Onko puolisosi kuollut, miten selvisit surusta?

Ap, suosittelen lukemaan esim. Enkeleitä hiuksissani kirjan tai vastaavia. Olosi paranee huomattavasti kun tiedät että rakkaallasi on asiat todella hyvin. Meidän täällä täytyy vaan oppia sietämään sitä tuskallista ikävää!

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:38"]

Kiitos sinulle kuka oletkin, itku tuli lukiessani viestiäsi. Olen saanut kutsun surusyhmään mutta kynnys sinne menoon on suuri. Olen 30+ ja mieheni oli kymmenen vuotta vanhempi. Kaipaan häntä niin että sieluun sattuu. Olen saanut tukea mutta olen silti surussani yksin. Suru on aina niin henkilökohtainen. Toivon todella että aika parantaa vaikka nyt ei siltä tunnu. Miksi toiset joutuvat lähtemään kesken elämänsä, se vain tuntuu niin väärältä ja kohtuuttomalta. Joskus vain tuntuu sille että elämä ei kanna, enkeleiltä olen pyytänyt voimia vaikka en tiedä onko niitä olemassa. Johonkin on vain pakko uskoa jotta jaksaa eteenpäin.

[/quote]

Rekisteröidy nuorten leskien keskustelupalstalle. Jos et jaksa itse kirjoittaa mitään, voit vain lukea muiden kirjoituksia. Meitä on siellä monia saman kokeneita. Ja monella paikkakunnalla on nuorten leskien ryhmiä ja muuta toimintaa, leffaa jne. Joskus on mukava käydä ulkona toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, he ymmärtävät. 

Usko minua, aika parantaa, ainakin helpottaa surua. Aikaa siihen menee, mutta aikaa sinulla on. Nyt vain keskityt peruselämiseen, pidät itsestäsi huolta ja teet sitä mitä jaksat ja haluat. 

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:38"]

Kiitos sinulle kuka oletkin, itku tuli lukiessani viestiäsi. Olen saanut kutsun surusyhmään mutta kynnys sinne menoon on suuri. Olen 30+ ja mieheni oli kymmenen vuotta vanhempi. Kaipaan häntä niin että sieluun sattuu. Olen saanut tukea mutta olen silti surussani yksin. Suru on aina niin henkilökohtainen. Toivon todella että aika parantaa vaikka nyt ei siltä tunnu. Miksi toiset joutuvat lähtemään kesken elämänsä, se vain tuntuu niin väärältä ja kohtuuttomalta. Joskus vain tuntuu sille että elämä ei kanna, enkeleiltä olen pyytänyt voimia vaikka en tiedä onko niitä olemassa. Johonkin on vain pakko uskoa jotta jaksaa eteenpäin.

[/quote]

Kunpa voisin auttaa jotenkin enemmän! Muistan edelleen kaiken niin elävästi - vaikka silloin sitä tunsikin olevansa ihan turta, kuin kaikki tunteet olisivat kuolleet - paitsi se raastavan tuskainen suru. Mieheni kuoleman vuosipäivä lähestyy tässä, ja vieläkin, yli kymmenen vuoden jälkeen kipu tuntuu sydämessä. 

t. 2

Kiitos tuesta, sitä tarvitsen nyt. Ystäväni eivät millään pysty samaistumaan tilanteeseeni vaikka ovatkin olleet surussani tukena ja arjessani läsnä. Osa heistä on myös jäänyt taka-alalle ikäänkuin pelkäisivät että" kuolema tarttuu", jyvät ovat erottuneet akanoista. Olen lukenut Lorna Byrnen kaikki kirjat niinkuin joku täällä suositteli enkeleitä hiuksissani-kirjaa. Olen saanut niistä kovasti lohtua mutta suru on silti valtavan suuri ja ikävä iso. Olen keskittynyt omaan jaksamiseeni ja elänyt päivän kerrallaan. Uskon ettei kukaan voi ymmärtää mitä ihminen käy läpi jollei ole itse kokenut tätä samaa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja elämä jatkuu kokoajan-kommentit ovat suorastaan loukkaavia vaikkakin ymmärrän että sanojiltaan hyvää tarkoittavia asioita. Se ei vaan mene niin. Ei mene, olen menettänyt puolet itsestäni. Puolet minusta on kuollut ja haudassa, rakkaani luona kokoajan. Ja osa minusta myös jää sinne ikuisiksi ajoiksi kunnes on aikani ja tapaan rakkaani jossain. Toivottavasti on olemassa vielä jotain kuoleman jälkeen. 

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:56"]

Kiitos tuesta, sitä tarvitsen nyt. Ystäväni eivät millään pysty samaistumaan tilanteeseeni vaikka ovatkin olleet surussani tukena ja arjessani läsnä. Osa heistä on myös jäänyt taka-alalle ikäänkuin pelkäisivät että" kuolema tarttuu", jyvät ovat erottuneet akanoista. Olen lukenut Lorna Byrnen kaikki kirjat niinkuin joku täällä suositteli enkeleitä hiuksissani-kirjaa. Olen saanut niistä kovasti lohtua mutta suru on silti valtavan suuri ja ikävä iso. Olen keskittynyt omaan jaksamiseeni ja elänyt päivän kerrallaan. Uskon ettei kukaan voi ymmärtää mitä ihminen käy läpi jollei ole itse kokenut tätä samaa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja elämä jatkuu kokoajan-kommentit ovat suorastaan loukkaavia vaikkakin ymmärrän että sanojiltaan hyvää tarkoittavia asioita. Se ei vaan mene niin. Ei mene, olen menettänyt puolet itsestäni. Puolet minusta on kuollut ja haudassa, rakkaani luona kokoajan. Ja osa minusta myös jää sinne ikuisiksi ajoiksi kunnes on aikani ja tapaan rakkaani jossain. Toivottavasti on olemassa vielä jotain kuoleman jälkeen. 

[/quote]

Tuttuja ajatuksia. Tuon elämä jatkuu -kommentin kestää kuulla toiselta leskeltä, mutta ei ulkopuoliselta. He eivät voi tietää, että se elämä loppui siihen puolison kuolemaan ja sen jälkeen pitää rakentaa koko oma elämä aivan alusta. Usein vielä pitää miettiä kuka minä oikein olen, mitä minä haluan elämältä, mihin suuntaan lähden. Se on pitkä tie ja usein läheisillä loppuu ymmärrys puolen vuoden jälkeen ja viimeistään vuoden jälkeen he kysyvät, että mitä sinä vielä suret. Mutta kun ulkopuoliset eivät ymmärrä katsoa pintaa syvemmälle. He näkevät vain se ulkokuoren, joka näyttää normaalilta. He eivät näe sitä surevaa sydäntä, eksyksissä olevaa ihmistä, joka yrittää löytää paikansa uudessa elämäntilanteessa. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:03"]

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:56"]

Kiitos tuesta, sitä tarvitsen nyt. Ystäväni eivät millään pysty samaistumaan tilanteeseeni vaikka ovatkin olleet surussani tukena ja arjessani läsnä. Osa heistä on myös jäänyt taka-alalle ikäänkuin pelkäisivät että" kuolema tarttuu", jyvät ovat erottuneet akanoista. Olen lukenut Lorna Byrnen kaikki kirjat niinkuin joku täällä suositteli enkeleitä hiuksissani-kirjaa. Olen saanut niistä kovasti lohtua mutta suru on silti valtavan suuri ja ikävä iso. Olen keskittynyt omaan jaksamiseeni ja elänyt päivän kerrallaan. Uskon ettei kukaan voi ymmärtää mitä ihminen käy läpi jollei ole itse kokenut tätä samaa. Ota itseäsi niskasta kiinni ja elämä jatkuu kokoajan-kommentit ovat suorastaan loukkaavia vaikkakin ymmärrän että sanojiltaan hyvää tarkoittavia asioita. Se ei vaan mene niin. Ei mene, olen menettänyt puolet itsestäni. Puolet minusta on kuollut ja haudassa, rakkaani luona kokoajan. Ja osa minusta myös jää sinne ikuisiksi ajoiksi kunnes on aikani ja tapaan rakkaani jossain. Toivottavasti on olemassa vielä jotain kuoleman jälkeen. 

[/quote]

Tuttuja ajatuksia. Tuon elämä jatkuu -kommentin kestää kuulla toiselta leskeltä, mutta ei ulkopuoliselta. He eivät voi tietää, että se elämä loppui siihen puolison kuolemaan ja sen jälkeen pitää rakentaa koko oma elämä aivan alusta. Usein vielä pitää miettiä kuka minä oikein olen, mitä minä haluan elämältä, mihin suuntaan lähden. Se on pitkä tie ja usein läheisillä loppuu ymmärrys puolen vuoden jälkeen ja viimeistään vuoden jälkeen he kysyvät, että mitä sinä vielä suret. Mutta kun ulkopuoliset eivät ymmärrä katsoa pintaa syvemmälle. He näkevät vain se ulkokuoren, joka näyttää normaalilta. He eivät näe sitä surevaa sydäntä, eksyksissä olevaa ihmistä, joka yrittää löytää paikansa uudessa elämäntilanteessa. 

Nimenomaan, pitää löytää itsensä ja elämänsä suunta uudestaan. Tuntuu siltä kuin olisi yksin koko maailmassa kun ei tunne ketään joka olisi kokenut saman. Joku "viisas" sanoi minulle että tämä taakka annettiin minulle siksi koska olen riittävän vahva sen kantamaan, se tuntuu ihan älyttömältä. Tunnen itseni heikoksi ja pieneksi kuoleman edessä jota en olisi voinut estää, olen vain yksi pieni ihminen. Miten niin riittävän vahva, en ole! En ole vahva enkä selviä tästä ehkä koskaan. Olen kokenut elämässäni paljon pahaa jota en halua tässä luetella. Kukaan ei mielestäni ole niin vahva että olisi "ansainnut" tälläisen surun sydämeensä kannettavakseen koko loppuelämäksi. Se on valtava taakka ja loppuelämän matkakumppani, se suuri suru.

Höpö höpö, kukaan ei saa taakkaa siksi että on vahva sitä kantamaan. Eikä vain hyvät kuole nuorina, koska sehän tarkoittaa että me eloonjääneet olemme vähemmän hyviä. Elämä ei ole reilua eikä asioita tapahdu tasapuolisesti. Valitettavasti. Mutta elämä kantaa. Nyt on yö, olet selvinnyt taas yhdestä päivästä. Selviät myös huomisesta. Pidemmälle sinun ei tarvitse nyt ajatella. Hetki kerrallaan. Muista, ettet ole yksin, vaikka siltä sinusta tuntuu. Meitä samankokeneita on paljon, liian paljon.. Suru muuttuu ajan myötä kaipaukseksi, mutta kannat sitä puolison ikävää ja menetystä mukanasi loppuelämäsi. Sen kanssa oppii elämään, kun on pakko, mutta ei se unohdu. Ja kääntäen, miksi rakas puoliso pitäisi unohtaa. Hän on kuollut, mutta elää muistoissa ja puheissa. Sydämessä. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:26"]

Höpö höpö, kukaan ei saa taakkaa siksi että on vahva sitä kantamaan. Eikä vain hyvät kuole nuorina, koska sehän tarkoittaa että me eloonjääneet olemme vähemmän hyviä. Elämä ei ole reilua eikä asioita tapahdu tasapuolisesti. Valitettavasti. Mutta elämä kantaa. Nyt on yö, olet selvinnyt taas yhdestä päivästä. Selviät myös huomisesta. Pidemmälle sinun ei tarvitse nyt ajatella. Hetki kerrallaan. Muista, ettet ole yksin, vaikka siltä sinusta tuntuu. Meitä samankokeneita on paljon, liian paljon.. Suru muuttuu ajan myötä kaipaukseksi, mutta kannat sitä puolison ikävää ja menetystä mukanasi loppuelämäsi. Sen kanssa oppii elämään, kun on pakko, mutta ei se unohdu. Ja kääntäen, miksi rakas puoliso pitäisi unohtaa. Hän on kuollut, mutta elää muistoissa ja puheissa. Sydämessä

Koskaan en häntä unohda, sydämessäni ja muistoissani elää ikuisesti. Tuntuu siltä että sain jo näistä kannustavista viesteistä voimaa jaksaa eteenpäin, vaikka olenkin rikki. Tiedän että minulla on kohtalotovereita, en vain tunne enkä ole tavannut yhtäkään. Varmaan siitä johtuu yksinäisyydentunne tässä tilanteessa.Hän elää minussa ja minä hänessä, rakkaus ei erota kuolemassakaan vaikka vihkivalassa  niin sanotaankin. "kunnes kuolema erottaa"- Ei se erota, ei koskaan. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:26"]

Höpö höpö, kukaan ei saa taakkaa siksi että on vahva sitä kantamaan. Eikä vain hyvät kuole nuorina, koska sehän tarkoittaa että me eloonjääneet olemme vähemmän hyviä. Elämä ei ole reilua eikä asioita tapahdu tasapuolisesti. Valitettavasti. Mutta elämä kantaa. Nyt on yö, olet selvinnyt taas yhdestä päivästä. Selviät myös huomisesta. Pidemmälle sinun ei tarvitse nyt ajatella. Hetki kerrallaan. Muista, ettet ole yksin, vaikka siltä sinusta tuntuu. Meitä samankokeneita on paljon, liian paljon.. Suru muuttuu ajan myötä kaipaukseksi, mutta kannat sitä puolison ikävää ja menetystä mukanasi loppuelämäsi. Sen kanssa oppii elämään, kun on pakko, mutta ei se unohdu. Ja kääntäen, miksi rakas puoliso pitäisi unohtaa. Hän on kuollut, mutta elää muistoissa ja puheissa. Sydämessä

Koskaan en häntä unohda, sydämessäni ja muistoissani elää ikuisesti. Tuntuu siltä että sain jo näistä kannustavista viesteistä voimaa jaksaa eteenpäin, vaikka olenkin rikki. Tiedän että minulla on kohtalotovereita, en vain tunne enkä ole tavannut yhtäkään. Varmaan siitä johtuu yksinäisyydentunne tässä tilanteessa.Hän elää minussa ja minä hänessä, rakkaus ei erota kuolemassakaan vaikka vihkivalassa  niin sanotaankin. "kunnes kuolema erottaa"- Ei se erota, ei koskaan. 

[/quote]

Nyt tiedät minut. Puolisoni kuolemasta on noin neljä vuotta. Tule mukaan nuorten leskien toimintaan. Saat voimia jaksaa. Missä päin Suomea asut? Voin etsiä sinulle tietoja tapaamisista jne. 

Kitos avustasi, mutta en halua täällä kertoa itsestäni enempää. Olen etsinyt tietoa googlen kautta ja jos rohkenen niin haen vertaistukea nuorten leskien kautta. Olet enkeli, annoit minulle voimia. Uskon että miehenikin jossain näkee ja on puolestani hyvillään. etten kuole pystyyn vaan yritän jaksaa eteenpäin koska ei ole muita vaihtoehtoja.

Tuolta löytyy tietoa tapahtumista mm vertaistukiryhmistä. Kalenteria täydennetään  aina kun tulee uusi tapahtuma eli kannattaa käydä katsomassa säännöllisesti. Ryhmiin voi mennä ilman ennakkoilmoittatumista (ovat ilmaisia, eivät edellytä jäsenyyttä) ja käydä niin usein kuin haluaa, eikä asuinpaikkakunnalla ole väliä. Voi käydä vaikka lomamatkapaikkakunnan tapaamisessa.

http://www.nuoretlesket.fi/yhteiso/tapahtumat/

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:52"]

Kitos avustasi, mutta en halua täällä kertoa itsestäni enempää. Olen etsinyt tietoa googlen kautta ja jos rohkenen niin haen vertaistukea nuorten leskien kautta. Olet enkeli, annoit minulle voimia. Uskon että miehenikin jossain näkee ja on puolestani hyvillään. etten kuole pystyyn vaan yritän jaksaa eteenpäin koska ei ole muita vaihtoehtoja.

[/quote]

Nuorten leskien keskustelupalstalla voit kirjoittaa nimettömästi ts nimimerkillä. Rekisteröitymisvaiheessa kysytään mm nimi, mutta eipä sitä kukaan tarkista annatko oikean nimen vaiko keksityn. 

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:55"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 00:52"]

Kitos avustasi, mutta en halua täällä kertoa itsestäni enempää. Olen etsinyt tietoa googlen kautta ja jos rohkenen niin haen vertaistukea nuorten leskien kautta. Olet enkeli, annoit minulle voimia. Uskon että miehenikin jossain näkee ja on puolestani hyvillään. etten kuole pystyyn vaan yritän jaksaa eteenpäin koska ei ole muita vaihtoehtoja.

[/quote]

Nuorten leskien keskustelupalstalla voit kirjoittaa nimettömästi ts nimimerkillä. Rekisteröitymisvaiheessa kysytään mm nimi, mutta eipä sitä kukaan tarkista annatko oikean nimen vaiko keksityn. 

[/quote] Kiitos sinulle!

AP!

otan osaa suruusi!

Otan osaa suruusi. Iloitse hyvistä hetkistä ja muistoista, vaikka niiden ajattelu saisikin pohjattoman ikävän pintaan. Teidän yhteinen elämä vietiin teiltä liian nuorina, monia vuosia olisi pitänyt olla vielä edessä. Sure miestäsi rauhassa, mutta jossain vaiheessa, kun tunnet edes hieman jaksavasi, pyri tapaamaan ystäviäsi. Ole vain heidän seurassaan, ei sinun tarvitse olla ilopilleri ja normaali oma itsesi jos et pysty. Kuuntele heitä, ole mukana porukassa vaikka hiljaakin.

Tuska ei katoa koskaan, mutta se lievenee ja sitä oppii sietämään vuosien saatossa enemmän. Jonain päivänä kipeimmät muistot eivät itketä enää niin paljon ja pystyt ehkä jälleen nauramaan iloisille ja hauskoille muistoille.

Muista, että miehesi rakastaa sinua ja toivoo sinun elävän onnellisesti elämäsi loppuun saakka. Samaa sinäkin olisit miehellesi toivonut.

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 01:54"]

[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 01:44"]

Miehesi panee taivaassa muita kauniita naisia :)

[/quote]Voi jumalauta.....oot idiootti ja älykääpiö!!!!!!!

[/quote]

tein ilmon. toivottavasti saa bannin. Siunausta ja voimia ap <3

Toivon siunaustan ap:lle ja mulle vastaav aa kokeneille!

Elämä jatkuu taivaassa! Uskokaa kaikki rakkaat kanssaihmiset siihen.

Elämä jatkuu taivaassa! Uskokaa kaikki rakkaat kanssaihmiset siihen.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2014 klo 23:20"]

Tuntuu siltä etten selviä tästä. Ajattelen usein kuolemaa vaikka oikeasti en haluaisi kuolla. Käyn töissä ja yritän jatkaa elämääni mutta kaikki tuntuu pahalta, vaikealta, surulliselta, toivottomalta. Onneksi meillä ei ollut lapsia jotka olisivat jääneet suremaan.Rakkaus on vain ja pysyy, miten voisin koskaan rakastua johonkin toiseen? Kuolemasta on aikaa 4 kk se oli tapaturma. Onko muita samankokeneita?

[/quote]  

Minä olin 34-vuotias suurperhen äiti, naimisissa työterveyslääkärin mukaan "perusterveen ja hyväkuntoisen" miehen kanssa, kun yhtenä sunnuntaina mies vain korahti sohvalla ja kaikki muuttui.

Infarktiksi sitä kutsuivat.

Seuraavaana päivänä (Jumalalle kiitos siitä. Kaikki ehtivät hyvästellä , mikä auttaa surutyössä) mies kuoli syliini. Mieleen jäi bizarre olo siitä, miten pitkään sydän vielä lyö hengityksen jo loputtua.

Se kipu... sen ei kai pidäkään loppua?

Nyt kun olen uudessa liitossa, uuden todella hyvän miehen kanssa ja lapsiakin on kertynyt lisää, niin se pohjimmainen osa surusta on yhä sama.

Elämä jatkuu. Suru säilyy.

Ei siitä toivu.