Lue keskustelun säännöt.
Taisin tehdä virheen, suin päin suhteeseen. Onko muilla samoja kokemuksia?
02.10.2020 |
Olin saman miehen kanssa melkein 20 vuotta, 2 yhteistä lasta ja ihana, iso omakotitalo. Eroon päädyttiin hänen aloitteestaan. Kun sanotaan, että ihmiset kasvavat erilleen, niin juuri niin meille kävi. Tuli enemmän erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä. Toiselle tärkeää, että koti on siisti, läksyt tehty ja pyykit pestynä ja toiselle tärkeää, että ystävät voi piipahtaa milloin vaan ja voi viettää aikaa luonnossa kalastaen, telttaillen, vaeltaen. Minä olisin halunnut jatkaa yhdessä, mies ei.
Kun jäin eron jälkeen yksin, koin olevani totaalisen yksin joka toinen viikko, kun lapset asui isänsä luona. Oikeastaan yksin ensimmäistä kertaa koko aikuisiällä. Jotkut viihtyy niin, minulle se oli vaikeaa.
Tuli tällainen salamarakkaus. Ja kun ihminen rakastuu, tulee tunne, että tuon ihmisen kanssa haluan jakaa arkeni. Tein ratkaisun, että laitoin oman asuntoni (omistuskolmio) vuokralle ja muutin tämän rakkauteni luo. Nyt kun tätä arkea on eletty yhdessä kohta vuosi, tuntuu, että taisi olla virhe. Liian erilaiset perheet yhdistyi. Minun avomiehelläni on mielettömän hienot lapset ja minulla on ihanat lapset, mutta kombona ei toimi. Ihan jos esimerkkejä kerron, niin avomieheni lapset päättää kaupassa, mitä ostetaan. Onhan se upeaa ottaa 11-14 v. mukaan päättämään, mutta eihän ne sitä ruokaa laita ja minä en halua koko ajan vääntää jotain pizzaa ja nachopeltiä. Minä olen yrittänyt sopeutua, mutta välillä tulee ulkopuolinen olo silloin, jos minun lapset ovat isällään.
Jostain syystä tämä minun muutoin ihana avomieheni myös loukkaantuu herkästi, jos minä en halua tehdä jotain yhdessä heidän kanssaan. Esimerkiksi tänään lähtivät mummolaan. Ei minulla todellakaan ole mitään uutta anoppia vastaan, mutta perjantai-iltana voin haluta työviikon jälkeen joskus vain käydä kävelyllä ja saunoa. Ymmärrän toki, että lapset eivät ole mummolassa käyneet kesäloman jälkeen. Minä kerroin kokevani asian niin, että meidän ei aina tarvitse tehdä asioita yhdessä. Mummolareissu on tärkeä miehelle ja hänen lapsilleen, mutta ei minulle. Kokonaisuutena ajattelen, että oliko tämä minulta ehkä virhearvio, kun luovuin omasta asunnosta ja hyppäsin rakkauden perässä uuteen perhekokonaisuuteen. Vai helpottuuko tämä ajan myötä?
Kommentit (28)
Loiventaako se törmäystä, jos aina sovit jotain niille viikonlopuille, jolloin mies ja lapset menevät mummolaan? Että ilmoitat, että et voi lähteä, koska olet jo sopinut, että menet Pirjon kanssa joogaan?
Ja tulet vähän vastaan, että voit käydä anoppilassa vaikka kerran kahdessa kuussa, mutta et joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ap tosi lapselliselta ihmiseltä. Mikään uusi ihmissuhde ei ole niin kuin mielikuvituksesi tuote vaan se mitä se nyt on. Voit ottaa tai jättää. Palstalla huutaminen että nyt olikin sellaista tai tällaista on tosi lapsellista.
Itse en muuttaisi enää kenenkään kanssa saman katon alle jos on tuntenut alle vuoden. Vasta alkuhuuman hälvettyä voi yhteenmuuttamista pohtia. Yhdessä asuminen ei ole niin upeaa että sitä pitäisi kiirehtiä.
Etteköhän saa keskusteltua asiat läpi. Toivottavasti mies ei loukkaannu pahemmin, kun kerran on herkkä siinä mielessä. Anna hänen kertoa ajatuksiaan sen sijaan, että sinä kertoisit hänelle mitä sinä luulet hänen ajattelevan.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat ap tosi lapselliselta ihmiseltä. Mikään uusi ihmissuhde ei ole niin kuin mielikuvituksesi tuote vaan se mitä se nyt on. Voit ottaa tai jättää. Palstalla huutaminen että nyt olikin sellaista tai tällaista on tosi lapsellista.
Sä voit jättää lukematta kaikki av-ketjut, jos ne kuulostaa susta huutamiselta. Mun mielestä jokaisella on oikeus kysyy, onko toisilla samoja kokemuksia. Sun ei oo pakko vastata mihinkään ketjuun, jossa noin kysytään, jos sulla ei oo muuta kuin loukkaavaa sanomista toisten asioihin.
Hei ap, eikö tästä asiasta vois keskustella sun avopuolison kanssa. Tekisitte selvät saannot kokkailun suhteen? Meilla minä olen kasvissyöjä jo 12 vuoden ajan ja mies sekasyoja. Ollaan naimisissa 5 vuotta ja meilla menee kokkailut näin. Minä kokkaan kasvisruokaa ja mies kokkaa liharuokaa itselleen kun hänelle lihaa tekee mieli, eli suunnilleen 3krt viikossa. Muuten syodaan sitä, mitä minä laitan.
Ja ota ihmeessa omaa aikaa, menet kävelylle,
Tapaat ystävia, kahvilaan istumaan. Mitä ikina. Ja tuo siivoushomma. Minä rakastan siivousta ja mielellani siivoan itse, voisi jopa sanoa etta olen himosiivooja. Mikää ei ole niin ihanaa kuin puhdas koti ❤️ mulla tallainen vinkki, laitan aina siivotessani kuulokkeet korville ja kuuntelen lempparimusaa tai äänikirjoja, siivous tapahtuu kuin itsestaan.
Tsemppiä sulle ja mukavaa syksyä 🥰🍂🍁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole itselläni samoja kokemuksia, siis uusperheestä. Meillä on kuitenkin omassa ydinperheessä saman tyyppisiä juttuja ollut viime aikoina ratkottavina.
Meilläkin menee arki näin, että minä kaipaan omaa rauhaa. Joogaan aamuisin olohuoneessa klo 5.30-6.30, kun muu perhe nukkuu. Meillä asuu teini-ikäisiä, jotka ovat koko ajan toivomassa jotain. Itse yrittänyt opastaa, että hei, menkää pyöräilemään vaikka kavereiden kanssa tai keksikää jotain muuta. En jaksa koko ajan olla menossa jonnekin. Asutaan maalla, minkä takia koko ajan joku pyytää viemään jonnekin tai hakemaan jostain (harrastukset, koulu, elokuviin, kaverille). Minun mieheni asuu sohvalla ja kärsii kroonisista kivuista sairauden takia, mikä tarkoittaa perheessä sitä, että minuun turvaudutaan joka käänteessä. Kyllä se pännii ja aiheuttaa ärtymystä.
Lupasin kustantaa vanhemmalle teinille mopokortin, mutta hän sanoi, ettei halua ja pelkää mopoja, eikä muillakaan kavereilla ole. Ei voi pakottaakaan. Odotan jo sitä, että lentävät pois pesästä ja saan tehdä rauhassa omia touhuja.
Vierailija kirjoitti:
Loiventaako se törmäystä, jos aina sovit jotain niille viikonlopuille, jolloin mies ja lapset menevät mummolaan? Että ilmoitat, että et voi lähteä, koska olet jo sopinut, että menet Pirjon kanssa joogaan?
Ja tulet vähän vastaan, että voit käydä anoppilassa vaikka kerran kahdessa kuussa, mutta et joka kerta.
Eihän mikään parisuhde voi toimia noin, että pitää keksiä lähtevänsä joogaan, jos haluaa olla rauhassa kotona. Ajatuksenakin hassu keksiä tekosyitä, etenkin jos ei harrasta joogaa tai halua sopia mitään menoja. Perusoikeutena jokaisella pitäisi olla mahdollisuus vain olla ilman pakkoa touhuta jotain toisten mieliksi tai lähteä jonnekin vapaapäiväksi.
Eli kuka siellä tekee ruokaa? Lapset päättää mutta sinä teet? Tuon lopettaisin nyt ensimmäisenä. Tässä voi molemmat puolet tulla vastaan - ihan tavallista ja vaihtelevaa kotiruokaa, ei mättöä eikä toisaalta "liian kevyttä" kasvaville nuorille. Puhu tästä nyt tosissaan miehesi kanssa. Ideoita voi ottaa vaikka jostain koulujen ruokalistoista, sieltähän lapset voisivat välillä toivoa lempiruokiaan. Ei kukaan voi monta kertaa viikossa syödä nachopeltiä.