Korkeakoulutetut ihmiset, mitä ajattelette ihmisistä jotka ovat käyneet "vain" amiksen?

Itse pyrkimässä korkeakouluun. Pakko kuitenkin mainita että sivistymättömyys akateemisissa ihmisissä on uskomattoman iso. Tuntuu että osavaat vain toistaa sitä mitä he ovat lukenut ja puhua akateemista kieltä ilman että ymmärtävät mitä sanovat.

Heiltä puuttuu jousto, avara maailmankatsomus, luovuus, kokemuksen puute. Varsinkin lääkärit ovat aivan järkyttyneitä kun ovat kentällä eivät osaa olla ihmisten seassa, ei ole älykkyyttä eikä empaattisuutta.

Duunareissa on taas ihanan aktiivisia, lämpimiä ihmisiä.

En tietenkään pidä ketään tyhmänä koulutuksen perusteella. Ystäväpiirissäni on ihmisiä ammattikoulun käyneistä tohtoreihin, ja ihan fiksuja he kaikki ovat.

Tuossa on ero sukupuolten välillä.

Miesporukoissa se on yksi ja sama minkä koulun joku on käynyt tai missä ammatissa on. Kunhan on hyvä tyyppi. Toki menestyneenä ja rikkaana on vähän paremmassa asemassa, mutta tuossakaan ei kioulutustaso ole se ratkaiseva tekijä.

Naisilla on selkeämmin kastijärjestelmä. Naiset haluavat kuulua johonkin viiteryhmään, kuten sosiaaliseen luokkaan, ja mieluiten hankivat ystäväpiirinsä sen sisältä eikä alemmista kasteista. Naiset näkevät korkeakoulutuksen kuin aatelisarvona joka nostaa heidät ikuisesti korkeammalle kuin amikset.

Vierailija kirjoitti:

Olen suorittavalla alalla, jossa kuitenkin aina törmää akateemisiin. Ne eivät osaa mitään, koska ei niille ole opetettu. Sitten jotenkin kuitenkin kuvittelevat olevansa todella arvokkaita.

Tämä on nimenomaan se miten päin ennakkoluulot menevät. Eli korkeastikoulutetut eivät juuri ajattele kuin sitä että on joku koulutus vaikka ja oikein hyvä että on löytänyt mieleisen alan ja ammatin. Eli ihan tavallisesti ajatellaan niin kuin kaikista ihmisistä yleensä. Alemnan koulutuksen saaneilta tulee sitten lähes poikkeuksetta juuri tällaisia kommentteja kuin yläpuolella. Amikset sitten ovat ilmeisesti joten epävarmoja itsestään ja koulutuksestaan ja ovat ennakkoluuloisia korkeastikoulutettuja kohtaan ja yrittävät joka käänteessä korostaa ettei korkeastikoulutetut osaa mitään ja kuinka turhaa koulutus on. Eikö se nyt ole hyvä että löytyy niitä jotka haluaa sen amistutkinnon kun ei niitäkään töitä riitä kaikille ja sama toisin päin eli ei niitä paikkoja joihin tarvitaan korkeampikoulutus, ole jakaa kaikille. Näin saadaan kaikkiin ammatteihin osaavat tekijät ja jokainen on saanut itse päättää haluamansa koulutusasteen sen mukaan mitä työtä toivoisi tekevänsä. Miksi esimerkiksi tämän ylemmän kommentin kirjoittajalla on noin suuri tarve haukkua kaikkia korkeastikoulutettuja? Jos olet tyytyväinen omasn ammattiisi niin miten se on sinulta pois että jokubmuu on halunnut opiskella pidemmälle?

Työskentelen itse opetusalalla ja olen koulutukseltani filosofian maisteri. Olen kannustanut useita nuoria nimenomaan ammattikouluun (tai ylipäätänsä ammattikoulutukseen, oppisopimukseen jne.) sen tarjoamien työllistymismahdollisuuksien takia. Jos halu akateemiseen koulutukseen jossain vaiheessa herää, on moni ammattikoulutuksen hankkinut vielä varsin nuori 5-7 (tai vaikka useamman) vuoden työelämän jälkeen. Moni tuttu sähkö/putkimies tienaa enemmän kuin minä ja heillä monilla oli kämpät hankittuna ja eläkettä kartutettuna, kun itse vasta valmistuin yliopistosta.

Mitä taas tulee ns. henkisiin ja älyllisiin kykyihin, oman kokemukseni mukaan se on pitkälti henkilöstä itsestään kiinni. Lukiopohja toki antaa ammattikoulua vahvemman pohjan tiedonhankinta-, kirjoitus- ja lukutaidon kehittämiseen, mutta yo-kirjoituskeskeisyys määrittää yhä enemmän lukiota yleissivistävän ja älyllisesti haastavan oppimisen sijaan. Myös monet yliopiston tarjoamat koulutussuunnat valmentavat lähinnä johonkin spesifiin työnkuvaan. Monet aloille koulutetut saattavat olla keskivertoa älykkäämpiä (diplomi-insinöörit tulevat ensimmäisenä mieleen), mutta takaako se henkilön itsensä kehittämisen paremmat taidot, maailman tuntemuksen tai paremmat kyvyt pärjätä työelämässä? Olen tavannut kauppatieteen maistereita ja oikeustieteilijöitä(nämä arvostettuja aloja), joiden kanssa ei ole voinut keskustella juuri muusta kuin telkkariohjelmista, kun taas useampikin parturi-kampaaja tai raksamies on kertonut mielikirjallisuudestaan tai oopperaharrastuksestaan, sekä mielenkiintoisista havainnoistaan yhteiskunnan ja maailman kehityksen suhteen.

Kun tekoäly ylivoimaisella laskentatehollaan ja datavarastollaan syrjäyttää meidät muut ns. ajatustyön parissa työskentelevät, veikkaan että viimeisenä työpaikkansa menettävät ne perinteiset huoltomiehet/naiset tai muut amispohjalla koulutetut ihmiset.

Olisin halunnut yläasteen jälkeen suorittaa kaksoistutkinnon mediassistenttilinjalla. Perhe painosti lukioon. Olen yhä sitä mieltä, että media-assistentin opinnot olisivat antaneet todella hyviä valmiuksia nykyisiin töihini.

En mitään erityistä. Ihan muut seikat ratkaisee, mitä ihmisestä ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen suorittavalla alalla, jossa kuitenkin aina törmää akateemisiin. Ne eivät osaa mitään, koska ei niille ole opetettu. Sitten jotenkin kuitenkin kuvittelevat olevansa todella arvokkaita.

Sanoisin että tämä on se yleisempi versio - akateemiset on täysin ok "vain" amislaisten suhteen, mutta amislaisilla on ikuinen tarve mollata ja puhua alentavasti akateemisista. Liekö syynä se, että salaa häpeää omaa koulutustaan tai olettaa, että muut ajattelevat amislaisten olevan huonompia.

Ainakin omissa akateemisissa piireissä ei ole koskaan mollattu amislaisia tai ajateltu heidän olevan huonompia.

Minä en koskaan hävennyt itseäni tai taustaani, mutta kyllä nuorempana korkeakoulutetut nostivat kirjaimellisesti nokkaansa, kun kerroin koulutuksestani. Olimme kaikki alle 25-vuotiaita. Peruskoulun jälkeen suoritin kaksoistutkinnon, ja sitten menin toisen alan amikseen. Olin sinkku, ja jotkut miehet netissä oikeasti ensin keskustelivat kanssani ja juttu lensi, mutta sitten pariltakin tuli viesti: "Tätä juttua on turha jatkaa, koska kirjoitan itse maisteriksi ja olet itse amiksessa, elämäntilanteemme ei ole samanlainen". Olin 19-vuotias! Taisin olla 20 kun tapailin hetken aikaa erästä, joka oli päässyt jo nuorena yliopistoon, oli minua nuorempi. Hän totesi minulle: "Onneksi olet käynyt lukion. Säikähdin jo, että olet pelkkä amis, koska amikset eivät ole yhtä fiksuja kuin lukiolaiset." Se tapailu loppui lyhyeen...

Asuin HOASin asunnossa ja kerran oli jotkut "viininmaistajaiset" eli porukka vaan kännäsi. En tuntenut naapureitani yhtään, kiertelin vähän porukasta toiseen mutta kaikki olivat jotain korkeakoululaisia, eli yliopisto tai AMK. Jopa amkilaiset kirjaimellisesti käänsivät selän, kun ensin kysyivät missä opiskelen ja kun kerroin, jäin piirin ulkopuolelle kun yksi nainen käänsi selän. Yksi kertoi nokka pystyssä opiskelevansa hammashoitajaksi ja sekin keskusteluyritys tyrehtyi siihen.

21-vuotiaana löysin oman kumppanini. Hän on korkeakoulutettu ja pitää minua fiksuna. Olen välillä yrittänyt päästä opiskelemaan, mutta ehkä ällini ei vaan riitä tai haen sellaisiin kouluihin, joihin on todella paljon hakijoita ja vain pieni prosentti pääsee sisään. Mieheni työpaikka järjestää usein illallisia (paitsi nyt korona-aikaan) ja todella usein ihmiset kysyvät töistäni ihan vaan small talkina, mutta aika usein keskustelu tyrehtyy, kun olen tyyliin "vain" aspa. Onneksi nyt opiskelen kolmatta alaa, joka on paljon mielenkiintoisempi ja siitä riittänee keskusteltavaa.

Minua ja lapsuudenperhettäni on halveksuttu Etelä-Suomessa, koska emme ole korkeakoulutettuja. Pohjoisessa ei ole ollut mitään ongelmaa. Pohjoisessa arvostetaan sitä, että osaamme käytännön töitä, autamme muita ihmisiä ja eläimiä, huolehdimme luonnosta.

Minä en mollaa korkeakoulutettuja, koska mieheni kautta tunnen paljon heitä ja minusta he ovat tavallisia ihmisiä, mutta minua surettaa se, että ihmisten vastaus on yleensä: "Ai" kun minulla ei ole mitään titteliä. Minä myös nautin siitä, että voin olla tavallinen työntekijä, ei minusta olisi ainakaan vielä miksikään pomoksi. Elämä tosin kasvattaa. Ajattelin nuorena, ettei minusta olisi aspaksi. No, olen aikuisikäni ollut aspa. Ajattelin myös, ettei minusta koskaan tulisi yrittäjää, mutta nyt opiskellessani uutta alaa, minusta saattaa hyvinkin tulla seuraavaksi yrittäjä. Olen kuitenkin vielä nuori, mutta Suomessa painotetaan liikaa small talkissa töihin.