Lue keskustelun säännöt.
Millainen äiti "suojelee" lastaan avulta
18.10.2020 |
Luulin että nämä tällaiset ovat urbaanilegendaa. Ja se lyökin sitten ällikällä, kun tällaisen lapsenpuolustajaäidin kohtaa.
Kun äiti puolustaa lastaan niin, ettei salli lapselleen ammattiapua tai erityisopetusta tai kavereita, niin mistä tällaiset äidit tulevat? Ja mikä hemmetti niitä vaivaa?
Kommentit (125)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tullut sekopäinen ketju tästä. Sohaisikohan aloitus monen kommentoijan herkkiin pisteisiin, kun varsin paljon vainoharhaa ja vihamielisyyttä on vastauksissa.
Minun kertomani asiat ovat juuri kuten olen kertonut. Aloituksessa ja viestissä 3 olen kertonut tilanteesta. Ja kun sanon, että tiedän perheen tilanteesta poikkeuksellisen paljon, niin asia on todella niin.
Ketjussa näkyvät sekoilut ja reaktiot vastaavat kyllä hyvin tuon perheenkin reaktioita. Ehkä otsikko veti vastaavia lapsen oikeuksien puolustajia puoleensa.
Hyvä ketju tämä on kaikessa omituisuudessaan ollut.
Ap
Ethän sä ole edelleenkään kertonut yhtään mitään niistä keksimistäsi ongelmista. Tiedoksi, että ne on ne hoitajat jotka ne tuentarpeet arvioi, ei vanhemmat itse. Vanhempi voi arvella lapsestaan ihan mitä vaan, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan niin.
Vastasin tähän, että juuri näin, mutta jostain syystä vastaukseni on poistettu.
Kun lapsen hoitotaho on todennut tuen tarpeen, terapian tarpeen tai vaikka lisätutkimusten tarpeen, niin äiti tai vanhemmat voivat päättää jättää allekirjoittamatta tuentarpeen paperit tai he voivat päättää olla viemättä lastaan terapiaan.
Kuvittelevat varmaankin toimivansa lapsen parhaaksi, vaikka todellisuudessa lapsi jää ilman tarpeellista apua. Tällaista vanhemmuutta on vaikea ymmärtää.
Ap
En tiedä mitä "apua" tarkoittaa, mutta monet ns "avut" ei "auta" oikeasti yhtään. Kuormittavat ja leimaavat vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se on jalo ajatus että ihmiset ovat perusrehellisisä, ja niin edelleen. Se vain sivusta seuranneena ja monen muun todistamana ei läheskään aina toteudu. "meidän pitäsi taas keksiä tohonkin jotain kun tuli huutoa",esimerkiksi.
Jep. Lapset huutaa ja aikuisetkin joskus, mitä sitten?
Keksiä mihin mitä, kun tuli huutoa? Ei kukaan kysy, tuliko nyt huudettua. Todennäköisesti kyseessä on joku uhmaikäisen kiukutteluun hetkellisesti väsähtäneen, ei kovin vakava puuskahdus.
Tässä se taas nähdään, että kannattaa itse pitää se suu kiinni, kun ongelmaa ei kuitenkaan ole, niin ei tule niitä ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tullut sekopäinen ketju tästä. Sohaisikohan aloitus monen kommentoijan herkkiin pisteisiin, kun varsin paljon vainoharhaa ja vihamielisyyttä on vastauksissa.
Minun kertomani asiat ovat juuri kuten olen kertonut. Aloituksessa ja viestissä 3 olen kertonut tilanteesta. Ja kun sanon, että tiedän perheen tilanteesta poikkeuksellisen paljon, niin asia on todella niin.
Ketjussa näkyvät sekoilut ja reaktiot vastaavat kyllä hyvin tuon perheenkin reaktioita. Ehkä otsikko veti vastaavia lapsen oikeuksien puolustajia puoleensa.
Hyvä ketju tämä on kaikessa omituisuudessaan ollut.
Ap
Ethän sä ole edelleenkään kertonut yhtään mitään niistä keksimistäsi ongelmista. Tiedoksi, että ne on ne hoitajat jotka ne tuentarpeet arvioi, ei vanhemmat itse. Vanhempi voi arvella lapsestaan ihan mitä vaan, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan niin.
Vastasin tähän, että juuri näin, mutta jostain syystä vastaukseni on poistettu.
Kun lapsen hoitotaho on todennut tuen tarpeen, terapian tarpeen tai vaikka lisätutkimusten tarpeen, niin äiti tai vanhemmat voivat päättää jättää allekirjoittamatta tuentarpeen paperit tai he voivat päättää olla viemättä lastaan terapiaan.
Kuvittelevat varmaankin toimivansa lapsen parhaaksi, vaikka todellisuudessa lapsi jää ilman tarpeellista apua. Tällaista vanhemmuutta on vaikea ymmärtää.
Ap
En usko sinua. Ei tuollaista olekaan tai lasuhan siitä tulee. Asutko täällä netissä, kun heti vastasit?
Näitä on aika paljonkin ja joskus näitä lasuilla selvitellään. Ei ne meitäkään yleensä usko. t: sossu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tullut sekopäinen ketju tästä. Sohaisikohan aloitus monen kommentoijan herkkiin pisteisiin, kun varsin paljon vainoharhaa ja vihamielisyyttä on vastauksissa.
Minun kertomani asiat ovat juuri kuten olen kertonut. Aloituksessa ja viestissä 3 olen kertonut tilanteesta. Ja kun sanon, että tiedän perheen tilanteesta poikkeuksellisen paljon, niin asia on todella niin.
Ketjussa näkyvät sekoilut ja reaktiot vastaavat kyllä hyvin tuon perheenkin reaktioita. Ehkä otsikko veti vastaavia lapsen oikeuksien puolustajia puoleensa.
Hyvä ketju tämä on kaikessa omituisuudessaan ollut.
Ap
Ethän sä ole edelleenkään kertonut yhtään mitään niistä keksimistäsi ongelmista. Tiedoksi, että ne on ne hoitajat jotka ne tuentarpeet arvioi, ei vanhemmat itse. Vanhempi voi arvella lapsestaan ihan mitä vaan, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan niin.
Vastasin tähän, että juuri näin, mutta jostain syystä vastaukseni on poistettu.
Kun lapsen hoitotaho on todennut tuen tarpeen, terapian tarpeen tai vaikka lisätutkimusten tarpeen, niin äiti tai vanhemmat voivat päättää jättää allekirjoittamatta tuentarpeen paperit tai he voivat päättää olla viemättä lastaan terapiaan.
Kuvittelevat varmaankin toimivansa lapsen parhaaksi, vaikka todellisuudessa lapsi jää ilman tarpeellista apua. Tällaista vanhemmuutta on vaikea ymmärtää.
Ap
Mistäs sinä skitsofreenikko tällaista olet päätellyt. Äänen sävystäkö? Huh mikä hullu..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa tullut sekopäinen ketju tästä. Sohaisikohan aloitus monen kommentoijan herkkiin pisteisiin, kun varsin paljon vainoharhaa ja vihamielisyyttä on vastauksissa.
Minun kertomani asiat ovat juuri kuten olen kertonut. Aloituksessa ja viestissä 3 olen kertonut tilanteesta. Ja kun sanon, että tiedän perheen tilanteesta poikkeuksellisen paljon, niin asia on todella niin.
Ketjussa näkyvät sekoilut ja reaktiot vastaavat kyllä hyvin tuon perheenkin reaktioita. Ehkä otsikko veti vastaavia lapsen oikeuksien puolustajia puoleensa.
Hyvä ketju tämä on kaikessa omituisuudessaan ollut.
Ap
Ethän sä ole edelleenkään kertonut yhtään mitään niistä keksimistäsi ongelmista. Tiedoksi, että ne on ne hoitajat jotka ne tuentarpeet arvioi, ei vanhemmat itse. Vanhempi voi arvella lapsestaan ihan mitä vaan, mutta se ei välttämättä ole ollenkaan niin.
Vastasin tähän, että juuri näin, mutta jostain syystä vastaukseni on poistettu.
Kun lapsen hoitotaho on todennut tuen tarpeen, terapian tarpeen tai vaikka lisätutkimusten tarpeen, niin äiti tai vanhemmat voivat päättää jättää allekirjoittamatta tuentarpeen paperit tai he voivat päättää olla viemättä lastaan terapiaan.
Kuvittelevat varmaankin toimivansa lapsen parhaaksi, vaikka todellisuudessa lapsi jää ilman tarpeellista apua. Tällaista vanhemmuutta on vaikea ymmärtää.
Ap
En usko sinua. Ei tuollaista olekaan tai lasuhan siitä tulee. Asutko täällä netissä, kun heti vastasit?
Näitä on aika paljonkin ja joskus näitä lasuilla selvitellään. Ei ne meitäkään yleensä usko. t: sossu
Niin. Siis sinun tehtäväsi lastensuojelussa ei suinkaan ole huutaa asiakkaan vanhemmille ja sitten väittää ettei nämä kuuntele. Sinun tehtäväsi on selvittää se asiakkaan tilanne ja KUUNNELLA niitä asiakkaan vanhempia.
Kummasti vaan asenne on jo lähtökohtaisesti hutkien se, että vanhemmat on aina väärässä ja paskoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.
On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.
Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.
Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.
Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.
Meillä lapsi oli juuri sellainen että ei puhunut päiväkodissa 2kk kun aloitti uudessa ryhmässä, ei saanut oyydettyä ruokaa lisää tms tai kertoa että on vessahätä.
Otettiin kuvakortit avuksi ruokatilanteisiin ja vähitellen osoittamalla maitoa/leipää jne rupesi puhumaan, kortteja käytettiin myös muulloin vaikeussa tilanteissa kuten pukiessa.
Meni 3kk lisää ja vähitellen lapsi sopeutui ryhmään ja aikuisiin ja puhuu päiväkodissa , ei melkein välillä jaksa kuunnella muitakaan.
Eli ne kuvakortit toimii, ja auttavat lasta.
Lapsi oli 3v aloittaessaan ryhmässä.
Kotona tai muille ei ollut ongelmaa puhua muille aikuisille.
Eli kyllä siellä päiväkodissa voi olla(ja on) ammattilaisia, ei vain kpäitä.
Vierailija kirjoitti:
Tulee vähän oma äitini mieleen. Hän on sanonut, että on aina minun puolellani ja tukena yms, mutta tämä ei pidä siinä mielessä paikkaansa, koska tiedän hänen kantansa esim mielenterveysongelmiin ja muuhun "heikkouteen" eli jos tarvisinkin apua niiden osalta niin äidilleni olisi vaan häpeäksi jos paljastuisi minun kuuluvan tuohon joukkoon. Hän on tavallaan jättänyt jo hyvin nuorena minut selviämään itse kiusaamisesta ja ahdistuksesta ja nyt sitten pitää itseään sellaisena joka mukamas on aina minun puolellani. En silti halua arvostella ja ikävä kirjoittaa näin, mutta totuus on tämä. Isälläni vähän sama linja. He ajattelevat tavallaan niin, että jos olen tehnyt niin kuin he tahtovat tai ollut muuten se hyvä ja menestynyt niin kaikki on hyvin, mutta jos näin ei ole ja olenkin heikko niin en sitten ansaitse apua.
Jotenkin vähän pelottavakin ajatus, että heillä niin erilainen kuva itsestään ja heidän apunsa on mieluummin sitä, että arvostellaan toista ja vaaditaan kestämään kaiken ja pärjäämään niin kuin he. Ovat siis oikeasti sitä mieltä, että ovat suuri tuki minulle, vaikka itse mietin päivittäin ettei heille voi puhua kunnolla mistään ja eivät tunne minua. Olen tosin vielä aika nuori, mutta ongelmia on ollut ja tulee heidän kanssaan olemaan. Ei ole mukavaa jos pitää esittää erilaista ja ei voi olla oma itsensä edes niiden lähimpien ihmisten seurassa. Asiat, kun voisivat olla paljon helpompiakin varsinkin nykyisin, kun avoimesti puhutaan asioista ja ongelmistaan voi kertoa ( esim julkkikset). Tosin meillä ne ovat vieläkin tabu ja vaikea asia. Uskon näidenkin asioiden liittyvän aloitukseen eli ehkä vanhempi ei vaan pysty myöntämään lapsessa olevan jotain "heikkouksia" tai muuten omaa negatiivisen ajattelun. Ehkä ajattelee, ettei meidän perheessä voi olla ongelmia.
Itse samantyyppisen tyttären äitinä sanon että puhu vanhemmillesi, puhu, puhu vain. Oma tyttäreni ajatteli kuin sinä, ja hän oli käsittämättömän väärässä. En halua että sinulle käy samoin!
Meidän väliset "ongelmat" ratkesivat kun tytär huusi puhelimessa kaikki mitä minä olin hänen mielestään tehnyt väärin, ja miten olin paska ja huono mutsi ollut. Kyseessä oli aika iso joukko väärinkäsityksiä, tyttären mieleen jääneitä lauseita, jotka hän oli päässään pyöritellyt muuksi. Minun kykenemättömyyttäni huomata mikä lasta loukkasi. Lapseni myös luuli etten pidä hänestä heikkouksineen, miten väärässä hän olikaan. Minä olin hyvilläni kun vyyhti aukesi. Jossain vaiheessa hänellä oli syntynyt epäluottamus minua kohtaan, ja peilasi kaikkea sanomoaani tuohon epäluottamuksen tunteeseen, eli suoraan käänsi kaiken mitä puhuin noiden silmälasiensa läpi negatiiviseksi, ja häntä moittivaksi.
On ihanaa kun nykyään hän sanoo heti puhelimessa(näemme harvoin koska hän asuu muualla) että tarkoitatko että teen nyt väärin, johon minä pääsen heti korjaamaan että en ajattele, olen vain eri mieltä, tai että antteeksi jos sait sen käsityksen, tarkoitin muuta.
Kaikki apu hänelle hoidettiin minun puolestani silloin kun hän apua tarvitsi, mutta häne ei ollut valmis ottamaan mitään vastaan. Lopulta peliin puuttui yksi sun toinenkin taho, ja hänet mm sijoitettiin, josta hän myös syytti minua, vaikka en voinut sille asialle enää mitään siinä vaiheessa. Nyttemmin hän on lukenut lasutekstit, ja sanoi ettei niistä halua sanoa mitään muuta minulle kuin että anteeksi. Sanoin etten tarvitse anteeksipyyntöä, meillähän on kaikki nyt hyvin.
Sano siis niille vanhemmillesi ettet koe voivasi olla heidän seurassaan oma itsesi. Kerro kaikki nuo. Saattaa olla että järkyttyvät syvästi, silllä heillä on ihan toinen kanta asiaan. Sitten pääsette toivottavasti keskusteluyhteyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selektiivisten mutistien vanhemmat, oletteko koittaneet videoida lapsenne juttelua kotona ja näyttää sitten näille tarhatäteille tai opettajille miten lapsi puhuu kyllä kotona?
Ei sitä tarvitse mitenkään todistaa, riittää kun sanoo.
Meillä lapsi ei sanonut sanaakaan 3-vuotistarkastuksrssa neuvolassa, mutta hoitaja uskoi kun tiesi että oli jo 30 sanaa puhunut 1,5 vuotiaana joten puheen tuotossa ja ymmärryksessä ei ongelmaa.
Sitten jos taas vanhempi valehtelee että lapsi puhuu vaikka ei tee niin, se on eri asia, mutta silloin on jo vanhemman päässä vikaa jos ei hae yli 2 vuotiaalle apua siinä vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.
Nyt kuulostaa siltä että olet aloituksen vanhempi. Siis ei ne mitään erityisapua siellä saa tosiaan antaa ilman sinun suostumustasi, ja ilmeisesti ovat tuoneet esille diagnoosin miksi lapsi ei käyttäydy päiväkodissa normaalisti sekä ehdottaneet mitä haluaisivay kokeilla tilanteen helpottamiseksi, ja sinäkin leimaat tädit mänteiksi?
Ihmeellistä, että koko päiväkotiryhmä on täynnä mutisteja, koska kun vein lapsen päiväkotiin, kukaan lapsista ei koskaan puhunut mitään. Eikö silloin työntekijä kaipaa jotain työnohjausta siihen, miten lasten kanssa ollaan. Vika ei silloin todellakaan ole lapsissa vaan aikuisissa.
Nyt taitaa vika olla siellä sinun päässäsi. En usko hetkeäkään, että koko lapsiryhmä olisi täynnä mutisteja päiväkodin huonon henkilökunnan vuoksi. Todella vääristynyt ajatusmaailma sinulla, hanki itsellesi apua, todennäköisesti lapsesikin asiat kohenevat samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.
Nyt kuulostaa siltä että olet aloituksen vanhempi. Siis ei ne mitään erityisapua siellä saa tosiaan antaa ilman sinun suostumustasi, ja ilmeisesti ovat tuoneet esille diagnoosin miksi lapsi ei käyttäydy päiväkodissa normaalisti sekä ehdottaneet mitä haluaisivay kokeilla tilanteen helpottamiseksi, ja sinäkin leimaat tädit mänteiksi?
En ole aimempi, mutta samantapaisessa tilanteessa ollut itsekin.
Ujo lapsi oli kyseessä ja päiväkodin suhtautuminen oli välittömästi se, että nyt on saatava lapselle apua kun pieni lapsi ei puhu välittömästi vieraassa ympäristössä. Puhui kuitenkin normaalisti kotona, sekä aiemmin perhepäivähoitajalla vaikka alkuun oli ujo sielläkin jne.
Ymmärrän, että apu on joskus tarpeen. Mutta myös sen, että välillä on hukassa myös se mikä on "normaalia" ja että erilaisista "tukitoimenpiteistä" voi olla myös haittaa silloin kun niille ei ole vahvoja perusteita.
Olen itse eläväesimerkki lapsesta, josta yritettiin koko lapsuus etsiä jotain "vikaa" ja jota "autettiin" monin eri tavoin. Vahinko, ettei kukaan aikuisista oikestaan koskaan kuunnellut silloin ja että olen vahvasti kokenut saamani avun olleen lievimmillään tarpeetonta ja pahimmillaan vahingollista.
Näinkin voi käydä. Ihminen on epätäydellinen ja erehtyväinen, myös lapsi. Joskus pitää antaa aikaa ja tutustua ja ohjata ajan kanssa, ei työntää ongelmaksi kokemaansa lasta jonkun muun riesaksi, siksi ettei itse osaa suhtautua asiaan. Perfektionisti ja odotukset "normaalista" ovat todella vahingollisia, minusta tuntuu että lapsilta odotetaan nykyään helposti liikaa. Jotkut vaan kypsyvät hitaammin, olematta silti sairaita ja erityisavun tarpeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.
On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.
Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.
Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.
Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.
Meillä lapsi oli juuri sellainen että ei puhunut päiväkodissa 2kk kun aloitti uudessa ryhmässä, ei saanut oyydettyä ruokaa lisää tms tai kertoa että on vessahätä.
Otettiin kuvakortit avuksi ruokatilanteisiin ja vähitellen osoittamalla maitoa/leipää jne rupesi puhumaan, kortteja käytettiin myös muulloin vaikeussa tilanteissa kuten pukiessa.
Meni 3kk lisää ja vähitellen lapsi sopeutui ryhmään ja aikuisiin ja puhuu päiväkodissa , ei melkein välillä jaksa kuunnella muitakaan.
Eli ne kuvakortit toimii, ja auttavat lasta.
Lapsi oli 3v aloittaessaan ryhmässä.
Kotona tai muille ei ollut ongelmaa puhua muille aikuisille.
Eli kyllä siellä päiväkodissa voi olla(ja on) ammattilaisia, ei vain kpäitä.
Minun kuopukseni on hitaasti lämpiävä. Tarkkailija.
Ei hän ole koskaan tarvinnut mitään "terapeuttista otetta" tai kortteja. Ihan vaan se että hänet hyväksytään NORMAALIKSI LAPSEKSI juuri sellaisena kuin hän on on kaikkein paras ja tärkein ja oikein lähestymistapa.
Nykyään vain on jokin ihmeellinen millin marginaali normaalille ja pienikin kupru suuntaan tai toiseen kasvavassa lapsessa aiheuttaa tämän HUOLEN.
Nyt hän on jo lukiossa, pääsi sinne 9,8 keskiarvolla - vaikka eskarissa kokematon opettaja mm piti häntä jälkeenjääneenä. On myös saanut useita hymypatsaita, koska hiljaisesta luonteestaan huolimatta on sosiaalisesti hyvin taitava, luotettava ja rakentava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos perheessä on päihdeongelmia ja mielenterveysongelmia perhe mieluiten eristäytyy omiin oloihinsa "suojelemaan" tosiaan kaikelta pahalta (=avulta).
Satunnainen huudahtaminen ei ole mitään tällaiseen verrattuna, mitä itse en ole harrastanut, mutta ymmärtäähän sen, jos lapsia on monta:
(Taas paloi pinna lasten kanssa, ja omatunto kolkuttaa. Aina raivostumista ei voi välttää, mutta sen voi kääntää opiksi.)
"Teemme lasten kanssa lähtöä ulos kodin eteisessä. Kolmevuotias esikoiseni on taistellut pukemista vastaan ikuisuuden, sätkii lattialla ja parkuu pää punaisena. Tyhmät kengät! En laita! Älä puhu äiti! Kuopukseni, muutaman kuukauden ikäinen vauva, liittyy kuoroon itkemällä vaativasti.
Minua ärsyttää ja kiukuttaa. Olen nukkunut huonosti enkä jaksaisi sietää uhmaikäisen kiukuttelua yhtään enempää. Pinna palaa. Hiton kakarat! Riuhtaisen kengän esikoisen kädestä ja heitän sen nurkkaan.
– Saakeli, älä sitten pue, miten voi olla noin vaikeeta! Äiti lähtee ulos ja sä jäät yksin kotiin! Ja ole sinäkin siinä hiljaa, karjun ensin esikoiselle ja sitten vauvalle. Lapset katsovat kauhistuneina – ja alkavat parkua kahta lujempaa."
Vierailija kirjoitti:
Jos perheessä on päihdeongelmia ja mielenterveysongelmia perhe mieluiten eristäytyy omiin oloihinsa "suojelemaan" tosiaan kaikelta pahalta (=avulta).
Eli kylässä ei käy edes lapsen kavereita.
Eristäytyy? Eli ei käy lomamatkoilla, ei käy ihmisiä kylässä, ei käydä ihmisillä kylässä? Tiedätkö että tuosta sun toiminnasta voi saada vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Jossain kohtaa mennään sen rajan yli, että joudut vastuuseen tästä kaikesta, jos ei tämä lopu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jo pitkään on ollut somessa "tapa" että väännetään jokin aloitus joka kerää samanmielisiä kommentteja, eli polarisaatiolla paisutetaan asiaan ja annetaan kuva tiettu kuva muidenkin kommentoijien puolelta, oli lähipiiristä tai ei.
silloin ollaa hyvin kakana mistään subjektiivisesta "puuttumisesta" johonkin häiriötekijään, kun häiriötilanteet sen kun jatkuu ja mami senkn antaa lisää köyttäja heittää nk. bensaa liekkeihin. Siinä tekee tuhoa itsensä lisäski sille jota ei kykene kasvattamaan. Ja toisaalta saa vielä sivullisten kannanotot niskaan.
Tarkoitatko nyt tällä sitä, että ap kirjoittikin vain itsestään (ns. "kysyi kaverinsa puolesta")? Miksi joku ajattelisi niin kierosti? Itse oletan, että ihmiset ovat perusrehellisiä ja -hyväntahtoisia. Itse en ainakaan ole koskaan toiminut noin kierosti. Jos kysyn neuvoja omaan tilanteeseeni, niin kirjoitan siinä itsestäni.
Tosin mikään noista syytöksistä ei osu minuun (oma lapseni ei ole mutisti, enkä ole tatuoitu ja olen raitiskin ja olen aina ollutkin) ja lähinnä ihmettelen tällaista ketjua
Ai miksi joku tekisi niin? Syitä on monia. Esim. se että on tunnettua että käydään ensimmäiseksi henkilöön kiinni. Esiintymällä toisena henkilönä etäännytetään oma itse näistä haukuista. Toinen syy on se, että jos joku tunnistaakin casen, niin eipä tiedä ainakaan että siitä kirjoittaa henkilö itse, vaan joku "lähipiiriläinen".
Mun äiti oli/on tuollainen. Hän tykkää elää mielummin pumpulissa. Maailmassa jossa kaikki on hyvin. Hän haluaa olla äiti jonka lapset voivat hyvin ja sitä hän halusi olla niin kovasti ettei suostunut näkemään ongelmia joiden keskellä elettiin. Esim. Minua kiusattiin koulussa ja se söi motivaatiota käydä koulussa. Minulla on myös adhd ja kipuoireyhtymä joka toi nekin hankaluuksia etenkin kun niiden olemassa oloa ei haluttu nähdä kenenkään toimesta.
Äiti kyllä auttoi kipujen kanssa, mutta lääkäriin ei menty, eikä siis vaadittu että kipujen syy selvitettäisiin. Oppimisvaikeuksiin opettaja ehdotti mukautettua, eikä sekään käynyt sillä äitini lapset eivät ole "tyhmiä".
Olen äitini kanssa samaa mieltä siitä ettemme ole "tyhmiä" , mutta jotain apua olisi täytynyt hakea tai edes ottaa vastaan, koska eihän ongelmat kieltämällä auttanut yhtään.
Minulla oli myös pienestä asti uniongelmia, mutta ei niitäkään hoidettu. Äiti kyllä teki noin muuten parhaansa että saisin nukuttua esim. Sain tulla viereen jos vaikka pelotti nukkua omassa sängyssä.
Olen antanut äidilleni anteeksi tuon liiallisen suorittamisen ja ongelmien lakaisun maton alle. Hän piti kaikesta huolimatta meistä hyvää huolta vaikka ollaankin moniongelmaisia mielenterveyspotilaita äidin väistelyn vuoksi. Pahemminkin voisi olla, jos äiti olisi enemmänkin meitä laiminlyönyt.
Niin. Kouluhan on pakollinen, päiväkoti ei ja kavereita voi lapselle hankki muutenkin, esim leikkipuistosta.