Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ihanaa on perhe-elämässä?
16.12.2013 |
Meillä on alle vuoden ikäinen lapsi. Minulla ei alunperinkään ollut mitenkään ruusuiset kuvitelmat perhe-elämästä, mutta en tiennyt tämän sentään näin ankeata olevan. Tuntuu kuin oma minä olisi kadonnut ja mieskin on nyt erilainen (joissain asioissa hyvällä tavalla, joissain huonoilla). Lapsen kanssa on tylsää ja hermojaraastavaa, en tunne mitään pakahduttavaa onnea.
Omaa aikaa joskus ja silloin tuntuu kamalalta tulla takaisin kotiin tämän "idyllin" keskelle. Kaikki on tavallaan hyvin ja minä varmaan kiittämätön, mutta miten tällaisesta voi nauttia?! Nukut aina liian vähän, koko ajan vauva on jotain vailla ja äänessä. Omat vaatteet ja koti aina puklussa. Ulos pitää pukeutua järkevästi, hyvästi kauneus. Kun vauva nukkuu, niin pitäisi vielä jaksaa miehellekin antaa jotain huomiota. Ei oikein kiinnosta. Haluaisin vaan entisen elämäni takaisin ja olla rauhassa yksin.
Kommentit (156)
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 10:12"]
Niin, voit esittää valistuneen arvauksen siitä, miltä se sinusta todennäköisesti tuntuisi. Et voi kuitenkaan tietää varmasti.
[/quote] Mitä sitten? Itsensä tunteva ihminen arvaa varmasti kuitenkin ihan tarpeeksi lähelle totuutta.
Makaaberisti esimerkkinä voisi kysyä myös, että tuntuisiko sinusta pahalta jos lapsesi kuolisi? Täh, miten niin voit sanoa että tuntuisi, ethän voi tietää varmasti jos et ole vielä lasta menettänyt!? Turha väittää että tuntuisi pahalta kun et tiedä hei varmaksi! Niinkö..?
Kyllä useimmat ihmiset sen verran lapsiperhe-elämästä jo tietävät, että heidän arvauksensa on good enough ja saivartelu siitä että "ei voi tietää tasan tarkkaan täsmälleen" on vain typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä mietin lasten hankkimistan myös siltä kannalta, että joskus olisi kiva viettää aikaa pari-kolmikymppisen lapsen kanssa. Omien ja puolison vanhempien sekä sisarusten kanssa on tosi hauska välillä syödä porukalla pitkiä illlallisia tai käydä vaikka äidin kanssa kaksin matkoilla. Jotenkin säälittää lapseton kummisetäni ja pari tätiä, kun heillä ei ole ketään samalla tavalla läheistä. Tädit kun ovat vielä ikisinkkujakin. Kaverit tietty on, mutta kaikilla on oma perhe. Se näkyy siten, että vielä aikuisenakin minä olen heille ikäänkuin oma lapsi. Saan puheluita ja tekstareita milloin mistäkin asiasta, käyn kylässä ja kestitsen heitä, saan heiltä lahjoja jne. Tämä oli vain yksi ajatus (eikä mitenkään aukoton) mikä voi vaikuttaa omien lapsihaaveiden takana..
Voi elämä taas näitä (joidenkin, ei kaikkien) velojen kommentteja. Tämä on vauvapalsta, tuore äiti kirjoittaa huonona hetkenään varsin tavallisesta tilanteesta, kaipaa perspektiiviä niihin hyviin perhe-elämän puoliin. Kun moni tuon vaiheen läpikäynyt yrittää luotsata uskoa tulevaan ja/tai luettelee perhe-elämän hyviä puolia, ne torpataan heti.
Se nyt vaan on niin, että jokainen - lapsellinen ja lapseton- pystyy hyvin samaistumaan niihin perhe-elämän huonoihin puoliin, ne on jollain tavalla yleismitallisia. Unettomuus, riidat, kiire, näihin on helppo samaistua, nämä voi kuvitella etukäteen. Sitten taas ne hyvät puolet, moni niistä todellakin on sellaisia, joita voi kokea vasta perheellisenä. Varsinkin vauva- ja pikkulapsiaikana voi hyvinkin olla, että ne hyvät puolet on vain hetkittäisiä, pilkahduksia arjen keskellä. Niistä pitää ehkä oppia nauttimaan, toiset taas nauttivat niistä luonnostaan. Todella paljon auttaa myös se oma asenne.
Ap:n tilanne tuskin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että mies on alunperin halunnut lapsia enemmän. Moni lapsia todella paljon alunperin halunnut, kokee paikoitellen samanlaisia tunteita. Kyllä minäkin olen hetkittäin niitä tuntenut. Kuitenkaan en vaihtaisi elämääni muuhun, pidän pienestä perheestäni ja äitiyden tuomista hyvistä puolista (joita tulee koko ajan lisää lasten kasvaessa!) Lapsiperhe-elämään kuuluu paljon kuraa (kirjaimellisesti), mutta niin paljon hyvääkin. Velana sitä ei tarvitse yrittää ymmärtää, mutta vanhempana kannattaa avartaa silmiään, eikä roikkua liikaa menneessä.
Ei käännetä veitseä haavassa ap:n heikkona hetkenä. Kyllä se siitä!
Näin yh-isänä tätä ketjua lukiessa vahvistuu käsitys, että parempi tehdä polttoitsemurha kuin laittaa hynttyyt yhteen kenenkään naisen kanssa. Jutuista välittyy käsitys yltiö-individualismista=itsekeskeistä, egoistista. Naisia, joille pieninkin ”uhrautuminen” lasten vuoksi tuntuu olevan lähes pelkkää ”kärsimystä”. Kylmäveristä, tunteetonta LASKELMOINTIA ainoana mittapuuna oma RAKAS takapuoli.
Äideistä voi puhua vain biologisessa mielessä=ovat synnyttäneet lapsensa. Sosiaalisessa mielessä ollaan niin kaukana siitä ”myyttisestä äidistä” kuin itä on lännestä.
Äitien rakkaudella näyttää todella olevan HINTANSA, vähän kuin kurkkaisi johonkin kauppaan, jossa joka tavaran kylkeen on liimattu hintalappu. Yöks!!!
Meillä on uusperhe ja jossain vaiheessa kotona oli 9v, 1v3kk ja vastasyntynyt. Hyvin jaksoin meikata ja laittaa hiukset, vaippoja vaihdoin sarjatyönä olkkarin lattialla, nukuin päikkärit kun nuorimmat nukkuivat, pääsin 4 krt/vkossa salille ja ulkomaillakin käytiin ekan kerran nuorimman ollessa 5kk. Omasta asenteesta se on kiinni. Meilläkin keskimmäinen oli koliikkilapsi mutta kummasti siitäkin selvittiin. Nyt kun ovat jo koulussa niin vastakos elämä on jo helppoa.
Jos oma asenne on se että kaikki on paskaa ja tylsää niin eihän se auta kuin muuttaa ajattelutapaa, muuttaa omaa elämää tai jäädä vellomaan siihen omaan möllöyteen; muiden vika se ei ole ja muut eivät asialle mahda mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua häiritsee todella paljon se kun sanotaan lapsien antavan elämälle tarkoituksen. Se on itse asiassa surullista.
Tuntuu että kovin moni tekee lapsia vaan koska niin kuuluu tehdä, pelastaakseen suhteensa tai parantaakseen oloaan. Itse en halua joutua kokemaan raskautta ja synnytystä. Lupasin tämän itselleni vuosia sittem. Kihlattuni luultavasti haluaisi lapsia joskus tulevaisuudessa. Adoptoida kyllä voidaan tai muuta mutta synnyttämään en ala.
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 11:06"]
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 10:12"]
Niin, voit esittää valistuneen arvauksen siitä, miltä se sinusta todennäköisesti tuntuisi. Et voi kuitenkaan tietää varmasti.
[/quote] Mitä sitten? Itsensä tunteva ihminen arvaa varmasti kuitenkin ihan tarpeeksi lähelle totuutta.
Makaaberisti esimerkkinä voisi kysyä myös, että tuntuisiko sinusta pahalta jos lapsesi kuolisi? Täh, miten niin voit sanoa että tuntuisi, ethän voi tietää varmasti jos et ole vielä lasta menettänyt!? Turha väittää että tuntuisi pahalta kun et tiedä hei varmaksi! Niinkö..?
Kyllä useimmat ihmiset sen verran lapsiperhe-elämästä jo tietävät, että heidän arvauksensa on good enough ja saivartelu siitä että "ei voi tietää tasan tarkkaan täsmälleen" on vain typerää.
[/quote]
Aivan yhtä typerää kuin se velojen saivartelu, että jos useampi vain oikein tarkkaan miettisi, niin toteaisi ettei sittenkään halua lapsiperhe-elämää. Varsinkin, jos mies ei osallistu tätä ollaan heti tyrkyttämässä ainoana oikeana todellisena syynä tätä. Kuten sanoit: Itsensä tunteva ihminen arvaa varmasti kuitenkin ihan tarpeeksi lähelle totuutta. Mutta heti kun joku äiti täällä väsyneenä avautuu, niin heti ollaan täällä selittämässä, miten lapsiperhearki nyt ei taidakaan hänelle sopia ja se on voi, voi, olisi pitänyt miettiä ennen kuin niitä lapsia hankki.
Ja kyllä, voin kuvitella miltä tuntuu, jos lapsi kuolisi. Joku äiti pystyy varmaan kuvittelemaan vielä paremmin, miltä tuntuisi jos lapsi kuolisi. Ja äidin, jolta lapsi on kuollut ei tarvitse edes kuvitella, hän tietää miltä _hänestä_ tuntuu kun lapsi kuolee.
Niin, ja minulla ei ole lapsia, koska en ole niitä halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ketään kiinnosta kyynisten ja kylmien velojen kommentit, miksi edes vaivautuvat roikkumaan täällä kun eivät tiedä lapsiperheen elämästä oikeasti mitään. Oikein nauttivat varmaan kun kuulevat vaikeuksista, vähemmän niitä ihania puolia täällä kuitenkaan hehkutetaan eivätkä he tule ikinä näkemään tai kokemaan niitä parhaita hetkiä, joita lasten kanssa on. Toiset haluavat ympäröida itsensä perheellä, rakastaa ja kasvattaa lapsia ja sovittaa yhteen eri asioita (parisuhde, työ, perhe jne.), vaikka se tarkoittaa, ettei joka asiassa voi olla minä minä minä ja vain minä. Joskus voi olla jopa rankkoja vaiheita elämässä, hui kauheeta. Itselleni lapsettomuus olisi ollut elämän suurin suru, jos olisi osunut kohdalle. Minulla puuttuisi elämältä perusta, ellei olisi omaa perhettä. Toiset taas eivät pidä perhettä tärkeänä asiana elämässä. Mikäs siinä. Ei ole pakko arvostaa perhettä.
Olisiko ap:n mahdollista antaa vauva edes muutamiksi tunneiksi hoitoon isovanhemmille/sisaruksille/hyvälle ystävälle? Etkö pysty yhtään uppoutumaan omiin ajatuksiisi esim. vaunulenkkien tai vauvan päiväunien aikaan? Itsekin on introvertti, mutta en koe pientä lasta sosiaalisesti väsyttävänä seurana, joten päiväsaikaan olen ikäänkuin "yksin" omine ajatuksineni. Olisiko kaupungissasi yhtään kuntosalia, jossa olisi lastenhoitopalvelu? Siten pääsisit edes hetkeksi liikkumaan ja olemaan itseksesi. Jos olet ihan loppuunpalanut, niin puhu asiasta puolison lisäksi ystävillesi, vanhemmillesi, neuvolassa...luulisi, että joku lähelläsi osaisi auttaa konkreettisemmin kuin me täällä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 11:37"]
Mua häiritsee todella paljon se kun sanotaan lapsien antavan elämälle tarkoituksen. Se on itse asiassa surullista.
Tuntuu että kovin moni tekee lapsia vaan koska niin kuuluu tehdä, pelastaakseen suhteensa tai parantaakseen oloaan. Itse en halua joutua kokemaan raskautta ja synnytystä. Lupasin tämän itselleni vuosia sittem. Kihlattuni luultavasti haluaisi lapsia joskus tulevaisuudessa. Adoptoida kyllä voidaan tai muuta mutta synnyttämään en ala.
[/quote]
Ei lapsia sen takia hankita, että ODOTTAA SAAVANSA elämälleen tarkoituksen. Mutta niin siinä vain useimmiten käy, että lapset ANTAVAT tullessaan elämälle tarkoitusta ja syvempää merkitystä. Jos tulet tästä ajatuksesta surulliseksi, taidat olla jotenkin masentunut tai omata muuten melankolisen luonteen. Sehän on iloinen asia, että lapset tuovat iloa ja rakkautta elämään! Mutta pitää toki se tajuta, ettei lapsia tehdä "korjaamaan" jotain viallista elämässä tms., vaan muut asiat ovat muita asioita ja jos ne eivät ole kunnossa, ne kannattaa laittaa kuntoon. Lapsi on sitten oma juttunsa eikä lapsella ole moista "välinearvoa". Mutta siis, kyllä lapset antavat monelle elämän tarkoituksen ja se on ihana asia se. Muutenhan moni olisi paljon surullisempi ja onnettomampi.
Mä nautin kaikkien 3lapsen vauva-ja taaperoiästä yli kaiken.Ja siksi vietinkin kotona reilut 9.v.Nyt kaikki teinejä ja tää aika se enemmän raastaa mua :)
Parisuhde meni kyllä lasten isän kanssa,mutta siihen ei ollut syynä lapset vaan miehen omat ongelmat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen jopa toivonut että olisin hedelmätön jotta olisi fyysinen syy lapsettomuteen. Lapsen saaminen olisi kamalinta mitä mulle voisi tapahtua.
Siis musta on surullista että tarvitaan lapsi jotta elämä saa syvemmän tarkoituksen. Sellaisen kuuluisi lähteä ihmisestä itsestään. Lapsi ei tuo oikeaa onnea jos on esim masentunut. Tiedän että katuisin jos hankkisin lapsen miehen takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis musta on surullista että tarvitaan lapsi jotta elämä saa syvemmän tarkoituksen. Sellaisen kuuluisi lähteä ihmisestä itsestään. Lapsi ei tuo oikeaa onnea jos on esim masentunut. Tiedän että katuisin jos hankkisin lapsen miehen takia
Olette kyllä velat synkkiä ja melankolisia :D Ei varmaan löydy yhtään ainoaa asiaa elämässä, josta joku saisi olla varauksetta iloinen ja onnellinen ilman, että siihen väännetään mahdollisimman kyyninen, kylmä ja kamala näkökulma. Mutta ei mitään, siitä vain, jos se on teidän elämänne tarkoitus :)
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 12:05"]
Olen jopa toivonut että olisin hedelmätön jotta olisi fyysinen syy lapsettomuteen. Lapsen saaminen olisi kamalinta mitä mulle voisi tapahtua.
[/quote]
No se on hyvä että sinä kuolet sukupuuttoon!
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 12:14"]
Olette kyllä velat synkkiä ja melankolisia :D Ei varmaan löydy yhtään ainoaa asiaa elämässä, josta joku saisi olla varauksetta iloinen ja onnellinen ilman, että siihen väännetään mahdollisimman kyyninen, kylmä ja kamala näkökulma. Mutta ei mitään, siitä vain, jos se on teidän elämänne tarkoitus :)
[/quote]
Eikun kaikki muut asiat elämässä saavat tuoda lisäarvoa ja tarkoitusta ihmisen elämään, paitsi se perhe. :D Ilmeisesti on ok, jos ihminen elää työlleen, ystävilleen, harrastuksilleen tai parisuhteelleen, mutta on kamalan säälittävää tai surullista, jos se elämäntarkoitus lähteekin oman lapsiperheen sisältä.
Tämäkin on mielestäni oiva esimerkki siitä, kuinka tosiaan elämme todella individualistisessa yhteiskunnassa, ollakseen ei-säälittävä, pitäisi elää vain itselleen ja löytää se elämäntarkoitus oman itsensä kautta. Ilmeisesti oma itsensä ei voi olla lapsiperheen vanhempana? Iloa ei saisi löytää muiden ihmisten kautta, ainakaan omien lasten.
Lapseni ovat tuoneet aivan järjettömän paljon sisältöä elämääni, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö elämäni ennen lapsia olisi ollut sisällökäs. Lapset toivat moneen arkiseen juttuun lisäarvoa ja uudenlaista perspektiiviä, sitten taas osa sellaisista asioista, jotka ennen olivat minulle merkityksellisiä, ovat osoittautuneet vähemmän merkityksellisiksi kuin ennen koin. He ovat minulle elämäni THE juttu, vaikkeivat tosiaan ainoa juttu.
Minä en halua lapsia koska en usko, että rakastaisin sitä vaikka olisinkin hänet synnyttänyt jne. En usko siihen "lapseen rakastuu kun sen saa syliinsä ekaa kertaa". Enkä ole mitenkään kylmä ja paha ihminen. Itse asiassa olen melko sydämellinen ja välittävä
Minä en halua lapsia koska en usko, että rakastaisin sitä vaikka olisinkin hänet synnyttänyt jne. En usko siihen "lapseen rakastuu kun sen saa syliinsä ekaa kertaa". Enkä ole mitenkään kylmä ja paha ihminen. Itse asiassa olen melko sydämellinen ja välittävä
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="17.12.2013 klo 10:02"]
[quote author="Vierailija" time="16.12.2013 klo 19:22"]
Juuri tämän takia en haluaisi hankkia lasta. Harmi vaan, että mies painostaa. Ehkä vitkuttelen vielä muutaman vuoden, niin olenkin jo niin vanha, etten enää voi tulla raskaaksi...
[/quote]
Minkä takia ihmiset eivät puhu jo ajoissa näin perustavanlaisista asioista kuin et haluutko sä lapsia vai et? Sit ollaan liitossa, jossa toinen pakotetaan väkisin vanhemmaksi tai toiselta riistetään äitiys/isyys.
Kiva varmaan siellä kiikkustuolissa kuulla, et sun vanhan lehmän takia jäi lapsetkin hankkimatta. Tai joka pikkuriidan aikana et voi hvtti et pitikin sun kanssa vaan jatkaa, ja nyt ei edes oo lapsia.
Ihmiset on käsittämättömiä. Itselleni tämä on todella tärkein kysymys kaikissa pitemmissä suhteissa. En halua lapsia ja lopetin yhdenkin suhteeni sen takia, et mies oli lapsirakas ja vaikka sanoi, et ei sillä niin väliä, onko omia lapsia vai ei, niin ajattelin, et varmasti kun ikää tulee, asia alkaa miestä kalvaa, enkä halua olla se syntipukku, joten se oli goodbye, vaikka miehestä pidinkin. Nyt sillä on perhe, vaimo ja pari lasta. Hyvä niin.
[/quote]
Ainakin meidän suhde on kestänyt jo niin kauan, että kummankin halut ja mielipiteet on muuttunut aikuistuessa moneen kertaan. En kaksikymppisenä edes tiennyt mihin ammattiin lopulta haluan, missä maassa haluan asua ja minkälaisen elämän ylipäänsä haluan.