Lue keskustelun säännöt.
Mun äiti kuoli, mies kiukuttelee kun ei pääse työmatkalle
28.01.2014 |
Mun miehen työhön kuuluu aika paljon matkustamista, mutta hän voi käytännössä jäädä matkoilta pois koska hän on johtotehtävissä ja voi aina saada reissuun sijaisen tai hoitaa työt etänä. Mä menetin mun äitini ihan äskettäin ja toivoin mieheltä että voisiko hän olla menemättä työmatkalle koska mua pelottaa iltaisin. Tulee ihan sellainen olo, että mä olen pieni lapsi illalla jolla ei ole enää äitiä. Muistan ne hetket kun äiti piti sylissä ja menen siihen tilaan kun käperryn illalla sänkyyn. Mä palaudun sinne hetkeen lapsuudessa kun kävin nukkumaan ja äiti oli olohuoneessa vielä valvomassa, se teki olon turvalliseksi. Vaikka mä tiedän että olen jo aikuinen, niin nyt kun äiti kuoli jotenkin ymmärsin että ei helvetti, mä en ole lapsi enää koskaan. Mä olen selvinnyt aika hyvin nyt koska meidän lapset on tosi reippaita ja ihania ja heidän ansiostaan elämä jatkuu, mutta kun lapset käy nukkumaan mä jotenkin hajoan.
Sen vuoksi kerroin tän kaiken miehelle, että miten mä tarvitsen sitä juuri nyt.
Mies jätti menemättä matkalle mutta kostaa mulle nyt henkisesti sen että ei päässyt. Mies oli eilen tosi vihainen ja muistutti kuinka paljon firmalle maksaa se että hän ei ole nyt matkalla, ja kuinka tärkeää se matka oli. Hän jäi mun tueksi, mutta koko ajan nokitti sillä että hänen ei pitäisi olla kotona. Mitä helvetin tukea se on?? Mä menetin täysin malttini illalla ja huusin miehelle että etkö sä ymmärrä että musta tuntuu että kuolen jos joudun yksin nukkumaan nyt, että mä tarvin sitä mutta mies väitti että rankkaa tää on hänellekin kun työ kärsii.
Mä olen käynyt nk. ammattiauttajalla vastikään ja tukeutunut sisaruksiini, mutta toki mies on joutunut seuraamaan mun suruprosessia joka on ihan vasta alussa. Mä en kaada kaikkea mun mieheni niskaan ja hän on käynyt normaalisti töissä ja kavereillaan.
Musta tuntuu ihan helvetin pahalta, tuntuu että mä vihaan mun miestä.. Millainen ihminen toimii noin ja miten mä voin koskaan luottaa siihen että se on mun tukena, kun ei se selvästi edes halua olla. Tuntui kun mun suolet ois vedetty ulos suusta kun se syyti mun niskaan sen että hänen tärkeä työmatkansa peruuntuu mun takia.
Kommentit (128)
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:28"]
Minkälainen ihminen ei ymmärrä, että elämässä työ ja sillä päteminen on aina alemmalla prioriteetilla kuin kertomasi elämän vaikeat hetket?.
Varmaan miehesi ulkomainen asiakaskin ymmärtäisi hyvin tilanteen, kun sen sille lyhyesti selittäisi; yleensä Suomen ulkopuolella tällaiset asiat ymmärretään paremmin kuin Suomessa, koska siellä ihmiset eivät ole niin tunnekylmiä.
Miehesi vain näköjään haluaa reissuun syystä tai toisesta. Typerä jätkä.
t. ulkomailla asuva mies
[/quote]
Kyllä ne ymmärsivätkin ja sieltä tuli viesti että ilman muuta mies on vaimon tukena yms. ja lähettivät terveisiä mullekin, mutta siitä huolimatta mies kaataa työmatkan peruuntumisesta aiheutuneen harmin mun päälle. Mä en vaan jaksa sitä, se tuntuu ihan saatanan pahalta. Eilen se sanoi että hän irtisanoo koko työn että voi sitten paijata mua lopun ikäänsä, kuulema joudutaan asumaan kadulle mutta onpahan syli. Ihan sairaan paha olo tuli siitä, en mä mitään vittuilua tarvitse..
[/quote]
Jotenkin arvasin tämän. Toivottavasti miehesi muistaa, että hänen läheisien menehtyessä niitä ei tarvitse surra mitenkään.... jos nyt kylmästi ajatellaan.
t. 12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:26"]et ole kohtuuton! mutta olette miehesi kanssa erilaisia. hän vaikuttaa tyypiltä, joka ei halua "vatvoa" elämän suuria kysymyksiä, vaan hän halunnee vain elää arkea, sitä pintatasoa. Ei osaa katsoa sinun suruasi, vaan haluaisi mieluummin olla paossa sitä siellä matkalla, puuhailemassa niitä käytännön asioita, uudet kaupat firmalle jne, olla tapahtumien keskiössä (EI tunteiden keskiössä, koska tunteet on raskaita, elämän suuret kysymykset on raskaita ja tukea tarvitseva vaimo on raskas) Varmasti välittää sinusta ja perheestänne, mutta vaan ei osaa nyt näyttää sitä siten kuin sinä tarvitsisit.
[/quote]
Vittu välinpitämättömältähän toi ukko vaikuttaa.
Aivan kuin Ap olis asiakas, joka vaatii työntekijää jäämään yli aukioloajan!
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:26"]
et ole kohtuuton! mutta olette miehesi kanssa erilaisia. hän vaikuttaa tyypiltä, joka ei halua "vatvoa" elämän suuria kysymyksiä, vaan hän halunnee vain elää arkea, sitä pintatasoa. Ei osaa katsoa sinun suruasi, vaan haluaisi mieluummin olla paossa sitä siellä matkalla, puuhailemassa niitä käytännön asioita, uudet kaupat firmalle jne, olla tapahtumien keskiössä (EI tunteiden keskiössä, koska tunteet on raskaita, elämän suuret kysymykset on raskaita ja tukea tarvitseva vaimo on raskas) Varmasti välittää sinusta ja perheestänne, mutta vaan ei osaa nyt näyttää sitä siten kuin sinä tarvitsisit.
[/quote]
Tätä mäkin olen miettinyt, että varmasti hän kiukuttelee osittain siksi että halusi pakoon tätä mun joka iltaista surua. Ymmärrän mä sen, että olen raskasta seuraa juuri nyt ja siksi hakeuduinkin ammattiauttajalle että miehen tarvitsisi olla mulle vaan enää se syli. En mä avaudu ja itke miehen sylissä illalla, siihen ois vaan niin paljon helpompi nukahtaa.
Mutta silti, olisin jotenkin toivonut että hän olisi ollut vahvempi.
[/quote]
niin, en todella tarkoittanut, että olisit surussasi pahalla tavalla raskas, vaan se on normaalia ja nimenomaan miehesi pitäisi jaksaa olla tukena, mutta hän ei nyt syystä tai toisesta osaa...
tsemppiä! Koska nyt äitisi kuoleman lisäksi suret myös sitä, ettet saa mieheltä toivomaasi tukea. MUTTA: miehesi piirteissä voi olla jotain hyvääkin, jos suostut sen näkemään (?) Ehkä hän on persoona, joka voisi auttaa sinut aikanaan takaisin arkeen ja iloon, juhlaankin . Kevyempi ihminen, jonka kanssa voit sitten puuhailla ihan muita asioita, kuin vain surra kainalossa (koska sekin jossain vaiheessa alkaa tympiä!).
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:28"]
Minkälainen ihminen ei ymmärrä, että elämässä työ ja sillä päteminen on aina alemmalla prioriteetilla kuin kertomasi elämän vaikeat hetket?.
Varmaan miehesi ulkomainen asiakaskin ymmärtäisi hyvin tilanteen, kun sen sille lyhyesti selittäisi; yleensä Suomen ulkopuolella tällaiset asiat ymmärretään paremmin kuin Suomessa, koska siellä ihmiset eivät ole niin tunnekylmiä.
Miehesi vain näköjään haluaa reissuun syystä tai toisesta. Typerä jätkä.
t. ulkomailla asuva mies
[/quote]
Kyllä ne ymmärsivätkin ja sieltä tuli viesti että ilman muuta mies on vaimon tukena yms. ja lähettivät terveisiä mullekin, mutta siitä huolimatta mies kaataa työmatkan peruuntumisesta aiheutuneen harmin mun päälle. Mä en vaan jaksa sitä, se tuntuu ihan saatanan pahalta. Eilen se sanoi että hän irtisanoo koko työn että voi sitten paijata mua lopun ikäänsä, kuulema joudutaan asumaan kadulle mutta onpahan syli. Ihan sairaan paha olo tuli siitä, en mä mitään vittuilua tarvitse..
[/quote]
Miehesi on uskomattoman ilkeä. Otan osaa suruusi ja ehdottomasti et ole millään muotoa kohtuuton.
En voi kuvitellakaan, että minun mieheni olisi tehnyt vastaavan tempun äitini kuollessa. Kyllä minä useamman viikon nukahdin nyyhkien mieheni kainaloon ja sain nauttia siitä lämmöstä ja turvallisuuden tunteesta, että meidän perhe ja parisuhteemme on elämäni kallio, vaikka lapsuun jäi äidin kuollessa karusti iäksi taakse. Saman soisin myös sinulle. Voisitko antaa miehesi lukea tämän ketjun?
Niin mä mietin että mikä elämässä on tärkeintä? Meillä on eri elämäntilanne mun mieheni kanssa, hän on uraputkessa ja omistautuu työlle. Mä olen tukenut hänen uraansa ja hoitanut lapsia pääosin kun mies on duunissa. Mies saa nukkua viikonloput aina pitkään ja tehdä ylitöitä niin paljon kun haluaa. Mä opiskelen täyspäiväisesti aika kovalla tahdilla (yliopistossa) ja meidän arki on ollut aika täydellistä. Mutta nyt multa meni jotenkin pohjat pois, äiti on auttanut mua lasten kanssa ja ollut muutenkin se kenen puoleen käännyn, äiti on osaltaan mahdollistanut myös siis mun mieheni ura/perhe yhdistelmän.
Ja nyt multa ei kuollut vaan äiti, vaan koko mun elämä romuttuu. Mä tähdennän että äiti ei ole ollut meidän lasten hoitajana, vaan enemmänkin sellaisena henkisenä tukena ja turvaverkkona minulle.
Mua pelottaa se, että mä en jaksa tätä enää itse. Kenen puoleen mä edes käännyn, jos mies ei osaa/halua olla tukena ja äitiä ei enää ole? Terapeutti ei voi äidiksi ruveta enkä mä halua kuormittaa ketään. Kun mä meen kauppaan mun tekisi mieli sanoa ihmisille että hei mun äiti on kuollut, halaatko? Oon säälittävä tiedän ei sitä tarvi mulle kertoa. Mutta en mä voi tälle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärtäkää ja puolustelkaa nyt tota kyrpään miestä.
Sitähän tässä nyt pitää enemmän tukea. Joopa
Kyllä ihmismieli on kumma, joillakin.
Miksi et sure päivällä, vain iltaisin. Olisiko osa ongelmaa se että yrität esittää vahvaa lasten edessä ja sit iltaisin sie romahat.
Kannattaisiko niitä tunteita näyttää myös lasten aikana, se olisi luonnollista.
Jotenkin tuntuu että kun lapset nukkuu palaat itse lapsen tasolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voima suruun. Muista, elämä kantaa jai ltaisinkin opit sietämään yksinäisyyden, ehkäpä jopa nauttimaan siitä. Se iltayksinäisyys on jossain vaiheessa kohdattava, elämä jatkuu ja kantaa. Niin väärin, että tärkeä ihminen kuolee, mutta niin se elämän kiertokulku menee. Ei elämästä selviä kukaan hengissä, mutta muistoja ei meiltä kukaan vie pois. Ehkä miehesi ei osaa nyt tilanteeseesi suhtautua sinun haluamalla tavalla, ehkä hänelle on vaikeaa nähdä surusi. Miehesi on tehnyt itse päätöksen jäädessään pois työmatkalta surusi vuoksi. Älää syyllistä siitä itseäsi vaikka mies asiasta mainitsisikin. Joskus kun ihminen on tunteidensa vallassa niin silloin ei nää kuin "oman navan" ja muu tuntuu niin kohtuutomalta ja tunne elämä tekee yllätyksiä. Ja lohdullista muistaa että kuoleman liittyvä suru on kykyä rakastaa.
Asioilla on tapana järjestyä.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:42"]
Osanottoni äitisi menetykseen. Tiedän läheisen ihmisen menetyksen jälkeiset tunteet ja ensimmäiset viikot ovat vaikeimmat. Kuolema pyörii koko ajan mielessä.
Miehesi on selvästi työorientoitunut ihminen. Hän ei selkeästi pysty asettumaan asemaasi. Onko häneltä kuollut ketään lähiomaista?
V: Ei ole kuollut ketään. Mies ei ole läheinen perheensä kanssa mutta lämpimät välit on äitiinsä, isänsä on etäinen.
Me ihmiset olemme erilaisia ja koemme menetykset kukin omalla tavallamme, sureminen on yksilöllistä.
Tuliko äitisi kuolema yllättäin vai sairastiko ennen kuolemaansa jotain vakavaa sairautta?
V. Sairasti sairautta, mutta ei vakavaa. Kuolema oli tapaturmainen.
En kyllä ihan ymmärrä että puolison työmatka pitää perua. Olisiko ollut muuta järjestelyä matkan ajaksi, pyytää joku ystävä tueksi matkan ajaksi tms. Jälkiviisautta tämä.
V. Olisin varmaan voinut pyytää tähän ystävän, mutta se ei ole sama kuin aviomies... mä rakastan mun miestä eikä häntä voi oikein korvata... :( Jos matka olisi ollut pakollinen olisi se eri asia, mutta matka oli vapaaehtoinen ja sen koulutuksen saa myöhemminkin.
Oletko saanut mielestäsi minkäänlaista tukea ja lohdutusta puolisoltasi äitisi kuoleman jälkeen? Jos et niin sitten olisin huolissani miehesi empatiakyvyttömyydestä.
V. Olen saanut tukea, mutta tuntuu että miehen ehdoilla. Vähän niin kuin "mä dataan tässä sängyssä nyt vähän työjuttuja ja voit sitten tulla kainaloon". Siitä jää sellainen paska fiilis.
Mielestäni olet turhan vaativa miehesi suhteen. Laitat itsesi ja miehen uran kilpailuasemaan. Olet ilmeisesti mustasukkainen miehen työstä ja menestyksestä. Eikös mies tuo kuitenkin sen leivän pöytään ja teille hyvän elintason. Olisit tyytyväinen.
V. Ei, me maksetaan asuminen prosentuaalisesti tulojemme mukaan ja me asumme edullisesti. Mies säästää omalle tilille. Eri rahat, omat autot enkä ole miehestäni riippuvainen taloudellisesti. Mieheni vaan jotenkin kuvittelee että olen, vaikka mä olen tehnyt opintojeni ohella aiemmin töitä ja tekisin nytkin, mutta mies toivoi että opiskelen nyt täyspainoisesti että valmistun pian ja pääsen tienaamaan. Tämä myös mun oma toiveeni.
Aikuisen ihmisen pitää kestää myös olla yksin aina ei voi mies olla rinnalla ja tuudittamassa uneen. Tuntuu pahalta sanoa juuri äitinsä menettäneelle että ryhdistäydy mutta teen sen kuitenkin. Jokaisen on itse kohdattava surunsa ja opittava elämään sen kanssa vaikka olisi parisuhteessa.
Työpaikoilta ei voi olla poissa vastaavissa tilanteissa tavallinen tallaaja tai se on pian hei hei ja matka kortistoon.
V. Edelleen mä sanon, että en ole vaatinut että työt pitää jättää pois. Mutta vapaaehtoisen työhön liittyvät menot minun mielestä voisi jättää koska elämätilanne on nyt näin paska.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainasin vahingossa, mutta vastasin tohon ylempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:56"]
Mikä on äitisi kuolinsyy?
[/quote]
No ei kai se liity tähän mitenkään. Tapaturma, sen taisinkin jo mainita. Oli yllättävä poismeno.
Ymmärrän surusi, mutta ymmärrän myös miestäsi. Hän on käytännön ihminen, tekisi työtä, eikä ymmärrä, miksi pitäisi olla kotona, koska eihän hän voi kotona hyväksesi "tehdä" mitään konkreettista. Ei hän ymmärrä, että läsnä oleminen on "jotain".
Ja nyt tuo asetelma menee kohtuuttomaksi, jos (=kun) asetat vastakkain sinun tukemisesi ja miehen työmatkat.
Tulee myös mieleen, minkä ikäinen olet?
En tiedä miten tämän sanoisin, mutta vaikutat aika nuorelta. Toki surra saa, ja pitääkin, mutta kuolema kuuluu elämään, surukin kuuluu elämään. Sen kanssa pitää mennä eteenpäin, elämä jatkuu. Töissä pitää käydä, lapset hoitaa ja sinunkin pitäisi hoitaa koulusi ihan täyspäiväisesti, kyllä!
Tarvitset mun mielestäni enemmän ammattiauttajaa. Surun ymmärrän, mutta se jos sä vajoat joka ilta tuollaiseen "hajoamistilaan", niin ei sun miehesi voi olla sun auttajasi, eikä kuulukaan olla. Korostan vielä, että ymmärrän surun, mutta en ymmärrä sitä, että aikuinen ihminen ei osaa mennä asiassa silti, surun kanssa, eteenpäin.
Mun mielestäni tuossa sun surussa on nyt takana jotain muuta, jotain johon tarvitset sitä ammattiauttajaa.
Mutta nyt miehen kanssa välit kuntoon. Älä vaadi, älkää enää riidelkö, unohda loukkaantumisesi. En tiedä mitä tukea vaatimalla saatu tuki on.
Kuten joku täällä jo hyvin sanoi: "Vain hänen omasta halustaan teidän välille voi muodostua läheisyyttä ja tukea asian tiimoilta. Anna hänen tulla, jos on tullakseen."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies joka matkustaa paljon, on 90% myös pettäjä. Sekin jo osoittaa jotain että noin vähän välitetään vaimostaan.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:30"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:26"]
et ole kohtuuton! mutta olette miehesi kanssa erilaisia. hän vaikuttaa tyypiltä, joka ei halua "vatvoa" elämän suuria kysymyksiä, vaan hän halunnee vain elää arkea, sitä pintatasoa. Ei osaa katsoa sinun suruasi, vaan haluaisi mieluummin olla paossa sitä siellä matkalla, puuhailemassa niitä käytännön asioita, uudet kaupat firmalle jne, olla tapahtumien keskiössä (EI tunteiden keskiössä, koska tunteet on raskaita, elämän suuret kysymykset on raskaita ja tukea tarvitseva vaimo on raskas) Varmasti välittää sinusta ja perheestänne, mutta vaan ei osaa nyt näyttää sitä siten kuin sinä tarvitsisit.
[/quote]
Tätä mäkin olen miettinyt, että varmasti hän kiukuttelee osittain siksi että halusi pakoon tätä mun joka iltaista surua. Ymmärrän mä sen, että olen raskasta seuraa juuri nyt ja siksi hakeuduinkin ammattiauttajalle että miehen tarvitsisi olla mulle vaan enää se syli. En mä avaudu ja itke miehen sylissä illalla, siihen ois vaan niin paljon helpompi nukahtaa.
Mutta silti, olisin jotenkin toivonut että hän olisi ollut vahvempi.
[/quote]
mitä helvettiä nyt oikeesti!! Siis mies joka on menny sun kas naimisiin luvannu olla tuke na ja turvana niin myötä kuin vastoinkäymisissä on ny joku helvetin hiiri ja luikkii pakoon ku tulee tällanen tilanne?!
Eikö se mies aattele vaimoo ollenkaa! Ja nää täällä vastailijat on jotai lassukoita joitten mielestä nainen ei saa vaatia mitään ja kyllä totta vitussa saa vaatia, vaikka tässä tilanteessa naisen ei ees PITÄIS JOUTUA vaatimaan! aivan järkyttäviä kommentteja!
Mun ystävä kuoli ja mun mies oli 3 päivää pois töistä etten joutuis olemaan yksin siinä on mies paikallaan <3
Mies halusi työmatkalle, koska sillä on toinen nainen siel, minne menis. Nyt se on vauhkona, kun ei pääse sen naisen luo. Himo toiseen naiseen on suurempi kuin myötätunto sinua kohtaan. Sellasii ne on.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:59"]
Mies joka matkustaa paljon, on 90% myös pettäjä. Sekin jo osoittaa jotain että noin vähän välitetään vaimostaan.
[/quote]
En osaa sanoa tähän mitään, lähtökohtaisesti oletan että ei petä mutta en voi taata enää mitään. En jaksa edes miettiä tällaisia. Just nyt tuntuu että ihanpa sama vaikka pettäis, sattuis varmaan vähemmän.
Joo kyllä minustakin kuulostaa että toinen nainen miehelläs on ja nyt häntä ärsyttää kun ei näe häntä. En voisi ikimaailmassa kuvitella ettei mieheni tukusi minua tuossa tilanteessa, exä ei tukenut ja pettäjähän se oli.
Tosin kyllä sinä ap ihan turhasta kitiset. Mies olisi voinut olla tukena via puhelin.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:28"]Minkälainen ihminen ei ymmärrä, että elämässä työ ja sillä päteminen on aina alemmalla prioriteetilla kuin kertomasi elämän vaikeat hetket?.
Varmaan miehesi ulkomainen asiakaskin ymmärtäisi hyvin tilanteen, kun sen sille lyhyesti selittäisi; yleensä Suomen ulkopuolella tällaiset asiat ymmärretään paremmin kuin Suomessa, koska siellä ihmiset eivät ole niin tunnekylmiä.
Miehesi vain näköjään haluaa reissuun syystä tai toisesta. Typerä jätkä.
t. ulkomailla asuva mies
[/quote]
Tuu tänne asuu mun kanssa, suomeen.
Joogo
Kurja juttu ap.
Miehesi on nyt haluton ja kyvytön kohtaamaan sinun suruasi. Hän ei reagoinut empaattisesti, eikä edes kunnioittavasti. Kuulostaa myös mahdollisesti defensiiviseltä reaktionmuodostukselta tuo suuttuminen, hänkin pettyi kuin pikkulapsi, kun pitäisi kohdata äitinsä menettänyt vaimo, eikä pääse reissuunkaan. Voi olla, että mies ei pelkää omaa kuolemaansa, äitinsä kuolemaa, jonkun kuolemaa ja ei voi sitten antautua sinuakaan kohtaamaan.
Oli miten oli, niin kuulostaa jo henkiseltä väkivallalta sinun syyllistäminen tarvitsevuudestasi. Ymmärrän, että se on haavoittava kokemus.
Neuvoisin ap:tä nyt hakemaan tukea muualta, myös seurakunnista löytyy osaamista surevan omaisen kohtaamiseen. Tarvitset jonkun muun suhteen, jossa tulet kannatelluksi surusi kanssa. Väkisin ja vaatimalla, riitelemällä et saa mieheltä mitä haluat. Vain hänen omasta halustaan teidän välille voi muodostua läheisyyttä ja tukea asian tiimoilta. Anna hänen tulla, jos on tullakseen.
On mahdollista, että mies on myös kypsymätön. Ei osaa, ei ymmärrä. Silloinkin on turha toivoa aikuisen kumppanin tukea. Kasvua voi tapahtua, mutta sitäkin hänen omasta motivaatiostaan.
Turha sitä on jatkaa konfliktia teidän välillä. Ota se yhteistyö vastaan, jota saat.