Vuokratyöfirman työntekijän käytöstavat ala-arvoiset
Jouduin kollegana kehottamaan henkilöä menemään syömään, jotta jonossa liikkuvat ruokailuvuorot etenisivät.
Meille on annettu rajoitus, ettei taukotiloissa saa koronan takia olla kerrallaan kuin kaksi henkilöä, vaikka aiemmin siellä on hetkittäin ollut 4 henkilöäkin, joten nyt tauolle pääseminen venyy, jos joku alkaa siellä sooloilemaan, että mulla ei ole vielä nälkä, enpäs menekään vielä.
Vuokratyöfirman työntekijä alkoi sanomaan minulle vastaan, kun pyysin, että hän menisi pitämään taukonsa. Meillä on toki lupa kysyä haluaako seuraava jo mennä, mutta jos ei voi tai ei halua, niin se on voi voi, sitten olisi omalla vuotolla jokaisen vain mentävä.
Koin todella huonona käytöksenä sen, että aikuinen ihminen alkoi kiukkuamaan minulle siitä, ettei vielä olisi halunnut tauolle! Että ei muka jaksa iltaan saakka. Kas kummaa, kun itse jaksan oikein hyvin. Kannattaisikohan hänenkin syödä vähemmän hiilareita?
Sanoin, että no olisit nyt pitänyt kahvitauon (mittaisen tauon ja toisella tauolla syönyt ja ollut pitempään) mutta siihenkin vain hän sanoi jotain ettei sitten jaksa kuitenkaan ja plaa plaa.
Ja tämä oli minun ongelmani miten? Ihme kiukuttelua aivan kuin olisi yksin talossa töissä.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
AP, sinun olisi pitänyt lähestyä työntekijää ystävällisesti, ja selittää miten teillä toimitaan ja miksi. Sitten antaa hänelle mahdollisuus olla pettynyt kun ei saa pitää taukoaan kun haluaa. Sitten ystävällisesti todeta, että tämä on teidän tapa toimia ja siihen täytyy sopeutua.
Mitään syytä ei ollut kenelläkään mistään loukkaantua, ihan turhaa draamaa.
AP:llä on aivan hillittömästi aikaa kirjoitella aaveelle muuten kesken työpäivänsä ja inttää oikeassa olemisestaan alapeukuista huolimatta.
Ööö, anteeksi vaan, mutta mulle ei tullut mieleenkään, että jollekin alalla yli kymmenen vuotta olleellee voisi tulla jotenkin pettymyksenä, ettei saa pitäätaukoaan silloin kun haluaa, koska se on alalla vakiintunut tapa. Enkä myöskään ala olettaa, ettei hän tiedä koronarajoituksostamme, koska niidenkään informointi ei kuulu kollegoille. HÄNEN olisi pitänyt tajuta se, ja olla käyttäytymättä huonosti minua kohtaan ja pahoittaa sillä minun mieleni.
Ap
Tästä nyt paistaa vähän että ap kyykyttää toista tahallaan koska hän on vuokratyöntekijä ja ap itse Holy Vakkari. Muut vakkarit eivät välitä vähääkään ap:n taukoexcelistä niin pitää kiusata ainoaa jonka yläpuolella kuvittelee olevansa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
ApTuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
No ilmeisesti tämä vuokratyöntekijä ei tiennyt koronasäännöstä siksi, ettei ollut vakkari. Sitä se tähän kuuluu.
Ja en nyt varsinaisesti pelkää, että joku olisi ilkeä, vaan harmistuisi JA SYYSTÄ. On niiden asia, joilla on taukovuoro pitää huolta siitä, että tauot likkuvat. Se on jokaisen asia. Jos joku meinaa unohtaa mennä (on ensin jotain kesken) niin useampikin sitä aina seuraa ja sanoo asiasta. Ne perässä olijat, joilla on nälkä.
Ap
Sanoit asiasta ja henkilö lopulta meni tauolle? Mikä oli ongelma siinä määrin että piti tulla tänne riepottelemaan tuon työntekijän keikkalaisuutta. Jos hän valitti että tauot on huonoon aikaan niin mikä vipu päässäsi estää sinua sanomasta ”onhan tämä tosiaan harmillista, toivotaan että tilanne normalisoituu pian” ja jatkamaan töitäsi?
Miten pitkä ap:n tauko on kun pystyy täällä jankuttamaan aina vaan lisää ja lisää??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakaan tuollainen ei ole natsiutta. Mä kävin ainoastaan snomassa hänelle, että menisitkö jo tauolle. Miksi hän meni, jos olin muka väärässä siinä?
ApMITÄ VÄLIÄ? Keskity sinä työhösi tai hae muihin hommiin jos nykyinen roolisi turhauttaa noin pahasti. Ainiin mut hyödyllisiä hölmöjä ei koskaan ylennetä.
Ei mikään rooli tässä turhauta yhtään. Ainoastaan tuon kyseisen henkilön käytöstapojen puute ja loukkaava käytös pohdituttaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
ApTuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
No ilmeisesti tämä vuokratyöntekijä ei tiennyt koronasäännöstä siksi, ettei ollut vakkari. Sitä se tähän kuuluu.
Ja en nyt varsinaisesti pelkää, että joku olisi ilkeä, vaan harmistuisi JA SYYSTÄ. On niiden asia, joilla on taukovuoro pitää huolta siitä, että tauot likkuvat. Se on jokaisen asia. Jos joku meinaa unohtaa mennä (on ensin jotain kesken) niin useampikin sitä aina seuraa ja sanoo asiasta. Ne perässä olijat, joilla on nälkä.
ApSanoit asiasta ja henkilö lopulta meni tauolle? Mikä oli ongelma siinä määrin että piti tulla tänne riepottelemaan tuon työntekijän keikkalaisuutta. Jos hän valitti että tauot on huonoon aikaan niin mikä vipu päässäsi estää sinua sanomasta ”onhan tämä tosiaan harmillista, toivotaan että tilanne normalisoituu pian” ja jatkamaan töitäsi?
Sanoinkin noin, mutta hän ei silti pyytänyt anteeksi sitä, että henkilöi ongelmansa taukonsa ajoituksesta minuun.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkä ap:n tauko on kun pystyy täällä jankuttamaan aina vaan lisää ja lisää??
Teen onneksi (omasta halustani) osa-aikaa ja tänään on vapaapäivä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, sinun olisi pitänyt lähestyä työntekijää ystävällisesti, ja selittää miten teillä toimitaan ja miksi. Sitten antaa hänelle mahdollisuus olla pettynyt kun ei saa pitää taukoaan kun haluaa. Sitten ystävällisesti todeta, että tämä on teidän tapa toimia ja siihen täytyy sopeutua.
Mitään syytä ei ollut kenelläkään mistään loukkaantua, ihan turhaa draamaa.
AP:llä on aivan hillittömästi aikaa kirjoitella aaveelle muuten kesken työpäivänsä ja inttää oikeassa olemisestaan alapeukuista huolimatta.
Ööö, anteeksi vaan, mutta mulle ei tullut mieleenkään, että jollekin alalla yli kymmenen vuotta olleellee voisi tulla jotenkin pettymyksenä, ettei saa pitäätaukoaan silloin kun haluaa, koska se on alalla vakiintunut tapa. Enkä myöskään ala olettaa, ettei hän tiedä koronarajoituksostamme, koska niidenkään informointi ei kuulu kollegoille. HÄNEN olisi pitänyt tajuta se, ja olla käyttäytymättä huonosti minua kohtaan ja pahoittaa sillä minun mieleni.
Ap
Äsken taukojärjestelyt nykyisessä tiukkuudessaan oli koronan syy, nyt ne on jo vakiintunut tapa? Ja jos hän meni syömään niin ilmeisesti sen jälkeen kun syy SELITETTIIN hän ymmärsi ja toimi kuten on toivottu?
Kyllä on hankalaa kun ei osata kertoa työpaikan käytännöistä eikä hoitaa siististi asioita ja ohjeistamista ja vielä lastenhoitoalalla.
Onneksi meillä oli hyvät hoitajat ja lapset jo koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Tästä nyt paistaa vähän että ap kyykyttää toista tahallaan koska hän on vuokratyöntekijä ja ap itse Holy Vakkari. Muut vakkarit eivät välitä vähääkään ap:n taukoexcelistä niin pitää kiusata ainoaa jonka yläpuolella kuvittelee olevansa
En minä ole meillä mikään taukojen säntillisin pitäjä! Minä olen usein se, joka esim. unohtaa mennä tauolle, jos saan lapun siitä kesken jonkun muun asian. Joudun myös usein menemään esim. kahville oman ideaalitoiveeni kanalta liian aikaisin ja niin joutuu moni muukin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkä ap:n tauko on kun pystyy täällä jankuttamaan aina vaan lisää ja lisää??
Teen onneksi (omasta halustani) osa-aikaa ja tänään on vapaapäivä.
Ap
Siis mietit vielä vapaapäivänä jonkun työkaverin ruokailurytmiä koronan aikaan? Sulla on ap oikeasti tosi vääristynyt kuva roolisi tärkeydestä töissäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
ApTuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
No ilmeisesti tämä vuokratyöntekijä ei tiennyt koronasäännöstä siksi, ettei ollut vakkari. Sitä se tähän kuuluu.
Ja en nyt varsinaisesti pelkää, että joku olisi ilkeä, vaan harmistuisi JA SYYSTÄ. On niiden asia, joilla on taukovuoro pitää huolta siitä, että tauot likkuvat. Se on jokaisen asia. Jos joku meinaa unohtaa mennä (on ensin jotain kesken) niin useampikin sitä aina seuraa ja sanoo asiasta. Ne perässä olijat, joilla on nälkä.
ApSanoit asiasta ja henkilö lopulta meni tauolle? Mikä oli ongelma siinä määrin että piti tulla tänne riepottelemaan tuon työntekijän keikkalaisuutta. Jos hän valitti että tauot on huonoon aikaan niin mikä vipu päässäsi estää sinua sanomasta ”onhan tämä tosiaan harmillista, toivotaan että tilanne normalisoituu pian” ja jatkamaan töitäsi?
Sanoinkin noin, mutta hän ei silti pyytänyt anteeksi sitä, että henkilöi ongelmansa taukonsa ajoituksesta minuun.
Ap
Entä sitten? Jos otat jonkun toisen ihmisen vatsantoiminnot noin henkilökohtaisesti ja mietit vapaapäivänkin niitä niin en yhtään ihmettele että olet joutunut nk omasta halusta jäämään osa-aikaisesti pois. Tuo ei ole normaalia vaan kuulostaa joltakin neurologiselta häiriötilalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, sinun olisi pitänyt lähestyä työntekijää ystävällisesti, ja selittää miten teillä toimitaan ja miksi. Sitten antaa hänelle mahdollisuus olla pettynyt kun ei saa pitää taukoaan kun haluaa. Sitten ystävällisesti todeta, että tämä on teidän tapa toimia ja siihen täytyy sopeutua.
Mitään syytä ei ollut kenelläkään mistään loukkaantua, ihan turhaa draamaa.
AP:llä on aivan hillittömästi aikaa kirjoitella aaveelle muuten kesken työpäivänsä ja inttää oikeassa olemisestaan alapeukuista huolimatta.
Ööö, anteeksi vaan, mutta mulle ei tullut mieleenkään, että jollekin alalla yli kymmenen vuotta olleellee voisi tulla jotenkin pettymyksenä, ettei saa pitäätaukoaan silloin kun haluaa, koska se on alalla vakiintunut tapa. Enkä myöskään ala olettaa, ettei hän tiedä koronarajoituksostamme, koska niidenkään informointi ei kuulu kollegoille. HÄNEN olisi pitänyt tajuta se, ja olla käyttäytymättä huonosti minua kohtaan ja pahoittaa sillä minun mieleni.
ApÄsken taukojärjestelyt nykyisessä tiukkuudessaan oli koronan syy, nyt ne on jo vakiintunut tapa? Ja jos hän meni syömään niin ilmeisesti sen jälkeen kun syy SELITETTIIN hän ymmärsi ja toimi kuten on toivottu?
Ei vaan hän tuli syömään vain kehoituksen jälkeen, en selittänyt miksi ohjeita pitää noudattaa. Ohje on, että jos et itse mene taauolle, niin jonkun toisen pitää mennä, ettei koko ruokailujono viivästy. Korona vain tiukentaa tätä olemassaolevaa sääntöä. Koska aikaisemmin jos työtilanne salli tauolla sai olla useampikin ihminen kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tauolla ei ole ollut ketään 40 minuuttiin, ja väkeä on niin paljon että 2 hengen pitäisi olla jatkuvasti tauolla niin miksi siellä tauolla ei ollut kukaan muukaan, edes se joku toinen jonka kanssa tuon henkilön tauko olisi samaan aikaan? Miten yksi henkilö voi tukkia 2 henkilön jonon? Vai onko taas niitä firmoja joissa annetaan 2 12 minuutin taukoa kahdeksan tunnin työvuoron aikana täysin sattumanvaraisiin aikoihin kuten tunti töiden alun jälkeen ja puoli tuntua ennen töiden loppua? Ap on sellainen ylisuorittaja joka vaatii kaikkia noudattamaan sääntöjä, oli ne kuinka tyhmiä tahansa ja noudattipa niitä sitten kukaan muu kuin tuo ap:n hampaisiinsa ottama henkilö ja ap yksin tai ei. Lakkaa luulemasta että on roolisi ojentaa muita, jos ei ole niin ei ole. Jos jono jumittaa ja joku sanoo ei eikä se ole tehtäväsi asiaa ratkoa niin sanot että ok ja jatkat hommiasi, ei se työntekijä sinua henkilökohtaisesti kiusaa sillä että ei jaksa olla 6 tuntia tauotta vaan sinä häntä yrittämällä siihen pakottaa.
Se toisen jonon porukka oli palaverissa. Ja en ole ylisuorittaja, omaan vain aivot. Minulle ei mukautuminen uusiin rajoituksiin ole vaikeaa, kuten yksinkertaisemmille kollegoilleni vaikuttaa todellakin olevan.
ApTuskin sinua voi täällä kukaan auttaa jos et ymmärrä parempine aivoinesi olevasi hyödyllinen hölmö. Käyt täysin kierroksilla jonkun palaveriporukan taukojen takia koska pelkäät että ne on sulle ilkeitä jos et mikromanageroi heidän puolesta. Herätys. Mitä sulle muutenkaan kuuluu muiden ihmisten työsuhteiden laatu. Kun olette töissä niin olette töissä.
No ilmeisesti tämä vuokratyöntekijä ei tiennyt koronasäännöstä siksi, ettei ollut vakkari. Sitä se tähän kuuluu.
Ja en nyt varsinaisesti pelkää, että joku olisi ilkeä, vaan harmistuisi JA SYYSTÄ. On niiden asia, joilla on taukovuoro pitää huolta siitä, että tauot likkuvat. Se on jokaisen asia. Jos joku meinaa unohtaa mennä (on ensin jotain kesken) niin useampikin sitä aina seuraa ja sanoo asiasta. Ne perässä olijat, joilla on nälkä.
ApSanoit asiasta ja henkilö lopulta meni tauolle? Mikä oli ongelma siinä määrin että piti tulla tänne riepottelemaan tuon työntekijän keikkalaisuutta. Jos hän valitti että tauot on huonoon aikaan niin mikä vipu päässäsi estää sinua sanomasta ”onhan tämä tosiaan harmillista, toivotaan että tilanne normalisoituu pian” ja jatkamaan töitäsi?
Sanoinkin noin, mutta hän ei silti pyytänyt anteeksi sitä, että henkilöi ongelmansa taukonsa ajoituksesta minuun.
ApEntä sitten? Jos otat jonkun toisen ihmisen vatsantoiminnot noin henkilökohtaisesti ja mietit vapaapäivänkin niitä niin en yhtään ihmettele että olet joutunut nk omasta halusta jäämään osa-aikaisesti pois. Tuo ei ole normaalia vaan kuulostaa joltakin neurologiselta häiriötilalta.
Ei vaan se, että kehtasikin sanoa minulle takaisin loukkasi minua. Hänen käytöksensä oli pahaa ja ala-arvoista minua kohtaan. Loukkaavaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten pitkä ap:n tauko on kun pystyy täällä jankuttamaan aina vaan lisää ja lisää??
Teen onneksi (omasta halustani) osa-aikaa ja tänään on vapaapäivä.
ApSiis mietit vielä vapaapäivänä jonkun työkaverin ruokailurytmiä koronan aikaan? Sulla on ap oikeasti tosi vääristynyt kuva roolisi tärkeydestä töissäsi.
Ei tässä ole kuva mistään mun roolista, vaan siitä, että inhottaa, kun töissä on tuollainen ala-arvoisesti käyttäytyvä henkilö. Aina toisinaan.
Ap
Ap on yksinäinen vanhapiika, jolla ei ole muuta elämää kuin työelämä.
Eikä mitään tekemistä vapaapäivänä.
Huh huh
Ap on ihminen, jolle työkaverit toivovat sairaspäiviä ja poissaoloa työstä, jopa pikaista eläköitymistä iästä riippumatta. Kun ap on poissa, työpaikan ilmapiiri on selvästi rennompi ja ihmisten on helpompi hengittää. Ap:n kaltaiset työntekijät ovat työyhteisön syöpä, joka nakertaa kaikkien työhyvinvointia. Kaltaisiaan on tullut liiankin monta vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap on yksinäinen vanhapiika, jolla ei ole muuta elämää kuin työelämä.
Eikä mitään tekemistä vapaapäivänä.
Huh huh
On mulla, mutta en tiedä kun töissä on tuollainen käytöstavoiltaan viallinen kollega, niin se vaivaa.
Ap
Ap voi suorittaa testin. Laita lasiin vettä ja upota sormi siihen. Nosta ylös ja jos veteen jää kuoppa, olet tosi tärkeä ja korvaamaton työpaikallasi.
Muitakaa olla tekemättä työkokeilussa ja työharjoittelussa paljon vähemmän kuin vakinaiset älkääkä suostuko tekemään yksin työtä ja ottamaan vastuuta kun se on sääntöjen vastaista! Teidän ei tarvitse! Työnantajat kiertää tätä lakia.
Vuokratyössä älkää kiirehtikö eikä tippaakaan ylimääräistä.
Nuo sekoittaa työmarkkinat ja saa aikaa pahoinvoinnin yhteiskunnassa. Edut paljon heikemmät kuin normityöläisillä. Nämä orjuutustavat pitäisi lakkauttaa niin työelämä tervehtyisi.