Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ketjua lukiessa kannattaa kyllä pitää suodatinta päällä. Olen itse ollut pitkään psykiatrisessa hoidossa ja nyt muutaman vuoden käynyt erilaisissa terapioissa. En väitä, etteikö alan henkilöstössä olisi sopimattomia henkilöitä, sillä heitäkin on valitettavasti kohdalleni osunut.

Sen sijaan on hyvä huomata, että terapiassa ollaan hyvin herkkien asioiden äärellä ja siinä käydään hyvin herkillä. Kokemukseni mukaan ei ole mitenkään mahdotonta, etteikö ihmisen oma trauma värittäisi tahattomasti ihmisen kokemusmaailmaa, sillä näin on minullekin käynyt. Ja terapeutitkin ovat ihmisiä, joilla on huonot päivänsä, ja jotka tekevät virheitä. Herkillä oltaessa pienikin virhe voi tuntua maailmanlopulta.

M33

Tuonko olet niissä terapioissasi oppinut, että vikaa on hyvä etsiä ensisijassa itsestä ja huonot kokemukset ovat tunteiden provosoimia harhoja? Onneksi olkoon, eiköhän sinusta jokin yhteiskunnan yksinkertainen, kuuliainen ratas vielä tule.

Eihän täällä väitetä, että kaikki terepautit olisivat ammattitaidottomia sekopäitä. Alalta löytyy todella pahoihin väärinkäytöksiin syyllistyneitä henkilöitä, luultavasti enemmän kuin tullaan koskaan kuulemaankaan. Mieti nyt vaikka Kupittaan sairaalan väärinkäytöksiä. Siellä toki on moninaista ammattkuntaa, mutta mieleltään sairastuneet ovat alakynnessä näissä tilanteissa, kun kaltaisesi idiootit selittävät kaikki tapahtumat hullun mielikuvituksen värittyneinä tuotteina,.

Pääsääntöisesti terapia on kyllä oman itsensä kanssa työskentelyä, olkoonkin että ne omat huonot piirteet ovat suurelta osin muiden aiheuttamia. Tokihan ammattilaisetkin joskus töpeksivät, mutta silti pelkkä omien ongelmien muihin projisoiminen ei paljoa kehitä.

Jep sitähän minä tietenkin tarkoitin, että ainut vaihtoehto on projisoida ongelmat muihin ihmisiin. En sitä, että kehotat näkemään ongelman itsessä silloinkin, kun se ei todellakaan siellä ole.

Ehkä olet vähän liian yksinkertainen tällaiseen keskusteluun.

Kieltämättä olenkin kun tuntuu olevan vain yksi sallittu totuus ja, faktojen ollessa vääriä, käydään henkilöön. Tämä on kyllä kaukana siitä, mitä on sivistynyt keskustelu.

Tämä aloitus oli nimeltään: Asiattomat terapeutit! Mitä kaikkea asiatonta teidän terapeutti on tehnyt.

Joten ymmärsitkö oikein lauseen?

Tähän kirjoitetaan omista huonoista kokemuksista. Ja jos niitä on, ja on tapahtunut ihmisille, niin miksi niistä ei saa puhua, tai ei saa tuoda esille?

Käsittääkseni keskustelu on ollut tähän asti, pääosin asiallista ja sivistynyttä.

Älä vääristele itse, ja käännä faktoja fiktioksi.

Itse kävin terapiassa bulimian takia viisi vuotta ja oli yhtä tyhjän kanssa.

Terapeutti ei kommentoinut juuri mitään ja itseä ärsytti kun mihinkään ei saanut juuri mitään kommenttia.

Siispä juttelin sitä sun tätä paitsi omia ongelmia. Terapiakäynnillä isohkoon kaupunkiin pystyi ostamaan kätevästi monipuoliset ja herkulliset bulimiaruuat.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt osasta ottaa paremmin selvää terapiatyylistä ja/ tai lopettaa homma alkuunsa.

Pääasia että lapsuuden paska kotipaikkakunnalle tuli kunnolla erikoissairaanhoidon laskua.

Yksi asia ihmetyttää. Miksi tähän on Vastaamon tapaus joissain viesteissä vedetty mukaan? Vastaamon katastrofissa eivät terapeutit ole olleet millään lailla syyllisiä.

Sain opiskeluaikaan masennuksen ja ahdistuksen takia Kelan korvaaman pitkän psykoterapian. Koulukunta oli kognitiivinen psykoterapia, ja se kesti kolmisen vuotta. Terapeuttini oli vanhempi mies, hyvin viileä, korrekti, semmoinen kuivan oloinen. Hän ei puhunut juuri mitään, ja minulla oli usein vaivautunut olo kun piti keksimällä keksiä, mistä päästä sitä omaa päätään yrittäisi selvittää. Valitsin (hölmö) hänet sillä perusteella, että hän muistutti isääni, johon minulla on viileät ja etäiset välit. Ajattelin kai, että hyvä terapiasuhde korjaisi jotenkin tuota isäkokemusta. No ei korjannut.

Mies saattoi olla pitkiä aikoja hiljaa, mutta töksäyttää sitten jotain omituista ja takertua sivuseikkaan. Usein tuntui, ettei keskustelu johtanut mihinkään. Yritin puhua tästä sekä psykiatrilleni (YTHS), jolta olin saanut lausunnon Kelalle, että äidilleni, joka on psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Molemmat sanoivat, että tuollainen vastustus on ihan normaalia terapiasuhteen alussa, jatkat vain sillä samalla terapeutilla.

Joskus vuoden jälkeen uskalsin kertoa hänelle eräästä seksikokemuksestani, joka oli sattunut muutama vuosi aiemmin. Olin viettänyt iltaa opiskelukaverini kanssa ja päädyimme sänkyyn. Hän oli kovaotteinen ja satutti minua, mikä oli minulle täysi yllätys, sillä pidin häntä ystävänäni. Hän myös kiihottui siitä, että minuun sattui ja vastustelin.  Olin tosi järkyttynyt. Sen jälkeen katkaisin ystävyytemme, tietenkin. En kertonut kenellekään, sillä luulin, että olin itse aiheuttanut tai ansainnut kohtelun. 

Kun sitten kerroin tämän terapeutilleni, hän sanoi ensin maltillisesti, että väkivaltafantasiat ovat hyvin yleisiä naisilla - kaikki naiset haaveilevat raiskatuksi tulemisesta, mutta sitä ei pidä sekoittaa todellisuuteen. Aloin itkeä ja sanoin, että tuo mies oli aivan oikeasti nauttinut siitä, että minä pelkäsin ja minuun sattui. Terapeutti suuttui ja sanoi: "Sinä loukkaat minua miehenä, kun väität että tuollaisia miehiä on olemassa". Olin ihan haavi auki, että miten tuollaista voi edes ajatella saati sanoa toiselle ihmiselle, joka on hädissään ja luottamuksella kertoo kipeän asian. En pystynyt sanomaan mitään. Mies antoi minulle nenäliinan ja istuin hiljaa loppuun asti.

Sen jälkeen kerroin sekä äidille että psykiatrille, että olen menettänyt luottamukseni terapeuttiini. Jälleen molemmat sanoivat: "Se on vaan merkki siitä että terapia etenee, kun on vaikeaa. Jatkat vain samalla terapeutilla, ei nyt kannata vaihtaa kun olet jo näin pitkällä." En kuitenkaan uskaltanut kertoa tuota tapahtunutta kummallekaan. Jatkoin terapiaa vielä reilun vuoden, kunnes Kelan tuki loppui. Olin siitä suunnattoman huojentunut. Loppuraporttiin ukko kirjoitti vielä, että hänen mielestään terapiani jäi kesken.

... jatkan

Toinen tonttu oli kaupungin perheneuvolan psykologi vuosia myöhemmin. Seksi oli jäänyt pois ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen, ja olin siitä todella huolissani ja ahdistunut. Olisin kovasti halunnut seksiä, mutta mieheni väisteli, selitteli, tuli nukkumaan eri aikaan, ei halunnut. Oma seksuaalisuus oli hänelle vaikeaa, ja ilmeisesti isän rooli oli tosi tervetullut ja iloinen onnistuminen, ja sen varjolla hän sitten vetäytyi kauemmas minusta. Psykologi kuunteli minua ja naurahti sitten: "Kuule moni nainen olis vaan kiitollinen sun osasta! Yleensä ne on kuule äidit jotka valittaa kun mies vonkaa seksiä vaikka vauva on pieni." No minä en ollut. Siksihän olin sinne hakeutunut ja sen sille sanoinkin. Oli kyllä ääliö, en mennyt toista kertaa. Etsimme apua myös pariterapiasta (oli ihan hyvä), seksuaaliterapiasta (mies lopetti sen kun ei kokenut sen auttavan) ja niillä sinnittelimme jotenkin. Muutaman vuoden selibaatin (poislukien ehkä kolme kertaa seksiä) jälkeen erosimme.

En ole sinänsä katkera ammattiauttajille, minulla on ollut monenlaisia hyviä kohtaamisia ja lyhyempiä hyviä terapiaptkiä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia ihmetyttää. Miksi tähän on Vastaamon tapaus joissain viesteissä vedetty mukaan? Vastaamon katastrofissa eivät terapeutit ole olleet millään lailla syyllisiä.

Eikö?

Vierailija kirjoitti:

Traumaterapeutti sanoi, että ”meidänhän pitää lopettaa tämä sitten”, kun mietin haasteita terapiassa ja sanoin ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa terapeutiksi. Jouduin pitkään vakuuttelemaan hänelle, että se ettei ole muita terapeutteja saatavana, niin ei se tarkoita, että tämä olisi huono. Sanoinkin, että taisi osua pahasti hänen ammatilliseen identiteettiinsä ja hän oli pitkään hiljaa ja näytti ärsyyntyneeltä. Tuon kohtauksen jälkeen en pystynyt luottamaan häneen enää juuri ollenkaan, kun tuntui, että jos valitsen väärät sanat, niin hän keskeyttää terapian välittömästi. Jatkoin muutaman kuukauden ja sen jälkeen huomasin miten paljon paremmin voin ilman hänen istuntojaan. Siellä käyminen yleensä stressasi ja ahdisti, kun koin hänet niin arvaamattomaksi ja turvattomaksi.

Mikä kaupunki, tai kerro edes maakunta? Mies, nainen? Mietin, että oonkohan minä käynyt samalla (nainen, Pirkanmaa).

Vierailija kirjoitti:

Vähän taitaa kyllä olla värikynää ja tulkintaa ainakin osassa näistä jutuista.

Suurelta osalta ilmiselvää trollausta. Täällä tunnistettu mm. isoista ihohuokosista kärsivä ahdisteleva miespuolinen psykoterapeutti ylänuolien mukaan useasti. Trollausta.

Joku pieni vinkki lukijalle ketjussa esiintyvien järkyttävien tarinoiden lukemiseen on se, että eliittimafia yön myähäisinä tunteina nousee esiin. Aamulla siivottu.

Palstalla töissä kokemukseni mukaan moderoija, jonka työkunto jättää kysymisen varaa.

Trolliketju 95%.

Paljon vikaa psykoterapiagengressä

Olin 17v, minulla oli anoreksia ja pahoja pelkotiloja johtuen siitä että tuntematon tyttöporukka oli hakannut minut vuotta aiemmin. Äitini koki ettei kunnallinen psykologi voinut auttaa ja maksoi minut "kunnon terapiaan" mikä oli sitten ihan  vitsi. Terapeutin mielestä ongelmani lakkaisivat kun alkaisin syödä ja menisin kavereiden kanssa vaikka elokuviin, pahoinpitelyyni hän suhtautui huvittuneesti vaikka kerroin että  sen vuoksi kuuloni toisessa korvassa oli pysyvästi huonontunut. Oloni paheni terapiassa ja äiti suuttui, otti yhteyttä terapeuttiin jonka mielestä ongelma oli se että minä  olin hyvin huomionhakuinen. Äitini antoi sen verran raivokasta palautetta, että mies varmaan arveli äidinkin olevan terapian tarpeessa..

Mutta oikeasti, miten tuollainen ihminen saa toimia ammatissaan? Vai voisiko olla niin että aikuisia kohteli hyvin mutta minut koki vain aikaansa vievänä kiukuttelevana pikkulikkana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia ihmetyttää. Miksi tähän on Vastaamon tapaus joissain viesteissä vedetty mukaan? Vastaamon katastrofissa eivät terapeutit ole olleet millään lailla syyllisiä.

Eikö?

No ei tietenkään. Miksi olisivat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin alalla työskentelevänä haluaisin muistuttaa parista asiasta. Se, että terapeutti unohtaa mistä on aiemmin puhuttu on tietenkin inhottavaa, mutta kun asiakasmäärä on suuri on aivan mahdotonta muistaa kaikkea. Tietenkin jos tämä toistuu ja unohtaa tärkeitä asioita se rikkoo yhteistyötä. Olen itse psykologi enkä siis terapeutti, mutta unohtamista tapahtuu ajoittain väkisinkin, kun asiakkaita on useita kymmeniä yhtä aikaa. Potilaskirjaukset eivät sisällä kaikkia tietoja ja omat muistiinpanot on tuhottava kun ne on järjestelmään kirjattu. Eikä kukaan muutenkaan voi jokaista asiaa kirjoittaa muistiin, koska se häiritsee vuorovaikutusta. Potilaita ja asioita on siis niin iso määrä, että sen tietomäärän pitäminen järjestyksessä omassa päässä ei ole helppoa.

Toinen asia liittyy terapiasuuntauksiin. Osa kirjoittaa, että terapeutti vain hymisi ja nyökytteli. Joissain terapiamuodoissa idea on, että terapeutin rooli on passiivisempi. Se ei missään tapauksessa sovi kaikille, mutta joillekin sopii. Se ei ole ammattimaisuuden puutetta, vaan työskentelytapa. Näiden suhteen tulisi ennen terapian alkamista saada ohjausta, että minkälainen terapia juuri sulle soveltuu. Oma työskentelyotteeni on aktiivisempi ja vuorovaikutteisempi. Mutta tietyissä tilanteissa lähestymistapaa tulee osata muuttaa.

Muutoin olen aika epäuskoisena lukenut tätä ketjua... En epäile kokemusten todenmukaisuutta, mutta lähinnä hämmästelen. Totta kuitenkin on, että ammatista riippumatta meitä on moneen junaan.

No esim. kognitiiviseen terapiian kuuluu keskustelu ja juuri tämän terapian edustajissa on ollut näitä hiljaa önnöttäjiä ja hymähtelijöitä. Ihan omasta ja lähipiirin kokemuksesta tiedän. Veikkaanpa siis, että ei selity tuolla terapiasuuntauksella.

En muutenkaan tajunnut tuota viittausta suuntauksiin; aivan kuin asiakkaat olisivat jotenkin vajaita ymmärtämään mihin lähtevät. Aivan varmasti jokainen terapiaan hakeutuva tietää, mitä eroa on psykodynaamisella, analyyttisella ja kognitiivisella terapialla - ja niiden käytännöillä. Sen lisäksi aivan jokainen tajuaa, kun kohtelu on epäasiallista.

Valitettavasti kaikki eivät todellakaan tiedä eroja suuntausten välillä ja se on yksi syy miksi jotkut kokevat terapian epäonnistuneen. Se ei tarkoita, että on vajaa. Vaan psykoterapiaan ohjatessa tuosta tulisi käydä keskustelua jotta ihminen päätyy oikeanlaiseen terapiaan. Tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Eikä se suuntaus tietenkään selitä kaikkea, vaan tottakai terapeutin persoona on määrittävin tekijä siinä miten hän työskentelee. Kyse on mitä suurimmassa määrin myös henkilökemioista. Kaikkien kanssa ei vaan yhteistä säveltä löydy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin alalla työskentelevänä haluaisin muistuttaa parista asiasta. Se, että terapeutti unohtaa mistä on aiemmin puhuttu on tietenkin inhottavaa, mutta kun asiakasmäärä on suuri on aivan mahdotonta muistaa kaikkea. Tietenkin jos tämä toistuu ja unohtaa tärkeitä asioita se rikkoo yhteistyötä. Olen itse psykologi enkä siis terapeutti, mutta unohtamista tapahtuu ajoittain väkisinkin, kun asiakkaita on useita kymmeniä yhtä aikaa. Potilaskirjaukset eivät sisällä kaikkia tietoja ja omat muistiinpanot on tuhottava kun ne on järjestelmään kirjattu. Eikä kukaan muutenkaan voi jokaista asiaa kirjoittaa muistiin, koska se häiritsee vuorovaikutusta. Potilaita ja asioita on siis niin iso määrä, että sen tietomäärän pitäminen järjestyksessä omassa päässä ei ole helppoa.

Toinen asia liittyy terapiasuuntauksiin. Osa kirjoittaa, että terapeutti vain hymisi ja nyökytteli. Joissain terapiamuodoissa idea on, että terapeutin rooli on passiivisempi. Se ei missään tapauksessa sovi kaikille, mutta joillekin sopii. Se ei ole ammattimaisuuden puutetta, vaan työskentelytapa. Näiden suhteen tulisi ennen terapian alkamista saada ohjausta, että minkälainen terapia juuri sulle soveltuu. Oma työskentelyotteeni on aktiivisempi ja vuorovaikutteisempi. Mutta tietyissä tilanteissa lähestymistapaa tulee osata muuttaa.

Muutoin olen aika epäuskoisena lukenut tätä ketjua... En epäile kokemusten todenmukaisuutta, mutta lähinnä hämmästelen. Totta kuitenkin on, että ammatista riippumatta meitä on moneen junaan.

No esim. kognitiiviseen terapiian kuuluu keskustelu ja juuri tämän terapian edustajissa on ollut näitä hiljaa önnöttäjiä ja hymähtelijöitä. Ihan omasta ja lähipiirin kokemuksesta tiedän. Veikkaanpa siis, että ei selity tuolla terapiasuuntauksella.

En muutenkaan tajunnut tuota viittausta suuntauksiin; aivan kuin asiakkaat olisivat jotenkin vajaita ymmärtämään mihin lähtevät. Aivan varmasti jokainen terapiaan hakeutuva tietää, mitä eroa on psykodynaamisella, analyyttisella ja kognitiivisella terapialla - ja niiden käytännöillä. Sen lisäksi aivan jokainen tajuaa, kun kohtelu on epäasiallista.

Valitettavasti kaikki eivät todellakaan tiedä eroja suuntausten välillä ja se on yksi syy miksi jotkut kokevat terapian epäonnistuneen. Se ei tarkoita, että on vajaa. Vaan psykoterapiaan ohjatessa tuosta tulisi käydä keskustelua jotta ihminen päätyy oikeanlaiseen terapiaan. Tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Eikä se suuntaus tietenkään selitä kaikkea, vaan tottakai terapeutin persoona on määrittävin tekijä siinä miten hän työskentelee. Kyse on mitä suurimmassa määrin myös henkilökemioista. Kaikkien kanssa ei vaan yhteistä säveltä löydy.

Kyllä suurin ongelma on psykiatrian historiassa, jossa potilaita on saanut alistaa ja kohdella miten sattuu. Tätä luokkajakoa ja narsismia hyvin moni terapeutti jatkaa vastaanotoillaan; itsensä ylentämistä muita alentamalla. Tukintaa, lakia, rajoja, asiakkaille tukea - tätä tarvitaan terapiagenressä. Se on narsistien villi länsi.

Miten olette päässeet esim. kelakorvattavaan terapiaan? Minulle ei ole suostuttu mitään apua koskaan tarjoamaan vaikka olen vuosikaudet yrittänyt. Aina on joku käynti jossain ja sitten ei koskaan kuulu enää mitään. Psykologeista on kyllä tarinoita kertoa...

Syyllisti koulukiusaamisesta minua itseäni. Minulla on Asperger ja terapeutti päätteli, että koulukiusaaminen johtuu minun "poikkeavasta" käytöksestä. Ei antanut kertoa tarkemmin kiusaamiskokemuksista, koska "menneet ovat menneitä". Minä olin väärässä, muut oikeassa, hänen mielestä.

Ps. Ainoa poikkeavuus käytöksessäni oli, että olin todella hiljainen, kiltti ja alistuvainen muita kohtaan, enkä osannut puolustaa itseäni - olin siis helppo kohde kiusaamiselle.

Terapeuttini haluaa tavata kahvilassa, koska hänen mielestään toimisto on ankea paikka.

Eilen mittani tuli täyteen tätä terapiaa.. Joku juopunut henkilö tunkeutui pöytäämme, ja terapeuttini alkoi keskustella hänen kanssaan. Aika kului, ja sanoin terapeutilleni: mulle riittää nyt. Terapeutti heristi sormeaan minulle, mutta nousin pöydästä ja lähdin. Terapeuttini ei edes perääni katsonut vaan jäi jutustelemaan miehen kanssa.

Laitoin terapeutille viestiä että hän olisi voinut sanoa tunkeutujalle että meillä on tässä juttu kesken.

Terapeutti pyysi anteeksi käytöstään, mutta totesi että se alkoholisti on ihmisenä aivan yhtä tärkeä kuin minä ja ansaitsee saada saman huomion.

Joo, ehkä, mutta mielestäni ei minun vastaanottoajallani.

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini haluaa tavata kahvilassa, koska hänen mielestään toimisto on ankea paikka.

Eilen mittani tuli täyteen tätä terapiaa.. Joku juopunut henkilö tunkeutui pöytäämme, ja terapeuttini alkoi keskustella hänen kanssaan. Aika kului, ja sanoin terapeutilleni: mulle riittää nyt. Terapeutti heristi sormeaan minulle, mutta nousin pöydästä ja lähdin. Terapeuttini ei edes perääni katsonut vaan jäi jutustelemaan miehen kanssa.

Laitoin terapeutille viestiä että hän olisi voinut sanoa tunkeutujalle että meillä on tässä juttu kesken.

Terapeutti pyysi anteeksi käytöstään, mutta totesi että se alkoholisti on ihmisenä aivan yhtä tärkeä kuin minä ja ansaitsee saada saman huomion.

Joo, ehkä, mutta mielestäni ei minun vastaanottoajallani.

Millään ihmeen "terapeuteilla" porukka oikein käy?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini haluaa tavata kahvilassa, koska hänen mielestään toimisto on ankea paikka.

Eilen mittani tuli täyteen tätä terapiaa.. Joku juopunut henkilö tunkeutui pöytäämme, ja terapeuttini alkoi keskustella hänen kanssaan. Aika kului, ja sanoin terapeutilleni: mulle riittää nyt. Terapeutti heristi sormeaan minulle, mutta nousin pöydästä ja lähdin. Terapeuttini ei edes perääni katsonut vaan jäi jutustelemaan miehen kanssa.

Laitoin terapeutille viestiä että hän olisi voinut sanoa tunkeutujalle että meillä on tässä juttu kesken.

Terapeutti pyysi anteeksi käytöstään, mutta totesi että se alkoholisti on ihmisenä aivan yhtä tärkeä kuin minä ja ansaitsee saada saman huomion.

Joo, ehkä, mutta mielestäni ei minun vastaanottoajallani.

Millään ihmeen "terapeuteilla" porukka oikein käy?!

Ihan laillistetulla psykoterapeutilla - minä ainakin. Valitettavasti meno on tällaista kun valvonta ei pelaa. Raha kelpaa kyllä.

Täällä on seassa niin ilmiselviä trolleja että varmaan hyvä pienellä kriittisyydellä lukea näitä. Moni tarina varmasti tottakin, mutta osassa taatusti ei totuuden häivääkään tai sitten muokattu tarinaa aika isosti. Iloisesti tuntuu myös jotkut kuvittelevan, että käynnit jollain mielenterveyshoitajalla ovat terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini haluaa tavata kahvilassa, koska hänen mielestään toimisto on ankea paikka.

Eilen mittani tuli täyteen tätä terapiaa.. Joku juopunut henkilö tunkeutui pöytäämme, ja terapeuttini alkoi keskustella hänen kanssaan. Aika kului, ja sanoin terapeutilleni: mulle riittää nyt. Terapeutti heristi sormeaan minulle, mutta nousin pöydästä ja lähdin. Terapeuttini ei edes perääni katsonut vaan jäi jutustelemaan miehen kanssa.

Laitoin terapeutille viestiä että hän olisi voinut sanoa tunkeutujalle että meillä on tässä juttu kesken.

Terapeutti pyysi anteeksi käytöstään, mutta totesi että se alkoholisti on ihmisenä aivan yhtä tärkeä kuin minä ja ansaitsee saada saman huomion.

Joo, ehkä, mutta mielestäni ei minun vastaanottoajallani.

Millään ihmeen "terapeuteilla" porukka oikein käy?!

Psykoterapeutti on ennen kaikkea pienyrittäjä ja tässä kohtaa on varmasti halunnut minimoida toimitilasta tulevat kustannukset ja tapaa sitten kahvilassa.

Itseasiassa terapeutin huoneesta voi päätellä paljon hänen prioriteeteistaan. Onko huone tilava ja hyvällä sijainnilla, vai onko hän valinnut etäisen paikan ja kolkon pikkuluukun. Onko tilaa sisustettu tarkoituksella viihtyiseäksi, vai pelkästään välttämättömillä tuotteilla. Onko valittu halvimmat tuolit, vai molemmille mukavat nojatuolit jne.

Aikanaan kun kävin tutustumassa eri terapeutteihin, niin huomasin että se huone ennusti myös aika paljon sitä miten kunnioittavasti terapeutti kohteli potilasta. Esim. Maaret Kalliollahan on oikein viihtyisä ja paikka hyvällä sijainnilla, eikä varmasti ole pihtaillut kuluissa.