Erityisherkät ihmiset kertokaa itsestänne

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 14:46"]

Erityisherkkyys on puppua josta puuttuu vakuuttavat tutkimustulokset. Kyseinen huuhaa on yhden lääkärin virheellisesti tekemän tutkimuksen tuloksiin perustuvaa tieteellisesti epäspesifiä höttöä jota ei ole tunnustettu missään varteenotettavissa lääketieteen ja psykologian piireissä.

[/quote]

Et usko että ihmisten hermostoissa voi olla eroja. Mielestäsi ihmiset havaitsevat ärsykkeitä tasan yhtäpaljon ja käsittelevät niitä yhtä tehokkaasti.

Tiedät vahvan ja hienon ihmisen aivoillasi, että jos joku kuormittuu nopeammin kuin toiset keskimäärin ja palautuu hitaammin, syy on häne laiskuudessaan ja huomiohakuisuudessaan.

Mielestäsi kukaan ei voi sinua enempää havannoida ja kenelläkään ei voi olla enemmän aktiivisuutta aivojen hermosolujen välillä.

Tiedätkö mitä tuollaiset auktoriteettiuskovaiset tieteen palvojat ovat?

Lampaita ja pelkureita.

Itse poistan varmistimen aina kun kuulen sanan "huuhaa". Tuollaista termiä käyttää vain yksisilmäiset ahtaat ihmiset.

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 17:45"]

Et usko että ihmisten hermostoissa voi olla eroja. Mielestäsi ihmiset havaitsevat ärsykkeitä tasan yhtäpaljon ja käsittelevät niitä yhtä tehokkaasti.

Tiedät vahvan ja hienon ihmisen aivoillasi, että jos joku kuormittuu nopeammin kuin toiset keskimäärin ja palautuu hitaammin, syy on häne laiskuudessaan ja huomiohakuisuudessaan.

Mielestäsi kukaan ei voi sinua enempää havannoida ja kenelläkään ei voi olla enemmän aktiivisuutta aivojen hermosolujen välillä.

Tiedätkö mitä tuollaiset auktoriteettiuskovaiset tieteen palvojat ovat?

Lampaita ja pelkureita.

Itse poistan varmistimen aina kun kuulen sanan "huuhaa". Tuollaista termiä käyttää vain yksisilmäiset ahtaat ihmiset.

[/quote] Höpsis. Ainoa asia mitä sanoin on se, että erityisherkkyyttä käsitteenä ei ole hyväksytty tiedeyhteisössä sen leväperäisyyden, yksipuolisten tutkimustulosten ja käsitteiden määrittämisen sotkeutumisen takia. Totta kai ihmisissä on eroja, mutta erityisherkkä terminä ulottuu niin pitkälti pelkän aistiherkkyyden ulkopuolelle, ja erityisherkkyyteen niputetaan iso määrä persoonallisuuden piirteitä, joista ei tutkimuksissa ole löytynyt mitään korrelaatiota. Eli siis pelkkää mutua. Ilmiö voi olla todellinen, mutta se, mitä nimitystä ja määritystä siitä nykyään käytetään, ei ole tieteellisesti validi. Tiedätkö miksi tieteeseen uskotaan? Koska tiede perustuu tutkimuksiin, ja teoria on validi vain jos se voidaan todentaa monissa eri kokeissa monien eri tutkijoiden toimesta, mitä ei erityisherkkyyden kohdalla ole tapahtunut. Toki erityisherkäksi itsensä kokevilla on yhdistäviä piirteitä ja varmasti neurologisia eroja, enkä sitä kiistäkään, mutta erityisherkkyys terminä ei ole asiantuntijoiden hyväksymä juurikin siksi, että termin keksineen lääkärin kokeet ovat huonoin menetelmin tehtyjä vailla todellista näyttöä korrelaatiosta ja kausaalisuudesta. Laittamalla sanoja suuhuni ja väittämällä, että jokainen erityisherkkyyden termin kyseenalaistava on muita polkeva ja ahdasmielinen, puhut vain itseäsi vastaan. Jos uskot erityisherkkyyteen, mikset vaikkapa linkittäisi minulle muutamia riippumattomia tutkimuksia, jotka puhuvat sen puolesta? Opiskelen itse psykologiaa, ja kuulen lähes joka kurssilla monta kymmentä vuotta psykologiaa tutkineilta ihmisiltä, kuinka erityisherkkyys on kyökkipsykologiaa parhaimmillaan. Mitä sinä tiedät mitä he eivät?

Yksi tarina erityisherkkyydestä: Olin lapsena mahdottoman herkkä ja ujo ja uusissa tilanteissa lamaannuin usein ihan täysin. Joskus pienenä alakoululaisena lähdin kavereiden kanssa kesäleirille, mikä sekin oli tosi jännää. Mutta varsinainen koetinkivi tuli viimeisenä päivänä kun leiriläisille järjestettiin leirikaste. Siinä sidottiin silmät ja piti kävellä paljain jaloin polkua pitkin, ohjaajat pelottelivat etukäteen muurahaisilla ja havunneulasilla jne. Pelkäsin tätä ihan tosissaan, tehtävä tuntui täysin mahdottomalta, ajatus niistä muurahaisista aiheutti paniikkia, anelin ettei tarvitsisi mennä. Ohjaajia moinen huomionhaku vitutti ja mentävähän se lopulta oli, olin viimeinen ja muistan miten tärisin kävellessäni. Kotona alkoivat vatsakivut, vanhemmat olivat sellaisia ettei heille voinut tällaisia asioita kertoa. Kun vatsakipuja oli kestänyt yli normaalin vatsataudin, minut vietiin lääkäriin. Siellä minulle tehtiin yllättäen ja ilman turvallisen akuisen tukea sisätutkimus peräsuolen kautta, ja jouduin jäämään yöksi ilman aikuista saattajaa terveyskeskukseen, olin leirin lisäksi toista kertaa elämässäni yksin pois kotoa. Minut sijoitettiin terveyskeskuksen lehtisaliin kirjahyllyn alle, sinne saattoi kuka tahansa kävellä milloin tahansa lukemaan lehtiä, näin meni vuorokausi. Tämän tapahtumienkulun aiheuttaman trauman ja sen vaikutukset loppuelämään olen tajunnut kunnolla vasta nelikymppisenä. Kun rupesiin mm. miettimään että miten on mahdollista, että minä, aikuinen ihminen, en pysty millään tilaamaan aikaa gynekologille.

Silloin leirikasteellakin oli monenlaisia lapsia. Oli niitä jotka oli siellä jonossa ensimmäisenä että saanko mennä ekana, pliiiiis!!!! Ja hyvä niin. Mutta toivoisin ymmärrystä niitä toisen ääripään lapsia, jotka ei tee tuollaisia asioita huomionhakuisuuttaan, vaan siksi että ne tuntuvat ylivoimaisilta ja pakottaminen rapauttaa rajusti uskoa siihen että elämä on paikka jossa on turvallista olla. Jos ei pysty mennä kasteelle voi vaikka auttaa tehtäväpaikoilla tai auttaa keksimään jotain tehtävärajan juttuja. Näin kukaan ei jää ulkopuolelle tai pysty tavallaan laistamaan yhteisestä tehtävästä, vaan kaikki voi osallistua sellaisella tavalla joka ei tee lapselle väkivaltaa.

Kuule , en kirjoita tätä pahantahtoisesti tai mitenkään ylhäältä käsin, mutta pyydän sinua tulevana psykologina miettimään yhtä asiaa:

Jos vastaanotollesi joskus tulee ihminen, joka kärsii vaikka jonkun tyyppisestä uupumuksesta tai psyykkisestä kuormittumisesta työyhteisössä tai vaikka siitä, että ei tietyistä piirteistään johtuen paikanna itseään siihen viiteryhmään, jossa sattuu elämään, oletko valmis ennakkoluulottomasti auttamaan häntä itseymmärryksen lisäämisessä? Oletko ehkä jopa valmis kertomaan, että on olemassa viitteitä tietystä prosentista väestössä, joilla on tiettyä yhteneväistä reagointimallistoa? Oletko valmis auttamaan tätä ihmistä itseymmärryksen löytymisessä?

Ongelman kanssa luoksesi tuleva ihminen ei ole kiinnostunut korrelaatioista tai tieteellisistä todisteista joidenkin piirteiden yleisyyden/esiintymisen suhteen. 

Siitä myös tällä palstalla on kyse. Ihmiset haluavat vain jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea kokemuksissa, joiden kanssa kokevat olevansa yksin. Ei sen pitäisi olla uhka kenellekään. Minulla ei ole mitään sanottavaa EH:n tieteellisistä näytöistä, eivätkä ne minua kiinnosta. Minulle riittää, että olen saanut vihiä, että on siis muitakin kaltaisiani enkä ole kokemusteni kanssa yksin vaikka pitkään niin luulin. EH käsite, oli se höttöä tai totta, on kaikesta huolimatta auttanut minua itseymmärryksessä huimasti eteenpäin ja antanut minulle esimerkiksi paljon voimavaroja työelämässä. Omien piirteiden tunnistaminen ja tunnustaminen on ihme kyllä katkaissut terän monilta vaikeimmilta asioilta.

Eikö sinunkin tehtäväsi psykologina nimenomaan ole auttaa asiakkaitasi löytämään uusia voimavaroja ja toimintamalleja sekä auttaa heitä parempaan omien rajojen/mahdollisuuksien tunnistamiseen? Siksi minusta ei pitäisi nyt juuttua tähän termiin. 

[quote author="Vierailija" time="10.02.2015 klo 19:51"]

Kuule , en kirjoita tätä pahantahtoisesti tai mitenkään ylhäältä käsin, mutta pyydän sinua tulevana psykologina miettimään yhtä asiaa:

Jos vastaanotollesi joskus tulee ihminen, joka kärsii vaikka jonkun tyyppisestä uupumuksesta tai psyykkisestä kuormittumisesta työyhteisössä tai vaikka siitä, että ei tietyistä piirteistään johtuen paikanna itseään siihen viiteryhmään, jossa sattuu elämään, oletko valmis ennakkoluulottomasti auttamaan häntä itseymmärryksen lisäämisessä? Oletko ehkä jopa valmis kertomaan, että on olemassa viitteitä tietystä prosentista väestössä, joilla on tiettyä yhteneväistä reagointimallistoa? Oletko valmis auttamaan tätä ihmistä itseymmärryksen löytymisessä?

Ongelman kanssa luoksesi tuleva ihminen ei ole kiinnostunut korrelaatioista tai tieteellisistä todisteista joidenkin piirteiden yleisyyden/esiintymisen suhteen. 

Siitä myös tällä palstalla on kyse. Ihmiset haluavat vain jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea kokemuksissa, joiden kanssa kokevat olevansa yksin. Ei sen pitäisi olla uhka kenellekään. Minulla ei ole mitään sanottavaa EH:n tieteellisistä näytöistä, eivätkä ne minua kiinnosta. Minulle riittää, että olen saanut vihiä, että on siis muitakin kaltaisiani enkä ole kokemusteni kanssa yksin vaikka pitkään niin luulin. EH käsite, oli se höttöä tai totta, on kaikesta huolimatta auttanut minua itseymmärryksessä huimasti eteenpäin ja antanut minulle esimerkiksi paljon voimavaroja työelämässä. Omien piirteiden tunnistaminen ja tunnustaminen on ihme kyllä katkaissut terän monilta vaikeimmilta asioilta.

Eikö sinunkin tehtäväsi psykologina nimenomaan ole auttaa asiakkaitasi löytämään uusia voimavaroja ja toimintamalleja sekä auttaa heitä parempaan omien rajojen/mahdollisuuksien tunnistamiseen? Siksi minusta ei pitäisi nyt juuttua tähän termiin. 

[/quote] Ensinnäkin, en aio toimia psykologina vaan sijoittua nimenomaan tutkimuspuolelle. Toisekseen, psykologiassa on olemassa termejä, jotta hoitoa voitaisiin antaa ja jotta ilmiöitä voitaisiin tutkia hoitomuotoja kehittääksemme. Jos joku tulisi vastaanotolleni sanomaan, että tein tällaisen testin ja olen erityisherkkä, pyytäisin häntä kertomaan mistä testi löytyy, tulostamaan sen ja täyttämään vastaanotollani. Sitten katsoisin hänen antamiaan vastauksia ja tulkitsisin niitä omalla asiantuntemuksellani, vailla eritysherkän kehnoa ja leväperäistä terminologiaa. Itsediagnosoitu "eritysherkkyys" on diagnostiikassa ja hoidon suunnittelussa täysin turha termi. En sanoisi ääneen, että onpas paskaa, mutta hoidon saantia nimenomaan vaikeuttaa se, jos ihminen niputtaa itsensä johonkin ryhmään, jota ei ole tieteellisesti tutkittu puolueettomasti. Toki hän saa ja hänen kuuluukin kertoa tuntemuksistaan väitettyyn erityisherkkyyteen liittyen, mutta jos hän kysyy omaa mielipidettäni, kertoisin hänelle miksi psykologit eivät kyseistä termiä tunnusta ja minkälaisia muita termejä ja diagnooseja hänen kuvailemilleen oireille on, sellaisia joissa itseymmärryksen myötä saa myös ammattilaisen arvioimaa hoitomuotoa sekä ihan oikeaa dataa itsensä tutkimiseen. Eivät tutkimuksin todistetut teoriat mitään hepreaa ole, vaan ihan selkokielelle auki kirjoitettuja asioita. Samalla tavalla reagoisin, jos joku tulisi minun luokseni ja alkaisi kertomaan omasta mbti-tyypistään tai horoskoopistaan. Kuuntelisin, mutta jättäisin hänen käyttämänsä tiedeyhteisön falsifioimat termit oman ajatuksenkulkuni ulkopuolelle. Minusta päin vastoin on ihmisten huijaamista olla sanomatta tällaisissakin keskusteluissa ääneen, että erityisherkkyyttä ei tieteen puitteissa ole olemassakaan, vaikka tämä ei tarkoita sitä, etteikö jonkinlaista korrelaatiota voisi olla. Se ei vain auta minua työssäni ollenkaan, eikä kenenkään ole siihen sokeasti uskominen.

[quote author="Vierailija" time="17.02.2014 klo 00:32"]Kakkonen tässä.

Ymmärsin ehkä vähän väärin tämän "yliherkkyyden". Mulla ei oo varsinaisesti mitään aistiyliherkkyyksiä, tunneherkkä kylläkin olen. Jos luotan omaan vaistooni asioissa, niin huomaan olleeni oikeassa. Sitten "näen" ihmisestä onko hän hyvä vai paha. Ikään luin aistin, jos jollain henkilöllä on "synkkä sielu" ja automaattisesti en sitten pidä tästä ihmisestä. Kauheeta sanoa näin, mutta näin mulla.

Tosin hermostun kyllä helposti melusta, en tykkää jos tv on liian kovalla, en tykkää kuunnella musaa oikeastaan yhtään paitsi jos on joku tietty fiilis kuunnella tai sitten vaan hiljaa taustalla jotain rauhallista musiikkia. Ihmisvilinä yms ei häiritse, mutta jos käveöen ulkona ja autojen äänet ovat kovia esim sateella, alkaa se ahdistaa.

Hermostun kiirestä ja paineesta, voisi sanoa, ettei mulla ole stressinsietokykyä ollenkaan.. Jos on liikaa tekemistä työn alla, niin ahdistun ja alan tyyliin itkeä, enkä sitten saa mitään aikaiseksi. :D

Sitten myös huolestun ja murehdin pienistäkin asioista ja ne ahdistaa ja stressaa. Esim olen jättänyt raha-asiat kokonaan miehen vastuulle, koska mua ahistaa ajatella rahaa ja että riittäkö se yms.

Mulla ihan jees elämä, mutta tunnen aina olevani yksin, koska tuntuu, ettei kukaan ymmärrä mua. Kotona varsinkin teini-iässä oli äitin kanssa paljon riitoja, koska hän ei yksinkertaisesti ymmärrä mua. Hän on niin erilainen. Kaipa koin tästä hyväksynnän puuttumisen. Miehenikään ei oikeen ymmärrä tätä herkkyyttä ja se jaksaa hämmästyttää hänet joka kerta.. On ollut paljon riitoja ja tuntuu johtuvan juurikin tästä herkkyydestäni, että tulee väärinkäsityksiä.

Mutta niin. Ei oo helppoo ei. Monesti jopa Jumalalta rukoillut, että voisin olla normaali. Niin vaikealta se on joskus tuntunut elää itseni ja ajatusteni kanssa.
[/quote]

Komppaan "kakkosta" aika pitkälle. Musiikkia rakastan kyllä mutta jos se ei ole pitämääni niin hermostun. Raha asiat olen jättänyt mies ystävälleni samasta syystä.
Lisäksi tiedän jos joku valehtelee minulle. Äänen ja ilmeiden ristiriita on minulle ilmeinen. Myös duppaus on ihan sietämätöntä.
Olen ihmetellyt myls sitä miksi en tee mitään kun on liian paljon tehtävää. Silloinhan pitäisi toimia mutta itse ahdistun.
Pääni sisällä on ihan kokonainen maailma tarvittaessa ja joskus vaikka ei ole tarvinnutkaan.
Olen aina pitänyt itseäni ulkopuolisena ja erilaisena. Mutta onpa ihanaa tietää että on muitakin jotka kokevat näin.
T: Havukka-ahon ajattelija ulospäinsuuntautunut kuitenkin.

Arvelinkin, että enemmän sinne tutkimuspuolelle...

Se on hyvä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja toisaalta rajansa.

Varmasti kaikki tähän ketjuun kirjoitelleet ovat kanssasi samaa mieltä, että ammattilaisen tehtävä on kertoa tosiasioita ja oikaista liian pitkälle menneitä kotidiagnooseja. Tietäisit sen, jos todella olisit kuunnellut näitä ihmisiä. Ymmärtäisit, että tällä palstalla on kyse ennen kaikkea löytämisen riemusta, ei halusta kynsin hampain pitää kiinni jostain termistä tai määritelmästä. Se mikä sinulle on falsifioitua terminologiaa on näille ihmisille todeksi koettua elämää. 

Erityisherkkyys on puppua josta puuttuu vakuuttavat tutkimustulokset. Kyseinen huuhaa on yhden lääkärin virheellisesti tekemän tutkimuksen tuloksiin perustuvaa tieteellisesti epäspesifiä höttöä jota ei ole tunnustettu missään varteenotettavissa lääketieteen ja psykologian piireissä.

En usko termiin mutta jos joku siitä valaistuksen löytää niin siitä vaan, uskontoon verrannollistahan tuollaisiin uskominen on. Kunhan eivät vaadi erityiskohtelua tai tuputa paskaansa totuutena niin samapa minulle, mutta voin kyllä ymmärtää psykologien turhautumisen kun jengillä on täysin väärä käsitys psykologiasta ja sitten vielä loukkaantuvat verisesti jos joku asiaan oikeasti perehtynyt heidän uskomuksiaan kehtaavat kritisoida :D erityisherkät vauhdissa tosiaankin.

Mahtaako psykologin ammattia harjoittavan (tai tutkivan) ihmisen keskeisin kysymys asiakastyössä olla: "Mitä teen kun jengillä on väärä käsitys psykologiasta?"

Tuostako lähtökohdasta käsin asiakkaita hoidetaan?

Huomaan, että olet tuohtunut: puhut paskan tuputtamisesta ja mitätöit myös epäsuorasti ihmisten uskonnollisia kokemuksia. Elämä usein opettaa ihmistä.

Paremmin mielestäni kuvaa hyvin herkkä tai erittäin herkkä ihminen.

Hei! Komppaan sinua kyllä täysin! Tein itsekin testejä ja piirteet sopivat minuun. Olen jo pitemmän aikaa miettinyt mitä "vikaa" minussa on kun reagoin asioihin voimakkaammin kuin esim kaverini tai mieheni. Jään usein myös miettimään ja pohtimaan asioita ja niistä on vaikea päästä yli. Jotenkin tuli helpottunut olo, ehkä nyt voin vihdoin ymmärtää itseäni!

Noniin nyt kaikki avmammat on erityisherkkiäkin :D

[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 09:41"]

Mitään "erityisherkkyyttä" ei ole olemassakaan. Tämä aihe on keskusteltu sata kertaa läpi, joten riittää jo.

[/quote]

Totta ihmeessä on olemassa.  On sitten eri asia, että mistä  erityisherkkyys johtuu.  Johtuuko jostain lapsuuden kokemukista,  ehkä. Johtuipa mistä tahansa,  niin en usko,  että mikään terapia saisi tätä herkkyyttä mihinkään katoamaan.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2015 klo 12:12"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:48"]

[quote author="Vierailija" time="16.02.2014 klo 22:39"]On siis muitakin! Kaikki läheiseni ihmettelevät aistiyliherkkyyttäni. Kovat äänet ovat todella ahdistavia ja kuulen aika lailla kaiken sellaisenkin mihin muut eivät kiinnitä mitään huomiota. Herään mm. öisin siihen kun kissa pesee itseään vaikka se tapahtuisi olohuoneessa... Vaatekaupoissa ärsyynnyn taustamusiikista.

Myös voimakkaat hajut ovat nounou, sekä väärän tuntuiset vaatteet - lakanat on pakko silittää.

Oman tilan tarve on todella suuri. Työpäivän jälkeen olen poikki henkisesti oltuani ihmisten kanssa ja hälinän keskellä 8 h. Väsyn myös ystävien tapaamisesta enkä ole kovinkaan aktiivinen lähtemään minnekään.

Herkistyn kuin nappia painamalla milloin mistäkin. Kotona asuessani äitini ihmetteli miksi itken katsoessani telkkaria. Väkivaltaiset leffat/sarjat aiheuttavat sen sijaan jopa fyysistä pahoinvointia.

Aistin ihmisten mielialat ja keskinäiset jännitteet joskus turhankin herkästi. Onhan näitä :)

[/quote]Aika turvallinen lapsuus, mutta olen aivan todella erityisherkkä ja samoin on tyttäreni ja yksi lapsenlapsi.

Olen samanlainen. Hajut ja äänet on pahimpia, varsinkin jossain bussissa! Apua! Ja töiden sekä omien lasten jälkeen en enää jaksa tavata ystäviä.. Lapsiperhearki on todella raskasta kaiken metelin vuoksi. Ja tuo on ehkä pahin, että aistin muiden tunnetilat liian herkästi ja yritän sitten miellyttää..

Mielenkiinnosta kysyn, onko teillä ollut vakaa ja turvallinen lapsuus?

[/quote]

[/quote]

Minäkin kysyn mielenkiinnosta. Mitä päättelisit siitä,  jos lapsuus olisi ollut turvallinen ? Entä siitä jos ei olisi ollut  turvallinen? Mietin vaan,  että kokeeko erityisherkkä lapsuuttaan turvalliseksi.

Havahduin erityisherkkyyteen viime viikon lopulla... irtisanouduin ja nyt sitten ihmettelen että mitäs seuraavaksi. Taltioin tarinaani eli uuden elämän etsimistä ja luomista - aloitin jo päivää ennen irtisanomista. Jos joku haluaa päästä kiinni niin tästä http://erityisherkkyysduunissa.blogspot.fi/2015/08/paatin-sitten-irtisanoutua-olen-varmaan.html

Tuo on kolmas kirjoitus, ja asia etenee kronologisesti.. ajatukseni on päivittää joka aamu seuraavat 100 päivää. Ylläpito voi poistaa tämän jos kokee "mainoksena". 

55: Olen 24v nainen :). Kiva kuulla, että viesti sai jokusen yläpeukun ja kommentin myös sinulta. Tuntuu, että kukaan ei oikein ymmärrä tätä.. Jos alan IRL selittämään näitä juttuja, niin mua pidetään automaattisesti jotenkin hyvin kummallisena.

Mä tykkään analysoidan muiden ihmisten keskinäisiä suhteita omassa päässäni. Yleensä olen hyvä antamaan parisuhdeneuvoja muille, jos he sitä kysyvät. Mun mielestä on vain niin mielenkiintoista tarkkailla ihmisten välistä kommunikaatiota. Mulla ei juuri koskaan ole tylsää sanan varsinaisessa merkityksessä, keksin kyllä ajateltavaa ja muuta todella helposti. Tämä toisaalta kuormittaa myös, ei ole yhtään kiva olla koko ajan ajattelemassa jotain.

- Viestin 52 kirjoittaja

Sori edellisen viestin kirjoitusvirheet! Ajattelin nyt muutenkin nostella tätä keskustelua. Onko muilla millainen sisäinen maailma? Mulla tosiaan koko ajan päässä liikkuu jotain, ja välillä uppoudun omaan mielikuvitusmaailmaani.

Kuulin tänä aamuna aamutelevisiosta erityisherkistä ihmisistä ja se kuulosti niin omalta elämältäni, että aloin heti googlettamaan ja löysin mm tämän keskustelun.

Osa keskustelun viesteistä on kuin omasta elämästäni, yliherkkyys kirkkaille valoille, koville äänille, hajuille ym ja voimakas reagointi toisten mielialoille sekä ihmisten tarkkailu ja havainnointi.

Olen aina hävennyt herkkyyttäni ja yrittänyt karaista itseäni, altistanut itseäni tilanteille joissa stressaannun. Olen aina selvinnyt tilanteista, mutta en suinkaan karaistunut vaan stressaantunut lisää!

Tämän erityisherkkyyden moninaisuus hämmentää tai siis se, etteivät kaikki erityisherkät ole yksyhteen samanlaisia, vaan herkkyysalueet painottuvat eri ihmisillä ja omat persoonallisuuspiirteet tuntuvat vaikuttavan erityisherkkyyteen myös.

Itse viihdyn ihmisten parissa, kunhan heitä ei ole liikaa (väkijoukot eivät sinänsä haittaa, jos ei kaikkien kanssa tarvi seurustella) tai ilmapiiri ei ole huono ja riitainen. Työpaikallakin konfliktit tuntuvat imevän minulta energiaa paljon enemmän kuin muilta, vaikka en itse olisi mitenkään osallinen. Kotona viihdyn hyvin, en yksin, mutta perheen kanssa.

Eniten ehkä kuitenkin stressaa fyysiset herkkyysoireet (ja vaikein vältellä), varsinkin voimakkaat hajut ja valot, äänetkin kyllä. Ja tunnen jokaisen "väärän" tuntemuksen kropassani. Tiukat vaatteet eivät käy, tietyt materiaalit eivät sovi, mikään ei saa hangata. Kaikki sairauden oireet tunnistan heti, nekin jotka eivät sen pahemmiksi äidy.

Murehtiminen terveys- ja turvallisuusasioissa nääntää myös, osaan kuvitella ja ennakoida kaikki mahdolliset ongelmatilanteet. Ja kun joskus näissä on oikeassa, se vain vahvistaa omaa käytöstä :D

Ja mikä on hyvin ongelmallista ja ilmeisesti aika tyypillistä myös: innostun helposti asioista ja ne vievät mennessään, en osaa rajata energiankäyttöäni innostuttuani. En pidä rutiineista, kyllästyn helposti toistoon, mutta voisin paremmin jos arki olisi kaavamaista. Aika hankala yhtälö :)

Kuulen myös usein, että olisin pärjännyt vaativammassakin työssä, mutta en halua liikaa vastuuta tai painetta, koska tajuan etten sitä kestä. En antaisi itselleni anteeksi, jos tekisin virheen, joka vaikuttaisi muihin ihmisiin negatiivisesti. Ajaudun työssäni kuitenkin usein vaativiin tilanteisiin, koska pärjään niissä. Työtaakka helposti kasvaa tämän takia. Mietin liikaa asioiden ja tekemisteni vaikutusta muihin, ympäristö- ja eettiset asiat pohdituttavat paljon. En myöskään kestäisi esim akateemisen maailman selkäänpuukotuksia ja kyynärpäätaktikointia.

Itse en ole erityisen tunteellinen taiteen (musiikki, kuvataide) suhteen, mutta vääryys tai sankaruus kyllä nostattavat voimakkaita tunteita. En myöskään halua katsoa tv:stä draamaa tai kauhua, ihan olemassaolevatkin ikävät asiat riittävät minulle. Katson siis lähinnä komedioita ja scifiä, tositeevee on kauheaa, en kestä sitä myötähäpeää.

Nyt sitten joku ei-erityisherkkä toteaa, että nämä ovat ihan normaaleja tuntemuksia, ne pitää vaan kestää!

Minullakin on kuitenkin joitakin ihan "normaaleja" reakointitapoja, esim raha-asiat eivät erityisesti huoleta eli minulla on vertailukohteita "normaaliin" reaktioon ja siihen kuinka paljon ne vievät energiaa.

Olen pärjännyt elämässäni ihan hyvin, perusasiat ovat kunnossa ja olen sinänsä oikein tyytyväinen elämääni. Mutta elämästä selviytyminen tämän herkkyyden kanssa on syönyt terveyttä ja mitä vanhemmaksi tulee sitä vaikeampi on löytää energiaa jaksaa ja nauttia elämästä.

Mutta jos tämä herkkyys ei olekaan omaa syytäni tai asia, jonka voisin käytökselläni poistaa, se helpottaa omaa syyllisyyttäni. Olen tosiaan hävennyt "heikkouttani" ja yrittänyt sitä peitellä, siten kuluttanut energiaa jonka olisin tarvinnut muuhun. Olen myöskin ehkä turhaan yrittänyt lapsiltani karsia herkkyyttä, tosin en onneksi kovin ottein ( koska olen liian empaattinen ).

Onkohan tämä herkkyys myös perinnöllistä? Molemmat lapseni ovat ujoja, mutta selviytyvät muuten oikein hyvin esim koulussa ja kaverien kanssa. Koulussa yrittivät molempia painostaa pois ujoudesta, mutta tähän puutuin, koska olin itsekin lapsena ujo ja se pääosin poistui iän myötä, esiintymisestä en pidä edelleenkään. Toinen lapsistani jopa nykyään pitää esiintymisestä, vaikka heillä molemmilla on paljon piirteitä erityisherkkyydestä ( molemmilla omanlaisiaan piirteitä)

Viestini jo kertoo yhdestä piirteestäni: en osaa lopettaa kun innostun ja vatvon asiaa joka puolelta :D

Täällä myös yksi erityisherkkä:

- itken helposti, erityisesti raskaan työpäivän jälkeen. Itekn myös ilosta, työkavereiden kurjista elämäntilanteista, mielikuvituksessani tapahtuvista asioista, what ever :D

- suutun tai loukkaannun todella helposti. Olen kova puhumaan kavereille, mutta jos joku aloittaa ns. liian tuttavallisen keskustelun jostain minulle henkilökohtaisesta, asiasta, vedän liinat heti kiinni ja otan etäisyyttä.

- minulla voi olla maksimissaan kaksi kaveria. Jos kavereita meinaa tulla lisää, vähennän yhteydenpitoa tahtomattani muihin. En koskaan sovi kaksia treffejä samalle päivälle. Vieraskestit kuormittavat minua julmetusti päiviä ennen.

- peruutan usein sovittuja tapaamisia. Osallistun ehkä 1/3 niihin joita olen sopinut

- vältän sopimasta tapaamisia

- kesät kipua, mutta pelko kivusta saa minut toimimaan erittäin varovasti. Vältän kävelyä liukkaalla kelillä jne.

- olen erittäin herkkä lääkkeille, alkoholia en ota juuri ikinä - tulen niin humalaan jo lasillisesta.

- pyrin tekemään kaiken oikein, pelkään virheitä.

- pelästyn helposti, olen arka.

- en voi käydä kahvitauoilla, kuin joka kolmas kerta. Tarvitsen omaa aikaa myös työpäivien aikana.

- pahan puhuminen tai kuuntelu kun toisista puhutaan pahaa, saavat mahani vääntämään todella lujaa. Ennen luulin kuvitelleeni tämän oireen.

- olen koko elämäni yrittänyt olla reippaampi mitä olen. Se on saanut aikaan paljon vihan tunnetta, raivoa. Tämän asian ymmärtäminen on helpottanut suuresti.