En haluaisi kutsu miehen siskoa meidän häihin
Noniin rakkaat av:laiset! Mulla on ongelma ja haluaisin kuulla teidän mielipiteitä aiheesta. Olemme menossa kesällä naimisiin ja päänvaivaa tuottaa tulevan aviomieheni sisko. Mä en sitten millään haluaisi sitä pahan ilman lintua omaan hääjuhlaani pilaamaan tunnelmaa. Tää sisko on meitä viisi vuotta nuorempi, asuu vielä vanhempiensa luona mutta ei ole mikään teini enää.
Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä vähän yli 6 vuotta ja koko tänä aikana en muista, että tää sisko olisi ollut mua tai miestäni kohtaan ystävällinen. Alkuaikoina hän saattoi moikata kun menimme miehen kotiin kylään, mutta viimeisen sanotaanko nyt 2-3 vuoden aikana ei välttämättä edes tervehdi kun mennään sinne.
Tämä sisko tuntuu olevan jotenkin tosi katkera, aina huonolla tuulella ja naama nyrpeänä. Poistanut mieheni vaikkapa facebook-kavereista ja sanonut, että mieheni ei ole hänelle mitään. Ei halua pitää miestäni edes veljenään.
Ollaan esimerkiksi annettu joka joulu tälle siskolle joululahja, joistä hän ei ole kertaakaan edes kiittänyt. Viime jouluna päätin, että en halua enää vaivata päätäni miettimällä hänelle lahjaa. Siskopa sitten suuttui siitä, kun hän jäi ilman joululahjaa! Huomautuksena, että me emme ole koskaan häneltä saaneet minkäänlaisia lahjoja. Mieheni syntymäpäiväkahveillekin tuli paikalle, mutta ei tuonut edes mitään pientä lahjaa mukanaan.
Me ei olla mikään poikkeus tässä, vaan tää tyyppi on myös muita kohtaan inhottava. Välillä kyllä osaa esittää vanhemmilleen niin kultaista, mutta pohjimmiltaan on ilkeä ihminen.
Mua on alkanut niin ottaa päähän toi käytös, mieheni mielestä mun ei pitäisi välittää asiasta. Nyt vaan on vähän pakko välittää, kun pitäisi suunnitella omia hääjuhliaan ja mä en oikeasti haluaisi tätä siskoa sinne paikalle. Ihan sama missä juhlissa tai kahveilla me ollaan oltu samalla porukalla, tää sisko on siellä aina huonolla tuulella, ei juttele muille, on vaan niiiin negatiivinen ja pilaa tunnelman. En haluaisi nähdä sitä nyrpeää naamaa itselleni noin tärkeänä päivänä.
Kysymys kuuluu, kehtaisitko sinä jättää tässä tilanteessa tuon siskon kutsumatta? Mä kyllä kehtaisin itse ihan hyvin, mutta tottakai mieheni on sitä mieltä että sisko on kutsuttava.
Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, minkä takia tää sisko käyttäytyisi meitä kohtaan noin. Tuntuu, että hänen mielestään on jotenkin hienoa olla niin helvetin cool ettei tarvitse ottaa toisia huomioon millään tavalla.
Mun omatkaan sisarukset eivät pidä tästä henkilöstä, koska tää sisko ei heillekään koskaan puhu mitään. Korkeitaan selän takan haukkuu. Kuten on haukkunut muakin ja miestäni.
Tietysti yksi mahdollisuus on se, että kutsusta huolimatta tää nirppanokka ei edes saavu paikalle. Paitsi kiusallaan saattaisi tulla sinne meidän häihin mököttämään. Mutta eipä olisi eka kerta kun jää tulematta jonkun läheisensä tärkeisiin juhliin. Jättänyt menemättä mm. toisen veljensä lapsen ristiäisiin ja yhtiin häihin. Mutta suuttui verisesti kun emme kerran menneet hänen syntymäpäivilleen.
Tästä tekstistä tuli nyt varmaan melko sekava, yritän tässä samalla saada omia ajatuksia ulos ja pohdin mitä teemme kutsujen kanssa. Mä tiedän, että tieto siskon tulosta häihin pilaisi omaa fiilistäni. Vaikka olen näiden kuuden vuoden aikana koittanut olla itse se aikuinen ja järkevä, niin ei ole tuottanut mitään tulosta. Joka kerta ystävällisesti tervehdin tätä siskoa kun näemme, mutta eipä tee hirveästi enää mieli sen enempää jutella kun tää ei katso mua päinkään. Monesti jos ollaan miehen vanhemmilla kylässä, tää sisko istuu pöydässä, tuijottaa halveksivasti eikä puhu mitään.
Sekin mua ihmetyttää, että mieheni vanhemmat ei tee asialle mitään. He vain hymähtelevät vieressä kun heidän tyttärensä ei reakoi mitenkään tervehtimiseen tai jos hänelle juttelee.
Mitä tehdä? Häät ovat mulle kuitenkin tärkeä juhla ja haluaisin paikalle ihmisiä, joista välitän ja jotka ovat minulle ja miehelleni tärkeitä. Vähän hankalaksi menee, kun lähetämme hääkutsun miehen vanhemmille. Pitäiskö laittaa loppuun pieni PS. ******* sinua ei ole kutsuttu! :D
Kommentit (138)
Kuulostaa ihan kuin meidän perheestä ja miehen siskosta puhuttaisiin! Meidän häissä tämä sisko oli. Häät olivat suht pienet, noin 70 vierasta enkä kyllä millään lailla koko päivänä/iltana noteerannut miehen siskoa, vaan olin niiden ihmisten kanssa, jotka olivat juhlatuulella ja iloisia iloisessa tapahtumassa. Jätä kuule se miehen sisko vaan nurkkaan itsekseen murjottamaan - älä välitä! Ei yksi ihminen ihanaa päivääsi pilaa, kun et anna sen pilata! Kun kerran tiedät tapauksen jo etukäteen, niin asennoidut niin, että sehän ei tosiaankaan vaikuta sinun iloosi ja päivääsi millaan tavalla! Tsemppiä!
Mä luulen, että kutsumatta jättäminen aiheuttaa tulevaisuudessa enemmän jupakkaa kuin kutsuminen. Noudattakaa etikettiä (= sukulaiset kutsutaan perhejuhliin) ja sisko sitten saa hoitaa itse itsensä juhlissa. Älä anna kälyn pilata häitäsi, nouse tilanteen yläpuolelle ja iloitse muiden vieraiden kanssa.
Et voi muutakaan kuin kutsua. Hän on MIEHESI SISKO. Koeta nyt tajuta.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:01"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 09:52"]
Mitä miehesi ajattelee? Jospa hän haluaa kaikesta huolimatta kutsua siskonsa?
[/quote]voisiko tästä päätellä jotain, jos oikein pinnistelee?
"...tottakai mieheni on sitä mieltä että sisko on kutsuttava..."
[/quote]
Olet aivan oikeassa. En lukenut tarpeeksi tarkasti.
Eli tosiaan, miehen ajatuksia on kuunneltava. Hän haluaa kaikesta päätellen kutsua siskonsa. Minusta asia olisi jo tällä ratkaistu.
Ap nyt vain haluaa näpäyttää siskoa, mutta häät eivät ole siihen onnistunut areena.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:00"]
Mutta onhan se tavallaan tyhmää, että joku ihminen on kutsuttava omaan tärkeään juhlaan ihan vain tavan vuoksi. Kumpikaan miestä ei haluaisi tätä siskoa sinne, minä vielä vähemmän kuin mieheni. Mutta ei mun mies ole missään tekemisissä siskonsa kanssa, onhan se nyt outoa etteivät he edes tervehdi kun näkevät!
Ap
[/quote]
Mutta sanoit, että mies miettii ettei siskoa voi olla oikein kutsumattakaan. Hän miettii aivan oikein! Sisko on mikä on, ei ole teidän mieleenne jne., muttei näin läheistä sukulaista voi pudottaa kutsuttujen listalta pois. Ei millään. Mokaatte tosi pahasti, jos ette häntä kutsu.
[/quote]Joo, ei se ainakaan paranna välejä jos siskon jättää kutsumatta. Toisekseen jos hän asuu vanhempiensa kanssa, niin todennäköisesti tulee heidän mukana kutsumattakin jos haluaa.
Mieheni ei ole sanonut, että hän haluaa kutsua siskonsa häihin. Vaan ennemminkin juuri noin, että "on se varmaan pakko kutsua" ja että "kai se on kutsuttava."
Mua mietityttää just toi, että miksi meidän pitäisi kutsua ihan vaan tavan vuoksi häihimme joku, jonka kanssa emme ole tekemisissä ja joka ei selvästikään halua olla meidän kanssa tekemisissä. Nyt tää henkilö sattuu olemaan mieheni sisko ja sehän tästä hommasta tekeekin niin saakelin vaikean.
Asia olisi eri, jos ei vaan oltais tämän siskon kanssa tekemisissä mutta tultais kuitenkin toimeen silloin kun nähdään. Nyt on vaan niin, että tää sisko on selkeästi päättänyt että ei halua olla meidän kanssa missään väleissä. Mutta on just sen tyylinen ihminen, että vois ihan kiusallaan tulla meidän häihin mököttämään ja valittamaan.
Ap
Jos mies on kutsumassa siskoa velvollisuudesta, jättäisimme kutsumatta.
Häissä kai pitäisi olla ihanaa ja mukavaa? En mä ainakaan haluaisi sinne yhtäkään ihmistä, joka on sanonut ettei mun mies merkitse hänelle mitään, joka ei osaa käyttäytyä ja kaiken kaikkiaan käytöksellään osoittaa ettei pidä meistä.
Miksi ihmeessä kutsuisin? Ei joku veri velvoita yhtään mihinkään tai muussa tapauksessa ei adoptiolapsella olisi yhtäkään sukulaista. Perhe ja sukulaisuus on muutakin kuin samat geenit.
Jos jätätte siskon kutsumatta, se on tavallaan avoin sodanjulistus. Sisko, ja ehkä myös siskon vanhemmat vetää tosi pahasti herneen nenäänsä ja pilaat lopullisesti mahdollisuutenne saada asialliset välit tän ihmisen kanssa.
Voi olla että hänellä on niin paha alemmuuskompleksi sua kohtaan että yrittää kompensoida sitä tuolla halveksivalla käytöksellä. Ja voi olla että hän on jäänyt roolinsa vangiksi, eikä enää voi lopettaa tuota vaikka haluaisikin. No, anyway, jos ette kutsu häntä, se on tietyllä tavalla julkinen nöyryytys hänelle. Lisäksi sitä ihmettelisivät aika monet muutkin, ja tämäkin kyllä osaltaan latistaisi sitä häätunnelmaa.
Ap, huomaatko, että haluat nyt väkisin viedä oman ajatuksesi läpi? Et halua yhtään kuunnella mielipiteitä, jotka eivät tue omaa jo lukkoon löytyä käsitystäsi asiasta.
No vie sitten kantasi läpi loppuun saakka. Sanoi miehelle, ettei sisko tule ja sillä selvä.
Vähän vastaavassa tilanteessa jätin oman sisaruksen kutsumatta. Hän asui jo omillaan, silti tuli vaan, äitimme "kutsusta". Ei se pilannut juhlia, mutta se mun toiveen yli tallominen harmitti, harmittaa vieläkin.
Teillä on vaikea tilanne. Ymmärrän välinne kirkkaasti, joten loistoratkaisua ei ole, ellei sisko kieltäydy kutsusta. Tylsää, mutta kutsuttava on, muuten ootte ne pahikset, kokemusta on... :-/
Mä taas en haluaisi miehen mielisairasta äitiä häihimme. Harmi vaan, että siinä tapauksessa mieskään ei tulisi. VITUTTAA.
Kiitos kommenteistanne! :)
Mäkin ajattelen välillä, että ihan sama tietty me kutsutaan se sisko meidän häihin. Siellähän sitten istuu itsekseen ja mököttää! Yritän ajatella, että en välitä siitä millainen se on.
Mutta sitten kun taas menemme miehen vanhemmille kylään ja nään tän siskon, niin tulee sellanen olo et hitto soikoon mä en halua sitä sinne pilaamaan tunnelmaa. Mä en oo siis todellakaan ainut, jonka mielestä tän siskon läsnäolo vaan pilaa fiiliksen. Miehen suvussa on muitakin, jotka näin ajattelevat. Yleensä yritämme vain olla kiinnittämättä asiaan mitään huomiota.
Nyt on kuitenkin kyse meidän häistä ja tuntuu periaatteessa typerältä, että meillä olisi velvollisuus kutsua sinne ihminen jota emme sinne halua. Kysymys ei ole mistään "siskon näpäyttämisestä" vaan ihan vaan siitä, että tiedän etten osaa olla häissä kuin häntä ei olisikaan. En osaa olla välittämättä siitä, millainen hän on. Mun mielestä olisi todella hienoa, että tulisin toimeen tämän siskon kanssa kuten muidenkin mieheni sisarusten. Enkä pidä ajatuksesta, että omissa häissäni on ihminen joka ei pidä minusta tai miehestäni. Olkoon kuinka sukulainen tahansa.
Ap
Sulla menee kyllä sitten sukset ristiin heti myös miehesi vanhempien kanssa. Ei ne tykkää hyvää jos jätätte sen siskon kutsumatta.
Mutta tämä on takuulla provo. Ei kai kukaan ole oikeasti sentään niin idiootti, että jättäisi kutsumatta lähisukulaiset häihinsä jos kerran häitä kuitenkin järkkää. Se on ihan avoin sodan julistus. Haluatko sitä?
Jos kumpikaan ei halua tätä siskoa kutsua, niin älkää tietenkään kutsuko. Ei ketään tarvitse kutsua vain tavan vuoksi.
Me kutsuttiin miehen kanssa molemmat omat vieraamme, siis toki yhdessä lähetettiin kutsut yms, mutta meillä on molemmilla pari kaveria ja sukulaista, joista toinen ei pidä, joten päätimme, että kumpikin saa päättää oman fiiliksensä mukaan.
Niinpä mun puolelta ei tullut isoäiti eikä veli.
Hienosti sujui häät siitä huolimatta. Jos joku ihmetteli, niin ei ainakaan mulle siitä sanonut ja toisaalta, miksi olisi sanonut, koska meidän häät, meidän vieraat.
Kysykää siskolta suoraan haluaako tulla vai ei? Miten olisi kutsu siskon käteen ja suullinen toteamus "olet tervetullut, mutta murjottamaan et meidän juhlassa ryhdy" ?
Noin perusnegatiivista ihmistä en haluaisi yhteen elämäni suurimpiin juhliin, olipa kyseessä miehen tai oma sisar tai vaikka se anoppi :/ Kyseessä on kuitenkin parin oma arvokas juhla ja parilla on mielestäni oikeus kutsua ja jättää kutsumatta muita. Ihan yleisesti, ovatkos sellaiset pienet häät sitten etiketin vastaisia joissa ei ole mukana kuin esim. vihittävä pari ja parhaat ystävät todistamassa...
Häät häät häät häät häät hät häät...
Siis hei!?
Miten jotkut häät ovat saaneet tällaisen mittasuhteen päässäsi?
Kuulostat tuolla hääjankutuksella ihan oudolta jo.
Herranen aika! Häät eivät ole koko maailmankaikkeuden keskustapahtuma.
Olen ollut naimisissa jo kauan, ja ihan muut asiat ovat elämässäni nousseet niiksi todella tärkeiksi tapahtumiksi eikä joku helkutin juhla.
Oletko ap ihan varma, että et ole missään vaiheessa kommentoinut vaikka vain puolihuolimattomasta jotain sellaista asiaa siskossa joka onkin ollut hänelle tosi vaikea?
se voi olla joku sellainen asia että sinusta se ei tunnut miltään, mutta siskolle se on ollut ns arka paikka?
Hyvin harvoin kukaan toista kohtaa alkaa käyttäytyä huonosti vain ihan omasta päätöksestään, yleensä taustalla on jotain mitä toinen on tehnyt tai sanonut, usein vielä jotain ihan merkityksettömältä tuntuvaa mutta toiselle merkityksellistä.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:10"]
Kuulostaa ihan kuin meidän perheestä ja miehen siskosta puhuttaisiin! Meidän häissä tämä sisko oli. Häät olivat suht pienet, noin 70 vierasta enkä kyllä millään lailla koko päivänä/iltana noteerannut miehen siskoa, vaan olin niiden ihmisten kanssa, jotka olivat juhlatuulella ja iloisia iloisessa tapahtumassa. Jätä kuule se miehen sisko vaan nurkkaan itsekseen murjottamaan - älä välitä! Ei yksi ihminen ihanaa päivääsi pilaa, kun et anna sen pilata! Kun kerran tiedät tapauksen jo etukäteen, niin asennoidut niin, että sehän ei tosiaankaan vaikuta sinun iloosi ja päivääsi millaan tavalla! Tsemppiä!
[/quote]Luultavasti joku vieraista ottaa mököttäjän hoidettavakseen. Voisi kuvitella että vanhempansa joko pistävät hänet käyttäytymään tai toimittavat pois juhlista. Vieraslistalla lienee muitakin sukulaisia, joilla on tarvetta seurustella siskonkin kanssa.
Että sori nyt vaan jos ap haki täältä tukea sille että siskoa ei tarvi kutsua, kyllä hänet kuuluu kutsua häihin.
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:05"]
[quote author="Vierailija" time="11.02.2014 klo 10:00"]
Mutta onhan se tavallaan tyhmää, että joku ihminen on kutsuttava omaan tärkeään juhlaan ihan vain tavan vuoksi. Kumpikaan miestä ei haluaisi tätä siskoa sinne, minä vielä vähemmän kuin mieheni. Mutta ei mun mies ole missään tekemisissä siskonsa kanssa, onhan se nyt outoa etteivät he edes tervehdi kun näkevät!
Ap
[/quote]Jätä asia miehesi huoleksi. Jos mies haluaa kutsua peheensä ja yleensä niin on tapana tehdä, niin se on hänen asiansa. Ei yksi hapannaama juhlaanne pilaa. Sitten olisi eri asia jos olisi oletettavaa että hän järjestäisi juhlissa jonku kunnon kohtauksen.
Jos siskon kutsuminen on kynnyskysymys, niin sitten ehkä kannattaa miettiä jo koko juhlan skippaamista, eli maistraatissa naimisiin eikä mitään juhlaa.
[/quote]Niinpä, kohta tulee kommentti että "tyhmät menitte lankaan"...