Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskotteko että on sellaista rakkautta kuin romanttisissa elokuvissa?
Sellaista että molemmat on ihan hullun rakastuneita toisiinsa ja se kestää kaiken? Ja että miehet oikeasti on sellaisia kuin leffoissa. Itse olen vähätellyt tuota, ajatellut että se on vain romanttista hömpötystä eikä sellaista pidä jäädä odottelemaan. Vasta nyt nelikymppisenä ymmärrän että se onkin ihan todellista, eikä mihinkään muuhun olisi ikinä pitänyt tyytyä. Sellaisia miehiä ihan oikeasti on. Kaikki ei olekaan niitä ei puhu eikä pussaa -tyyppejä, joilla kaverit menee kaiken edelle ja nainen on jotain tiskikoneen ja jääkaapin välistä. Näen tuollaista rakkautta ympärilläni nyt ja vasta nyt ymmärrän että voisin itsekin kokea sen.
Kommentit (243)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miehet on sellaisia kuin leffoisia. Naiset ei ole. Tähän töksähtää. Itse siis nainen. Mun kokemuksen mukaan miehet kyllä olisi valmiit täyttämään yllin kyllin tämän leffojen romanttisen kuvan. Naisen vain itseni mukaan lukien ei lämpene tälle.
Olen aika masentunut tästä. Mietin pitäisikö tässä ottaa yhteyttä tällaiseen ihailijaan nyt ja sanoa että joo rupeen sittenkin.
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.
Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se pakko uskoa kun sitä elän juuri nyt.
Tapasin mieheni 8 vuotta sitten. Ihastuimme ja rakastuimme. Rakastamme ihan hullun lailla toisiamme arjen mukanakin. Just eilen miehen poika yllätti meidät suutelemasta ja hymyili leveästi.
Minullekin tämä leffarakkaus tuli vasta lähes nelikymppisenä. Mieheni on 10 vuotta minua vanhempi, joten moni kai aluksi kuvitteli suhdettamme viidenkympin villitykseksi. Mutta ollaan todistettu epäilijöille että olemme tosissamme toistemme suhteen.
Ollaan vielä näiden vuosien jälkeen intohimoisen rakastuneita toisiimme.
Tuskin ikäeron ollessa toisin päin näin olisi.
Miksei olisi? Tapasimme toki nuorempina mutta tuo nuorempi mies on viihtynyt mun kanssani jo 24v. Huolimatta siitä että mulla oli 3 valmista lastakin. Olemme yhdessä 24/7 ja toistemme parhaat kumppanit
Tiedän sellaista olevan olemassa. Erittäin harvinaista kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
On sellaista.
Olin sellaisessa suhteessa aiemmin jossa mies ei "puhu eikä pussaa". Kaverit meni kaiken edelle ja akka oli itsestään selvyys. Onneksi uskalsin tuosta lähteä ja uskoa että elämä antaisi vielä parempaa.
Tapasin nykyisen mieheni ja se oli heti sitä rakkautta ensi silmäyksellä. Mies vei kyllä jalat alta heti alkuun ja oli ihan hurjaa rakkautta.
Nyt tuosta mennyt n. 13 vuotta ja mies on ihan yhtä ihana minulle edelleen ja ollaan ihan hullun rakastuneita. Rakkaus on juuri kuin elokuvissa ja tämä on sellaista rakkautta ettei tätä mikään voisi rikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
Kumminkin Se on mahdollista, kyse on aina siitä miten suhtaudut toiseen oikeasti. Miten empaattinen ja ymmärtäväinen olet. Miten sovellutte toisillenne ja luotte aikaa toisillenne. Yhteistyö on aina yksi pilareista. Toinen on että tunnet kumppanisi ja tiedät miten voit hyväillä toisen ja saada hänet tuntemaan hyväksi ja halutuksi sekä rakastetuksi (voimaa jota vain harvoilla on miehillä tai naisilla) tiedän että meitä on mutta hyvin vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
Kumminkin Se on mahdollista, kyse on aina siitä miten suhtaudut toiseen oikeasti. Miten empaattinen ja ymmärtäväinen olet. Miten sovellutte toisillenne ja luotte aikaa toisillenne. Yhteistyö on aina yksi pilareista. Toinen on että tunnet kumppanisi ja tiedät miten voit hyväillä toisen ja saada hänet tuntemaan hyväksi ja halutuksi sekä rakastetuksi (voimaa jota vain harvoilla on miehillä tai naisilla) tiedän että meitä on mutta hyvin vähän.
Minusta tämä on se mitä nykyään yritetään todistella. Että voisit jotenkin omilla teoillasi tehdä sen rakkauden. Esim. Ensi treffit alttarilla -ohjelma perustuu tähän. Että laitetaan kaksi näennäisesti yhteen sopivaa ihmistä yhteen ja sitten sanotaan että tehkää töitä suhteen eteen niin se muka onnistuu. En usko tähän enää. Tätä minulle on nuoresta asti opetettu, mutta ei. Ei niitä oikeanlaisia tunteita vaan voi maasta polkaista. Voi olla ”ihan kivaa”, mutta se on kuitenkin jotain aivan muuta kuin sellainen suhde joka perustuu siihen että alunperinkin viehätyt siitä ihmisestä enemmän kuin yhtään kenestäkään muusta. Sellaista siitä ei saa töillä eikä ylitöillä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
Kumminkin Se on mahdollista, kyse on aina siitä miten suhtaudut toiseen oikeasti. Miten empaattinen ja ymmärtäväinen olet. Miten sovellutte toisillenne ja luotte aikaa toisillenne. Yhteistyö on aina yksi pilareista. Toinen on että tunnet kumppanisi ja tiedät miten voit hyväillä toisen ja saada hänet tuntemaan hyväksi ja halutuksi sekä rakastetuksi (voimaa jota vain harvoilla on miehillä tai naisilla) tiedän että meitä on mutta hyvin vähän.
Niin, kyllä minäkin uskon, että rakkaus on mahdollista. Et nyt oikein ymmärtänyt tuon viestini pointtia ja sävyä. Tarkoitin vaan, että tuolla hampaat irvessä yhdessä oleminen ja jatkuva riitely ei ole sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana aloitus AP! ❤️
Itse olen tajunnut myös vasta nelikymppisenä että sellainen suhde on oikeasti mahdollista saada. Unelmien miehiä on olemassa ja suhteita jotka kestää kaiken.Silti suurin osa pariskunnista on yhdessä vaikka ovat selvästi sopimattomia toisilleen eivätkä arvosta toista. Naljailua ja ikäviä sanoja, murjotusta, mökötystä, huutamista ja etäisyyttä. Suurin osa tuntuu tyytyvän tuollaiseen kun eivät paremmasta tiedä! Kauheaa.
Niinhän se on kauheaa. Mutta tuo on nyt sitä, mistä palstallakin puhutaan - se on sitä "tahtomista" ja sitä että "ei luovuteta" ja että "on luvattu ja tahdottu olla yhdessä vaikka tulisi vaikeita aikoja". Nuo ovat nyt niitä vaikeita aikoja, kun on alettu inhota toista tai ei ainakaan viihdytä yhdessä enää, ja kun yhteiselo on sitä naljailua, riitelyä ja huonosti piilotettua halveksuntaa. Yhdessä kuitenkin ollaan, koska avioliiton pysyvyys tuo "turvaa". Ja sitten tullaan palstalle kirjoittamaan, miten oma tosirakkaus "kestää kaiken".
Kumminkin Se on mahdollista, kyse on aina siitä miten suhtaudut toiseen oikeasti. Miten empaattinen ja ymmärtäväinen olet. Miten sovellutte toisillenne ja luotte aikaa toisillenne. Yhteistyö on aina yksi pilareista. Toinen on että tunnet kumppanisi ja tiedät miten voit hyväillä toisen ja saada hänet tuntemaan hyväksi ja halutuksi sekä rakastetuksi (voimaa jota vain harvoilla on miehillä tai naisilla) tiedän että meitä on mutta hyvin vähän.
Minusta tämä on se mitä nykyään yritetään todistella. Että voisit jotenkin omilla teoillasi tehdä sen rakkauden. Esim. Ensi treffit alttarilla -ohjelma perustuu tähän. Että laitetaan kaksi näennäisesti yhteen sopivaa ihmistä yhteen ja sitten sanotaan että tehkää töitä suhteen eteen niin se muka onnistuu. En usko tähän enää. Tätä minulle on nuoresta asti opetettu, mutta ei. Ei niitä oikeanlaisia tunteita vaan voi maasta polkaista. Voi olla ”ihan kivaa”, mutta se on kuitenkin jotain aivan muuta kuin sellainen suhde joka perustuu siihen että alunperinkin viehätyt siitä ihmisestä enemmän kuin yhtään kenestäkään muusta. Sellaista siitä ei saa töillä eikä ylitöillä.
Ap
Tämän takia on kaikki seksuaaliterapeutit ja parisuhdeterapeutit ja muut, kun ihmiset yrittää vimmatusti etsiä apua miten haluaisivat sitä ihmistä jota eivät halua ja miten sen kanssa viihtyisi paremmin, kun se on niin hyvä ja kunnollinen, mutta kun sen kanssa ei oikein viihdy.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet on monesti romanttisia mutta naiset eivät oikeasti vaikka toisin väittävät.
Itseasiassa minäkin olen tässä asiassa "myöhäisherännyt" ja muistan vielä silloin kun ruotsin victoria ja daniel meni naimisiin ihmetelleeni sitä turhaa lepertelyshowta ja pitäneeni sitä siis vaan esityksenä joka kuuluu noihin kuninkaalisiin piireihin, mutta kun sama oli sekä madeleinen että carl philipin häissä että nimenomaan sulhasesta huokui se rakkaus niin silloin se jotenkin "valkeni" että mies(kin) tosiaan voi rakastaa noin..
Harmi, että nuorena kuuli vaan kaikilta sitä päinvastaista eli kuinka harlekiinihömppää ei ole kuin hollywood-elokuvissa eikä parisuhteen kuulukaan olla helppoa ja jotain ruusujen päällä tanssimista vaan sen eteen pitää nähdä jatkuvaa vaivaa ja joustaa kaikessa. Eikä saa luovuttaa vaikka kuinka olisi kivireen kiskomista kun ei se ainakaan vaihtamalla parane koska samaa pskaa se on vaan eri paketissa. Että tätä se nyt vaan on jos haluaa parisuhteessa elää.
Itse päädyin ikisinkuksi vaikka aina haaveilin perheestä ja lapsista.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Romanttiset elokuvat ovat yhtä todellisia kuin toimintaelokuvat.
Totta kai. Olen itsekin sellaisessa suhteessa ja kiitollinen siitä joka päivä. Maailma on ihmisiä täynnä, mutta kun ajattelen vaimoani ja minua tapaamisesta tähän päivään, olo on kuin elokuvassa.
Mutta suhde voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä, elokuva korkeintaan tunteja. Hitchcock sanoi joskus jotakuinkin, että ”elokuva on kuin elämä, josta tylsät osat on leikattu pois”.
Itse ajattelen niin, että romanttisten elokuvien rakkautta kannattaa ajatella kokonaisuutena, jossa on myös hetkiä, joita katsoja ei näe (koska kyseessä on elokuva). Tylsät työviikot, kyllästyminen, sometus eri päissä sohvaa ja vauvan korvatulehdukset koskevat myös heitä, mutta kahteen tuntiin on leikattu mukaan vain draaman kaaren kannalta tärkeimmät käänteet.
On tärkeää muistaa, että lähes kaikki elokuvat noudattavat perinteistä draaman kaarta (romantiikassa useimmiten järjestyksessä tapaaminen – kehittyvä suhde – jokin haaste tai ongelma – ongelmasta selviäminen rakkauden voimalla – onnellinen tai katkeransuloinen loppu). Tämä voi tietysti toistua useampaan kertaan, mutta sama kaari koskee niin Leijonakuninkaan paria, Titanicia kuin Romeota ja Juliaa.
Se, katsooko omaa elämäänsä ja suhdettaan tällaisena tarinana, jossa myös haasteet, riidat ja ongelmat ovat yhdessä selvitettävä osa draaman kaarta, riippuu ihmisestä. Jotkut jäävät junnaamaan asioihin, eivätkä pääse eteenpäin. Jotkut eivät edes näe tarinaansa yhteisenä, vaan toinen on vain sivuhenkilö. Jotkut eivät uskalla heittäytyä seikkailuihin yhdessä, oli sitten kyse jännittävästä matkasta, asunnon ostamisesta tai lapsen saamisesta yhdessä.
Elokuva on kuin valikoituja hetkiä elämästä. Tietysti jos suhteessa on hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai muuta pahasti vialla, ei siitä saa romanttista komediaa tekemälläkään. Mutta jos perusteet ovat kunnossa, niin minusta kyse on paljolti suhtautumisesta. Mitä hetkiä sinä valitset, kun ajattelet rakkauttasi?
Slummien miljönäärissä. Siinä tosin lopulta on sitten rahaakin.
Olen miettinyt samaa. Vasta luin jonkun julkimon rakkaustarinan, jossa oli jalat alta vietävää rakkautta vielä viiden vuoden jälkeen. Että ovat yhtä rakastuneita ja onneissaan, aivan kuin olisivat vasta tavanneet. Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä viisi vuotta ja se hullaantumisvaihe meni jo neljä vuotta sitten ohi. Kaipaan perhosia vatsassa-tunnetta ja sitä kun rinnassa tuntuu kuumottavalta. Välillä tuntuu, että kaikki on niin tavallista, vaikka käymme treffeillä suhteellisen usein. On päiviä, jolloin ei oikein tunnu missään. Ei sillä, etten rakastaisi miestäni, mutta ei ole sellaista rakkautta, kun jotkut kuvailevat. Sellaista intohimoista palavaa rakkautta en ole ikinä kokenut.
Ei se ole samanlaista kuin elokuvis. Ne ei käy edes vessassa. Mutta todellisuudessa kun viet tipun yksiöösi ja aamulla menee baari-illan jälkeen ripulipaskalle niin kyllä se yltiö romanttisuus sillä lähtee. Pää ei ole enää taivaissa vaan tukevasti maassa
Ensinnä, kiitos ihanasta aloituksesta!
Uskon, että sellaista on ja että silloin siinä on toista kohtaan syvää hellyyttä ja lempeä ote ja vahva tunne.
Jos sellainen ote kulkee koko persoonan läpi, se johtaa myös intohimoon, joka syvää.
Myötäelämisen taitoa puolin ja toisin, sekä hyväksyminen, sille tavalle, millä toinen tekee asioita, on olemassa.
Se, että kumpikin viihtyy elämässä ilman toistakin, auttaa varmasti olemaan helppo tai yhteistyökykyinen kumppani.
Huomioimista ihan elämäntavassa ja sellaista kunnioitusta tarvitaan. Sekä iloja.
Alue: Aihe vapaa
Hups siis oikeasti APn tekemän aloituksen, kyse on pidemmän päälle monista asioista tärkeimmät luettelin jo, kyse perustasta suhteessa joka on mahdollinen vain työllä ja rakkaudella elämän eteen.