Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskotteko että on sellaista rakkautta kuin romanttisissa elokuvissa?
Sellaista että molemmat on ihan hullun rakastuneita toisiinsa ja se kestää kaiken? Ja että miehet oikeasti on sellaisia kuin leffoissa. Itse olen vähätellyt tuota, ajatellut että se on vain romanttista hömpötystä eikä sellaista pidä jäädä odottelemaan. Vasta nyt nelikymppisenä ymmärrän että se onkin ihan todellista, eikä mihinkään muuhun olisi ikinä pitänyt tyytyä. Sellaisia miehiä ihan oikeasti on. Kaikki ei olekaan niitä ei puhu eikä pussaa -tyyppejä, joilla kaverit menee kaiken edelle ja nainen on jotain tiskikoneen ja jääkaapin välistä. Näen tuollaista rakkautta ympärilläni nyt ja vasta nyt ymmärrän että voisin itsekin kokea sen.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena en uskonut, pidin sitä viihdeteollisuuden kehittämänä höpönä. Silloin oli kuitenkin kova sosiaalinen paine seurusteluun, joten otin minkä sain ja olin sen kanssa kymmenen vuotta, eikä meistä kumpikaan missään vaiheessa ollut toisesta yhtään kiinnostunut. Asuimme yhdessä erillisiä elämiä ja erosimme sitten heti kun mies löysi oman rakkaansa. En jäänyt suremaan emmekä ole nykyään missään tekemisissä, ei vaan kiinnosta yhtään edelleenkään.
Pari vuotta eron jälkeen, kolmekymppisenä, tapasin itsekin sitten ensirakkauteni ja tämä vei jalat täysin alta. Ymmärsin kaikki ne leffat ja laulut kertarytinällä. Olimme kuitenkin liian erilaiset parisuhteeseen liittyviltä osin (hän halusi kotirouvan ja lapsia, minä taas en ikimaailmassa huoli sellaista elämää), joten ei siitä pidemmän päälle mitään tullut. Seurauksena ero ja useamman vuoden raastava suru, enkä kai koskaan pääse täysin hänestä kokonaan yli.
Näitä kahta kokemusta vertaillessa on pakko sanoa, etten edes ajattele ensimmäistä minään suhteena. Minulla on ollut yksi mies, hän, jota rakastin yli kaiken. Missään nimessä en koskaan tule tyytymään vähempiin tunteisiin kenenkään kanssa, joten sinkuksi jään. Se on ihan ok, elämänlaatuni on paljon parempi nyt kuin siinä keinotekoisessa muka-suhteessa.
Sama kokemus noista elokuvista ja lauluista. Siihen asti sitä kuvittelee että ne on ”vain” elokuvia ja lauluja. Sitten se iskee kuin metrinen halko, että ne kertookin oikeasta elämästä. Siksi siitä aiheesta kirjoitetaan niin paljon ja siksi on niin paljon lauluja ja elokuvia. Ei lukijoiden ja katselijoiden ja kuuntelijoiden takia, vaan siksi että sen kokeneilla on pakonomainen tarve kertoa siitä.
Sama. Vasta lähempänä neljääkymmentä tajusin, että ne laulut on tehty, koska kaverit ei enää jaksa kuunnella hehkutusta eikä kumppanillekaan ihan tunnin välein kehtaisi kujertaa. Kun se onni on vaan niin suuri, että muuten siihen pakahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko.Ainakin 30 v. yhdessä olleena tiedän että arki tulee jossain vaiheessa.Alussahan kaikki on tuota mutta se kyllä muuttuu kun tulee lapsia vaikka he ovatkin todella ihania.Miehet eivät välttämättä ymmärrä sitä että naisen energia menee niihin lapsiin eikä riitä hänelle.
EI ole!maailma on pullollaan täydellisiä naisia ja niehet haaveilevat niistä muista kokoajan. Ei se oma nainen ole miehelle mikään kaikkein paras ja rakkain lopulta. Muista ne haaveilee kokoajan ja vilkuilee muiden takapuolia kuolaten vaikka oma olisi vieressä. Et ole mitään kun silmää tekevä parempi kävelee ohi. Se siitä rakkaudesta
Vierailija kirjoitti:
EI ole!maailma on pullollaan täydellisiä naisia ja niehet haaveilevat niistä muista kokoajan. Ei se oma nainen ole miehelle mikään kaikkein paras ja rakkain lopulta. Muista ne haaveilee kokoajan ja vilkuilee muiden takapuolia kuolaten vaikka oma olisi vieressä. Et ole mitään kun silmää tekevä parempi kävelee ohi. Se siitä rakkaudesta
No mutta katso esim. tätä paria Hugh Jackman ja hänen yli kymmenen vuotta vanhempi vaimonsa. Tuo mies saisi melkein kenet tahansa, mutta on ollut vaimonsa kanssa yli 20 vuotta. Jotain enemmän siis on kuin ulkonäkö. Netistä löytyy tuosta hänen vaimostaan vielä paljon karumpia kuvia kuin tässä jutussa. Ei ole todellakaan minkään näköinen. Ja oikeasti yksi maailman parhaimman näköisistä näyttelijöistä tuo mies. Silti yhteisistä kuvista välittyy selkeä rakkaus ja hellyys.
Vierailija kirjoitti:
Ennen uskoin, mutta elämä on osoittanut ettei sellaista rakkautta ole. Naisen rakkaus ei kestä minkäänlaisia pieniäkään ryppyjä, ei tarvitse itse asiassa olla edes ryppyjä, naiselle voi tulla ihan kirkkaalta taivaalta yhytäkkiä fiilis että nyt en enää rakastakaan ja se siitä.
Sitten taas toisaalta näkee pareja, joissa on isoja ja vakavia ongelmia miehen toiminnan vuoksi ja sellaisissa suhteissa nainen roikkuu niin ettei lähde kirveelläkään. Ei tätä voi ihminen ymmärtää.
Sitä kutsutaan sairaudeksi nimeltään läheisriippuvuus kun ihminen roikkuu suhteessa jossa sen on paha olla. Se ei ole rakkautta vaan henkinen sairaudentila jossa ihminen kokee itsensä täysin arvottomaksi ja ainoastaan hyödykkeeksi muille ilman ihmisarvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sitä, mutta ei niin paljon että riittäisi jokaisen kohdalle. Vähän kuin lottovoitto.
Vierailija kirjoitti:
On sitä, mutta ei niin paljon että riittäisi jokaisen kohdalle. Vähän kuin lottovoitto.
Niin se tietenkin valitettavasti on, mutta eivät kaikki edes ansaitse sellaista. Esimerkiksi ne jotka eivät pysty muunlaiseen parisuhteeseen kuin sellaiseen jossa ovat sitten väkivaltaisia toista kohtaan. Osan kohdalle se ei sitten osu, vaikka osaisivatkin sitä arvostaa. Minkäpä sille voi. En itsekkään tiedä koenko sitä koskaan niin että se olisi molemmin puolista. Tiedän silti että itse pystyn rakastamaan ja onhan sekin jo jotain.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä, mutta ei niin paljon että riittäisi jokaisen kohdalle. Vähän kuin lottovoitto.
Niin se tietenkin valitettavasti on, mutta eivät kaikki edes ansaitse sellaista. Esimerkiksi ne jotka eivät pysty muunlaiseen parisuhteeseen kuin sellaiseen jossa ovat sitten väkivaltaisia toista kohtaan. Osan kohdalle se ei sitten osu, vaikka osaisivatkin sitä arvostaa. Minkäpä sille voi. En itsekkään tiedä koenko sitä koskaan niin että se olisi molemmin puolista. Tiedän silti että itse pystyn rakastamaan ja onhan sekin jo jotain.
Ap
Olisi paljon helpompaa jos ei pystyisi rakastamaan. Silloin kun se on yksipuolista, se voi todella hajottaa. Olen rakastunut kerran ja se oli elämäni kamalin kokemus. Toisaalta se oli myös paras, mutta vain pienen hetken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä, mutta ei niin paljon että riittäisi jokaisen kohdalle. Vähän kuin lottovoitto.
Niin se tietenkin valitettavasti on, mutta eivät kaikki edes ansaitse sellaista. Esimerkiksi ne jotka eivät pysty muunlaiseen parisuhteeseen kuin sellaiseen jossa ovat sitten väkivaltaisia toista kohtaan. Osan kohdalle se ei sitten osu, vaikka osaisivatkin sitä arvostaa. Minkäpä sille voi. En itsekkään tiedä koenko sitä koskaan niin että se olisi molemmin puolista. Tiedän silti että itse pystyn rakastamaan ja onhan sekin jo jotain.
Ap
Olisi paljon helpompaa jos ei pystyisi rakastamaan. Silloin kun se on yksipuolista, se voi todella hajottaa. Olen rakastunut kerran ja se oli elämäni kamalin kokemus. Toisaalta se oli myös paras, mutta vain pienen hetken.
Väitän että se on silti hyvä kokemus, vaikka olisikin raastava. Mieti että monet ei koskaan tunne sitä. Eivät tiedä mistä edes puhutaan kun puhutaan rakastumisesta. Sentään meillä edes yksipuolisesti sen kokeneilla on aavistus siitä mitä on olemassa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen rakastunut monta kertaa sillä tavalla kuin elokuvissa. Sen isoimman rakkauden kanssa perustin perheen.
Kaunotar ja Kulkuri. Siinä oli myös köyhä mies ja "paremmista piireistä" nainen ja silti rakastui karismaattiseen Kulkuriin. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
notting hill, ehkä paras romattinen elokuva. lopun lehdistötilaisuus on vaan niin hyvä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sitä, mutta ei niin paljon että riittäisi jokaisen kohdalle. Vähän kuin lottovoitto.
Niin se tietenkin valitettavasti on, mutta eivät kaikki edes ansaitse sellaista. Esimerkiksi ne jotka eivät pysty muunlaiseen parisuhteeseen kuin sellaiseen jossa ovat sitten väkivaltaisia toista kohtaan. Osan kohdalle se ei sitten osu, vaikka osaisivatkin sitä arvostaa. Minkäpä sille voi. En itsekkään tiedä koenko sitä koskaan niin että se olisi molemmin puolista. Tiedän silti että itse pystyn rakastamaan ja onhan sekin jo jotain.
Ap
Olisi paljon helpompaa jos ei pystyisi rakastamaan. Silloin kun se on yksipuolista, se voi todella hajottaa. Olen rakastunut kerran ja se oli elämäni kamalin kokemus. Toisaalta se oli myös paras, mutta vain pienen hetken.
Väitän että se on silti hyvä kokemus, vaikka olisikin raastava. Mieti että monet ei koskaan tunne sitä. Eivät tiedä mistä edes puhutaan kun puhutaan rakastumisesta. Sentään meillä edes yksipuolisesti sen kokeneilla on aavistus siitä mitä on olemassa.
Ap
Olet oikeassa. Voin vain kuvitella millainen onni on silloin kun molemmat tuntevat samoin. On lohdullista tietää, että monet ovat kokeneet sitä useampaan eri ihmiseen. Ehkä me yksipuolisesti sen kokeneet voimme kokea sen vielä joskus johonkin toiseen niin että se on molemminpuolista. Kuitenkin kun sen kerran on kokenut, mihinkään muuhun ei pysty tyytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä olen elämäni aikana nähnyt sellaisia silmin nähden onnellisia pareja, jotka on tyyliin 24/7 yhdessä sekä töissä, että kotona ja kun toinen kuoli niin toinen sekosi päästään ja/tai kuihtui kuin ruusu ja lähti pian perässä.
Samoin olen tuntenut sellaisia pareja, jotka on olleet vuosia tai vuosikymmeniä yhdessä ja kun erottiin, tai toinen kuoli niin se jäljelle jäänyt alkoi suorastaan kukoistamaan kun pääsi siitä taakastaan eroon.
Ja sitten on ollut kaikkea tästä välistä. Skaala on siis melkoinen. Uskon kuitenkin olevan ns.tosirakkautta, sielunkumppanuutta. Mutta suurin osa ei sellaista koskaan koe, eikä ansaitsekaan kokevansa, vaikka niin kuvittelee. Tää vaan mun mielipide.
Uskon, 15v naimisissa ja elämä yleisesti ei ole ollut helppoa. Yhä vieläkin puhumme kuinka kiitollisia olemme toisistamme ja rakkaudesta. Arvostamme toisiamme, emmekä puhu toisesta rumasti. Koen, että olen saanut suuren rakkauden ja tiedostan, että kaikki eivät tätä saa kokea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omassa tuttavapiirissäni ne tosi rakastuneet parit ovat olleet myös tosi ongelmaisia. Juuri päättyi ystävieni 20 vuoden suhde. Se oli suurimmalle osalle järkytys, koska hehän olivat olleet niin onnellisia. Ja olivathan he toisaalta olleetkin, mutta kun se ei ollut koko totuus, vaan suhteeseen sisältyi myös henkistä ja fyysistä väkivaltaa.
Silloinhan se ei ollut sellaista "elokuvarakkautta". Ei ulkopuolinen voi koskaan tietää mitä kulissien takana on, vain pariskunta itse tietää millaista heidän rakkautensa on.
Elokuvarakkaudessa kuvataan yleensä tutustuminen, kuherruskuukausi, joku yksi riita ja kuherruskuukausi jatkuu. Suhteen alusta ei päästä pitemmälle.
Esim. Highlanderissa mennään ihan naisen vanhuuteen asti.
Samoin elokuvassa The Notebook - Rakkauden sivut. Ihan vanhuuteen ( jopa kuolemaan) saakka kuvataan parin elämä.
Hohhoijaa. Untako näette. Nehän vaan näyttelee elokuvissa. Käsikirjoitettua soopaa.
Elokuva ja elämä on kaksi ihan eri asiaa. Joten siis ei.
Alue: Aihe vapaa
Sama kokemus noista elokuvista ja lauluista. Siihen asti sitä kuvittelee että ne on ”vain” elokuvia ja lauluja. Sitten se iskee kuin metrinen halko, että ne kertookin oikeasta elämästä. Siksi siitä aiheesta kirjoitetaan niin paljon ja siksi on niin paljon lauluja ja elokuvia. Ei lukijoiden ja katselijoiden ja kuuntelijoiden takia, vaan siksi että sen kokeneilla on pakonomainen tarve kertoa siitä.