa,että viimeinkin tajuan,mikä olen pohjimmiltani,tämä ketju avasi silmäni täysin! Miten te muut erityisherkät pärjäätte toisten ihmisten kanssa,onko muita jotka ajautuvat herkästi törmäyskurssille omien tulkintojen takia?

Erityisherkät! Oliko teillä lapsena "jumitaipumus?

Onko sensorisen integraation häiriö sama asia kuin erityisherkkyys?

Tunnistan itseni kuvauksistanne. Mutta mikä mielenkiintoista, oma 3-vuotias poikani on tainnut periä herkkyyden minulta. Mitä mieltä olette?

Poika on hyvin musikaalinen ja luova, hän rakastaa rytmejä, piirtää, muovailee, askartelee, laulaa. Hän on 2 kk ikäisestä asti katsellut kirjojen kuvia, olen aina voinut lukea hänelle niin, että hän on jaksanut keskittyä. Hän on todella empaattinen (itkee ja syyllistyy itse, jos kaveria päiväkodissa torutaan, käy asiaa läpi monta kertaa niin, että pitää itseään syyllisenä, vaikka päiväkodissa on sanottu, että hän ei tehnyt mitään väärää). Poika on kielellisesti lahjakas, rakastaa eläimiä, katoaa väillä pitkiksi ajoiksi lukemaan kirjaa omaan huoneeseen ja halaa ja pussailee perheen vauvaa. Jos minä olen väsynyt tai kipeä, hän hieroo hartioita tai leikkii lääkäriä parantaakseen minut. Ja hän rakastaa läheisyyttä ja sylittelyä. Hän rakastaa runoja ja saattaa liikuttua niistä (esim. Muumien Myttyrä Mörkö -runo sai hänelle kyyneleet silmiin, kun mörkö oli aivan yksin). 

Toisaalta poika on herkkä esim. niin, että hän ei kestä olla tietyssä puistossa, koska siellä on pieniä kärpäsiä. Hän jännittää jo etukäteen sinne menoa ja itkee jos kärpänen jostain ilmestyy. Lähdemme silloin pois tekemättä asiasta numeroa. Hän loukkaantuu aika helposti (ok, uhmaikäinen vielä), pelkää kummituksia, kieltäytyy katsomasta "liian jänniä" ohjelmia (liikaa actionia vaikka hänen ikäiselleen sopivaksi luokiteltua), ja hän on hirveän kiltti ja lojaali kavereilleen, vaikka ainakin yksi kaveri kohtelee häntä välillä tosi huonosti (olemme rohkaisseet häntä leikkimään muiden kanssa). Hän rakastaa muiden lasten kanssa olemista, eikä hän tappele ikinä. välillä hän valittaa kovista äänistä, hän sanoo, että "korvia särkee". Tässä on nyt muutama esimerkki. Osin tämä on selitettävissä mielestäni lapsen iällä, mutta osa asioista viittaa minusta tavallista suurempaan herkkyyteen. Ajatuksianne? :) 

Olipa mielenkiintoista löytää tämä viestiketju. Tajusin tänään olevanu erityisen herkkä ihminen. Enemmän tunne kuin aisti puolella mutta myös sieltäkin löytyy herkkyyttä. Olen miettinyt usein että mikä minua vaivaa.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2014 klo 10:00"]Tunnistan itseni kuvauksistanne. Mutta mikä mielenkiintoista, oma 3-vuotias poikani on tainnut periä herkkyyden minulta. Mitä mieltä olette?

Poika on hyvin musikaalinen ja luova, hän rakastaa rytmejä, piirtää, muovailee, askartelee, laulaa. Hän on 2 kk ikäisestä asti katsellut kirjojen kuvia, olen aina voinut lukea hänelle niin, että hän on jaksanut keskittyä. Hän on todella empaattinen (itkee ja syyllistyy itse, jos kaveria päiväkodissa torutaan, käy asiaa läpi monta kertaa niin, että pitää itseään syyllisenä, vaikka päiväkodissa on sanottu, että hän ei tehnyt mitään väärää). Poika on kielellisesti lahjakas, rakastaa eläimiä, katoaa väillä pitkiksi ajoiksi lukemaan kirjaa omaan huoneeseen ja halaa ja pussailee perheen vauvaa. Jos minä olen väsynyt tai kipeä, hän hieroo hartioita tai leikkii lääkäriä parantaakseen minut. Ja hän rakastaa läheisyyttä ja sylittelyä. Hän rakastaa runoja ja saattaa liikuttua niistä (esim. Muumien Myttyrä Mörkö -runo sai hänelle kyyneleet silmiin, kun mörkö oli aivan yksin). 

Toisaalta poika on herkkä esim. niin, että hän ei kestä olla tietyssä puistossa, koska siellä on pieniä kärpäsiä. Hän jännittää jo etukäteen sinne menoa ja itkee jos kärpänen jostain ilmestyy. Lähdemme silloin pois tekemättä asiasta numeroa. Hän loukkaantuu aika helposti (ok, uhmaikäinen vielä), pelkää kummituksia, kieltäytyy katsomasta "liian jänniä" ohjelmia (liikaa actionia vaikka hänen ikäiselleen sopivaksi luokiteltua), ja hän on hirveän kiltti ja lojaali kavereilleen, vaikka ainakin yksi kaveri kohtelee häntä välillä tosi huonosti (olemme rohkaisseet häntä leikkimään muiden kanssa). Hän rakastaa muiden lasten kanssa olemista, eikä hän tappele ikinä. välillä hän valittaa kovista äänistä, hän sanoo, että "korvia särkee". Tässä on nyt muutama esimerkki. Osin tämä on selitettävissä mielestäni lapsen iällä, mutta osa asioista viittaa minusta tavallista suurempaan herkkyyteen. Ajatuksianne? :) 

[/quote]

Keittiöpsykologin analyysi: ihana mussukka! Minäkin haluaisin tuollaisen..

Minä olen aina ollut herkkä. Eläydyn kaikkeen niin helposti. Jos jossain historian kirjassa tai uutisissa lukee jotain suoritetuista kidutuksista, minua lähes itkettää ja kuvottaa ihmisten julmuus. Annan ihmisille anteeksi liiankin helposti. Kerran jopa pyörryin kuunnellessani ystävän rankkaa synnytyskertomusta. Joskus kun olen liikaa eläytynyt ja pohtinut ihmisen julmuutta, tuntuu että olisi parempi jos koko maapallo räjäytettäisiin maan tasalle. Tätä ei monet minusta tiedä, tuntuu itsensä korottamiselta jos jollekin kertoisin oikeat ajatukseni.