Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vuokratyöfirman työntekijän käytöstavat ala-arvoiset

Vierailija
08.10.2020 |

Jouduin kollegana kehottamaan henkilöä menemään syömään, jotta jonossa liikkuvat ruokailuvuorot etenisivät.
Meille on annettu rajoitus, ettei taukotiloissa saa koronan takia olla kerrallaan kuin kaksi henkilöä, vaikka aiemmin siellä on hetkittäin ollut 4 henkilöäkin, joten nyt tauolle pääseminen venyy, jos joku alkaa siellä sooloilemaan, että mulla ei ole vielä nälkä, enpäs menekään vielä.
Vuokratyöfirman työntekijä alkoi sanomaan minulle vastaan, kun pyysin, että hän menisi pitämään taukonsa. Meillä on toki lupa kysyä haluaako seuraava jo mennä, mutta jos ei voi tai ei halua, niin se on voi voi, sitten olisi omalla vuotolla jokaisen vain mentävä.
Koin todella huonona käytöksenä sen, että aikuinen ihminen alkoi kiukkuamaan minulle siitä, ettei vielä olisi halunnut tauolle! Että ei muka jaksa iltaan saakka. Kas kummaa, kun itse jaksan oikein hyvin. Kannattaisikohan hänenkin syödä vähemmän hiilareita?
Sanoin, että no olisit nyt pitänyt kahvitauon (mittaisen tauon ja toisella tauolla syönyt ja ollut pitempään) mutta siihenkin vain hän sanoi jotain ettei sitten jaksa kuitenkaan ja plaa plaa.
Ja tämä oli minun ongelmani miten? Ihme kiukuttelua aivan kuin olisi yksin talossa töissä.

Kommentit (183)

Vierailija
81/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap on ihminen, jolle työkaverit toivovat sairaspäiviä ja poissaoloa työstä, jopa pikaista eläköitymistä iästä riippumatta. Kun ap on poissa, työpaikan ilmapiiri on selvästi rennompi ja ihmisten on helpompi hengittää. Ap:n kaltaiset työntekijät ovat työyhteisön syöpä, joka nakertaa kaikkien työhyvinvointia. Kaltaisiaan on tullut liiankin monta vastaan.

Ei todellakaan! Mä en IKINÄ kyttää milloin kukakin menee tauolle, koska kutenjo sanoin, useammin minulle pitää sanoa asiasta! Meillä on monta paljon minua herkemmin asioista sanovaa. He vain eivät olleet eilen töissä tai enää vuokratyöntekijän jälkeen jonossa.

Ap

Vierailija
82/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja mä en siis sanonut sille työntekijälle mitään rumasti takaisin, vaikka hän pahoittikin minun mieleni. Mitä mä olisin voinut sanoa? Olin aivan mykistynyt siitä, että än henkilöi asian edes minuun.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän ei varmaan itse edes tajunnut, koska hänellä on surkea kotikasvatus. Siis loukanneensa minua ja purkaneensa omat inhottavat tunteensa päälleni.

Ap

Vierailija
84/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuokratyö on työmarkkinoiden syöpä. Samoin harjoittelu ja kokeilu, eli teet saman kuin muutkin mutta sinä vain kokeilet tai harjoittelet etkä saa palkkaa.

Muitakaa olla tekemättä työkokeilussa ja työharjoittelussa paljon vähemmän kuin vakinaiset älkääkä suostuko tekemään yksin työtä ja ottamaan vastuuta kun se on sääntöjen vastaista! Teidän ei tarvitse! Työnantajat kiertää tätä lakia.

Vuokratyössä älkää kiirehtikö eikä tippaakaan ylimääräistä.

Nuo sekoittaa työmarkkinat ja saa aikaa pahoinvoinnin yhteiskunnassa. Edut paljon heikemmät kuin normityöläisillä. Nämä orjuutustavat pitäisi lakkauttaa niin työelämä tervehtyisi.

Meille palkataan vakkareiksi vain vuokratyöntekijöitä. Muuta kautta ei rekrytä. Eli parhaimmat vuokratyöntekijät pääsee talon kirjoille kun lisää työntekijöitä tarvitaan.

Eli jatkakaa vain lusmuilua ja huonosti työn tekemistä, niin ette varmana saa vakituista työpaikkaa...

Vierailija
85/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän olisi anteeksipyynnön velkaa, mutta tiedän, ettei sitä tuon tasoisilta ihmisiltä tule. Kun ei tajua, koska on niin itsekeskeinen mulkero, että käytöstavat!

Ap

Vierailija
86/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minkä tyypin narsisti se olikaan joka on siinä uskossa että maailma vaatii juuri häntä pelastajakseen, oliko se nyt ohutkahkainen vai mikä. Täysin harhaista ajatella että elämässä, töissä tms ei ikinä törmäisi ihmiseen joka reagoi joskus pettymykseen verbaalisesti. 😳

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä tyypin narsisti se olikaan joka on siinä uskossa että maailma vaatii juuri häntä pelastajakseen, oliko se nyt ohutkahkainen vai mikä. Täysin harhaista ajatella että elämässä, töissä tms ei ikinä törmäisi ihmiseen joka reagoi joskus pettymykseen verbaalisesti. 😳

Ei tässä ole kyse maailman pelastamisesta vaan aivan normaaleista asioiden sujumisesta töissä, haloo! Ja käytöstapojen ja kotikasvatksen puutteesta tältä vuokratyöntekijältä.

Ap

Vierailija
88/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei ne palaverissa olleet menneet heti palaverin jälkeen tauolle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta harmi etten voi HÄNTÄ KASVATTAA! Se tässä vtuttaa enemmän, kuin mitkään töiden ruokavuorot. Että noin et puhu ihmisille tai saat perkele turpaasi.

Ap

Vierailija
90/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö teidän työpaikalta voisi kieltää tauot kokonaan, niin ketään ei tarvitsisi pakottaa menemään tauolle?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä nyt paistaa vähän että ap kyykyttää toista tahallaan koska hän on vuokratyöntekijä ja ap itse Holy Vakkari. Muut vakkarit eivät välitä vähääkään ap:n taukoexcelistä niin pitää kiusata ainoaa jonka yläpuolella kuvittelee olevansa

En minä ole meillä mikään taukojen säntillisin pitäjä! Minä olen usein se, joka esim. unohtaa mennä tauolle, jos saan lapun siitä kesken jonkun muun asian. Joudun myös usein menemään esim. kahville oman ideaalitoiveeni kanalta liian aikaisin ja niin joutuu moni muukin.

Ap

Kukaan ei epäilekään että jonosysteemi koskisi sinua, luultavasti et muista mutta menet kun muistat koska täytyyhän sinun saada taukosi pitää. Tässä oli kyse siitä miten kiusaat ja kyykytät henkilöä joka on paikkaamassa henkilövajetta eli auttamassa teitä.

Kellähän tässä on käytöstavat hakusessa, et voi ohjeistaa ja selittää miksi toimitaan tietyllä tavalla ja sitten vingut täällä sivukaupalla miten toinen kyseenalaistaa sanomisesi

Vierailija
92/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksei ne palaverissa olleet menneet heti palaverin jälkeen tauolle?

No koska tauolla saa olla vain kaksi! Ja meitä, joilla tauot pyöri, emmekä olleet palaverissa, oli myös.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi muuten hieman ahdistavaa olla ap:n työpaikalla töissä. Pelkkä ajatus siitä että joku työkaveri pui mielessään sekavana niinkin normaalista asiasta kuin tauosta käytyä keskustelua vapaapäivänä ja vielä av:lla siihen päälle on pelottava, mahtaa olla raskas tunnelma töissä.

Vierailija
94/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hän ei varmaan itse edes tajunnut, koska hänellä on surkea kotikasvatus. Siis loukanneensa minua ja purkaneensa omat inhottavat tunteensa päälleni.

Ap

Sinä loukkaat toista käskemällä häntä toimimaan vasten tahtoaan. Ja syyllistämällä häntä. Ja haukkumalla häntä netissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei ne palaverissa olleet menneet heti palaverin jälkeen tauolle?

No koska tauolla saa olla vain kaksi! Ja meitä, joilla tauot pyöri, emmekä olleet palaverissa, oli myös.

Ap

No mikset sinä mennyt tauolle hänen vuorollaan? Miksi taukotilassa on pakko olla jonkun koko ajan? Miksi palaverissa olleet eivät käyneet vuorotellen tauolla palaverin jälkeen? Miksi he eivät peruneet palaveria, koska se osui pyhän tauon kohdalle?

Vierailija
96/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä tyypin narsisti se olikaan joka on siinä uskossa että maailma vaatii juuri häntä pelastajakseen, oliko se nyt ohutkahkainen vai mikä. Täysin harhaista ajatella että elämässä, töissä tms ei ikinä törmäisi ihmiseen joka reagoi joskus pettymykseen verbaalisesti. 😳

Ei tässä ole kyse maailman pelastamisesta vaan aivan normaaleista asioiden sujumisesta töissä, haloo! Ja käytöstapojen ja kotikasvatksen puutteesta tältä vuokratyöntekijältä.

Ap

Sinänsä ei ole yllättävää että pidät omaa käytöstäsi normaalina.

Vierailija
97/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP, pidäppäs nyt taukoa tästä kirjoittelusta ja käy kahvilla!

Vierailija
98/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jäi epäselväksi, mikä ihmeen jono.

Vierailija
99/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hän olisi anteeksipyynnön velkaa, mutta tiedän, ettei sitä tuon tasoisilta ihmisiltä tule. Kun ei tajua, koska on niin itsekeskeinen mulkero, että käytöstavat!

Ap

Ap, sinähän otat siellä kuppia😁kirjoitusten sisältö muuttunut roisimpaan suuntaan.

Yksin joudut ryystämään...mutta on han AV👍

Vierailija
100/183 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muistakaa sanoa " Aaaaa..."

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän yksi