Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?
Kommentit (189)
"Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?"
Itsekunnioituksen vuoksi. En ole loinen.
Tuista ei kerry eläkettä. Tulee aika niukka vanhuus, jos valitsee tuen työn tekemisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyään mitään järkeä muuta kuin jos pysyy liitonrahalla. Olen ollut joskus kun seinät olisi päälle muuten kaatunut. Ja jaksoi tehdä raskasta työtä. Tosin oli enemmän työntekijöitä joskus eikä ihmisiä vedetty piippuun. Jos työmäärä on ylimitoitettua niin tällä järjellä en menisi.
Tunnen niitä joitakin koko ikänsä tehneitä ja joka paikka kuuskymppisenä kulunut aivan tohjoksi.
Olisi ehkä hyvä määritellä paskaduuni. Ajattelin, että kyse on töistä joihin ei tarvitse koulutusta. Tai lyhyt perehdytys riittää. Näitä löytyy myös toimistoista, ei työ ole välttämättä fyysisesti raskasta ollenkaan. Voi olla jopa tylsää, lähinnä netissä surffailua (vahtimestarit).
No sanotaan että mikä tahansa duuni josta käteen jäävä palkka on korkeintaan saman verran kuin tuet jotka saisi jos ie kävisi töissä ollenkaan. Tai oikeastaan vielä silloinkin jos palkasta jäisi muutama satanen enemmän, se on silti ihan liian pieni ero että työssä käyminen olisi kannattavaa. Kyllä erotuksen olisi oltava vähintään 500€/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et olisi tuollainen katkera nolla, vaan virkeä aktiivinen oma itsesi!
"Virkeä ja aktiivinen"? Raahautuessani paskapalkalla paskaduuniin turhan päiten? Enpä usko.
Oikeasti se menee just päinvastoin. Silloin kun itse olin työelämässä tekemässä pas kaduunia olin työpäivän jälkeen niin väsynyt, etten jaksanut muuta kuin makoilla sohvalla.
Nyt työttömänä jaksan käydä päivittäin parin tunnin lenkillä ja tehdä oikeaa ruokaa. Leivätkin leivon alusta saakka. Töissä ollessa ei jaksanut tehdä kotona mitään. Sitten on sellainenkin odotus työnantajilla, että pitäisi olla valmis joustamaan ja tekemään esim ylitöitä. Tuollaisena päivänä jos oli ylitöitä ei todellakaan jäänyt aikaa saati olisi ollut energiaa tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tuista ei kerry eläkettä. Tulee aika niukka vanhuus, jos valitsee tuen työn tekemisen sijaan.
No niin tulee siitä pienipalkkaisesta työstäkin! Jos palkka on olemattoman huono, niin on sitten eläkekin. Ja ne samat tuet saa edelleen eläkeiässä, joten tää on kyllä huono peruste.
Vierailija kirjoitti:
"Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?"
Itsekunnioituksen vuoksi. En ole loinen.
No saahan sitä mennä, mutta tehkää se sitten aidosti hyvillä mielin älkääkä arvostelko niitä joille tuo ei nyt ihan riittävä motivaatio ole. Ei kaikki määritä omaa arvoaan sen mukaan käykö töissä vai ei. Jos se ei omaan itsekunnioitukseen vaikuta millään tavalla, niin mikä mahtaisi siinä tapauksessa motivoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paremmalta se cv:ssä näyttää kun yritän ettiä samalla koulutustani vastaavan työn.
Tää on kyllä todella hypoteettinen kysymys koska oon aina kaikista mun duuneista, vaikka ois kuinka paskaa ollu, saanu paljon enemmän rahaa käteen kuin tuilla ollessa.
Niinpä. Töissä saa lomarahat, virikesetelit, mahdollisia muita palkanlisiä. Tuilla ei koskaan saa muuta kuin sen saman summan ja on ikuisesti tilivelvollinen kelalle. Ja kokemusta on ansiosidonnaisella olemisesta. Ei käteen todellakaan jäänyt enemmän kuin töissä ollessa, vaikka työ olisi ollut miten perustasoa.
Lisät on lillukan varsia, joilla vaan yritetään tehdä työntekijät tyytyväisiksi. Niillä ei loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä. Ja enemmän työssäkäynnistä kuluja aiheutuu kuin nuo pienet lisät on, esim. matkakulut.
En luottaisi siihen, että tukijärjestelmä on muuttumaton seuraavat vaikkapa 30 vuotta. Siksi kannattaa hankkia työkokemusta ja osaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyään mitään järkeä muuta kuin jos pysyy liitonrahalla. Olen ollut joskus kun seinät olisi päälle muuten kaatunut. Ja jaksoi tehdä raskasta työtä. Tosin oli enemmän työntekijöitä joskus eikä ihmisiä vedetty piippuun. Jos työmäärä on ylimitoitettua niin tällä järjellä en menisi.
Tunnen niitä joitakin koko ikänsä tehneitä ja joka paikka kuuskymppisenä kulunut aivan tohjoksi.
Olisi ehkä hyvä määritellä paskaduuni. Ajattelin, että kyse on töistä joihin ei tarvitse koulutusta. Tai lyhyt perehdytys riittää. Näitä löytyy myös toimistoista, ei työ ole välttämättä fyysisesti raskasta ollenkaan. Voi olla jopa tylsää, lähinnä netissä surffailua (vahtimestarit).
Nykyään kaikkiin töihin tarvitsee koulutuksen.
Vierailija kirjoitti:
Paremmalta se cv:ssä näyttää kun yritän ettiä samalla koulutustani vastaavan työn.
Tää on kyllä todella hypoteettinen kysymys koska oon aina kaikista mun duuneista, vaikka ois kuinka paskaa ollu, saanu paljon enemmän rahaa käteen kuin tuilla ollessa.
Tuskin ap:ta kiinnostaa hieno cv.
Ja kivat sulle, jos olet aina saanut noin hyvän työn. Kaikki eivät saa.
Vierailija kirjoitti:
No perinteisesti on ajateltu, että itsensä elättäminen on ikään kuin ihmisen velvollisuus, jos työkykyä on. Ja tuet enemmänkin tukiverkko tilapäisiä työttömyysjaksoja ajatellen, sekä tilanteissa joissa ihminen on työkyvytön. Koko malli lähtee tästä olettamuksesta ja jos sosiaaliturva halutaan säilyttää, näin jokaisen pitäisi toimia.
Joo, kokonaisuuden kannalta tietenkin kaikkien pitäsi osallistua. MUTTA jos se ei henkilötasolla ole rahallisesti kannttavaa, niin on täysin ymmärrettävää ettei halua osallistua ihan vaan koska ”niin kuuluu” samanaikaisesti kun tietää että muille jää käteen työnteosta ja menetetystä vapaa-ajasta satoja, ja jopa tuhansia euroja enemmän. Ja itselle ei yhtään enempää kuin jos viettäisi sitä vapaa-aikaa koko ajan. Kai nyt jokainen tajuaa, jos voi rehellisesti myöntää, että ei tällainen motivoi ketään tekemään töitä! Minimipalkkojen pitäisi olla selkeästi korkeampia kuin tukien. Vähintään 500€ enemmän pitäisi jäädä käteen.
Vierailija kirjoitti:
En luottaisi siihen, että tukijärjestelmä on muuttumaton seuraavat vaikkapa 30 vuotta. Siksi kannattaa hankkia työkokemusta ja osaamista.
Unohditko laittaa nimimerkin "Töihin voi vain mennä heti kun haluaa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?"
Itsekunnioituksen vuoksi. En ole loinen.
No saahan sitä mennä, mutta tehkää se sitten aidosti hyvillä mielin älkääkä arvostelko niitä joille tuo ei nyt ihan riittävä motivaatio ole. Ei kaikki määritä omaa arvoaan sen mukaan käykö töissä vai ei. Jos se ei omaan itsekunnioitukseen vaikuta millään tavalla, niin mikä mahtaisi siinä tapauksessa motivoida?
Ikävä kyllä tänä systeemi toimii työnteolla ja jos terve nuori ihminen ei tee työtä ihan vaan siksi kun ei arvota niinku itteensä työn kautta, hän syö kuormasta ilman hyvää syytä. Kyse ei ole itsekunnioituksesta, vaan yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Sen oivaltamisesta, että olet osa yhteiskuntaa ja halusit tai et, sinulla on velvollisuus itsesi elättää ensisijaisesti. Tuolla loisiminen ei ole mikään ihmisoikeus paitsi niille, joilla ei aidosti ole työkykyä eikä mahdollisuutta työllistyä. Sinulla ei ole mitään etuoikeuksia, vaikka et työn teosta pitäisikään. Ei moni muukaan tee raskasta työtä suuresta ilosta ja herää viideltä aamulla joka päivä. Elämä ei aina ole helppoa eikä mukavaa. Se pitää hyväksyä.

En, mutta oletan että aloittajan tapauksessa hänellä on jokin realistinen mahdollisuus töitä saada, kun tällaista kyselee.
Vierailija kirjoitti:
Tapaat ihmisiä, saat Cv:hän täytettä ja olet parempi työmarkkinoilla koska olet töissä kuin vuosien tuki aukko. Itse olen koulutettu ja minulla on omalta alaltani hyvä työura kunnes yt iski ja sain kenkää. Kukaan ei palkannut minua koska olin liian pätevä/vanha. Menin sitten "paska" duuniin joka ei yhtään vastaa alaani eli vaatekaupan kassaksi. Kun hain oman alan töitä ja kerroin tästä avoimesti niin se olikin plussa ja osoitti että olen hyvä työntekijä joka ei luultavasti tuhlaa aikaa Facebookissa vaan teen töitä josta maksetaan. Sainkin sitten taas töitä omalta alaltani.
Miten hel vetissä tuo korreloi hyvän työnteon kanssa? Hyvää työntekemistä osoitetaan kyseisissä töissä ollessa, ja siinäae. Mitä tuo fecebookissa roikkuminen tähän liittyy? Että koska olet tohtorina henkkamaukan kassalla olet taas tutkijana tosi ahkera?
Kuulostaa sadulta.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku kertoa millaisessa tilanteessa tuo olisi mahdollista? Oma palkkani on surkea, mutta rahaa jää käteen huomattavasti enemmän kuin tuilla.
Oletko oikeasti näin tietämätön? No sen verran tukia kertyy todella helposti. Jos nyt vaikka asut vuokralla kahden lapsen kanssa , saat toimeentulotuen perusosan joka on aikuiselle reilu 500€ ja ykisnhuoltajalle jotain lähemmäs 600€ ( en muista tarkkaan, ehkä jotain 570-580). Lapsista maksetaan perusosaa jokaisesta iän mukaan, mutta yli 300€ jokatapauksessa. Ja tämän rahan ei siis tarvitse kattaa vuokraa, vaan siihen saat erikseen asumistukea, joka kattaa 80% vuokrasta. Tonnin vuokrasta siis 800€. Sen jäljelle jäävän 200€ saat täydentävänä asumistukena, joten siihenkään ei tarvitse tuota toimeentulotuen perusosaa käyttää. Sitten noiden lisäksi tietysti sähkölaskusi maksetaan kokonaisuudessaan. Niin, ja jos joku perheessä tarvitsee reseptilääkkeitä, ne korvataan myös. Laskepa sitten kannattaako käydä tämän esimerkki henkilön käydä töissä jos palkasta jää käteen vaikka 1500€. No, eipä kannata vaikka jäisi 2000€, joten se siitä! Pitää jäädä verojen jälkeen reilusti yli 2000€ että edes jotain voittoa jäisi työnteosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?"
Itsekunnioituksen vuoksi. En ole loinen.
No saahan sitä mennä, mutta tehkää se sitten aidosti hyvillä mielin älkääkä arvostelko niitä joille tuo ei nyt ihan riittävä motivaatio ole. Ei kaikki määritä omaa arvoaan sen mukaan käykö töissä vai ei. Jos se ei omaan itsekunnioitukseen vaikuta millään tavalla, niin mikä mahtaisi siinä tapauksessa motivoida?
Ikävä kyllä tänä systeemi toimii työnteolla ja jos terve nuori ihminen ei tee työtä ihan vaan siksi kun ei arvota niinku itteensä työn kautta, hän syö kuormasta ilman hyvää syytä. Kyse ei ole itsekunnioituksesta, vaan yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Sen oivaltamisesta, että olet osa yhteiskuntaa ja halusit tai et, sinulla on velvollisuus itsesi elättää ensisijaisesti. Tuolla loisiminen ei ole mikään ihmisoikeus paitsi niille, joilla ei aidosti ole työkykyä eikä mahdollisuutta työllistyä. Sinulla ei ole mitään etuoikeuksia, vaikka et työn teosta pitäisikään. Ei moni muukaan tee raskasta työtä suuresta ilosta ja herää viideltä aamulla joka päivä. Elämä ei aina ole helppoa eikä mukavaa. Se pitää hyväksyä.
No voi voi kerro tuo systeemille äläkä moraaliposeeraa.
Kaikesta mitä tekee oppii uusia taitoja ja itsestään jotain. Jopa niistä paskahommista.
Itse olen tehnyt mitä vaan hanttihommia aikoinaan opiskelun ohessa ja myös silloin kun olen kyllästynyt uraani. Olen yrittäjä ja välillä laitan yrityksen tauolle (onnistuu, koska pienet kulut) ja käyn tekemässä jotain ihan muuta muutaman kuukauden. Virkistää tosi paljon ja mitä paskempi homma, niin sitä mahtavampaa palata omaan työhön. Niistä hommista olen oppinut mm. nopeutta, logistiikkaa, järjestelmällisyyttä ja asiakaspalvelua.
Tärkein kuitenkin on se, että sinä et tipahtaisi tukiloukkoon ja latistuisi. Monet pitkään työttömänä olevat kaventuvat elämänpiirissään surullisen paljon. Lopulta ei enää edes haluta ottaa lyhyitä pätkiä töitä kun se ei kannata rahallisesti. Vaikka tärkein jää huomaamatta: kokemus opettaa ja se on arvokasta pääomaa ja sitä hiljaista tietoa joka vie aina elämässä eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voisitteko antaa yhdenkin hyvän syyn miksi menisin paskaduuniin, josta tienaa saman verran kuin tuet ovat?"
Itsekunnioituksen vuoksi. En ole loinen.
No saahan sitä mennä, mutta tehkää se sitten aidosti hyvillä mielin älkääkä arvostelko niitä joille tuo ei nyt ihan riittävä motivaatio ole. Ei kaikki määritä omaa arvoaan sen mukaan käykö töissä vai ei. Jos se ei omaan itsekunnioitukseen vaikuta millään tavalla, niin mikä mahtaisi siinä tapauksessa motivoida?
Ikävä kyllä tänä systeemi toimii työnteolla ja jos terve nuori ihminen ei tee työtä ihan vaan siksi kun ei arvota niinku itteensä työn kautta, hän syö kuormasta ilman hyvää syytä. Kyse ei ole itsekunnioituksesta, vaan yhteisten sääntöjen noudattamisesta. Sen oivaltamisesta, että olet osa yhteiskuntaa ja halusit tai et, sinulla on velvollisuus itsesi elättää ensisijaisesti. Tuolla loisiminen ei ole mikään ihmisoikeus paitsi niille, joilla ei aidosti ole työkykyä eikä mahdollisuutta työllistyä. Sinulla ei ole mitään etuoikeuksia, vaikka et työn teosta pitäisikään. Ei moni muukaan tee raskasta työtä suuresta ilosta ja herää viideltä aamulla joka päivä. Elämä ei aina ole helppoa eikä mukavaa. Se pitää hyväksyä.
No eikö siinä tapauksessa ole yhteiskunnan syy että tämä täysin laillisesti mahdollistetaan? Turha syyttää yksilöitä siitä että he valitsevan parhaiten omaa etua palvelevan tavan elää, jos se kerran on mahdollista. Itse käyn siis töissä, mutta ymmärrän oikein hyvin ettei siellä käydä jos se ei ole rahallisesti kannattavaa. Kyllä se oma henkilökohtainen mukavuus ja etu ajaa kaikenlaisten jalojen ajatusten ohi jos se kerran on mahdollistettu. Edelleen olen sitä mieltä että kaiken palkkatyön kuuluisi olla reilusti kannattavampaa kuin tukien varassa eläminen. On ihan rotta-touhua vaatia ihmisiä uhraamaan 8h päivässä aikaansa ilman mitään oikeaa rahallista eroa.