Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne
Tajusin juuri olevani erityisherkkä ihminen. Tein muutaman netistä löytyvän testin ja huomasin kuinka hyvin moni asia sopi minuun. Jotenkin tuli oikeen sellanen ahaa-elämys että tätäkö tämä on. Olen aina tiennyt olevani jotenkin erilainen kuin muut. Olisi mukava kuulla sellaisten ihmisten tarinoita jotka tietävät kuuluvansa tähän ryhmään. Miten herkkyys teissä ilmenee? Minkälaista elämää elätte? Mistä asioista saatte helpotusta stressaaviin tilanteisiin?
Kommentit (288)
Olen hyvin herkkä, mutta testeistä en yleensä ole saanut erityisherkän "diagnoosia" (tähän en nyt parempaa sanaa keksinyt!) luultavimmin siitä syystä, että olen kuitenkin hyvin ekstrovertti. Erityisherkät mielletään kokemukseni mukaan yleensä myös sellaisiksi, jotka kuormittuvat "jatkuvista" ihmisjoukoista ja hälinästä ympärilä. Itselleni tätä ei tapahdu, koska tosiaan olen kovin sosiaalinen ja ennemminkin lataudun muiden ihmisten seurasta, eivätkä ne koskaan minua olemisellaan kuormita.
Siedän siis myös hälinää ympärillä oikein hyvin. Työpaikkani sairaalassa on monesti varsin meluinen ja ympärillä härdelli, mutta minä en ole se joka siitä valittaa tai kuormittuu. Osa muista työtovereista kyllä. Minulla on henkinen kuulolaite, jolla osaan sulkea ulos sellaisen hälinän, johon minun ei tarvitse reagoida. Toki sitten kun härdelli ympärillä muodostuu oikeasti tehtävien asioiden kasoista, iskee kuormittuneisuus, mutta kai nyt kaikille??
Mutta itse kysymykseen... Olen samastunut useaan täällä kirjoitettuun viestiin herkkyydestä. Herkistyn helposti niin iloisille/onnellisille kuin pahoille asioille. Itken molemmille helposti. Sen lisäksi itken pahan olon ja tunteiden ja asioiden käsittelynä. Eniten elämää haittaava seikka lienee ahdistuminen pahoista asioista. En vain kestä eläimiin kohdistuvaa pahaa, enkä lapsiin, ja aikuisista herkin alue ovat äidit ja isät, etenkin äidit, jos joutuvat kokemaan vaikkapa lapsensa kuoleman tms. Tällaisten asioiden takia voi mennä itsellä päivä tai ainakin usea tunti ihan plörinäksi, ja niistä on vähän vaikea päästä yli ajatuksissaan. Kurkkua kuristaa ja ikävä asia pyörii mielessä, itkettääkin ehkä. Otan vain asiat niin kovasti sydämeeni heti, olen tietyllä tapaa yliempaattinen joskus. Olen oppinut kyllä myös säätelemään sitä tietyin osin. Esim työssäni sairaanhoitajana osaan pitää itseni ja potilaiden välissä jonkinlaisen jos ei nyt suorastaan seinän, niin vaikka kalvon - en voi ottaa jokaisen murheita ja menetyksiä ja suhtautua niihin kuin omiini. Empatiaa voin tuntea, mutta muusta sortuisin taakan alle.
Uutisia en seuraa käytännössä ollenkaan tästä samasta syystä. Maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa ja niitä repostellaan negatiivispainotteisissa uutisissa kaiken aikaa. Totesin aikoja sitten, että uutisten seuraamisesta tuli ensisijaisesti paha mieli. Ja se ahdistus. Tuntui paremmalta olla ilman. Ikäviä uutisotsikoita hyppää silmille ihan vain Facebook-seinältä, ja sekin ketuttaa, koska voi viedä murheen alhoon taas. Käytännön esimerkkinä tilannetta kuvaa ehkä hyvin se, että näin otsikon karhuemosta, jonka kaikki kolme pentua kuolivat junan alle, ja tästä varmaan parin viikon päästä en kyennyt keskittymään senhetkiseen loppuillan tekemiseeni ja hetkeeni puolison kanssa, koska murehdin asiaa ja karhuemon kokemusta. En siis ollut murehtinut koko paria viikkoa, mutta minua koskettanut asia vaan yhtäkkiä pulpahti jostain mielen syövereistä takaisin pinnalle. Ja taas piti murehtia.
Jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä tarinoitsija jatkaa...
Teen tällaisten em. asioiden (murehtiminen näkemistäni uutisista tms) kanssa työtä ja painimista jatkuvasti, haluan oppia säätelemään niitä niin etteivät aiheuttaisi vastaavaa. Myös tietoista pään pensaaseen työntämistä ikävien uutisten ja asioiden kanssa tarvitaan jatkuvasti. Juuri siksi, että ne kuormittavat liikaa. Auttaako maailmalla kriisiä koskevaa ihmistä kriisissään se, että minä Suomessa myös menetän yöuneni hänen kriisiään itkiessäni, vaikka en voi käytännössä tehdä hänen hyväkseen mitään? Ei...
En myöskään katso ihan mitä tahansa pahimpia leffoja juurikin ahdistuksen varjelemiseksi lainkaan, ja niitä tunnelmaltaan ahdistavampia mieluusti en katso juuri ennen nukkumaanmenoa. Se tunnelma pitää ehtiä kääntää kevyemmäksi. Moiset saattavat myös uniin tulla tai herätellä yöllä. Eritoten nukahtaminen voi olla vaikeaa.
Olen siis vuosien varrella hyväksynyt itseni näin, ja opetellut vain säätelemään tilanteita ja tekemisiä, jossain määrin myös niitä tunteita. Ne kun ovat isoja. Olen myös tietyiltä osin saanut itseäni kovetettua - esimerkiksi siinä mitä muut minusta ajattelevat. Ennen saatoin märehtiä pitkään jonkun pahoja sanomisia. En sano että olisin tyystin sellaisten yläpuolella edelleenkään, mutta ihan erilailla osaan jo suodattaa mitä kannattaa ottaa itseensä ja mitä ei. Milloin onkin kyse siitä, että se toinen onkin vain idiootti. Tai sanoi vaikka vain ajattelemattomasti jossain stressaavassa tilanteessa tms. Otan minulle sanotun asian mietintään - pitääkö tämä paikkansa mitä hän sanoi, käsittelen sen jotenkin, ja päätän sitten onko se huomion arvoinen asia vai työnnänkö sivuun. Tässä olen siis jopa paljonkin oppinut. Hihhei!
Haluan tuoda ilmi ja korostaa, että herkkyys ei ole huono asia tai mikään vika ihmisessä! Päin vastoin. Se tuo kyllä itselle haastetta, ja vaatii työstämistä ettei vie liiaksi mukanaan. Mutta huono se ei ole! Se on suurta välittämistä, ja jos kaikki ihmiset olisivat herkkiä, olisi maailma paljon parempi paikka. Se on sitä, että eletään täysillä ja tunteella, asiat ovat suurempia. Osataan nauttia elämän pienistä asioista, huomataan se mitä muut eivät. Nähdään kaunis maailmassa sen ruman lisäksi. Se tuo paljon lisää ihmiseen. Syvyyttä, ymmärrystä. Älä häpeä herkkyyttä! Olen päättänyt tehdä siitä supervoiman.<3
Erityisen hienolta tuntuu huomata, että jopa on puolisoni arvostaa herkkyyttäni, ja ymmärtää sitä ihailtavasti, vaikka hän on täysin toista maata. Hän on älykäs, analyyttinen ja looginen, ja hyvin itsevarma, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa mitä muut ajattelevat. Hänessä tosin on herkkä puoli jota ei ehkä ole itse edes käsittänyt ennen minua. Minä näen sitä päivittäin siinä miten hän suhtautuu minuun ja lapsiin. Ja se tuntuu kaksin verroin hienommalta tuollaisen näennäisesti-ei-herkän ihmisen puolelta. Hän näkee herkkyyteni taas yhtenä parhaista piirteistäni. Toki myös yhtenä haastavimmista. Mutta sen kautta tulee myös ne asiat joita hän kovasti arvostaa. Kun hänen piti työkaverilleen kuvailla vaimoaan, hän sanoi ensimmäisenä kuulemma eniten arvostamansa asian: "hän on sellainen, joka välittää toisista ihmisistä, kaikista". Just ihana <3
Jaaha, sellainen sylkäisy puhelimen näytölle muutamassa minuutissa ja hetken mielijohteesta.. Heh!! Ja arvaa vain herkistyinkö ajoittain kirjoittaessa OMALLE tekstilleni?? Kyllä. Tämä saa joskus vähän koomisia piirteitä.... Mutta hauskaa ja harmitonta sekin vain on.
Joudun pitämään aina yllä tietyn suojamuurin sodan suhteen. Sosiaaliseksi defenssiksi sitä kai kutsutaan. Jos ajattelen sen olevan todellista, näen näkyjä ihmisistä putoamassa pohjattomaan mustaan kuiluun.
Kerran näin suojasta huolimatta näyn lapsesta, jonka kasvojen keskiosa oli tuhoutunut ja hän oli sairaalassa. Kasvojen keskellä oli joku valkoinen juttu. Mietin ensin että noin kamalasta kohtalosta olisi varmaan uutisjuttuja medioissa, jos niin olisi oikeasti tapahtunut, mutta sitten tajusin, ettei varmasti olisi, koska se on niin kamalaa, että ihmisiä alkaisi ahdistaa liikaa. Lapsella ei siis ollut enää silmiäkään.
En onneksi näe noita juttuja kuin todellisia asioita, vaan ne muistuttavat hämäriä muistikuvia, mutta onhan ne outoja.
Muutenkin näen joskus kuin muiden ajatuksia. Sitä ei onneksi tapahdu kuin korkeintaan kerran viikossa.
Yleisesti ottaen en ymmärrä miksi nykyään edes puhutaan erityisherkkyydestä. Jos se on keskimäärin joka viidennellä, se on varsin yleinen ominaisuus ja vain yksi ominaisuus muiden joukossa.
Lapsena kerrasto kutitti ihoa, oli todella vastenmielinen. Pureskelin kynsiä koska rajapinta jossa kynsi alkaa kuivua aiheutti kutinaa. Raavin itseäni sieltä täältä lähes julkisesti.
Minä oon ekstrovertti ja positiivisen tempperamenttipiirteen omaava.
Oon sellanen asenne mimmi henkeen ja vereen.
Rakastan rauhaa, olen myös musikaalinen, mutta jotenkin lapsiarki tekee itsestä rauhattomamman mikä on kyllä normaalia.
Olen usein miettinyt,että jos tietää ja tunnistaa että on hankalampaa lapsiarki kuormitusalttiuden takia,miksi usea herkkä hankkii monta lasta? En tarkoita kysymystä ilkeydellä ,mutta minulle usean herkän lapsiarki kuulostaa melko kuormittavalta. Jos joku saa tai on saanut homman rullaamaan niin se ois mahtavaa kuulla. Itsellä yhden lapsen kanssa arki rullaa mukavasti vaikka haasteitakin on. Näyttää niin helpolta kuulin usein kun lapsi oli pienempi. Se päänsisäinen työ on melkosta!
Minusta erityisherkät on just niitä normaalimpia. Hyvät käytöstavat eikä päällepäsmäreitä, kunnioittaa toista ja toisen rajoja. Ei riitele mielellään ja heidän kans on helppo olla.
Jos ihminen on perus ystävällinen niin ei tuu itkuja eikä mielentilat koko aika poukkoile.
Herkillä on tunnetaidot ja älykkyyttä ja usein myös tunnetaidottomat herättää valtavaa ihmetystä! Miksei ärsytystäkin. Tilannetaju? Mm.
Mutta usein ne kaikista ujoimmat ei välttis ole erityisherkkiä. Erityisherkät on enemmän arkoja ja ei rentoja sillon kun ympäristö on vieraampi tai toinen ihminen jännittää vaikka koska on tympeällä päällä.
En viihdy yleisesti naisten seurassa, olen iloinen kun on kuitenkin naispuolisia läheisiä jotka on oikeesti erittäin jees!
Justiin se vaikka naisvaltasella alalla..Jos joku Ritva puhuu kakkaa Kertusta niin en sano sille Kertulle niin ei tuu polemiikkia..En myöskään kerro Ritvalle vaikka tämä Kerttu ärsyttäisi minuakin.
Myöskin se että täytyy oppia käsittelemään oman elämän asioita ja miettiä mistä on ok avautua toiselle ja missä tilanteissa ei. Minkä voi pyyhkäistä itse veks mielestä kun vähä rauhottuu.
Millon pitäs ymmärtää olla utelematta toisen asioita. Kaikkee tämmöstä ja monenmoista plus negatiivisuus niin hyvin voin kun on oma perhe ja harrastukset ja työ se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmasti erityisen herkistä herkin,noh ei mutta näitä ääripäitä siis. Tuosta lauseesta esimerkkinä mietin että törkeetä ois sanoo tollalailla että ei oo muita yhtä herkkiä ku mä.
Aivan älyttömän kiltti minä olen ja mietin jokasen lauseen vaikka viestillä kun kirjotan että miten sen muotoilen toiselle.
Oon herkistynyt muihin ihmisiin sekä sotkuiseen ympäristöön,edes vähän sotkuseen. Tietty omiin juttuihinkin, omiin ajatuksiin ja tunteisiin mutta tuo muut ihmiset nousee korkeimmalle.
Oon aina tykännyt vanhemmista miehistä ja jo nuorena tyttönä tykkäsin vanhemmista ihan vaan teini ihastus mielissä :) edelleen omakin mies joskus jännittää silleen kutkuttavalla tavalla.
Jännitän miehiä mutta kyllä myös naisia. Tutussa ympäristössä ja tutut ihmiset ..sillon olen sosiaalinen ja avoin joten minut ymmärtää väärin enempi kun usein!
Vaihtelua kaipaan elämään mm tyyli asiat. Vähän kaikessa. Aamukahvit yksin kun lapsi ja mies nukkuu ja musiikit korvilla on ihan bueno! Joskus täydessä hiljaisuudessa ja olen vain. Musiikki ja liikunta harrastukset saa minut syttymään.
En ole seurallinen, muutaman tunnin näkemiset ystävän seurassa on parhautta. Sillon en väsy vielä ja piristyn. Joskus tunnen olevani outo,kun en kaipaa enkä halua kahvipöytään seuraa ja teenkin omaa työtäni yksin koska en voi sietää tehdä paritöitä. Kuin hetkellisesti jos toinen on kiva!
Rakastan omaa rauhaa ja tilaa. Kaipaan elämyksiä ja nautin salitreenistä kun saan tehdä miten itse haluan treenini.
Kauhuleffat,raakuus, on nou. Lässy jutut on plääh. Toiminta ja jännitys on kivoja,komediat ja hitusen romantiikkaa on okei.
Nykymaailma on suurimmaksi osaksi jokaiselta osa alueelta toisesta korvasta sisään ja toisesta täysillä ulos. Sosiaalinen media sanaa en halua ees kuulla. Kirjotin sen juuri annetaan olla siinä. Pyyhekumia voitas enemmän käyttää kukaan ei enää varmaan kohta kirjota
kynällä
Vuosia yritin täyttää toisten odotukset minusta!
Parasta oli kun heivasin pois mokomat elämästäni ja vihdoin sain olla oma itseni herkkis
Nyt kaikki on helpompaa kun ei enää tarvitse piilotella oikeaa
Minua! Luonto ja linnut unohtamatta
Musiikkia.olkaa kaikki aitoja omana itsenänne!
Tajusin asian noin 20-vuotiaana. Uudet asiat on aina ollut vaikeita itselle, esimerkiksi pyöräilyn opettelu, kouluun meno, uudet ihmiset ja vaihtuvat tilanteet. Kuormitun todella paljon äänistä ja muista ihmisistä. Tarvitsen yksinoloa ja täyttä hiljaisuutta säännöllisesti. Olen kyllä myös introvertti. Burn-out on ollut nyt ainakin kolmesti, nyt olen 31v. Itken todella helposti ja sitä olen lapsena joutunut pidättämään, koska vanhemmat eivät osanneet itkuun suhtautua. Väkivaltaiset ja kauhua sisältävät elokuvat eivät sovi minulle. Toisten tunteet tarttuu ja varsinkin suhde isään on aika hankala. Hän ei osaa tunteita näyttää, raivona ne tulee sitten ulos. Minuakin on kasvatettu karaistamalla. On siinä toisaalta ollut hyvääkin, että nykyään uskallan asioita tehdä. Mutta on mulla ollut myös koko ikäni ahdistusta ja sen kanssa usein painin. Anteeksiantaminen on hankalaa itselle ja olen aika katkera ihminen. Mulla on kylmä melkein aina ja se on inhottavaa. Kuitenkin tykkään ajatella positiivisesti asioista. Nauran myös herkästi ja tykkään fiilistellä asioita. Maisemia ja musiikkia fiilistelen erityisesti.