Mies rakastaa, mutta temppuilee sadistisesti. Kannattaako suhdetta jatkaa?

Vierailija

01.01.2014 | 09:36

Mitä minun ei tarvitse sietää rakkauden nimissä?

Kuinka paljon työtä ja energiaa tämä tulisi viemään?

Hei kaikki.

Mielestäni ei ole täysin reilua (toista osapuolta kohtaan) ruotia parisuhdetta täällä, mutta toisaalta olen ihan ymmälläni mitä tehdä ja kaipaan kommentteja. En tosin sellaisia yksiulotteisia, että eroa ja hanki parempi mies. ;)
Tämä mies on yksi parhaimmista, mutta asiat eivät ole aina yksioikoisia. Pyydän kommenteilta lempeyttä. :)

Molemmat kohtasivat toisissaan ihmisen, jollaista ovat aina etsineet. Olemme olleet reilun vuoden yhdessä. Olemme miettineet yhteistä kotia, mutta todenneet, ettemme vielä ole valmiita. Hän on ennen asunut toisen kanssa pitkässä suhteessa, minä en. (Hän on kertonut tapailleensa läpi monia naisia, ei vaan ole löytynyt yhteistä säveltä. Enemmän kai noissa on ollut seksistä kyse.) Yllättävän hyvin olen sopeutunut toisen kanssa olemiseen. Mies on aika pitkälti luonani. (Ja siivouksesta vastaaminen turhauttaa joskus, mutta ei siitä enempää. ;))

Avaan tilannetta: Olemme noin kolmikymppisiä, molemmat herkkiä, mutta määrätietoisia. Fiksuja ihmisiä, joilla on sydän kohdallaan. Kummallakin on taustaa, jossa emme ole saaneet tarpeeksi rakkautta. Toisella on karumpi tausta kuin minulla itselläni, mutta minullakin on ollut masennusta ja muita herkän ihmisen oireita, pettymyksiä hyväksikäyttävistä ihmisistä.

Käyn itse töissä ja elämäni on uomittuneempaa. Valitettavasti ystäviä ei ole tarpeeksi uudessa kaupungissa, joten minulla on paljon vapaa-aikaa. Urheilen kyllä ja teen mieleisiä asioita.

Mies opiskelee vaativaa alaa ja käy osa-aikaisissa töissä. Hänen kaveriverkostonsa on täällä. Hänen on nyt pakko keskittyä opintoihinsa ja kunnioitan sitä.
Vaan se tapa, jolla hän moisen tekee, on julma.

Uusin tapaus viikon sisältä:
Olin muualla joulun (vietämme välimatkan ja perhesuhteiden takia erikseen), päätin kuitenkin tulla kotio aiemmin, jotta ehdimme olla yhdessä ennen vuodenvaihteen jälkeen alkavia töitä. Mies oli tuolla välillä (poikkeuksellisesti) kaverinsa luona ja pitämässä hauskaa. Hän ilmoitti, että ei tule vastaan paluujunalleni. Harmi, ajattelin, mutta asia oli ok. Sama toistui seuraavana päivänä, hän oli (krapuloissaan?) liian väsynyt näkemään minut. Tuo harmitti jo enemmän, sillä näkemistauko oli nyt yli viikon. Seuraavana päivänä hän sanoi lukevansa koko päivän tenttiin ja että nähdään seuraavana päivänä. Hyvä että ilmoitti. Olin pettynyt, mutta tuo meni vielä. Ihmettelin tosin, miksi kavereille oli aikaa, muttei minulle.
Seuraava päivä tuli. Hän luki yöhön ja ilmoitti minulle, ettei tule siis enää luokseni. Kiva, että ilmoitti, mutta olin odottanut rakastani koko yön ja aamulla vastasin hänelle suoraan, että en aio odottaa enää tänään, uutena vuotena. Mies kannusti minua juhlimaan tuttavieni kanssa. Sanoin, että jätän väliin, tule tänne luokseni jos haluat, laitan meille ruokaa. Ei koskaan tullut, eikä vastannut myöhemminkään laittamaani viestiin (joka oli sävyltään kepeä, ei painostava).
Vietin vuodenvaihteen yksin, ilman rakastani. Mies oli siis vetäissyt asiallisesta kommentistani herneet (?) ja proteistoi. Hänestä ei nyt ole kuulunut mitään.

Tämä julma tapa kadota henkisesti ja fyysisesti on toistunut aiemmin:

Suhteen alussa muutaman kuukauden jälkeen mies olisi halunnut erota (x2), koska hidastan hänen opintojaan ja hän haluaa keskittyä omaan elämäänsä urheiluineen ja systeemeineen. Myönnettäköön, että roikuin hänessä hiukan koska minulla ei ollut omaa elämää tai kokemusta "vakavasta" parisuhteesta. Ymmärrän sen nyt ja olen korjannut tilannetta itsellenikin mieluiseksi. Mies kuitenkin tuli aina samana jättöpäivän iltana / parin päivän takaisin kuin porsas roudan ajamana.

Mies itse on hidastanut opintojaan sotkeutumalla vapaaehtoishommiin ja kyvyttömyydellään jaksottaa ajankäyttöään fiksusti.

Oli kiistatonta, että hän rakastaa minua, mutta käy jotain ihme taistelua. Epäilin kaksisuuntaista mielialahäiriötä - olen ehdottanut hänelle ammattiapua, mutta kuulemma ei ole tarvetta. Ehkä ei niin, vaan hänen pitäisi tajuta itse lopettaa lapselliset pelleilyt.

Mies käyttäytyi nyt joulunkin aikana normaalisti, kutsui puhelimessa hellittelynimillä ja muisti minua. Ei ole siis kyse siitä, että hänen tunteensa olisivat laimeat. Silloin hän ei muistaisi minua ollenkaan.

Ymmärrän miehen oikkuja ja olen avarakatseinen tyttöystävä joka ei nalkuta, muttei minun tarvitse sietää sadistista tuskan tuottamista ja hänen piehtaroimistaan itsesäälissä.

Olen nyt hyvin lähellä eropäätöstä. Olen suhteessa ikuinen kakkonen ja en tiedä sopiiko se minulle.

Miehessä / suhteessamme on seuraavia piirteitä:

Osoittaa minulle rakkauttaa lempeästi, usein. Sanallisesti ja elein.

On ehkä vähän läheisriippuvainen

Jekyll ja Hyde, muutama kuukausi menee ongelmitta, sitten napsahtaa täysin ja meikä on sydänverellä shokissa

Vanhat demonit puskevat tuolloin

Käyttäytyy vähän kuin edesvastuuton pikkupoika, on hajamielinen

Suhde etenee pitkälti hänen ehdoillaan, koska hänellä on enemmän menoja.

Pelkää selvästi todella paljon arvostelua, koska häntä on kiusattu elämässään paljon. Siksikin ei uskalla näyttäytyä esim. työpaikallani.

Pystymme olemaan asioista eri mieltä, mutta tappelemme toooodella harvoin. Kumpainenkaan ei kaiketi pidä siitä.

Emme tosin keskustelekaan riittävästi, sillä miehelle tuo on vaikeampaa. Hänkin asioita miettii paljon, muttei saa niitä (ajoissa) ulos. En ehkä minäkään. Nytkin olisin kysynyt suoraan häneltä, että mitä v*a, mutta hän ei ole läsnä.

Ulkopuolinen läheiseni veikkasi, että mies käyttää minua tässä tavallaan hyväksi. Aika auliisti häntä hellin teoin. Vaan kyllä minäkin saan mieheltä paljon rakkautta. Tiedostan kyllä, että minulla saattaa olla taipumusta ”palvelualttiuteen”, kuten monilla äidillisillä naisilla. Ylitseni en kuitenkaan anna kävellä.

Mies ei ymmärrä, että minulle riittäisi VARTTI silloin tällöin, kun hän opiskelee / angstailee. Hän katkaisee yhteyden täysin. Olen tuosta ennenkin sanonut ihan lempeydellä.

Heti kun sanon vastakkaisen sanan, eli puolustan omaa oikeuttani ja näkemystäni, hän loukkaantuu ja katoaa yhteyksistä.
Hän on lopettanut yhteydenpidon jopa syntymäpäivänänikin. Yleensä juuri ”juhlapyhinä” tapahtuu jotain. Sattumaako?

No niin. Kommentit, ajatukset tilanteesta olisivat tervetulleita, mutta puoleen tai toiseen syyllistämistä en oikein kaipaa.
Kysymykseni olisi kaiketi siis se, että voikohan tuommoisia vaikeuksia voittaa? Tiedän, että minun on turha toivoa miehestäni samanlaista muutosta, mihin osittain olen jo itse pystynyt.
Onko kommunikaatio-ongelma suhteen lopulta syövä ongelma? Onko kyse vain erilaisien elämäntilanteiden haasteesta? Pitäisikö minun hylätä rakkaus, johonka miehen herkkyys (jota toisaalta myös rakastan) vaikuttaa syövyttävästi?

Olen vahva nainen (herkkyydestäni huolimatta) ja olen miettinyt, että ehkä tarvitsisin vahvemman ja tasapainoisemman miehen. Mutta sellainen tuskin koskaan ymmärtäisi tapaani olla niin hyvin kuin tämä. Samanlainen.
Liian samanlaiset?

Vastaa

Tapahtumat

Mies rakastaa, mutta temppuilee sadistisesti. Kannattaako suhdetta jatkaa?

Kommentit (137)