Lue keskustelun säännöt.
Mun äiti kuoli, mies kiukuttelee kun ei pääse työmatkalle
28.01.2014 |
Mun miehen työhön kuuluu aika paljon matkustamista, mutta hän voi käytännössä jäädä matkoilta pois koska hän on johtotehtävissä ja voi aina saada reissuun sijaisen tai hoitaa työt etänä. Mä menetin mun äitini ihan äskettäin ja toivoin mieheltä että voisiko hän olla menemättä työmatkalle koska mua pelottaa iltaisin. Tulee ihan sellainen olo, että mä olen pieni lapsi illalla jolla ei ole enää äitiä. Muistan ne hetket kun äiti piti sylissä ja menen siihen tilaan kun käperryn illalla sänkyyn. Mä palaudun sinne hetkeen lapsuudessa kun kävin nukkumaan ja äiti oli olohuoneessa vielä valvomassa, se teki olon turvalliseksi. Vaikka mä tiedän että olen jo aikuinen, niin nyt kun äiti kuoli jotenkin ymmärsin että ei helvetti, mä en ole lapsi enää koskaan. Mä olen selvinnyt aika hyvin nyt koska meidän lapset on tosi reippaita ja ihania ja heidän ansiostaan elämä jatkuu, mutta kun lapset käy nukkumaan mä jotenkin hajoan.
Sen vuoksi kerroin tän kaiken miehelle, että miten mä tarvitsen sitä juuri nyt.
Mies jätti menemättä matkalle mutta kostaa mulle nyt henkisesti sen että ei päässyt. Mies oli eilen tosi vihainen ja muistutti kuinka paljon firmalle maksaa se että hän ei ole nyt matkalla, ja kuinka tärkeää se matka oli. Hän jäi mun tueksi, mutta koko ajan nokitti sillä että hänen ei pitäisi olla kotona. Mitä helvetin tukea se on?? Mä menetin täysin malttini illalla ja huusin miehelle että etkö sä ymmärrä että musta tuntuu että kuolen jos joudun yksin nukkumaan nyt, että mä tarvin sitä mutta mies väitti että rankkaa tää on hänellekin kun työ kärsii.
Mä olen käynyt nk. ammattiauttajalla vastikään ja tukeutunut sisaruksiini, mutta toki mies on joutunut seuraamaan mun suruprosessia joka on ihan vasta alussa. Mä en kaada kaikkea mun mieheni niskaan ja hän on käynyt normaalisti töissä ja kavereillaan.
Musta tuntuu ihan helvetin pahalta, tuntuu että mä vihaan mun miestä.. Millainen ihminen toimii noin ja miten mä voin koskaan luottaa siihen että se on mun tukena, kun ei se selvästi edes halua olla. Tuntui kun mun suolet ois vedetty ulos suusta kun se syyti mun niskaan sen että hänen tärkeä työmatkansa peruuntuu mun takia.
Kommentit (128)
Äkillinen, yllättävä kuolema on todella kova paikka. Ap:n äiti oli ilmeisesti vielä melko nuori, joten ymmärrän surun ja ahdistuksen. Lisäksi vielä huoli arjen tilanteesta tästä eteenpäin.
Monilla miehillä on jotenkin kaikkivoipaisuuden tunne ja kun se pettää, ei siihen osata suhtautua. Ainakin oma mieheni alkaa heti jotenkin järjestellä asioitani, jos kerron jostakin huolesta tai ongelmasta. Ilmeiseti ap:n mies kokee, ettei hän voi enää tilanteelle mitään, joten hän on ns. hyödytön. Hän ei kertakaikkiaan osaa nähdä omaa tärkeyttään puolisonsa tukena.
Mutta on todella ilkeätä syyllistää toista tilanteesta, jossa nyt ollaan eli että hän jäi kotiin. Toivon, että miehesi jossakin vaiheessa tajuaa pyytää anteeksi. Jos hän ylipäänsä pystyy näkemään oman toimintansa vääryyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 12:09"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:18"]
Mun mielestäni ap tuo sun 10.47 jättämä viesti kertoo aika paljon, että tässä on muutakin ongelmaa kuin äitisi kuolema. Et vastannut kysymykseesi, minkä ikäinen olet?
Jotenkin tuntuu, että et ehkä ihan ole päässyt äidistäsi irti, kun nyt "lapsuus jää taakse", ja äiti on se ihminen, johon olet voinut tukeutua jne. Ehkä sellainen normaali aikuinen irtautuminen on vielä kesken?
Ja kyllä äidit on tärkeitä, en minä sitä kiellä, ja rakkaita ja niin pitää ollakin. Ja surra saa, mutta aikuisen ihmisen pitää pärjätä myös ilman sitä äitiä. Elämän pitää jatkua.
[/quote]
En ole ap, mutta haluan silti kysyä, oletko itse jo haudannut jomman kumman vanhemmistasi? Ja paljonko olit tekemisissä/kaukanako asuit, jos olet?Sujuvasti ainakin jätät huomiotta, että ap kertoo, ettei äitiä ole vielä edes haudattu vaikka kuukauden verran onkin jo kulunut. Tietänet kuitenkin, että surutyössä rituaaleilla on suuri merkitys ja hautajaisten jälkeen minusta vasta alkaa varsinainen totuttelu uuteen arkeen.
Mä näen ap:n tilanteen niin, että häneltä on mennyt äidin mukana suuri osa siitä arjen tuesta, jonka puoliso ja lasten isä tarjoaa monessa muussa perheessä. Ap:n perheessä mies tekee töitä sekä työpaikalla että kotona ja matkustelee työn merkeissä. Hän haluaa, että ap valmistuisi nopeasti, mutta missään en näe hänen ajallista panostaan perheen arkeen. Ap puolestaan opiskelee, hoitaa lapsia ja ilmeisesti jonkin verran myös työskentelee. Tähän kaikkeen hän on saanut sekä ajallista että henkistä tukea äidiltään. Mies ei varmaan ole vielä edes huomannut, kuinka paljon hänen tulee jatkossa elämäänsä muuttaa anopin kuoleman jälkeen ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. Siinä on yksi vapaaehtoinen koulutusreissu pientä. Vai oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että nyt essunnauhat ovat poikki ja ap tekee kaiken sen yksin, mihin tähän asti sai äidiltään tukea? Tämän tulevaisuudenkuvan näenkin peikkona taustalla ap:n kirjoituksissa, normaalin suremisen lisäksi.
[/quote]
Olen haudannut molemmat vanhempani, lisäksi menettänyt toisen veljeni. En tarkoita, etteikö läheisistä saisi olla apua ja tukea. Mutta kyllähän niiden essunnauhojen tulisi jo olla poikki. Apu ja tuki on hieno asia, mutta ei mielestäni voi olla oikein kenestäkään niin riippuvainen, etteikö ilman pärjäisi. Kuten sanottu, kuolema kuuluu elämään, ymmärrän surun ja kaipuun, mutta ne ymmärrä sitä, etteikö sen kanssa selviä. Rituaalit ovat toki tärkeitä.
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 11:48"]
[quote author="Vierailija" time="29.01.2014 klo 11:46"]
Mitä helvettia naiset taas? Nainen on naiselle todellakin susi, kun tätä keskustelua lukee.
Mielestäni ap:n mies käyttäytyy todella törkeästi ja itse en katsoisi tuollaista käytöstä sekunttiakaan. Mutta täällä naisten mielestä AP:n pitäisi vain hyvitellä miestään, koska hän on ylijumala ja herra ja kaiken perus parisuhteen yläpuolella?
Mielestäni ap on todellakin oikeutettu miehensä tukeen ja itsekin vaikean äitisuhteen omaavana ymmärrän, että asioiden käsittely vie voimia ja jaksamista.
Helvetti kun hävettää teiden kylmäkiskoisten naisten puolesta. Empatiaa tässä maassa on turha saada.
[/quote]
Empatiaa ei saa itsesäälillä, toisen kustannuksella ratsastaen. Empatiaa saa, kun sitä tarvitsee aidosti.
[/quote]
Siis suru ja asioiden käsittely on itsesääliä? Okei.. Justiinsa. Tuoen pyytäminen puolisoltaan on toisen kustannuksella ratsastamista?
Justiinsa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 13:54"]
No sinun ukkosi olisi sentään mennyt työmatkalle.
Minun mieheni oli lähdössä 4 päivän ryyppyreissulle leville työkavereiden kanssa vaikka äitini teki kuolemaa.
Aika vaikeaa olisi ollut olla äidin kuolinvuoteen vierellä kun jonkun olisi pitänyt ne lapset ja kotikin hoitaa.
Äitini kuoli ja "leviviikonloppuna" mies joutuikin anopin hautajaisiin...
[/quote]
OMG millainen vätys! Hyi hitto, toivottavasti en joudu ikinä tekemisiin tuollaisten kanssa edes välillisesti.
Ap kertoo ensin, että suree juuri kuollutta äitiään ja mies ei tue vaan kylmästi haluaisi hylätä vaimonsa.
Kuulostaa sikamaiselta mieheltä ja Ap saa empatiaa ja sympatiaa.
Pikku hiljaa kuitenkin selviääkin taustoja
- Äiti on kuollut jo kuukausi sitten
- Miehellä on työstressiä ja uupumusta
- Ap on käynyt jo ennen äidin kuolemaa terapiassa vaikean äiti-suhteensa takia
- Lapsetkin joutuvat tsemppaamaan ja olemaan reippaita, koska äiti ei pysy kasassa
Näistä faktoista huolimatta ne, jotka ovat sitä mieltä, että alussa kerrottu tilanne on väärin ja Ap antanut miehestään ikävän kuvan, ovat kylmiä ja empatiakyvyttömiä ja Ap raukkaparka uhri.
Mä ainakin tunnen empatiaa, sitä miestä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 13:28"]
etenkin kun lähipiirissä on sattunut juuri kuolemantapaus. Onhan se ap:n äiti miehen anoppi, joten ovat lienee tavanneetkin joskus ja jonkinlainen tuttavuuskin syntynyt.
[/quote]
Kuukausi sitten !
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:13"] Apu ja tuki on hieno asia, mutta ei mielestäni voi olla oikein kenestäkään niin riippuvainen, etteikö ilman pärjäisi.
[/quote]
En minä ainakaan ole miehestäni niin riippuvainen, että en ilman pärjäisi. Voisin oikein hyvin elää elämäni yksinkin ja olla silti onnellinen. Mutta niin kauan kuin elän parisuhteessa, todellakin odotan saavani mieheltäni tukea vaikeuksissa, ihan samoin kuin itsekin tuen häntä hänen vaikeuksissaan. Mitä ihmeen merkitystä sillä koko suhteella on, jos puolisoonsa ei voi tällaisessa asiassa luottaa? Onko teille näin ajatteleville suhde vain taloudellisen edun saamiseksi tehty järjestely (ruoka- ja asumiskulut puoliksi)?
On aivan ihanaa tarvita omaa kumppaniaan, ja kokea että hän tarvitsee minua ja näyttää sen. Kääntäen: on ihanaa auttaa ja tukea toista ihmistä tämän elämän matkalla, ja tulla myös itse hänen tukemakseen. Sitähän rakkaus on.
Jos ei vanhemman kuollessa voi odottaa tukea omalta puolisolta, niin missä tilanteessa sitten? Aivan käsittämättömiä kommentteja tässä ketjussa! Itse en todellakaan suostuisi elämään suhteessa rakkaudettoman ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on ongelma; kuolema on luonnollista. Jos sinä et selviä näistä kuoleman aiheuttamista tuntemuksista ilman että mies on pitämässä kädestä niin sinun pitää hankkia ammattiapua.
Työt on hoidettava vaikka ihmisiä kuolee, tämä oli sinun äitisi...
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:08"]
Olet melkoinen kitisijä ja miehesi tyranni. Olet itsekin menettänyt äitini ja miehestäni oli silloin suurta tukea, mutta en pyytänyt työmenoja karsimaan.
[/quote]
Ei mun mies ole tyranni. Se on vaan välinpitämätön ja se priorisoi työnsä mun edelle. Äiti kuolee ihmiseltä vaan kerran, työmatkoja tulee aina ja kyllä mies tietää sen itsekin että niitä tulee, on aina ollut ja ne matkat on minusta olleet ihan hyvä asia.
Kenen puoleen nainen kääntyy iltaisin jos ei aviomiehensä?Kun lapset on menneet nukkumaan ja jään yksin, on ihan normaalia olla vähän kitisijä. Aika ilkeältä ihmiseltä vaikutat.:(
Mitä järkeä on avioliitossa, jos vastamäessä käännytään paluusuuntaan..
[/quote]
Ei kenenkään puoleen. Mitä ihmeen pelkotiloja siitä nyt tulee kun äiti kuoli?
Elämä jatkuu, ja kuolema on luonnollista. Hae rauhoittavia jos noin on vaikeaa. Ongelma on sinun päässä, ei miehessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:34"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:28"]
Minkälainen ihminen ei ymmärrä, että elämässä työ ja sillä päteminen on aina alemmalla prioriteetilla kuin kertomasi elämän vaikeat hetket?.
Varmaan miehesi ulkomainen asiakaskin ymmärtäisi hyvin tilanteen, kun sen sille lyhyesti selittäisi; yleensä Suomen ulkopuolella tällaiset asiat ymmärretään paremmin kuin Suomessa, koska siellä ihmiset eivät ole niin tunnekylmiä.
Miehesi vain näköjään haluaa reissuun syystä tai toisesta. Typerä jätkä.
t. ulkomailla asuva mies
[/quote]
Kyllä ne ymmärsivätkin ja sieltä tuli viesti että ilman muuta mies on vaimon tukena yms. ja lähettivät terveisiä mullekin, mutta siitä huolimatta mies kaataa työmatkan peruuntumisesta aiheutuneen harmin mun päälle. Mä en vaan jaksa sitä, se tuntuu ihan saatanan pahalta. Eilen se sanoi että hän irtisanoo koko työn että voi sitten paijata mua lopun ikäänsä, kuulema joudutaan asumaan kadulle mutta onpahan syli. Ihan sairaan paha olo tuli siitä, en mä mitään vittuilua tarvitse..
[/quote]
Sillä olisi ollut joku halpa pano siellä ulkomailla. Nyt se vaan on sun syli, joten ihmekös, jos kiukuttaa...
olen todella pahoillani äitisi poismenon johdosta. Olen myös pahoillani kaikkien näiden kylmien kommentoijien puolesta, jotka palvovat työmoraalia enemmän kuin mielenterveyttä. Kyllä puolisoaan rakastava kumppani osaa ja haluaa järjestellä asiat niin, että perhe tulee etusijalle. Kaikki, jotka ovat sitä mieltä, ettei työmatkoja missään olosuhteissa saa perua, laittavat uran etusijalle ennen perhettä. Onhan se toki kevyempää ja hauskempaa lähteä työmatkalle kuin pitää huolta kumppanistaan. En voi kuvitellakaan, miten kauheita tunteita koet tällä hetkellä. Äiti on paras lahja maailmassa, varmasti sortuisin itsekin tuolla hetkellä. Ehkä epäempaattiset kommentoijat eivät ole itse kokeneet, miten hyvä ja tärkeä oma äiti voi olla Ymmärtäväisempi kuin kukaan muu, tuki ja turva. Sitä pitää ja saa voida surra niin kauan kuin on sen aika. Miehesi ei todellakaan ole nyt paras tuki sinulle. Kunpa saisit tukea muilta ystäviltä ja muilta välittäviltä ihmisiltä. Ehkä iäkkäämpien ihmisten seuraan kannattaa hakeutua ennemmin kuin näiden teiniäitien tms.netti-kovis-mammojen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tää ole muuta kuin säälin keräämistä ja panikointia.
Ymmärrän että just kuolinpäivänä voisi miehen olettaa olevan tukena mutta kyllä sitten täytyy jo päästä jaloilleen. Surra voi mutta elämän täytyy jatkua, ei töitä voi loputtomiin perua kuoleen vanhan mamman takia.
Johan on taas vedätykseen lähdetty laumoittain. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anopin äiti kuoli ja maahanpaniaiset osuivat samaan aikaan kun apen ja anopin piti olla kurvailemassa alppiteillä. Tekivät sitten niin, että appi lähti niin kuin oli tarkoituskin ollut ja anoppi hautasi vanhan äitimuorin ja lensi lentokoneella perään. Sillä eihän eläkeläisillä ole aikaa siirrellä omatoimimatkojaan miten huvittaa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:51"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 10:08"]
Olet melkoinen kitisijä ja miehesi tyranni. Olet itsekin menettänyt äitini ja miehestäni oli silloin suurta tukea, mutta en pyytänyt työmenoja karsimaan.
[/quote]
Ei mun mies ole tyranni. Se on vaan välinpitämätön ja se priorisoi työnsä mun edelle. Äiti kuolee ihmiseltä vaan kerran, työmatkoja tulee aina ja kyllä mies tietää sen itsekin että niitä tulee, on aina ollut ja ne matkat on minusta olleet ihan hyvä asia.
Kenen puoleen nainen kääntyy iltaisin jos ei aviomiehensä?Kun lapset on menneet nukkumaan ja jään yksin, on ihan normaalia olla vähän kitisijä. Aika ilkeältä ihmiseltä vaikutat.:(
Mitä järkeä on avioliitossa, jos vastamäessä käännytään paluusuuntaan..
[/quote]
Ei kenenkään puoleen. Mitä ihmeen pelkotiloja siitä nyt tulee kun äiti kuoli?
Elämä jatkuu, ja kuolema on luonnollista. Hae rauhoittavia jos noin on vaikeaa. Ongelma on sinun päässä, ei miehessä
[/quote]
Kyllä sinun päässä niitä ongelmia on paljon enemmän, mitä ap:n tai tämän, kelle vastasit. Hanki apua, tuollainen tunneköyhyys ei ole normaalia eikä ihailtavaa.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 12:09"]
En ole ap, mutta haluan silti kysyä, oletko itse jo haudannut jomman kumman vanhemmistasi? Ja paljonko olit tekemisissä/kaukanako asuit, jos olet?Sujuvasti ainakin jätät huomiotta, että ap kertoo, ettei äitiä ole vielä edes haudattu vaikka kuukauden verran onkin jo kulunut. Tietänet kuitenkin, että surutyössä rituaaleilla on suuri merkitys ja hautajaisten jälkeen minusta vasta alkaa varsinainen totuttelu uuteen arkeen.
Mä näen ap:n tilanteen niin, että häneltä on mennyt äidin mukana suuri osa siitä arjen tuesta, jonka puoliso ja lasten isä tarjoaa monessa muussa perheessä. Ap:n perheessä mies tekee töitä sekä työpaikalla että kotona ja matkustelee työn merkeissä. Hän haluaa, että ap valmistuisi nopeasti, mutta missään en näe hänen ajallista panostaan perheen arkeen. Ap puolestaan opiskelee, hoitaa lapsia ja ilmeisesti jonkin verran myös työskentelee. Tähän kaikkeen hän on saanut sekä ajallista että henkistä tukea äidiltään. Mies ei varmaan ole vielä edes huomannut, kuinka paljon hänen tulee jatkossa elämäänsä muuttaa anopin kuoleman jälkeen ja mihin kaikkeen se vaikuttaa. Siinä on yksi vapaaehtoinen koulutusreissu pientä. Vai oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että nyt essunnauhat ovat poikki ja ap tekee kaiken sen yksin, mihin tähän asti sai äidiltään tukea? Tämän tulevaisuudenkuvan näenkin peikkona taustalla ap:n kirjoituksissa, normaalin suremisen lisäksi.
[/quote]
Tämä osuu täydellisesti asian ytimeen.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 14:42"]
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 13:28"]
etenkin kun lähipiirissä on sattunut juuri kuolemantapaus. Onhan se ap:n äiti miehen anoppi, joten ovat lienee tavanneetkin joskus ja jonkinlainen tuttavuuskin syntynyt.
[/quote]
Kuukausi sitten !
[/quote]
Onko kuukausi sun mielestä jotenkin pitkä aika? Oletko viisivuotias? Kyllä kai kuka tahansa aikuinen tajuaa, että kuukausi on yksi henkäys vain.
Suotta vihaat miestäsi, sillä sinä tässä kiukuttelijalta vaikutat.
Lainaus sinun aloituksestasi: " Mä olen selvinnyt aika hyvin nyt koska meidän lapset on tosi reippaita ja ihania.."
Vaikka sinulla olisi mitä suruja, ei lapsiesi tarvitse olla reippaita - huomioithan heidätkin! Lapset eivät saa aikuista "kantaa".
(Heillä on oikeus kiukutella vaikka olisit kuinka surullinen ja sinun aikuisena asettaa rajat mahdolliselle kiukuttelulle.)
Oletko ajatellut, että ehkä miehesi yrittää kertoa sinulle omista rajoistaan, siitä mitä hän kestää ja kuinka paljon kerrallaan. Hänellä on oikeus vaatia rajoja, ja hänellä on oikeus pitää niistä kiinni. Miehesi saattaa tuntea itsensä niin hyvin, että tietää ettei jaksa sua joka ilta, mutta suurimman osan ajasta kuitenkin. Kuuntele häntä, äitisi kuolemasta huolimatta, muuten seuraava ihminen jonka menetät on miehesi.
Eihän sinun äitisi just nyt kuollut, jolloin akuttitilanteessa miehesi olisi perunut työmatkan. Esimerkiksi, jos äitisi olisi eilen kuollut niin tuskin miehesi olisi tänään suunnitellulle työ- tai koulutusmatkalle lähtenyt, tai samaan aikaan kun on mahdolliset hautajaiset.
Mutta äitisi ei kuollut juuri vaan noin kuukausi sitten, joten kyllä miehesi voi olla luotasi vähän aikaa pois vaikka sulla olisi paha mieli. Kirjoituksesi perusteella vaikutat kummalliselta, ehkä sairaalta.
Osaatkohan arvostaa miestäsi ja omia lapsiasi vai pyöriikö teillä perhe-elämä äidin tunteiden ympärillä?
Onko täällä jotenkin kokoontuneena läheisriippuvaisia vai vastaileeki ap itselleeb vai mitä ihmettä?
Äiti on kuollut KUUKAUSI sitten, ei eilen, ei viime viikolla. Onko se muka kylmyyttä, jos ei vaimon kuoleman takia laita KUUKAUDEKSI ja jopa yli, kaikkea elämää jäihin, jopa työmatkoja?
Mun mies rakastaa mua yli kaiken, aivan kuten mä rakastan häntä. Tuemme toisiamme ja voimme tukeutua toisiimme. Mikäli meistä kuitenkin sairastuisi, kuten nyt ap, niin me hakisimme toiselle myös apua emmekä menisi mukaan siihen sairaaloiseen suruun. KUUKAUSI on niin pitkä aika, että ei siinä nyt pitäisi noin pahasti romahtaa ettei selviä normaalista elämästä. Nyt ap oikeasti hakemaan ulkopuolista apua, suru on nyt laukaissut masennuksen tms, normaalia tuollainen pitkäaikainen romahtaminen ei ole.
No sinun ukkosi olisi sentään mennyt työmatkalle.
Minun mieheni oli lähdössä 4 päivän ryyppyreissulle leville työkavereiden kanssa vaikka äitini teki kuolemaa.
Aika vaikeaa olisi ollut olla äidin kuolinvuoteen vierellä kun jonkun olisi pitänyt ne lapset ja kotikin hoitaa.
Äitini kuoli ja "leviviikonloppuna" mies joutuikin anopin hautajaisiin...