Lue keskustelun säännöt.
Pilaako lasten hankkiminen todellakin kaiken elämässä?
30.09.2020 |
Parisuhteen, oman ajan, unen, mielenrauhan? Kertokaa rehellisesti, auttakaa?
Lapsen hankinta on mietinnässä, mutta emmin koska tuntuu että siitä kuulee vain sitä negatiivista koko ajan.
Kommentit (214)
Tosiasiassa pitäisi miettiä sitä kliseetä, että kannattaako tällaiseen maailmaan hankkia edes lapsia. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, paitsi lapsenmielisten ikuisten optimistien mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.
Huomautuksena, vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole yhtä kuin "epämääräinen alkoholinhuuruinen sinkkuelämä".
Nuoruus on ikävaihe ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta jossain kohtaa alkaa todennäköisesti kiinnostaa ihan muut asiat kuin nuoruusvuosina, oli lapsia tai ei. Tätähän ei kaikki lapselliset ihmiset ymmärrä, kun heidän kokemus lapsettomasta elämästä on vain näiltä nuoruus-sinkkuajoilta.
T. Vapaaehtoisesti 35v lapseton, 10+ vuotta vakituisessa parisuhteessa. Asumme maalla, vapaa-ajalla nautitaan ystävistä, luonnosta, koirista, puutarhanhoidosta ja kalastuksesta.
Tuskinpa tuon kirjoittanut tarkoitti yleistää tuota seikkaa.
Ja meillä oli tuollaista elämää kuin sinulla ennen lapsia ja on yhäkin nyt kun meitä on neljä. Paitsi että lapsien ja koirien lisäksi meillä on nyt myös kaksi hevosta. Ei ollut minulla tuollaista alkoholihuuru elämää missään vaiheessa -eri
En tarkoittanut yleistää. Kerroin vain omasta elämästäni ja siitä, mitä tällä hetkellä tästä aiheesta ajattelen ja tunnen. Elin juurikin tuollaista aika holtitontakin elämää ennen lapsia. Se jäi vanhemmuuden myötä, ja hyvä niin. Haluaisin myös sen vielä sanoa aiheeseen yleensä, että todennäköisesti kuolen joskus vähän onnellisempana, kun tiedän, että jotakin minusta jää tänne vielä jälkeeni. Pieni palanen. Aikamme on rajallinen. En voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan, mutta on melko suuri todennäköisyys, että tuttuja ihmisiä on ympärilläni vielä vanhanakin. On jotenkin levollista vanheta tuon tiedon kanssa.
Minulla on kaksi lasta. Ensimmäinen varsin haastava tapaus, valvotti ja huusi aikalailla koko ajan ensimmäiset neljä vuotta. Rankkaa oli! Toinen olikin sitten helpompi.
Vaikka esikoisen kanssa oli älyttömän rankkaa niin hän on silti parasta mitä minulle on ikinä tapahtunut. Lapset toivat elämääni sisältöä, mielekkyyttä, hauskuutta, iloa, huumoria, syvyyttä ja ennenkaikkea rakkautta. Kaikki se pikkulapsiajan rankkuus, uhmaiät, kriisit ja murrosiän kipuilut ovat vain pieni osa tätä ihanaa pakettia. Perhe-elämä on parasta, en vaihtaisi tätä mihinkään.
Eli aloittajalle: vaikka tulisi haastavaksi lapsi, niin ainakin minusta tässä jää silti plussan puolelle ihan reilusti. Suosittelen!
Vaikutus elämään on suuri. Huonosti nukutut yöt ovat raskaita.
Mutta se rakkaus, se rakkaus. Ei koskaan mikään ole ollut sen kaltaista.
Kyllä se aivan varmasti jonkun elämän on pilannut. Se ei saisi olla tabu mielestäni.
Minun elämääni lapset tosin eivät pilanneet kun olivat toivottuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pilaa kyllä nuo, mutta tuo muuta tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasiassa pitäisi miettiä sitä kliseetä, että kannattaako tällaiseen maailmaan hankkia edes lapsia. Tulevaisuus ei näytä valoisalta, paitsi lapsenmielisten ikuisten optimistien mielestä.
Mielummin olen lapsenmielinen kuin ankeuttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.
Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.
Vastaus: elän hetkessä.
Aina on ollut omat vaaransa ja huolensa.. ihan sama millä vuosituhannella on lapsia tehty.Kuulostaa vähän vastuuttomalta asenteelta näin lapsesi näkökulmasta. :/ Että koska sinä elät hetkessä niin lapsesi syntyy maailmaan, missä hänen pitää ehkä tehdä päätös ettei omia lapsia ole järkevä tehdä. Että koska itse ei kestä ajatusta lapsettomuudesta niin sysää sen seuraavan polven murheeksi.
Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu eikä maailma ole ikinä ollut turvallinen ja varma. Aina voi korttitalo sortua vaikla kuinka suunnittelisi.
Paitsi kun nimenomaan nyt tiedetään että tämä massasukupuuton aalto ja ilmastonmuutos tuo mukanaan käsittämättömiä mullistuksia vaikkapa meidän kotimaiseen ruoantuotantoon ja ylipäänsä ravinnon saantiin ja vuosisadan loppuun mennessä miljardi ihmistä jättää kotinsa ja lähtee pa ko laiseksi. Puhumattakaan maailmanpoliittisesta tilanteesta, joka kiristyy kiristymistään. Luuletteko, että tämä sata vuotta kestänyt rauha jatkuisi näillä spekseillä yli lapsenne elinajan?
Eli nämä kun tiedetään, niin on hieman vastuutonta kyllä ajatella että kyllä se siitä lutviutuu. Kun todennäköisesti ei lutviudu.
En tiedä ovatko muut huomanneet, mutta lapsettomat aikuiset ( 30 - 40v) erottaa kyllä hyvin lapsia hankkineista.. ovat itsekkäitä, omaa takapuoltaan ensimmäisenä ajattelemassa, eivät oikein tahdo ymmärtää sitä vastuun kantamista asiassa kuin asiassa, jakamisesta nyt puhumattakaan. Puheet ovat itsekeskeisiä, toiminta kaikinpuolin samoin.. Seuratkaapa vähän niin pistätte merkille.. itse huomasin tämän asian jo vuosikymmeniä sitten..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailma on tilastojen valossa paljon turvallisempi kuin koskaan aiemmin, siis köyhyyttä, sairautta ja sotia on paljon vähemmän. Eli hyvin uskaltaa tehdä lapsia sen puolesta!
Lapset tuo sisältöä elämään ja sen oman perheen, minulle perhe tulee ennen ystäviä, perhe on ja pysyy kaikissa tilanteissa. Kaikilla ei ehkä ole näin, mutta suurella osalla kuitenkin.
Lapset on hauskoja, fiksuja ja rakkaimmat maailmassa. Vauva-aika oli raskasta koska kumpikin nukkui tosi huonosti, sen jälkeen mikään ei ole tuntunut niin raskaalta. Toki aikatauluhaasteita välillä on, mutta ei mun ole tarvinnut omasta muusta elämästä pidemmällä aikavälillä luopua. Elämässä on muutakin kuin lapset tietysti!
Lapseni ovat jo 6v ja 9v, oikein fiksuja ja kivoja, omatoimisia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.
Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.
Juuri näin. Pienet lapset, pienet ongelmat. Isot lapset, isot ongelmat. Ja usein se yöheräämisvaihekin on lyhyt. Jotkut nukkuu koko yön jo vauvasta lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki puhuu siitä miten se vauva-aika on rankkaa. Eikö kenenkään mielestä juuri sen jälkeinen aika ole vielä raskaampi, kun siitä lapsesta pitää kasvattaa (loputtomalla lempeydellä, ymmärryksellä ja rakkaudella...) kunnon ihminen? Tällaisessa maailman ajassa vieläpä. Maailmanmeno hirvittää. Miten tänne yksinkertaisesti uskaltaa ketään luoda/tehdä arvosteltavaksi, kiusattavaksi, jatkuviin paineen ristituliin ympäristön luhistuessa ympäriltä, pa ko laisten lähtiessä liikkeelle (tarkoitan, sekin aiheuttaa muutoksia meillekin), pätkätöihin ja talouden lamaan? Samalla kun hänestä pitäisi kasvattaa ymmärtäväinen ja fiksu ihminen, ilman että hän uppoutuu liikaa ruutuihinsa ja someensa ja alkaa imeä jotain persreikävaikutteita sieltä.
Minusta ainakin vauvan pyllynpesu ja yöheräämiset on rikka rokassa tuon rinnalla.
Vastaus: elän hetkessä.
Aina on ollut omat vaaransa ja huolensa.. ihan sama millä vuosituhannella on lapsia tehty.Kuulostaa vähän vastuuttomalta asenteelta näin lapsesi näkökulmasta. :/ Että koska sinä elät hetkessä niin lapsesi syntyy maailmaan, missä hänen pitää ehkä tehdä päätös ettei omia lapsia ole järkevä tehdä. Että koska itse ei kestä ajatusta lapsettomuudesta niin sysää sen seuraavan polven murheeksi.
Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu eikä maailma ole ikinä ollut turvallinen ja varma. Aina voi korttitalo sortua vaikla kuinka suunnittelisi.
Paitsi kun nimenomaan nyt tiedetään että tämä massasukupuuton aalto ja ilmastonmuutos tuo mukanaan käsittämättömiä mullistuksia vaikkapa meidän kotimaiseen ruoantuotantoon ja ylipäänsä ravinnon saantiin ja vuosisadan loppuun mennessä miljardi ihmistä jättää kotinsa ja lähtee pa ko laiseksi. Puhumattakaan maailmanpoliittisesta tilanteesta, joka kiristyy kiristymistään. Luuletteko, että tämä sata vuotta kestänyt rauha jatkuisi näillä spekseillä yli lapsenne elinajan?
Eli nämä kun tiedetään, niin on hieman vastuutonta kyllä ajatella että kyllä se siitä lutviutuu. Kun todennäköisesti ei lutviudu.
Yhteiskuntamme ei pyöri jos kukaan ei hanki lapsia. Ehkä ratkaisu on siinä, että osa hankkii ja osa ei. Ei tästä tarvitse mitään vastakkainasettelua tehdä.
Sanon vaan, pikkulapsiaika on aivan hemmetin helppoa. Sitten tulee murrosikä. Pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet. Nyt lapseni ovat jo täysi-ikäisiä ja paljolta olisin säästynyt, jos en olisi lapsia hankkinut. Ja murheita on lasten takia edelleen, tuskinpa loppuvat ikinä. Nyt vaan toivon, etten saa lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaikuttaa elämään todella paljon, ei sitä voi kiistää. Kaikki sellainen, mikä ei ole elämiselle täysin välttämätöntä, pitää pistää katkolle. Väsyttää ja tekemätöntä työtä on jatkuvasti edessä.
Yksi asia unohdetaan kuitenkin usein mainita tästä aiheesta, ja se on se, että pikkulapsiaika on ihan saamarin lyhyt. Se vaikein aika on noin 1 vuosi, sitten helpponee koko ajan. Huolia on aina tietysti, mutta vähitellen alkaa tilaa taas omille ajatuksillekin.
Sanon tätä aina kun kysytään, että kannattaako enää lähteä opiskelemaan tms. kun vie niin monta vuotta ja on niin paljon työtä, niin sanon sen taas. Jos olet nyt esim. 34-vuotias, niin tulet 6 vuoden päästä olemaan joka tapauksessa 40-vuotias. Ne 6 vuotta menevät nopeasti. Niin menivät edellisetkin 6 vuotta, eikö vaan? On tämän päivän valinnoista kiinni, onko sinulle 6 vuoden päästä kohta kouluikäinen lapsi, jonka hoito ei enää ole mitään kaaosta, vai kohtaatko kenties sen päivän samassa elämäntilanteessa kuin tänään.
Ihmettelen sitä, että millainen vaikutus sillä on työhön, että on lapsen takia pois vuoden, mutta muut syyt eivät vaikuta samalla tavalla negatiivisesti.
Pilaa. Sen jälkeen ei ole ikinä enää vapaa vaan äiti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.
Tai sitten ei. Jokainen vaihe voi myös olla raskaampi ja vaikeampi kuin edellinen.
oooooh!!! kirjoitti:
En tiedä ovatko muut huomanneet, mutta lapsettomat aikuiset ( 30 - 40v) erottaa kyllä hyvin lapsia hankkineista.. ovat itsekkäitä, omaa takapuoltaan ensimmäisenä ajattelemassa, eivät oikein tahdo ymmärtää sitä vastuun kantamista asiassa kuin asiassa, jakamisesta nyt puhumattakaan. Puheet ovat itsekeskeisiä, toiminta kaikinpuolin samoin.. Seuratkaapa vähän niin pistätte merkille.. itse huomasin tämän asian jo vuosikymmeniä sitten..
Tämä on muuten ihan totta, olen huomannut täysin saman. Pahin tuntemani lapseton pariskunta on kaiken tämän itsekeskeisyytensä lisäksi nostaneet pikkukoiransa "lapsen" asemaan. Aivan pimeää käytöstä koiria kohtaan, lässytetään ja kuvataan sosiaaliseen mediaan joka päivä joka kuvakulmasta näitä "lapsosia", yök, pahempia kuin yksikään tuntemani lapsellinen ihminen tässäkin suhteessa.
Meillä vaiva nyt 12 kk, joten pitkäaikaista kokemusta ei ole, mutta tähän mennessä ei ole ainakaan pilannut ja yllättävän vähän meidän elämä on muuttunut. Perhevapaa on jaettu tasan ja mies osallistuu lapsen hoitoon siinä missä minäkin. Vauva on ihana. Hän alkoi nukkumaan täysiä öitä noin puoli vuotiaana eli nukkuakin ollaan saatu.
Koko ajan elämäni parasta aikaa
/kaksosten isä
Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu eikä maailma ole ikinä ollut turvallinen ja varma. Aina voi korttitalo sortua vaikla kuinka suunnittelisi.