Pilaako lasten hankkiminen todellakin kaiken elämässä?

Lasten saaminen aloittaa Elämän, isolla E-kirjaimella. Ihminen ei kasva aikuiseksi, jos ei ole omia lapsia. Silloin jää jotenkin ikuiseksi teiniksi, joka kiukuttelee pikku asioista. Lapset tuovat tarkoituksen ja mittasuhteet elämään. Ei voi tietää, mitä on todellinen rakkaus, ellei ole lapsia. Muu on vain teinien leikkiä.

-M

Mitä mitä... positiivinen ketju kerrankin? Mahtavaa :)

Kun sain lapsen, niin silloin vasta tajusin mitä oikea rakkaus merkitsee.

Vierailija kirjoitti:

Lasten saaminen aloittaa Elämän, isolla E-kirjaimella. Ihminen ei kasva aikuiseksi, jos ei ole omia lapsia. Silloin jää jotenkin ikuiseksi teiniksi, joka kiukuttelee pikku asioista. Lapset tuovat tarkoituksen ja mittasuhteet elämään. Ei voi tietää, mitä on todellinen rakkaus, ellei ole lapsia. Muu on vain teinien leikkiä.

-M

Tuosta olen eri mieltä etteikö voisi tietää mitä rakkaus on ilman lapsia. Meillä on 2 lasta mutta kyllä minä tiesin mieheni tavatessani mitä rakkaus on.

Tai ehkä tarkoitit että lapsia kohtaan kokee erilaista rakkautta? Nojoo se on kyllä totta.

Ennen lapsia olin jotenkin ajelehtimassa epämääräisesti jossain ulapalla.

Vihdoin lasten myötä sain sen kaipaamani ankkurin.

Kaikille se ankkuri ei sovi mutta minut se pelasti.

Sanottakoon että rakastan mun lapsia yli kaiken ja tällä hetkellä pelkään ihan hirveästi heidän tulevaisuutensa puolesta kun liikakansoituksesta johtuvat pandemiat ja ilmastonmuutos muuttavat maailmaa. (ja kyllä, ne ovat totta eivätkä salaliittoa)

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsia olin jotenkin ajelehtimassa epämääräisesti jossain ulapalla.

Vihdoin lasten myötä sain sen kaipaamani ankkurin.

Kaikille se ankkuri ei sovi mutta minut se pelasti.

Iso vastuu sun lapsillesi olla sun pelastaja

Se oikeasti riippuu siitä lapsesta. Pahaksi onneksi etukäteen ei vain voi tietää millainen lapsesta tulee.

Työkaverilla kävi huono tuuri. Lapsi sairastui pienenä syöpään ja nyt isompana oireilee sairastamisvuosiaan psyykkisesti. Ei kykene käymään koulussa koska ahdistaa, erakoituu kotiin ja käyttää päihteitä. Työkaveri itkee tilannetta joka päivä töissä.

Serkun lapsi taas syntyi 3kk etuajassa. Jäi eloon mutta on liikunta- ja kehitysvammainen. Serkku toimii omaishoitajana ja joutui luopumaan käytännössä omasta elämästään kokonaan. Serkun mies ei kestänyt tilannetta vaan lähti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Minulla on ollut monia VAIHEITA nyt jo aikuisten lasteni kanssa, mutta mikään niistä ei ole pilannut elämääni - päinvastoin. Silti väittäisin, että elämäni teinien, nuorten aikuisten tai keski-ikäiten lasteni kanssa saattoi ja saattaa olla rankempaa kuin heidän pikkulapsiaikansa.

En osaa ajatella, että lapsi voisi pilata elämää. He ovat osa elämääni. Elämässäni on ollut erilaisia vaiheita. Nuoruuden jälkeen itsenäinen aikuisuus. Ditten löytyi mies, lapset reilu 30 vuotiaana. Pikkulapsivaihe oli hektistä. Mutta nyt lapset ovat olleet omillaan jo jonkun aikaa, on taas omaa ja kahdenkeskistä aikaa.

Uskokaa että elämää on vielä 50 v jälkeenkin, tilastollisesti yli 30 vuotta. No, kukaanhan ei tiedä huomisesta

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Hienosti listasit kaikki kliseet ja mantrat joita asian ympärillä pyörii. Ei taida omat ajatukset enää rullata siellä auvoisessa lapsiperhekuplassa :D

Tietenkin se pilaa, jos vertaa entiseen elämään. Mutta pitää osata nähdä se hyvä. Muista, että lapsi voi olla myös vammainen tai esim. adhd.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Huomautuksena, vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole yhtä kuin "epämääräinen alkoholinhuuruinen sinkkuelämä".

Nuoruus on ikävaihe ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta jossain kohtaa alkaa todennäköisesti kiinnostaa ihan muut asiat kuin nuoruusvuosina, oli lapsia tai ei. Tätähän ei kaikki lapselliset ihmiset ymmärrä, kun heidän kokemus lapsettomasta elämästä on vain näiltä nuoruus-sinkkuajoilta.

T. Vapaaehtoisesti 35v lapseton, 10+ vuotta vakituisessa parisuhteessa. Asumme maalla, vapaa-ajalla nautitaan ystävistä, luonnosta, koirista, puutarhanhoidosta ja kalastuksesta.

Puoliso ja lapset lisää älykkyyttä, terveyttä ja fyysistä kyvykkyyttä.

Ennen sitä tunsi olonsa heikoksi, oli väsynyt.

Ei enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapsia olin jotenkin ajelehtimassa epämääräisesti jossain ulapalla.

Vihdoin lasten myötä sain sen kaipaamani ankkurin.

Kaikille se ankkuri ei sovi mutta minut se pelasti.

Iso vastuu sun lapsillesi olla sun pelastaja

Hohhoijaa.. onko kivaa ymmärtää tahalleen väärin?

Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.

Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Huomautuksena, vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole yhtä kuin "epämääräinen alkoholinhuuruinen sinkkuelämä".

Nuoruus on ikävaihe ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta jossain kohtaa alkaa todennäköisesti kiinnostaa ihan muut asiat kuin nuoruusvuosina, oli lapsia tai ei. Tätähän ei kaikki lapselliset ihmiset ymmärrä, kun heidän kokemus lapsettomasta elämästä on vain näiltä nuoruus-sinkkuajoilta.

T. Vapaaehtoisesti 35v lapseton, 10+ vuotta vakituisessa parisuhteessa. Asumme maalla, vapaa-ajalla nautitaan ystävistä, luonnosta, koirista, puutarhanhoidosta ja kalastuksesta.

Tuskinpa tuon kirjoittanut tarkoitti yleistää tuota seikkaa.

Ja meillä oli tuollaista elämää kuin sinulla ennen lapsia ja on yhäkin nyt kun meitä on neljä. Paitsi että lapsien ja koirien lisäksi meillä on nyt myös kaksi hevosta. Ei ollut minulla tuollaista alkoholihuuru elämää missään vaiheessa -eri

Vierailija kirjoitti:

Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.

Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.

Vastaus: elän hetkessä.

Aina on ollut omat vaaransa ja huolensa.. ihan sama millä vuosituhannella on lapsia tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.

Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.

Vastaus: elän hetkessä.

Aina on ollut omat vaaransa ja huolensa.. ihan sama millä vuosituhannella on lapsia tehty.

Kuulostaa vähän vastuuttomalta asenteelta näin lapsesi näkökulmasta. :/ Että koska sinä elät hetkessä niin lapsesi syntyy maailmaan, missä hänen pitää ehkä tehdä päätös ettei omia lapsia ole järkevä tehdä. Että koska itse ei kestä ajatusta lapsettomuudesta niin sysää sen seuraavan polven murheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Huomautuksena, vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole yhtä kuin "epämääräinen alkoholinhuuruinen sinkkuelämä".

Nuoruus on ikävaihe ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta jossain kohtaa alkaa todennäköisesti kiinnostaa ihan muut asiat kuin nuoruusvuosina, oli lapsia tai ei. Tätähän ei kaikki lapselliset ihmiset ymmärrä, kun heidän kokemus lapsettomasta elämästä on vain näiltä nuoruus-sinkkuajoilta.

T. Vapaaehtoisesti 35v lapseton, 10+ vuotta vakituisessa parisuhteessa. Asumme maalla, vapaa-ajalla nautitaan ystävistä, luonnosta, koirista, puutarhanhoidosta ja kalastuksesta.

Tuskinpa tuon kirjoittanut tarkoitti yleistää tuota seikkaa.

Ja meillä oli tuollaista elämää kuin sinulla ennen lapsia ja on yhäkin nyt kun meitä on neljä. Paitsi että lapsien ja koirien lisäksi meillä on nyt myös kaksi hevosta. Ei ollut minulla tuollaista alkoholihuuru elämää missään vaiheessa -eri

Totta, saatoin käsittää väärin yleistyksen osalta. Tosin olen törmännyt tällaiseen kaksinapaiseen ajattelumalliin useaan kertaan. Johtunee siitä.