Mistä tiesit olevasi valmis vanhemmaksi?
Otsikosta tajuaa varmaan idean. //EDIT: hupiukot ei tajua, vanhemmaksi= isäksi/äidiksi// Saa vastata myös ne, jotka on tullut vahingossa raskaaksi ja sit päättänyt pitää sen lapsen. Mitä pohditte ennen lasta vai annoitteko vaan tulla, pohditaan myöhemmin -periaatteella.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Sitten, kun olet valmis ensin sitoutumaan 100%:sti pieneen ihmiseen ja hänen hyvinvoinnistaan huolehtimiseen, ja siitä, vuosien varrella, lapsen kasvaessa ja aikuistuessa, vähitellen päästämään irti.
Ei tarvitse olla valmis vanhemmaksi. Vanhan kliseen mukaan vanhemmat eivät kasvata lapsia vaan lapset kasvattavat vanhempia. Vanhempi muokkautuu siis lapsen mukana ottamaan tarvittavaa vastuuta.
Vielä vanha vitsi. Ensimmäisen lapsen nieltyä markan kolikon lähdettiin tietysti kiiren vilkkaa ensiapuun. Toiselle lapselle, hänen tehdessään saman tempun, todettiin vain lakonisesti, että nielty kolikko vähennetään ensi viikon viikkorahasta.
Olin ehkä kolmetoista kun tiedostin sen.
Nyt kun kolmas lapsi on teini-iässä niin olen sisäistänyt sen, että lapset olisi saanut todellakin jäädä hankkimatta. Ei minusta ole tähän. Lapsesta ei johdu, se on helppoa. En vain tykkää asua enkä olla kenenkään kanssa.
En varsinaisesti miettinyt, olisinko valmis vanhemmaksi. Enemmänkin mietin, mitä vaihtoehtoja mulla oli ja olisiko lapsen hankinnalle oikea hetki. Sairaanhoitajaksi valmistuttuani vaihtoehdot olivat jatkaa töitä Suomessa tai lähteä töihin ulkomaille. Jälkimmäisessä tapauksessa olisin halunnut lähteä sellaisiin olosuhteisiin, joissa ei todellakaan olisi ollut omalle lapselle sijaa. Päätin antaa luonnon ratkaista asian eli jätin ehkäisyn pois ja jos en olisi vuoden sisällä tullut raskaaksi, olisin lähtenyt maailmalle. Kuukauden päästä olinkin jo raskaana.
Taloudellisesti lapsi ei vaadi mitään ainakaan Suomessa.
Kaikki on valmiina.
Omat isoisoäitini oli kolmentoista vanha kun tuli raskaaksi. Hänen miehensä oli tuolloin 17v. Varttia vaille täysi-ikäinen nykymittapuulla.
Osasivat lukea ja tehdä töitä jo tuolloin.
Vanhemmaksi opitaan samalla tavoin.
Suurimmaksi osaksi vanhemmuus on automaatiota. Äiti odottaa raskaana ja muuttuu psyykkisesti hormonitoimintojen avulla itsestään, jos olosuhteet ovat otolliset. Isyyskin muodostuu itsestään.
Ihminen on eläin.
Asiat on hoituneet tuhansia vuosia itsestään ja ei nykypäivä ole mitenkään erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Noin 28-vuotiaana.
Luinkin väärin. Tuossa iässä suurin piirtein olin valmis. Tiesin vain. Omalla kohdalla se on ollut vain jotakin, minkä tietää. En osaa asiaa selittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meikäläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meikäläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kipuilin ja mietin asiaa. En ollut ihan täysin varma onko minusta vanhemmaksi, mutta toisaalta taas otin ainakin asian vakavasti, kun pyörittelin ajatusta ja omia toimintapojani iät ja ajat tuota miettiessä. Kun tarpeeksi olin miettinyt, niin päätös kypsyi ja en voinut kuin toivoa että olisin hyvä vanhempi. Etukäteen sitä voi ajatella aika paljon, mutta vaikea oikeasti tietää ennen kuin todellisuudessa sen näkee.
Joo, itse kanssa yritän hirveästi pähkäillä kaikilta mahdollisilta kanteilta tätä asiaa.
Hyvä se on miettiä, se valmistaa vanhemmuuteen. Jossain vaiheessa ei taida kuitenkaan olla enää pelkästään järjen ääni joka tuota ohjaa, vaan puhdas halu tulla äidiksi. Se on toisaalta hyvin itsekästä, mutta samalla tuo varmuutta että on sitä mitä todella haluaa. Vielä kun halun myötä olisi valmis myös tietyllä lailla panostamaan tuohon, eli tarjoamaan lapselle mahdollisimman hyvä alun ja lapsuuden. Ja hyväksyä myös sen ettei täydellistä vanhempaa olekaan.
Siitä puhtaasta halusta tulla äidiksi ei ole puutetta, sitä on vaikka muille jakaa tällä hetkellä. Sitä yritän enemmänkin toppuutella kokoajan järjellä ettei nyt ole paras aika sille.(opinnot vielä vähän kesken (vajaa vuosi), eikä hajuakaan työpaikasta, minulla saati poikaystävällä) -ap
No ehkä tosiaan on hyvä toppuutella, jos sinulla ei ole puolisoa joka haluaisi myös vanhemmaksi. Ja järkevää olisi myös saada opinnot loppuun ja päästä työelämään ensin. Eli realiteetit olisi hyvä olla kunnossa ensin.
Opintoihin saa vähän motivaatiota paremmin, kun hankkii lapset lukion jälkeen.
Sitten lasten ollessa kouluikäisiä alkaa opiskella.
Silloin on ihan erilainen draivi päällä suorittaa niitä opintoja ja tehdä työharjoitteluja.
Tämä voi olla ihan hyvä vaihtoehto, jos omat vanhemmat ovat tukena, jos omat siivet eivät kannakaan. Opiskelija-asunnon saa helposti ja perheasunnot ovat edullisia. Valmistumisen jälkeen kustannukset asumisen osalta nousevat, kun ei ole enää opiskelija-asuntojen piirissä. Mutta jos voi muuttaa esim. lapsuudenkotiin lapsen kanssa tarvittaessa niin katto on pään päällä. Asumisen kalleudestahan lapsipula osittain johtuu.
19 vuotiaana tuli vaan sellainen "minä haluan minä haluan minä haluan" tunne. Sitten hain baarista miehen ja tein lapsen
En voi sanoa että valmis, mutta 18vuotiaana kun sain ekat lapseni, minä päätin, että minusta on äidiksi. Ja tosiaan lapset ovat kasvattaneet minua ja miestäni vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meikäläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meikäläinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kipuilin ja mietin asiaa. En ollut ihan täysin varma onko minusta vanhemmaksi, mutta toisaalta taas otin ainakin asian vakavasti, kun pyörittelin ajatusta ja omia toimintapojani iät ja ajat tuota miettiessä. Kun tarpeeksi olin miettinyt, niin päätös kypsyi ja en voinut kuin toivoa että olisin hyvä vanhempi. Etukäteen sitä voi ajatella aika paljon, mutta vaikea oikeasti tietää ennen kuin todellisuudessa sen näkee.
Joo, itse kanssa yritän hirveästi pähkäillä kaikilta mahdollisilta kanteilta tätä asiaa.
Hyvä se on miettiä, se valmistaa vanhemmuuteen. Jossain vaiheessa ei taida kuitenkaan olla enää pelkästään järjen ääni joka tuota ohjaa, vaan puhdas halu tulla äidiksi. Se on toisaalta hyvin itsekästä, mutta samalla tuo varmuutta että on sitä mitä todella haluaa. Vielä kun halun myötä olisi valmis myös tietyllä lailla panostamaan tuohon, eli tarjoamaan lapselle mahdollisimman hyvä alun ja lapsuuden. Ja hyväksyä myös sen ettei täydellistä vanhempaa olekaan.
Siitä puhtaasta halusta tulla äidiksi ei ole puutetta, sitä on vaikka muille jakaa tällä hetkellä. Sitä yritän enemmänkin toppuutella kokoajan järjellä ettei nyt ole paras aika sille.(opinnot vielä vähän kesken (vajaa vuosi), eikä hajuakaan työpaikasta, minulla saati poikaystävällä) -ap
No ehkä tosiaan on hyvä toppuutella, jos sinulla ei ole puolisoa joka haluaisi myös vanhemmaksi. Ja järkevää olisi myös saada opinnot loppuun ja päästä työelämään ensin. Eli realiteetit olisi hyvä olla kunnossa ensin.
Opintoihin saa vähän motivaatiota paremmin, kun hankkii lapset lukion jälkeen.
Sitten lasten ollessa kouluikäisiä alkaa opiskella.
Silloin on ihan erilainen draivi päällä suorittaa niitä opintoja ja tehdä työharjoitteluja.
Tuo on totta!
Korkeammat panokset kyseessä, niin kummasti tulee suoritettua opinnot aikataulussa.
Oma siskoni teki noin ja valmistui neljässä vuodessa. Itse jäin vielä kahdeksaksi vuodeksi ja näyttäisi sille ettei loppua näy. Hänellä on nyt kolmevitosena hyvä työpaikka, omakotitalo rakennettu ja lapset muutaman vuoden päästä yliopistoikäisiä :)
Itse hengailen lähinnä parikymppisten kanssa ja biletän. Pohdin että joskos se gradu valmistuisi itsestään.
Tänäänkin olisi ollut aikaa aloittaa gradua, mutta ei...
Kun tuntuu, että elämän on saanut järjestykseen ja pystyy elättämään ja kasvattamaan lapset vaikka yksin niin on ainakin perusta kunnossa. Itselläni oli aikoinaan pitkäaikainen miesystävä, joka ei halunnut tai ei voinut saada lapsia ja hän sanoi myös minulle manipuloidakseen, että en ole sopiva äidiksi. Tuo asia jäi pitkään vaivaamaan ja melkein uskoin asian, mutta nyt ymmärrän, että hän oli itsekäs ihminen. Olen jopa todennut, että minulla on hyvät edellytykset hyväksi äidiksi niin taloudellisesti kuin henkisesti ja lapsella on mahdollisuus saada hyvä elämä. Nyt onnellisesti raskaana.