Asumismenojen jakaminen parisuhteessa

Kannattaa varoa ihmistä, joka on noin tarkka rahoistaan. Olette kuitenkin ostamassa yhteistä kotia.

Meillä menee toisinpäin, minä omistan talostamme 75% ja mieheni 25%. Asumiskustannukset jaamme puoliksi. Jos olisimme ottaneet lainan 50-50, miehelleni olisi tullut kohtuuton velkataakka. Mieheni vuositulot ovat suuremmat kuin minun, mutta käytännössä meille jää sama määrä rahaa käteen, koska minulla ei ole asuntolainaa.

Tämä on meidän perheen yhteinen koti. Ei tulisi mieleeni, että alkaisin vaatia mieheltäni, että hänen pitäisi maksaa enemmän juoksevista kuluista.

Yhdessä tässä ollaan, eletään ja kasvatetaan lapsia.

Raha-asiat toki puhuimme selviksi ennen suuria päätöksiä elämässä ja avioehto löytyy.

Harkitse haluatko yleensäkään avoliittoon miehen kanssa jonka "ansiosta saat käyttää koko asuntoa".

Vakavan keskustelun paikka, etenkin jos suunnittelette jo perheenlisäystäkin. Voit joutua todella pahaan pulaan tuollaisen miehen kanssa.

Asumismenot, kuten vastike pitäisi jakaa korkeintaan tulojen suhteessa, ja silloinkin jako vi olla epäreilu sille köyhemmälle osapuolelle. Jos elintaso mitoitetaan varakkaamman mukaan, kuten liian iso asunto, jossa liian korkea vastike, pitää sen varakkaamman maksaa sitten ne liian isot kulut itse.

Eli sanoisin miehelle, että jos kulut jaetaan edes puoliksi, voitte ostaa kaksion 50-50, ja perheenlisäystä ei sitten tule ikinä. Jos mies maksaa isomman osan kuluista, voit harkita maltillisesti isompaa asuntoa. Mutta jos tulet raskaaksi, niin mies saa elättää perheen ja lyhentää sinunkin asuntolainasi niin kauan kuin sinun tulosi kärsivät yhteisen lapsen vuoksi. Sinä sen lapsen kuitenkin ”valmistat”, synnytät ja imetät, ja se on iso urakka.

Mitä nämä summat tarkoittavat käytännössä? Jos asunto maksaa vaikka 250 000 euroa, ja siinä olisi vaikka 600 euron vastike, se tarkoittaisi sitä, että ap:n osuus asunnon hinnasta olisi 75 000 eur ja hän maksaisi vastiketta 420 eur. SEKÄ lisäksi hän maksaisi lainanlyhennystä. Eikö ap:n olisi kannattavampaa ostaa itselleen pieni asunto, joka maksaisi tuon 75 000 eur, ja jossa olisi halvempi vastike - hän säästäisi näin satasia kuukaudessa, ja lisäksi mahdollisessa erotilanteessa hänen asemansa olisi parempi.

Jos yhdessä halutaan asua, kannattaisi siis ostaa 50/50 asunto, jonka hinta on 150 000 eur ja siinä olisi maltillinen vastike. Näin tilanne olisi kohtuullinen MYÖS ap:n kannalta. Nimittäin silloin kuviossa on jotain vikaa, jos on taloudellisesti kannattavampaa asua yksin kuin yhdessä. Ja kyllähän tuo ap:n esittämä kuvio tarkoittaisi sitä, että hänelle olisi taloudellisesti epäedullista että myös riskialtista asua yhdessä. Halvempi asunto sen sijaan hyödyttää molempia - varakkaampi osapuoli voi sijoittaa ylijäämävaransa muualle.

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

AP, meillä täällä hälytyskellot soivat. Toivottavasti sinullakin.

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

Jos minä haluaisin asunnon, jossa on kiva piha (koiralleni) ja työhuone töilleni ja mielellään harrastushuone ja näin ollen maksaisin asunnosta 70 %, olisiko edelleen mielestäsi ok jakaa vastike puoliksi? Näitä tilanteita pitää tarkastella kokonaisuuksina. 

En haluaisi ketään "asumaan vuokralle" kotiini, silloin omat kodit on parempi vaihtoehto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

Jos minä haluaisin asunnon, jossa on kiva piha (koiralleni) ja työhuone töilleni ja mielellään harrastushuone ja näin ollen maksaisin asunnosta 70 %, olisiko edelleen mielestäsi ok jakaa vastike puoliksi? Näitä tilanteita pitää tarkastella kokonaisuuksina. 

En haluaisi ketään "asumaan vuokralle" kotiini, silloin omat kodit on parempi vaihtoehto. 

Vastaus riippuu siitä, että haluaisiko puolisosi myös, että sinulla on oma työhuone ja piha koiralle. Haluaako puolisosi ehken oman elokuvahuoneen ja miesluolan? Asuminen on nimenomaan taloudellinen ja romanttinen kokonaisuus, ja kyllähän nämä asiat tulee käydä läpi jo ennen yhteisen asunnon hankintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

Jos minä haluaisin asunnon, jossa on kiva piha (koiralleni) ja työhuone töilleni ja mielellään harrastushuone ja näin ollen maksaisin asunnosta 70 %, olisiko edelleen mielestäsi ok jakaa vastike puoliksi? Näitä tilanteita pitää tarkastella kokonaisuuksina. 

En haluaisi ketään "asumaan vuokralle" kotiini, silloin omat kodit on parempi vaihtoehto. 

Vastaus riippuu siitä, että haluaisiko puolisosi myös, että sinulla on oma työhuone ja piha koiralle. Haluaako puolisosi ehken oman elokuvahuoneen ja miesluolan? Asuminen on nimenomaan taloudellinen ja romanttinen kokonaisuus, ja kyllähän nämä asiat tulee käydä läpi jo ennen yhteisen asunnon hankintaa.

Jos mies haluaa elokuvateatterin ja autotallin ja hänellä on rahaa ne ostaa niin sittenhän ollaan jo 50/50 tilanteessa rahoituksen suhteen sekä omistuksessa että kustannuksissa. Kyse olikin siitä, että joku ostaa jotain sellaista, mihin toisella ei ole varaa. Ei sille voi laskea lisäarvoa vaikka naiselle, että miehellä on elektroniikkaluola tai naisella joku muu oma luksuspesäke. Ei se pienempituloinen voi joutua rahoittamaan sitä toisen elintasoa tuollaisessa tilanteessa. 

Kyllä vastikkeen pitää mennä samassa suhteessa kuin asuntolainannekin, tai korkeintaan 50/50 - käytättehän kummatkin samaa asuntoa saman verran? Hieman kyllä huolestuttavaa, jos noin tarkkaan täytyy laskea.

Minä ja mieheni omistamme asunnon 50/50, ja kaikki kuukausittaiset asumiskulut menevät myös yhteiseltä tililtä, jonne kumpikin siirtää saman verran rahaa joka kuukausi. Mies tienaa minua huomattavasti enemmän, mutta tämä ei näy asumismenojen jakamisessa, vaan ehkä siinä että hän toisinaan tarjoaa minulle ruoat ravintolassa, maksaa enemmän jostain kalliista huonekalusta tms.

Ei kylläkään kirjata kaikkea tarkasti ylös, ja välillä minäkin tarjoan miehelle jotain. Enpä kyllä avioliitossa voisi ollakaan, jos rahoja laskettaisiin noin tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

Jos minä haluaisin asunnon, jossa on kiva piha (koiralleni) ja työhuone töilleni ja mielellään harrastushuone ja näin ollen maksaisin asunnosta 70 %, olisiko edelleen mielestäsi ok jakaa vastike puoliksi? Näitä tilanteita pitää tarkastella kokonaisuuksina. 

En haluaisi ketään "asumaan vuokralle" kotiini, silloin omat kodit on parempi vaihtoehto. 

Vastaus riippuu siitä, että haluaisiko puolisosi myös, että sinulla on oma työhuone ja piha koiralle. Haluaako puolisosi ehken oman elokuvahuoneen ja miesluolan? Asuminen on nimenomaan taloudellinen ja romanttinen kokonaisuus, ja kyllähän nämä asiat tulee käydä läpi jo ennen yhteisen asunnon hankintaa.

Jos mies haluaa elokuvateatterin ja autotallin ja hänellä on rahaa ne ostaa niin sittenhän ollaan jo 50/50 tilanteessa rahoituksen suhteen sekä omistuksessa että kustannuksissa. Kyse olikin siitä, että joku ostaa jotain sellaista, mihin toisella ei ole varaa. Ei sille voi laskea lisäarvoa vaikka naiselle, että miehellä on elektroniikkaluola tai naisella joku muu oma luksuspesäke. Ei se pienempituloinen voi joutua rahoittamaan sitä toisen elintasoa tuollaisessa tilanteessa. 

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mutta alkuperäisessä kysymyksessä ei ollutkaan puhetta koiran leikkipihasta tai työhuoneesta vaan pariskunta oli ostamassa asuntoa yhteisten intressien mukaisesti. Jos nainen ei ennen kaupantekoa osaa sanoa miehelle, että pienempi ja halvempi asunto riittää niin siinähän makselee isompaa osuutta kuluista. Pallo on taas miehellä, ja hän voi joko vaihtaa varakkaampaan naiseen tai tyytyä pienempään ja vaatimattomampaan asuntoon. Tai sitten maksaa leijonanosan kuluista. Helppoa. Mutta suu pitää saada auki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun on vaikea käsittää miksi hoitovastike pitäisi jakaa jotenkin muuten kuin asukkaiden kesken tasaosuuksiin. Mahdollinen rahoitusvastike jaetaan luonnollisesti omistusosuuksien suhteessa, koska se kohdistuu asunnon pääomaan, mutta hoitovastike, vesi, sähkö, kotivakuutus ym. juoksevat kulut ovat täysin riippumattomia omistussuhteesta ja ne tulisi jakaa tässä tapauksessa mielestäni puoliksi. Eihän aloittaja aio tietääkseni asua vain omistamansa 30 % alueella asunnossa, vaan todennäköisesti käyttää koko asuntoa, kuten miehensäkin.

Erityistapauksessa, esimerkiksi silloin, kun toinen kumppani muuttaa toisen kokonaan omistamaan asuntoon, ja hoitovastike on pieni, on mielestäni kohtuullista, että muuttaja maksaisi hoitovastikkeen kokonaan. Ei tilanne voi olla sekään, että muuttaja pääsee asumaan asunnossa puoli ilmaiseksi, kun taas omistaja samaan aikaan lyhentää asuntolainaa ja maksaa vastikkeita. Tällöin taloudessa on kaksi täysin eri elintasoa. Vaihtoehtoiskustannus tässä tapauksessa on yksiön vuokra, joka todennäköisesti on moninkertainen vastikkeeseen nähden.

Voihan sitä tietysti tulojen erilaisuuden vuoksi muutella osuuksia kesken asumisenkin. Parisuhde on muutenkin toisen tukemista, joten en ymmärrä miksi rahasta saadaan joka väliin riitaa.

Voiko olla niin, että (yleensä) naiset eivät halua ymmärtää rahan arvon kasvua, ja heräävät todellisuuteen omaisuuden eriävästä kehityksestä vasta silloin, kun pitäisi hankkia jotain pysyvää. Naisen design-lakanat ja miehen sijoitusasunnot ovat pankkineuvotteluissa kuitenkin eri viivalla.

Jos minä haluaisin asunnon, jossa on kiva piha (koiralleni) ja työhuone töilleni ja mielellään harrastushuone ja näin ollen maksaisin asunnosta 70 %, olisiko edelleen mielestäsi ok jakaa vastike puoliksi? Näitä tilanteita pitää tarkastella kokonaisuuksina. 

En haluaisi ketään "asumaan vuokralle" kotiini, silloin omat kodit on parempi vaihtoehto. 

Vastaus riippuu siitä, että haluaisiko puolisosi myös, että sinulla on oma työhuone ja piha koiralle. Haluaako puolisosi ehken oman elokuvahuoneen ja miesluolan? Asuminen on nimenomaan taloudellinen ja romanttinen kokonaisuus, ja kyllähän nämä asiat tulee käydä läpi jo ennen yhteisen asunnon hankintaa.

Jos mies haluaa elokuvateatterin ja autotallin ja hänellä on rahaa ne ostaa niin sittenhän ollaan jo 50/50 tilanteessa rahoituksen suhteen sekä omistuksessa että kustannuksissa. Kyse olikin siitä, että joku ostaa jotain sellaista, mihin toisella ei ole varaa. Ei sille voi laskea lisäarvoa vaikka naiselle, että miehellä on elektroniikkaluola tai naisella joku muu oma luksuspesäke. Ei se pienempituloinen voi joutua rahoittamaan sitä toisen elintasoa tuollaisessa tilanteessa. 

Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mutta alkuperäisessä kysymyksessä ei ollutkaan puhetta koiran leikkipihasta tai työhuoneesta vaan pariskunta oli ostamassa asuntoa yhteisten intressien mukaisesti. Jos nainen ei ennen kaupantekoa osaa sanoa miehelle, että pienempi ja halvempi asunto riittää niin siinähän makselee isompaa osuutta kuluista. Pallo on taas miehellä, ja hän voi joko vaihtaa varakkaampaan naiseen tai tyytyä pienempään ja vaatimattomampaan asuntoon. Tai sitten maksaa leijonanosan kuluista. Helppoa. Mutta suu pitää saada auki.

Nainenhan voi kuvitella, että mies haluaa sen isomman asunnon. Ei kai mies sitä naiselle osta ja jos ostaa niin siinä tapauksessa se naisen isompi osuus kuluista ok.

Ehkä ap heräsi nyt siihen, ettei mies halunnutkaan isompaa kotia, kuten kuvitteli miehen halunneen ja opettelee tässä avauksen myötä avaamaan suutaan. Suun avaamisen vastuu olisi myös miehellä ja antaa pätevät perustelut nopeasti katsottuna erittäin epäreilulle ehdotukselle kustannusjaosta. Hänen sijoitustoimintansa ei ole validi peruste.

Itse näkisin varallisuuden ja juoksevat kulut erikseen. On ok että asunto omistetaan eri omistusosuuksilla ja osapuolilla on erilliset lainat, kun olemassaolevat varallisuus ja tulot ovat merkittävästi erilaiset. Hoitovastike sekä muut ns. talouden juoksevat kulut maksetaan suhteessa nettotuloihin. Erillinen yhteinen tili helpottaa, molemmat siirtää palkkapäivänä sovitun summan tilille ja kaikki yhteiset laskut menevät sieltä. Ap omistaa asunnosta vähemmän, mutta kun et ota liian isoa lainaa suhteessa tuloihisi niin pystyt kasvattamaan varallisuuttaasi muulla tavoin kuten vaikka rahastoilla.

Veera 780 kirjoitti:

Itse näkisin varallisuuden ja juoksevat kulut erikseen. On ok että asunto omistetaan eri omistusosuuksilla ja osapuolilla on erilliset lainat, kun olemassaolevat varallisuus ja tulot ovat merkittävästi erilaiset. Hoitovastike sekä muut ns. talouden juoksevat kulut maksetaan suhteessa nettotuloihin. Erillinen yhteinen tili helpottaa, molemmat siirtää palkkapäivänä sovitun summan tilille ja kaikki yhteiset laskut menevät sieltä. Ap omistaa asunnosta vähemmän, mutta kun et ota liian isoa lainaa suhteessa tuloihisi niin pystyt kasvattamaan varallisuuttaasi muulla tavoin kuten vaikka rahastoilla.

Mielestäni nettotulot on huono peruste, koska se voi olla myös kannustinloukku. Toisaalta, itselläni on tulossa se tilanne, että tulot ovat nolla ja elän säästöillä, joten tulisiko toisen tällöin maksaa kaikki kulut, vaikka itse en edes hetkeen etsisi uusia töitä?

Ap täällä.

Kiitos kaikille kommentoijille. Mies väittää nyt, että se oli vain yksi ehdotus. Hän myöntää, että sellainen tilanne ei olisi taloudellisesti kannattavaa minulle.

Tämä asunto on nimenomaisesti mun unelma, mutta tajuan kyllä, että se on minulle liian kallis. Jos tämä todella on miehenkin unelma, niin ainoa ratkaisu on, että hän maksaa kaikesta minua enemmän.

Olen loukkaantunut siitä, että mies kehtasi ehdottaa tuollaista. Olen huono näissä raha-asioissa, vaikka muuten olenkin kai ihan fiksu ja koulutettu ihminen. Mies sai minut melkein uskomaan, että ajatuksessaan olisi jotakin järkeä.

Ja ihan oikein olette tulkinneet, että keskustelussa olisi parantamisen varaa. Siinä osasyynä omat aikaisemmat traumani. Harjoittelen kyllä.

Mitään asuntoa ei osteta yhdessä, ennen kuin asiat on keskusteltu ja sovittu molempia tyydyttävällä tavalla.

Vanhempainvapaista ollaan sitä mieltä, että kumpikin käyttäisi niitä ja työssäkäyvä maksaisi tietysti valtaosan menoista.

Tuo 75 000 e asunnon osto yksin oli kyllä kummallinen kommentti. Ei sillä kyllä täältä saisi mitään.

Ette suinkaan ole ainoa puutteelisesta kommunikaatosta kärsivä pari. Pikemmin yllättävän yleistä. Tsemppiä !

Jos vastike on iso, onhan kyseessä varmasti vain hoitovastike? Hoitovastikkeesta maksatte molemmat puolet, rahoitusvastikkeesta omistusosuuden mukaan. 

Miehelle kommenttina teoriaan menetetystä sijoitustulosta voit ehdottaa, että mieskin ottaa lainaa ja sijoittaa rahat, jotka muuten käyttäisi asuntoon. On teidän omistussuhteista täysin riippumaton asia, mitä mies päättää tehdä varoillaan. Jos mies päättää laittaa kaikki rahat kiinni asuntoon, hän voi sijoittaa rahan mikä säästyy, kun lainanlyhennyksiä ei ole. 

Jos suunnitelmissa on perheenlisäystä, kannattaa nyt ehdottamsti käydä keskustelu siitä mitä tapahtuu yhteisille raha-asioille, kun lapsi syntyy. Reilu ratkaisu minusta on, että työssäkäyvä puoliso ottaa isomman vastuun yhteisistä menoista ja kotiinjäävälle säästetään eläkettä, joko jonkun eläkeratkaisun tai muun sijoituksen kautta. 

Oikeassa perheessä menot jaetaan tulojen mukaan. Kun asutte ensimmäisiä vuosia yhdessä se ei ole aivan välttämätöntä, mutta viimeistään lapsiperheessä on aivan kestämätön ratkaisu, että perheessä on kaksi erillistä yksikköä ja aivan erilaiset mahdollisuudet käyttää rahaa. 

Minusta oikeudenmukainen jako olisi se, että lainakulut ja asunnon arvoa ylläpitävät tai nostavat kulut (rahoitusvastike) jaetaan omistussuhteen mukaan eli 30% ja 70 %. Sen sijaan juoksevat kulut, eli yhtiövastike jaetaan 50 % ja 50 %.

Vierailija kirjoitti:

Miehen logiikalla jos hän maksaa 99 % asunnon hinnasta niin sinä maksat 99 % prosenttia juoksevista kuluista? :D Ymmärrätkö kuinka huono ja typerä diili tuo on? Miten mies edes kehtaa yrittää vetää sinua höplästä noin? En tiedä voisinko jatkaa suhteessa tuollaisen jälkeen.

Siis tämähän olisi nimenomaan hemmetin hyvä diili naisen kannalta. Asumiseen menisi rahaa vain vastikkeen verran, ei mitään riskiä ja ylimääräiset rahat voisi sijoittaa.

Vaikuttaa kyllä niin provolta, mutta vastataan kuitenkin....

Jos miehesi kokee häviänsä rahaa laittamalla 70% osuuden, niin häviää hän rahaa myös 50%-osuudella. Itse asiassa ylipäätään, jos joutuu laittaa rahaa asuntoon kiinni. Eli tällä miehesi logiikalla teidän kannattaa mennä vuokralle, jolloin omat rahat on paremmin sijoitettuna. Toinen vaihtoehto on, että mies ottaa lainaa sitä asuntoanne vastaan ja pitää rahansa sijoitettuina.