Millainen äiti "suojelee" lastaan avulta

Ap taitaa keskustella itsensä kanssa?

Kysymys ap:lle? Minkä ikäisestä lapsesta on kyse? Edelleenkin: oletko perhettä tai perhetuttu? Miten tiedät toisten asioita noin tarkkaan?

Mä en tunne ketään selektiivistä mutistia, mutta tämä ketju on ihan hiton outo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Minä voin kertoa, että olen koulutukseltani kasvatustieteen maisteri, psykologian opettaja ja erityispedagogiikkaakin lukenut aineopintojen verran yliopistossa eli tiedän, ettei lapseni ole mutisti. Jääräpää lapseni voi olla. Lähinnä kerroin tämän esimerkkinä siitä, miten pihalla "ammattilaiset" voivat olla. Ja saa alapeukuttaa, jos huvittaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän perheen asioista poikkeuksellisen paljon, ja se on oikeaa tietoa, ei kuulopuhetta tai minun subjektiivista tulkintaani.

En kuvaile toisten asioita tänne tarkemmin. Mutta moni sai aloituksesta hyvin kiinni millaisista ongelmista on kyse.

Ketju antaa minulle hyvin näkökulmaa. Kiitos asiallisille keskustelijoille siitä!

Ap

Eli et tiedä mitään.

No kyllä meillä on kokemus, että seiskan oppilaalle alettiin tykyttämään väkisin erityisopetusta. Erityisopetuksessa oppimistulokset eivät parantuneet ja lapsi jäi samalla paitsi kunnollisista matematiikantunneista. Kun erityisopetuksessa saattoi olla kerralla useita oppilaita eri aineista. Oppilas koki tämän eristämisen rangaistuksena.yläasteelle siirryttäessä erityisopetus lopetettiin meidän vanhempien vaatimuksesta, kun halusimme kuulla lapsemme mielipidettä. Siirtyessä normaaliinopetukseen, numerot nousivat.

Lopulta tulimme siihen tulokseen, että kun erityisopetusta järjestetään, on sinne pakko saada tietty määrä oppilaita. Miksi sinne valikoitui juuri meidän seiskan oppilas, ei koskaan selvinnyt. Nyt hän valmistuu kohta ammattiin ja matemaattiset kyvyt ovat kuulemma hyvät alalla tarvittavaan ongelmanratkaisuun.

Villi veikkaus: ap ei edes tunne sitä perhettä lainkaan, vaan kuvittelee omiaan. Menikö oikein? Mikä oli motiivisi kirjoittaa aloitus?

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

No jos on tosiaan niin, että puhuu normaalisti kaikille muille paitsi oman ryhmän tädeille, niin tädit ovat varmaankin väärässä diagnoosinsa kanssa ja aiheuttaneet itse sen, ettei lapsi puhu heille pelottavalla käytöksellään. Eli jos lapsesi todella puhuu normaalisti jopa tuntemattomille niin ei varmana ole mutismia.

Itse olin tuollainen mutismi lapsi, mutta ei sitä tajuttu, että tarvitsisin apua. Kuitattiin ujoutena ja että se lähtee kun ikää tulee. En siis oikeasti puhunut kenellekään muulle normaalilla tavalla kuin äidilleni ja siskoilleni.

Koulussa avasin suuni vain aivan pakon edessä eli jos opettaja tai joku muu kysyi jotain minulta. Ja silloinkin mahdollisimman lyhyesti. Usein sanoin, että en tiedä, jolloin minun tarvitsi puhua mahdollisimman vähän, vaikka olisinkin tiennyt.

Puhuminen ahdisti todella paljon ja en kyennyt puhumaan muiden kuullen normaalisti, juurikin vain vastaamaan kysymyksiin yksisanaisesti. En itse ikinä puhunut päikyssä tai koulussa oma-aloitteisesti mitään. Tästä johtuen minulla ei ollut kavereita ja kun ikää tuli lisää ahdistus vain lisääntyi, koska vanhemmalta lapselta ja teiniltä odotettiin jo puhetta ja tiettyä käytöstä, johon en puhumattomuuteni takia kyennyt.

Lukionkin onnistuin suorittamaan, vaikka olin kaikki päivät mykkänä koulussa :D. AMK:ta en pystynyt enää suorittamaan, koska ryhmätöitä oli paljon eli olisi pitänyt puhua ja olla kontaktissa toisiin. Lukiossa selvisin lintsaamalla osan ryhmätöistä ja ryhmätyöt eivät muutenkaan olleet niin isoja hommia, mitä AMK:ssa. Onneksi opiskeluterveydenhuolto otti minusta kopin AMK:n aikana ja pääsin sen kautta avun piiriin, kävin mm. Kelan tukemassa terapiassa 3 vuotta.

Tässä vain haluan sanoa, että jos lapsella on mutismi niin se apu siihen kannattaa ottaa vastaan. Elämäni olisi mennyt paljon paremmin, jos olisin saanut apua jo lapsena. Elämäni ja nuoruuteni on jäänyt tietyllä tapaa elämättä, koska en puhunut kenellekään, niin ei minulla ollut mitään ihmissuhteitakaan. Nyt aikuisiällä yritän opetella taitoja ja sosiaalista rohkeutta, mitä normaalit ihmiset opettelivat lapsena ja teininä. No onneksi sain apua sentään edes aikuisena.

"

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla."

nimenomaan.

Näitä on sitten sellaisia jotka käyttävät mielikuviensa ja ties mikä jatkeena omaa lastaan,pönkittääkseen omaa selvästi harhaistakin ajatusmaailmaa jostain kohteestaan.

Kun vielä vääntää ettei omaansa tarvitse seurata (vaan ravaa tiesmissä häiriköimässä)..

Äidin omat halut menevät sen edelle.

Kerrotko näistä haluista, että mitä ne ovat?

Anna kun arvaan, ei vastausta.. 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Omassa lapsuudessa ainakin oli puolueellisia opettajia (ei kaikki, mutta osa, ja yhdessä henkilössä saattoi olla narsistinkin vikaa, kun tarvitsi oman luokan oppilaista itselleen "hovin" pönkittämään omaa asemaansa/suosiotaan pidettynä opettajana, ja näitä oppilaita ilmeisesti suosi eniten) ja oli myös kiusaamista, mihin ei kunnolla puututtu. Nykyäänkin kiusaamista kuitenkin vielä esiintyy, ja ilmeisesti tänäkin päivänä voi olla vielä opettajiakin, jotka voivat kiusata (onhan näistäkin asioista ihan hiljattain puhuttu).

Eli eipäs yleistetä kuitenkaan, ettäkö kaikille ihmisille nyt niin hyvää kuitenkaan haluttaisiin/kaikkia niin hyvin kohdeltaisiin. Ja näin erityisherkkänä voisin sanoa, että omasta mielestä nykyaikakin tuntuu aika julmalta muutenkin välillä/ihmisillä on sellaiset asenteet, mitkä eivät ihan miellytä kuitenkaan/karmivat itseä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Omassa lapsuudessa ainakin oli puolueellisia opettajia (ei kaikki, mutta osa, ja yhdessä henkilössä saattoi olla narsistinkin vikaa, kun tarvitsi oman luokan oppilaista itselleen "hovin" pönkittämään omaa asemaansa/suosiotaan pidettynä opettajana, ja näitä oppilaita ilmeisesti suosi eniten) ja oli myös kiusaamista, mihin ei kunnolla puututtu. Nykyäänkin kiusaamista kuitenkin vielä esiintyy, ja ilmeisesti tänäkin päivänä voi olla vielä opettajiakin, jotka voivat kiusata (onhan näistäkin asioista ihan hiljattain puhuttu).

Eli eipäs yleistetä kuitenkaan, ettäkö kaikille ihmisille nyt niin hyvää kuitenkaan haluttaisiin/kaikkia niin hyvin kohdeltaisiin. Ja näin erityisherkkänä voisin sanoa, että omasta mielestä nykyaikakin tuntuu aika julmalta muutenkin välillä/ihmisillä on sellaiset asenteet, mitkä eivät ihan miellytä kuitenkaan/karmivat itseä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Omassa lapsuudessa ainakin oli puolueellisia opettajia (ei kaikki, mutta osa, ja yhdessä henkilössä saattoi olla narsistinkin vikaa, kun tarvitsi oman luokan oppilaista itselleen "hovin" pönkittämään omaa asemaansa/suosiotaan pidettynä opettajana, ja näitä oppilaita ilmeisesti suosi eniten) ja oli myös kiusaamista, mihin ei kunnolla puututtu. Nykyäänkin kiusaamista kuitenkin vielä esiintyy, ja ilmeisesti tänäkin päivänä voi olla vielä opettajiakin, jotka voivat kiusata (onhan näistäkin asioista ihan hiljattain puhuttu).

Eli eipäs yleistetä kuitenkaan, ettäkö kaikille ihmisille nyt niin hyvää kuitenkaan haluttaisiin/kaikkia niin hyvin kohdeltaisiin. Ja näin erityisherkkänä voisin sanoa, että omasta mielestä nykyaikakin tuntuu aika julmalta muutenkin välillä/ihmisillä on sellaiset asenteet, mitkä eivät ihan miellytä kuitenkaan/karmivat itseä.

Vierailija kirjoitti:

"

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla."

nimenomaan.

Näitä on sitten sellaisia jotka käyttävät mielikuviensa ja ties mikä jatkeena omaa lastaan,pönkittääkseen omaa selvästi harhaistakin ajatusmaailmaa jostain kohteestaan.

Kun vielä vääntää ettei omaansa tarvitse seurata (vaan ravaa tiesmissä häiriköimässä)..

Suomentaisko joku mulle tuo harhaisen ripulipaskan tuosta lopusta? Kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

On ihan tyypillistä, että selektiivinen mutisti puhuu kotona mutta ei vaikkapa koulussa. Toki tarha tai koulu on haastavampi paikka kuin koti. Se ei tarkoita, että henkilökunnassa sinänsä olisi jotain kamalaa vikaa.

Sinuna varoisin alkamasta kritisoida hoitajia ja opettajia lapsen kuullen. Valitettavasti on sellainen ilmiö, että vanhempi antaa kotona lapselle huomiota ja hyvää palautetta, kun tämä keksii lisää haukuttavaa opettajista.

Hoitajat ja opettajat eivät halua mitään pahaa teille. Kuvakortit voisivat auttaa lasta tarhapäivän aikana kommunikoinnissa, jos hän ei siellä pysty puhumaan. Varmasti hoitajat mieluummin soisivat, ettei kortteja tarvittaisi, koska helpompaa se niin on heillekin.

Vanhemmille voi olla hyvin vaikeaa hyväksyä, että lapsella on ongelmia kodin ulkopuolella. Näin voi kuitenkin olla.

Omassa lapsuudessa ainakin oli puolueellisia opettajia (ei kaikki, mutta osa, ja yhdessä henkilössä saattoi olla narsistinkin vikaa, kun tarvitsi oman luokan oppilaista itselleen "hovin" pönkittämään omaa asemaansa/suosiotaan pidettynä opettajana, ja näitä oppilaita ilmeisesti suosi eniten) ja oli myös kiusaamista, mihin ei kunnolla puututtu. Nykyäänkin kiusaamista kuitenkin vielä esiintyy, ja ilmeisesti tänäkin päivänä voi olla vielä opettajiakin, jotka voivat kiusata (onhan näistäkin asioista ihan hiljattain puhuttu).

Eli eipäs yleistetä kuitenkaan, ettäkö kaikille ihmisille nyt niin hyvää kuitenkaan haluttaisiin/kaikkia niin hyvin kohdeltaisiin. Ja näin erityisherkkänä voisin sanoa, että omasta mielestä nykyaikakin tuntuu aika julmalta muutenkin/välillä ihmisillä on sellaiset asenteet, mitkä eivät ihan miellytä kuitenkaan/karmivat itseä.

Oli lähetyksessä ongelmaa, joten nähtävästi lähti useampaan kertaan viesti...

Vierailija kirjoitti:

jo pitkään on ollut somessa "tapa" että väännetään jokin aloitus joka kerää samanmielisiä kommentteja, eli polarisaatiolla paisutetaan asiaan ja annetaan kuva tiettu kuva muidenkin kommentoijien puolelta, oli lähipiiristä tai ei.

silloin ollaa hyvin kakana mistään subjektiivisesta "puuttumisesta" johonkin häiriötekijään, kun häiriötilanteet sen kun jatkuu ja mami senkn antaa lisää köyttäja heittää nk. bensaa liekkeihin. Siinä tekee tuhoa itsensä lisäski sille jota ei kykene kasvattamaan. Ja toisaalta saa vielä sivullisten kannanotot niskaan.

En taaskaan ymmärtänyt sanaakaan. Huumeet ilmeisesti tehneet tuolle tehtävänsä.

Vierailija kirjoitti:

jo pitkään on ollut somessa "tapa" että väännetään jokin aloitus joka kerää samanmielisiä kommentteja, eli polarisaatiolla paisutetaan asiaan ja annetaan kuva tiettu kuva muidenkin kommentoijien puolelta, oli lähipiiristä tai ei.

silloin ollaa hyvin kakana mistään subjektiivisesta "puuttumisesta" johonkin häiriötekijään, kun häiriötilanteet sen kun jatkuu ja mami senkn antaa lisää köyttäja heittää nk. bensaa liekkeihin. Siinä tekee tuhoa itsensä lisäski sille jota ei kykene kasvattamaan. Ja toisaalta saa vielä sivullisten kannanotot niskaan.

Tarkoitatko nyt tällä sitä, että ap kirjoittikin vain itsestään (ns. "kysyi kaverinsa puolesta")? Miksi joku ajattelisi niin kierosti? Itse oletan, että ihmiset ovat perusrehellisiä ja -hyväntahtoisia. Itse en ainakaan ole koskaan toiminut noin kierosti. Jos kysyn neuvoja omaan tilanteeseeni, niin kirjoitan siinä itsestäni.

Tosin mikään noista syytöksistä ei osu minuun (oma lapseni ei ole mutisti, enkä ole tatuoitu ja olen raitiskin ja olen aina ollutkin) ja lähinnä ihmettelen tällaista ketjua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen suhtauduin ammattilaisiin luottaen, mutta nyt kun itselläni on lapsia, on krittinen suhtautuminen alkanut nousta. Oma lapseni puhui esim. 2-vuotiaana sujuvasti pitkiä lauseita, mutta päiväkodissa hän ei suostunut puhumaan hoitajille mitään. Kertoi kotona, että hoitajat huutavat hänelle. Kun vein lapsen kolmen muun 4-vuotiaan kanssa leikkimään. Kukaan lapsista ei puhunut toisilleen mitään. Eikö ole outoa, ettei neljä nelivuotiasta puhu toisilleen mitään, vaikka he näkivät toisiaan päivittäin ja olivat kavereita? Hoitajien mukaan vika oli lapsessani, vaikka hän muualla puhui sujuvasti. Selektiivinen mutismi oli diagnoosi ja lapsi tarvitsi kuulemma tähän puhumattomuuteensa erityistä tukea. Kuvakortteja ehdottivat siis lapselle, joka osaa puhua pitkiä lauseita. Minusta ne hoitajat olivat niin typeriä, että teki mieli itsenikin olla puhumatta. Eli lapseni joka puhuu kaupan kassalle, mummolle ja vaarille, naapureille, tuntemattomille vastaantulijoille pitkiä lauseita oli hoitajien mielestä mutisti ja tarvitsi apua. Ei käynyt mielessä, että ehkä he itse olivat täysiä kuspäitä, eikä lapsi puhu heille siksi. Tietyille eri hoitoryhmien tädeille lapsi puhui, mutta ei oman ryhmänsä hoitajille. Lapsi kertoi myös, että hän oli nähnyt pahaa unta päiväkodissa, koska oli kuullut päiväunien aikana hoitajien haukkuvan äitiä. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun puolustin lastani. Eli en luota ammattilaisiin sinisilmäisesti.

No jos on tosiaan niin, että puhuu normaalisti kaikille muille paitsi oman ryhmän tädeille, niin tädit ovat varmaankin väärässä diagnoosinsa kanssa ja aiheuttaneet itse sen, ettei lapsi puhu heille pelottavalla käytöksellään. Eli jos lapsesi todella puhuu normaalisti jopa tuntemattomille niin ei varmana ole mutismia.

Itse olin tuollainen mutismi lapsi, mutta ei sitä tajuttu, että tarvitsisin apua. Kuitattiin ujoutena ja että se lähtee kun ikää tulee. En siis oikeasti puhunut kenellekään muulle normaalilla tavalla kuin äidilleni ja siskoilleni.

Koulussa avasin suuni vain aivan pakon edessä eli jos opettaja tai joku muu kysyi jotain minulta. Ja silloinkin mahdollisimman lyhyesti. Usein sanoin, että en tiedä, jolloin minun tarvitsi puhua mahdollisimman vähän, vaikka olisinkin tiennyt.

Puhuminen ahdisti todella paljon ja en kyennyt puhumaan muiden kuullen normaalisti, juurikin vain vastaamaan kysymyksiin yksisanaisesti. En itse ikinä puhunut päikyssä tai koulussa oma-aloitteisesti mitään. Tästä johtuen minulla ei ollut kavereita ja kun ikää tuli lisää ahdistus vain lisääntyi, koska vanhemmalta lapselta ja teiniltä odotettiin jo puhetta ja tiettyä käytöstä, johon en puhumattomuuteni takia kyennyt.

Lukionkin onnistuin suorittamaan, vaikka olin kaikki päivät mykkänä koulussa :D. AMK:ta en pystynyt enää suorittamaan, koska ryhmätöitä oli paljon eli olisi pitänyt puhua ja olla kontaktissa toisiin. Lukiossa selvisin lintsaamalla osan ryhmätöistä ja ryhmätyöt eivät muutenkaan olleet niin isoja hommia, mitä AMK:ssa. Onneksi opiskeluterveydenhuolto otti minusta kopin AMK:n aikana ja pääsin sen kautta avun piiriin, kävin mm. Kelan tukemassa terapiassa 3 vuotta.

Tässä vain haluan sanoa, että jos lapsella on mutismi niin se apu siihen kannattaa ottaa vastaan. Elämäni olisi mennyt paljon paremmin, jos olisin saanut apua jo lapsena. Elämäni ja nuoruuteni on jäänyt tietyllä tapaa elämättä, koska en puhunut kenellekään, niin ei minulla ollut mitään ihmissuhteitakaan. Nyt aikuisiällä yritän opetella taitoja ja sosiaalista rohkeutta, mitä normaalit ihmiset opettelivat lapsena ja teininä. No onneksi sain apua sentään edes aikuisena.

Hyvä, että olet saanut apua. Tarkoitus ei ollut mitenkään loukata mutisteja. Mutta kuten kerroin, lapsi on oikein puhelias kotona, kaupassa, naapurin lapsille, mummolassa ja pulisee täysin tuntemattomillekin ja paljon. Puhuu myös päiväkodissa toisille hoitajille ja paljon. On erittäin puhelias ja ulospäinsuuntautunut. Olen siis itsekin kasvatusalan ammattilainen. Toki lapselleni voi näyttää kuvakortteja, mutta hän ymmärtää hyvin puheen ja vastaa oikein mielellään myös takaisin, jos vastapuoli on kiva ja ystävällinen. En vastusta apua, mutta turhia diagnooseja vastustan, silloin kun näen, että ne eivät pidä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

kuule, jos se on mainittua tuo loppuxyz, niin kannattaa tutustua kirjallisuuteen ja tutkimuksiin.

Käytät omaa lastasi oman harhaisen toimintasi jatkeena, ymmärrätkö? pidät huolta että tämä on jatkossa "omassa leirissäsi". tapaan, "meidän sellainen ei tee ikinä mitään, kaikki muut ovat jakomielitautisia"?

joillekin kaikki täytyy vääntää rautalangasta.

Ei kyllä vieläkään avaudu. On niin harhaista paskaa, ettei auta Google kääntäjäkään.. 😂

Vierailija kirjoitti:

kuule, jos se on mainittua tuo loppuxyz, niin kannattaa tutustua kirjallisuuteen ja tutkimuksiin.

Käytät omaa lastasi oman harhaisen toimintasi jatkeena, ymmärrätkö? pidät huolta että tämä on jatkossa "omassa leirissäsi". tapaan, "meidän sellainen ei tee ikinä mitään, kaikki muut ovat jakomielitautisia"?

joillekin kaikki täytyy vääntää rautalangasta.

Ei kyllä vieläkään avaudu. On niin harhaista paskaa, ettei auta Google kääntäjäkään.. 😂