Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

Kylla liittyy. Samoin kuin se, etta on pakko leikata kaikista vaatteista pois sisapuolelle ommellut pesuohjelaput yms. koska ne yksinkertaisesti saavat aikaan kivun tunteen paljasta ihoa vasten.

Joka ei ole erityisherkka, ei voi sita ymmartaa. Turha osallistua naihin keskusteluihin, mikali ei tieda asiasta mitaan.

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:19"]

[quote author="Vierailija" time="09.12.2014 klo 23:14"]

Yliherkät naiset, miten siedätte rintsikoita? Mulla ihan tuskaa, mutta ilmankaan en pysty olemaan (Pelkkä iho ihoa vasten -tunne ärsyttääja rintakudoksen heiluminen liikkuessa sattuu). Kaarituelliset jätin pois jo vuosia sitten. Kärsin epämukavuudesta päivittäin, rintsikat on ylivoimaisesti epämukavin vaate! Onko kellään vastaavaa?

[/quote]

sulla on liian pienet rintsikat hei haloo. ei tuollainen liity erityisherkkyyteen mitenkään.

[/quote]

Kylla liittyy. Samoin kuin se, etta on pakko leikata kaikista vaatteista pois sisapuolelle ommellut pesuohjelaput yms. koska ne yksinkertaisesti saavat aikaan kivun tunteen paljasta ihoa vasten.

Joka ei ole erityisherkka, ei voi sita ymmartaa. Turha osallistua naihin keskusteluihin, mikali ei tieda asiasta mitaan.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 13:46"]

En lukenut muita viestejä vielä, mutta ehkä parempikin niin voin selittää itseni selkeämmin näin. Olen niin herkkä etten edes usko että kukaan ymmärtäisi minua. Olen saanut elämässäni burn-outin 4 kertaa ja olen vasta 23. Ei, en ole saanut niitä töistä. Pelkästään äiti suhteeni on ollut niin painostava että latasin itseni pelkillä odotuksilla ja romahdin ennen kuin edes aloitin opiskelua. Ja nämä oireet ovat myös samanlaisia kuin ptsd:ssä eli post-traumaattisessa stressihäiriössä. Painajaisia ja tunnemaailman pirstaloitumista. Ja muisti ongelmia. Yhtenä romahduksen syynä oli myös bilettäminen naapurissa yöllä joka ei loppunut vaikka äitini(minun pyynnöstäni) soitti poliisit. Äitiäni tämä ei haitannut mitenkään, mutta minä menin sekaisin. Tätä biletystä siis tapahtui useina öinä pitkälle aamuyöhön. Pelkäsin pieniäkin ääniä kuten tiskikoneen hurinaa keittiössä. Mitä minä voin sanoa? Että sain ptsd:n melusta? Tai käytännössä tyhjästä kun en osannut hallita stressiä? 

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 12:55"]

Just. Päästiin taikatermiin "nykyelämä". Sekä tavallliset että "herkät" voi kehittää itteensä. Tai sitten jäädä märisemään maailman kovuutta kuin koivunlehti tsunamissa.

[/quote]

Luuletko ettei herkät yritä kehittää itseään? Eihän ne mitään muuta teekään ihan pienestä asti. Koko ajan saa olla tsemppaamassa asioissa jotka ei tunnu muitten mielestä miltään. Mutta jossain se raja tulee vastaan ja herkällä nopeammin kuin vähemmän herkällä. Ei tää ole niin vaikea juttu, sun kannattaisi miettiä miksi tämä asia saa sinussa niin suhteettoman defenssireaktion aikaan. Ja puhtaan ilkeyden puuskan. Siinä olisi sulla kehittymisen paikka.

Moi, täällä kans yks erityisherkkä. Pahoittelen pötkömäistä kirjoitusta - puhelimella kirjoitan. Asioista mistä tunnistin olevani "erikoinen", olivat mm. suuri oman tilan tarve (hiljaisuuteen uppoutuminen), omat rutiinit todella tärkeitä, valot ja äänet liikaa (en juokse baareissa/clubeilla tämän takia) ja esimerkiksi television korkea äänenvoimakkuus voi häiritä minua aivan suunnattomasti. Väsyn erittäin helposti "aktiivisen" päivän jälkeen - en jaksa ns. viihdyttää muita ihmisiä ja kaipaan omaan rauhaani vaikka rakastan ystäviäni. En koe olevani introvertti, sillä hakeudun kyllä ihmisten seuraan mielelläni, en vain pidä pitkäkestoisesta yhdessäolosta. Poikaystäväni kanssa viihdyn, mutta silti olo on tyyni kun saan puuhailla omia juttuja. Tämä ei tarkoita etten kokisi ikävää tms. Nautin vain elämästä omalla rytmilläni. Stressaannun helposti ja lamaannun stressistä, kaikki surullinen vaikuttaa mielialaani todella voimakkaasti. Jos olen onnellinen, sekin suorastaan hohtaa minusta. Aistin muiden tuntemukset, jos jokin ei ole oikein ja minulta salataan jotain - en osaa oikein selittää miten, mutta aistin sen. Hajut ovat minulle liikaa usein ja ahdistun herkästi tilanteista joita en ehdi "pohtimaan". Mietin/pohdin paljon ja yritän pitää ympäristöni mahdollisimman "harmonisena".

Tiedän itseni lisäksi kaksi erityisherkkää jotka eivät ole työelämässä. Ei ole liioteltua sanoa että herkkyys tekee joskus elämästä vähän turhan haasteellista. Entisillä työpaikoilla eivät muut olisi voineet kuvitellakaan kuinka paljon kärsin.

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 14:19"]

Tiedän itseni lisäksi kaksi erityisherkkää jotka eivät ole työelämässä. Ei ole liioteltua sanoa että herkkyys tekee joskus elämästä vähän turhan haasteellista. Entisillä työpaikoilla eivät muut olisi voineet kuvitellakaan kuinka paljon kärsin.

[/quote]

Joo. Muistan kuinka juttelin opiskelukaverin kanssa ja sanoin että eikö olekin hirveää mennä ilmoitustaululle katsomaan tulevaa kurssilistaa ja kaveri sanoi että öööö - no ei erityisen. Silloin vasta ekaa kertaa ymmärsin että hetkinen, kaikilla ei olekaan samanlaista kuin minulla.

Olen vasta viimeviikkojen aikana tajunnut olevani erityisherkkä. Minä, jota monet ovat kehuneet vahvaksi. Jo päiväkoti-ikäisenä hoitotäti sanoi äidilleni, että olen samaan aikaan hyvin hauras&herkkä sekä vahva&tempperamenttinen. Tämä herkkyyden ja tietynlaisen vahvuuden ristiriita on vaikeuttanut elämääni.

Olen aina ollut kiltti ja ujohko. Usein vasta kun ympäristö ja ihmiset ovat tuttuja ja turvallisia, voin olla täysin vapaa ja jopa räiskyvä persoona. Varhaisnuoruudessa tapahtui asioita, jotka eivät antaneet tilaa herkkyydelle. Väkivaltaisen ihmissuhteen jälkeen kovetin itseni ja tunne-elämäni, jotta en tulisi satutetuksi lisää. Sairastuin syömishäiriöön, mikä kävi suhteellisen helposti -herkkä ja haavoittunut sielu yhdistettynä vahvaan ja päättäväiseen luonteeseen ei ollut hyvä yhdistelmä. Parannuin, mutta huomaan olevani taipuvainen masennukseen.

Erityisherkkyyteni näkyy arjessa eniten siinä, että toisten tunteet vaikuttavat muhun älyttömästi. Itken toisten ihmisten puolesta/kanssa ilosta ja surusta. Jos taas esim. työpaikalla on kireä ilmapiiri, otan sen hyvin raskaasti. Usein jään vatvomaan asioita liikaa. Olen ajautunut kuuntelijan rooliin, ja omista asioista puhuminen on usein vaikeaa. Tarkkailen paljon ympäristöä ja ihmisiä ja ymmärrän heidän ajatuksiaan, tunteitaan ja motiivejaan. En osaa yleensä vihata ketään, koska nään myös jotenkin aina toisen osapuolen rikkinäisyyden ja sen, miksi hän on saattanut tehdä niin kuin on tehnyt (poikkeuksena pedofilia ym.) Pystyn olemaan suuressa ihmishälinässä, minä jopa nautin olla lentokentillä -paljon ihmisiä, joilla jokaisella oma tarinansa. Mutta jos minun on oltava suht kauan sosiaalinen ihmispaljoudessa, olen illalla uupunut. Tarvitsen nyös omaa aikaa suhteellisen paljon, vaikka nautin olla ihmisten kanssa. Usein koen olevani ulkopuolinen tai yksin, vaikka ympärillä olisikin ihmisiä. Hajuherkkä en koe olevani. Joidenkin ihmisten syömisäänet häiristevät valtavasti ja saa minut stressaantumaan. Muutenkin olen stressille herkkä ja palan loppuun helposti. Sitäkin ihmettelin ennen, että miksi minä jaksan vähemmän kuin esimerkiksi ystäväni?

Nyt alkaa uusi ajanjakso, jona aion tutustua itseeni paremmin. Minun ei tarvitse olla (/esittää/luulla olevani) vahva, vaan saan olla herkkä. On annettava armoa itselleni.

Olen vanhempi täti, joka joskus lueskelee palstaa. Kuulun myös tähän erityiskerkät-porukkaan ja aion liittyä heidän tai meidän :) yhdistykseemme. Yritin kertoa tästä aikuiselle pojalleni ja hänen kihlatulleen, mutta - kuten ennakoin - eivät he ymmärtäneet. Yritin selittää, että olen nuoresta asti tuntenut itseni omituiseksi ja joukkoon kuulumattomaksi, milloin olen liian hiljainen, milloin outo kun haluan vaikka juoda töissä kahvini ihan yksin. Se kai koetaan ylimielisyydeksikin. Minä en vaan aina kestä sitä monen naisen yhtäaikaista pölinää :(

Olen ollut myös erittäin ujo, mutta eivät kaikki erityisherkät ole. Ujoushan tietenkin vaan lisääntyy jos ihmiset kiinnittävät siihen huomiota ja ottavat sen puheeksi. Seuraa lisää vetäytyvää käyttäytymistä. Näin kypsällä iällä ujouden osaa jo melko hvyin kätkeä.

Olen itse ollut koko työelämäni (kohta eläkkeelle jej!) toimistotyössä. Aikoinaan se olikin sopiva työ minulle, aika lailla yksin puurtamista. Puursin itseni väsyksiinkin. Nykyisin sitten on nämä tiimit sun muut, ja oletetaan, että kaikki tulevat toimeen kaikkien kanssa, tehdään YHDESSÄ. Huh, samoin kuin aikoinaan kursseilla oli erilaisia ryhmätöitä, kauhistus minulle.

Kyllähän erilainen ihminen voidaan ottaa hampaisiin, minullekin on sanottu, että minun pitäisi kierrellä ihmisten työpisteillä. Sei ei ole minun työnkuvassani. Miksen saa vaan tehdä töitäni, ja jutella niiden ihmisten kanssa ylimääräistä, joilta ei tarvitse pelätä puukkoa heti selkään. Työasiat hoidetaan toki, jos niitä on mutta ylimääräinen sosialisoituminen - ei kiitos.

Tämä asioiden ennakointi on myös tuttua, sekä analysointi, ja olen myös pessimisti - ei tarvitse pettyä ainakaan. Toivoisin kyllä, että osaisin ottaa asiat hiukan kevyemmin, taakkahan tuollainen on. 

Eläimiä koskevia ikäviä tai liikuttavia uutisia en voi lukea. En katso sellaisia elokuviakaan, Sumuisten vuorten gorillat -näytöksestä olin jo poistumassa kun en voinut hillitä enää itkua vaan tyrskin ääneen. Lapsi ihmetteli, että mikä minulla on ja myöhemmin jopa kysyi tästä yleisestä itkemisestä vihaisesti. Nyt on itsekin kyllä hyvin empaattinen ja herkkä.

Ainakin minulle tämä oman "ryhmän" löytyminen on ollut helpotus, ja lisännyt itseni ymmärtämistä. Mutta en kyllä aio sitä asiaa ottaa puheeksi. Näen jo mielessäni visionkin, miten siinä tulisi käymään; pilkallisuutta ja vähättelyä vain. Toivon nuoremmilta enemmän rohketta, meidät vanhat on aika lailla lannistettu, emme ole ihan tehokkuusajattelun mukaisia ihmisiä ilmeisesti.

Liisa

En ole koko facessa, enkä taida mennäkään. Ja vaikka olisin, niin hyvin pian poistuisin paikasta, jossa olisi ilkeilyä. Olen jo oppinut, että netissä on ihan sääntö, että joka palstalla on ilkimyksensä, yleensä varonkin kertomasta itsestäni liikaa. Minulla on paljonkin mielipiteitä asioista ja aika usein ne poikkeavat minunikäiseni ja -taustaiseni naisen mielipiteistä. Tiedän myös olevani liian "kiihkeä", jos ajautuisin väittelyyn.

Tästä aiheesta olen muuten kyllä vaiennut, koska tiedän tämän aiheuttavan hymähtelyä. 

[quote author="Vierailija" time="06.02.2015 klo 21:09"]

Tunnen joitakin erityisherkkiä ihmisiä (ovat kaikki naisia), ja heidän kanssaan oleminen ja toimiminen on aika haastavaa monella tavalla. Heidän kanssaan pärjää parhaiten kun on aina oma itsensä, eikä lähde heidän "tunnekuohuihinsa" mukaan. Niihin jos lähtee mukaan, niin kohta on niin syvällä suossa mielikuvitusjutuissa ja ihmissuhdesotkuissa. Tällaisen realistisen ja käytännöllisen ihmisen on joskus vaikea ymmärtää erityisherkkiä ihmisiä, ja sitä helposti alkaa myötäilemään ja muuttamaan itseään heidän kaltaisekseen. Mutta säästääkseen itseään ja omaa mielenrauhaansa, niin heidän seurassaan kannattaa olla rohkeasti oma itsensä. Näin pärjää parhaiten. 

[/quote]no nämä tälläiset ei todellakaan ole meitä erityisherkkiä, ne on niitä narsisteja tai muita itseriittoisia tyyppejä, kukaan oikeasti erityisherkkä ei näytä tunnekuohujaan muille, vaan kärsii kaikessa hiljaisuudessa itsekseen, ilman että sinä ja muut "realisistit" huomaatte mitään.. Näkee taas niin hyvin että erityisherkkiä ei ymmärretä lainkaan.. 

En ole koskaan asunut miehen (tai naisen) kanssa enkä usko että pystyisinkään. En halua, että joku on aina vieressä olemassa, ääntelemässä, levittäytymässä, haisemassa.

Minäkin tein jonkin tuollaisen testin aiemmin, hyvät pisteet jne. Ilmenee monin tavoin. Herkkä lapsesta asti. Aika herkkä vaisto myös. En myöskään jaksa ihmisen epämiellyttävää puheääntä enkä terävää ässää; kun tv:ssä joku toimittaja tai muu sässättää, pistän mutelle. Kunpa se onnistuisi myös tosielämässä.

Täällä kans yks erityisherkkä, joka on saanut vasta muutama vuosi sitten tietää olevansa sellainen. Jo ihan lapsesta pitäen olen herkkä ollut. Jonkin verran on yliherkkyyttä aisteissä, kirkkaat valot ärsyttää ja jotkin ärsyttävät äänet. Pienenä vaivaannuin jos tuntemattomammat ihmiset koski tai kyseli kuulumisia. Peruskoulu ikäisenä en kestänyt epäonnistumisia ja välttelin tekemästä virheitä. En varmaan kertaakaan myöhästynyt silloin koulusta ja olin aika itsekriittinen. Oon myös aina jotenkin tuntenut syvästi. Pettymyksen hetket saattavat esim tuntua fyysisinä "iskuina" kehossa. Toisaalta, ihastun myös helposti ja ilon tunteetkin tuntuvat syvinä. 

Oon ollut yläasteikään asti aika ujo isommissa porukoissa. Miettinyt ja ylianalysoinut aina asioita ihan liikaa. Nykyään kuitenkin koen olevani sosiaalinen ja puhelias. Edelleenkään en kuitenkaan tiedä miten esim asuminen jonkun muun kanssa onnistuisi. Kaipaan ajottain omaa aikaa, millon saa rauhassa vaan olla ajatustensa kanssa ja puuhailla omiaan. Koen ajoittain sosiaaliset kontaktit ja eri paikoissa käymisen kuormittaviksi, niin kuin monet erityisherkät käsittääkseni.

Siedän aika huonosti stressiä, mikä on ärsyttävää, sillä olen kuitenkin perusluonteeltani menevä ihminen. Tykkään olla monessa mukana, toteuttaa eri projekteja ja harrastaa eri asioita. Erityisherkkyys kuitenkin rajoittaa elämääni sen verran, että on vaan pakko muistaa varata tarpeeksi aikaa levolle. Muuten ylikuormittuu. Vuosi sitten tällainen vähän isompi kuormittuminen tapahtui. Alkoholi maistui enemmän ja otin vähän liikaa asioita hoidettavakseni niin koulussa, kuin muutenkin. Olin koko ajan menossa, stressasin pienistäkin asioista ja nukuin liian vähän. Sain paniikkikohtauksia ja kärsin lievästä ahdistuneesta tilasta jonkin aikaa. Nykyään kuitenkin tiedostan alhaisen stressinsietokykyni ja oon pyrkinyt pääsemään turhasta perfektionismista eroon ja suhtautumaan asioihin kevyemmin. Edelleen kuitenkin saatan tuntea oloni hyvin epämiellyttäväksi esim koulun ruokalassa, jos satun keskittämään huomioni äänekkääseen puheensorinaan ja kilinään.

Erityisherkkyyteni näkyy arkipäivän asioissa siinä, että muiden fiilikset vaikuttavat omaani. Jos jossain on kireä ilmapiiri, aistin sen helposti. Oon empaattinen ja tykkään kuunnella muiden huolia. Huomaan helposti pieniä asioita ja yksityiskohtia. Kofeiini ja päihteet vaikuttavat minuun herkästi. En kestä kutiavia tai hankaavia vaatteita. Nälkä, jano tai esim lievä pääkipu haittaa keskittymistäni suuresti. Nautin ja innostun suunnattoman paljon pienistä asioista, kuten hyvästä ruuasta, elokuvasta tai hyvästä biisistä. Ja niin edelleen..

Ihan diipadaapaa taas koko juttu. Ihmiset ovat olleet aina erilaisia ja tulevat olemaankin. 

Eräs bloggaaja kirjoitti juurikin tästä! Oli loistava teksti :) http://osjmblogi.blogspot.fi/2015/01/hsp-eli-erityisherkkyys-se-tunne-kun.html jos tahdotte lukea!

Minä tein tuon testin myös ja sain 20/23 pisteestä. En nyt tiedä olenko siltikään 100% erityisherkkä, mutta herkkänä ihmisenä minua on aina pidetty. Liikutun helposti, loukkaannun vielä helpommin. Joku pieni juttu voi jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa. Koen rauhattomuuden ja kiireen hyvin stressaavaksi. Muiden tunteet ovat välillä hyvinkin henkilökohtaisia minulle. Koen musiikin,taiteen, tunteet, luonnon vahvasti. Nuorempana koin olevani herkempi kuin nykyään, joten ehkä tämä on sellainen asia joka voi hieman muuttua kun ikääntyy

Tunnistan itseni niin monesta kirjoituksesta tässä ketjussa, lisäksi vaatteet esim sukat on ahdistavat, käytän niitä vain kun on ihan pakko, silloinkin vain niitä nilkkamallisia, auki olevat hiukset tuntuu pahalta, pipot ja hanskat on myös kamalan tuntuisia, käytän vain äärimmäisessä tarpeessa. Voimakkaista hajusteista (joissa on eräs tietty elementti) saan järkyttävän päänsäryn. Kova/vääränlainen musiikki sattuu ja ahdistaa. En jaksaisi lasten kiljuntaa/riehumista yhtään, mutta en voi sitä kieltää tietenkään, koska onhan tämä lastenkin koti. Kaipaan todella paljon hiljaisuutta ja rauhaa, inhoan juhlia ja muita missä on paljon ihmisiä, en koskaan mene mihinkään duunipippaloihin. En jaksa tavata kavereita, siksi Facebook on niin hyvä, voin olla osana ystävieni elämää, ahdistumatta itse. 

Minulla oli ennen myös erittäin paha "puhelinpelko", eli en voinut soittaa mihinkään, jos en tuntenut ihmistä jolle soitin. Tästä siedätyin kun jouduin työni puolesta soittamaan paikkoihin, mutta ensimmäiset vuodet oli kamalaa, itkin, tärisin, ääni värisi, sekosin sanoissa, änkytin, oksetti, väänsi mahassa, jne.. 

Hei! Edelleen ihmetyttää, miten joidenkin tänne kirjoittaneiden on niin helppo ymmärtää erityisherkkyyden käsite väärin. Kyllä, tuo sana "erityis" johtaa harhaan, mutta jos vähänkään enemmän perehtyy aiheeseen, ymmärtää, ettei kyse ole paremmuudesta tai erityisyydestä suhteessa muihin. Siihen en ota kantaa, että voiko tällaista piirteistöä pitää kovin tarkkarajaisena ja voidaanko todella puhua erityisherkkien ihmisten ryhmästä. Raja voi olla aika liukuva.

Sen kuitenkin totean, että ne, jotka voimakkaasti tunnistavat näitä piirteitä itsessään, ovat saaneet merkittävää helpotusta, että kokemus on onnistuttu jotenkin yleisemmällä tasolla tunnistamaan ja nimeämään. Itsekin kuulun tähän ryhmään. Ja kyllä, kaikilla on varmasti erilaisuuden kokemuksia riippuen tilanteesta, se ei ole vain erityisherkkien kokemus. Itse olen saanut merkittävää helpotusta siitä, että ilmiöstä on alettu puhua. Jokainen, jolla näitä piirteitä on, tietää millaisiin tilanteisiin niiden kanssa voi joutua. Omassa ystävä/lähipiirissäni olen huomannut, että henkilöiden, jotka eivät näitä piirteitä kovin voimakkaasti tunnista itsessään, on usein vaikea ymmärtää mistä on kyse. Usein tulee väärin ymmärretyksi. Ehkä yleisin kokemukseni tähän liittyen on ihmetys siitä, että miten muut tuntuvat jaksavan sosiaalisia tilanteita niin paljon pidempään, ikään kuin eivät väsyisi lainkaan, jaksavat hymyillä, puhua, tutustua useisiin uusiin ihmisiin jatkuvasti, jaksvat ikään kuin koko ajan olla sosiaalisesti saatavilla. Ehkä tällaista itseeni nähden ääripään ihmistä kuvaa hyvin henkilö joka sanoo:" En tykkää viettää aika yksin. Ahdistun jos minun pitää olla yksin kotona. Kaipaan säpinää." 

Teistä, joiden mielestä koko erityisherkkyys on höpöhöpö paskaa, niin onko teistä oikein, että tietyn tyyppisen temperamentin omaavat ihmiset leimataan oudoiksi siksi, että heillä on vähäisempi sosiaalisten tilanteiden kestokyky tai tietyt asiat sattuvat heihin keskimäärin enemmän? Suvaitsevaisuudesta kyllä puhutaan koko ajan ja ollaan niin sivistyneitä ja avaria, mutta itse olen todennut, että aitoa erilaisuuden ymmärtämistä on ihmisten päissä todella vähän. Ihmisten päät ovat täynnä stereotypioita siitä, miten ihmisen pitää olla ja käyttäytyä. 

Ja vielä kerran, jos jollekin edelleen on epäselvää: EH:ssa ei ole kyse paremmuudesta tai erityiskohtelun tarpeesta.

Eli jos ei tunnusta erityisherkkyyttä tieteellisenä terminä tarkoittaa sitä, ettei voi olla suvaitsevainen ja ymmärtää erityyppisiä synnynnäisiä temperamentteja? Ota kirja käteen ja opiskele vähän psykologiaa jooko?

Onko sisälukutaidossasi häikkää? Ihan kuin et olisi lukenut viestini alkua ollenkaan? Kuten sanoi, en tiedä uskonko itsekään, että tarkkarajaisesti tämmöistä piirteistöä voisi määritellä.

Eli otapa itse kirja käteen ja harjaannuta luetun ymmärtämistä. Sen lisäksi voit kerrata asiallisen keskutelun alkeita. Joku tunneäly kurssi voisi myös tehdä sinulle hyvää.