Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tytär ei pärjää lukiossa

Vierailija
02.11.2020 |

Minulla on 16v tytär, joka on juuri aloittanut lukion. Hänellä on keskivaikea lukihäiriö, mutta ajattelimme, että lukiossa kyllä pärjää jos näkee riittävästi vaivaa. Yläasteen päättötodistuksen keskiarvo oli muistaakseni 8, eli pärjäsi hyvin yläasteella.
Lukiossa hänen arvosanansa ovat laskeneet kovasti ja on saanut muutaman nelosen, vaikka lukee todella ahkerasti ja käyttää opiskeluun mielestäni jopa kohtuuttomia määriä, useita tunteja päivässä.
Itse muistan etten juurikaan käyttänyt vapaa-aikaa opiskeluun ja kirjoitin silti hyvät paperit ja keskiarvoni oli hyvä, pääsin suoraan jatko-opintoihin lukion jälkeen.
Tytär on mielestäni kuitenkin arjessa nokkela ja fiksu, mutta lukiossa ollaan nykyään armottomia, eikä esimerkiksi kirjoitusvirheitä tai kielioppivirheitä saisi tulla yhtään, mutta tytär ei lukihäiriö vuoksi pysty kirjoittamaan kovinkaan loogista tai jäsenneltyä tekstiä, kirjaimet menee nurinpäin, yhdyssanat hankalia jne.
Ei tunnu ymmärtävän myöskään monimutkaisia tai pitkiä ohjeita ja tekstejä.
Mielestäni lukiosta on turha hakea sellaisia papereita, joilla ei pääse mihinkään jatko-opintoihin eikä päätä kannata turhaan lyödä seinään, mutta tytär on vakaasti sitä mieltä, että "menee" yliopistoon ja haaveilee vielä oikiksesta ja lääkiksestä.
Olen yrittänyt auttaa ja tukea, mutta alkaa näyttää siltä, että olisi fiksumpaa vaihtaa ammatilliseen koulutukseen ja hän voisi halutessaan jatkaa ammattikorkeakouluun, jos kapasiteetti riittää.
Kaipaisin neuvoja ja vertaistukea, miten tässä tilanteessa kannattaisi toimia...

Kommentit (170)

Vierailija
101/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tytön kannattaa vaihtaa ammattikouluun.

Muista, että sieltäkin voi hakea AMK:hon ja niistä voi saada hyviä ammatteja aina fysioterapeutista esim. markinnoinin ammattilaiseksi toimistohommiin.

Oma kokemukseni AMK-opinnoista hyvä, valitsin hyvän koulun ja opintojen aikana saatu käytännön kokemus auttoi työllistämään.

Paino ei ole lukemisella, mutta kaikkea ryhmätyötä ja sälää pitää toki tehdä.

Vierailija
102/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Korkeakouluopinnoissa pärjäämisen perusedellytys on kyky ymmärtää ja tuottaa oikeakielistä, tieteellistä tekstiä. Miksi niihin pitäisi pyrkiä henkilön, jolta tämä ei onnistu?

Ammattikorkeakoulussa ei pidä osata kirjoittaa tieteellistä tekstiä. AMK on korkeakoulu, se nyt vaan on fakta (ennek kuin joku nillittää).

Meillä AMK:n suuntautumisopinnoissa paino oli toimeksiantojen teko yrityksille, eli suunniteltiin konsepteja, kampanjoita, markkinointimatskuja ja järkättiin tapahtumia. Opeteltiin käytännön työssä käytettäviä ohjelmia kuten InDesingia ja WordPressiä..

Vastaavaa varmaan monessa muussa tutkinnossa. Toki pitää lusia läpi perusopinnot, mutta varmaan onnistuisi ap:n tytöltä ja AMK:hon voi hakea amispapereilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella voi olla lukion ekan syksyllä vaikeuksia työmäärän ja -tahdin kanssa ilman lukihäiriöitäkin.

Hyvä neuvo on miettiä mitkä aineet ovat tärkeitä jatko-opiskeluun hakiessa ja mitä aikoo kirjoittaa. Satsaa niihin täysillä ja muissa vetää vasurilla jos ei aika riitä kaikkeen.

Älä nyt ainakaan pakota häntä lopettamaan lukiota jos hän itse haluaa jatkaa. Tai sano, ettei susta mitään tule. Yliopistoihin pääsee myös muita reittejä jos vain motivaatio riittää. Lukiohäiriöinen ystäväni kävi lukion, meni huonoilla papereilla yo-opistotasolle jatko-opintoihin, pääsi sitten AMK, teki töitä useamman vuoden ja siitä yliopistoon ja on nyt maisteri.

Pitkä tie maisteriksi. Nykyisin on ylempi amk-tutkinto, joka on rinnasteinen maisteltiin työpaikkaa hakiessa. Yhteensä opinnot kestää minimissään 5 vuotta (amk 3,5 ja yamk 1,5). Säästää aika paljon aikaa kuin että ensin kävisi amk 3,5 v. ja sitten kokonaan alusta maisteriksi 4-5 v.

Amk- tutkinnon suorittaneet voivat hakea suoraan maisterivaiheeseen eli AMK tutkinto korvaa kandin tutkinnon ja sen jälkeen on maisterivaihe 2 vuotta.

No jep, se maisteri on se 2 vuotta AMK-tutkintoisellekin.

Ainakin Vaasassa piti kolmisen vuotta sitten tehdä muutama ekstrakurssi, mutta sieltä pääsi silti kahdessa vuodessa pois.

Itse aloitin eri yliopistossa viime vuonna ja mitään ekstraa ei pitänyt tehdä.

Vierailija
104/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksityisopettaja avuksi. Mielellään oppimisvaikeuksista ymmärtävä. Olisiko esim. Tutorhousesta apua? Tai jos laittaa ilmoitusta vaikka paikalliseen FB puskaradioon tai kysyy koulusta yhteystietoja? Lukihäiriöinen voi tarvita ihan erilaisia menetelmiä, esim. äänimateriaalia, kuvia ja videoita itsenäisen lukemisen sijaan. Itsekin kannattaa etsiä opiskelumateriaalia esim. Youtubesta, löytyy tosi hyvin nykyään. Esim. matematiikasta tosi hyvä on Matikkamatskut. Kielistä löytyy myös paljon videoita ja nettiaineistoa. Eri aineista löytyy nettitehtäviä ja niitä tekemällä moni oppii paremmin kuin lukemalla tylsää tekstiä haukionkala-tyyppisesti. Opiskelutekniikasta ja lukemisen tekniikasta löytyy hyviä opetusvideoita ks. mm. Matt DiMaio.

Lukion suoritus kannattaa pidentää suosiolla neljään vuoteen, jolloin jaksoista tulee vähän löysempiä= on enemmön aikaa läksyihin ja osan voi tehdä päivisin hyppytunneilla. Lisäksi kirjoitukset voi hyvin jakaa kolmosen keväälle, nelosen syksylle ja nelosen keväälle.

Eka syksy on monille hyvillekin oppilaille vaikea ja entisten ysien sijaan tuleekin nyt kutosia ja seiskoja, koska monet ovat päässeet yläkoulun hyvin arvosanoin läpi tekemättä käytännössä yhtään mitään. Lukiossa vaatimustaso nousee selvästi, opiskelutahti kiristyy ja opittavaa aineistoa on paljon enemmän. Useimmat kuitenkin nappaavat kiinni ja parantavat tahtiaan sitten keväällä ja seuraavina vuosina. Nykyään kirjoitukset on ainoa asia, joka ratkaisee jatko-opiskelut. Toki osa menee jatkossakin pääsykokeilla sisään. Toki kurssit pitää saada suoritettua. Kurssiarvosanoilla ei sinänsä ole mitään väliä, jos kurssi on läpi.

Kannattaa nyt ainakin eka vuosi rämpiä läpi ja katsoa kevääseen, miten himmat alkaa luonnistua. Sitten tyttö voi itsekin olla perillä paremmin siitä, mitkä ne omat kyvyt ovat. Samalla voi miettiä, mitä omia vahvuuksia on, joita tulevassa ammatissa ja sinne pääsyssä voisi hyödyntää. Esim. onko laskutaitoa, vaikka kielet ei suju, onko sosiaalisesti lahjakas, pärjääkö esim. lasten ja nuorten tai vanhusten kanssa, onko kokemusta eläinten hoidosta ja onko eläinrakas, onko käsistään taitava missään suhteessa, onko värisilmää ja kolmiulotteista hahmotusta. Vähitellen voi löytyä joku ala, johin oma kiinnostus ja lahjat sopii. Kannattaa keskustella kaikenlaisista ammateista ja työnkuvista ja muistaa sekin, että harva nykynuori pärjää yhdellä ammatilla, useimmat joutuvat hankkimaan kaksi tai kolme tai enemmänkin koulutuksia. Lääkärin tai lakimiehen ammatit ehkä kyllä jatkossa realistisesti karsiutuu itsestään, ei sitä asiaa tarvitse naamaan tytölle hieroa.

Vierailija
105/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattikouluun vaihto suosiolla ja siitä sitten ammattikorkeaan.

Lukio on vaikea paikka lukihäiriöisellä.

Itse olin lukiossa puoli vuotta ja luovutin.

Miksi pitäisi pyrkiä korkeakouluopintoihin ollenkaan? Amk on vaativa siinä missä lukiokin.

No riippuu alasta, ei sitä lukemista välttämättä paljoa ole ja paljon ryhmätöitä, osassa käytäntöäkin. Osa vetää vaikeat kurssit rimaa hipoen, mutta läpi menee.

Lukiossa taas piti opiskella kaikenmaailman fyssaa ja muuta, kun taas AMKssa se ala voi oikeasti kiinnostaa, joten ehkä helpoimpaa?

Vierailija
106/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö lukihäiriöön saa mitään kuntoutusta? Voit vain alleviivata tyttärellesi, että miten tärkeää on keskittyä kirjalliseen ilmaisuun ja harjoitella sitä, että pärjää lukiossa ja pääsee korkeakouluun. Sinänsä ymmärrän, jos tyttäresi on muuten älykäs, niin haaveilee esim. työstä lääkärinä. Huonommallakin ilmaisulla pääsee eteenpäin, kunhan se on ymmärrettävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, nyt se lapsi ammattikouluun ja äkkiä.

Jos hän rämpii lukion läpi, on hänen PAKKO tuskaisuudesta huolimatta jatkaa opintoja. Kukaan ei tee mitään tai saa kunnon töitä ylioppilaana.

Sitä paitsi C:n papereilla on vaikeaa päästä jatko-opintoihi.

Jos taas menee amikseen, on valmis kampaaja, kokki tai mikä vaan kolmessa vuodessa. Tuommoisissa ammateissa varmasti opinnoissa iso paino käytännöllä, ei ole lukihäiriöllä väliä.

Vierailija
108/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, nyt se lapsi ammattikouluun ja äkkiä.

Jos hän rämpii lukion läpi, on hänen PAKKO tuskaisuudesta huolimatta jatkaa opintoja. Kukaan ei tee mitään tai saa kunnon töitä ylioppilaana.

Sitä paitsi C:n papereilla on vaikeaa päästä jatko-opintoihi.

Jos taas menee amikseen, on valmis kampaaja, kokki tai mikä vaan kolmessa vuodessa. Tuommoisissa ammateissa varmasti opinnoissa iso paino käytännöllä, ei ole lukihäiriöllä väliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukiossa pärjää jos saa päättötodistuksen. Jatko-opintoihin hakeminen on erikseen. Lopuksi arvosanat ovat selvillä ja realiteetit paljastuvat. Siinä vaiheessa voi sitten hakea saavutettavissa olevalle alalle. Parempi että yrittää nyt kuin että jossittelee vuosikausia myöhemmin. Ammatillisen tutkinnonkin voi tehdä vielä lukion jälkeen.

Vierailija
110/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkeakouluopinnoissa pärjäämisen perusedellytys on kyky ymmärtää ja tuottaa oikeakielistä, tieteellistä tekstiä. Miksi niihin pitäisi pyrkiä henkilön, jolta tämä ei onnistu?

Ammattikorkeakoulussa ei pidä osata kirjoittaa tieteellistä tekstiä. AMK on korkeakoulu, se nyt vaan on fakta (ennek kuin joku nillittää).

Meillä AMK:n suuntautumisopinnoissa paino oli toimeksiantojen teko yrityksille, eli suunniteltiin konsepteja, kampanjoita, markkinointimatskuja ja järkättiin tapahtumia. Opeteltiin käytännön työssä käytettäviä ohjelmia kuten InDesingia ja WordPressiä..

Vastaavaa varmaan monessa muussa tutkinnossa. Toki pitää lusia läpi perusopinnot, mutta varmaan onnistuisi ap:n tytöltä ja AMK:hon voi hakea amispapereilla.

Olen tällä hetkellä toisen vuoden opiskelija AMK:ssa ja kyllä piti jo ekana syksynä osata kirjoittaa tieteellistä ja virallista tekstiä. Vaikka ovatkin työelämälähtöisiä esim. projektisuunnitelmia tai liiketoiminta-analyyseja. Toisaalta kyllä kursseista varmaan pääsee läpi juuri ja juuri ilman osaamista näistä ja eihän näitä ole todellakaan paljon verrattuna yliopistoon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap, nyt se lapsi ammattikouluun ja äkkiä.

Jos hän rämpii lukion läpi, on hänen PAKKO tuskaisuudesta huolimatta jatkaa opintoja. Kukaan ei tee mitään tai saa kunnon töitä ylioppilaana.

Sitä paitsi C:n papereilla on vaikeaa päästä jatko-opintoihi.

Jos taas menee amikseen, on valmis kampaaja, kokki tai mikä vaan kolmessa vuodessa. Tuommoisissa ammateissa varmasti opinnoissa iso paino käytännöllä, ei ole lukihäiriöllä väliä.

Millä tavalla se lukion käyminen estäisi ammattikouluun hakeutumisen lukion jälkeen? Minäkin opiskelen lähihoitajaksi lukiopohjalla.

Vierailija
112/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt on mennyt vasta eka jakso, kannattaa yrittää ainakin vielä muutaman jakson ajan ja jos ei silloinkaan mene kurssit läpi, voi miettiä vaihtoa. Hyväksilukuja amiksessa saa kuitenkin suoritetuista opinnoista.

Olin itse 1,5v lukiossa ja sitten tuli seinä vastaan. Matematiikassa en päässyt enää geometrian kurssia läpi hahmotushäiriön vuoksi ja myös fysiikka ja kemia tuottivat vaikeuksia, vaikka keskiarvoni oli muuten varsin hyvä ja kielistä sain kymppejä minimivaivalla ja humanistissa aineissa pärjäsin loistavasti. Vanhemmilleni lukion lopettaminen oli suurempi ongelma kuin minulle itselleni, vanhemmille lukio tuntuu usein olevan itseisarvo.

Vaihdoin amikseen syksyllä, pääsin heti oman alan töihin ja nykyisessä työssäni on erittäin hyvät työsuhde-edut ja siisti sisätyö joustavin työajoin enkä voisi olla tyytyväisempi.

Kuulostaa siltä, että lapsellasi voisi olla myös keskittymisvaikeuksia tai isompia oppimisvaikeuksia lukihäiriön lisäksi, jos äänikirjatkaan eivät auta.

Kannattaa kysellä myös olisiko joku vanhempi opiskelija halukas vaikka pientä maksua vastaan sparraamaan tyttöäsi.

Tsemppiä teille!

N18

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on lukihäiriö myös ja völillä mietin miksi ihmeessä se on "lukihäiriö" kun osaan lukea oikein, rakastan kirjoja eikä minlla ole vaikeuksia kahlata paksuintakaan opusta läpi. Ongelma on kirjoittamisesssa, vaikka skarppaan niin esim. tekstarini ovat  kuin junaan juoseeen känikalan kirjoittamia.  

Vierailija
114/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse vaihdoin lukiosta amikseen ekan vuoden jälkeen. Valmistuin ammattikoulusta todella hyvillä papereilla kokiksi, voin ylpeänä näyttää todistusta. Lukion todistus olisi ollut hävettävän huono ja kirjoitukset olisi todennäköisesti menneet päin prinkkalaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukivaikeuteen voi saada neuropsykologista kuntoutusta osittain Kelan tukemana harkinnanvaraisena kuntoutuksena. Menkää yksityiselle neuropsykologille, joka tekee neuropsykologisen tutkimuksen ja sen jälkeen neurologille, joka laatii B-lausunnon kuntoutusta varten. Kuntoutuksessa voidaan harjoitella mm. Tehokkaampia opiskelustrategioita, luetun ymmärtämistä ja kirjallisen tuottamisen tukemista.

Vierailija
116/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukio ei ole nykyaikana mikään itseisarvo, taso on laskenut kuin lehmän häntä.

Pienissä kunnissa lukioihin pääsee helpommin kuin amikseen.

Vierailija
117/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lukihäiriöinenkin voi olla erittäin älykäs vaikkei ymmärtäisi lukemaansa. Voi olla että apn tytär on erityislahjakas mutta epävarma.

Vierailija
118/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

116 jatkaa vielä.. Voisiko aikuislukio olla vaihtoehto? Siellä opiskelu on helpompaa ja voi suorittaa hitaammassa tahdissa jne ja ilmapiiri sallivampi. Valitettavasti lukio-opinnot ovat vaativat eikä tukea ole juurikaan saatavilla

Vierailija
119/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ammattikouluun vaihto suosiolla ja siitä sitten ammattikorkeaan.

Lukio on vaikea paikka lukihäiriöisellä.

Itse olin lukiossa puoli vuotta ja luovutin.

Miksi pitäisi pyrkiä korkeakouluopintoihin ollenkaan? Amk on vaativa siinä missä lukiokin.

No riippuu alasta, ei sitä lukemista välttämättä paljoa ole ja paljon ryhmätöitä, osassa käytäntöäkin. Osa vetää vaikeat kurssit rimaa hipoen, mutta läpi menee.

Lukiossa taas piti opiskella kaikenmaailman fyssaa ja muuta, kun taas AMKssa se ala voi oikeasti kiinnostaa, joten ehkä helpoimpaa?

Tietty määrä perusopintoja kuuluu amk- tutkintoonkin. Nämä toki riipuu alasta. Insinööreille esim. Matematiikka, fysiikka sekä kurssit äidinkielestä , Ruotsista ja englannista. Joidenkin iso kompastuskivi on virkamies ruotsi.

Vierailija
120/170 |
02.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla myös keskivaikea lukihäiriö. Edelleen tietyt asiat tuottaa vaikeuksia, mutta olen KTM.  Kyllä minunkin korvaan kuulostaa vähän siltä, että kyse olisi muustakin kuin lukihäiriöstä. Jos tekstiviestien kirjoittaminen ei onnistu ja äänikirjatkin on turhia. Kannattaa tutkia onko mahdollista että on myös ADD tai ADHD?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi viisi