Mies rakastaa, mutta temppuilee sadistisesti. Kannattaako suhdetta jatkaa?
Mitä minun ei tarvitse sietää rakkauden nimissä?
Kuinka paljon työtä ja energiaa tämä tulisi viemään?
Hei kaikki.
Mielestäni ei ole täysin reilua (toista osapuolta kohtaan) ruotia parisuhdetta täällä, mutta toisaalta olen ihan ymmälläni mitä tehdä ja kaipaan kommentteja. En tosin sellaisia yksiulotteisia, että eroa ja hanki parempi mies. ;)
Tämä mies on yksi parhaimmista, mutta asiat eivät ole aina yksioikoisia. Pyydän kommenteilta lempeyttä. :)
Molemmat kohtasivat toisissaan ihmisen, jollaista ovat aina etsineet. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä. Olemme miettineet yhteistä kotia, mutta todenneet, ettemme vielä ole valmiita. Hän on ennen asunut toisen kanssa pitkässä suhteessa, minä en. (Hän on kertonut tapailleensa läpi monia naisia, ei vaan ole löytynyt yhteistä säveltä. Enemmän kai noissa on ollut seksistä kyse.) Yllättävän hyvin olen sopeutunut toisen kanssa olemiseen. Mies on aika pitkälti luonani. (Ja siivouksesta vastaaminen turhauttaa joskus, mutta ei siitä enempää. ;))
Avaan tilannetta: Olemme noin kolmikymppisiä, molemmat herkkiä, mutta määrätietoisia. Fiksuja ihmisiä, joilla on sydän kohdallaan. Kummallakin on taustaa, jossa emme ole saaneet tarpeeksi rakkautta. Toisella on karumpi tausta kuin minulla itselläni, mutta minullakin on ollut masennusta ja muita herkän ihmisen oireita, pettymyksiä hyväksikäyttävistä ihmisistä.
Käyn itse töissä ja elämäni on uomittuneempaa. Valitettavasti ystäviä ei ole tarpeeksi uudessa kaupungissa, joten minulla on paljon vapaa-aikaa. Urheilen kyllä ja teen mieleisiä asioita.
Mies opiskelee vaativaa alaa ja käy osa-aikaisissa töissä. Hänen kaveriverkostonsa on täällä. Hänen on nyt pakko keskittyä opintoihinsa ja kunnioitan sitä.
Vaan se tapa, jolla hän moisen tekee, on julma.
Uusin tapaus viikon sisältä:
Olin muualla joulun (vietämme välimatkan ja perhesuhteiden takia erikseen), päätin kuitenkin tulla kotio aiemmin, jotta ehdimme olla yhdessä ennen vuodenvaihteen jälkeen alkavia töitä. Mies oli tuolla välillä (poikkeuksellisesti) kaverinsa luona ja pitämässä hauskaa. Hän ilmoitti, että ei tule vastaan paluujunalleni. Harmi, ajattelin, mutta asia oli ok. Sama toistui seuraavana päivänä, hän oli (krapuloissaan?) liian väsynyt näkemään minut. Tuo harmitti jo enemmän, sillä näkemistauko oli nyt yli viikon. Seuraavana päivänä hän sanoi lukevansa koko päivän tenttiin ja että nähdään seuraavana päivänä. Hyvä että ilmoitti. Olin pettynyt, mutta tuo meni vielä. Ihmettelin tosin, miksi kavereille oli aikaa, muttei minulle.
Seuraava päivä tuli. Hän luki yöhön ja ilmoitti minulle, ettei tule siis enää luokseni. Kiva, että ilmoitti, mutta olin odottanut rakastani koko yön ja aamulla vastasin hänelle suoraan, että en aio odottaa enää tänään, uutena vuotena. Mies kannusti minua juhlimaan tuttavieni kanssa. Sanoin, että jätän väliin, tule tänne luokseni jos haluat, laitan meille ruokaa. Ei koskaan tullut, eikä vastannut myöhemminkään laittamaani viestiin (joka oli sävyltään kepeä, ei painostava).
Vietin vuodenvaihteen yksin, ilman rakastani. Mies oli siis vetäissyt asiallisesta kommentistani herneet (?) ja proteistoi. Hänestä ei nyt ole kuulunut mitään.
Tämä julma tapa kadota henkisesti ja fyysisesti on toistunut aiemmin:
Suhteen alussa muutaman kuukauden jälkeen mies olisi halunnut erota (x2), koska hidastan hänen opintojaan ja hän haluaa keskittyä omaan elämäänsä urheiluineen ja systeemeineen. Myönnettäköön, että roikuin hänessä hiukan koska minulla ei ollut omaa elämää tai kokemusta "vakavasta" parisuhteesta. Ymmärrän sen nyt ja olen korjannut tilannetta itsellenikin mieluiseksi. Mies kuitenkin tuli aina samana jättöpäivän iltana / parin päivän takaisin kuin porsas roudan ajamana.
Mies itse on hidastanut opintojaan sotkeutumalla vapaaehtoishommiin ja kyvyttömyydellään jaksottaa ajankäyttöään fiksusti.
Oli kiistatonta, että hän rakastaa minua, mutta käy jotain ihme taistelua. Epäilin kaksisuuntaista mielialahäiriötä - olen ehdottanut hänelle ammattiapua, mutta kuulemma ei ole tarvetta. Ehkä ei niin, vaan hänen pitäisi tajuta itse lopettaa lapselliset pelleilyt.
Mies käyttäytyi nyt joulunkin aikana normaalisti, kutsui puhelimessa hellittelynimillä ja muisti minua. Ei ole siis kyse siitä, että hänen tunteensa olisivat laimeat. Silloin hän ei muistaisi minua ollenkaan.
Ymmärrän miehen oikkuja ja olen avarakatseinen tyttöystävä joka ei nalkuta, muttei minun tarvitse sietää sadistista tuskan tuottamista ja hänen piehtaroimistaan itsesäälissä.
Olen nyt hyvin lähellä eropäätöstä. Olen suhteessa ikuinen kakkonen ja en tiedä sopiiko se minulle.
Miehessä / suhteessamme on seuraavia piirteitä:
Osoittaa minulle rakkauttaa lempeästi, usein. Sanallisesti ja elein.
On ehkä vähän läheisriippuvainen
Jekyll ja Hyde, muutama kuukausi menee ongelmitta, sitten napsahtaa täysin ja meikä on sydänverellä shokissa
Vanhat demonit puskevat tuolloin
Käyttäytyy vähän kuin edesvastuuton pikkupoika, on hajamielinen
Suhde etenee pitkälti hänen ehdoillaan, koska hänellä on enemmän menoja.
Pelkää selvästi todella paljon arvostelua, koska häntä on kiusattu elämässään paljon. Siksikin ei uskalla näyttäytyä esim. työpaikallani.
Pystymme olemaan asioista eri mieltä, mutta tappelemme toooodella harvoin. Kumpainenkaan ei kaiketi pidä siitä.
Emme tosin keskustelekaan riittävästi, sillä miehelle tuo on vaikeampaa. Hänkin asioita miettii paljon, muttei saa niitä (ajoissa) ulos. En ehkä minäkään. Nytkin olisin kysynyt suoraan häneltä, että mitä v*a, mutta hän ei ole läsnä.
Ulkopuolinen läheiseni veikkasi, että mies käyttää minua tässä tavallaan hyväksi. Aika auliisti häntä hellin teoin. Vaan kyllä minäkin saan mieheltä paljon rakkautta. Tiedostan kyllä, että minulla saattaa olla taipumusta ”palvelualttiuteen”, kuten monilla äidillisillä naisilla. Ylitseni en kuitenkaan anna kävellä.
Mies ei ymmärrä, että minulle riittäisi VARTTI silloin tällöin, kun hän opiskelee / angstailee. Hän katkaisee yhteyden täysin. Olen tuosta ennenkin sanonut ihan lempeydellä.
Heti kun sanon vastakkaisen sanan, eli puolustan omaa oikeuttani ja näkemystäni, hän loukkaantuu ja katoaa yhteyksistä.
Hän on lopettanut yhteydenpidon jopa syntymäpäivänänikin. Yleensä juuri ”juhlapyhinä” tapahtuu jotain. Sattumaako?
No niin. Kommentit, ajatukset tilanteesta olisivat tervetulleita, mutta puoleen tai toiseen syyllistämistä en oikein kaipaa.
Kysymykseni olisi kaiketi siis se, että voikohan tuommoisia vaikeuksia voittaa? Tiedän, että minun on turha toivoa miehestäni samanlaista muutosta, mihin osittain olen jo itse pystynyt.
Onko kommunikaatio-ongelma suhteen lopulta syövä ongelma? Onko kyse vain erilaisien elämäntilanteiden haasteesta? Pitäisikö minun hylätä rakkaus, johonka miehen herkkyys (jota toisaalta myös rakastan) vaikuttaa syövyttävästi?
Olen vahva nainen (herkkyydestäni huolimatta) ja olen miettinyt, että ehkä tarvitsisin vahvemman ja tasapainoisemman miehen. Mutta sellainen tuskin koskaan ymmärtäisi tapaani olla niin hyvin kuin tämä. Samanlainen.
Liian samanlaiset?
Kommentit (137)
Eihän toisessa tarvitse olla kiinni kuin takiaiset, mutta onhan se suoraan sanottuna outoa ettei miehellä ole tarvetta tavata sinua. Tai ottaa uutta vuotta vastaan.
Kulostat liiankin ymmärtävältä kumppanilta.
Itse tuossa tilanteessa jättäisin kaikki yhteydenotot. Katsoisin ottaisiko mies yhteyttä vai unohtaisiko kun en itse enää suhteen eteen toimi aktiivisesti.
Toisekseen sun kannattaisi suunnitella vain omaa elämääsi, hankkia kavereita, harrastaa, opiskella lisää, pitää silmät auki muiden mielenkiintoisten ihmisten varalta. Eli elä ja rakenna elämääsi laskematta mitään tämän miehen varaan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:52"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:47"]
Aloittaja on 100% varmuudella vesimies horoskooppimerkiltään.
[/quote]
Olen leijona, nouseva skorpioni.
Tosin aika paljon kuulemma rapua muistutan välillä. ;)
[/quote]
Hmm, omituista. Aiheeseen liittyen sanoisin, että lakkaa ripustautumasta mieheen ja jatka elämääsi ilman häntä, ei tuosta suhteesta tule mitään. Sitä voi analysoida vaikka maailman tappiin asti, mutta kun tunteet eikä riitä, niin näin se vain on.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:27"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:25"]
Luulen, että ymmärtää jo nyt että olet valmis joustamaan loputtomasti hänen takiaan, olithan uudeta vuotena yksin kotona ruuat valmiina odottelemassa jos herra mahdollisesti kunnioittaisi läsnäolollaan.
[/quote]
Jep, AP kuittaa tämänkin.
Tähän jos mihin olen syyllistynyt - antamaan liikaa joustoa.
[/quote]
Minua tässä asiassa häiritsee se, että mies täsmällisesti ilmoitti ettei ole tulossa luoksesi, kannusti sinua juhlimaan omien kavereidesi kanssa ja sinä silti teit ruokaa ja odotit että hän tulisi luoksesi? Ja petyit, että hän ei tullutkaan? Miten selvästi miehen olisi pitänyt ilmaista ettei ole tulossa, jotta et olisi häntä odottanut? Mitä luulet, kuinka paljon häntä ahdisti kuullessaan, että ruoka ja sinä odotatte huolimatta siitä, että hän teki päivastaiset aikeensa selväksi? Varsinkin, jos aiemminkin olet ollut liian takertuva.
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, ensimmäinen kunnon suhde "sielunkumppanin" kanssa vanhemmalla iällä, mutta meidän tarpeet parisuhteelta vain erosivat dramaattisesti. Mies olisi halunnut viettää paljon aikaa yksin ja tiiviin kaveripiirinsä kanssa, minä puolestaan hieman läheisriipuvaisena ja yksinäisenä olisin halunnut olla vain hänen kanssaan. Miehellä tuo yksinoleminen tarkoitti vielä esimerkiksi viikonlopun pituista aikaa, jonka keskellä yksi puhelinkeskustelukin olisi sabotoinut kaiken. Eihän se toiminut, kumpikaan ei ollut tyytyväinen ja lopulta mies ahdistui suunnattomasti. Itse olen huomannut, että tietty tyytyväisyys pitää löytyä omasta elämästä itsestään, kumppani voi vastata ainoastaan pieneen osaan tarpeita. Tarkoittaen sitä, että kavereita, omia harrastuksia ja henkistä pääomaa pitää olla myös parisuhteen ulkopuolella.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:57"]
Eihän toisessa tarvitse olla kiinni kuin takiaiset, mutta onhan se suoraan sanottuna outoa ettei miehellä ole tarvetta tavata sinua. Tai ottaa uutta vuotta vastaan.
Kulostat liiankin ymmärtävältä kumppanilta.
Itse tuossa tilanteessa jättäisin kaikki yhteydenotot. Katsoisin ottaisiko mies yhteyttä vai unohtaisiko kun en itse enää suhteen eteen toimi aktiivisesti.
Toisekseen sun kannattaisi suunnitella vain omaa elämääsi, hankkia kavereita, harrastaa, opiskella lisää, pitää silmät auki muiden mielenkiintoisten ihmisten varalta. Eli elä ja rakenna elämääsi laskematta mitään tämän miehen varaan.
[/quote]
Jep. Viisaita sanoja nämäkin. Tämä vammani olla liian ymmärtäväinen aiheuttaa ongelmia sekä itselleni että miehelle.
Hei, en sanoisi että toisen liika ymmärtäminen on vamma. Paremminkin se on aikamoinen vahvuus tänä päivänä, kun kaikki vain ajattelevat itseään, omaa parastaan. Sun kannattaa kuitenkin pitää lahjaasi vähän piilossa. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, käsittää.
Olette olleet aika lyhyen aikaa yhdessä ja ette asu yhdessä. Siksi musta on omituista, että mies ei tule sua edes moikkaamaan. Vaikka edes seksin vuoksi :)
ehkä tän miehen pitää vielä vähän seikkailla ja mennä. Ei kuulosta valmiilta sitoutumaan. Älä odota mitään. Älä tuhlaa aikaasi. Voit toki suhteessa olla, mutta mä kyllä katselisin siinä samalla vähän muitakin mahdollisuuksia.
Itse tuhlasin 10 vuotta suhteessa, joka parin ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi tuntua väärältä. Mä olenkin tällainen ymmärtäjä, perinteinen kiltti tyttö. Onneksi tuli riittävän paha poika, joka sai mut ymmärtämään että voin tehdä myös sellaisia asioita jotka itsestäni tuntuvat hyviltä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 17:19"]
Hei, en sanoisi että toisen liika ymmärtäminen on vamma. Paremminkin se on aikamoinen vahvuus tänä päivänä, kun kaikki vain ajattelevat itseään, omaa parastaan. Sun kannattaa kuitenkin pitää lahjaasi vähän piilossa. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää, käsittää.
Olette olleet aika lyhyen aikaa yhdessä ja ette asu yhdessä. Siksi musta on omituista, että mies ei tule sua edes moikkaamaan. Vaikka edes seksin vuoksi :)
ehkä tän miehen pitää vielä vähän seikkailla ja mennä. Ei kuulosta valmiilta sitoutumaan. Älä odota mitään. Älä tuhlaa aikaasi. Voit toki suhteessa olla, mutta mä kyllä katselisin siinä samalla vähän muitakin mahdollisuuksia.
Itse tuhlasin 10 vuotta suhteessa, joka parin ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi tuntua väärältä. Mä olenkin tällainen ymmärtäjä, perinteinen kiltti tyttö. Onneksi tuli riittävän paha poika, joka sai mut ymmärtämään että voin tehdä myös sellaisia asioita jotka itsestäni tuntuvat hyviltä.
[/quote]
Kiitos ajatuksistasi. (Etenkin) tässä ajassa on paikoitellen ympäristön painostuksesta vaikeaa olla herkästi aistiva ja tunteva ihminen. :) Aika hyvin olen kuitenkin onnistunut pitämään oman polkuni. ;)
Jos toi on susta julmaa, et ole julmuutta nähnytkään.
Oot mun mielestä liian vaativa etkä ota toista huomioon. Hänen pitäisi olla olemassa vain sinua varten.
Jotenkin tämä on kuin jakso Sinkkuelämää-sarjasta...
Kolmekymppisen ihmisen iässä vuosi seurustelua ei ole lyhyt aika. Onko teillä mt ongelmia? Sellaisen kuvan sain että kummallakin on jonkin asteisia ongelmia. Minusta vaikuttaa suhde melko yksipuoliselta, sinä olet sitoutunut siihen, mies silloin kun huvittaa.
No siinä tapauksessa luulisi sinun itsesi tajuavan että viestistäsi paistoi tyytymättömyys suhteeseen. Jos et ole onnellinen, voit koittaa keskustella asioista miehen kanssa. Tosin itse en keskustelisi, koska minusta teillä ei ole tulevaisuutta elää onnellisina yhdessä. Eikös näitä keskusteluja ole jo käyty aiemmin. Sinuna jatkaisin elämää yksin, varmasti löytyy mies joka on oikeasti sinusta kiinnostunut.
Kuulostaa varatulta. Ei näyttäydy kanssasi jne. Suuttuu kun äkkiseltään ilmestyt vaikkei pitänyt jne.
Hän on joko epävakaa/narsisti/varattu.
Älä tuhlaa enempää aikaasi häneen.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:58"]
Oletko käynyt/viettänyt aikaa miehen kotona? Tunnetko hänen kavereitaan, entä perhettä? Mitä tiedät hänen taustoistaan?
Tuosta kaikesta kirjoittamastasi tulee lähinnä mieleen se, että mies on todellisuudessa varattu... miksi hän muuten katoilisi?
[/quote]
Juurikin näin. Samaa ihmettelen. Luulisi hälytyskellojen soivan.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:27"]
Mies on sanonut, että olen hänen sieluntoverinsa.
Miksi hän valehtelisi meille molemmille?
[/quote]
Voi kulta pieni.... miehet nyt sanoo ihan mitä tahansa...
Ketjua lukematta haluan sanoa, että hanki Sue Jonhsonin kirja "Kunpa sinut tuntisin paremmin"
Esim. akateeminen kirjakauppa myy netissä sitä.
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/toimiva_parisuhde/pida-minut-lahellasi/
Ei tässä mikään viittaa narsismiin lähinnä miehen stressaantumiseen
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:43"]
Kuten aiemminkin eroaikeisessa tilanteessa, olemme molemmat mielellämme keskustelleet yhdessä kunnolla.
Mies oli jo aiemmin samoilla linjoilla kuin te - hän ei välttämättä kykene vastaamaan toiveisiini tässä elämäntilanteessa. Teimme kesällä muutama kuukausi sitten päätöksen katsella rauhassa.
Molemmat tiedotamme tilanteen, mies on ollut valmis luovuttamaan aiemmin säästääkseni minut tältä epävarmuudelta. Hän oli oikeassa.
Hän ei pysty antamaan minulle mitä tarvitsen, eli yhteistä aikaa muulloinkin kun iltaisin.
Mies taas ei pysty muuhun. Hän rakastaa omalla repaleisella tavallaan, mutta käy taistelua oman elämänsä kanssa.
Taistelun tuoksinassa minä olen lähinnä tiellä.
Mikäli mies olisi jo ammatissaan, tilanne voisi olla toinen. Hänen ei tarvitsisi ponnistella niin paljoa. Nyt hän on koko ajan lähinnä todella stressaantunut.
[/quote]
Huhuh kun kuulostaa tutulta tarinalta.. Aivan niin kuin mun eksä. Hän todellakin oli henkisesti poissa aina silloin kuin olisin häntä eniten tarvinnut. Kun läheiseni kuoli ja olin aivan rikki oli hänellä kiire lukea tenttiin. Kun olin sekoamassa oman lopputyöni kanssa ja todella kaipasin tukea niin hänellä oli kiire töissä.
Nähtiin juurikin lähinnä iltaisin ja öisin ja lakanoissa sitten kuiskuteltiin kauniita ja olin hänen elämänsä nainen. Nyt kun olen hänestä eroon päässyt ja jonkin aikaa nuollut haavojani, niin voin todeta, että hän oli todella väärä mies minulle. Aina ennen luulin että vika oli minussa ja minun takertavaisuudessani, mutta nyt olen melkeinpä sitä mieltä että miehellä oli paaaljon ongelmia. Ei ole normaalia loukata ihmistä jota rakastaa toistuvasti.
Pakko kysyä.. Mikä kaupunki on kyseessä? Ja uskallatko paljastaa myös miehen etunimen ensimmäisen kirjaimen?
Erit odotukset suhteelle. Miehellä on elämässä tärkeitä projekteja eikä voi antaa suhteelle niin paljon kun ap toivoo. Mies on siis yrittäny laittaa suhteen sen vuoksi tauolle ja asiasta on puhuttukkin?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:31"]
Huhuh kun kuulostaa tutulta tarinalta.. Aivan niin kuin mun eksä. Hän todellakin oli henkisesti poissa aina silloin kuin olisin häntä eniten tarvinnut. Kun läheiseni kuoli ja olin aivan rikki oli hänellä kiire lukea tenttiin. Kun olin sekoamassa oman lopputyöni kanssa ja todella kaipasin tukea niin hänellä oli kiire töissä.
Nähtiin juurikin lähinnä iltaisin ja öisin ja lakanoissa sitten kuiskuteltiin kauniita ja olin hänen elämänsä nainen. Nyt kun olen hänestä eroon päässyt ja jonkin aikaa nuollut haavojani, niin voin todeta, että hän oli todella väärä mies minulle. Aina ennen luulin että vika oli minussa ja minun takertavaisuudessani, mutta nyt olen melkeinpä sitä mieltä että miehellä oli paaaljon ongelmia. Ei ole normaalia loukata ihmistä jota rakastaa toistuvasti.
Pakko kysyä.. Mikä kaupunki on kyseessä? Ja uskallatko paljastaa myös miehen etunimen ensimmäisen kirjaimen?
[/quote]
Pääkaupunkiseutu. :P
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:47"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:36"]
Luin ap:n viestin ja minua alkoi ahdistamaan. Tuli muistoja aikaisemmasta suhteestani. Luulin sen olevan hyvä, kunnes se päättyi. Vasta sen jälkeen tajusin kuinka paljon meillä tehtiin asioita miehen ehdoilla.
Ap, kuulostaa siltä ettei suhteenne ole sellainen kuin haluat. Onko siis järkeä jatkaa ja toivoa, että aika ja keskustelut muuttaisivat tilannetta.
[/quote]
Niin, kuinka paljon ihmiset ovat suhteessa jonkin idealistisen "mielikuvan" kanssa siitä, millainen hyvän ihmissuhteen tulee olla? Todellisuus on sitten jotain ihan muuta, jota sitkeästi kieltäydytään näkemästä silmästä silmään.
[/quote]
Niinpä.
Tämän ketjun aloittaminen minulta on kai osin ollut juuri tuon totuuden kohtaamista.