Pilaako lasten hankkiminen todellakin kaiken elämässä?

Minä en hankkinut lapsia sillä en uskonut että selviäisin kunnialla siitä elämästä jota lasten kanssa eletään. Olisin ollut onneton äiti sillä en ollut tarpeeksi kypsä ihmisenä rakastamaan toista, ja olisin varmaan traumatisoitunut lapsen.

Mutta ihmiset jotka ovat mieleltään perus terveitä ja koht normaalissa elämäntilanteessa varmaankin selviävät ja sopeutuvat lapsiperhe-elämään ihan hyvin. Ja osaavat siitä nauttia niinkuin kenen tahansa on hyvä osata nauttia elämän pienistä iloista.

Älä hanki kuitenkaan lapsia minkään tulevan potentiaalisen katumuksen takia. Ihan yhtä hyvin voi kaduttaa lapsien teko, se vain on tabu.

Itselläni ei ole koskaan ollut tuollaisia pelkoja vaan aina olen tiennyt että haluan perheen. Oma elämäni on lapsineen täydellistä. Ollaan onnellinen perhe ja parisuhde voi paremmin kuin ennen lapsia.

Ihmiset saavat onnen niin erilaisista asioista ja kaikilla ei elämän arvot kohtaa parisuhteessa. Kaikki kokevat vauva-arjen haasteet ja väsymyksen eri tavalla. Toiset kaipaavat omaa aikaa ja toisille se perhe aika on parasta mitä on.

Voisiko pelkosi takana kuitenkin olla se ettei aika ole vielä oikea?

Minulla kolme lasta, joista yksi nepsy-lapsi ja toinen vammainen. Olisin päässyt helpommalla jos en olisi lapsia tehnyt. Uskomattoman rankkaa on ollut. Siinä he nyt ovat, enkä pois enää antaisi, mutta odotan silti, että kasvaisivat ja muuttaisivat omilleen. Elämäni on täysin sidottu heihin.

Meillä on lapset 4v ja 1v. Kummallakin runsaasti allergioita eli valvottu on pirusti. 4v vielä uhmaa joka päivä ja esim siirtymiset on ihan tuskaa. Ajattelen kaihoisasti aikaa ennen lapsia kuinka matkustelimme, kävimme ravintoloissa ja kuntosalilla. Mitään noista emme voi nyt tehdä koska se olisi vain yhtä kaaosta. Itken välillä iltaisin mitä menin tekemään kun lapset hankin. Toki en niitä poiskaan antaisi koska olen kiintynyt ja ovat rakkaita. Mutta on tämä arki vaan hirvittävän rankkaa.

Itse pelkäsin juuri tuota, että lapsi ”pilaisi” elämän. No ei pilannut. Se on aivan eri katsoa prismassa vierasta perhettä ja ajatella kuinka hirveää tuo lapsiperhe-elämä onkaan, kun sitten kun se on omaa elämää. Kun se lapsi on sun oma, niin se on vaan niin eri kun mitä ne kaikki mielikuvat ja pelot. Jopa ystävän lapsiperhearki näyttää lapsettomasta paljon pahemmalta, kun mitä se sitten omassa elämässä on. Itse kaipaan myös paljon omaa aikaa, sitä saa pala palalta heti kun lapsi kasvaa vauvaiän yli. Vauvavuosi oli ainakin itselläni se rankin, kun piti olla 24/7 saatavilla. Sen jälkeen huomaat, että palaat yllättävän paljon omaksi itseksesi ja käytät aikaakin niihin asioihin mitä ennen lapsia.

Kun hankkii lapsen, tulee oma henkinen kasvu muuttamaan elämän tavoitteita ja tarpeita. Pitää aikuistua niin on hyvä vanhempi. Jos ei halua yrittää aikuistua ja päättää olla ikuinen lapsi eikä osaa pitää huolta edes itsestään, niin se on oma päätös.

Aikuistumiseen kuuluu että ei laita itseään aina ensimmäiseksi ja pystyy tekemään päätöksiä oman lapsen hyväksi. Kun pelkää että tähän ei kykene niin jää helposti lapsettomaksi ja se on suuri vahinko.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista. Sekavat fiilikset on edelleen, mutta mukava kuulla että jotkut myös hehkuttavat tuota pikkulapsiaikaa. Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia.

ap

Esikoiseni vauvavuosi oli elämäni onnellisin ja rakensimme myös taloa samaan aikaan.

Nyt lapsemme ovat 21 v. ja kohta 18 v. Molemmat asuvat vielä kotona. 

Lasten kanssa on matkusteltu, juhlittu juhlapyhiä ja tapailtu kavereita. Meillä on myös ollut omaa elämää aikuisina...matkoja, juhlia yms.

Rehellisesti elämä olisi tyhjää ja merkityksetöntä ilman heitä. Suosittelen lämpimästi.

Minulla on pilannut elämän. Yritin hoitaa häntä hyvin ja nauttia lapsen kasvusta uskoen, että olisi aikaa myös omien unelmien toteuttamiseen kun hän on isompi.

Nyt isompana on hankala teini, lintsaa ym, en näköjään saa keskittyä omiin tavoitteisiini ennenkuin muuttaa pois kotoa. Osa unelmistani on sellaisia että niitä ei ole samanlaista toteuttaa enää yli nelikymppisenä, joten valtavasti asioita joita halusin, jäi kokematta koska lapsi söi kaiken jaksamisen ja aika, keskittyminen ja rahat menivät häneen. Olisin varmaan elänyt paremman elämän lapsettomana. Joku tulee sanomaan että tottakai on hankala, kun huomaa että et halua olla vanhempi. Olen oikeasti yrittänyt parhaani vanhempana, mutta hyvät hetket on aina tuntuneet olevan vähäisiä kaikkiin vaikeuksiin verrattuna.

Ei tietenkään. Päin vastoin. Elämästä tulee täyttä ja elämänmakuista kun on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kovasti vastauksista. Sekavat fiilikset on edelleen, mutta mukava kuulla että jotkut myös hehkuttavat tuota pikkulapsiaikaa. Kuulisin mielelläni lisää kokemuksia.

ap

Esikoiseni vauvavuosi oli elämäni onnellisin ja rakensimme myös taloa samaan aikaan.

Nyt lapsemme ovat 21 v. ja kohta 18 v. Molemmat asuvat vielä kotona. 

Lasten kanssa on matkusteltu, juhlittu juhlapyhiä ja tapailtu kavereita. Meillä on myös ollut omaa elämää aikuisina...matkoja, juhlia yms.

Rehellisesti elämä olisi tyhjää ja merkityksetöntä ilman heitä. Suosittelen lämpimästi.

Teillä vaikuttaa aina olleen ihan hyvin rahaa,  taloakin rakennettu jo lapsien ollessa pieniä.

Kokemus voi olla hyvin erilainen pienituloisilla ja niillä, jotka eivät ole lapsia saaneet hyvään saumaan kansantalouden kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Kun hankkii lapsen, tulee oma henkinen kasvu muuttamaan elämän tavoitteita ja tarpeita. Pitää aikuistua niin on hyvä vanhempi. Jos ei halua yrittää aikuistua ja päättää olla ikuinen lapsi eikä osaa pitää huolta edes itsestään, niin se on oma päätös.

Aikuistumiseen kuuluu että ei laita itseään aina ensimmäiseksi ja pystyy tekemään päätöksiä oman lapsen hyväksi. Kun pelkää että tähän ei kykene niin jää helposti lapsettomaksi ja se on suuri vahinko.

Mutta eihän kaikki kykenekään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tämä pikkulapsiaika on rankkaa. Paljon se ottaa, mutta myös antaa. On huomioitava, että se pahin vaihe on vain VAIHE. Itse ainakin uskon, että pitkällä tähtäimellä olen tehnyt enemmän kuin oikeita päätöksiä. Juuri nyt olen vähän väsynyt kahden lapsen äiti. En kuitenkaan vaihtaisi tätä epämääräiseen ja alkoholinhuuruiseen sinkkuelämään, mitä joskus elin. Lapsen saamiseen ei koskaan voi olla täysin valmis. Se on hyppy tuntemattomaan. Useimmiten kaikki menee ihan hyvin.

Sulla on varmaan vasta pienet lapset jos noin sanot, että se on vain vaihe. Niitä vaiheita kuule tulee. Sanonta pienet lapset pienet murheet, isot lapset isot murheet pitää niin paikkansa, mutta silti olen sitä mieltä että hanki lapsia jos niitä haluat.

Jos nyt 50+ ikäisenä olisin ilman lapsia, niin se olisi aivan tajuttoman murheellista. Jos siis olisin typeryyttäni päättänyt olla hankkimatta. Kyllä katuisin katkerasti. Eri asia on jos en olisi saanut mutta jos en olisi edes yrittänyt, niin nyt kaduttaisi ihan sietämättömän paljon. Kun välillä on käynyt mielessä, että olisi vielä kolmatta lasta pitänyt yrittää mutta se jäi tekemättä.

Suosittelen, että teette lapsia kun sen aika on jos vaan saatte.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on lapset 4v ja 1v. Kummallakin runsaasti allergioita eli valvottu on pirusti. 4v vielä uhmaa joka päivä ja esim siirtymiset on ihan tuskaa. Ajattelen kaihoisasti aikaa ennen lapsia kuinka matkustelimme, kävimme ravintoloissa ja kuntosalilla. Mitään noista emme voi nyt tehdä koska se olisi vain yhtä kaaosta. Itken välillä iltaisin mitä menin tekemään kun lapset hankin. Toki en niitä poiskaan antaisi koska olen kiintynyt ja ovat rakkaita. Mutta on tämä arki vaan hirvittävän rankkaa.

Miksi teit toisen, kun on ollut niin kamalaa? 

Tuo monille naisille pysyviä tauteja/vikoja ja melko monelle myös pysyvän ylipainon.

Valtaosa joutuu luopumaan harrastuksista, koska aika kuluu lapseen/lapsen harrastuksiin.

Lapsi tulee valtaosalla huomattavasti arvioitua kalliimmaksi, varsinkin kun nyt kaikki on kallista ja tulot ovat monilla hyvin pienet ja kuten tiedättä, kaikkia näihinkin liittyviä etuja pian leikataan lisää ja kulut sen kun nousevat.

Erittäin monella kavereiden näkeminen harvenee ja osalla jopa loppuu kokonaan lapsen myötä.

Nämä asiat on ainakin HYVÄ HUOMIOIDA niin ei tule sitten yllätyksenä, vaikka ovatkin näitä "rumia faktoja".

Parisuhteen, oman ajan, unen, mielenrauhan? Kertokaa rehellisesti, auttakaa?

Lapsen hankinta on mietinnässä, mutta emmin koska tuntuu että siitä kuulee vain sitä negatiivista koko ajan.

Nykyisenä Suuren Itsekkyyden Ja Suuren Pelottelun Aikana ihan normaali vastuunotto tuntuu olevan liian raskasta. Kahden pojan yksinhuoltajaisänä en vaihtaisi päivääkään pois, olkoonkin että yksinhuoltajana olo heikensi saatavuuttani uusparisuhdemarkkinoilla. Kannatti silti, ehdottomasti, että saan auttaa uusia ihmiselämiä polkunsa alkuun.

Ihan vaan muistutukseksi tosiasioista: ihminen on tehty lisääntymään. Ilman lapsia ei olisi meitäkään, eikä koko yhteiskuntaa. (Kyllä, tiedostan että maapallolla elää nykyään liikaa ihmisiä, mutta se ei ole mikään perustelu tyhjentää tätä jo valmiiksi harvaan asuttua maatamme.)

Kun paras asia on rakastaa ja olla rakastettu, on lasten saaminen ollut tärkeintä elämässä. Ovathan omat lapset rakkaampia kuin mikään muu. 

Mutta kaikki eivät sovi vanhemmiksi. 

Varmasti pilaa, jos luulette ettei elämässä mikään muutu. 

Parempi varautua rehellisesti tulevaan, eli perheessä on yksi osapuoli, joka on kohtuullisen riippuvainen vanhemmistaan. Lapsen hankkiminen on elämäntapamuutos 

Asiaan vaikuttaa mm.

- terveydelliset asiat (normi, terve lapsi ja terve vanhempi on ihan eri tarina kuin vaikea adhd lapsella ja masentunut vanhempi)

- turvaverkot (saako lastenhoitoapuja, joilloin voi itse elää vapaammin pikkulapsiaikanakin, vai onko ihan yksin ja kiinni lapsissa kokoajan)

- Luonneseikat.

Monet lapsettomat tuntuu ajattelevan vain sitä pikkulapsiaikaa. Eihän se kauaa lopulta kestä. Nyt 7 ja 9-vuotiaiden kanssa matkustelu ja ravintoloissa syömienen on jo kivaa ja helppoa. Ja kuntosalillekin ehtii taas.