Lue keskustelun säännöt.
Mies rakastaa, mutta temppuilee sadistisesti. Kannattaako suhdetta jatkaa?
01.01.2014 |
Mitä minun ei tarvitse sietää rakkauden nimissä?
Kuinka paljon työtä ja energiaa tämä tulisi viemään?
Hei kaikki.
Mielestäni ei ole täysin reilua (toista osapuolta kohtaan) ruotia parisuhdetta täällä, mutta toisaalta olen ihan ymmälläni mitä tehdä ja kaipaan kommentteja. En tosin sellaisia yksiulotteisia, että eroa ja hanki parempi mies. ;)
Tämä mies on yksi parhaimmista, mutta asiat eivät ole aina yksioikoisia. Pyydän kommenteilta lempeyttä. :)
Molemmat kohtasivat toisissaan ihmisen, jollaista ovat aina etsineet. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä. Olemme miettineet yhteistä kotia, mutta todenneet, ettemme vielä ole valmiita. Hän on ennen asunut toisen kanssa pitkässä suhteessa, minä en. (Hän on kertonut tapailleensa läpi monia naisia, ei vaan ole löytynyt yhteistä säveltä. Enemmän kai noissa on ollut seksistä kyse.) Yllättävän hyvin olen sopeutunut toisen kanssa olemiseen. Mies on aika pitkälti luonani. (Ja siivouksesta vastaaminen turhauttaa joskus, mutta ei siitä enempää. ;))
Avaan tilannetta: Olemme noin kolmikymppisiä, molemmat herkkiä, mutta määrätietoisia. Fiksuja ihmisiä, joilla on sydän kohdallaan. Kummallakin on taustaa, jossa emme ole saaneet tarpeeksi rakkautta. Toisella on karumpi tausta kuin minulla itselläni, mutta minullakin on ollut masennusta ja muita herkän ihmisen oireita, pettymyksiä hyväksikäyttävistä ihmisistä.
Käyn itse töissä ja elämäni on uomittuneempaa. Valitettavasti ystäviä ei ole tarpeeksi uudessa kaupungissa, joten minulla on paljon vapaa-aikaa. Urheilen kyllä ja teen mieleisiä asioita.
Mies opiskelee vaativaa alaa ja käy osa-aikaisissa töissä. Hänen kaveriverkostonsa on täällä. Hänen on nyt pakko keskittyä opintoihinsa ja kunnioitan sitä.
Vaan se tapa, jolla hän moisen tekee, on julma.
Uusin tapaus viikon sisältä:
Olin muualla joulun (vietämme välimatkan ja perhesuhteiden takia erikseen), päätin kuitenkin tulla kotio aiemmin, jotta ehdimme olla yhdessä ennen vuodenvaihteen jälkeen alkavia töitä. Mies oli tuolla välillä (poikkeuksellisesti) kaverinsa luona ja pitämässä hauskaa. Hän ilmoitti, että ei tule vastaan paluujunalleni. Harmi, ajattelin, mutta asia oli ok. Sama toistui seuraavana päivänä, hän oli (krapuloissaan?) liian väsynyt näkemään minut. Tuo harmitti jo enemmän, sillä näkemistauko oli nyt yli viikon. Seuraavana päivänä hän sanoi lukevansa koko päivän tenttiin ja että nähdään seuraavana päivänä. Hyvä että ilmoitti. Olin pettynyt, mutta tuo meni vielä. Ihmettelin tosin, miksi kavereille oli aikaa, muttei minulle.
Seuraava päivä tuli. Hän luki yöhön ja ilmoitti minulle, ettei tule siis enää luokseni. Kiva, että ilmoitti, mutta olin odottanut rakastani koko yön ja aamulla vastasin hänelle suoraan, että en aio odottaa enää tänään, uutena vuotena. Mies kannusti minua juhlimaan tuttavieni kanssa. Sanoin, että jätän väliin, tule tänne luokseni jos haluat, laitan meille ruokaa. Ei koskaan tullut, eikä vastannut myöhemminkään laittamaani viestiin (joka oli sävyltään kepeä, ei painostava).
Vietin vuodenvaihteen yksin, ilman rakastani. Mies oli siis vetäissyt asiallisesta kommentistani herneet (?) ja proteistoi. Hänestä ei nyt ole kuulunut mitään.
Tämä julma tapa kadota henkisesti ja fyysisesti on toistunut aiemmin:
Suhteen alussa muutaman kuukauden jälkeen mies olisi halunnut erota (x2), koska hidastan hänen opintojaan ja hän haluaa keskittyä omaan elämäänsä urheiluineen ja systeemeineen. Myönnettäköön, että roikuin hänessä hiukan koska minulla ei ollut omaa elämää tai kokemusta "vakavasta" parisuhteesta. Ymmärrän sen nyt ja olen korjannut tilannetta itsellenikin mieluiseksi. Mies kuitenkin tuli aina samana jättöpäivän iltana / parin päivän takaisin kuin porsas roudan ajamana.
Mies itse on hidastanut opintojaan sotkeutumalla vapaaehtoishommiin ja kyvyttömyydellään jaksottaa ajankäyttöään fiksusti.
Oli kiistatonta, että hän rakastaa minua, mutta käy jotain ihme taistelua. Epäilin kaksisuuntaista mielialahäiriötä - olen ehdottanut hänelle ammattiapua, mutta kuulemma ei ole tarvetta. Ehkä ei niin, vaan hänen pitäisi tajuta itse lopettaa lapselliset pelleilyt.
Mies käyttäytyi nyt joulunkin aikana normaalisti, kutsui puhelimessa hellittelynimillä ja muisti minua. Ei ole siis kyse siitä, että hänen tunteensa olisivat laimeat. Silloin hän ei muistaisi minua ollenkaan.
Ymmärrän miehen oikkuja ja olen avarakatseinen tyttöystävä joka ei nalkuta, muttei minun tarvitse sietää sadistista tuskan tuottamista ja hänen piehtaroimistaan itsesäälissä.
Olen nyt hyvin lähellä eropäätöstä. Olen suhteessa ikuinen kakkonen ja en tiedä sopiiko se minulle.
Miehessä / suhteessamme on seuraavia piirteitä:
Osoittaa minulle rakkauttaa lempeästi, usein. Sanallisesti ja elein.
On ehkä vähän läheisriippuvainen
Jekyll ja Hyde, muutama kuukausi menee ongelmitta, sitten napsahtaa täysin ja meikä on sydänverellä shokissa
Vanhat demonit puskevat tuolloin
Käyttäytyy vähän kuin edesvastuuton pikkupoika, on hajamielinen
Suhde etenee pitkälti hänen ehdoillaan, koska hänellä on enemmän menoja.
Pelkää selvästi todella paljon arvostelua, koska häntä on kiusattu elämässään paljon. Siksikin ei uskalla näyttäytyä esim. työpaikallani.
Pystymme olemaan asioista eri mieltä, mutta tappelemme toooodella harvoin. Kumpainenkaan ei kaiketi pidä siitä.
Emme tosin keskustelekaan riittävästi, sillä miehelle tuo on vaikeampaa. Hänkin asioita miettii paljon, muttei saa niitä (ajoissa) ulos. En ehkä minäkään. Nytkin olisin kysynyt suoraan häneltä, että mitä v*a, mutta hän ei ole läsnä.
Ulkopuolinen läheiseni veikkasi, että mies käyttää minua tässä tavallaan hyväksi. Aika auliisti häntä hellin teoin. Vaan kyllä minäkin saan mieheltä paljon rakkautta. Tiedostan kyllä, että minulla saattaa olla taipumusta ”palvelualttiuteen”, kuten monilla äidillisillä naisilla. Ylitseni en kuitenkaan anna kävellä.
Mies ei ymmärrä, että minulle riittäisi VARTTI silloin tällöin, kun hän opiskelee / angstailee. Hän katkaisee yhteyden täysin. Olen tuosta ennenkin sanonut ihan lempeydellä.
Heti kun sanon vastakkaisen sanan, eli puolustan omaa oikeuttani ja näkemystäni, hän loukkaantuu ja katoaa yhteyksistä.
Hän on lopettanut yhteydenpidon jopa syntymäpäivänänikin. Yleensä juuri ”juhlapyhinä” tapahtuu jotain. Sattumaako?
No niin. Kommentit, ajatukset tilanteesta olisivat tervetulleita, mutta puoleen tai toiseen syyllistämistä en oikein kaipaa.
Kysymykseni olisi kaiketi siis se, että voikohan tuommoisia vaikeuksia voittaa? Tiedän, että minun on turha toivoa miehestäni samanlaista muutosta, mihin osittain olen jo itse pystynyt.
Onko kommunikaatio-ongelma suhteen lopulta syövä ongelma? Onko kyse vain erilaisien elämäntilanteiden haasteesta? Pitäisikö minun hylätä rakkaus, johonka miehen herkkyys (jota toisaalta myös rakastan) vaikuttaa syövyttävästi?
Olen vahva nainen (herkkyydestäni huolimatta) ja olen miettinyt, että ehkä tarvitsisin vahvemman ja tasapainoisemman miehen. Mutta sellainen tuskin koskaan ymmärtäisi tapaani olla niin hyvin kuin tämä. Samanlainen.
Liian samanlaiset?
Kommentit (137)
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 19:09"]
Jos toi on susta julmaa, et ole julmuutta nähnytkään.
Oot mun mielestä liian vaativa etkä ota toista huomioon. Hänen pitäisi olla olemassa vain sinua varten.
[/quote]
Vaativa kyllä, kaikkia kohtaan, itseänikin. Mutta ei suinkaan minua varten olemassa. Käsityksemme yhteisestä ajasta vain ovat erilaiset - kun minä tarvitsisin häntä, ei hän usein ole läsnä. Tosin on kyllä viime aikoina tsempannut kun olen mm. sairastuttuani pyytänyt apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuossa olekaan ongelmaa, siis miehen käytöksessä, ongelma on vain siinä, että teillä on erilaiset odotukset ja toiveet parisuhteelle. Se ei estä silti teitä olemasta sieluntovereita. Mutta se ei riitä vielä.
Minullakin on miesystävä, jolla on vahva yksinäisyydentarve. Mutta meidän suhteessa se ei ole ongelma, koska olemme kumpikin keski-ikäisiä elämää nähneitä, meillä on molemmilla aikuiset lapset ja vahva oma elämä, kun mies haluaa olla yksin ja harrastaa, minä teen silloin töitä ja omia juttujani ja tapailen ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:42"]
Aloittaja jatkaa - mies ei taida nähdä käytöksessään mitään ongelmaa. Siis siinä, että häviää elämästäni välillä kokonaan ja odottaa, että minä vaan rakastan.
Päätökseni alkaa olla selvempi. Kirjoitan hänelle ehkä kirjeen, sillä en usko, että kasvotusten puhuminen onnistuu kummaltakaan. Toki aiemmin olemme niin tehneet. Silti liian paljon on jäänyt maton alle.
[/quote]
Eihän tuossa olekaan ongelmaa, siis miehen käytöksessä, ongelma on vain siinä, että teillä on erilaiset odotukset ja toiveet parisuhteelle. Se ei estä silti teitä olemasta sieluntovereita. Mutta se ei riitä vielä.
Minullakin on miesystävä, jolla on vahva yksinäisyydentarve. Mutta meidän suhteessa se ei ole ongelma, koska olemme kumpikin keski-ikäisiä elämää nähneitä, meillä on molemmilla aikuiset lapset ja vahva oma elämä, kun mies haluaa olla yksin ja harrastaa, minä teen silloin töitä ja omia juttujani ja tapailen ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:42"]
Aloittaja jatkaa - mies ei taida nähdä käytöksessään mitään ongelmaa. Siis siinä, että häviää elämästäni välillä kokonaan ja odottaa, että minä vaan rakastan.
Päätökseni alkaa olla selvempi. Kirjoitan hänelle ehkä kirjeen, sillä en usko, että kasvotusten puhuminen onnistuu kummaltakaan. Toki aiemmin olemme niin tehneet. Silti liian paljon on jäänyt maton alle.
[/quote]
Eihän tuossa olekaan ongelmaa, siis miehen käytöksessä, ongelma on vain siinä, että teillä on erilaiset odotukset ja toiveet parisuhteelle. Se ei estä silti teitä olemasta sieluntovereita. Mutta se ei riitä vielä.
Minullakin on miesystävä, jolla on vahva yksinäisyydentarve. Mutta meidän suhteessa se ei ole ongelma, koska olemme kumpikin keski-ikäisiä elämää nähneitä, meillä on molemmilla aikuiset lapset ja vahva oma elämä, kun mies haluaa olla yksin ja harrastaa, minä teen silloin töitä ja omia juttujani ja tapailen ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:42"]
Aloittaja jatkaa - mies ei taida nähdä käytöksessään mitään ongelmaa. Siis siinä, että häviää elämästäni välillä kokonaan ja odottaa, että minä vaan rakastan.
Päätökseni alkaa olla selvempi. Kirjoitan hänelle ehkä kirjeen, sillä en usko, että kasvotusten puhuminen onnistuu kummaltakaan. Toki aiemmin olemme niin tehneet. Silti liian paljon on jäänyt maton alle.
[/quote]
Olen tämän ketjun aloitettuani käynyt ympäri 360 astetta. (Palaamatta kylläkään samaan lähtöruutuun) Kaiketi lopputuloksena olen saanut jonkinlaisen hahmotuksen ja rauhan itseni kanssa.
Erittäin terapeuttinen keskustelu siis. Jatkoin asiasta läheiseni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullekin on tuttua tämäntyyppinen suhde. Mä uskon kyllä rakkauteen ap:n ja hänen miehensä välillä, mutta sitoutumista tuossa ei ole (miehen puolelta).
Tilanne olisi ihan ookoo jos ap ei tarvitsisi niin paljon.
Mulla oli tuollaisen miehen kanssa suhteen kaipuu 10 vuotta sitten, mutta se ei toiminut, koska mies ei voinut antaa mulle sitä aikaa, minkä mä halusin. He eivät tee sitä siis sadistisuuttaan, vaan syitä on monia.
No, löysin miehen, joka on paaaljon tylsempi, mutta näki minut kuin kukkana jota pitää kämmenellään ja perustin sitten hänen kanssaan perheen, vaikka rakastinkin tätä toista, mutta se tunne mun oli kuoletettava.
No, nyt tutustuin tähän exään uudelleen ja nyt voin antaa hänelle sitä liekaa jota hän kaipasi ja olemme vain ystäviä. Mieheni tietää tilanteen ja on sen hyväksynyt. Näen nyt, että ystävyytemme ei olisi mitenkään ollut aiemmin mahdollinen, koska mulla oli sellaisia tarpeita, joita tämä ex ei vieläkään kykenisi täyttämään, mutta nyt ne ovat hoidossa ja tosiaan, jos haluamme, me voimme olla ystäviä. Kaikki on sen suhteen vielä aika alussa, joten voi myös olla, että näemme kerran ja siinä se. Tuskin tästä tulee edes suhdetta, ja hyvä niin.
"Eihän tuossa olekaan ongelmaa, siis miehen käytöksessä, ongelma on vain siinä, että teillä on erilaiset odotukset ja toiveet parisuhteelle. Se ei estä silti teitä olemasta sieluntovereita. Mutta se ei riitä vielä.
Minullakin on miesystävä, jolla on vahva yksinäisyydentarve. Mutta meidän suhteessa se ei ole ongelma, koska olemme kumpikin keski-ikäisiä elämää nähneitä, meillä on molemmilla aikuiset lapset ja vahva oma elämä, kun mies haluaa olla yksin ja harrastaa, minä teen silloin töitä ja omia juttujani ja tapailen ihmisiä."
Juuri näin minäkin ajattelen. Olen exän kanssa sielunkumppani, mutta olemme nykyään vain ystäviä ja kaikki ovat paljon onnellisempia. Miehenikin, koska luottaa minuun ja haluaa, että olen onnellinen ja se on lisännyt mun onneani, että sain kontaktin tähän hankalaan exään, kunhan se pysyy niillä alueilla, missä se ei aiheuta hankaluuksia, emmekä loukkaa miestäni.
t. 125
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmeen analysoimista tässä nyt on näin monen sivun edestä? Eikö tuo ole ihan selvä. Miestä ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisi koko ajan nähdä vaivaa ap:n eteen ja priorisoida ap:n kaiken edelle. Vaihtoehdot on: a. jäät roikkumaan siihen, olet pitkämielinen ja saat miehestä selätysvoiton, kun miehelle tulee perheenperustamisvimma. Riskinä on, että jättää sut kuitenkin löytäessään elämänsä rakkauden. b. Jätät miehen ja jatkat elämääsi.
Miksi ihmeessä miehestä pyöritellään narsistia tai vapautta kaipaavaa (30v!!!) heppua? Ei kyse ole muusta kuin siitä, että miestä ei kiinnosta oikeasti tarpeeksi. Ei jaksa notkua ap:n kanssa jatkuvasti vaan just nuo tentit ja muut. Ne on tekosyitä. miehet on selkeitä. Ei ne mitään narskuja suurin osa ole tai kiusaa ketään tarkoituksella. Ei toista vaan voi pakottaa rakastamaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 21:13"]
Mitä ihmeen analysoimista tässä nyt on näin monen sivun edestä? Eikö tuo ole ihan selvä. Miestä ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisi koko ajan nähdä vaivaa ap:n eteen ja priorisoida ap:n kaiken edelle. Vaihtoehdot on: a. jäät roikkumaan siihen, olet pitkämielinen ja saat miehestä selätysvoiton, kun miehelle tulee perheenperustamisvimma. Riskinä on, että jättää sut kuitenkin löytäessään elämänsä rakkauden. b. Jätät miehen ja jatkat elämääsi.
Miksi ihmeessä miehestä pyöritellään narsistia tai vapautta kaipaavaa (30v!!!) heppua? Ei kyse ole muusta kuin siitä, että miestä ei kiinnosta oikeasti tarpeeksi. Ei jaksa notkua ap:n kanssa jatkuvasti vaan just nuo tentit ja muut. Ne on tekosyitä. miehet on selkeitä. Ei ne mitään narskuja suurin osa ole tai kiusaa ketään tarkoituksella. Ei toista vaan voi pakottaa rakastamaan.
[/quote]
En (aloittajana) tajua, miksi miehen tunteet ja käytös luetaan samaksi.
Mies on moooonin tavoin osoittanut rakkauttaan minulle, sen näkee sokeakin, MUTTA rakkaus ei tässä suhteessa riitä. (Hän on aina palannut luokseni, painottanut että haluaa elää kanssani arkea. Olla kanssani perhe.)
Kuten aluksi koetin painottaa, suhde on voinut muuten hyvin - hän huomioi minua kukkasin, tukee ja ymmärtää. Siitä huolimatta homma tuntuu... kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Mies ei ole tarpeeksi kypsä vastuulliseen elämään ja minä... minä kaipaan sitä vastuullisuutta turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 21:29"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 21:13"]
Mitä ihmeen analysoimista tässä nyt on näin monen sivun edestä? Eikö tuo ole ihan selvä. Miestä ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisi koko ajan nähdä vaivaa ap:n eteen ja priorisoida ap:n kaiken edelle. Vaihtoehdot on: a. jäät roikkumaan siihen, olet pitkämielinen ja saat miehestä selätysvoiton, kun miehelle tulee perheenperustamisvimma. Riskinä on, että jättää sut kuitenkin löytäessään elämänsä rakkauden. b. Jätät miehen ja jatkat elämääsi.
Miksi ihmeessä miehestä pyöritellään narsistia tai vapautta kaipaavaa (30v!!!) heppua? Ei kyse ole muusta kuin siitä, että miestä ei kiinnosta oikeasti tarpeeksi. Ei jaksa notkua ap:n kanssa jatkuvasti vaan just nuo tentit ja muut. Ne on tekosyitä. miehet on selkeitä. Ei ne mitään narskuja suurin osa ole tai kiusaa ketään tarkoituksella. Ei toista vaan voi pakottaa rakastamaan.
[/quote]
En (aloittajana) tajua, miksi miehen tunteet ja käytös luetaan samaksi.
Mies on moooonin tavoin osoittanut rakkauttaan minulle, sen näkee sokeakin, MUTTA rakkaus ei tässä suhteessa riitä. (Hän on aina palannut luokseni, painottanut että haluaa elää kanssani arkea. Olla kanssani perhe.)
Kuten aluksi koetin painottaa, suhde on voinut muuten hyvin - hän huomioi minua kukkasin, tukee ja ymmärtää. Siitä huolimatta homma tuntuu... kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Mies ei ole tarpeeksi kypsä vastuulliseen elämään ja minä... minä kaipaan sitä vastuullisuutta turhaan.
[/quote]
Enkä nyt siis puolustele heppua tai itseäni. ;)
Miehen elämä on ollut joksenkin raskas kuten jo sanoin. Nuo demonit painavat meidänkin suhdettamme vieden sitä alas... vaikka rakkautta olisikin. Ymmärrättehän.
jos rakkautta on Se, että palaa aina takaisin jättämisen jälkeen, mä en ymmärrä rakkautta. Me olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja sitoutuneet siihen. Rakastamme sekä teoin että sanoin. Jos sikailee ja illalla lirkuttelee korvaan, että Sä oot mun suelunkumppani, ne sanat on vessapaperin arvoisia. Jos sitäkään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 21:13"]
Mitä ihmeen analysoimista tässä nyt on näin monen sivun edestä? Eikö tuo ole ihan selvä. Miestä ei kiinnosta tarpeeksi, jotta jaksaisi koko ajan nähdä vaivaa ap:n eteen ja priorisoida ap:n kaiken edelle. Vaihtoehdot on: a. jäät roikkumaan siihen, olet pitkämielinen ja saat miehestä selätysvoiton, kun miehelle tulee perheenperustamisvimma. Riskinä on, että jättää sut kuitenkin löytäessään elämänsä rakkauden. b. Jätät miehen ja jatkat elämääsi.
Miksi ihmeessä miehestä pyöritellään narsistia tai vapautta kaipaavaa (30v!!!) heppua? Ei kyse ole muusta kuin siitä, että miestä ei kiinnosta oikeasti tarpeeksi. Ei jaksa notkua ap:n kanssa jatkuvasti vaan just nuo tentit ja muut. Ne on tekosyitä. miehet on selkeitä. Ei ne mitään narskuja suurin osa ole tai kiusaa ketään tarkoituksella. Ei toista vaan voi pakottaa rakastamaan.
[/quote]
Ai miehet selkeitä! Hah! Salli mun nauraa. Jos olisivat, tuokin mies ilmoittaisi ap:lle että "suhde päättyy tähän, koska en voi omistautua sille nyt tarpeeksi" tai "minulla on tyttöystävä jo, anteeksi kun huijasin sinua" tai niin edelleen tai niin edelleen.
Piste. t. 125
Voisin tältä päivältä päättää omalta osaltani keskustelun tähän.
Monenlaisia näkemyksiä suhteestamme, osa pelottavan osuvia, osa ehkä ajatukseltaan liian jyrkkiä. Mutta hyvä, että minulle sanotaan suoraan, sillä se herättää jatkoajatuksia.
Pohdin - on kenties mahdollista, että mies ja minä jatkamme ystävinä, jos se onnistuisi. En tuota ihmistä halua kokonaan menettää, hän tulee aina kuulumaan läheisiini. Miehen (tai minunkaan mahdollinen) tasapainottomuus ei ole syy hylätä kokonaan ihmissuhdetta, joka tuo molemmille lämpöä ja syvyyttä. Emme inhoa tai halveksi toisiamme, tilanne ei ole ollenkaan sellainen.
Eropäätös olisi aina helpompi, jos toinen (tai molemmat) olisi yksiselitteisesti mlkku jätkä. ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika on ihmeellinen asia. Ja MUISTA arvostaa ap itseäsi. Oikeasti. Asioille on oma aikansa, sitä on vain joskus hyvin vaikeaa nähdä liian läheltä. Itselleni on tehnyt pelkkää hyvää, kun on uskaltanut ikään kuin menettää asioita. Asioita, jotka "ikään kuin" menettää, ei aina menetäkään.
t. 125
Tiedätkö ap, ex masentuneena ihmettelen sinun ongelmien kerjuuta. Tarkoitan: tietoisesti valitset itsetuhoon taipuvaisen ihmisen ja vaarannat oman mielenterveytesi. Pääsääntöisesti sun pitäisi priorisoida oma terveytesi ja tehdä valinnat sen mukaan mikä ON (ei välttämättä tunnu) hyvältä. Rakkaus on siinä toisarvoista. Kaksi mt-ongelmaista ei voi olla yhdessä ja tukea toista. Jotta em. suhde olisi turvallinen, täytyy edes toisen olla henkisesti terve mutta siitäkin voi miettiä miksi kukaan terve haluaisi riippakivekseen mt ongelmaista...
Tiedän kyllä mistä puhun toipuvana masispotilaana. Terveen puolisoni takia (=ei ylim. draamaa ja reagointia asioiden tilasta) olen pahoinakin aikoina pysynyt elämän syrjässä eli saanut mielialoihin auttavan säännöllisen ruoan, levon ja liikunnan toisen patistamana ja viemänä jopa silloin kun se olisi masiksen takia jäänyt tekemättä.
Kehotan kuuntelemaan tarpeitasi. Itsetuhoiset ihmiset tuovat paljon suruja mukanaan. Kestääkö psyykkeesi sitä? Epäilen!
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:58"]
Oletko käynyt/viettänyt aikaa miehen kotona? Tunnetko hänen kavereitaan, entä perhettä? Mitä tiedät hänen taustoistaan?
Tuosta kaikesta kirjoittamastasi tulee lähinnä mieleen se, että mies on todellisuudessa varattu... miksi hän muuten katoilisi?
[/quote]
Tämä tuli minullekin mieleen.