Lue keskustelun säännöt.
Uskotteko että on sellaista rakkautta kuin romanttisissa elokuvissa?
Sellaista että molemmat on ihan hullun rakastuneita toisiinsa ja se kestää kaiken? Ja että miehet oikeasti on sellaisia kuin leffoissa. Itse olen vähätellyt tuota, ajatellut että se on vain romanttista hömpötystä eikä sellaista pidä jäädä odottelemaan. Vasta nyt nelikymppisenä ymmärrän että se onkin ihan todellista, eikä mihinkään muuhun olisi ikinä pitänyt tyytyä. Sellaisia miehiä ihan oikeasti on. Kaikki ei olekaan niitä ei puhu eikä pussaa -tyyppejä, joilla kaverit menee kaiken edelle ja nainen on jotain tiskikoneen ja jääkaapin välistä. Näen tuollaista rakkautta ympärilläni nyt ja vasta nyt ymmärrän että voisin itsekin kokea sen.
Kommentit (243)
Paatunut ukkomies kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paatunut ukkomies kirjoitti:
Naisilla tuntuu usein olevan unelmana rakkaus, joka kestää mitä tahansa. Suhde, jossa nainen täysin ehdoitta hyväksytään omana itsenään vikoineen päivineen. Jossa ei epävarmimmankaan tarvitse tuntea jätetyksi tai petetyksi tulemisen pelkoa.
Vaan kun sellaista ei ole olemassa. Yksi lyönti tai vieraissavirkistäytyminen kuin voi tuhota kaiken. Toisaalta menettämisenpelko saa ihmisen yrittämään suhteessa enemmän. Ettei se olisi vain yhdessä asumista, jossa kaverit ja harrastukset ovat etusijalla.
Mutta sellaisessa suhteessa mistä puhun, yhteenkuulumisen tunne olisi niin voimakas, ettei mitään pettämistä voisi tapahtua. Siis ylipäänsä puhun nyt sellaisesta niin voimakkaasta yhteenkuuluvuuden tunteesta ja yhteensopivuudesta että kumpikin voisi luottaa aivan täysin siihen että kaiken se kestää. Sellainen melkein maaginen yhteys. Sellaista se on elokuvissa. Yksi katse ja tiedät että hän on se oikea eikä mitään normisuhteen ongelmia ole. Olen alkanut nähdä tällaista vasta nyt vanhempana. Kuvittelin aina että se on satua.
Ap
Niin minä mielestäni aivan oikein tulkitsinkin. Tarkoitat rakkautta ja suhdetta, missä ei ole mitään pahaa ja mitä mikään ei voi rikkoa. Minä vain en usko siihen, koska mielestäni rakkaus on edellä mainituista syistä hyvin ehdollinen tunne puolin ja toisin.
Tottakai se on ehdollinen. Vai oletko miettinyt, että ootko todella valmis ITSE rakastamaan miestä ehdoitta, muuttui hän sitten millaiseksi vain? Jotkut toki jäävätkin suhteeseen vaikka siinä olisi henkistä/fyysistä väkivaltaa tms, mutta tuskin siinä enää rakkautta on jäljellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein romanttisissa elokuvissa rakastuminen on dramaattista ja tunteet ja epävarmuus toisen tunteista heittelevät äärilaidasta äärilaitaan. Draamankaaren takia parin parin rakkauden tielle on kirjoitettu esteitä (tunteita vastaan taistelemista, olosuhteita, jotka ovat rakkautta vastaan, väärinkäsityksiä jne.), onnekkaita sattumia ja kohtalonjohdatusta. Toki draamallisesti kiinnostavampaa, kuin rauhallisempi ja tasaisempi rakastuminen. Jatkuvana olotilana hullaantuminen olisi kuluttavaa. Usein leffat myöskin päättyvät siihen vaiheeseen, jossa pari lopultakin tunnustaa tunteensa ja aloittaa yhteisen elämän, jolloin happily ever after koittaa. Titanic ja Romeo& Julia taasen ovat esimerkkejä traagisesta rakkaustarinasta vaikkakin sama kaarihan niistäkin löytyy. Tyylilajeja on useampia, mutta oletan aloittajan kysyvän nimenomaan klassisen romanttisen elokuvan tunnekaaresta, jossa kamerat sammuvat siinä kohtaa, kun yhteinen elämä alkaa. Silloin riitely kotitöiden jakamisesta, taloushuolet ja vauva-arjen yövalvomisten aiheuttama väsymys jäävät kuvaamatta ja jokainen voi kuvitella kuvitella parisuhteen jatkuvan saumattomasti ja vailla huolenhäivää.
Mielestäni leffojen kuvaama alkuhuuma on mahdollista ja ihanaahan se on, mutta jatkon määrittävät tasaantuuko alku hullaannus rakastamiseksi ja sitoutumiseksi jatkuvan tunnemylläkän sijasta.
Oikeassa elämässä kaikki on todellisempaa