Millainen äiti "suojelee" lastaan avulta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen äiti joka ei halua lastensuojelua perheeseensä. Hämeen sanomissa hyvä juttu taas lasun toimista.

Niin että äiti ei vie lasta terapiaan, koska ei halua lastensuojelua perheeseensä? Mutta äitiä ei ilmeisesti sureta yhtään se, että hän pilaa lapsensa tulevaisuuden, kun lapsi ei saa tarvitsemaansa apua.

Jos se perhe saa lastensuojelun perheeseensä, sen avunsaannin puutteen lisäksi syntyy mittavat traumat kaikille. Sekö on sinusta parempi?

Kyllä se on parempi, koska lapsi saa vihdoin apua.

Normaali vanhempi huolehtii lapsestaan ja vie hänet terapiaan. Lastaan laiminlyövä vanhempi ymmärrettävästi pelkää lastensuojelua - ja aivan syystä. Kyllä lastensuojelun väliintulo on tuollaisessa tilanteessa aiheellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen äiti joka ei halua lastensuojelua perheeseensä. Hämeen sanomissa hyvä juttu taas lasun toimista.

Niin että äiti ei vie lasta terapiaan, koska ei halua lastensuojelua perheeseensä? Mutta äitiä ei ilmeisesti sureta yhtään se, että hän pilaa lapsensa tulevaisuuden, kun lapsi ei saa tarvitsemaansa apua.

Jos se perhe saa lastensuojelun perheeseensä, sen avunsaannin puutteen lisäksi syntyy mittavat traumat kaikille. Sekö on sinusta parempi?

Kyllä se on parempi, koska lapsi saa vihdoin apua.

Normaali vanhempi huolehtii lapsestaan ja vie hänet terapiaan. Lastaan laiminlyövä vanhempi ymmärrettävästi pelkää lastensuojelua - ja aivan syystä. Kyllä lastensuojelun väliintulo on tuollaisessa tilanteessa aiheellinen.

Ei lastensuojelu ketään auta. Miten tyhmä oikein olet?

Täytyy aina olla oikeassa. Se paras äiti. Vanhemmuus ei ole mikään kilpailu/egon kasvattaja. Lapset tärkein asia.

Joskus se ylpeys/ylimielisyys pitää niellä ja hyväksyä se, ettei avun vastaanottaminen ole heikkoutta.

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

Meillä myös väläyteltiin diagnoosiksi selektiivistä mutismia, kun lapsi ei puhunut päiväkodissa. Hän näki niin ikään painajaisia ja huusi unissaan hoitajan nimeä ja "ei, ei, lopeta". Päiväkodissa hän odotti pitkään portilla, milloin tulisin hakemaan ja voi sitä riemua, kun tulin. Missään muualla lapsella ei ollut ongelmia puhua. Päiväkodin mielestä neuvolassa ei havaita ongelmia, vaan he ovat oikeassa ja lapselle pitää saada mutismidiagnoosi ja avustaja.

Lapsen painajaiset ja muu ahdistus johtivat siihen, että vaihdoimme hänet toiseen päiväkotiin. Pari viikkoa hän oli ujostellut, sen jälkeen puhui ja keskusteli kaikkien kanssa ilman mitään ongelmia. Häntä kehuttiin sosiaalisesti taidokkaaksi, huumorintajuiseksi auringoksi, joka valaisee kaikkien päivän. Sellainen mutismi se. Luoja tietää, mitä ekassa päiväkodissa oli tapahtunut. Jotain pahaa se kuitenkin oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Meillä lapsi oli juuri sellainen että ei puhunut päiväkodissa 2kk kun aloitti uudessa ryhmässä, ei saanut oyydettyä ruokaa lisää tms tai kertoa että on vessahätä.

Otettiin kuvakortit avuksi ruokatilanteisiin ja vähitellen osoittamalla maitoa/leipää jne rupesi puhumaan, kortteja käytettiin myös muulloin vaikeussa tilanteissa kuten pukiessa.

Meni 3kk lisää ja vähitellen lapsi sopeutui ryhmään ja aikuisiin ja puhuu päiväkodissa , ei melkein välillä jaksa kuunnella muitakaan.

Eli ne kuvakortit toimii, ja auttavat lasta.

Lapsi oli 3v aloittaessaan ryhmässä.

Kotona tai muille ei ollut ongelmaa puhua muille aikuisille.

Eli kyllä siellä päiväkodissa voi olla(ja on) ammattilaisia, ei vain kpäitä.

Minun kuopukseni on hitaasti lämpiävä. Tarkkailija.

Ei hän ole koskaan tarvinnut mitään "terapeuttista otetta" tai kortteja. Ihan vaan se että hänet hyväksytään NORMAALIKSI LAPSEKSI juuri sellaisena kuin hän on on kaikkein paras ja tärkein ja oikein lähestymistapa.

Nykyään vain on jokin ihmeellinen millin marginaali normaalille ja pienikin kupru suuntaan tai toiseen kasvavassa lapsessa aiheuttaa tämän HUOLEN.

Nyt hän on jo lukiossa, pääsi sinne 9,8 keskiarvolla - vaikka eskarissa kokematon opettaja mm piti häntä jälkeenjääneenä. On myös saanut useita hymypatsaita, koska hiljaisesta luonteestaan huolimatta on sosiaalisesti hyvin taitava, luotettava ja rakentava.

Tämä viesti kuvaa hyvin tätä avun torjuvaa asennetta. Ei niiden korttien tarkoitus ole herran jestas osoittaa lasta kyvyttömäksi tai epänormaaliksi vaan auttaa häntä kommunikoimaan hoitajien kanssa! Hoitajat uskovat kyllä, että lapsi puhuu kotona, mutta jotenkin siellä päiväkodissakin pitäisi saada selvyys esim siihen, onko lapsi saanut tarpeeksi ruokaa, onko vessahätä jne. Me kortithan nimenomaan ovat lapsen hyväksymistä sellsisenaan: se on ihan ok, jos ei halua tai uskalla puhua, silloin voi kertoa asian tai tarpeen korttia näyttämällä.

Ylläoleva viesti osoittaa a) kummallisen tarpeen hakea lapsista vikoja b) kortit turhiksi.

Niin että ihan ok, että lapsi jää vaikka nälkäiseksi, jos ei ole mitään keinoa pyytää lisää ruokaa?

Kannattaa tutustua päiväkotien henkilöstömitoitukseen. Ei siellä ole jokaista lasta kohti yhtä hoitajaa huolehtimaan koko työaikaansa vain sen yhden lapsen tarpeistaan. Jos ei ole keinoa kommunikoida, jotkut puhumattoman lapsen tarpeet jäävät sitten kaikista yrityksistä huolimatta täyttämättä, koska sen hoitajan pitää auttaa myös muita lapsia, jotka tulevat apua pyytämään.

Missä jää nälkäiseksi? Lapsethan ottaa itse ruokansa. Ja kyllä se lapsi osaa tyhjän lautasensa kanssa mennä sen ruokavadin eteen ja ojentaa sen lautasen.

Siihen ei tarvitse tätin mutu-tiaknoosia eikä korttiterapointia.

Mutisti-lapsi ei välttämättä pysty menemään oma-alotteisesti pyytämään ruokaa. Itse en pystynyt. Olin itse mutisti-lapsi