Lue keskustelun säännöt.
Miten sanoa ei rikkomatta välejä, kun anoppi tahtoo 9 kk ikäisen lapsenlapsen yökylään
En "päästä"
05.10.2020 |
Anoppi on itkenyt puhelimessa ja tavatessa 8 kk ajan, että vauvan on "päästävä" anopin luokse viikonloppuhoitoon ilman vanhempaa. Tämän idean anoppi sai siskoltaan, joka on "saanut" oman lapsenlapsensa yökylään 1 kk iästä alkaen.
Anopin tunteenpurkaukset olivat alkuun hämmentäviä, sitten vaivaannuttavia ja nyt vaan ärsyttäviä. En jaksaisi joka kerta toistaa miksi yökylä ilman vanhempaa ei ole tarpeellista tai järkevää. Varsinkin, kun tämä saa joka kerta anopin itkemään.
Sinänsä tuo pakollinen teatteriesitys yökyläkysymyksestä ei haittaa. Se alkaa, etenee ja loppuu aina samalla tavalla niin ei ole tarvinnut keksiä uutta sanottavaa.
Jatkanko samaa rallia vai muutanko taktiikkaa?
Kommentit (150)
Vierailija kirjoitti:
Sairasta tuollainen äidin takertuminen vauvaan. Ei sillä, ei varmasti ap:n kannata jättää vauvaansa yöksi hoidotta, kuulosta siltä että vanhemmuus on vielä vähän hakusessa, mutta katkaise jo vähän sitä napanuoraa. Anna lapsi anopille alkuun vaikka muutamaksi tunniksi.
Sinä se jaksat...
Sairashan tässä on tuo anoppi joka takertuu toisen vauvaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Vierailija kirjoitti:
Italiassa kolmasosa aikuisista asuu äidin nurkissa
https://yle.fi/uutiset/3-6301463
Koska korkeat vuokrat, ei asuntoja tarjolla.
Siellä ollaan yhteisöllisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Sinä et osaa taivuttaa "normaalia perhettä", etkä edes kirjoittaa sanaa "kiintymyssuhdejutut"...
Mihin tutkimukseen mahdat viitata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Sinä et osaa taivuttaa "normaalia perhettä", etkä edes kirjoittaa sanaa "kiintymyssuhdejutut"...
Mihin tutkimukseen mahdat viitata?
Kyllä mä osaan, mutta kun ilman rillejä naputtaa kännykällä juuri heränneenä _vauvapalstalle_, niin en tarkista tekstiä, keskity siihen paljoa ja käytän puhelimen ehdottamisia sanoja, jotka usein menevät persiilleen. Kirjoitan työkseni paljon, joten ei paljoa kiinnosta täällä oikolukea.
Viittaan niihin tutkimuksiin siitä, että vauvan kiintymyssuhde kärsii, kun on muualla yötä. En tiedä mitä nämä ovat, mutta paljon on viittauksia tässä ketjussa niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Sinä et osaa taivuttaa "normaalia perhettä", etkä edes kirjoittaa sanaa "kiintymyssuhdejutut"...
Mihin tutkimukseen mahdat viitata?
Kyllä mä osaan, mutta kun ilman rillejä naputtaa kännykällä juuri heränneenä _vauvapalstalle_, niin en tarkista tekstiä, keskity siihen paljoa ja käytän puhelimen ehdottamisia sanoja, jotka usein menevät persiilleen. Kirjoitan työkseni paljon, joten ei paljoa kiinnosta täällä oikolukea.
Viittaan niihin tutkimuksiin siitä, että vauvan kiintymyssuhde kärsii, kun on muualla yötä. En tiedä mitä nämä ovat, mutta paljon on viittauksia tässä ketjussa niihin.
Eli et mitään tiedä. Kuulit vasta nyt koko asiasta, mutta väität tietäväsi.
Ja suollat koko ajan mielikuvitusystävistä juttua...
Ehkä kannattaisi herätä, ajatella ja lopettaa.
Mitä tämä tarkoittaa?
"puhelimen ehdottamisia sanoja"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Hyytävää... en enää yhtään ihmettele että vanhemmat arkailevat laittaa muksunsa yökylään näiden luo myöhemminkään. Kaikkien ole kohdallaan jos pakonomaisesti täytyy puolustella tarvetta "saada" lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Sinä et osaa taivuttaa "normaalia perhettä", etkä edes kirjoittaa sanaa "kiintymyssuhdejutut"...
Mihin tutkimukseen mahdat viitata?
Kyllä mä osaan, mutta kun ilman rillejä naputtaa kännykällä juuri heränneenä _vauvapalstalle_, niin en tarkista tekstiä, keskity siihen paljoa ja käytän puhelimen ehdottamisia sanoja, jotka usein menevät persiilleen. Kirjoitan työkseni paljon, joten ei paljoa kiinnosta täällä oikolukea.
Viittaan niihin tutkimuksiin siitä, että vauvan kiintymyssuhde kärsii, kun on muualla yötä. En tiedä mitä nämä ovat, mutta paljon on viittauksia tässä ketjussa niihin.
Et edes tiedä mitä ne ovat, mutta tiedät että lukuisat tutkimukset on kaikki paikkansapitämättömiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä oli myös samanlainen sotatanner kun ensimmäiset lapset syntyi. 6kk iässä jo anoppi vaati yöhoitoon kun oli kuulemma serkuksetkin olleet tuossa iässä. Siitäkin riippumatta että yöimetin vielä. Täysin ymmärrys puuttui anopilta siihen mikä on vauvan edun mukaista.
Anopilla oli vanhanajan kasvatusmallit joissa vauvaa ei saanut hemmotella ja reagoida heti vauvan itkuun.
Meillä ensimmäinen oli koliikkivauva ja olin ihan väsymyksestä sekaisin. Molemmin puolin sukua oli mummot päällepäsmäreitä jotka kilpailivat siitä kuka täällä nämä asiat määrää. Ihan jo nimestä saatiin väännöt kun molemmat mummot kokivat että heidän piti saada nimi valita. Itse olin aivan loppuun palanut riitelystä ja väsymyksestä. Olin huolesta sekaisin itkevästä vauvasta ja annoin kaikessa periksi kun en vaan jaksanut. Nimen päätti oma äitini ja inhosin nimeä jo alkuun. Myöhemmin olen ollut omaan mieheeni pettynyt kun ei osannut olla mies siinä vaiheessa kun itse olin poissa pelistä.
Anoppi vaati että 6kk ikäinen lapsi piti jo laittaa omaan huoneeseen yksin nukkumaan tai hänestä tulee onneton äidin helmoissa roikkuja. Nyt jälkeenpäin olen aivan järkyttynyt miten pystyin olla niin säälittävä että näin tapahtui! Lopetin imetyksen ja lapsi siirtyi omaan huoneeseen 6kk iässä.
Itsellä oli tuolloin niin suuri henkinen romahdus että se selittää tuota omaa päättämättömyyttä joka asiaan. Aloin odottamaan pian seuraavaa ja tämä vauva oli onneksi niin tyytyväinen että minulla oli voimavaroja pistää äitini ja anopin hulluudelle loppu. Seuraava vauva nukkui vieressäni 2 vuotiaaksi ja imetin 2 vuotta vaikka anoppi kuinka kauhisteli asiaa. Meillä ei edelleenkään yökyläile edes 10 vuotias anopilla eikä äidilläni. Luottamus heihin on kuollut lopullisesti. Lapset yökyläilee serkuillaan mutta ei mummoloissa.
Meillä on ollut mummoloissa sellaisiakin tapauksia jossa mummo päättää selän takana että lapsen allergiat ovat "äidin keksimiä" ja lapselle syötetään ruokaa jolle on allerginen. Tällaiset ihmiset lapsen lähellä ovat vaarallisia. Tämäntyylisiä tarinoita olisi vaikka kuinka. Samoin se missä iässä maitotuotteet, hunaja ym, vaikka sanoin neuvolan ohjeistukset ei anoppia kiinnostanut koska ennenkin oli annettu. Suhtautuminen anopilla se että ennen kaikki oli paremmin ja tänäpäivänä mennyt aivan typeräksi koko neuvola.
Tottakai tässä välit viilenivät, mutta en koe että se olisi ollut huono asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Niin, parivuotias voikin olla jo yötä erossa ensijaisesta hoitajastaan/hoitajistaan, 9kk vauva ei. Ja totta kai lapsen on pakko pärjätä jos äiti sairaalassa, mutta sellainen poikkeustilahan ei ole tässä pointti – vaan anopin kilpailu muiden mummojen kanssa siitä, kuka saa ekana mahdollisimman pienen vauvan hoitoon. Koska se ilmeisesti osoittaa anopin merkityksen kasvattajana? Taidot vauvan hoitajana? Ihmisarvon?
Kiintymyssuhdetutkimuksia voi googlata, on myös suomenkielistä aineistoa. Vauvan kehityksestäkin tiedetään enemmän kuin anoppien nuoruudessa. Neuvolasta voi myös kysyä. Ei se ole mikään henk koht loukkaus. Että "mutta ihan oikeasti" vaan itsellesi. Ihan kuin vaikka kolmivuotiaana olisi lapsi pilalla ja myöhäistä olla yökylässä mummulassa. Sen ikäinen osaa jo yökylään itse toivoa, jos haluaa. Näin meillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna anopin itkeä! Se on hänen ongelmansa eikä sinun.
Sinun asiasi on huolehtia lapsestasi, jotta hänen ei tarvitse itkeä eikä anopista.
Mistä ihmeestä näitä aloittajia tulee? Ei kai yksikään äiti voi olla niin pimeä, että ei älyä sanoa , että alle vuoden ikäinen on aivan liian pieni yksinään yökyläilemään ilman pakottavaa syytä kenenkään luona, saati sitten itkupillianopin luona. Tässä tapauksessa tuo anoppi vaikuttaa niin tasapainottomalta, että en missään tapauksessa antaisi lapseni jäädä hänen kanssaan kahdestaan kovin pitkäksi aikaa ennen kuin on sen ikäinen, että pystyy jotenkin huolehtimaan itsestään.
Sano aivan suoraan, että lapsi tulee yökylään ensimmäisen kerran silloin, kun itse ilmoittaa haluavansa eikä päivääkään ennen eikä asiasta enää keskustella. Se on sitten anopin asia, rikkooko välit vai kunnioittaako päätöstänne.
Vierailija kirjoitti:
Anna anopin itkeä! Se on hänen ongelmansa eikä sinun.
Sinun asiasi on huolehtia lapsestasi, jotta hänen ei tarvitse itkeä eikä anopista.
Mistä ihmeestä näitä aloittajia tulee? Ei kai yksikään äiti voi olla niin pimeä, että ei älyä sanoa , että alle vuoden ikäinen on aivan liian pieni yksinään yökyläilemään ilman pakottavaa syytä kenenkään luona, saati sitten itkupillianopin luona. Tässä tapauksessa tuo anoppi vaikuttaa niin tasapainottomalta, että en missään tapauksessa antaisi lapseni jäädä hänen kanssaan kahdestaan kovin pitkäksi aikaa ennen kuin on sen ikäinen, että pystyy jotenkin huolehtimaan itsestään.
Sano aivan suoraan, että lapsi tulee yökylään ensimmäisen kerran silloin, kun itse ilmoittaa haluavansa eikä päivääkään ennen eikä asiasta enää keskustella. Se on sitten anopin asia, rikkooko välit vai kunnioittaako päätöstänne.
Nää äidit tulee siitä ahdistuksesta, jonka tuollaiset kaameat sukulaiset aiheuttaa.
Minulla on samanlainen äiti ja kolme lapsetonta siskoa, jotka sekaantuvat kaikkeen, tietävät kaiken paremmin ja haukkuvat meitä 24/7.
Se on oikeasti raskasta, kun muutenkin joutuu valvomaan jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen vieköön lapsensa yökylään milloin näkee itse parhaaksi eikä kenenkään ole pakko viedä ulkopuolisen pyynnöstä lastaan yökylään missään vaiheessa.
Sitä taas en perusteluna ymmärrä, kun moni täällä pauhaa, että "lastahan imetetään vielä!". Eikö noissa perheissä isä muka koskaan hoida yöheräilyjä ja anna (jos pulloruokinta onnistuu) pullosta ruokaa? Vai onko se aina äidin vastuulla? Lisäksi onhan 9kk ikäinen jo sen verran vanha, että eivät kaikki tuon ikäiset enää öisin tarvitse maitoa kun voivat syödä sen verran kiinteitä lapsesta riippuen.
Meillä isä antoi pumppaamaani maitoa puolivuotiaasta eteenpäin, kun olin harrastamassa illan pari viikossa. Yöheräilyt hoidin minä, koska täysimetin siihen 6kk asti ja rinnat olisivat räjähtäneet maidosta yöllä. Olisin joutunut kuitenkin pumppaamaan eli heräämään, vaikka isä olisi syöttänyt vauvan. Vauvat heräävät yöllä myös tarkistamaan onko äiti vieressä tms, ei pelkästään nälän takia. Sain kyllä nukkua ihan pitkiä pätkiä ja päivisin, ja isä jäi hoitovapaalle vuodeksi kun imetys vähän väheni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Niin, parivuotias voikin olla jo yötä erossa ensijaisesta hoitajastaan/hoitajistaan, 9kk vauva ei. Ja totta kai lapsen on pakko pärjätä jos äiti sairaalassa, mutta sellainen poikkeustilahan ei ole tässä pointti – vaan anopin kilpailu muiden mummojen kanssa siitä, kuka saa ekana mahdollisimman pienen vauvan hoitoon. Koska se ilmeisesti osoittaa anopin merkityksen kasvattajana? Taidot vauvan hoitajana? Ihmisarvon?
Kiintymyssuhdetutkimuksia voi googlata, on myös suomenkielistä aineistoa. Vauvan kehityksestäkin tiedetään enemmän kuin anoppien nuoruudessa. Neuvolasta voi myös kysyä. Ei se ole mikään henk koht loukkaus. Että "mutta ihan oikeasti" vaan itsellesi. Ihan kuin vaikka kolmivuotiaana olisi lapsi pilalla ja myöhäistä olla yökylässä mummulassa. Sen ikäinen osaa jo yökylään itse toivoa, jos haluaa. Näin meillä.
Ei ei ei.
Kaksivuotiailla oli hyvä suhde isovanhempiin, KOSKA OLIVAT PIENESTÄ VAUVASTA SAAKKA YÖKYKÄILLEET. Ihan normaalia toimintaa kyseissä maassa.
Ei tämä kaksivuotisjuttu liity siihen, että kaksivuotias voi jo olla erillään.
Vaikka äiti pääsi jo sairaalasta, niin esim. minä olin öitä vastasyntyneen vauvan kanssa äidin toipuessa ja myöhemmin lapsi paljon mammansa luona yötä.
Ihan normaali lapsi on, mutta pelkän äidin sijasta hänellä on kaksi rakasta aikuista, äiti ja mammansa. Ei se suhde olisi tuollainen, jos olisi vaan joskus nähnyt mammaansa ja yökyläilyt alkaneet vasta taaperona.
Teidän logiikalla isä ei voi hoitaa yösyöttöjä, koska vauva ymmärtää vain yhden aikuisen perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Niin, parivuotias voikin olla jo yötä erossa ensijaisesta hoitajastaan/hoitajistaan, 9kk vauva ei. Ja totta kai lapsen on pakko pärjätä jos äiti sairaalassa, mutta sellainen poikkeustilahan ei ole tässä pointti – vaan anopin kilpailu muiden mummojen kanssa siitä, kuka saa ekana mahdollisimman pienen vauvan hoitoon. Koska se ilmeisesti osoittaa anopin merkityksen kasvattajana? Taidot vauvan hoitajana? Ihmisarvon?
Kiintymyssuhdetutkimuksia voi googlata, on myös suomenkielistä aineistoa. Vauvan kehityksestäkin tiedetään enemmän kuin anoppien nuoruudessa. Neuvolasta voi myös kysyä. Ei se ole mikään henk koht loukkaus. Että "mutta ihan oikeasti" vaan itsellesi. Ihan kuin vaikka kolmivuotiaana olisi lapsi pilalla ja myöhäistä olla yökylässä mummulassa. Sen ikäinen osaa jo yökylään itse toivoa, jos haluaa. Näin meillä.
Ei ei ei.
Kaksivuotiailla oli hyvä suhde isovanhempiin, KOSKA OLIVAT PIENESTÄ VAUVASTA SAAKKA YÖKYKÄILLEET. Ihan normaalia toimintaa kyseissä maassa.
Ei tämä kaksivuotisjuttu liity siihen, että kaksivuotias voi jo olla erillään.
Vaikka äiti pääsi jo sairaalasta, niin esim. minä olin öitä vastasyntyneen vauvan kanssa äidin toipuessa ja myöhemmin lapsi paljon mammansa luona yötä.
Ihan normaali lapsi on, mutta pelkän äidin sijasta hänellä on kaksi rakasta aikuista, äiti ja mammansa. Ei se suhde olisi tuollainen, jos olisi vaan joskus nähnyt mammaansa ja yökyläilyt alkaneet vasta taaperona.
Teidän logiikalla isä ei voi hoitaa yösyöttöjä, koska vauva ymmärtää vain yhden aikuisen perään.
Höpö höpö. Tietenkin se isä on myös lähivanhempi. Hän asuu siellä lapsen kodissa. Ja on myös perhevapailla.
Joku täysin ulkopuolinen itkevä hullumamma ei ole terve kiintymyksen kohde.
Mielenkiinntosta: kuinka hän ajatteli hoitaa imetyksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se käsittämätön ajatus, että lapsella olisi useampi läheinen ja tärkeä aikuinen ihminen elämässään vanhempien lisäksi.
Niin läheinen, että voi yökylään mennä jo tuossa iässä (en käsitä missä ongelma, jos vauva itse viihtyy anopin kanssa).Mä olisin kiljunut riemusta, jos mun lasten isovanhemmat olisivat alusta alkaen olleet noin innokkaita viettämään aikaa lapsenlasten kanssa.
Tuo ei ole lapselle hyvästä.
Mistäs sinä sen tiedät?
Koeta tajuta, että kaikki mummit ei ole hulluja
tuppautuvia anoppeja, joille vauva on lelu tai mikä lie oman tärkeyden symboli.Tottakai tärkeitä aikuisia voi olla 1 2 3 tai 4.
Kiintymyssuhde.
Niin, tulee heti kiintymyssuhde isovanhempiensa kanssa. Sehän on upeaa. 😄
Tiedän pojat (ei Suomessa), jotka ovat alusta saakka olleet paljon isovanhemmilla yötä ja suhde isoisään on upea.
Vielä nykyäänkin kun lapset ovat lähes kouluiässä, niin su-ma yö toisilla isovanhemmilla ja koko to päivä aina toisilla, siellä välillä yötä.
Ainakin vuoden ikään asti vauvalla on ensisijainen kiintymyssuhde yhteen hoitajaan, josta kokonaisen yön erossa olo aiheuttaa tuskaa. Tämä ihminen ei ole anoppi. Vauva ei pysty pitämään läheisintä ihmistään mielessä noin pitkän eron ajan. Siksi sanotaan että yksivuotias voi olla yhden yön, kaksivuotias kaksi vuotta jne erossa. Mutta huom, tämäkin on lapsikohtaista eikä mikään pakko. Typerää linkata tänne noita kiintymyssuhdejuttuja kouluikäisten ja isovanhempien välillä, jos ei ymmärrä mitään kiintymyssuhteen muodostumisesta ja miten juuri riippuvuus turvalliseen hoitajaan MAHDOLLISTAA itsenäisyyden myöhemmin. Vaikka jo leikki-iässä.
Nämä pojat ovat sieltä parivuotiaasta asti osoittaneet hyvin isoa kiintymystä erityisesti isoisäänsä (isoäiti käy töissä). Suhde on erittäin hyvä yhä.
Mä ymmärrän kiintymyssuhde jutut ja itse ottaisin ne varmaan vakavasti, kun ei edes oli isovanhempia minne lapsia laittaa, mutta ihan oikeasti, kun on nähnyt vierestä, miten upean suhteen yökyläily luonut ja täyspäiset mukulat, niin kyllä siinä vähän alkaa miettimään.
Kummilapsenikin on ihan ekoista päivistä saakka pakosta joutunut olemaan erillään äidistään, joka oli sairaalahoidossa ja sitten paljon isovanhemmillaan. Hyvin on sekin mennyt, varsinkin kun isää ei ole.
Ei aina kannata takertua siihen tutkimukseen, vaan luottaa siihen, että kaikki sujuu.
Niin, parivuotias voikin olla jo yötä erossa ensijaisesta hoitajastaan/hoitajistaan, 9kk vauva ei. Ja totta kai lapsen on pakko pärjätä jos äiti sairaalassa, mutta sellainen poikkeustilahan ei ole tässä pointti – vaan anopin kilpailu muiden mummojen kanssa siitä, kuka saa ekana mahdollisimman pienen vauvan hoitoon. Koska se ilmeisesti osoittaa anopin merkityksen kasvattajana? Taidot vauvan hoitajana? Ihmisarvon?
Kiintymyssuhdetutkimuksia voi googlata, on myös suomenkielistä aineistoa. Vauvan kehityksestäkin tiedetään enemmän kuin anoppien nuoruudessa. Neuvolasta voi myös kysyä. Ei se ole mikään henk koht loukkaus. Että "mutta ihan oikeasti" vaan itsellesi. Ihan kuin vaikka kolmivuotiaana olisi lapsi pilalla ja myöhäistä olla yökylässä mummulassa. Sen ikäinen osaa jo yökylään itse toivoa, jos haluaa. Näin meillä.
Ei tutkimus ole ikinä kiveen hakattua, ei kannata sokeasti liputtaa yhden näkemyksen perusteella.
"Determining when young children, defined as under 3 years of age, are capable of overnight visits with their non-residential parent is one of the most controversial areas."
Tämä tutkimus todensi, että suhteen luomisen kannalta yökyläily on tärkeää:
"Whether children of separated parents 2 years of age and younger should have frequent overnight parenting time with noncustodial fathers has been the subject of much debate but little data. Contrary to some previous findings, the current study found benefits to both parent-child relationships associated with overnights (a) up to and including equal numbers of overnights at both parents’ homes, (b) for both the long-term mother-child and father-child relationships, and (c) both when children were 2 years old, as well as when they were under 1 year of age."
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinntosta: kuinka hän ajatteli hoitaa imetyksen?
Pullosta maitoa.
Sairasta tuollainen äidin takertuminen vauvaan. Ei sillä, ei varmasti ap:n kannata jättää vauvaansa yöksi hoidotta, kuulosta siltä että vanhemmuus on vielä vähän hakusessa, mutta katkaise jo vähän sitä napanuoraa. Anna lapsi anopille alkuun vaikka muutamaksi tunniksi.