Vuokratyöfirman työntekijän käytöstavat ala-arvoiset
Jouduin kollegana kehottamaan henkilöä menemään syömään, jotta jonossa liikkuvat ruokailuvuorot etenisivät.
Meille on annettu rajoitus, ettei taukotiloissa saa koronan takia olla kerrallaan kuin kaksi henkilöä, vaikka aiemmin siellä on hetkittäin ollut 4 henkilöäkin, joten nyt tauolle pääseminen venyy, jos joku alkaa siellä sooloilemaan, että mulla ei ole vielä nälkä, enpäs menekään vielä.
Vuokratyöfirman työntekijä alkoi sanomaan minulle vastaan, kun pyysin, että hän menisi pitämään taukonsa. Meillä on toki lupa kysyä haluaako seuraava jo mennä, mutta jos ei voi tai ei halua, niin se on voi voi, sitten olisi omalla vuotolla jokaisen vain mentävä.
Koin todella huonona käytöksenä sen, että aikuinen ihminen alkoi kiukkuamaan minulle siitä, ettei vielä olisi halunnut tauolle! Että ei muka jaksa iltaan saakka. Kas kummaa, kun itse jaksan oikein hyvin. Kannattaisikohan hänenkin syödä vähemmän hiilareita?
Sanoin, että no olisit nyt pitänyt kahvitauon (mittaisen tauon ja toisella tauolla syönyt ja ollut pitempään) mutta siihenkin vain hän sanoi jotain ettei sitten jaksa kuitenkaan ja plaa plaa.
Ja tämä oli minun ongelmani miten? Ihme kiukuttelua aivan kuin olisi yksin talossa töissä.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi vain omista tauoistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Jos joku ei pidä taukoa silloin kun on hänen vuoro, hän menettää taukonsa, eikä sinun tarvitse siitä huolehtia.
Esim. meillä oli samaan aikaan varmaan 1/4 - 1/3 palaverissa, jolloin tauot eivät heidän osaltaan liikkuneet. Kun palaverinsa loppui, sieltä purkautui tietenkin useampi ihminen odottamaan ”rästissä” olevaa taukoaan. Tämmöinen on täysin normaalia.
Ap
...ja normaaliaikana sieltä voisi tullakin useampi ihminen samaan aikaan tauolle, mutta ei nyt, korona-aikaan. Tietenkin asia on työnjohdon hommia, mutta he eivät tajua, että joillekin iltapäivä on väärä aika syödä eväänsä. Ja tällainen henkilö miettii sitten ihan itse, milloin haluaa tauolle. Muista viis.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokratyö on työmarkkinoiden syöpä. Samoin harjoittelu ja kokeilu, eli teet saman kuin muutkin mutta sinä vain kokeilet tai harjoittelet etkä saa palkkaa.
Miten vuokratyö liittyy siihen, että ei saisi palkkaa?
Meillä ainakin vuokratyöntekijöille maksetaan täysin samaa palkkaa kuin vakkareille.
Jos EN olisi sanonut kollegalleni mitään, tilanne olisi voinut olla se, että palaverista purkautujat olisivat(aika perustellustikin) vihoitelleet sitä, että tauot olivat junnanneet paikoillaan eivätkä he vielä mahtuisi tauolle.
En voi sille mitään, jos neiti uniikki lumihiutale paikan ENTINEN VAKKARI, nykyinen keikkailuja ei tällaista tiedä. Minuahan ois siinä sitten katsottu, että mikset sanonut X:lle, koska sä tiesit homman nimen? Niiih.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi vain omista tauoistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Jos joku ei pidä taukoa silloin kun on hänen vuoro, hän menettää taukonsa, eikä sinun tarvitse siitä huolehtia.
Esim. meillä oli samaan aikaan varmaan 1/4 - 1/3 palaverissa, jolloin tauot eivät heidän osaltaan liikkuneet. Kun palaverinsa loppui, sieltä purkautui tietenkin useampi ihminen odottamaan ”rästissä” olevaa taukoaan. Tämmöinen on täysin normaalia.
Ap
Mitä väliä. Mene hoitamaan niitä lapsia ja laita puhelin jo pois kädestä.
Antaa jokaisen käydä tauolla silloin kun huvittaa.
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Olisi vain voinut reilusti sanoa, että pahoittelee mulle takaisin sanomis -asennettaan, niin minulla ei ois hänestä niin kurja olo. Mutta ei.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi vain omista tauoistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Jos joku ei pidä taukoa silloin kun on hänen vuoro, hän menettää taukonsa, eikä sinun tarvitse siitä huolehtia.
Esim. meillä oli samaan aikaan varmaan 1/4 - 1/3 palaverissa, jolloin tauot eivät heidän osaltaan liikkuneet. Kun palaverinsa loppui, sieltä purkautui tietenkin useampi ihminen odottamaan ”rästissä” olevaa taukoaan. Tämmöinen on täysin normaalia.
Ap...ja normaaliaikana sieltä voisi tullakin useampi ihminen samaan aikaan tauolle, mutta ei nyt, korona-aikaan. Tietenkin asia on työnjohdon hommia, mutta he eivät tajua, että joillekin iltapäivä on väärä aika syödä eväänsä. Ja tällainen henkilö miettii sitten ihan itse, milloin haluaa tauolle. Muista viis.
Ap
Siinähän se tulikin, teet tärkeänä työnjohdollinen kuuluvia hommia. Lopeta.

Ihan käsittämätön asenne. Jos joku ois sanonut minulle siitä, että tauot eivät liikkuneet, niin olisitko silloin sitä mieltä, että miten vaikeaa sun ap ois ollut käydä sanomassa sille keikkailijalle, että menisiköhän nyt vaan tauolle? Ja olisitko silloin sitä mieltä, että jos hän siitä sanoo takaisin, niin omapahan on murheensa, jos ei kykene ajattelemaan, kuin itseään?
Ap
Kun banaaneilla maksetaan niin apinoita saa. Tämän pitäisi jokaisen orjatyöläisen ottaa motokseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi vain omista tauoistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Jos joku ei pidä taukoa silloin kun on hänen vuoro, hän menettää taukonsa, eikä sinun tarvitse siitä huolehtia.
Esim. meillä oli samaan aikaan varmaan 1/4 - 1/3 palaverissa, jolloin tauot eivät heidän osaltaan liikkuneet. Kun palaverinsa loppui, sieltä purkautui tietenkin useampi ihminen odottamaan ”rästissä” olevaa taukoaan. Tämmöinen on täysin normaalia.
Ap...ja normaaliaikana sieltä voisi tullakin useampi ihminen samaan aikaan tauolle, mutta ei nyt, korona-aikaan. Tietenkin asia on työnjohdon hommia, mutta he eivät tajua, että joillekin iltapäivä on väärä aika syödä eväänsä. Ja tällainen henkilö miettii sitten ihan itse, milloin haluaa tauolle. Muista viis.
ApSiinähän se tulikin, teet tärkeänä työnjohdollinen kuuluvia hommia. Lopeta.
Niin, niin meillä tekee jokainen, koska emme voi aina odottaa, että työnjohto saa asiaan rotia, koska he eivät hoida tällaisia asioita. Vaikka pitäisi toki. Se ei oikeuta itseä heittäytymään maahan jalat ja kädet levälleen, kun asioita voi edistää itsekin se, joka on OIKEASSA. Ja mä olin. Se vuokratyöntekijä oli väärässä sellaista vaihtoehtoa, kuin että venytä tauollesi menoa ei ole. Sinne on mentävä kun vuoro tulee, varsinkin jos perässä on vielä useita tulijouta ja kello on paljon.
Ap
Sääliksi käy ap:n työkavereiden ja lasten puolesta, kun joutuvat tuommoisen natsin kanssa olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
Ap
Tuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
Todellakaan tuollainen ei ole natsiutta. Mä kävin ainoastaan snomassa hänelle, että menisitkö jo tauolle. Miksi hän meni, jos olin muka väärässä siinä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huolehdi vain omista tauoistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Jos joku ei pidä taukoa silloin kun on hänen vuoro, hän menettää taukonsa, eikä sinun tarvitse siitä huolehtia.
Esim. meillä oli samaan aikaan varmaan 1/4 - 1/3 palaverissa, jolloin tauot eivät heidän osaltaan liikkuneet. Kun palaverinsa loppui, sieltä purkautui tietenkin useampi ihminen odottamaan ”rästissä” olevaa taukoaan. Tämmöinen on täysin normaalia.
Ap...ja normaaliaikana sieltä voisi tullakin useampi ihminen samaan aikaan tauolle, mutta ei nyt, korona-aikaan. Tietenkin asia on työnjohdon hommia, mutta he eivät tajua, että joillekin iltapäivä on väärä aika syödä eväänsä. Ja tällainen henkilö miettii sitten ihan itse, milloin haluaa tauolle. Muista viis.
ApSiinähän se tulikin, teet tärkeänä työnjohdollinen kuuluvia hommia. Lopeta.
Niin, niin meillä tekee jokainen, koska emme voi aina odottaa, että työnjohto saa asiaan rotia, koska he eivät hoida tällaisia asioita. Vaikka pitäisi toki. Se ei oikeuta itseä heittäytymään maahan jalat ja kädet levälleen, kun asioita voi edistää itsekin se, joka on OIKEASSA. Ja mä olin. Se vuokratyöntekijä oli väärässä sellaista vaihtoehtoa, kuin että venytä tauollesi menoa ei ole. Sinne on mentävä kun vuoro tulee, varsinkin jos perässä on vielä useita tulijouta ja kello on paljon.
Ap
Niin eli olette kaikki typeriä kun hoidatte parempipalkkaisten ihmisten ongelmia. Se keikkalainen taitaa olla ainoa fiksu kun ei kiinnosta teidän pätemiset.
AP, sinun olisi pitänyt lähestyä työntekijää ystävällisesti, ja selittää miten teillä toimitaan ja miksi. Sitten antaa hänelle mahdollisuus olla pettynyt kun ei saa pitää taukoaan kun haluaa. Sitten ystävällisesti todeta, että tämä on teidän tapa toimia ja siihen täytyy sopeutua.
Mitään syytä ei ollut kenelläkään mistään loukkaantua, ihan turhaa draamaa.
AP:llä on aivan hillittömästi aikaa kirjoitella aaveelle muuten kesken työpäivänsä ja inttää oikeassa olemisestaan alapeukuista huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
ApTuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
No ilmeisesti tämä vuokratyöntekijä ei tiennyt koronasäännöstä siksi, ettei ollut vakkari. Sitä se tähän kuuluu.
Ja en nyt varsinaisesti pelkää, että joku olisi ilkeä, vaan harmistuisi JA SYYSTÄ. On niiden asia, joilla on taukovuoro pitää huolta siitä, että tauot likkuvat. Se on jokaisen asia. Jos joku meinaa unohtaa mennä (on ensin jotain kesken) niin useampikin sitä aina seuraa ja sanoo asiasta. Ne perässä olijat, joilla on nälkä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Todellakaan tuollainen ei ole natsiutta. Mä kävin ainoastaan snomassa hänelle, että menisitkö jo tauolle. Miksi hän meni, jos olin muka väärässä siinä?
Ap
MITÄ VÄLIÄ? Keskity sinä työhösi tai hae muihin hommiin jos nykyinen roolisi turhauttaa noin pahasti. Ainiin mut hyödyllisiä hölmöjä ei koskaan ylennetä.